ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.
VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.
LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA
VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.
LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA
LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)
tiistai 29. toukokuuta 2012
YMPÄRISTÖ TÄYNNÄ AUTUAITA KOHTAAMISIA JA INNOSTUSTA ODOTTAA HERÄÄMISTÄNNE
Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
27.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kaikki menee aikataulun mukaisesti suuressa heräämisessänne ja aina suurempi määrä teitä alkaa saada tunteen niistä suurista muutoksista, jotka pian toteutetaan. Apu mitä saatte henkimaailmoista, sopii jatkuvasti tehokkaammin vahvistuvaan aikomukseenne herätä. Ja heräämisestä on tullut täysin väistämätöntä, kuten on jumalaisesti luvattu ja taattu.
Energiat joita tällä hetkellä virtaa planeettanne yli auttamaan teitä matkallanne, ovat kuin voimakkaita ja vakaita tuulia, jotka mahdollistavat purjelaivojen kulkemisen suurilla aalloilla, ja ne puhaltavat vakaasti, kunnes saavutatte taivaallisen määränpäänne. Kaikki on valmisteltu vahvistamaan sen, että laiva etenee tasaisesti, nopeasti ja suoraan ja tuo teidät Kotiin. Ja sitten kun saavutte satamaan, teitä tervehtii suuri tervetuliaisseremonia, jossa liput heiluvat ja on joukoittain hurraavia, jotka olette aina tunteet ja joita rakastaneet.
Heräämistä olette kaivaneet, vaikka suurin osa teistä ei ole pystynyt tunnistamaan, mitä kaipaatte. Tapahtui niin, että kaipasitte jotain fyysisessä maailmassa ja sitten kun löysitte ja saitte sen ja nautitte siitä, havaitsitte olevanne edelleen tyytymätön ja hämmentynyt, koska haluamanne oli tyydyttänyt teitä vain hetken. Se oli tietysti vain korvike sille, mitä oikeasti halusitte, mikä on herääminen - eikä sille ole korviketta.
Olette jatkaneet haluamista … ja olette etsineet erilaisia asioita eri aikaan antamaan todellisen merkityksen elämällenne, mutta kestävä tyydytys on aina karannut teitä, koska harhassa ei ole mitään, mikä voi todella tyydyttää Jumalan lasta. Teidät luotiin asumaan ja nauttimaan jumalaisissa henkimaailmoissa, missä mahdollisuutenne ovat rajattomat, kun taas harhassa olette hyvin rajoitettuja - ette ainoastaan itse harhan rajoittamia, vaan myös sen muodon jonka olette valinneet kulkuneuvoksi sen kokemiseen.
Sitten kun heräätte, ne rajoitukset häviävät, joita päätöksenne asua kehossa on tuonut teille, ja alatte taas kerran olla mukana Jumalan antaman potentiaalinne luovassa kehittämisessä Jumalan jälkikasvun iloksi ja hyödyksi. Mahdollisuudet joita on tarjolla, jotka ilmestyvät eteenne ja joita tunnette rohkeutta tutkia, täyttävät teidät voimakkaalla tyydytyksen tunteella, mikä ei vastaa mitään kokemustanne harhassa. Ja tiedätte, että nämä mahdollisuudet antavat teille jatkuvasti lumoavien tilaisuuksien loputtoman kaleidoskoopin.
Tosiaankin - kuten tulette näkemään - tilaisuudet rajattomaan lumoutumiseen ovat oleellinen osa Jumalan todellisuutta, mikä houkuttelee ja kannustaa teitä ikuisesti luoviin lahjoihinne ja kykyihinne. Ne johtavat teidät ekstaasista toiseen, peräkkäin loputtomasti seuraavissa yhteistyöhankkeissa rakkaidenne kanssa. Tämä saa aikaan lumoavan kauniita näytöksiä, mitkä ylittävät suuresti kaiken, mitä olette nähneet tai kuvitelleet ihmissilmillänne.
Ympäristö täynnä täydellisiä ja autuaita kohtaamisia ja innostuksia odottaa heräämistänne, kauniin kevätpäivän raikkauden ja loiston kera. Mitään mitä voitte toivoa, ei puutu - koska Jumala on ennakoinut jokaisen halunne ja on antanut sitä yltäkyllin.
Rakastava veljenne Jeesus
YMPÄRISTÖ TÄYNNÄ AUTUAITA KOHTAAMISIA JA INNOSTUSTA ODOTTAA HERÄÄMISTÄNNE
TALON SIIVOAMINEN
Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.
25.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Talon siivoaminen koskee muutakin kuin sitä fyysistä tilaa, missä asutte, ja se sisältää kehonne, mikä majoittaa henkenne ja tekee siitä sielun.
Vaikka on totta, että kumpikin hyötyy pienestä tai suuresta siivouksesta toisinaan, on parasta suorittaa ne erikseen.
Syy on yksinkertainen. Kumpikin vaatii teiltä paljon. Juttu on niin, että te ette ole aina tietoinen siitä, miten paljon energiaa vaatii hankkiutuminen eroon olemuksenne/sielunne näkymättömistä hämähäkinseiteistä ja liikakuormasta, koska suuren osan tuosta ajasta te teette hyvin vähän, mutta tunnette paljon.
Jos olette siivonneet paljon tunnetaakkaa, henkistä tai sielutaakkaa, muistitaakkaa viime kuukausina - kuten monet teistä ovat - on mahdollista, että teillä on ollut vaikeuksia tavallisen "kevätsiivouksenne" kanssa tai kaiken merkittävän roskan poistamisessa elintilastanne. Ja kun teitte sen, luultavasti teistä tuntui epävarmalta, hermostuneelta tai yhtäkkiä väsyneeltä, kun kääritte hihanne ryhtyäksenne töihin. Kaikesta aineellisesta tavarasta hankkiutuminen eroon tuntui pakahduttavalta, vaikka sen olisi pitänyt tuntua helpolta.
On myös hyvin todennäköistä, että olitte melko ankara itsellenne - kutsuen itseänne laiskaksi, kurittomaksi, epäjärjestelmälliseksi …
Jos näin on, ette ole yksin. Viestintuoja on yrittänyt - epäonnistuen - siivota fyysistä tilaansa tämän maavuoden alusta saakka. No, näin oli vielä muutama päivä sitten, kun hän yhtäkkiä alkoi käydä omaisuuttaan läpi vaivattomasti. Hankkiutuen eroon jopa tavaroista, joita hän oli säilyttänyt vuosia.
Hän ei edes tajunnut aluksi, mitä hän teki. Tarkoitamme, että se oli hänelle niin helppoa, että se tuntui luonnolliselta. Hän ei edes ajatellut sitä. Vaadittiin jonkun toisen kommentti omasta elämästään, jotta hän yhdisti asiat omassa kokemuksessaan.
Nimittäin Viestintuoja oli ollut merkittävällä sisäisellä puhdistumismatkalla tammikuusta lähtien. Tuo siivoamistehtävä oli saatettu loppuun muutama päivä aiemmin. Hän vain nautti loppuunsaattamisen ja saavuttamisen tunteesta.
Yritys siivota sekä fyysinen (aineellinen) että kehollinen (sielu ja aineeton) talo kerralla loisi vain liikaa tilaa.
Nimittäin kumpikin prosessi luo paljon sisäistä ja ulkoista hengitystilaa. Ja on tärkeää antaa itsellenne aikaa sopeutua kummankin tyyppiseen uuteen avaruuteen erikseen - muuten se voidaan hahmottaa tyhjyydeksi.
Vaikka tyhjyys on sinällään neutraalia, se voidaan hahmottaa puutteeksi tai menetyksesi, jos sitä tapahtuu paljon kerralla - erityisesti jos ryhdytte aineellisen omaisuuden puhdistamiseen ollessanne jo sielu- tai energiapuhdistusmatkalla. Useimmilla teistä on taipumus tietää tämä, kun siivoatte kamaa - no oikeastaan, tunnette sen enemmän kuin tiedätte, joten teidän täytyy olla tarkkana.
Kuitenkaan edes tarkkanäköisimmät teistä eivät ole aina tietoisia siitä, että hankkiudutte eroon entisistä muistoista ja/tai selvitätte menneitä kysymyksiä tai tapahtumia. Mutta silloinkin kun tiedätte olevanne energeettisessä puhdistustehtävässä, saatatte hyvinkin ärsyyntyä itseenne tai olla kärsimätön itsenne suhteen, kun pysytte tekemään erittäin vähän ulkopuolista työtä, opiskelua, muita velvollisuuksia ja henkilökohtaista matkaanne. Tarvitsette todella paljon lepoa ja aikaa hiljaisuudessa, silloin kun puhdistatte sisäistä olemustanne. Se on erittäin energiaa kuluttavaa - kuin hiljaisuusmaratonia.
Olkaa lempeä itsellenne sisäisessä puhdistumistilassa. Sitten kun se on tehty, ulkoisen tilan siivoaminen tulee käytännössä tehtyä itsestään. Kun hankkiudutte eroon ensin sotkuista, joita ette näe, fyysinen liika poistuu usein helposti sen jälkeen.
Sisäisen talonsiivouksen suorittaminen ensin vaikuttaa kovasti ulkoiseen työhön. Viestintuoja vahvistaa tämän.
Sitten kun sisäinen työ on tehty - ollen tunteidenne ja menneisyytenne kanssa neutraalina tarkkailijana ja vain tuntien tienne niistä läpi - se poistaa kaikki epäterveet kiinnikkeet eri juttuihin. Niihin asioihin jotka tekevät teistä tarvitsevan ja riippuvaisen elämänne kaikissa osissa, rakastavan ja myötätuntoisen sijasta.
Muistakaa myös, että vaikka olette juuri lakaisseet ja siistineet viisi kuukautta sisäistä taloanne, se ei merkitse, että kaikki on saatu loppuun. Se merkitsee, että se on tehty tällä erää. Sama pätee fyysiseen talon siivoamiseen.
Toisaalta, aivan kuten perusteellinen talon siivoaminen katosta lattiaan vihjaa, että teillä on vain vähän ylläpitotyötä tilanteen säilyttämiseksi, niin silloin kun olette tarkistaneet koko olemuksenne, toisiin vaiheisiin sisältyy erittäin vähän työtä, jos olette tietoinen. Mutta teidän täytyy kyllä ylläpitää se. Muuten asioita kasaantuu. Aivan kuten tapahtuu, jos luovutte kaikista askareista pariksi päiväksi.
Ja kummassakin tapauksessa, saatuanne loppuun työlään, tuskallisen ja perusteellisen hankkeen ansaitsette vähän aikaa sisäistääksenne kaiken tuon työn ja nauttiaksenne ns. työnne hedelmistä. Taputtakaa itseänne olalle hyvin tehdystä työstä. Juhlikaa haluamallanne tavalla.
On tärkeää ottaa myös aikaa kokea, miltä fyysinen tai sielutila tuntuu nyt, kun työ on tehty. Teidän on totuteltava avarampaan elintilaanne tai laajentuneeseen "sinuun".
Merkittävän fyysisen puhdistuksen jälkeen saatatte hahmottaa talonne tyhjäksi eikä tilavaksi. Koska kaikki on energiaa, voi tuntua myös erittäin hämmentävältä, kun paljon tavaraa on poistettu - melkein kuin ette tunnistaisi enää elintilaanne, vaikka tunnette sen hyvin. Ottakaa siis aikaa tutustua asumuksenne uuteen tunteeseen ja energiaan.
Sama pätee sielunne taloon. Olemuksen keveys voi saada olonne tuntumaan esimerkiksi huimaavalta tai eksyneeltä, jos unohdatte olla hiljaisuudessa ja tutustua avoimempaan "sinuun".
Ja jonkin muisto- tai taakkapuhdistuksen jälkeen - ollen prosessin kanssa, käyden kaikessa, mistä olette päästäneet irti, ja ollen tuon kokemuksen tunteiden kanssa - ei ole tarvetta ymmärtää tai analysoida mitään. Tuntekaa silloin ja nyt. Usein käydessänne menneissä kokemuksissa ja taakoissa puhdistaaksenne ne, muistatte menneet ne "virheet" tai asiat, jotka toivoisitte tehneenne toisin tai jättäneenne tekemättä. Ja kaikki työ mitä olette tehneet oppiaksenne rakastamaan itseänne, häviää ehkä vähän. Kyse on itsenne rakastamisesta - kaikesta huolimatta.
Kun otatte aikaa sisäistää, mitä tämä fyysinen tai tunnepuolen talonsiivous merkitsee opittuina oppitunteina, koettuna kasvuna, miten aineellisista asioista ja energeettisistä taakoista kiinnipitäminen on vaikuttanut elämäänne - neutraali syy ja seuraus - ja mikä vaikutus sillä on elämässänne tästä eteenpäin, se on yhtä hyödyllistä kuin juuri loppuun saattamanne työ. Hyvin usein hypätään tämän askeleen yli, joten noidankehän lopettamisen sijasta teette vain tilaa sen alkamiselle uudestaan.
