http://eliteinfo.wordpress.com/2007/09/24/mysterious-tree-in-andhra-pradesh/
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.
VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.
LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)
torstai 30. joulukuuta 2010
Historian loppuminen
Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
20.11.2010 Seattle, Washington
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.
Jokaisen kanavointisivun ylälaidassa on toteamus, että kyse on puhtaaksikirjoitetusta kanavointitilaisuudesta ja että Kryon on tehnyt siihen "lisäyksiä" painettua sanaa varten. On tavallista kanavoijille, että nauhoitus olisi vasta alkua "laajennetulle" kanavoinnin puhtaaksikirjoitukselle. Joskus nauhoitus on vain "siemen" laajemmasta informaatiosta rajallisen ajan sekä kuulemisen ja lukemisen eroavuuden vuoksi. Näin on tilanne tässä hyvin merkittävässä kanavoinnissa siitä, miten ihmishistoria muuttuu. Kryon lisäsi ainakin 20% kanavointitapahtumaan. Jos siis koskaan ajattelette, että suorat kanavoinnit ovat sama asia kuin puhtaaksikirjoitukset, niin ajatelkaa uudelleen! On hyvä nähdä kummatkin. Nauttikaa siis tästä Kryonin erittäin informatiivisesta ja haastavasta kanavoinnista liittyen siihen, mitä kohtaamme tulevaisuudessa - jostain minkä vain historioitsijat näkevät selvästi. Mutta jostain mitä olemme odottaneet kaiken aikaa - ihmiskunnan yhtenäisyydestä.
Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Seattlessa, Washingtonissa marraskuussa 2010.
***********
Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta … ja sanon tämän joka kerta. Se merkitsee sellaista, mikä on moniulotteista, sillä magnetismi ymmärretään edelleen väärin tällä planeetalla. Ei-ymmärretty on yksi asia, väärinymmärretty on toinen. Sillä se on todellisuutenne kvanttipiirre ja yksi niistä harvoista, joka vuotaa elämäänne joka päivä - aivan kuin minä. Sillä olen palveluksessanne kvanttisesti ja käytettävissä aivan yhtä paljon kuin Henki.
Rentoutukaa hetkeksi. Tämän päivän viesti on monipuolinen ja voimakas. Se koskee historiaa ja tähän luetaan monia asioita myös niiden asioiden yli, joista puhutaan tänään. Puhun yleisölle, joka on suurempi kuin tässä huoneessa. On monia, jotka kuuntelevat ja lukevat nyt. Tiedän potentiaalin silmistä tällä sivulla, korvista jotka ovat täällä. Ja vaikka teitä on täällä noin sata, tuhansia kuuntelee. Minun kannaltani he kuuntelevat nyt. Minun kannaltani he lukevat nyt.
Kutsun tämän päivän viestiä "Historian loppumiseksi" eikä se ole tuomiopäivän viesti. Ottakaa se lineaaristesti tai ottakaa se kvanttisesti. Jos otatte otsikon lineaarisesti, saatatte pelästyä, sillä se kuulostaa ajan loppumiselta. Jos otatte otsikon kvanttisesti, sanomme, että kyse on historiaenergian loppumisesta. Planeetalla tapahtuu muutos ja palaamme tähän toteamukseen tämän viestin lopussa. Tehdäkseni tämän oikein ja tarkoituksenmukaisesti saatan loukata joitain sen historiaenergian vuoksi, mikä on joidenkin teidän sisällä ja mitä on opetettu tietyllä tavalla. Niinpä pyydän teitä olemaan kärsivällinen tämän viestini osalta ja yhdistymään minuun, kun annan sitä.
Haluan viedä teidät taaksepäin ja selittää asioita teille, maalata kuvan historiallisista ajoista. Haluan palata Abrahamiin, monoteismin isään. Abraham on siellä, mitä haluaisimme tarkastella modernin henkisen uskomuksen historiana, sillä niin maailma ajattelee. Voi, oli monia ennen häntä. Jotkut teistä ovat lemurialaisia ja tiedätte, mitä tarkoitan. Mutta Abraham edustaa maapallolle alkua, mitä kutsuttaisiin planeetan merkittävien uskontojen isäksi. Niinpä haluan antaa teille tapahtumahistorian ja haluan teidän tarkastelevan sitä huolellisesti.
Abraham, juutalaisten isä
Haluan kunnioittaa Abrahamia [Abram], joka syntyi Urissa, mikä on nyt osa modernia Irakia, ja haluan kunnioittaa hänen poikiaan, jotka kaikki eivät syntyneet Saarasta. Haluan puhua Ismaelista. Abraham on juutalainen, suuri juutalainen profeetta. Ismael on hänen poikansa. Ei voisi mitenkään sanoa, ettei Ismael ollut juutalainen ja hän on sitä tänäkin päivänä. Ismael syntyi Hebronissa. Niinpä hän on lisäksi erittäin israelilainen. Ismael on juutalainen.
Jotkut väittäisivät vastaan sen vuoksi, miten ihminen laskee juutalaisen sukulinjan [äidin puolelta]. Mutta Henki katsoo DNA:ta ja akaasista sukulinjaa, joten henkisesti Ismael on juutalainen. Hän tuli osaksi juutalaista sukulinjaa.
Hän joutui varhain juutalaisen kansan epäsuosioon poliittisista syistä. Sitten Ismael jatkoi eteenpäin ja hänestä tuli kaikkien arabien esi-isä - Arabian isä. Siksi voitaisiin sanoa, että arabeilla virtaa lävitse juutalaista verta, Abrahamin verta. Mutta varhain juutalaiset heittivät Ismaelin ulos. Niinpä vaikka teillä oli yksi Jumala ja monoteismi ja teillä oli Jumalan rakkauden ja Jumalan yhtenäisyyden periaate, tapahtui jakautuminen. Totuuteen sekoittui epätotuuksia ja tänäkin päivänä on miljardi ihmistä, jotka sanoisivat, että se oli Ismael, ei Iisak, joka melkein uhrattiin Temppelivuorella. He sanoisivat myös, ettei hän ole juutalainen.
Mikä siis on totuus tässä? Ihmisiä ei rakennettu yhdistymään. Planeetan noiden päivien vanhemmassa energiassa ja myös silloin, kun te synnyitte, teille tarjottiin energiaa eroamiseen, ei yhdistymiseen. Ja siksi kutsumme sitä vanhaksi energiaksi. Voi, oli viisaita miehiä ja naisia, jotka tiesivät paremmin, mutta vanha energia erottaa ja jakaa ja vanha energia on luonut vihan aiheuttamaa jakautumista niiden miljoonien keskuudessa, jotka ovat itse asiassa kaikki juutalaisia.
Muhammedin kaunis yhdistymisviesti
Minäpä kerron teille Muhammedista, profeetasta. Muhammed on Ismaelin sukulinjaa ja tämä on Abrahamin sukulinjaa. Siksi Muhammedissa oli juutalaista verta, joten se oli hänen sukulinjansa, muttei välttämättä kulttuurinsa. Mutta hänen akaasinen sukulinjansa tulee Abrahamista. [Abraham oli koraanin mukaan islamin perustaja.]
Muhammedilla oli kaunis tapaaminen useamman kuin yhden enkeliolemuksen kanssa. Enkelit puhuivat ihmiskunnalle tuolloin periaatteessa 3D-tavoin. Mutta miten moni teistä on huomannut, että useimmat tuon ajan enkeleistä puhuivat juutalaisen sukulinjan ihmisille - kuten Muhammed, Mooses, Jeesus, Abraham? Sillä tämä oli osa historiajärjestelyä ja sitä, mikä tekee juutalaisesta sukulinjasta tärkeän ihmiskunnan ydin-akaasialle, ja olemme sanoneet aiemmin: "Niin kuin kulkevat juutalaiset, niin kulkee maapallo." Tässä on todella jotain tärkeää tarkasteltavaa ja se muuttuu pian. Sillä meidän silmissämme kaikki ovat Lähi-idässä juutalaisia.
Muhammedin informaatio enkeleiltä oli tämä: "Yhdistä arabit ja anna heille Israelin Jumala." Ja hän teki sen! Hänen informaationsa oli kaunista ja se kirjoitettiin myöhemmin hänen seuraajiaan varten. Kyse oli vain Jumalan uskomattomasta rakkaudesta ja ihmisten yhtenäisyydestä. Profeetta oli yhdistäjä, ei separatisti.
Kauan ennen Muhammedia tuli Jeesus - juutalainen Jeesus. Hän oli vastuussa kaikesta, mitä tänä päivänä kutsuttaisiin kristinuskoksi. Kaikki opetuslapset olivat juutalaisia. Kallio, kalastaja Pietari, joka aloitti kristillisen kirkon, oli juutalainen. Ja kerromme teille nämä asiat muistuttamaan, että tässä on yhtenäisyyttä. Kenties on jokin syy, rakkaat ystävät, miksi DNA:n 12 kerroksella on hepreankieliset nimet? Tosiaankin se kunnioittaa mestareita ja tätä sukulinjaa, mukaan luettuna Muhammedin, Ismaelin, Iisakin, Abrahamin ja Jeesuksen sukulinja. Ne kaikki osa alkuperäistä henkistä sukulinjaa [heprea].
