ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.
VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.
LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA
VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.
LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA
LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)
lauantai 20. lokakuuta 2012
LAPSEN HERÄTTÄMINEN - Uuden tarinan kirjoittaminen
LAPSEN HERÄTTÄMINEN
- Uuden tarinan kirjoittaminen
Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 15.10.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Steveltä:
Hei kaikki. Tämä viesti on voimakas kutsu toimintaan. Huoneessa ihmiset istuivat tuolinsa reunalla, kun Ryhmä antoi tämän kanavoinnin. Se oli enemmän kuin vilpitön, se oli suora. Uskon, että he alkavat käyttää pieniä osia syvää yhteyttä puhuessaan meille. Tämä viesti on esimerkki tuosta yhteydestä. Nauti ja anna itsesi täyttyä rakkaudesta.
Nähdään ensi kuussa.
Isoja haleja,
Steve
Huom.: Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se olisi selkeä tässä muodossa.
TERVEISIÄ KOTOA
Puhumme teille tänään, kun seisotte jyrkänteen reunalla - olette energia-aallon reunalla, mikä muuttaa jokaista elämää maaplaneetalla. Olette tienneet sen tulevan ja olette luoneet tilaisuuksia kokea sitä uutta valoa, mitä tulee nyt maaplaneetalle. Aalto on täällä tuloksena halustanne nähdä se. Alatte luoda uutta todellisuutta itsellenne, tullaksenne voimaantuneemmiksi ja elääksenne niin, mitä oikeasti olette ollessanne Kotona. Tämä on yksi matka, mitä jokainen teistä alkaa tehdä nyt. Se on jo alkanut, olette prosessissa.
Tarinamme luominen
Olemme aiemmin puhuneet tästä siementen kylvämiseksi. No niin, nuo siemenet ovat itäneet, ne ovat kasvaneet ja ne tuottavat omaa hedelmäänsä. Nyt viemme tämän toiselle tasolle ja selitämme ihmisenä olemisen teeskentelyolosuhteita. Silloin kun synnyitte, jokaisella teistä oli muistikuvia Kotoa - eläviä muistoja siitä, kuka oikeasti olitte, ja polusta minkä sielunne oli määrä valita. Muistitte itselle laatimanne suunnitelmat, vaikka unohdittekin nopeasti ne, kun teeskentelitte olevanne ihminen. Se oli työtänne lapsena - katsoa ympärillenne ja matkia kaikkia, jotka olivat vanhempia kuin te. Näin tehdessänne loitte ensimmäisen version tarinastanne.
Muistatteko meidän puhuneen tarinastanne? Jokaisella teistä on oma henkilökohtainen tarinansa ja haluamme kiinnittää huomionne siihen tänään. Kuva itsestänne luo tämän tarinan eikä se pidä muutoksista. Niinpä tarinanne voi kokea eniten kasvukipuja, kun siirrytte tasolta toiselle.
Mikä tarinanne on ja mitä se merkitsee? Ette pidä säännöistä elämässänne, kuitenkin kerromme teille, että jokaisella teistä on omat sääntönsä siitä, mitä odotatte maailmasta ympärillänne. Teillä on säännöt ihmisille, jotka astuvat maailmaanne - ystäville, perheelle ja työtovereille. Miltä nämä säännöt näyttävät? No, jos yksi noista ihmisistä tulisi luoksenne ja läimäyttäisi teitä kasvoihin ilman erityistä syytä, se rikkoisi sääntöjänne. Mitä odotatte ihmisiltä? Sitä pyydämme teidän katsomaan. Kun avaatte silmänne, mitä etsitte ja mikä sallisi teidät olemaan yhtä vapaa kuin se lapsi, joka kerran olitte?
Olette rakentaneet tarinaanne, mikä oli erittäin tärkeää teille itseluottamuksen saamiseksi. Tiedämme, etteivät ihmiset tyypillisesti opi mitään toistamatta. Kuitenkin monta kertaa toistamisesta tulee oma ansansa. Vaikka toistetaankin onnistumista, joskus toistaminen estää teitä näkemästä vielä suurempia onnistumisia, jotka ovat hieman omien uskomusjärjestelmienne ulkopuolella.