Pidätte kiinni aineellisista ja näkymättömistä asioista (omaisuus, muistoesineet, katumukset, syyllisyys, viha …) monista syistä. Kun otatte aikaa laukaisijan paljastamiseen, se voi auttaa teitä saamaan kiinni ei-halutut ja epäterveet käyttäytymistavat, ennen kun toimitte niiden mukaan.
Hyvin usein teillä ei ole aavistustakaan siitä, miten paljon omaisuutenne ja kiinnikkeenne painavat teitä alaspäin, ennen kuin poistatte selkärepun täynnä kiviä, jota olette kantaneet hyvin pitkään, laitatte sen maahan, tunnette helpotusta, keveyttä ja rauhaa ja kävelette pois.
Sanotaan, että te ette voi viedä mukananne mitään, kun lähdette tältä maapallolta. Se on totta. Kuitenkin liikakuorma mitä kannatte sielussanne, seuraa teitä kaikkialle, minne menette. Kevyesti matkustaminen saa täysin uuden merkityksen, kun päätätte siivota sisäisen talonne.
Tässä on kaikki.
Paljon Rakkautta ja Rauhaa kaikille.
RAUHAN TEKEMINEN
RAUHAN TEKEMINEN....
Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.
22.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
… itsenne kanssa - menneen, nykyisen, tulevan. Ei ainoastaan tässä elämässä, vaan kaikissa joita on ollut aiemmin ja kaikissa jotka on vielä kokematta.
No siis, jos uskotte, että tulette maan päälle useammin kuin kerran. Jos pidätte tätä elämää ainoana, rauhan tekeminen sen kaikkien puolien kanssa auttaa teitä saamaan parhaan irti siitä ajasta, mitä teillä on jäljellä, jättämään paremman perinnön.
Kehonne muistaa koko menneisyytenne, vaikka olisikin suuria osia, joita ette pysty muistamaan. Kaikki muistonne on tallennettuna kehoonne ja DNA:hanne. Kaikki voi vaikuttaa nykyiseen ja tuleviin elämiinne yllättävillä tavoilla.
Tämä ylittää oman olemassaolonne ja koskettaa toisia ihmisiä elämässänne.
Osan heistä tunnette erittäin hyvin. Toiset ovat pelkkiä tuttuja tai vieraita, joiden kanssa jaatte ohikiitävän hetken. Silloin kun teette rauhan oman totuutenne kanssa - mikä kehittyy teidän kehittyessänne - rasittavista suhteista voi tulla paljon tasaisempia ja kaikki hyvyys ja kauneus teissä laajenee, kukoistaa ja vapauttaa teidät.
Nimittäin sielu muistaa aina sen, minkä mieli unohtaa. Niinpä pieni anteeksianto kaikissa ajan suunnissa kulkee erittäin pitkälle.
Epärationaaliset pelot, kauna jota kannatte tai jota kannetaan teitä kohtaan - usein tiedostamatta ja ilman perustetta tässä elämässä - selittämättömät sairaudet tai vastaava pysyvät kauan "määräpäivänsä" yli. Kaikki nämä ovat tapoja, joilla keho näyttää muistavansa jotain, minkä olette tukkineet tai kauan sitten unohtaneet.
On lukemattomia tapoja tehdä rauha menneisyytenne kanssa. Teidän täytyy kiinnittää vain huomioita. Oikea menetelmä tai tekniikka ilmestyy eteenne. Teiltä vaaditaan vain avoimuutta tälle käsitykselle ja halukkuutta odottaa oikeaa aikaa. Tiedätte, milloin oikea terapeutti/auttaja tulee esiin.
Nimittäin ennen ryhtymistä mihin tahansa sisäisen rauhan tekemisprosessiin, teidän täytyy usein ensin pistäytyä omassa uskomusjärjestelmässänne. Ei tarvita täydellistä muuttamista tai purkamista, on vaan tarkasteltava, oletteko olleet liian tiukka uskomuksissanne.
Joskus havaitessanne jonkun tai jonkin epäluotettavaksi, teillä on taipumusta laittaa kaikki, mikä tuntuu tai näyttää samanlaiselta, samaan koriin suojautuaksenne tuskalta tai harmilta. Tarvitsette pohdiskelua ja hiljaista aikaa nähdäksenne, on poikkeus aiheellinen tuohon uskomukseen.
Ja sitten teidän on luotettava, että kehollinen intuitionne opastaa teidät oikeaan suuntaan.
Tällä tarkoitamme, että olitte oikeassa, kun ette luottaneet kaikkiin aiempiin menetelmiin tai asiantuntijoihin, joita kohtaisitte. Mutta se oli silloin. Totuus muuttuu joka hetki. Onko se muuntunut tässä tapauksessa? Jos tunnette asioiden olevan erilailla, sydämenne avaaminen tälle kokemukselle ja tuolle kokemukselle voi todella olla korkeimmaksi parhaaksenne.
Älkää kuitenkaan koskaan kiirehtikö tällaisia päätöksiä. Varmistakaa, etteivät toisten vahvat uskomukset vaikuta teihin epäsuoraan (tai hyvin suoraan). Nimittäin joskus ihmisillä on niin voimakas uskomus, että se voi kiinnittyä toisiin. Se mikä toimii tai on toiminut toisilla, ei ehkä toimi teillä lainkaan.
Kaikkien totuus ei muutu samalla hetkellä.
Ottakaa oma aikanne - kyllä - mutta kuunnelkaa ennen kaikkea intuitiotanne.
Joskus vaikuttaa siltä, että teette jonkin päätöksen päähänpistosta. Todellisuudessa olette kuitenkin hautoneet tuota aihetta tai käsitystä viikkoja tai kuukausia ja yhtäkkiä muutatte mieltänne, teette tuon päätöksen ja tämä saa koko kehonne tuntumaan kevyemmältä. Ja tuo teille helpotuksen tunteen.
Siinä intuitionne vain kertoo teille:
"Aidalla istuminen riittää jo, olet hankkinut niin paljon uutta informaatiota viime aikoina, että olet valmis luottamaan johonkuhun tai johonkin, mihin et luottanut aiemmin. Tämä ihminen (tai tekniikka) auttaa sinua etsimiesi vastausten tai ratkaisujen löytämisessä. Tähän ihmiseen voi luottaa - kukaan aiemmista ihmisistä ei ollut luottamuksen arvoinen, mutta tämä ihminen on. Luota meihin." (Mennyt, nykyinen ja tuleva itsenne).
Riittää kun sanotaan, että tällainen sydämen tai uskomuksen muuttaminen vaatii suurta luottamushyppyä. Voi olla hyvin haastavaa luottaa tuohon ääneen, kun se kehottaa teitä kulkemaan suuntaan, mitä olette aina ollut haluton seuraamaan.
Kehoreaktionne on aina paras vihje. Kun rentona ajattelette tiettyä uskomusta, valtaako teidät syvä rauhan ja totuuden tunne vai jännitys? Leikkikää sillä. Ajatelkaa tuota uutta tekniikkaa ja/tai asiantuntijaa, jonka luotettavuudesta ette ole varma ja jota olette ajatelleet kokeilla, ja sellaista jota ette koskisi edes kymmenen metrin kepillä.
Pysähtykää rentoutumaan näiden kahden välillä, jotta voitte huomata eron, jos sellaista on.
Nimittäin kaikki ihmiset ovat jääräpäisiä toisinaan. Erityisesti kun kyse on jostain sellaisesta, mihin teidät on opetettu olemaan luottamatta.
Teille ei tapahdu mitään pahaa, jos vastustatte irtipäästämistä jostain yleis- tai erityisuskomuksesta, mikä on palvellut teitä jonkin aikaa, mutta mitä on nyt tarkasteltava ja arvioitava uudelleen. Joskus ainoastaan osa tuosta uskomuksesta on lakannut palvelemasta teitä ja toisilla kerroilla kyse on uskomuksesta, mikä ei ole koskaan palvellut teitä - ei sillä tavalla, millä uskoitte sen palvelleen - ja siitä täytyy päästää irti.
Teillä on aina vaihtoehtona jäädä entisellenne. Jos välttämättä haluatte pitää kiinni uskomukista tai havaintotavoista, jotka eivät palvele teitä tai jotka eivät ole korkeimmaksi parhaaksenne, teille tapahtuu vain niin, että joidenkin oppituntien oppiminen täysin voi kestää kauemman tai koette ehkä jotain epämukavuutta kauemmin kuin tarpeellista. Elämänkokemuksenne ovat vain linjassa sen uskomusjärjestelmän kanssa, mistä välttämättä haluatte pitää kiinni. Ette ole jatkossa yhtään sen viisaampi ja se tuntuu edelleen oikealta teistä.
Toisaalta tuon luottamushypyn ottaminen johtaa teidät suurempaan rauhaan ja sallii teidän hylätä ne raskaat taakat, joita olette kantaneet ehkä vuosisatoja. Uusi totuutenne vapauttaa teidät.
Muistakaa, että transformaatio alkaa tavallisesti sillä hetkellä, kun teette päätöksen. Erittäin paljon tapahtuu, kun istutte tuolissa, makaatte pöydällä, luette kirjaa … Aikomuksenne laittaa asiat liikkeelle. Aina.
Rauha tulee monissa muodoissa. Tuohon rauhaan pääseminen on itsessään oppitunti. Jääräpäisyys (ahdasmielisyys) on usein vihje. Totuus on nimittäin moniulotteista. Kuitenkin hyvin monet teistä haluavat olla absoluuttisia.
Elämässä on todellisuudessa merkitystä vain sillä, että olette rauhassa totuutenne kanssa tuolla hetkellä. Te olentona muututte jatkuvasti, joten miksi totuutenne (ja uskomuksenne) olisi niin tiukka? Te olentona tulette selvemmin määritellyksi ajan kuluessa. Niin tapahtuu totuudellennekin.
Mille tahansa reitille lähdette rauhan tekemiseksi väliaikaisen ja ikuisen "sinän" kanssa, teidän ei tarvitse jakaa yhtään tästä rauhantekemismatkasta kenenkään kanssa.
Positiivinen heijastevaikutus ilmentyy ympärillänne oleville - lähellä ja kaukana - riippumatta siitä, henkäisettekö sanaakaan siitä tekniikasta tai asiantuntemuksesta, mikä opasti teitä matkallanne rauhaan.
Tämä on sisältä hankitun rauhan kauneus (avun kanssa tai ilman sitä). Jaatte sen maailma kanssa, vaikka pitäisittekin kaiken itsellänne.
Tässä on kaikki.
Paljon Rakkautta ja Valoa kaikille.
RAUHAN TEKEMINEN
YLÖSPÄIN KATSOMISEN OPPIMINEN! - Tehden hyviä virheitä
Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 16.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Steveltä:
Tässä viestissä Ryhmä näyttää meille muutoksia, joita meidän on vielä tehtävä, kun rakennamme uutta maailmaa. Tässä he puhuivat uudesta toimintamallista, missä opimme lopettamaan katsomisen alaspäin saadaksemme yleiskuvan ja opimme katsomaan ylöspäin siihen, mitä on suoraan tulossa eteemme. Ihmiskunnan tärkein kyky on sopeutuminen. Tässä kanavoinnissa he sanoivat, että tulee aika, jolloin lakkaamme opettamasta lapsillemme, mikä on oikein tai väärin, tai opettamasta materiaalia, missä on oikeita tai vääriä vastauksia. Opetamme itse asiassa lapsiamme tekemään hyviä virheitä.
Upeaa kuukautta ja tietäkää, että teitä rakastetaan.
Isoja haleja,
Steve
Huom.: Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se olisi selkeä tässä muodossa.
TERVEISIÄ KOTOA
Värähtely mitä on tässä huoneessa sanoessamme nuo sanat, on Kodin värähtelyä, rakkaat ystävät. Kuullessanne nuo sanat odotatte sitä, mitä seuraavaksi tulee, ja odotatte ihmettä. Sillä hetkellä kun luojat odottavat ihmettä, he luovat ihmeen. Teidän on vain kuljettava siihen tästä eteenpäin. Meistä on hyvin mielenkiintoista, että aloitamme tämän keskustelun syntymästä, koska verhon kummallakin puolella kumpikin siirtymä - syntymä ja kuolema - ovat uskomattoman tärkeitä. Maaplaneetalla pelkäätte kuolemasiirtymää ja kuitenkin juhlitte syntymäsiirtymää. Ei siinä ole mitään väärää, rakkaat ystävät, ymmärtäkää vain, että me verhon toisella puolella teemme täsmälleen päinvastoin. Meille vaikein siirtymä on syntymä, sillä se merkitsee sielulle erillisyyden teeskentelyä. Mutta muistakaa se ilo, kun juhlitte uutta syntymää, sillä juuri sellaista iloa meillä on, silloin kun saamme uuden sielun Kotiin kuolemaksi kutsumassanne prosessissa. Kun he palaavat, juhlimme heitä Kotona, "lataamme" heidät ja lähetämme uudelle matkalle keräämään lisää informaatiota.