"Voi", sanotte ehkä, "oli sumerialaiset ja lemurialaiset ennen sitä. Oli sanskrit ja tamil ja monia muita vanhempia kieliä." Oikein, mutta puhumme tämän päivän kielestä - sellaisesta johon voitte yhdistyä, jolla on voimaa ja jota puhuvat niiden mestarien puhdas sukulinja, jotka kulkivat planeetalla.
Mitä ihmiskunta siis teki kaikella tällä? Mitä he tekivät kaikella tällä pyhällä informaatiolla näiltä juutalaisilta mestareilta? He lähtivät sotaan, koska ihmiset erottelevat asioita. He eivät yhdistä niitä. Tässä sitä ollaan yhden kauniin Jumalan kanssa - kaiken olevaisen luojan kanssa - ja miljoonat uskovat juuri tuohon asiaan, mutta kuitenkin he menevät sotaan toisiaan vastaan siitä ideologista, mitä Jumala sanoi, mikä profeetta oli paras ja mikä ryhmä on Jumalan suosiossa. Se on muinaishistoriaa, tuhansia vuosia vanhaa. Mutta se osoittaa täsmälleen, mistä vanhassa energiassa oli kyse.
Ihmisluonto?
Joidenkin mieleen juolahtaisi sanoa: "Se on ihmisluonto." Siksi tätä tapahtuu ihmisille ja se toistuu uudestaan ja uudestaan ja se on historian energiaa, mikä kylpee ihmisluonnon keitoksessa, mikä ei koskaan muutu. Siksi se tapahtuu vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Olen täällä kertomassa sinulle, rakas ystävä, että ei tapahdu, koska planeetalla tapahtuu jotain, mikä lopettaa historian. Se lopettaa vanhan energian historian. Se lopettaa vanhan ihmisluonnon, sillä kyse on evoluutiosta.
Opetettu vihaamaan syntymästä saakka
Tämän päivän maapallolla monia Israelissa syntyviä opetetaan syntymästä saakka inhoamaan kaikkia ympärillä olevia ja olemaan luottamatta heihin. Tässä historian ajankohdassa kaikkia heidän ympärillään opetetaan syntymästä saakka vihaamaan juutalaisia. Heitä opetetaan huolellisesti. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti he ovat ylpeitä tästä erillisyydestä, koska heidän esi-isiensä sukulinja on panoksena ja he haluavat noudattaa historiallista protokollaa. He haluavat pysyä erillään. Kuitenkin haluan kertoa teille, että se on muuttumassa. Voi, se on todellakin muuttumassa! Se on muuttumassa odottamattomissa paikoissa. Se on muuttumassa Jerusalemissa. Se on muuttumassa Iranissa. Ja lapset heräävät ja sanovat: "Kerro minulle uudestaan, miksi minun pitäisi vihata heitä? Mitä he tekivät ja milloin? Ne olivat heidän esi-isiään. Ne jotka ovat täällä nyt, eivät osallistuneet historiaan. Kerro minulle uudestaan, koska en tunne niin."
Vanhemmat pudistavat päätään ja sanovat: "Tee niin kuin sanomme, sillä perinteet ja historia kertovat meille, että he ovat vihollisiamme ja tulevat aina olemaan." Ja nuo lapset sanovat: "Ei. En aio tehdä tätä eivätkä aio myöskään ympärilläni olevat." Tämä vaikuttaa hitaasti tällä planeetalla eikä sitä tallenneta. Sillä maailmanne medialla ei ole aavistustakaan, mitä tehdä tällä uudella energialla, eikä se näytä edes olevan uutinen sille. Media on täynnä vanhaa ihmisluontoa, missä erillisyysasiat ovat uutisia ja yhtenäisyysasiat eivät. Kuitenkin se on yksi suurimpia energioita, joita tämä planeetta näkee tänä päivänä. Olen täällä kertomassa teille, että se on totta ja sitä voitaisiin sanoa tapahtuvan hupun alla. Voi, on muita asioita, joista haluaisin kertoa teille.
Muotti on valmis - yhtenäisyys toimii
Puhutaanpa Euroopasta - Itä- ja Länsi-Euroopasta. Katsotaanpa historiaa. Haluan teidän katsovan eurooppalaisten historiaa. Mitä tiedätte heistä? Mitä opiskelit koulussa heistä, amerikkalainen? Sinun oli opeteltava noita päivämääriä ja faktoja. Olet maassa, joka on hädin tuskin 200-vuotias, ja sinun oli painettava mieleen kaikki taistelut, kaikki nuo valloittajat ja kaikki armeijojen yksityiskohdat sadoilta vuosilta! 1400-luvulla, 1300-luvulla - aina nykyvuosisataan saakka he näyttivät kukistavan toisiaan säännöllisesti. He sotivat toistensa kanssa kuin vuorovesi - jatkuvasti ja ennustettavasti. Kun he väsyivät siihen, he valloittivat toisia mantereita. Pieni Espanjan maa on yksin vastuussa Etelä-Amerikan, Keski-Amerikan valloittamisesta ja pitkälle Pohjois-Amerikkaan saakka. Miljoonat puhuvat tänä päivänä heidän kieltään - sitä ei ollut koskaan puhuttu ennen heidän saapumistaan.
Napoleonin armeijat levittäytyivät Euroopan osiin kuin joessa virtaava vesi ja valloittivat kaiken eteensä tulevan. Euroopassa on tänäkin päivänä vielä kaupunkeja, jotka eivät tiedä, mihin maahan ne kuuluvat! Tämä johtuu siitä, että niiden rajat muuttuvat niin usein! No niin, se on historiaa. Haluan teidän tarkastelevan sitä huolellisesti. Silti olisi niitä, jotka sanoisivat: "Tätä ihmiset vain tekevät. He luovat rajoja ja kulttuureita ja alkavat sotia. Se on ihmisluonto."
Viisikymmentä vuotta sitten tätä uutta energiaa alkoi tulla. Voi, asetelmat muuttuvat hitaasti, rakas ihminen, mutta sitä oli täällä. Se alkoi. Viisikymmentä vuotta sitten jotain tapahtui Euroopassa ettekä te kuulleet siitä paljon silloin. Muutamat hyvin selkeät ajattelijat yhdistyivät Toisen maailmansodan jälkeen ja sanoivat: "Jos emme tee jotain eri tavalla ja tämän päivän ajattelulaatikon ulkopuolella, kaikki tapahtuu taas uudestaan, koska sitä me teemme. Ihmiset sotivat." Myös nuori maa nimeltään Amerikka oli mukana sodassa. Amerikka itse melkein jakautui ennen sitä, koska sitä ihmiset tekevät. He jakavat hyviä asioita. Oli selvää näille viisaille miehille, että voitaisiin kokeilla jotain, jotain mikä voisi toimia - yhdistymistä erottumisen sijaan. Ja näin muodostui idea. Minäpä kerron teille, mikä se oli.
He sanoivat itselleen: "Mitä jos saisimme mahdollisimman monta maata suostumaan valtioryhmäksi? Jos aloitamme sen nyt ja etenemme hitaasti, meillä voisi lopulta olla järjestelmä, missä kävisimme kauppaa toistemme kanssa siihen pisteeseen saakka, että rajat kaatuisivat - ei olisi tarkistuspisteitä eikä passeja. Kaikki nämä kulttuurit ja aiemmat vihollisvaltiot tekisivät vakaasti kauppaa keskenään ja sen tapahtumiseksi meillä voisi olla myös yhteisvaluutta. Katsokaa USA:ta, sillä näin siellä toimitaan. Eurooppa ei koskaan kävisi enää sotaa itseään vastaan. Se ei voisi, koska kaikki olisivat taloudellisesti liittoutuneita."
Tietysti heille naurettiin! Kaikki jotka kuulivat sen, sanoivat, ettei niin voi tehdä ja että olisi liikaa ongelmia ratkaistavana. Vastustajat sanoivat: "Ei, ei, ei. Emme tee niin. Meillä on liian monia erilaisia kulttuureja. Joillain on vahva valuutta, joillain on heikko valuutta. On liikaa vastustusta. Kuvitelkaa kulkemista maasta toiseen ilman rajatarkistusta? Se ei toimi. Keitä te olette ehdottamaan jotain tällaista?" Ja edistykselliset ajattelijat sanoivat: "Olemme yhdistäjiä. Ja meistä ajatus on hyvä. Näin meillä on voimaa emmekä sodi koskaan enää." Se oli kaksi sukupolvea, 50 vuotta sitten.
Tänään on Euroopan unioni. Valtioita on koko ajan lisää, paljon yli alkuperäisen määrän. Jotkut "jonottavat" hyväksymistä mukaan! Rajat ovat poissa, tarkistuspisteet puuttuvat ja euro on maapallon vahvin valuutta - jopa vahvempi kuin teidän [USA]. Minäpä kerron, mikä sen sai aikaan. Se oli tietoisuusmuutos, joka kehittyi jo 50 vuotta sitten. Kahden sukupolven aikana se salli hitaasti vapaa-ajattelijoiden yhdistää asioita, joita ei ollut koskaan ennen yhdistetty. Lopputulos? Nämä valtiot eivät enää koskaan kukista toisiaan, koska "historia" loppui tuolla hetkellä. Euroopassa aloitettiin uusi toimintamalli - sellainen, millä ei ollut mitään ihmisen historiallisesti tuntemaa kuvaa. Tuon alueen vanha historia on poissa eikä se toista itseään.