Aalto ja tarina
No niin, energia-aalto tulee ja puhdistaa maaplaneetan ja kaikki henget täällä. Yhtäkkiä huomaatte, ettei teillä ole tarinan tarvetta samalla tavalla kuin ennen. Toivomme teidän tulevan tietoiseksi tarinastanne, sillä se jokaisen luojan on tiedostettava ja tajuttava. Suurin haasteenne maaplaneetalla on, että teillä on täysin vapaa valinta, joten teillä on kyky epäillä itseänne. On mielenkiintoinen sääntö maaplaneetalla: luoja voi läimäyttää luomuksiaan kasvoille ja epäillä itseään. Miten mielenkiintoista? Emme koskaan ajatelleet sellaisen säännön tekemistä, mutta te teitte. No niin, mitä muita sääntöjä on elämässänne? Mitä odotatte ihmisiltä?
Muistakaa, ettei ole väärin, että on sääntöjä. Pyydämme teitä vain tulemaan tietoiseksi omasta tarinastanne ja omista säännöistänne. Monet noista säännöistä tai tarinanne olosuhteet muuttuvat, kun siirrytte tasolta toiselle. Olette nähneet sitä tapahtuvan jo, sillä useita muutoksia on tehty ja nyt olette vasta tämän energia-aallon alussa.
Olette luoneet suuren aallon, mikä ylittää sen, mitä alun perin odotitte. Tämä johtuu siitä, että hyvin monet teistä ovat heräämässä unesta. Kyllä, aiemmin ehdotettiin, että vain 5% maaplaneetan ihmisistä uskoo tällä hetkellä niin kun te, mutta se ei ole lähelläkään totta. Yli 80% ihmisistä jakaa jossain määrin sen, mihin te uskotte. Olette paljon yhdistyneempiä ihmisinä, kuin olisitte voineet koskaan tietää. Vain tarinanne jakavat teidät.
Tarinanne saavat teidät teeskentelemään erillistä ja riitelemään itsenne kanssa. Tätä esitetään maapallon laajalla näytöllä ja se päätyy sodaksi, missä kukaan ei oikeastaan tiedä, mistä taistelette. Sitä tapahtuu uudestaan ja uudestaan. Te olette ohjaksissa ja otatte oman vastuunne. Tätä pyydämme teitä ajattelemaan uusien sääntöjenne laatimisessa, tarinanne kirjoittamisessa uudelleen sopimaan voimaantuneelle ihmiselle.
Harmonisen värähtelyn käyttäminen
Olemme työskennelleet harmonian kanssa tällä planeetalla ja monet teistä havaitsevat harmonisen värähtelytaidon erittäin hyödylliseksi tulevaisuudessa. Harmoninen värähtely on erittäin yksinkertainen käsite: harmonia on teidän laajentumanne ja sallii teidän ulottua kauemmas universumiin ympärillänne.
Tarinanne saavat hyvin usein aikaan epäharmoniaa ja saavat teidät kadottamaan harmonisen värähtelyn universumin kanssa. Tätä tapahtuu, silloin kun maailmastanne tulee hyvin pieni ja koska se ei oikein sovi odotuksiinne, teillä on epäharmoniaa tai vaikeuksia kommunikoida Kodin olentojen kanssa. Teillä on kaksi olentoa kehossanne tällä hetkellä. Teillä on henki Kotoa, mikä on ehdottoman puhdas - osanne jumalaa mikä on ainutlaatuinen ilmaisunne - ja teillä on vastuu sen käyttämisestä. Mutta teillä on myös osa, mitä olette kantaneet lapsuudesta - tarinanne tai ajatuksenne siitä, kuka luulette olevanne. Tietäkää, että tuo tarina on erittäin tarpeellinen tekijä maaplaneetalla, sillä kenelläkään teistä ei olisi itseluottamusta astua eteenpäin tai puolustaa omaa palapelinpalaanne ilman tarinaanne.