Hiukkasvirtateoria
Rakkaat ystävät, tänään haluamme puhua jostain, mikä on hyvin tärkeää meille, sillä se on muutos omassa havaintotavassanne. Se tapahtuu hyvin hitaasti ja toivoimme työntävämme sitä vähän tänään tuomalla sen tietoonne. Näytämme teille, miten se sopii maailmaanne ja miten olette käyttäneet sitä ennen. Koko ihmiskunta on muuttumassa, kun astutte tähän seuraavaan energiaan. Uusi maailma mitä parhaillaan rakennatte, on voimaantumisen maailma - se on voimaantumisen aikakausi. Tämä merkitsee uutta vastuutasoa itsenne, energioidenne ja lahjojenne tuomisessa esiin maaplaneetalla.
Annetaanpa teille havaintoesimerkki siitä, mistä puhumme tänään, sillä se auttaa teitä ehkä ymmärtämään yksinkertaista hiukkasvirtaa. Ajatelkaa upeaa analogiaa lumihiutaleista. Käytämme tuota havaintoesimerkkiä, sillä vain lyhyt aika sitten Isäntä ja hänen isäntänsä ajoivat Amsterdamissa yhdessä suurimmista lumimyrskyistä, mitä he olivat koskaan kokeneet. Jos laitatte itsenne tuohon autoon hetkeksi, niin ajaessanne lumimyrskyssä näette poikkeavuuden, mihin haluamme tuoda huomionne. Lumi sataa ylhäältä, mutta kun liikutte autossa eteenpäin, se vaikuttaa tulevan suoraan teitä päin. Itse asiassa voitte kuvitella ajavanne jatkuvassa lumihiukkasvirrassa. Haluaisimme käyttää tätä analogiaa elämäänne, jotta voimme näyttää teille tämän analogian eri osia, kun tämä hiukkasvirta tulee sisään.
Silloin kun olette hyvin, hyvin pieni, hiukkasvirrassa on vain muutamia hiukkasia. Nappaatte vain yhden silloin tällöin. Kun vanhenette, tietoisuusvärähtelynne kohoaa, minkä vaikutuksesta hiukkasvirtanne on läpimitaltaan suurempi ja sisään tulee enemmän hiukkasia. Ihmiset liittävät tämän luontaisesti aikaan ja tämä usein antaa ihmisille tunteen, että aika lyhenee vanhetessa.
Jokin aikaa sitten tuli aika, jolloin aloitte ilmaista luomuksianne. Aloitte herätä unesta ja pystytitte ohjaamaan yhtä näistä hiukkasputkista. Kutsuitte sitä kanssaluomiseksi, koska energiaa tuli ja te vain ohjasitte sitä. Teidän ei tarvinnut luoda tuota energiaa, mutta luojina te ohjaisitte sitä. Olette oppineet tekemään tätä elämänne eri alueilla, joskus tietoisesti ja toisilla kerroilla ei.
Tapanne havaita asioita on erilainen tänään. Palatkaa hetkeksi hiukkasvirta-ajatukseen. Sanotaanpa ensinnäkin, että olette tulleet erittäin hyväksi kanssaluomisessa tai tuon virran ohjaamisessa. Nyt maailmanne muuttuu, kun auto lakkaa liikkumasta eteenpäin. Aiemmin harhakuvana on ollut, että hiukkaset vaikuttivat tulevan suoraan teitä kohti ajaessanne, kun todellisuudessa niitä on pudonnut suoraan ylhäältä koko ajan. Auton eteenpäin liikkumisen harha sai vaikuttamaan siltä, että hiukkasvirta tuli ikään kuin teitä kohti.
Siis mitä tapahtuu? Ajatellaanpa yhtä lumihiutaletta eräänlaisena kokemisena. Ettekö tulleet sitä maan päälle tekemään? Ettekö ole siksi täällä? Ettekö ole täällä keräämässä kokemuksia ja tuomassa Kotiin kokoelmaa merkittävimmistä ja sydämellisimmistä kokemuksistanne maan päältä? Kyllä.
Alivirrat
Teillä on siis näitä kokemuksia ja jokainen kokemus, mitä voitte ajatella, on lumihiutale. Joskus on suuria lumihiutaleita ja joskus on pieniä. Pieniin integroidutte hyvin helposti. Olettakaa nyt, että kehonne ympärillä on 3 metrin energiakupla, ja kutsumme tätä yksinkertaisesti maailmaksenne. Mitä tapahtuu, kun hiukkanen tulee energiakenttäänne ja maailmaanne? Pieninkin hiukkanen muuttaa maailmaanne. Kun se pääsee kenttäänne, teidän on muutettava sitä. Se on erittäin yksinkertaista. Yhdistytte nyt johonkin, mitä ei ollut aiemmin, joten teidän on luonnollisesti harmonisoiduttava tämän tapahtuman kanssa integroidaksenne sen. Mitä tapahtuu, kun jotain tulee sisään? Suuri lumihiutale tulee ja muuttaa maailmaanne ja ensimmäisenä kirjoitatte tarinanne uudestaan sopimaan nykyolosuhteisiinne. Me emme koskaan ajatelleet tätä, mutta te ajattelitte. Meistä te olette hyvin mielenkiintoisia ja kiehtovia. Te periaatteessa muutatte tarinanne sisältämään uudet hiukkaset.
Joka päivä vanhetessanne alatte saada enemmän ja enemmän hiukkasia ja etsiä käyttöä niille kaikille, niiden ankkuroimiseksi maailmaanne jollain tavalla. Haasteita tulee, koska koko ihmiskunta liikkuu nyt erittäin nopeasti. Ette ota enää vauvanaskelia. Koko ihmiskunta menee nyt erittäin rivakkaa juoksutahtia ja kulkee näiden upeiden päivämäärien läpi, jotka olivat ennen maailmanloppu. Muutatte nyt asioita omilla ajatuksillanne, ennen kuin saavutte niihin, ja se on taianomaista.
Yleiskuva-ajattelu
Mitä siis tapahtuu tässä hiukkasvirrassa ja miten voitte käyttää sitä? Tämän me kerromme teille. Tällä hetkellä käsittelette jokaisen hiukkasen, joka tulee kenttäänne. Ette ole kuitenkaan koskaan ajatelleet katsoa sitä eri perspektiivistä määritelläksenne, mistä niitä tulee, ja odottaaksenne, mitä on edessänne. Selitetäänpä tätä vähän eri tavalla.
Auto on nyt pysähtynyt ja teille tulee kaikki nämä lumihiutaleet. Mitä teette, kun kaikkia näitä asioita tulee kenttäänne? Ensimmäisenä yritätte astua taaksepäin nähdäksenne suuren kuvan. Oikeastaan astutte ylöspäin ja katsotte kaiken yleiskuvaa. Tämä on ollut tyypillinen tapa, millä ihmiset ovat kehittyneet. Joka kerta kun näette suuren kuvan eikä jokin sovi mukaan, luotte suuremman kuvan ja kehitätte todellisuutenne sopimaan uusiin olosuhteisiinne.
Nyt pyydämme teitä kääntämään sen ympäri ainakin jossain määrin, sillä täydellinen muuttaminen kääntäisi elämänne ylösalaisin. Mutta se voi olla valtava kokemus, kun alkaa leikkiä näiden siementen kylvämisellä etukäteen. Miten voitte tehdä sen? Se on itse asiassa suuri muutos, koska se merkitsee monien asioiden uudelleenajattelemista entiseen verrattuna. Jos olette voimaantuneiden ihmisten ajassa, ette voi opettaa lapsillenne koulussa, että tämä on oikein tai tämä on väärin. Teidän täytyy alkaa opettaa lapsillenne, miten löytää omat vastauksensa sen sijaan, että käskette heitä keräämään dataa muistista. Tämän tekemiseksi monien järjestelmienne täytyy muuttua.
Monilla teistä on seiniä, jotka olette asettaneet eteenne suojaamaan. Nämä seinät eivät ole väärin tai huono asia, vaan pelkästään normaali ihmisreaktio. Nyt teidän täytyy vapautua näistä seinistä ja ottaa tuo askel aitouteen, missä olette se, kuka olette, riippumatta toisten ajatuksista. Nyt olette vapaa ja voitte yhdistyä noihin hiukkasiin murehtimatta asiaa. Sen sijaan, että kurkotatte ylöspäin nähdäksenne uuden kuvan, sallitte itsenne tehdä hyviä virheitä ja oppia polun varrella.
Jokainen teistä ajaa autoa. Luuletteko auton toimineen ensimmäisellä kerralla, kun se tehtiin? Siinä oli kaikenlaisia ongelmia, mutta ihmiset rakastavat autoa kovasti. Se kehittyi, yksi asia johti seuraavaan ja tänä päivänä teillä on hyvin luotettavia autoja. Teidän ei tarvitse edes ajatella asiaa tai murehtia kaikista yksityiskohdista, kun käynnistätte auton ja menette jonnekin, koska olette tehneet autot paremmiksi vuosien saatossa. Tätä pyydämme teitä tekemään nyt. Älkää yrittäkö tajuta kaikkea, katselkaa vain energioita, kun niitä tulee teitä kohti - jokaista hiukkasta - ja integroikaa ne sallimalla itsenne olla haavoittuva, pudottamalla suojaukset ja sallimalla itsenne vain olla "sinä".
Kyllä, meidän on helppoa sanoa se, koska meillä ei ole koskaan ollut ihmiskehoa. Ymmärrämme vaikeudet, joita käytte läpi tässä, ja tiedämme, ettei tämä ole niin helppo nakki, mitä vihjaamme. Kuitenkin joka kerta, kun voitte sallia itsenne tehdä virheen ja oppia siitä, siirrytte eteenpäin. Jo sanoessamme sanan "virhe" monille teistä on vaikeaa kuulla se. Teidän ei odoteta olevan täydellisiä, teidän odotetaan vain pyrkivän täydellisyyttä kohti. Täydellisen yleiskuvan ongelmana on, että te kiinnitytte siihen. Jos sen sijaan toivotatte jokaisen hiukkasen sisään ja etsitte sille korkeimman paikan, niin sallitte itsenne tanssia valossa jo ennen, kuin se on täällä.
Tarinan muuttaminen - oppiminen katsomaan ylöspäin!
Pyydämme teitä, rakkaat ystävät, katsomaan ylöspäin eikä alaspäin. Oppikaa näkemään, että olette kehittyviä olentoja uskomattomassa paikassa. Tunnustakaa, ettei teidän tarvitse olla täydellisiä eikä teidän tarvitse kiinnittyä tarinaanne, sillä tuo tarina on identiteettinne. Tuo tarina on ollut hyvin tärkeä jokaiselle teistä, olette laittaneet siihen nimiä ja nimikkeitä ja heijastatte tuota tarinaa. Mutta se luo kuilun todellisuuden ja sen välille, minkä uskotte oman tarinanne olevan. Tuo kuilu tukkii monet luomukset ja estää ihmisiä liikkumasta eteenpäin.
Miten siis teette tämän? Tanssitte valossa. Sallitte itsenne olla ihminen ja kun teette virheitä, nauratte niille. Pitäkää hauskaa noiden virheiden kanssa ja opettakaa lapsianne menemään ulos tekemään paljon hyviä virheitä. Silloin kun he tulevat takaisin emämunauksen kanssa, sanotte: "Se oli upea virhe, kulta. Mene tekemään lisää. Yritä olla tekemättä samaa virhettä, mutta mene keräämään lisää virheitä. Kerro minulle, miten monta virhettä pystyt tekemään maaplaneetalla." Nyt olemme muuttaneet näkökulman ylhäältä alas, mistä katsomme nyt ylöspäin. Nyt sallimme itsemme kasvaa voimaantumiseemme. Tässä kohtaa olette evoluutiossanne juuri tällä hetkellä.
Nämä ajat ovat uskomattomia maaplaneetalla. Rakkaat ystävät, tulette herättämään monia unesta. Siksi olette täällä tällä hetkellä. Teillä on jokin palapelinpala meille kaikille. Jos voimme laittaa teidät tilanteeseen, missä tunnette olonne mukavaksi ja luottavaiseksi ja missä ette pelkää, tuo informaatio tulee ulos ja alatte rakentaa taivasta tänne maan päälle. Se alkaa vain yhdestä hiukkasesta.
Nauttikaa lumihiutaleista. Tanssikaa valossa. Seuraavalla kerralla kun lumihiutale osuu kasvoihinne ja sulaa siihen, muistakaa tämä tarina ja muistakaa katsoa ylöspäin, koska sinne te kaikki olette menossa. Havaintotapamuutoksenne muuttaa välittömästi todellisuuttanne.
Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pitäkää ovea avoinna toisillenne. Tietäkää, että pelaatte uutta peliä, ja pelatkaa sitä hyvin yhteen.
Espavo.
Ryhmä
YLÖSPÄIN KATSOMISEN OPPIMINEN!- Tehden hyviä virheitä
JUMALAISEN FEMINIINISYYDEN PALUU
Kahdentoista neuvostoa kanavoinut Selacia (www.selacia.com)
16.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Harvinainen Venus-transiitti - katalyytti ihmiskunnalle
Vuonne 2012 on monia merkittäviä päiviä, mutta historiallinen Venus-transiitti sisältää ratkaisevaa energiaa, mikä voi auttaa ihmiskuntaa siirtymään korkeampiin rakkausvärähtelyihin.
Transiitin tarkka päivämäärä on 5./6.6. riippuen paikasta maailmassa, mutta sen energiavaikutukset voi tuntea jo nyt. Mistä tässä energiassa on kyse ja miten se vaikuttaa teihin ja kaikkiin rakkaisiinne?
Merkittäviä muutoksia katalysoidaan
Venus-transiitit liittyvät historiallisesti merkittäviin muutoksiin yhteiskunnassa - ja ne ovat äärimmäisen harvinaisia. Venus-transiitit tapahtuvat kahdeksan vuoden pareissa ja parien välillä on 122 vuotta. Kesäkuun transiitti seuraa vuoden 2004 transiittia, mikä seurasi vuosien 1874 ja 1882 paria. Tulevat sukupolvet kokevat seuraavat vuosina 2117 ja 2125.
Energeettisestä perspektiivistä Venus liittyy rakkauteen, kauneuteen ja yhteyteen. Harmonisena se liittyy positiivisiin ominaisuuksiin, kuten luovuus, vastaanottavuus, avoimuus, intuitio, yhteys luontoon ja jumaluuden kunnioittaminen kaikessa. Venus-transiitit tuovat pintaan tasapainottomuuden siinä, miten feminiinisyyttä ilmaistaan. Tämä auttaa katalysoimaan paluun jumalaiseen feminiinisyyteen, mikä asuu luonnostaan jokaisessa ihmisessä.
Sisäinen jumalainen feminiinisyys
Teissä ja kaikissa maan päällä asuu jumalainen feminiinisyys ja jumalainen maskuliinisuus. Silloin kun tätä ei kunnioiteta, sitä rakkautta mitä olette, varjostaa pelko. Tämä on ollut hallitseva kokemus tällä planeetalla hyvin pitkään. Feminiinisyyttä on vähätelty ja se on väärinymmärretty. Maskuliinisuus on hallinnut - ei jumalainen maskuliinisuus, vaan egopohjainen maskuliinisuus, mikä etsii kontrollia ja valtaa toisista.
Viha- ja väkivaltakierteen kääntämiseksi kummankin sukupuolen ihmisten on herättävä ja opittava tasapainottamaan feminiini- ja maskuliinipuolensa. Sisäinen viisautenne tietää tämän, opastaa teitä uudelleenoppimisprosessissa ja auttaa teitä tulemaan eheäksi. Tämä on ollut prosessi ajan kuluessa. Joka kerta kun rikotte jonkin esteen ja teistä tulee rakastavampi, autatte itseänne ja lukemattomia muita, jotka etsivät intuitiivisella tasolla samaa eheyttä. Älkää aliarvioiko tätä.
Tämän vuoden merkitys
Tässä vuodessa - ja erityisesti Venus-transiitissa - on merkittävä se tilaisuus, mikä teillä on hyödyntää tämä ainutlaatuinen ja edullinen katalyytti omassa henkisessä kehittymisessänne. Laajentavat energiasyklit tapahtuvat myös tietoisesti tietämättänne siitä. Silloin kun tiedätte niistä ja osallistutte niihin tietoisesti, avaatte kuitenkin itsenne runsaille henkisille tilaisuuksille ja päästätte irti vanhasta taakasta, mikä on nyt valmis häviämään.
Tämä sallii teidän tulla vapaammaksi ja kykenevämmäksi osallistumaan täysin jumalaisena muutoksentekijänä. Sitä vartenhan te tulitte.
Kun jatkatte jumalaisen luontonne löytöretkeä, ympäröimme teidät rakkaudellamme ja siunauksillamme. Olemme Kahdentoista neuvosto.
JUMALAISEN FEMINIINISYYDEN PALUU
KÄPYLISÄKE JA BIO-KRISTALLITÄHTIPORTTI Uskonlain mekanismi
Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 18.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen Metatron, Valonherra, ja tervehdin teitä ehdottomassa Rakkaudessa.
Tässä kokoontumisessa keskustelemme tietoisen luomisen hienosta osasta, ilmentämisen laista ja mekanismista. Puhumme bio-
Käpylisäke
Kautta aikain on tiedetty, että käpylisäke on korkeampien ulottuvuuksien ja fyysisen maailman välinen liittymä. Sen voidaan siten sanoa olevan portti egopersoonan, aivojen ja Jumalan mielen välillä. Sellaiset metafyysikot kuin Descartes ja Edgar Cayce ovat nimittäneet sitä "sielun sijaksi". Hyvin todellisella tavalla käpylisäke on biotähtiportti. Se on silta fyysisestä ei-fyysiseen, kaksinaisuudesta korkeampaan ulottuvuuteen. Se on hyvin monimutkainen "verho" 3D-aivojen ja äärettömän mielen välillä.
Käpylisäke välittää kehittyvää tietämistä todellisuuden ilmentämiseen. Käpylisäke toimii yhdessä aivolisäkkeen kanssa sillan tai portin avaamiseksi fyysisen ja ei-fyysisen, aivojen ja mielen välille. Kaikesta tiedosta mihin sallitte itsenne uskoa, voi tulla todellisuutta vain käpylisäkkeen avatessa ensin portin jumaluuteen. Se tekee tämän tulkitsemalla ajatustaajuuden bio-kemialliseksi lämpösähkövirtaukseksi kehon läpi ja avaamalla mielen.
Ihmisaivot muuntavat ajatuksianne tuhansiksi bio-kemikaaleiksi joka sekunti. Tavallisten aivojen kaikki ajatukset eivät saavuta korkeampaa mieltänne, kuten olemme selittäneet.
Kristallinen käpylisäkesuodatin
Useimmilla ihmisillä on ongelmana uskomustensa muuttamattomuudessa sokea mielen 3D-ohjelmoinnin hyväksyminen. Voitte ajatella positiivisia ajatuksia, positiivista muutosta, mutta jos syvemmällä mielessänne epäilette niiden tapahtumista, ne eivät tapahdu.
Jokainen kokemanne tunne - ilon ja pelon hetki - tuottaa kehossanne kemiallista entsyymiä. Joistain tulee ponnahduslautoja, toisista esteitä. Kaikki välittyvät käpylisäkkeeseen. Käpylisäke on hienoviritetty kalsiittikristalli, mikä on pietsosähköinen - vähän kvartsimaisesti. Se on taajuusverho, eräänlainen suodatin.
Käpylisäke vartioi ajatuksen tai tunteen taajuuden mukaan, mitä menee jumalaisen mielen luovaan portaaliin. Tämä on hyvin toiminnallisella tavalla suojamekanismi, mikä estää joitain negatiivisia ajatuksia ilmentymästä. Mutta se estää myös tulemasta sisään ajatusta, millä on negatiivinen kenttä - negatiivisia ajatuksia, mukaan luettuna pelko, epäily ja vastaavaa. Mutta ymmärtäkää, että se toimii kumpaankin suuntaan. Vastaavasti aikomus, mitä epäilette vahvasti tai vähän, ei voi astua uskomusohjelmointiin. Ymmärrättekö?
Epäily on yksi asia, mikä estää halujanne ilmentymästä. Jos epäilette, te ette usko. Epäily luo aivoissa bio-kemiallisen reaktion. Se aktivoi aivoissa "hermosolukantajan", mikä virtaa käpylisäkkeestä aivolisäkkeeseen ja estää porttia (käpylisäkkeen sisäänkäyntiä) avautumasta. Epäilyä on, koska te ette usko.
Kuten olemme maininneet, egopersoona-aivojen selviytymisosa käyttää pelkoa varoitusjärjestelmänä kaksinaisuudessa. Kuitenkin tämän piirteen kaksinaisuus, tämän kaksiteräinen miekka on, että pelko voi asiasisällöstä erotettuna johtaa moniin negatiivisiin tunteisiin, mm. masennukseen, epäilyyn, vihaan, mustasukkaisuuteen ja itsehalveksuntaan. Nämä ovat juureltaan pelon negatiivisia puolia ja pelko saa aikaan staattisuutta aurakenttään ja voi johtaa auravuotoon. Kuten Metatronisissa avaimissa opetetaan, ihmisauran on oltava ehjä vahvistuakseen mer-ka-naksi. Halkeilut tai häiritty energiakenttä ei kykene toiminaan optimaalisesti luomisenlaissa.
Bio-kemiallinen prosessi
Kaikki ihmiset luovat makrotasolla yksimielisesti massakentissä ne uskomus- ja ajatuskuvat, joita teillä on ympärillänne. Niitä heijastetaan yksilöllisesti oman valomäärän mukaisesti. Nämä ilmentyvät fyysiseksi todellisuudeksi.
Tähän liittyy fyysinen prosessi. Ajatustaajuudet vastaanotetaan digitaalisesti ja ne kuljetetaan bio-kemiallisesti välittömästi aivoihin.
Mentaaliset entsyymit ovat yhteydessä käpylisäkkeeseen. Käpylisäke vastaanottaa ne geo-koodattuina lähetyksinä. Jokainen kuva ja ajatus tulkitaan ja lajitellaan energiapuumerkin mukaan. Niiden on kuljettava ohjelman uskomusparametrien läpi käpylisäkkeeseen vastaanottamisen jälkeen. Aivonne seulovat sen, mitä pidetään todellisena tai epätodellisena, uskottavana tai uskomattomana aivoihin ohjelmoidun valomäärän mukaan. Biokemikaalit tuotetaan "hyväksytään" tai "torjutaan" -ainesosan kanssa. Näiden sallitaan vastaavasti avata tai sulkea portti korkeampaan mieleen.
Nämä biokemikaalit lähetetään koodattuina hermosoluina ja ne ovat tämän ajatusenergian kuljetusmekanismi ja sisältävät kaiken sen kodifioidun datan, mitä vaaditaan minkä tahansa kuvan tai ajatuksen tulkitsemiseen fyysiseksi todellisuudeksi - tai sitten ei.
Ajatukset jotka ovat yhdenmukaisia uskomusten kanssa, siirtyvät toistamaan sisäistä kuvaa aivoissa ja fyysisen kehon jokaisen hermokudoksen läpi. Nämä ovat sitten kehittymisen alkutulia uuden todellisuuden muodostamiseksi.
Seuraava askel tapahtuu selkeän mielen aikomuksen kautta - tahdonvoimaa ajaa tuntemisen, tunteen kiihtyminen.
Tämän jälkeen fyysinen keho vapauttaa tavoitteen digitaalikoodina hienokehoon, ehjään aurakenttään puolikiinteässä, jähmettyneessä valokoodissa, mitä heijastetaan ja kiihdytetään chakrajärjestelmästä.
Auran on oltava ehjä ja optimaalinen 13-20-33-kierrossa ja -ulottuvuudessa. Se kulkee sitten mer-ki-van kautta mer-ka-va- ja mer-ka-na-kenttään. Kaikkea työntää tahto. Se selkeys ja intensiivisyys minkä laitatte ajatushalun tai tavoitteen taakse, määrää suuressa määrin sen ilmentymisen välittömyyden. Kun opitte tietoisen luomisen mekanismiin, on oleellista hyödyntää aitoa halua kuvavisualisoinnin ja tunteen kera, fyysisen ilmentämisprosessin saattamiseksi loppuun.
Tietoisen luomisen laki
Teissä ei ole mitään fyysistä kohdetta tai elämässänne mitään kokemusta, mitä te ette ole luoneet. Tähän sisältyy fyysinen muotonne, kehonne. Mestarit, omassa fyysisessä kuvassanne ei ole mitään, mitä te ette ole tehneet. Itse asiassa jos pystyisitte näkemään itsenne toisten elämien vierailuilla, yllättyisitte, miten monia samanlaisia fyysisiä ominaisuuksia olette luoneet ns. peräkkäisissä elämissä.
Silloin kun teillä on jumalaista viisautta, voitte luoda rajattomasti valtakuntia. Silloin kun teillä on tietoa, ei ole mitään pelättävää, sillä ei ole mitään asiaa, ei mitään elementtiä, ei mitään ruhtinaskuntaa, ei mitään käsitystä, mikä voi koskaan uhata tai orjuuttaa tai pelotella teitä. Silloin kun pelko on annettua tietoa, sitä kutsutaan valaistumiseksi.