Ne jotka ovat Euroopan vanhaa itäblokkia, missä on vielä tänäkin päivänä hyvin vähän yhtenäisyyttä, sanovat edelleen: "Historia toistaa taas itseään. Olemme sen uhreja. Se on vain ajan kysymys." Mutta he kaikki eivät tunne näin. On joitain, jotka alkavat tuntea omassa kulttuurissaan henkistä yhtenäisyyttä, josta ei koskaan ennen saanut puhua. He siis ajattelevat vapaasti, vanhan toimintamallin laatikon ulkopuolella. Se on uutta.
On niitä, jotka seisovat korokkeilla ja saarnatuoleissa julistamassa: "Historia on loppu. Kärsimys on loppu. Diktatuuri on loppu. On niiden loppu, joka laittaisivat meidät alhaiseen paikkaan. Sen sijaan on se löytämisen alku, keitä olemme." Ja vaikka he eivät sano sitä juuri näillä sanoilla, he ovat löytämässä sisäisen luojan - sen mikä on Jumalan yhtenäisyyttä. Ympyrä on siis sulkeutunut siihen, mitä enkeli kertoi Muhammedille, eikö vain? Sillä yhtenäisyys oli avain rauhaan ja on edelleen. Se on pyhä periaate eikä se koskaan muutu.
Kuka olisi ajatellut tämän tapahuvan? USA on sitä, mitä on, koska 200 vuotta perustajat sanoivat: "Tehdäänpä valtioryhmä ilman fyysisiä rajoja järjestelmässä, mitä ei ole koskaan kokeiltu. Se on yhtenäinen järjestelmä - Amerikan yhdistyneet valtiot." Voi, sillä oli testinsä, mutta yhdistäjät voittivat. Ja tästä syystä tämä maa on, mitä on, ja se nähdään ja sitä kunnioitetaan siitä, mitä se on ja mitä se on tehnyt. Se on nuori, mutta edustaa uutta energiaa.
Itsenäisyysjulistuksenne kanavoitiin. Tiesittekö sen? Se oli niiden kollektiivinen kanavointiponnistus, jotka olivat pyytäneet Jumalan apua. Menkää lukemaan se ja tuntekaa, mikä sen sisällä on pyhää, sillä se yhdistää eikä erota.
Etelä-Amerikka ja uusi energia
Etelä-Amerikka alkaa harkita samaa asiaa. Kumppanini oli juuri siellä ja sallin hänen nähdä tuon maan mahdollisen tulevaisuuden energian.
Haluaisin maalata teille historian koskien Etelä-Amerikkaa. Oli aika, jolloin joka maassa oli diktaattori. Alle 15 vuotta sitten maiden talous petti ja valuutat olivat arvottomia. Vaikeudet, taistelut ja tappamiset olivat normaalia. Rosvoavat huumekauppiaat tappoivat avoimesti kaduilla ja korruptiota oli kaikkialla. Jopa poliitikot saivat aikaan pelkoa ja monet hävisivät yhdessä yössä eikä heitä enää koskaan nähty. Tänään ei ole samanlaista. Tänään vakaus jatkuu, kun maa toisensa jälkeen tuo uutta, positiivista ja vakaata energiaa kulttuuriinsa. Miten tämä olisi voinut muuttua vain 15 vuodessa ilman minkäänlaisen monikansallisen johtajuuden tai ohjauksen keskittynyttä ponnistelua?
Koko mantereella on vain yksi diktaattori jäljellä. Mitä tapahtuu? Jos ajattelette sen olevan hämmästyttävää, niin on tekeillä liike, mistä ette vielä kuule. Mutta siitä keskustellaan nyt, joten kerron teille, mitä ajatellaan: "Mitä tapahtuisi, jos poistaisimme näiden maiden rajat?" Kuulostaako tutulta? He puhuvat siitä. Takahuoneissa joista kukaan ei raportoi, he sanovat: "Miten olisi sellainen suunnitelma, että lopulta olisi yksi valuutta Kolumbian huipulta Chilen pohjalle? Ja olisimme vahvoja ja olisimme yhdistyneitä." Ja rakkaat ystävät, olen täällä kertomassa teille, että se tulee toimimaan eikä se ehkä vie 50 vuotta. Pian tuo yksi diktaattori on poissa ja yhdistyminen voi alkaa.
Tällä planeetalla on tapahtumassa muutos.
Afrikka
Minäpä kerron teille, mitä muuta tapahtuu, mistä ette tiedä - siitä mikä on alku Afrikan valtioiden yhtenäisyydelle. Pian tällä mantereella on sellaista, mitä sillä ei ole koskaan ollut, ja sitten kun tuo manner parantuu eikä ole AIDS:ia eikä merkittäviä sairauksia, he haluavat sen, mitä teille on. He haluavat taloja, kouluja ja talouden, joka toimii ilman korruptiota. Heillä ei ole enää ahdasmielisiä johtajia, jotka tappavat kansaansa vallan vuoksi, mitä on sukupolvien ajan kutsuttu "Afrikan historiaksi". Pian historia loppuu Afrikassa ja uusi manner paljastuu.
Olkaa tarkkana, vahvuus ei ehkä tule odotetuilta alueilta, sillä uutta johtoa on hautumassa. Siellä on niin paljon maata ja väestö on niin valmista, että siitä tulee yksi planeetan vahvimmista talouksista parissa sukupolvessa plus 20 vuodessa. Ja se tapahtuu muutamien kasaaman yhdistymisidean vuoksi. Nämä ovat planeetan mahdollisuudet ja tuntemanne historian loppu.
Noin 70 vuodessa tulee musta mies, joka johtaa Afrikan mantereen hyvinvointiin ja rauhaan. Hän ei ole presidentti, vaan suunnittelija ja vallankumouksellinen talousajattelija. Hän ja voimakas nainen hänen rinnallaan toteuttavat suunnitelman koko mantereella. Se yhdistyy. Tämä on mahdollisuus ja tämä on suunnitelma. Afrikka nousee vuosisatojen sairauden ja epätoivon tuskasta ja luo toimintakykyisen talousvoiman kera työntekijöiden, jotka osaavat tehdä hyviä päivän tuotteita. Pidättekö Kiinaa taloudellisesti vahvana? Kiinan on tehtävä sitä, mitä se tekee, ja nilkutettava oman historiansa vanhoilla tavoilla - salailulla ja ennakkoasenteilla. Niin suuri kuin se onkin, sen on lopulta kilpailtava Afrikan, vapaiden ajattelijoiden ja nopean kehityksen maan kanssa. Kiinalle tulee merkittävä kilpailija, jolla ei ole mitään kulttuuriesteitä vapaan ihmishengen kehittymiselle.
Täällä olevat vanhat sielut tulevat muuttamaan taas planeetan tulevaisuutta, aivan kuin teette omalla tavallanne tänä päivänä. Tänä päivänä taistelette tietoisuuden pimeyttä vastaan valollanne - yhtä viimeisistä taisteluista, jonka uskonto aiheuttaa teille. Siksi olette täällä, laittamassa valoa planeettaan myötätuntoisilla ajatuksillanne. Tämä on valotyöntekijän työtä.
Henkisyys Pohjois-Amerikassa
Tässä Amerikaksi kutsumassanne paikassa on yli 350 erilaista kristillisyyttä. On tarina pelastajasta, mutta monia ajastuksia siitä, mitä hän sanoi, mitä hän tarkoitti ja kuka hän oli. Jokainen noista ajatuksista näyttää haarautuvan ja luovan uuden kirkon. Monoteistinen Jumala kärsii luokittelemisesta satoihin osiin.
Kirkon historia ei ole ollut myöskään kovin mairittelevaa ja Pietari, Kallio, kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, mitä historia on antanut hänen kirkolleen. Oli aika, jolloin kristityt kävivät kylissä polttamassa ja ryöstämässä, koska kylä ei uskonut heidän pelastajaansa. Se tapahtui espanjalaisen inkvisition aikana. He olivat terroristeja! Teidän pitäisi kuulla tämä, rakkaat ystävät, eikä tarkoitukseni ole hämmentää tunteitanne, mutta sanon tämän: ennen kuin nimitätte mitään henkistä uskomusta pahaksi, teidän pitäisi katsoa historiaa. Myös kristityt tekivät sitä hyvin varhain. Myös juutalaiset tekivät sitä ja niin tekivät myös varhaismuslimit. Abrahamin radikaalit fundamentalistilapset sotivat toisiaan vastaan vuosisatoja. Sitä ihmiset tekevät.
Ihmiskunta tekee tätä. Se erottaa. Se menee sotaan Jumalan vuoksi. Se myös erottaa itsensä laatikkoihin, silloin kun luova energia on yksi energia! Olen täällä kertomassa teille, että tämä historiansuunta loppuu, koska tuo ihmisluonteen piirre alkaa muuttua ja lapset tietävät sen! Ja he alkavat nähdä sen ja koota palat yhteen. Tällä planeetalla nimittäin on tapahtumassa muutos.
Internet - ensimmäinen maailmanlaajuinen yhdistymistyökalu
Nyt annan teille jotain, mitä harvat ajattelevat: mistä luulette internetissä olevan kyse historiallisesti? Kaikkien maailman maiden asukkaat voivat puhua toisilleen ilman sähköisiä rajoja. Noiden kansojen nuoret ihmiset voivat nähdä toisiaan, puhua toisilleen ja ilmaista mielipiteitä. Riippumatta siitä, mitä jokin maa tekee tukahduttaakseen sen, he tekevät sen joka tapauksessa. He kasaavat tietoisuuden - yhtenäisen ja monikulttuurisen tietoisuusverkoston. Se on täällä jäädäkseen. Se on osa uutta energiaa. Nuoret ihmiset tietävät sen ja johtavat tietä.