Vaikka nämä työkalut ovat tuoneet teidät tänne saakka, nyt niitä tarvitsee muuttaa, kun astutte seuraavalle tasolle. Ne olivat antamassa teille vain itseluottamusta, energiaa ja tukea, mitä tarvitsitte energeettisesti ympärillenne oman osanne esittämiseksi. Tätä tapahtuu nyt ja monet teistä sanovat: "En vieläkään tiedä, mitä minun on tarkoitus tehdä. Luulen olevani tavallinen ihminen, joka vain kuljeskelee joka päivä. Minulla ei todellisuudessa ole mitään tärkeää roolia." Ette voisi olla kauempana totuudesta, rakkaat ystävät. Tämä on erittäin suuri palapeli, missä luodaan uudelleen se, mitä te kutsutte taivaaksi ja me kutsumme Kodiksi. Sitä ei tällä hetkellä ole maaplaneetalla, paitsi henkenne muistoissa. Eikö olisi hämmästyttävää, jos tämä ihmiskunnan ja evoluution seuraava askel yhdistäisi olemuksenne kaikki osat sen ainoan osan sijasta, mitä uskotte teidän tarvitsevan esitellä No, selitetäänpä vähän lisää.
Mitä tarinanne säännöt ovat?
Ettekö nouse ylös joka aamu? Ettekö mene peilin eteen, kampaa hiuksenne ja valmistele itsenne "maalilla", deodorantilla ja muilla tavoilla, teeskennelläksenne tässä pelissä ihmistä toiselle ihmiselle? Eikö se ole osa sääntöjänne, joiden mukaan pelaatte joka päivä? Lähdettekö joskus meikittä ulos? Hyvä. Toivomme teidän joustavan säännöissä, mutta ne ovat sääntöjänne eivätkä ne ole väärin, rakkaat ystävät. Ne ovat vain teidän, joten pyydämme teitä vain tiedostamaan ne, sillä ne ovat muotoilleet elämäänne enemmän, kuin koskaan tiedätte. Tulkaa tietoiseksi noista säännöistä ja siitä, mitä odotatte avatessanne silmät. Huomaatte olevanne luojia monilla tasoilla, joita ette ole koskaan ennen ymmärtäneet.
Silloin kun avaatte silmänne, rakkaat ystävät, luotte tavallaan kaiken, mitä näette edessänne. Näette monin tavoin oman kauniin heijastuksenne. Ette luo niitä, mutta ne tulevat huomion piiriin, silloin kun niitä tarkkaillaan ja kutsutte niitä ja kun harmonisoidutte niiden kanssa. Se vastaa radion virittämistä tietylle asemalle. Kaikki asemat ovat läsnä mahdollisuuksina, kuitenkin harmonisoidutte yhden kanssa, silloin kun valitsette sen. Mikä on siis suurin harmonia, minkä voitte sisällyttää uuteen tarinaanne?
Pyydämme teitä ensin etsimään sisältä epävakaita tai epäharmonisia energioita ja sitten käyttämään joka tilaisuuden katsoaksenne sen alkuperää, mitä kutsumme energiahankaukseksi. Miltä energiahankaus näyttää? No, nostatte luurin ja joku on toisessa päässä. Keskustelette, mutta ette oikeastaan pidä siitä, joten suljette ja sitten teillä on energiahankausta. Jokin ei ollut oikein kohdallaan siinä. Tutkikaa, miten se odotustenne mukaan sopii tarinaanne. "Mitkä odotukseni eivät täyttyneet tuossa puhelinkeskustelussa? Mitä sellaista odotin, mitä ei tapahtunut, ja miten se sopii uskomusjärjestelmiini?" Tiedättekö, mitä tapahtuu, silloin kun luoja tutkii uskomusjärjestelmiään? Hän alkaa luoda kaikilla uusilla tasoilla tietoisena luojana.