Teillä on luonnollinen rytmi olla fyysisyydessä ja ei-fyysisyydessä. Se on valve- ja unitilanne. Unet ovat yksi suurimmista luonnonmukaisista terapioista ja yhdistäjäresursseista sisäisten ja ulkoisten todellisuuksien ja universumien välillä.
Normaalitietoisuutenne hyötyy retkistä ja levosta noissa ei-fyysisen todellisuuden toisissa kentissä, joihin menette nukkuessanne, ja ns. unitietoisuus hyötyy säännöllisistä retkistä fyysisen aineen valvetilaan.
Mutta kerrotaanpa, että se kuvasto minkä näette kummassakin, on perustaltaan mielen tulkintaa ydintietoisuusyksikköjen digitaalisista taajuuskentistä. Se taajuus mitä aivonne vastaanottavat, on digitaalikoodia, symbolien kristallikuvio (X:n ja O:n kaltainen), minkä te tulkitsette kuviksi ja tunteiksi.
Teidän ei ole yhtä vaikeaa hyväksyä, että luotte unenne, kuin että luotte myös fyysisen todellisuutenne, mutta luotte kummankin. Määrittelette myös, onko kumpikin vai toinen totta - vai ei.
Sanomme taas: epäily ja pelko ovat kaksi merkittävää tukostaajuutta, mitkä estävät halujanne ilmentymästä. Hyvin todellisessa mielessä kaikki negatiiviset tunteet ovat perusytimeltään pelkopohjaisia. Pelon voittaminen ja sen korvaaminen rakkaudella - erityisesti itsensä todellisella hyväksynnällä ja rakkaudella - on avaintaajuus, mitä tarvitaan kaksinaisuuden mestariksi tulemisessa. Käpylisäke on sisäänkäyntijärjestelmä jumaluuteen ja se on monimutkainen kristallitietokone, mikä seuloo taajuuksia. Tämä on unohdettua informaatiota. On aika muistaa, aika tietää. On vuosi 2012. Varjoa poistetaan.
Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet. Olette rakkaita.
Ja niin se on … Ja niin se on …
KÄPYLISÄKE JA BIO-KRISTALLITÄHTIPORTTI
Uskonlain mekanismi
Uskonlain mekanismi
maanantai 28. toukokuuta 2012
Kaaos on puhdistavaa
Valon veljeskuntaa kanavoinut Edna G. Frankel (www.beyondreiki.com)
Maaliskuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys Valon veljeskunnalta, Rakkaimmat Ystävät.
Maaliskuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys Valon veljeskunnalta, Rakkaimmat Ystävät.
Olemme Melchizedekin
sääntökuntaa, teidän avaruuskvadranttinne henkisiä suojelijoita.
Ylösnousseet mestarit ovat opastava hierarkiamme, joka johtaa valtavaa
määrää rakastavia veljiä teidän auttamiseksenne monilla, monilla
tasoilla. Parannusjoukkoamme johtaa lordi Sananda, jota kutsutte Jeesus
Kristukseksi. Todellisuudessa hän on uskonnollisten nimikkeiden
ulkopuolella. Hän on hyvin surullinen siitä, että jotkut pitävät hänen
nimeään sopivana ja toiset kieltävät sen.
Rakkaat sydämet, on aika päästää irti uskonnollisista laatikoistanne, sillä niin kauan kun roikutte kiinni separatistisissa uskomuksissa, ette nouse siihen hengen aitoon todellisuuteen, missä me kaikki asumme.
Rakkaat sydämet, on aika päästää irti uskonnollisista laatikoistanne, sillä niin kauan kun roikutte kiinni separatistisissa uskomuksissa, ette nouse siihen hengen aitoon todellisuuteen, missä me kaikki asumme.
Veljien soturijoukkoja
johtaa ArkkiEnkeli Mikael, joka kantaa suurta sinistä oikeamielisyyden
miekkaa. Energiavalotyöntekijät luultavasti tietävät jo, että Mikael
katkaisee kaikki siteet, jotka sitovat teidät tiheään menneisyyteenne,
ja sitten Jeshua parantaa jäljelle jääneet haavat. Koska täällä on läsnä
noin viisi veljeä jokaista ihmissielua kohti, niin älkää epäilkö, ettei
henki ole teidän puolellanne! Ennen kaikkea, älkää epäilkö, ettei
tulevaisuutenne ole kirkas lupauksesta ja ilosta.
Tähän mennessä, 2010, teidän pitäisi olla hyvässä mallissa tulevan perustanne rakentamisessa. Useimmat teistä heränneistä ja tietoisista sieluista ovat joko muuttaneet tai päättäneet pysyä paikallaan. Olette huolehtineet fyysisestä kulkuneuvostanne liikkumalla, lepäämällä sekä puhtaalla ruualla ja vedellä.
Tähän mennessä, 2010, teidän pitäisi olla hyvässä mallissa tulevan perustanne rakentamisessa. Useimmat teistä heränneistä ja tietoisista sieluista ovat joko muuttaneet tai päättäneet pysyä paikallaan. Olette huolehtineet fyysisestä kulkuneuvostanne liikkumalla, lepäämällä sekä puhtaalla ruualla ja vedellä.
Olette olleet uskollisia päivittäisille
harjoituksillenne ja puhdistaneet energiakerroksenne vanhasta
3D-tiheydestä. Osaatte ottaa vitamiinilisiä, välttää stressiä ja
kuunnella kehonne ohjeita.
Miksi asiat siis näyttävät menevän huonosta
pahempaan parin vuoden päässä aikakausien Suuresta muutoksesta?
Aa,
rakkaat ystävät, kyse on sen vanhan ystävänne esiin tulevista kasvoista,
jota kutsutaan kaaokseksi. Jokainen kokki voi kertoa teille, että
keitos kaipaa hämmennystä aina silloin tällöin ja tiettyjen kemiallisten
reaktioiden on tapahduttava ainesten, lieden ja aikomustenne välillä,
ennen kuin ruoka on valmista.
Puhumme transformaatiosta näemmä yksinkertaisin termein, eikö? (Naureskelua) Kaaos on vain osa ruuanvalmistusprosessia! Politiikka on työnnettävä käännekohtaan, ennen kuin muutos voi tapahtua.
Puhumme transformaatiosta näemmä yksinkertaisin termein, eikö? (Naureskelua) Kaaos on vain osa ruuanvalmistusprosessia! Politiikka on työnnettävä käännekohtaan, ennen kuin muutos voi tapahtua.
Kaikki "pimeät" instituutiot, joita on
johdettu ilman henkistä vilpittömyyttä, ovat tulleet tietoisuuden ja
muutoksen valoon - Enronista Wall Streetiin, pankkitoiminnasta
lainoituksen korttitaloihin, joiden täytyi vääjäämättä kaatua. Seurannut
maailmanlaajuinen laskusuhdanne on selvä oppitunti siitä, että olette
kaikki keskenään yhteydessä, että se mitä teette, vaikuttaa kaikkiin!
Myös ankara säätila lisääntyy, kuten äskettäinen Haitin maanjäristys
osoitti.
Kaikki nämä näennäisen vertailukelvottomat asiat lisäävät
yleistä kaaostunnetta kaikkialla ympärillänne.
Kun otetaan huomioon ajan nopeutuminen, ei ole mikään ihme, että tunnette stressiä! Ihmemaan Liisan Valkoista kania siteerataksemme: "Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa!" Kaaoksen paras vastalääke on hidastaa, ottaa rennosti ja ottaa aikaa itsestänne huolehtimiseen. Circle of Grace on vain yksi esimerkki meditointiharjoituksesta, joka voi olla parantavampi, kuin voitte kuvitellakaan. Päivittäisestä puhdistumisesta on tulossa elintärkeää, lapset, todella elintärkeää. Olette sitten juoksija, kylpijä tai joogaintoilija, niin tehkää jotain!
Kuten olemme sanoneet aiemmin, planeetallenne tulevat energiamuutokset ovat kuin suuri siivilä, jonka läpi teidän on noustava. Korkeammat ja puhtaammat "energiaosanne" nousevat siivilän läpi, mutta tiheät energiatukokset eivät.
Kun otetaan huomioon ajan nopeutuminen, ei ole mikään ihme, että tunnette stressiä! Ihmemaan Liisan Valkoista kania siteerataksemme: "Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa!" Kaaoksen paras vastalääke on hidastaa, ottaa rennosti ja ottaa aikaa itsestänne huolehtimiseen. Circle of Grace on vain yksi esimerkki meditointiharjoituksesta, joka voi olla parantavampi, kuin voitte kuvitellakaan. Päivittäisestä puhdistumisesta on tulossa elintärkeää, lapset, todella elintärkeää. Olette sitten juoksija, kylpijä tai joogaintoilija, niin tehkää jotain!
Kuten olemme sanoneet aiemmin, planeetallenne tulevat energiamuutokset ovat kuin suuri siivilä, jonka läpi teidän on noustava. Korkeammat ja puhtaammat "energiaosanne" nousevat siivilän läpi, mutta tiheät energiatukokset eivät.
Kun otatte jonkinlaisen päivittäisen harjoituksen elämäänne,
hämmästytte siitä eteerisen kuorman määrästä, mikä teidän on
vapautettava! Älkää kauhistuko tai lannistuko, älkääkä pelätkö, että se
puhdistuminen ja energisoituminen mitä saatte Circle of Grace
-meditoinnin aikana, aiheuttaisi riippuvuutta - se vain opettaa teille,
miten energiakehonne toimii. Parempi olo on ulottuvillanne ja melko pian
ette ehkä enää tarvitse monia pillereitä!
Circle of Gracen korkeammat tasot
Niille teistä jotka olette ottaneet Circle of Gracen puhdistumismeditaatioksenne tai yhdistäneet sen omaan suosikkiprosessiinne, haluaisimme puhua edistysaskelista, joita saatte, kun työskentelette uutterasti kohti valokehonne yllepukemista vuoteen 2012 mennessä.
Circle of Gracen korkeammat tasot
Niille teistä jotka olette ottaneet Circle of Gracen puhdistumismeditaatioksenne tai yhdistäneet sen omaan suosikkiprosessiinne, haluaisimme puhua edistysaskelista, joita saatte, kun työskentelette uutterasti kohti valokehonne yllepukemista vuoteen 2012 mennessä.
Kun olette poistaneet suurimmat lohkareet (naureskelua)
meridiaaneistanne ja pystytte virittymään hermojärjestelmänne
puhdistumisprosessiin, monet asiat muuttuvat. Kyllä, muistakaa, että
muutos on hyvä asia!
Muistutamme teille tässä, että fyysisen ytimenne jokainen elin ja järjestelmä peilautuu auraanne. Tiedätte jo, että kaikkia ruuansulatuselimiänne, nielemisestä ulostamiseen, ohjaavat sisäiset lihakset aaltoina, joita kutsutaan "peristalttiseksi liikkeeksi".
Muistutamme teille tässä, että fyysisen ytimenne jokainen elin ja järjestelmä peilautuu auraanne. Tiedätte jo, että kaikkia ruuansulatuselimiänne, nielemisestä ulostamiseen, ohjaavat sisäiset lihakset aaltoina, joita kutsutaan "peristalttiseksi liikkeeksi".
Kun olette suorittaneet kohtalaisen paljon puhdistamista,
Circle of Grace -aistimukset muuttuvat, kun "huuhtelevat meridiaanit"
yhdistyvät yhdeksi suureksi vapautusväyläksi, mikä puhdistaa kehonne
etuosan ja sitten takaosan hitaasti rullaavina aaltoina, jotka liikkuvat
alaspäin yhdessä hengityksenne ja silmäsykkeidenne kanssa - paineaalto
toisensa jälkeen nousee pois samassa peristalttisessa liikkeessä, mitä
sisäiset järjestelmänne käyttävät!
Koska tämä on suljettu
painejärjestelmä, auranne korvaa aina käytetyn energian uusilla,
jalostuneemmilla energioilla, joita tulee planeetallenne. Kuvitelkaa,
millaiset voimanokoset niistä tuleekaan!
Aluksi voitte tuntea kaikkien "etumeridiaanienne" yhdistyvän ja paineen rullaavan kehonne edestä alas kuin peitto ja poistuvan käsistä ja jalkapohjista. Kun saavutatte tämän puhdistumistason, varmasti tunnistatte sen! Nuo vapautusaallot jatkuvat, kunnes etumeridiaanit on puhdistettu paineesta. Sitten kun tämä vähenee, aura vaihtaa kaikkien takameridiaanien puhdistamiseen ja se virtaa taas alas käsistänne ja jalkapohjistanne. Miten täydellisen taloudellista se onkaan?!