Annoin teille profetian yli 10 vuotta sitten. Kerron teille, että tulisi päivä, jolloin "kaikki voisivat puhua kaikille ja siksi ei voisi olla mitään salaliittoa". Sillä salaliitto riippuu erillisyydestä ja salailusta - jokin piiloutuu pimeyteen, mistä vain harvat tietävät. Oletteko nähneet uutisia viime aikoina? Mitä tapahtuu? Voisiko olla niin, että tapahtuu uusi toimintamalli, mikä näyttää menevän historian vastaisesti?
New age
Sitten on new age. Minäpä kerron teille jotain, mikä tapahtui 20 vuotta sitten. Se oli jotain, minkä läpi minun oli saatava kumppanini: länsialueillanne [USA:ssa] oli niitä, jotka nimittivät Kryonina vuosisadan pahuudeksi. Kumppanini kimppuun hyökkäsivät new age -piireistä sellaiset, joita kunnioitettiin ja joista ajateltiin hyvää. Se oli energia, joka halusi estää häntä, ennen kuin hän kirjoitti liikaa kirjoja tai meni Yhdistyneisiin kansakuntiin viesteineen. Oli hänen kolmas kanavointivuotensa ja mukana oli monia - järjestäytynyt ponnistus hänen viestinsä halventamiseksi. Kumppanini kysyi polvillaan minulta: "Miksi? Miksi ne jotka kirjoittavat kirjoja rakkaudesta, yrittävät tappaa toisen työn?" Ja kerroin hänelle: "Sitä ihmiset tekevät. He kukistavat, jakavat ja tuntevat, että se on osa heidän oman työnsä selviytymistä." Sitten kerroin hänelle, etteivät he aina tekisi sitä ja tulisi aika, jolloin ihmistietoisuudessa ei koskaan tehtäisi niin. Siksi hän oli täällä - auttamassa uuden energian edistämisessä.
Jos arabi ja juutalainen voivat katsoa toisiaan ja nähdä akaasisen sukulinjan, nähdä yhden perheen, on toivoa. Jos he voivat nähdä, etteivät heidän erimielisyytensä enää vaadi toistensa tappamista, niin se on muutoksen alku historiassa. Ja sitä tapahtuu nyt. Koko ihmiskunta, riippumatta henkisestä uskomuksesta, on syyllistynyt historialliseen ansaan putoamiseen ja erotellut yhdistämisen sijasta. Nyt se alkaa muuttua. Siinä on tapahtumassa muutos.
Viisas kuningas
Haluan viedä teidät takaisin Salomoon, hyvin viisaaseen kuninkaaseen. Se on erittäin tunnettu tarina, kun kaksi äitiä vaatii samaa lasta. He kumpikin anoivat Salomonia antamaan itselleen saman lapsen ja kuninkaan tehtävänä oli ratkaista tämä ongelma. Viisas kuningas joka tiesi lopputuloksen ennen päätöksen tekemistä, määräsi lapsen halkaistavaksi. Kumpikin nainen saisi puolikkaan. Hän tiesi, mitä tapahtuisi, ja se tapahtui. Toinen äiti kalpeni välittömästi ja sanoi: "Antakaa lapsi toiselle äidille." Silloin Salomon tiesi välittömästi, kenelle lapsi kuului. Se kuului sille, joka luopui lapsesta. Se oli tämän oikea äiti. Miten hän tiesi? Koska myötätunto on viisain asia planeetalla ja se on täynnä ratkaisua ja yhtenäisyyttä. Se kertoo kaiken. Viisaan, jumalaisen ja feminiinisen äidin myötätunto pyyhkäisee tämän maapallon yli ja kundalini siirtyy mantereelta toiselle, kun maapallo tuntee muutoksen.
Jotkut tuntevat epätoivoista yksinäisyyttä tässä prosessissa eivätkä ymmärrä. Jos tietokoneella olisi tietoisuus, kuvitelkaa, miltä tuntuisi, jos sulkisitte sen ja sitten käynnistäisitte uudelleen. Se menettäisi muistinsa kaikesta, mitä oli tapahtunut. Sama pätee nyt ihmistietoisuuteen, kun sen käynnistyy uudelleen toiseen toimintamalliin, missä historia ei enää kontrolloi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja sen tunnette - yksin kera mahdollisuuden käynnistyä uudelleen malliin, millä ei ole minkäänlaista ihmisluonteen historiaa.
Myötätunto ja yhtenäisyys ovat uutta energiaa
Vuoden 2012 energia on ollut kanssanne nyt 16 vuotta ja tulee olemaan vielä 20 vuotta [Maya-kalenterin mukaan laskettuna]. Näin asetelma toimii, kun se siirtyy galaksipäiväntasaajan keskuksen läpi. Kun päiväntasausten prekessio [maan huojunta] ottaa sen vaikutuksen ja siirrytte asetelman keskelle, kyse on 36 vuoden kokemusikkunasta, ei tähtäinristikosta jonkin talvipäivänseisauksen päivässä. Elät tässä energiassa ja olet elänyt jo muutaman vuoden, uusiaikalainen.
Puhutaanpa vain tässä huoneessa oleville - ei kuuntelijoille, ei lukijoille. Haluan puhua huoneelle. Haluan puhua niille, jotka istuvat tässä energiassa. Haluan teidän lähtevän erilaisena kuin tulitte tänään. Haluan teidän lähtevän kera aktivoinnin, mikä on enkelimäinen ja sisäistä luojaenergiaa, joka antaa teille viisautta.
Kaikki täällä eivät usko, kun kanavoija toimii, eikä sillä ole merkitystä. Tässä on siis testinne, ohjeenne tälle päivälle. Voitko katsoa täällä olevia perheenä, vaikket olisikaan samaa mieltä heidän kanssaan? Voitko rakastaa heitä? Sinulla on vaihtoehtona lähteä tästä paikasta sanoen: "No, en aio mennä tällaiseen tilaisuuteen enää! He ovat hulluja." Tai voit sanoa: "En aio mennä tällaiseen tilaisuuteen enää, koska en välttämättä ole samaa mieltä heidän kanssaan. Mutta rakastan heitä ja he ovat tervetulleita kotiini koska tahansa. Jos he haluavat tulla päivälliselle kanssani, se on ok. Ja voin laskea leikkiä heidän kanssaan, olla heidän kanssaan ja kätellä heitä. Voisin jopa mennä naimisiin jonkun kanssa heistä, koska tunnistan, että on yksi Jumala ja on yksi Luoja, ja meillä kaikilla on se sisällämme. En ole samaa mieltä, mutta voin yhdistyä heihin."
Saatte siis ymmärryksen, etteivät ajatuksenne ja erimielisyytenne enää erota teitä. Ihmiset voivat olla yhdessä aivan kuin maat, jotka ovat vierekkäin ilman rajoja. Niiden kulttuuri on edelleen ainutlaatuinen ja niillä on edelleen oma maansa. Mutta nyt ne ovat yhdessä suuremmassa suunnitelmassa, missä ne eivät ala enää koskaan sotia toistensa kanssa. Ne eivät voi. Niiden olemassaolo on sidottu toisiinsa. Yhtenäisyys tekee sen. Salomon tiesi sen ja salaisuus on myötätunto.
Rakkaat ystävät, lähtekää tästä paikasta myötätuntoisina toisianne kohtaan. Kun pääsette kotiin ja avaatte television ja näette jonkun, jonka kanssa ette ole samaa mieltä, koska hän ei ole poliittisesti samoilla linjoilla kanssanne, voitteko rakastaa häntä? Voitteko nähdä joka tapauksessa luojan sisällä? Voitteko nähdä hänet pelaamassa peliä, miten asiat asettuvat tässä maassa, jotta teidät pakotetaan toimimaan yhdessä yhtenäisyydessä? Näkikö kukaan teistä sen? Pakotettu toimimaan yhdessä. Pakotettu tekemään myönnytyksiä. Pakotettu yhdistämään eikä erottamaan. Kun näette tämän politiikassa, tiedätte sen olevan totta.
Tämän kerromme teille. Etsikää sitä. Vanha energia lähtee hitaasti, mutta tulee päivä, jolloin vanha energia on poissa. Tämä voisi viedä sukupolven! Jotkut teistä sanovat: "En ole täällä silloin." Kerron teille: "Voi, kyllä olet!" Koska et aio jäädä finaalista paitsi! Mikään kodin energia tai enkelienergia ei pysty pidättelemään sinua. Tulet takaisin ja tulee täyskäännösaika, mikä on nopeampi kuin mikään henkisessä historiassanne, koska historialla ei ole merkitystä, edes henkisellä historialla. Tulet ja lähdet nopeasti. Olet aina tullut takaisin maan päälle, vanha sielu. Siksi rakastamme sinua niin, kuin rakastamme.
Haluan pestä nyt jalkasi sen vuoksi, mitä teet planeetalle, vanha sielu. Käytä tilaisuus rakastaa jotakuta, nähdä hänet kvanttisesti, nähdä hänet monena, ei vain yhtenä. Katso kaikkia ihmisiä hänen planeettasukulinjansa valossa. Näe hänet tärkeäksi, kuten sinä. Yhdisty hänen kanssaan. Nimittäin tällä planeetalla on tapahtumassa muutos ja edustat sitä.