Lapsen herättäminen
Tätä pyydämme teitä tekemään, sillä olette erittäin kriittisessä risteyksessä. Teillä on vaihtoehtoja siinä, miten tämä energia-aalto otetaan vastaan. Monet teistä ovat jo tunteneet niitä muutoksia, joita nyt tapahtuu teille eri tavoin. Joiltakin teistä on otettu pois työpaikka, mitä piditte turvallisena ja mukavana, aloittaaksenne uuden elämän. Toiset teistä ovat löytäneet itsensä kasvokkain omien opetus- ja parantamiskykyjensä kanssa, vaikkette koskaan ajatelleet teillä olevan sellaisia. Alatte herätä massatietoisuuden unesta, rakkaat ystävät. Sitä tapahtuu jokaiselle sielulle ja hengelle, joka teeskentelee olevansa ihminen. Teidän on tarkistettava uskomusjärjestelmiänne ja sääntöjänne siitä, miten se tehdään ja miltä se tuntuu.
Äskettäin oli kanavointi alastomana juoksemisesta, mikä herätti osan sisäistä lasta teissä jokaisessa, koska se on täydellistä vapautta. Tuossa kohtaa ei ole mitään uskomusjärjestelmiä tai odotuksia, sillä te vain olette. Voitte palata tuohon lapsenomaiseen asenteeseen eikä teidän tarvitse kadottaa tietojanne ollaksenne lapsenomainen. Teissä on osa, mikä innostuu uskomattomasti, silloin kun henki tulee lävitsenne ja kun saatte tehdä jotain luovaa, mitä rakastatte. Siinä henki kanavoituu lävitsenne ja kerromme teille, että miljardeja henkiä odottaa hyppäämistä ensimmäiseen tilaisuuteen. Teette nuo valinnat itse, mutta liikutte rakkauden nopeudella, mikä on merkittävästi nopeampaa kuin valonnopeus. Kaikki ihmiset kehittyvät uskomatonta tahtia tällä hetkellä. Se on erittäin kaunista katsottavaa ja hauskaa nähtävää.
Monet teistä kuitenkin kokevat ns. vaikeuksia tai haasteita ja se kaikki liittyy omaan tarinaanne. Pyydämme teitä tunnistamaan ja omistamaan tarinanne. Älkää yrittäkö arvostella sitä kuin lukemaanne kirjaan, jonka joku toinen on kirjoittanut. Tämä on teidän tarinanne ja se on aivan liian lähellä arvosteltavaksenne. Jumala ei koskaan tuomitse itseään. Olkaa pelkästään, sillä tuosta pisteestä pyydämme jokaista teitä astumaan eteenpäin.
Tiesitte ennen syntymäänne, että teillä oli erittäin tärkeä valonsäde kannettavana maapallolle riippumatta siitä, mitä tiellenne tulisi, ja se oli henkenne tehtävä ollessanne täällä. Olette nyt aivan sen partaalla ja jotkut teistä tietävät jo, missä valonsäteenne on. Teillä on ehkä jo ote siitä opettamisen tai erilaisen esille laittamisen kautta. Jotkut teistä ajattelevat, että te ette ole opettajia ja että olette vian pitämässä "energiapurkkia" eri tavalla. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että valitsette paikkanne maailmassa itseluottamuksenne ja sen mukaisesti, kuka ajattelette todellisuudessa olevanne. Pyydämme teitä tutkimaan uskomusjärjestelmiänne siitä, kun alatte siirtyä eteenpäin. Koko ihmiskunta ottaa näitä seuraavia askelia ja ne ovat valtavia jokaiselle teistä.