Aluksi voitte tuntea kaikkien "etumeridiaanienne" yhdistyvän ja paineen rullaavan kehonne edestä alas kuin peitto ja poistuvan käsistä ja jalkapohjista. Kun saavutatte tämän puhdistumistason, varmasti tunnistatte sen! Nuo vapautusaallot jatkuvat, kunnes etumeridiaanit on puhdistettu paineesta. Sitten kun tämä vähenee, aura vaihtaa kaikkien takameridiaanien puhdistamiseen ja se virtaa taas alas käsistänne ja jalkapohjistanne. Miten täydellisen taloudellista se onkaan?!
Kunnia teille kaikille,
jotka pystytte tekemään tämän, ja siunausta kaikille, jotka haluatte
tietää, mitä tavoitella.
Olemme lempeästi vitsailleet kanssanne siitä, että mitä enemmän tiedätte, sitä korkeammalle voitte mennä! Vain oma mielikuvituksenne rajoittaa teitä, mutta sanomme myös, että potentiaalinne on rajaton!
Olemme lempeästi vitsailleet kanssanne siitä, että mitä enemmän tiedätte, sitä korkeammalle voitte mennä! Vain oma mielikuvituksenne rajoittaa teitä, mutta sanomme myös, että potentiaalinne on rajaton!
Oletteko jo tajunneet, että voitte selvittää
päänsäryn tehdessänne jotain muuta?
Vain keskittykää ei-hallitsevaan
käsivarteenne ja käskekää sen vapauttaa päänne paine.
Pudottakaa
leukanne auki, kääntäkää päänne sille puolelle ja kehonne reagoi
nopeasti! (Neuvomme teitä olemaan tekemättä tätä ajaessanne, ennen kuin
hallitsette tekniikan täysin. Kyllä, meditointi operoidessanne raskasta
koneistoa voi olla vaarallista terveydellenne! (Naureskelua))
Katsokaa taas yksinkertaista käsitystä, jonka totesimme yllä: mitä enemmän selvitätte, sitä korkeammalle voitte mennä!
Katsokaa taas yksinkertaista käsitystä, jonka totesimme yllä: mitä enemmän selvitätte, sitä korkeammalle voitte mennä!
Näettekö, että tämä on sekä
tieteen että luottamuksen toteamus?
Mitä enemmän opitte siitä, miten
ihmiskehomuotonne toimii energeettisesti, sitä enemmän Tiede ja
Henkisyys lähenevät. Kyllä, annamme nuo kaksi sanaa isolla
alkukirjaimella syystä - Tieteen ja Henkisyyden yhdistäminen on Valon
veljeskunnan suurempi tehtävä. Tästä sekoituksesta löydätte todellisen
tieteen ja paljon parempia väyliä terveyteen.
Niinpä onnittelut ovat paikallaan! Lääkärinne ovat keksineet tavan, jolla auran lukeminen voi auttaa määrittelemään kehon terveyttä. Onnittelut myös kaikille rakkaille tutkijoillenne! (Lähde: BBC:n uutiset 21.1.2010 "Yksinkertainen skannaus kohdistaa stressivaivat", toimittanut Jason Palmer, tiede- ja teknologiatoimittaja)
Niinpä onnittelut ovat paikallaan! Lääkärinne ovat keksineet tavan, jolla auran lukeminen voi auttaa määrittelemään kehon terveyttä. Onnittelut myös kaikille rakkaille tutkijoillenne! (Lähde: BBC:n uutiset 21.1.2010 "Yksinkertainen skannaus kohdistaa stressivaivat", toimittanut Jason Palmer, tiede- ja teknologiatoimittaja)
Tätä uutta tieteen kenttää
kutsutaan "magneettienkefalografiaksi", niiden sähköimpulssien
kartoittamiseksi, joita tapahtuu aivojen hermoverkossa. Uutta koetta
kutsutaan nimellä SNI ja tähän mennessä onnistumisprosentti on ollut 90%
jälkitraumaattisen stressin, MS-taudin, Alzheimerin taudin, tinnituksen
ja kroonisen alkoholismin löytämisessä. Tämä uusi koe on (kuin EKG ja
EEG) auran kartoittamista fyysisen terveystason määrittelemiseksi.
Olemme selittäneet aiemmin, että aura peilaa kehon elimiä ja toimintoja, mutta kehon "tasapainokontrollit" ovat aurassa. Sitten kun lääkärinne tietävät, mistä katsoa, ja kehittävät kunnon mittaustyökaluja sen tekemiseen, lääketieteellinen tietämyksenne tekee valtavia loikkia eteenpäin sen ymmärtämisessä, miten ihmiskeho toimii ja miten se pidetään tasapainossa. No, tuo ennustus on toteutumassa!
Toinen ennusteemme oli (artikkeli, Sedona Journal of Emergence joulukuussa 2009 (käännetty)), että sikainfluenssa ei ole sellainen maailmanlaajuinen pandemia, mitä kaikki pelkäsivät sen olevan. Tuo ennuste toteutui artikkelin julkaisukuussa! Nyt huomaatte (ensin Euroopassa) teihin kohdistuneen huijauksen ja miljardeja dollareja käytetyn pikaisesti tehtyihin rokotuksiin, jotka hyödyttivät lääkeyhtiöitä enemmän kuin muita. Kun ajatellaan kaikkia uutisia, mitä teillä on saatavilla ympäri maailmaa, niin eikö ollut vähän kummallista, että sikainfluenssa on ollut etusivun uutinen hyvin pitkään? Vielä kummallisempaa on uutisten puute Morgellonin sairaudesta (ks. artikkeli (käännetty)), mikä on seuraava maailmanlaajuinen uhka ihmisen terveydelle. Joka kerta kun huomaatte jotain tasapainottomuutta, rakkaat ystävät, pysähtykää ajattelemaan, miksi erotitte sen. Kaikki mitä tulee havaintonne piiriin, kantaa informaatiota riippumatta siitä, tunnistatteko sen vai ette.
Teroittakaa erottelukykyänne, rakkaat sydämet. Pysähtykää tarkastamaan fyysistä, tunne-, mentaalista ja henkistä (FTMH) kerrostanne, ennen kuin muodostatte jonkin ajatuksen, mielipiteen tai teette jonkin liikkeen. Circle of Grace ei auta teitä ainoastaan teroittamaan erottelukykyänne, vaan myös yhdistämään FTMH-kerroksenne niin, että aistinne, havaintonne ja todellisuutenne kasvavat joutuisasti maaplaneetan energioiden kohoamisen myötä. Erottelukyky johtaa kiintymättömyyteen, jolloin ei ole mitään saatavaa tai menetettävää mistään tilanteesta. Opetelkaa erottamaan sydämenne kuiskaukset aivojenne jupinasta ja elämästänne tulee paljon rauhallisempaa! (Naureskelua ja iso halaus)
Usein esitettyjä kysymyksiä Circle of Gracesta
Koska kehonne puhdistaminen on nyt äärimmäisen tärkeää, olemme luetelleet yleisiä kysymyksiä liittyen Circle of Grace -harjoitukseen. Korostamme ensin, että tämä prosessi toimii itsestään tai parantaa mitä tahansa päivittäistä harjoitusta, mitä ehkä jo teette. Circle of Grace ei ole mikään menetelmä. Se on fyysinen puhdistumisjärjestelmä, joka on jo jokaisessa teissä. Opetamme vain, miten se toimii ja miten saatte sen parhaiten toimimaan.
Avoin leuka on "kytkin" meridiaanipaineen vapauttamiseen sekä kehosta että aurasta. Silloin kun hampaat ovat puristettuina yhteen, kaikki lihaksenne ovat asemissa taistelemaan tai pakenemaan - koko keho on jäykkänä. Silloin kun leukanivelet ovat auki, koko kehonne rentoutuu. Siksi on hyvin vaikeaa meditoida, silloin kun hampaat ovat yhdessä. Rakas lukija, ota nyt hetki ja irrota leukasi ja vedä syvään, hitaasti henkeä. Tunnet eron kehossasi. Jos olet vakuuttunut siitä, ettet pysty meditoimaan, koska et pysty rentoutumaan, niin kokeile vielä kerran - nyt alaleuka irtonaisena. On erittäin tärkeää osata jonkinlainen päivittäinen harjoitus ja yhdistää se elämäänne. Kun muutoksen jälkeen tunnette olemuksenne FTMH-kerrokset yhtä selvästi, kuin tunnette kehonne tällä hetkellä, niin sen tietäminen, miten syödä ja "erittää" energiaa", tuo valokehonne täydelliseen tasapainoon. Rakkaat ystävät, opetamme teille auranne perushuolehtimista ja -ylläpitoa sekä fyysisillä että ei-fyysisillä tasoilla!
KYSYMYS:
Olemme selittäneet aiemmin, että aura peilaa kehon elimiä ja toimintoja, mutta kehon "tasapainokontrollit" ovat aurassa. Sitten kun lääkärinne tietävät, mistä katsoa, ja kehittävät kunnon mittaustyökaluja sen tekemiseen, lääketieteellinen tietämyksenne tekee valtavia loikkia eteenpäin sen ymmärtämisessä, miten ihmiskeho toimii ja miten se pidetään tasapainossa. No, tuo ennustus on toteutumassa!
Toinen ennusteemme oli (artikkeli, Sedona Journal of Emergence joulukuussa 2009 (käännetty)), että sikainfluenssa ei ole sellainen maailmanlaajuinen pandemia, mitä kaikki pelkäsivät sen olevan. Tuo ennuste toteutui artikkelin julkaisukuussa! Nyt huomaatte (ensin Euroopassa) teihin kohdistuneen huijauksen ja miljardeja dollareja käytetyn pikaisesti tehtyihin rokotuksiin, jotka hyödyttivät lääkeyhtiöitä enemmän kuin muita. Kun ajatellaan kaikkia uutisia, mitä teillä on saatavilla ympäri maailmaa, niin eikö ollut vähän kummallista, että sikainfluenssa on ollut etusivun uutinen hyvin pitkään? Vielä kummallisempaa on uutisten puute Morgellonin sairaudesta (ks. artikkeli (käännetty)), mikä on seuraava maailmanlaajuinen uhka ihmisen terveydelle. Joka kerta kun huomaatte jotain tasapainottomuutta, rakkaat ystävät, pysähtykää ajattelemaan, miksi erotitte sen. Kaikki mitä tulee havaintonne piiriin, kantaa informaatiota riippumatta siitä, tunnistatteko sen vai ette.
Teroittakaa erottelukykyänne, rakkaat sydämet. Pysähtykää tarkastamaan fyysistä, tunne-, mentaalista ja henkistä (FTMH) kerrostanne, ennen kuin muodostatte jonkin ajatuksen, mielipiteen tai teette jonkin liikkeen. Circle of Grace ei auta teitä ainoastaan teroittamaan erottelukykyänne, vaan myös yhdistämään FTMH-kerroksenne niin, että aistinne, havaintonne ja todellisuutenne kasvavat joutuisasti maaplaneetan energioiden kohoamisen myötä. Erottelukyky johtaa kiintymättömyyteen, jolloin ei ole mitään saatavaa tai menetettävää mistään tilanteesta. Opetelkaa erottamaan sydämenne kuiskaukset aivojenne jupinasta ja elämästänne tulee paljon rauhallisempaa! (Naureskelua ja iso halaus)
Usein esitettyjä kysymyksiä Circle of Gracesta
Koska kehonne puhdistaminen on nyt äärimmäisen tärkeää, olemme luetelleet yleisiä kysymyksiä liittyen Circle of Grace -harjoitukseen. Korostamme ensin, että tämä prosessi toimii itsestään tai parantaa mitä tahansa päivittäistä harjoitusta, mitä ehkä jo teette. Circle of Grace ei ole mikään menetelmä. Se on fyysinen puhdistumisjärjestelmä, joka on jo jokaisessa teissä. Opetamme vain, miten se toimii ja miten saatte sen parhaiten toimimaan.
Avoin leuka on "kytkin" meridiaanipaineen vapauttamiseen sekä kehosta että aurasta. Silloin kun hampaat ovat puristettuina yhteen, kaikki lihaksenne ovat asemissa taistelemaan tai pakenemaan - koko keho on jäykkänä. Silloin kun leukanivelet ovat auki, koko kehonne rentoutuu. Siksi on hyvin vaikeaa meditoida, silloin kun hampaat ovat yhdessä. Rakas lukija, ota nyt hetki ja irrota leukasi ja vedä syvään, hitaasti henkeä. Tunnet eron kehossasi. Jos olet vakuuttunut siitä, ettet pysty meditoimaan, koska et pysty rentoutumaan, niin kokeile vielä kerran - nyt alaleuka irtonaisena. On erittäin tärkeää osata jonkinlainen päivittäinen harjoitus ja yhdistää se elämäänne. Kun muutoksen jälkeen tunnette olemuksenne FTMH-kerrokset yhtä selvästi, kuin tunnette kehonne tällä hetkellä, niin sen tietäminen, miten syödä ja "erittää" energiaa", tuo valokehonne täydelliseen tasapainoon. Rakkaat ystävät, opetamme teille auranne perushuolehtimista ja -ylläpitoa sekä fyysisillä että ei-fyysisillä tasoilla!