Kun sanon sanat "ja niin se on", ylläpitäkää tuo energia. Lähtekää omaan tahtiinne. Pysykää istumassa jonkin aikaa, jos haluatte, sitten lähtekää hiljaa. Antakaa tämän paikan jäädä turvapaikaksi, kunnes palaatte jälleen. Siis ei taputuksia, ei melua - vain yhtenäisyyttä, vain rakkautta toisia kohtaan, vain kvanttiajattelua siitä, mitä on tämän planeetan edessä, jos haluat, rakas ystävä.
Tunnetteko nyt olonne erilaiseksi edessänne olevien palapelien osalta? Toivottavasti. Ratkaistavissa, jokainen niistä.
Ja niin se on.
Kryon
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Uusi käsky / Miten löytää enemmän ILOA
Jeesus toi meille uuden käskyn, Rakkauden käskyn. Hän ei sanojensa mukaan tullut käskyjä kumoamaan vaan antoi uuden käskyn - Rakastakaa toinen toisianne. Rakkaus on käskyistä suurin. Jos lähden tarkastelemaan omaa elämääni Rakkauden käskyn kautta niin missä tilanteissa laiminlyön tätä käskyä? Mitkä on ne tilanteet, joissa minun tulisi rohkeasti osoittaa kanssa ihmisilleni, että kaikesta huolimatta, mitä elämässä tapahtuu, ole aina valmis Rakastamaan, joka on tukemista ja auttamista, tuomitsematta jättämistä, lähellä olemista ilman ehtoja.
Minun on helppo Rakastaa heitä, jotka toimivat minua kohtaan oikein, jotka haluavat minua Rakastaa ja olla ystäviäni. Jos voisin heidän lisäkseen Rakastaa heitä, jotka minua loukkaavat, jotka minua vastaan rikkovat, jos todella voin heitä Rakastaa, silloin minä Rakastan.
Tätä minun tulee opetella omassa elämässäni niiden tunteitteni kautta, joita minun eteeni tuodaan kehtiykseni tietyssä vaiheessa. Elämän ei ole tarkoitus olla kärsimystä, elämän on tarkoitus olla iloa ja riemua, antamista ja Rakkautta.
"pohdintaani"
Ensinnäkin voimme kertoa, että Teidän on tarkoitus kokea enemmän iloa elämässänne. Jotkut Teistä uskovat, että tarvitsette luvan tuntea iloa tai että Teidän on ansaittava se, ennen kuin voitte kokea sen. Tietysti ilo tulee ja menee, kuten kaikki asiat ihmiselämässä, mutta yleisesti ottaen teidän on tarkoitus tuntea sitä paljon enemmän, kuin useimmat teistä tuntevat. Te jotka tunnette tarvitsevanne luvan tuntea iloa, pitäkää tätä jumalaisena käskynä korkeammista ulottuvuuksista: olet vapaa tuntemaan enemmän iloa! Älä vastusta sitä - syleile iloa!
Kokeaksenne enemmän iloa tTidän on tuotava huomionne täydemmin läsnä olevaan hetkeen. Iloa ei voi kokea, silloin kun huomionne on pirstoutunut, kun mieli ajattelee jotain muuta kuin sitä, mitä koette suoranaisesti. Nopea, yksinkertainen (joskaan ei aina helppo) tapa löytää iloa, on kokea ensin ne tunteet, joita on läsnä olevassa hetkessä. Teidän on ehkä läsnä olevassa hetkessä tunnustettava se, mikä on epämiellyttävää tässä hetkessä, koska todellinen ilo on tämän vaikeuden toisella puolella. Ette voi sivuuttaa vaikeaa asiaa löytääksenne ilon - teidän on mentävä sen läpi.
Jos tunnette tuskaa läsnä olevassa hetkessä, jos tunnette yksinäisyyttä, epätoivoa tai kaikki vain on ylivoimaista, ensimmäinen askel kohti iloa on asettua siihen, mitä tunnette nyt, ja kokea sitä, kunnes se loppuu. Kun se on loppu, on tilaa tuntea iloa.
Monet teistä sen sijaan välttelevät tietoisesti tai tiedostamatta sitä, mitä tunnette juuri nyt läsnä olevassa hetkessä. Häiritsette itseänne. Jos olette yksinäinen, saatatte avata television, jotta ette huomaa. Jos pakahdutte, saatatte syödä, vaikkei teidän ole nälkä. Mitä tahnansa teettekin itsenne häiritsemiseksi, se merkitsee taatusti, että tuo tunne pysyy pidempään kuin sen tarvitsee. Tunne ei mene pois, silloin kun häiritsette itseänne siinä. Tunne menee pois vain, silloin kun tunnette sen täysin.
Avain ilon löytämiseen on sallia itsenne ensin tuntea täysin, mitä tunnette läsnä olevassa hetkessä. Kun olette saaneet tunteen valmiiksi tuntemalla sen loppuun saakka - kun olette itkeneet, kunnes ette enää pysty itkemään tai huutaneet, kunnes ette enää pysty huutamaan tai nauraneet hervottomasti, kunnes ette enää pysty kikattamaan - niin olette valmis piristymään seuraavaan kokemukseen. Ja tuo uusi kokemus on luonnostaan ilo, sillä ilo on teille luontainen tila. Katsokaa vauvaa, jota rakastetaan ja josta huolehditaan, ja näette - olette syntyneet tuntemaan iloa.
Avain ilon tuntemiseen enemmän päivittäin on muistaa se tapa, joka teillä oli lapsena panna merkille läsnä oleva hetki. Kehittäkää jokin harjoitus, joka kutsuu huomionne läsnä olevaan hetkeen. Se vaatii koko sen tunnekirjon tuntemista, mikä on sisällänne. Suurin osa ihmisen ilosta ei synny, koska elämässänne on jokin suuri ja massiivinen muutos. Esimerkiksi suurin osa ihmisen ilosta ei synny, koska voitatte arpajaisissa tai teille syntyy lapsenlapsi. Sen sijaan suurin osa ihmisen ilosta syntyy, silloin kun otatte hiljaisia hetkiä noissa kokemuksissa nähdäksenne todella tuon kauniin lapsenlapsen tai todella tunteaksenne sitä helpotuksen iloa, kun teillä on tarvitsemanne rahat. Sama ilotaso on ulottuvilla, silloin kun otatte hiljaisen hetken ollaksenne kiitollinen ruuasta lautasellanne, nauttiaksenne sen herkullisesta mausta. Suurin osa ihmisen ilosta syntyy näissä hiljaisissa, yksinkertaisissa hetkissä. Ilon varaama tila elämässänne on läsnä oleva hetki. Tämä on avain. Teidän on tarkoitus muistaa tämä.
Aloittakaa tänään, aloittakaa juuri nyt. Etsikää jotain nautinnollista ja ihanaa elämästänne juuri nyt ja ottakaa aikaa nautiskella siitä. Rakastatteko paitanne väriä? Rakastatteko Auringonpaisteen tunnetta kasvoillanne? Tuntekaa se. Tämä on ensiaskel polullanne kohti iloa elämässänne joka ikinen päivä.
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Akaasisia tiedostoja kanavoinut Jen Eramith M.A. (www.akashictransformations.com)
Joulukuussa 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Lainehttp://www.martinkeitel.net/starofrevelation/intro.htm
MITEN LÖYTÄÄ ENEMMÄN ILOA
Mitä Tiedostonpitäjillä on sanottavana meille ilosta? Miten voimme ylläpitää iloa ja kokea sitä enemmän elämässämme?Ensinnäkin voimme kertoa, että Teidän on tarkoitus kokea enemmän iloa elämässänne. Jotkut Teistä uskovat, että tarvitsette luvan tuntea iloa tai että Teidän on ansaittava se, ennen kuin voitte kokea sen. Tietysti ilo tulee ja menee, kuten kaikki asiat ihmiselämässä, mutta yleisesti ottaen teidän on tarkoitus tuntea sitä paljon enemmän, kuin useimmat teistä tuntevat. Te jotka tunnette tarvitsevanne luvan tuntea iloa, pitäkää tätä jumalaisena käskynä korkeammista ulottuvuuksista: olet vapaa tuntemaan enemmän iloa! Älä vastusta sitä - syleile iloa!
Kokeaksenne enemmän iloa tTidän on tuotava huomionne täydemmin läsnä olevaan hetkeen. Iloa ei voi kokea, silloin kun huomionne on pirstoutunut, kun mieli ajattelee jotain muuta kuin sitä, mitä koette suoranaisesti. Nopea, yksinkertainen (joskaan ei aina helppo) tapa löytää iloa, on kokea ensin ne tunteet, joita on läsnä olevassa hetkessä. Teidän on ehkä läsnä olevassa hetkessä tunnustettava se, mikä on epämiellyttävää tässä hetkessä, koska todellinen ilo on tämän vaikeuden toisella puolella. Ette voi sivuuttaa vaikeaa asiaa löytääksenne ilon - teidän on mentävä sen läpi.
Jos tunnette tuskaa läsnä olevassa hetkessä, jos tunnette yksinäisyyttä, epätoivoa tai kaikki vain on ylivoimaista, ensimmäinen askel kohti iloa on asettua siihen, mitä tunnette nyt, ja kokea sitä, kunnes se loppuu. Kun se on loppu, on tilaa tuntea iloa.
Monet teistä sen sijaan välttelevät tietoisesti tai tiedostamatta sitä, mitä tunnette juuri nyt läsnä olevassa hetkessä. Häiritsette itseänne. Jos olette yksinäinen, saatatte avata television, jotta ette huomaa. Jos pakahdutte, saatatte syödä, vaikkei teidän ole nälkä. Mitä tahnansa teettekin itsenne häiritsemiseksi, se merkitsee taatusti, että tuo tunne pysyy pidempään kuin sen tarvitsee. Tunne ei mene pois, silloin kun häiritsette itseänne siinä. Tunne menee pois vain, silloin kun tunnette sen täysin.
Avain ilon löytämiseen on sallia itsenne ensin tuntea täysin, mitä tunnette läsnä olevassa hetkessä. Kun olette saaneet tunteen valmiiksi tuntemalla sen loppuun saakka - kun olette itkeneet, kunnes ette enää pysty itkemään tai huutaneet, kunnes ette enää pysty huutamaan tai nauraneet hervottomasti, kunnes ette enää pysty kikattamaan - niin olette valmis piristymään seuraavaan kokemukseen. Ja tuo uusi kokemus on luonnostaan ilo, sillä ilo on teille luontainen tila. Katsokaa vauvaa, jota rakastetaan ja josta huolehditaan, ja näette - olette syntyneet tuntemaan iloa.
Avain ilon tuntemiseen enemmän päivittäin on muistaa se tapa, joka teillä oli lapsena panna merkille läsnä oleva hetki. Kehittäkää jokin harjoitus, joka kutsuu huomionne läsnä olevaan hetkeen. Se vaatii koko sen tunnekirjon tuntemista, mikä on sisällänne. Suurin osa ihmisen ilosta ei synny, koska elämässänne on jokin suuri ja massiivinen muutos. Esimerkiksi suurin osa ihmisen ilosta ei synny, koska voitatte arpajaisissa tai teille syntyy lapsenlapsi. Sen sijaan suurin osa ihmisen ilosta syntyy, silloin kun otatte hiljaisia hetkiä noissa kokemuksissa nähdäksenne todella tuon kauniin lapsenlapsen tai todella tunteaksenne sitä helpotuksen iloa, kun teillä on tarvitsemanne rahat. Sama ilotaso on ulottuvilla, silloin kun otatte hiljaisen hetken ollaksenne kiitollinen ruuasta lautasellanne, nauttiaksenne sen herkullisesta mausta. Suurin osa ihmisen ilosta syntyy näissä hiljaisissa, yksinkertaisissa hetkissä. Ilon varaama tila elämässänne on läsnä oleva hetki. Tämä on avain. Teidän on tarkoitus muistaa tämä.
Aloittakaa tänään, aloittakaa juuri nyt. Etsikää jotain nautinnollista ja ihanaa elämästänne juuri nyt ja ottakaa aikaa nautiskella siitä. Rakastatteko paitanne väriä? Rakastatteko Auringonpaisteen tunnetta kasvoillanne? Tuntekaa se. Tämä on ensiaskel polullanne kohti iloa elämässänne joka ikinen päivä.
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Akaasisia tiedostoja kanavoinut Jen Eramith M.A. (www.akashictransformations.com)
Joulukuussa 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Lainehttp://www.martinkeitel.net/starofrevelation/intro.htm
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Suolavalaisin
Huoneilmamme on täynnä haitallisia positiivisia ioneja, joita aiheuttavat elektroniset laitteet. Suolavalaisin toimii luonnollisena ionisaattorina ja ilmanpuhdistajana muodostaen negatiivisia ioneja, jotka neutralisoivat huoneilmaa. Lisäksi valo rauhoittaa mieltä ja antaa positiivista energiaa. Luonnon suolakristallit louhitaan Pakistanista, Himalajan vuoristoalueilta. Paino 2-3 kg.
Kristallisuolasta tehdyt suolavalaisimet parantavat sisäilman laatua ja luovat lempeällä valollaan rauhallisen tunnelman. Sähköiset laitteet kuten tietokoneet, televisiot, radiot, lämmittimet ja ilmankostuttimet, sekä myös tupakansavu vapauttavat ilmaan positiivisia ioneja. Ilmiötä kutsutaan myös sähköiseksi sumuksi ja se huonontaa sisäilman laatua aiheuttaen negatiivisia muutoksia fyysiseen ja emotionaaliseen tasoomme. Normaalisti huoneilmassa on 250 negatiivista ionia kuutiosenttimetrillä. Suolavalaisimen avulla voidaan vaikuttaa ilman ionitasapainoon, sillä ne kehittävät negatiivisia ioneja erityisesti lämmetessään. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi kynttilälyhdyn vaikutuksesta negatiivisten ionien määrä nousi_309000:n kuutiosenttimetriä kohden. Vaikutus on vastaavanlainen kuin kulkeminen ulkoilmassa suolaisen meren rannalla tai myrskyn jälkeen. Negatiivisesti varautuneessa ilmassa on helpompi hengittää ja pölyä ei leijaile niin paljon ilmassa, mistä on erityisesti apua allergikoille ja astmaatikoille.
Lähteet Dr. Med. Barbara Hendel; Peter Ferreira 2003:
Suolavalaisimen elementit lyhyesti sanottuna ovat:
Valo Suolavalaisin on kaunis sisustuselementti, jonka tunnelmallinen valo rauhoittaa mieltä ja kehoa sekä antaa positiivista energiaa.
Väri Suolavalaisin hohtaa valkoisen ja oranssin sävyjä. Feng shui filosofian mukaan oranssi väri rohkaisee, rentouttaa, stimuloi luovuutta sekä antaa elämän iloa. Valkoinen väri tukee keskittymiskykyä ja rauhoittaa mieltä.
Hyvinvointi Suolavalaisin toimi luonnollisena ionisaattorina ja ilmanpudistaja,muodostaen negatiivisia ioneja, jotka neutralisoivat huoneilmaa. Suolavalaisimen muodostamat suolahiukkaset helpottavat allergisia ja astmaatikkoja.

Positiiviset aikomuksenne vuodelle 2011
Luottakaa voimaanne luoda täysin uusi maapallo. Uskokaa valontäyteisen olemassaolon mahdollisuuteen. Päättäkää tehdä päivittäin kaikki voitavanne luodaksenne maailman, mitä haluatte.
Ottakaa tänään muutama minuutti miettiäksenne muutaman erityisaikomuksen vuodelle 2011. Ei kannata katsoa taaksepäin - miksi ette katsoisi eteenpäin positiivisen odotuksen kera?!
Kun katsotte eteenpäin ja luotte aikomuksia vuodelle 2011, harkitkaa energian lisäämistä niihin päivittäin. Miten? Pohtikaa aikomuksianne. Toistakaa ne hiljaa tai ääneen. Kirjoittakaa ne paperille ja laittakaa pyhälle alttarillenne. Kuvitelkaa jokaista asiaa tunteella visualisoiden, miltä se tuntuu elämässänne. Kuvitelkaa, kuka siinä on kanssanne ja miltä tuntuu olla hänen kanssaan. Kuivitelkaa ympäristönne yksityiskohtaisesti ottaen mukaan värit, muodot, tunteet, tuoksut ja äänet.
Jakakaa tämä aikomusten ilmaisemisidea toisten kanssa muistuttaen heitä omasta luomisvoimastaan. Sitten valitkaa joku tuntemanne henkilö ja jakakaa omat aikomuksenne hänen kanssaan - kummankin teistä kuunnellessa, kun toinen kuvaa toiveitaan ja unelmiaan.
Kun vahvistatte positiivisia aikomuksianne, lisäätte niihin potkua. Silloin kun te ja toinen ihminen jaatte aikomuksenne, autatte ankkuroimaan ja energisoimaan positiivista liikevoimaa toisillanne.
Kun jaatte ideoitanne maailmanlaajuisella yhteisöfoorumilla, kuten internetin sosiaalinen verkosto, vahvistatte mahdollisuutta aikomustenne ilmentymisestä maailmaan.
Tämän päivän sosiaalinen verkosto antaa jatkuvia yhdistymismahdollisuuksia. Ihmiset joita ette edes tunne, voivat koskettaa sydäntänne tuhansien kilometrien takaa, kun he jakavat toiveitaan ja unelmiaan erilaisesta maailmasta. Voitte koskettaa myös toisten sydäntä omalla jakamisellanne.
Silloin kun annatte äänen sille, mitä pidätte sydämessänne - ääneen ystävän kanssa tai sosiaalisessa verkostossa - katalysoitte omaa positiivista liikkumistanne eteenpäin.
Kun jatkatte jumalaisen luontonne löytöretkeä, ympäröimme teidät rakkaudellamme ja siunauksillamme. Olemme Kahdentoista neuvosto.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
http://www.kolumbus.fi/astromedia/lehdet.htm

Nukkuminen ja valaistuminen
Akaasisia tiedostoja kanavoinut Jen Eramith M.A.
( www.akashictransformations.com)
Joulukuussa 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Miten valaistumisprosessi vaikuttaa nukkumistapoihimme?