Tietoinen evoluutio - Koti isolla alkukirjaimella
On ollut monia planeettoja, jotka ovat kehittyneet kuin maapallo, yksikään niistä ei ole kuitenkaan tehnyt sitä tietoisesti. Te ette lähde kehostanne ottaaksenne tämän seuraavan askeleen. Teette sen täällä, mikä merkitsee monille teistä merkittäviä muutoksia, jotka ylittävät tällä hetkellä ymmärryksenne. Tietäkää, että olette valmiita siihen. Ihmiskunta on valmis ja tätä "palaa" ei ole ollut aiemmin. Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun tämän energian suuri muutos tuli ja yritti ankkuroitua maaplaneetalle, mikä sai aikaan valtavan pelkoaallon. Pelko on usein tuloksena, silloin kun totuus on itsensä edellä. Ihmiset reagoivat tavallisesti asioihin, joita he eivät ymmärrä. Tätä tapahtui noin vuoden 2000 paikkeilla.
On taianomaista nähdä, mitä teette, ja toivomme, että tekin voitte nähdä sen. Koska jos sisällytätte tuon taian uskomusjärjestelmäänne siitä, mitä odotatte näkevänne, kun avaatte silmänne, juuri sen te luotte. Luotte Kotia isolla alkukirjaimella tällä hetkellä ja akaasiset tiedostot kirjavat elämänne jokaisen yksityiskohdan kaikki hetket ja kuitenkin luulitte, että olitte piilossa eikä kukaan voinut nähdä teitä.
Rakkaat ystävät, se dokumentoidaan, miten tämä tehtiin maaplaneetalla. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut tällä tavalla. Kun katsotte uskomusjärjestelmiänne ja tarinoitanne, tietäkää, että olette saaneet sen tapahtumaan tänä taianomaisena aikana. Olette tehneet hyvin ehdottoman varauksen ollaksenne täällä juuri nyt ja olemme onnellisia, että teitte sen. No niin, mitä aiotte tehdä sillä?
Ensinnäkin pyydämme teitä lopettamaan ajattelemisen ja aloittamaan tuntemisen. Palatkaa lapsenomaiseen itseenne ja antakaa lapsen odotusten määrätä, mitä näette. Voimanne on lapsena paljon suurempi kuin aikuisena. Tämä liittyy siihen, miten omat uskomusjärjestelmänne tukkivat voimanne, mutta se voi muuttua tästä paikasta. Olette aina keskittyneet siihen "Miten minusta tulee hyvä ihminen? Miten saan hyvän työpaikan? Miten saan rahaa? Miten teen kaikki asiat, mitä minun pitäisi tehdä ihmisenä?" Jos muutatte fokuksenne siihen "Miten kehityn henkenä", niin mitä odotatte, silloin kun avaatte silmänne? Mitä odotatte näkevänne? Odotatteko oikeasti näkevänne ihmeen? Odotatteko näkevänne, että teillä on taianomainen elämäntyyli, missä on synkronismia ja kaikki vain loksahtelee paikalleen viime hetkellä ponnistelematta? Ja niin se on …
Jos voitte ylläpitää jonkin seitsemän sekuntia, se on teidän. Puhdas ajatus seitsemän sekuntia on teidän siinä muodossa, missä ylläpidätte sitä, mutta tiedättekö, miten vaikeaa on pitää ajatusta niin pitkään? Laskette "viisi, kuusi, seitsemän" … ei, se ei toiminut! On erittäin vaikeaa ylläpitää tuollaista värähtelyä - tai ainakin on ollut tähän saakka. Nyt huomaatte sen tapahtuvan joka tapauksessa vähemmällä ponnistelulla harmonisen värähtelyn avulla.
Keskittymisenne paranee ja oman mielenne kyvyt ja tarkkuus alkavat tehdä hyppyjä, teknologian lempeiden tönäisyjen kera. Haasteena on, että te ette tiedä miksi. Rakkaat ystävät, teistä tulee kirjaimellisesti fiksumpia hyvin lyhyessä ajassa - oman määritelmänne mukaisesti tuosta sanasta - kun jokainen teistä alkaa nähdä asiat paljon laajemmasta perspektiivistä. Tämä aiheuttaa kaiken turhautumisen maaplaneetalla.