KYSYMYS:
Aloitan Circle of Grace -harjoituksen
kutsumalla Isä/Äiti Jumalaa, Valoveljiä ja korkeampaa itseäni, kuten
työssänne ohjeistetaan. Kutsun myös ArkkiEnkeli Mikaelin miekkaa ja
lausun ääneen muiden mestarien "määräyksiä" jne.
Sitten teen lisää eri
ylösnousseiden mestareiden visualisointiharjoituksia, mukaan luettuna
"lähdehengitys". Lopuksi kiitän Veljiä Circle of Gracesta. Onko tämä ok
vai pitäisikö minun keskittyä vain Circle of Grace -harjoitukseen?
Minulla ei oikeastaan ole aikaa meditoida kahta kertaa päivässä.
VASTAUS:
VASTAUS:
Tämä on ok, itse asiassa aivan erinomaista! Koska Circle of Grace on
prosessi kehossanne, kaikki menetelmät ja henkiset harjoitukset sopivat
sen kanssa erittäin hyvin. Mitä enemmän räätälöitte puhutun rukouksen
sopimaan omiin uskomuksiinne, sitä syvempi kokemuksestanne tulee.
Korjatkaa neljäosainen rukous sopimaan omaan uskontoonne, sanokaa se
ääneen ja sitten menkää selinmakuulle, tyyny pään ja polvien alla ja
jalat suorana (ei ristissä).
Sulkekaa silmänne, avatkaa leukanne ja
keskittykää hengittämään hitaasi ja tasaisesti. Tunnette paineen
nousevan ja vapautuvan, kun seuraatte hermojärjestelmänne väyliä, jotka
puhdistavat teidät sisältä ulospäin. Sillä ei ole merkitystä,
yhdistättekö Circle of Graceen suosikkimeditaationne, affirmaatioita tai
visualisointeja.
Sillä on merkitystä, että pidätte leukanne rentona!
KYSYMYS: Sedona Jouranlin huhtikuun (2009) artikkelissa Veljet kehottivat kutsumaan heitä ennen menemistä lääkärille tai johonkin muuhun tärkeään toimintaan. Kysymykseni on, täytyykö koko parannusrukous sanoa noissa tilanteissa vai voiko vain kutsua Veljiä apuun?
VASTAUS:
Sillä on merkitystä, että pidätte leukanne rentona!
KYSYMYS: Sedona Jouranlin huhtikuun (2009) artikkelissa Veljet kehottivat kutsumaan heitä ennen menemistä lääkärille tai johonkin muuhun tärkeään toimintaan. Kysymykseni on, täytyykö koko parannusrukous sanoa noissa tilanteissa vai voiko vain kutsua Veljiä apuun?
VASTAUS:
Kyllä,
rukouksen sanominen ääneen on tarpeellista, koska silloin siitä mitä
sanotte, tulee konkreettista.
Puhumme tässä pyhän tieteen peruslaista:
kaikki elämä koostuu erilaisista energiataajuussäikeistä. Puhumalla
ääneen (eli äänivärähtelynne kautta fyysiseen todellisuusulottuvuuteen)
annatte ei-fyysisille olennoille luvan yhdistyä vuorovaikutukseen
kanssanne fyysisessä tilassanne eli pidätte Luojan lait hallitsemassa
vapaan tahtonne aluetta.
Vain luvalla, muistatteko?
Jos kumppaninne
nukkuu, voitte sanoa rukouksen matalalla äänellä (tai kuuluvana
kuiskauksena) kylpyhuoneessa, kun harjaatte hampaitanne.
Jos olette
energiahoitaja odottamassa asiakasta, jolla on kapea-alainen
uskonnollinen näkemys, sanokaa yhdistävä rukous ennen asiakkaan
saapumista.
Kutsukaa meitä, puhukaa tapauksesta ja kehottakaa meitä
johtamaan teitä intuitiivisesti teidän ja toisen ihmisen korkeimmaksi
parhaaksi. Rakkaat ystävät, älkää tunteko itseänne typeräksi puhuessanne
ääneen tyhjässä huoneessa, sillä pian tulette tuntemaan ja näkemään
meidät selvemmin.
Olemme niin innoissamme, että tuskin maltamme odottaa!
Vastauksena kysymyksesi toiseen osaan, kyllä. Kutsuttaessa omaa versiotanne todellisesta Lähteestä, ylösnousseita suosikkimestareitanne, oppaitanne ja enkeleitänne, sitten meitä, Valon veljeskuntaa, liittymään mukaan ja sitten omaa korkeampaa itseänne opastamaan ja johtamaan, niin tuo koko neliosainen rukous on itse asiassa värähtelysäie, joka parhaiten muodostaa yhteyden teidän ja korkeamman apunne välille. Pysyttekö mukana? Toivottavasti!
Jos olette hätätilanteessa ja kutsutte henkiapua ja -suojelua, niin reaktio on tietysti välitön! Muistakaa, että te historiallisesti olette jakaneet hengen eri osiin ja antaneet meille yksilöllisiä nimiä.
Vastauksena kysymyksesi toiseen osaan, kyllä. Kutsuttaessa omaa versiotanne todellisesta Lähteestä, ylösnousseita suosikkimestareitanne, oppaitanne ja enkeleitänne, sitten meitä, Valon veljeskuntaa, liittymään mukaan ja sitten omaa korkeampaa itseänne opastamaan ja johtamaan, niin tuo koko neliosainen rukous on itse asiassa värähtelysäie, joka parhaiten muodostaa yhteyden teidän ja korkeamman apunne välille. Pysyttekö mukana? Toivottavasti!
Jos olette hätätilanteessa ja kutsutte henkiapua ja -suojelua, niin reaktio on tietysti välitön! Muistakaa, että te historiallisesti olette jakaneet hengen eri osiin ja antaneet meille yksilöllisiä nimiä.
Koska olemme kaikki yhtä Jumalan suuremmassa
kehossa, niin voisimme kaikki vastata, jos vain huutaisitte: "Rakas
Jumala, auta minua!"
Jos teillä on jokin suunniteltu tapahtuma tai tapaaminen, voitte kutsua meitä neliosaisella rukouksella (ääneen), ennen kuin lähdette kotoa tai ajaessanne. Lääkärin vastaanotto, ajokoe - mihin tahansa tarvitsettekin hengen apua - älkää epäröikö pyytää! On myönnettävä, että pidämme ostoksilla käymisestä (naureskelua), koska se on aina hyvä tilaisuus havainnollistaa, miten synkronismi lisääntyy elämässänne. Kertokaa meille, mitä tarvitsette, mitä etsitte ja myös miten paljon rahaa haluatte kuluttaa ja me autamme teitä sen löytämisessä!
KYSYMYS:
Jos teillä on jokin suunniteltu tapahtuma tai tapaaminen, voitte kutsua meitä neliosaisella rukouksella (ääneen), ennen kuin lähdette kotoa tai ajaessanne. Lääkärin vastaanotto, ajokoe - mihin tahansa tarvitsettekin hengen apua - älkää epäröikö pyytää! On myönnettävä, että pidämme ostoksilla käymisestä (naureskelua), koska se on aina hyvä tilaisuus havainnollistaa, miten synkronismi lisääntyy elämässänne. Kertokaa meille, mitä tarvitsette, mitä etsitte ja myös miten paljon rahaa haluatte kuluttaa ja me autamme teitä sen löytämisessä!
KYSYMYS:
Olen erittäin terve enkä tunne
energialiikettä kruunuchakrasta alas kehoon tai hallitsevalta puolelta
ei-hallitsevalle puolelle. Onko se ok, koska Veljet liikuttavat energiaa
kehoni kannalta parhaalla tavalla?
VASTAUS:
VASTAUS:
Kyllä, keho ja aura
tekevät automaattisesti sen, mitä tarvitsee tehdä.
Teidän on vain
seurattava sitä tietoisella tajunnallanne.
Luottakaa, että me tiedämme,
mitä teemme - luottamuksenne antaa polttoainetta prosessille! Terveellä
ihmisellä on vapaasti virtaavat meridiaanit, joten uuden energian
ottamista ja vanhan paineen vapauttamista ei ehkä sellaisenaan huomaa.
Ne teistä joilla on kroonisia kipuja ja särkyjä tai joiden haasteena on
jokin vaiva tai vamma, ette ehkä myöskään tunne energialiikettä aluksi.
Miksi?
Kuvitelkaa aura kuin liian täydeksi ilmapalloksi - se on kova ja
kiiltävä eikä se anna yhtään periksi, koska se on niin täynnä.
Kun
painetta on vähän vapautettu, ilmapallosta tulee pehmeä ja muovattava,
joten puristaessanne ilmaa toisessa päässä, se siirtyy toiseen päähän.
Samalla tavalla auranne "pehmenee", kun sisäinen paine alenee.
Sitten
kun meridiaaneissa on riittävästi tilaa virtausten liikkumiseksi
alaspäin, nuo aistimukset lisääntyvät. Ole kärsivällinen ja uuttera,
rakas ystävä. Sitten kun Circle of Grace -prosessi tulee sinulle
tutummaksi, se vetää huomiosi sinne, missä ja milloin täytyy selvittää
jokin tukos!
KYSYMYS:
KYSYMYS:
Voiko tehdä Circle of Grace -harjoituksen istuessa? Voitteko selittää muita tapoja sen tekemiseen?
VASTAUS:
VASTAUS:
Kyllä, puhdistuminen voidaan tehdä istuessa tai loikoillessa.
Tarvitsette käsinojat tai tyynyt tukemaan kyynärpäitä ja sitten antakaa
käsienne roikkua sormien osoittaessa alaspäin. Jos teistä tuntuu
mukavalle lepuuttaa kämmeniä reisiä vasten, kämmenchakranne voivat myös
liittyä meridiaaneihin, jotka kulkevat jalkojenne etu/keskiosassa.
Silloin kaikki paine yläkehosta liikkuu jalkoja pitkin ulos
jalkateristä. Koska tässä järjestelmässä on kyse paineesta, muistakaa,
että nilkkojen ristiminen estää virtauksia poistumasta
jalkaterächarkoista.
Jos selällä makaaminen tuntuu epämukavalta, voitte tehdä Circle of Gracen "kippurassa" kyljellänne. Käyttäkää kolmea tyynyä - yksi pään alla, yksi halattavana rintaa vasten ja yksi polvienne välissä. Tyyny polvien välissä estää päällimmäisen jalan painoa rasittamasta alaselkää. Rintatyyny estää ylempää käsivartta vetämästä yläselkää. Jos haluatte, voitte kääntyä jonkin ajan kuluttua ja antaa toisen puolen puhdistua! Tai vain pyytäkää meitä jatkamaan puhdistamista nukkuessanne koko yön kummaltakin puolelta. Rakastamme olla avuksi.
KYSYMYS: Voivatko huulet olla suljettuna leukanivelten ollessa auki?
VASTAUS: Kyllä, jos voitte pitää leukalihaksenne rentoina, kun huulet ovat yhdessä ja hampaanne pysyvät erillään. Ja älkää yrittäkö pitää kieltä painettuna kitalakea vasten. Se rasittaa kieli- ja niskalihaksia ja tukkii nopeasti niskan alueen. Yritämme pitää asiat yksinkertaisina, jotta meditointinne pysyy virtaavana.
KYSYMYS: Kun olen syvässä unessa yöllä, leukani puristuvat yhteen. Kun herään kesken unta, avaan leukani ja pyydän Veljiä parantamaan taas. Voisitteko kertoa minulle, mitä voidaan tehdä?
VASTAUS:
Jos selällä makaaminen tuntuu epämukavalta, voitte tehdä Circle of Gracen "kippurassa" kyljellänne. Käyttäkää kolmea tyynyä - yksi pään alla, yksi halattavana rintaa vasten ja yksi polvienne välissä. Tyyny polvien välissä estää päällimmäisen jalan painoa rasittamasta alaselkää. Rintatyyny estää ylempää käsivartta vetämästä yläselkää. Jos haluatte, voitte kääntyä jonkin ajan kuluttua ja antaa toisen puolen puhdistua! Tai vain pyytäkää meitä jatkamaan puhdistamista nukkuessanne koko yön kummaltakin puolelta. Rakastamme olla avuksi.
KYSYMYS: Voivatko huulet olla suljettuna leukanivelten ollessa auki?
VASTAUS: Kyllä, jos voitte pitää leukalihaksenne rentoina, kun huulet ovat yhdessä ja hampaanne pysyvät erillään. Ja älkää yrittäkö pitää kieltä painettuna kitalakea vasten. Se rasittaa kieli- ja niskalihaksia ja tukkii nopeasti niskan alueen. Yritämme pitää asiat yksinkertaisina, jotta meditointinne pysyy virtaavana.
KYSYMYS: Kun olen syvässä unessa yöllä, leukani puristuvat yhteen. Kun herään kesken unta, avaan leukani ja pyydän Veljiä parantamaan taas. Voisitteko kertoa minulle, mitä voidaan tehdä?
VASTAUS:
Auttaa, kun käyttää yöllä
hammastukea, joka estää leukoja puristumasta kramppiin. Hampaat voivat
tulla aroiksi koko yön narskuttelusta, mikä lisää jatkuvaa kipua.
Hammaslääkäri joka on erikoistunut leukanivelongelmiin, voi sovittaa
sinulle tuen ja säätää myös purentaasi, jotta hampaasi ovat oikeassa
kosketuksessa. Sitten kun saavutat oikean harmonian ala- ja yläleuan
välille, jännitysongelmat usein paranevat itsestään.
Suosittelemme
kovasti tätä polkua, jos sinulla on siihen varaa. Doctor's Mouth Guard
on tyypillinen merkki, jonka voit ostaa 20 dollarilla kaupasta tai
apteekista (Kanada ja USA). Kokoja on pieni, keskikoko ja suuri. Se
keitetään, pudotetaan kylmään veteen ja sitten sitä purraan ja muovataan
muovi hampaiden ympärille.
Kun asetat keskiviivan etuhampaidesi väliin,
sinun pitäisi saada hyvin sopiva malli. Se estää hampaita koskettamasta
toisiaan, jotta leuat eivät voi puristua yhteen. Se on myös pehmeää
muovia, mikä on suositeltavampaa kuin jonkin kovan pureminen.
Ihmisillä jotka tiedostamatta purevat hampaitaan (päivällä tai yöllä) tai narskuttavat hampaitaan unessa, on vähemmän mahdollisuuksia puhdistumiseen itse. Kuten olemme selittäneet, Circle of Grace on nimi, jonka olemme antaneet kehonne prosessille, joka puhdistaa hermojärjestelmästänne stressiä ja painetta nukkuessanne.
Ihmisillä jotka tiedostamatta purevat hampaitaan (päivällä tai yöllä) tai narskuttavat hampaitaan unessa, on vähemmän mahdollisuuksia puhdistumiseen itse. Kuten olemme selittäneet, Circle of Grace on nimi, jonka olemme antaneet kehonne prosessille, joka puhdistaa hermojärjestelmästänne stressiä ja painetta nukkuessanne.
Koska leuat
ovat kytkin, joka säätelee meridiaanien paineen huuhtelemista alas ja
ulos, ne jotka purevat hampaitaan, eivät salli hermojärjestelmänsä
puhdistua ja tasapainottua seuraavaa päivää varten.
Krooniset kivut ja
säryt eivät näytä loppuvan, he väsyvät helpommin eikä heidän unensa ole
levollista. Fyysisellä tasolla näkökykyyn, onteloihin, korviin ja
leukaniveliin voidaan vaikuttaa niin paljon, että aiheutuu kipua, koska
leukanivellihakset säteilevät pään sivuille, ohimoille ja myös niskaan
ja yläselkään.
Energeettiseen puhdistumiseen liittyen, tietoisuus leuoistanne auttaa kehoa ehdollistumaan uuteen käyttäytymiseen - tavoitteenne ollessa "ei pureminen". Ollessanne Circle of Grace -tilassa, pyytäkää omaa Veliryhmäänne työstämään pään, kasvojen, niskan ja hartioiden "uudelleenjohdotusta" (jokainen osa on yhteydessä seuraavaan, eikö?) vapauttaaksenne jännitystä ja pysyäksenne rentona.
Energeettiseen puhdistumiseen liittyen, tietoisuus leuoistanne auttaa kehoa ehdollistumaan uuteen käyttäytymiseen - tavoitteenne ollessa "ei pureminen". Ollessanne Circle of Grace -tilassa, pyytäkää omaa Veliryhmäänne työstämään pään, kasvojen, niskan ja hartioiden "uudelleenjohdotusta" (jokainen osa on yhteydessä seuraavaan, eikö?) vapauttaaksenne jännitystä ja pysyäksenne rentona.
Tarkistakaa kehonne päivän aikana. Katsokaa, ovatko hartianne
jännittyneet, tuntuvatko kasvonne tiukoilta.
Jos teidän on vaikeaa rentouttaa noita lihaksia, kokeilkaa painaa (kevyesti!) peukalolla etuylähampaita vasten. Tämä kytkee teidät tuntemaan pään ja kallon. Pudottakaa sitten leuka alas ja rentoutumisen tunne on hyvin selvä.
Jos teidän on vaikeaa rentouttaa noita lihaksia, kokeilkaa painaa (kevyesti!) peukalolla etuylähampaita vasten. Tämä kytkee teidät tuntemaan pään ja kallon. Pudottakaa sitten leuka alas ja rentoutumisen tunne on hyvin selvä.
Älkää tehkö tätä liian usein tai liian kovaa tai muuten
etuhampaanne voivat tulla aroiksi!
Tämä on "biopalautelaukaisin", joka
auttaa teitä saamaan uuden ja rennomman suhteen lihaksiinne sen
"jännityskierteen" katkaisemiseksi, jossa olette olleet jumissa.
Jos
huomaat purevasi hampaita tiedostamatta päivän aikana, käytä
"yövahtiasi" myös päivän aikana, silloin kun on mahdollista.
KYSYMYS:
KYSYMYS:
Joinain päivinä tunnen olevani liian stressaantunut tai jännittynyt
maatakseni tehden päivittäistä harjoitustani. Onko jotain ideoita
auttamaan rentoutumissa, jotta voin keskittyä?
VASTAUS:
VASTAUS:
Kyllä,
meillä on aina tuhansia ideoita (naureskelua). Tämä on erinomainen
kysymys, joka tuo meidät erittäin tärkeään kohtaan ihmiskehossa ja sen
järjestelmissä. Sydän pyörittää verenkiertoanne, kun se pumppaa verta
kehonne läpi. Sisäeritysjärjestelmällänne ei ole pumppua - esim.
lymfajärjestelmänne nojaa kehon liikkeeseen lymfanesteiden
kierrättämisessä. Sama pätee selkärangan nesteisiin.
Mikä on pumppuna
hermojärjestelmänne liikapaineen puhdistamisessa, hermosynapsienne
luonnollisten magneettiominaisuuksien (vuorovaikutus) lisäksi? Taas
kerran, liike. Tämä on yksi monista syistä, miksi jatkuva liikunta on
erittäin tärkeää hyvälle terveydelle.
Jos elämänne estää säännöllisen liikunnan, miten olisi 20 minuutin venyttely?
Jos elämänne estää säännöllisen liikunnan, miten olisi 20 minuutin venyttely?
Yksinkertainen venyttely, kuten niskan ja käsivarsien kiertäminen,
jalkojen nostelu, vyötärön kiertäminen, varpaiden alas taivuttaminen
jne. pakottaa lihaksenne venymään.
Tämä auttaa avaamaan lihaskramppeja
ja samalla meridiaanitukoksia. Muistatteko, kun sanoimme, että fyysisen
ytimenne jokainen elin ja järjestelmä heijastuu auraan?
Aura on
monisyisesti kietoutunut koko kehoonne, ne ovat todellisuudessa yksi
järjestelmä. Meridiaanijärjestelmä heijastaa hermojärjestelmää. Jos
lihakset ovat kietoutuneet tiukasti hermojen ympärille - kuten
iskiaksessa - tuon alueen meridiaanejakin rajoitetaan! Näin
venytteleminen voi auttaa rikkomaan eteerisiä tukoksia, jotka ovat liian
suuria liukumaan meridiaaneja pitkin, niin kuin niiden on tarkoitus.
Silloin Circle of Grace -harjoitus on tehokkaampi!
On monia erityyppisiä meditaatioita. Jotkut ovat liikkuvia, toiset istualtaan tehtäviä. Kuten aina, yritämme tavoittaa jokaisen lukijan hänen omalla tasollaan. Jotkut ihmiset pitävät joogasta, toiset pitävät hölkkäämisestä.
On monia erityyppisiä meditaatioita. Jotkut ovat liikkuvia, toiset istualtaan tehtäviä. Kuten aina, yritämme tavoittaa jokaisen lukijan hänen omalla tasollaan. Jotkut ihmiset pitävät joogasta, toiset pitävät hölkkäämisestä.
Perustasapainolaki vaatii liikettä poispäin
keskipisteestä ja takaisin - tässä yhteydessä yhtä lailla liikettä ja
lepoa terveyden parantamiseksi. Jos venyttely ei miellytä, miten olisi
kuuma kylpy? Veden lämpö ja paino saavat meridiaaninne virtaamaan.
Rentoutuessanne kuumassa kylvyssä voitte vapauttaa paljon painetta.
Yhtä
tehokas on puoli tuntia auringossa, mikä myös lisää
D-vitamiinituotantoa. (D-vitamiini sääntelee kalsium- ja
fosfaattitasapainoa kehossa.)
Kylpemisen jälkeen itsenä puhdistuminen
vahvistuu. Yksi upea tapa rentoutua ja aloittaa noiden tukosten
purkaminen, on hieronta. Vielä parempi, jos hieronnan jälkeen otetaan
kuuma kylpy, mennään makuulle ja liitytään meidän seuramme Circle of
Graceen!
Taas kerran, tehkää sitä, mikä toimii teillä parhaiten, mutta
tehkää sitä säännöllisesti. Kehonne kiittää ja elämänlaatunne paranee.
Pyhä tila
Lopuksi, lähdemme luotanne kera kaaoksen vastalääkkeen, koska rakastamme teitä niin paljon!
Pyhä tila
Lopuksi, lähdemme luotanne kera kaaoksen vastalääkkeen, koska rakastamme teitä niin paljon!
Luokaa oma pyhä tilanne. Sillä ei ole merkitystä, onko se
erillinen huone vai makuuhuoneenne nurkka.
Ihannetapauksessa kotinne
pitäisi olla turvasatama ulkoisen fyysisen todellisuutenne kaaoksesta.
Monilla teistä on ollut rankkoja siirtymäkausia viimeisten vuoden, parin
aikana ja keräätte edelleen palasia. Nyt on täydellinen aika heittää
ulos tuo vanha tuoli, josta ette enää pidä - tuntuu fyysisesti hyvältä
päästä siitä eroon!
Ottakaa joka ilta paperikasa lajiteltavaksi. Tai
tyhjentäkää laatikko per päivä kolmen kasaan: heitä pois, anna kiertoon
ja pidä. Siivotkaa lipaston laatikoita katsellessanne televisiota.
Kotinne, autonne ja pihanne ovat sisäisen terveytenne ulkoisia
ilmaisumuotoja. Joka kerta puhdistaessanne jonkun tilan, energia voi
virrata vapaammin. Elintilanne pitäminen siistinä auttaa tuntemaan
olonne paremmaksi, ajattelemaan selkeämmin ja olemaan tehokkaampi.
Kyllä, Feng Shuin säännöistä tulee tärkeämpiä ja tärkeämpiä, kun energiat kohoavat, sillä koette nuo energiat uudella ja intiimimmällä tavalla. Voisimme myös sanoa, että energiat "sakenevat" kohotessaan, sillä lyhyemmät ja terävämmät aallot ovat itse asiassa tiheämpiä kuin pidemmät ja hitaammat energiat, joihin olette tottuneet fyysisissä ulottuvuuksissa.
Kyllä, Feng Shuin säännöistä tulee tärkeämpiä ja tärkeämpiä, kun energiat kohoavat, sillä koette nuo energiat uudella ja intiimimmällä tavalla. Voisimme myös sanoa, että energiat "sakenevat" kohotessaan, sillä lyhyemmät ja terävämmät aallot ovat itse asiassa tiheämpiä kuin pidemmät ja hitaammat energiat, joihin olette tottuneet fyysisissä ulottuvuuksissa.
Lopputulos?
Mitä herkempi teistä tulee eli mitä enemmän
aistinne laajentuvat ei-fyysisyyteen, sitä herkemmin reagoitte
tasapainottomuuteen sisällänne ja ympärillänne. Näettekö, miksi oman
pyhän tilanne luominen on niin tärkeää parantumisprosessillenne?
Tila
missä voitte sulkea kaaoksen pois, hiljentää kaiken melun ja vain olla
hiljaa paikallanne. Monet teistä pysyvät kiireisenä ja tekevät niin
paljon kuin mahdollista ennen nukkumaanmenoa.
Teille annamme tämän
pienen runon Circle of Grace -aineistosta:
Saavuta olemisen tila
ja tee tuosta olemisesta.
Älä juoksentele vain tehden
tai unohdat olla!
Olemme kaikessa Rakkaudessa Valon veljeskunta.
Saavuta olemisen tila
ja tee tuosta olemisesta.
Älä juoksentele vain tehden
tai unohdat olla!
Olemme kaikessa Rakkaudessa Valon veljeskunta.
KAAOS ON PUHDISTAVAA!
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)