Kuten aina valaistumisprosessissa, se riippuu teistä. Se riippuu siitä, kuka olette ja mitä teidän täytyy käydä läpi tässä kohtaa prosessianne. Valaistumisprosessi vaikuttaa erittäin voimakkaasti nukkumiseen - erityisesti koska nukkuminen on ollut ihmisille aina tapa vaihtaa viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen. Jos ajatellaan valaistumisprosessia sen kyvyn kasvamisena, että teillä on viidennen ulottuvuuden tietoisuus ollessanne valveilla ja se yhdistyy kolmannen ulottuvuuden tietoisuuteenne, niin rajasta nukkumisen ja valvetilan välillä tulee erittäin opettavainen paikka.
Tuo raja nukkumisen ja valvetilan välillä - tuo piilotajunnan tila - on paras esimerkkinne siitä, miten elää valaistuneen näkökulman kanssa. Se näyttää teille, miten ylläpitää sekä kolmannen ulottuvuuden tietoisuus (tietoinen tajunta fyysisestä todellisuudestanne) sekä tunne, että on jotain suurempaa - tunne syvemmistä ja laajemmista merkityksistä. Viidennen ulottuvuuden tietoisuus sisältää tunteen yhteydestä esi-isiinne, enkeleihin, henkioppaisiin ja sielunne tarkoitukseen. Valaistuminen on juuri sitä, että nämä tietoisuudet ovat eheitä samanaikaisesti. Useimmille teistä ja perinteisesti kautta ihmishistorian yksi paikka, missä saavutatte tämän, on tuo hetki nukkumisen ja valvetilan välillä.
Monet ihmiset kokevat nukkumistapansa häiriintyvän kulkiessaan valaistumisen läpi. Joskus on aikoja, jolloin tarvitsette enemmän unta yhdistyäksenne kaikkiin tapoihin, joilla muututte, ja on aikoja, jolloin tarvitsette vähemmän unta, koska teillä on niin paljon ärsytystä tai paljon enemmän energiaa. Mutta te kaikki hyödytte huomaamalla, että silloin kun nukkumistapanne häiriintyvät, se antaa enemmän aikaa tuossa piilotajuntatilassa. Voitte olla tuossa tilassa nukkumisen ja valvetilan välillä. Öisin kun teillä on vaikeuksia nukkua, niin sen sijaan että taistelette vastaan ja yritätte pakottaa itsenne nukahtamaan, olettakaa, että se mitä teette sillä välillä, on itse asiassa hyödyllistä. Tuo makaaminen puolitietoisena on todella erittäin hyödyllistä. Tuossa tilassa aivonne voivat alkaa uudistua ja totuttautua siihen, miltä tuntuu ylläpitää lineaarisen ajan tuntua ja valvetietoisuutta unitilan ja ei-lineaarisen ajan tunnun rinnalla. Olkaa kärsivällisiä noina unettomina öinä. Todellisuudessa tapahtuu jotain hyödyllistä.
Olen kuullut monilta ihmisiltä, että he nukkuvat vähemmän nykyään ja päivällä he tuntevat väsymystä ja ikään kuin jotain raskasta päässään ja harteillaan. Miten voimme käsitellä näitä oireita?
Huomaatte itsenne vähemmän väsyneeksi päivän aikana, jos olette kärsivällisempi ja hyväksyvämpi sille, mitä yöllä tapahtuu riippumatta siitä, nukutteko vai ette nuku vai teette jotain siltä väliltä. Kärsivällisyys ja lempeys itseänne kohtaan antaa teille energiaa, mitä tarvitsette päivän aikana. Hyvin paljon kokemastanne uupumuksesta kohdistatte unen puutteeseen. Itse asiassa se on seuraamusta ankaruudesta itseänne kohtaan. Olette ankara itsellenne, silloin kun oletatte, että yön tapahtumat eivät ole ok tai jotenkin parhaan etunne mukaista.
Tässä on teille työmaata. Luottakaa, että jos teidän on vaikeaa nukkua, niin on oltava jotain parempaa, mitä voitte tehdä tuona aikana. Luottakaa korkeamman itsenne opastavan teitä. Jos teidän on tarkoitus nukkua, tuo luottamuksen, lempeyden ja anteeksiannon tunne tekee mahdollisemmaksi nukahtamisen. Jos teidän ei ole tarkoitus nukkua, tuo luottamuksen, lempeyden ja anteeksiannon tunne avaa tilan jonkin taianomaisen tapahtumiselle.
Mitä tapahtuu nukkuessamme? Lataammeko informaatiota korkeammista ulottuvuuksista vai kommunikoimmeko henkioppaiden kanssa?
Kyllä, joskus. Taaskin se riippuu siitä, kuka olette, millaista unta saatte ja mitä tarvitsette tuossa kohtaa. Joskus nukkumisaikana mielenne siirtyy täysin korkeampaan ulottuvuuteen eikä koe mitään, mitä voisitte tulkita kolmannen ulottuvuuden ajatteluksi. Tätä kutsutaan usein "unettomaksi" yöksi, kun ette muista lainkaan unianne ja teistä tuntuu, ettei mitään ikään kuin tapahdu. Olette olleet hyvin syvällä siinä. Silloin tietoisuutenne täytyy mennä jonnekin muualle. Joskus menette henkenä todella muualle ollaksenne jonkun muun henkioppaana tuolloin. Tuo aika antaa tietoiselle mielelle mahdollisuuden todella täydentyä, kun sen ei tarvitse prosessoida lainkaan ajatuksia.
Joskus menette nukkumisen aikana astraalimatkalle, kuten sitä kutsutaan. Usein teillä on erittäin eläviä unia, jotka ovat hyvin ei-lineaarisia. Nuo unet ovat sitä, mitä muistatte matkasta tai mitä aivonne tulkitsevat siitä, mitä koitte ja näitte matkan aikana. Noina aikoina kommunikoitte usein henkioppaiden kanssa kerätäksenne informaatiota ja prosessoidaksenne asioita, joita voidaan käyttää valve-elämässänne. Muistatte osia siitä unina ja voitte tulkita niitä saadaksenne tolkkua ei-lineaarisesta informaatiosta, mitä koitte unien aikana. On myös nukkumisjaksoja, jolloin aivonne prosessoivat sitä, mitä olette tehneet päivän aikana tai mitä nykyelämässänne tapahtuu.
Tietysti henkenne, korkeammat osanne ja henkioppaanne ovat mukana auttamassa tuossa prosessissa, mutta joskus kyse on todella vain sen toistamisesta, mitä on tapahtunut ja mitä on jäänyt ratkaisematta. Aivoillanne on fyysinen tarve luokitella asioita ja laittaa asiat paikalleen, jotta niitä voidaan ajatella selkeästi myöhemmin. Teillä on myös unia, jotka ovat vain päivittäisten yksityiskohtien roskaa. Sekin on hyödyllistä.
On kolme eri asiaa, mitä teette nukkuessanne. Jotkut teistä tekevät jotain enemmän kuin toisia ja te kaikki teette kaikkia niitä eri aikoina. Se riippuu siitä, kuka olette, mitä tarvitsette ja mitä aivonne tarvitsevat pysyäkseen terveenä. Kyllä, kommunikoitte koko ajan henkioppaiden kanssa. Kun olette unessa, tietoinen mielenne ei estä samalla tavalla kuin hereillä, joten pystytte ymmärtämään paremmin noita henkioppaita, jos muistatte jotain unesta.

torstai 23. joulukuuta 2010
Rauhallista Joulua ja Valoa ja Iloa vuodelle 2011
SAINT GERMAIN: "RISTEYS - JOULUKUUN PÄIVÄNSEISAUS- JA KUUNPIMENNYSVIESTI"
Alexandra Mahlimay ja Dan Bennack ( www.joyandclarity.com)
20.12.2010 Cluj-Napoca, Romania
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät, olen Saint Germain. Haluaisimme kutsua teitä avautumaan energiatilalle, missä olemme nyt. Hengittämään syvään ja valmistautumaan kaikkeen hyvyyteen, mitä voidaan jakaa kanssanne nyt.
Ystäväni, ihmiskunta on tärkeässä risteyksessä. Tämä on vertaansa vailla olevaa transformaatioaikaa. Kun seisotte tässä parempien aikojen kynnyksellä, teitä kutsutaan katsomaan elämänne kokemuksia, sekä yksilöinä että kollektiivisesti. Sitten kun tunnette olevanne valmis, jokainen teistä tekee päätöksiä, jotka ovat välttämättömiä etenemisellenne.
Päivänseisauksen 21.12. ja sitä edeltävän kuunpimennyksen myötä saatatte tuntea, että elämässänne on aktivoitunut risteys. Tilaisuus työskennellä tämän energian kanssa pysyy erityisen voimakkaana auringonpimennykseen saakka 4.1.2011. Mutta siihen voidaan yhdistyä koska tahansa, kun tunnette olevanne valmis. Tämä vaikutus kantaa teidät vuoden 2011 ensimmäiseen puoliskoon. Työskennelkää sen kanssa ja riemuitkaa siinä. Se on lopullisten loppumisien ja uusien alkujen merkittävää energiaa.
Ennen kuin puhun tästä, haluaisin tarkastella asioita, jotka ovat ehkä olleet osa elämänne kuluneen vuoden aikana.
Tunteiden intensiivisyyttä vuonna 2010
Vuoden 2010 aikana monet teistä kokivat tavalla tai toisella tiettyjä mullistuksia, jotka herättivät voimakkaita tunne-energioita. Tämä oli erityisen intensiivistä noin puoli vuotta sitten. Odottamaton viha, ristiriidat, vastaväitteet ja häiriöt ovat ehkä leimanneet tai lopettaneet merkittäviä henkilökohtaisia suhteita.
Näillä tapahtumilla oli merkittävä vaikutus tunteisiinne. Tällä on ehkä vaikutusta siihen, mitä tunnette itsestänne nyt, ja tärkeysjärjestykseen, minkä olette laatineet elämäänne. Vaikutus on jättänyt monet teistä hämmentyneiksi ja uskomaan, että te ette liiku eteenpäin asioissa, jotka merkitsevät teille eniten.
Tämä ei tietenkään ole totta.
Neutraalista tilasta näette, että nämä tapahtumat ovat tulleet ja menneet ja että olette kuitenkin liikkuneet eteenpäin, vaikka kyse olisikin ollut vain yhdestä askeleesta kerrallaan eikä suurista harppauksista.
Enemmän kuin ehkä oivallatte, olette kyenneet käsittelemään tunneahdistusta, menemään sen läpi ja siirtymään yli sen luomasta epämiellyttävyydestä elämäänne. Vaikka olettekin tunteet tämän haavoittavan teitä, olette edistyneet valtavasti vapautumisessanne negatiivisuudesta, mikä siihen liittyi.
Tätä on tärkeää tutkia nyt, koska tämän vuoden lopussa ja seuraavan alussa teillä on tilaisuus antaa itsellenne tunnustusta näiden haasteiden käsittelemisestä ja siirtymisestä eteenpäin.
Tien valmisteleminen vuoteen 2011
Kun siirrytte vuoteen 2011, on tärkeää käydä niissä elämänne osissa, jotka edelleen tarvitsevat huomiotanne. Teitä pyydetään tutkimaan vielä kaikkea, mikä vaati huomiotanne vuonna 2010, muttei aina saanut sitä. Katsokaa kaikkea, mistä täytyy päästää irti, mitä täytyy muuntaa tai uudistaa. Jos teette sen, tämä sallii teidän siirtyä johonkin parempaan vuonna 2011.
Johtivatko jotkin päätöksenne tilanteisiin, jotka saivat olonne tuntumaan eksyneeltä tai petetyltä? Jos näin on, katsokaa niitä uudestaan ennen eteenpäin siirtymistä. Jokin menneisyydestä voi kutsua huomiotanne. Se voi pyytää teitä antamaan lopullisen siunauksenne ja sitten päästämään siitä irti, ennen kuin toivotatte tervetulleeksi uuden vuoden.
Ottakaa nämä tärkeät askeleet nyt. Tehkää tämä, jotta voitte ottaa taas ohjakset elämässänne ja voitte muuntaa olosuhteenne hyödyttämään teitä. Sallikaa kaikkien hyödyttömien tai vanhentuneiden tekemistapojen loppua ja tehdä tilaa jollekin uudelle ja paremmalle. Olkaa pohdiskeleva ja huomaavainen itsenne suhteen ja näette, miten tavoitteenne tuntuvat lähemmiltä ja helpommilta saavuttaa.
Muuta tutkittavaa on viimeaikaisten saavutustenne merkityksessä. Monille teistä oli tärkeää toimia rajoitustenne sisällä vuonna 2010. Teitä pyydettiin tekemään tämä lannistumatta tai olematta kärsimätön. Opitte arvostamaan pieniä edistymisaskelianne ettekä vain suuria harppauksia, jotka innostivat teitä. Tämä on voinut olla haastavaa ja jotkut teistä tunsivat, etteivät kokemuksenne yltäneet odotuksiinne. Mutta silti olette saavuttaneet jotain arvokasta henkisellä tasolla ja on aika antaa itsellenne tunnustusta siitä. Päästäkää irti kaikesta surusta ja katumuksesta, mitä olette ehkä tunteneet siitä, mitä ette saavuttaneet vuonna 2010, ja valmistautukaa vuoteen 2011. Olette lähtemässä uuteen seikkailuun.
Risteyksen energia
Juuri nyt olette risteyksessä. Se on energeettinen paikka, mikä sallii teidän valita uudestaan. Tunnetteko muutospotentiaalin - mahdollisuudet jotka ovat valmiina ilmestymään elämäänne?
Tuntuu hyvältä, eikö vain?
Jos tuntuu, niin tietäkää, että monet muutokset joita olette odottaneet, tulevat lopultakin. Kärsivällisyytenne ja vakaa etenemisenne rajoituksistanne huolimatta on sallinut teidän muodostaa vakaan perustan kaikelle, mitä tulee.
Olkaa rohkeita, sillä näin on.
Olette astumassa ihmistietoisuuden merkittävään transformoitumis- ja uudelleensuuntautumisjaksoon. Tulevat ajat havainnollistavat, etteivät rauha ja onnellisuus ole abstrakteja ihanteita. Sen sijaan ne ovat ihmiskokemuksen välttämättömiä osia. Omistautunut huomionne tähän saa näin olemaan.
Tämän tapahtumiseksi ihmiskunnan kollektiivitietoisuus kohoaa nopeasti. Ihmisiä elämän kaikilta alueilta ja kaikista kansallisuuksista on mukana tässä. Tulevana vuonna alatte nähdä tuloksia. Rauha ja onnellisuus eivät ole enää kaukaisia tavoitteita, vaan ne ilmestyvät konkreettisempana elämäänne kollektiivina.
Mitä nyt?
Mikä siis vaatii huomiotanne nyt, erityisesti jos halusitte tuoda enemmän rauhaa ja onnellisuutta tulevaan vuoteen?
Yksi asia mitä teidän kannattaa tutkia, on turvallisuuden tunteenne.
On tärkeää käsittää, että olette tulleet elämässänne viisauden ja kypsyyden paikkaan. Ette ole enää noviiseja. Olette oppineet hyväksymään rajoituksenne armollisesti ja kohtaamaan vaikeutenne kestävästi ja kärsivällisesti. Nämä ovat tärkeitä elämäntaitoja, koska ne ovat auttaneet teitä tuntemaan turvaa maailmassa. Ne ovat erityisen hyödyllisiä, silloin kun olosuhteet eivät toimi eduksenne. Ne voivat auttaa teitä siirtymään ahdistavista kokemuksista tyyneyden tunteisiin myös vaikeuksienne keskellä. Kun olette oppineet nämä taidot, olette vapauttaneet mielenne ja tunteenne suuremman onnellisuuden tulemiselle.
Kun kuljette tulevan vuoden läpi, älkää langetko mielen peleihin. Vastustakaa houkutusta uskoa, että asiat ovat liian vaikeita käsiteltäväksenne. Sen sijaan tuokaa valaistuneen mielenne selkeyttä toimiinne ja muistakaa tasapainottaa ja elvyttää tunteenne sopivalla levolla ja uudistumisella.
Luottakaa itseenne, silloin kun tunnette vetoa kohti itsenne väheksymistä ja muistakaa seistä tiukasti arvokkuudessanne koko ajan. Älkää piiloutuko. Enää ei ole piiloutumisen aika. Teidän on pidettävä tiukasti kiinni sitä, mikä on tärkeää teille tulevina aikoina.
Vuosi 2011 antaa teille runsaasti tilaisuuksia korjata hyötyjä kärsivällisyydestänne ja sinnikkyydestänne vuonna 2010. Upeita mahdollisuusvirtauksia nousee eteenne nyt sallien teidän ratsastaa vapaasti ja muistuttaen, että teillä on voima luoda ja ilmentää kaikki sielunne kanssa harmoniassa olevat toiveet, jumalaisen ajoituksen ihmeellisen synkronismin mukaisesti. Tietäkää, että teitä opastetaan tämän ymmärtämisessä koko seuraavan vuoden, kun olemme aina lähellänne.
Olen Saint Germain.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vuoden 2011 risteys
Vuosi 2011 on risteys teille ja kaikille kohtaamillenne. Se on uudelleenjärjestäytymisvuosi ihmisten tarttuessa kaikilla mantereilla rikkinäisiin järjestelmiin. On suuri kuilu ihannemaailmanne ja sen maailman välillä, jossa elätte nyt.
Tehtävänänne on liittyä toisiin etsimään tapoja kuilun sulkemiseksi toimimattomien yhteiskuntarakenteiden ja valaistuneemmille periaatteille perustuvien rakenteiden välillä. Vanhoihin päivitettäviin toimintatapoihin sisältyvät perhe-elämä, seurustelu, ystävyys ja sosiaalinen verkostoituminen.
Rakkaus on liima, joka ankkuroi uudet ja valontäyteiset rakenteet paikoilleen.
Jos olet taitava suhtautumaan toisiin rakastavasti ja käytät tuota taitoa säännöllisesti, liu'ut töyssyjen yli polullasi. Tämä on kriittistä vuonna 2011, kun jo ennestään töyssyisestä menosta tulee töyssyisempää elämän tahdin nopeutuessa.
Keksi, miten olla rakastavampi, ja näin edessä olevasta tiestä tulee helpompaa kulkea. Tarve tulla rakastavammaksi on yleinen. Voit olla sinkku tai naimisissa - sillä ei ole eroa. Myös sinkun joka on ilman perhettä ja työskentelee yksin kotona, on kehitettävä rakastavia reaktioita toisia kohtaan, jos hän haluaa löytää tasapainon tulevina aikoina.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)