Tällä hetkellä räjähdetään turhautumisesta Lähi-idässä. Ei kovinkaan kauan sitten samaa mielialaa ilmaistiin Wall Streetin ongelmissa, kun ihmiset halusivat leiriytyä ympäri maailmaa ilmaistakseen turhautumisensa. Kukaan ei oikeastaan täsmälleen tiedä, mihin he ovat turhautuneet. He ovat vain turhautuneita, koska he eivät voi olla niitä tenavia, joita he tietävät olevansa. Heidän uskomusjärjestelmänsä ei toimi, kun he avaavat silmänsä, sillä he näkevät jotain muuta. On aika palata siksi, kuka oikeasti olemme … meidän kaikkien.
Tiedämme, että teidän on käsiteltävä vihaa maaplaneetalla - olette olleet polarisoitunut planeetta. Olette tulleet kaksinaisuuskentästä, missä olette nähneet kaiken valon ja pimeyden vastakohtina, asteikon päinä ja nyt alatte nähdä koko valosäteen eri tavalla. Ottakaa se. Antakaa sen täyttää olemuksenne kaikella valolla, minkä pystytte sisältämään.
Annamme teille työkalun niitä hetkiä varten, jolloin alatte epäillä itseänne. Läpsäyttäkää kämmenellä itseänne kasvoihin, sillä jumalan ei ole sopivaa epäillä jumalaa. Se on noidankehä, mihin monet ihmiset joutuvat. Jos olisi yksi asia, jonka voisimme antaa teille, se olisi "itseluottamus". Koska se jokaisen teistä on ansaittava itse - annamme mielellämme teille pienen työnnön tai tönäisyn tai porkkanan, mitä näyttää teille, mitä on edessä. Emme opeta teille mitään. Autamme teitä muistamaan sen, mitä tiedätte jo ja kuka olette jo.
Monet teistä tuntevat painetta, kun otatte näitä seuraavia askelia, mutta tietäkää, että nuo paineet ovat uskomusjärjestelmistänne ja siitä energiasta, mikä pidättelee teitä. Ylläpitäkää siis iloa sen sijaan. Uskaltakaa katsoa tapaamaanne ihmistä silmiin ja löytämään ilo, ennen kuin avaatte suunne sanoen: "Hei." Uskaltakaa lähettää iloa ja myötätuntoa kaikkeen, mitä teette. Älkää koskaan ajatelko, että se on liikaa mainostamista tai on liikaa kyse teistä. Se on intohimonne ja sen pitäisi vuotaa yli olemuksestanne joka hetki.
Ja te jotka ette ole pystyneet löytämään myötätuntoanne tai ankkuroimaan sitä tai yhdistymään siihen tavalla, mikä sopii teille verhon tällä puolella, tietäkää, että tuomme teidät Kotiin, jos meidän täytyy, ja näytämme teille intohimonne. Sillä nyt on mahdollista tehdä sekin. Jokaisella teistä on henkenä intohimo, josta teitä ei voisi koskaan saada luopumaan. Teillä on elämäntarkoitus henkenä. Nyt yritätte sovittaa tuon elämäntarkoituksen fyysisen kehon läpi ja luoda sen aikana, minkä olette fyysisessä kehossa. Bravo! Hyvää työtä.
Astukaa esiin, sillä on sen aika. Laitamme tuulen siipienne alle, mutta teidän on levitettävä ne, kun on sen aika. Sinun täytyy uskaltaa olla "sinä" - aito sinä - sillä toit sen Kotoa ja me tunnemme sinut. Näemme henkenne veljinä ja sisarina, joita olette. Vaikutatte valtavasti tällä planeetalla yksi sydän kerrallaan. Pääsette lähemmäs Kotia ja vedätte kaikki ihmiset mukananne.
Suuresti kunnioittaen muistutamme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne ja avatkaa toisillenne jokainen ovi, minkä voitte, sillä autatte itseänne. Pelaatte täysin uutta peliä. Pelatkaa hyvin yhteen.
Espavo.
Ryhmä
LAPSEN HERÄTTÄMINEN
- Uuden tarinan kirjoittaminen
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti