Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)23.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kysymys:
Rakas mestari Kuthumi, miten voisimme vankkumatta pyrkiä rakastamaan ehdottomasti, ilman että toisinaan jäämme kiinni johonkin tilanteeseen, missä tunnemme, että meitä käytetään hyväksi tai meidät kulutetaan loppuun? Tuntuu toisinaan tarpeelliselta asettaa rajoja, mutta sopiiko tämä yhteen ehdottomasti rakastamisen kanssa? Se tuntuu melkoiselta kompakysymykseltä! Gerry, USA
Kuthumin vastaus …
Minä, Kuthumi, astun esiin vastaamaan tähän kysymykseen - en vain tälle yhdelle, vaan monille. Tämä on kysymys, minkä kanssa monet kamppailevat. Ihmismallinne muuttuu, mikä tuo erilaisia kipuja ja raskauden tunteita fyysiseen kehoon. Vaikkei ole varsinaista sairautta, ette voi kieltää sitä, miltä kehossanne tuntuu. Jotkut tuntevat kevyttä huimausta pään alueella, toiset kärsivät unohtelukausista.
Paljon tapahtuu teille kaikille, erityisesti tänä vuonna. Päätöksiin jotka on sivuutettu elämässänne, on tartuttava ja on lopulta tehtävä niitä. Kaikenlaisesta karmasta, erityisesti aiemmista elämistä tulevasta, mukaan luettuna perheenjäseneenne, vaaditaan nyt vapautumaan. Tämä kehittää usein tunneprosessin. Tietäkää, että se on oleellinen osa alemman tunnekehon tasapainottamista ja voittamista. Tätä prosessia ei voi välttää. Ihmistä valmistellaan astumaan korkeammille tasoille. Siksi mitkään alemmat tunneongelmat eivät voi jäädä pidättelemään teitä.
Olen sanonut monta kertaa, että tunnekehon puhdistaminen on ihmisen suurin oppitunti. Monet kulkevat nyt tätä polkua. Tietäkää, että te ette ole yksin tässä prosessissa. Jos olette hiljaa paikallanne, tunnette, mikä teidän on oikein tehdä ja mistä teidän on päästettävä irti siirtyäksenne eteenpäin. Tietäkää siis, että universaalit energiat ovat kanssanne.
Olette astumassa korkeammalle ymmärryksessänne ja myös tiedostamisessanne. Sallikaa minun yrittää tehdä askelistanne vähän helpompia, kun puhun tästä ehdottoman rakkauden kysymyksestä. Rakkaus - se on ydinolemus, kaiken avain. Kuitenkin on monia rakkausmuotoja. Kun siirrytte korkeampaan värähtelyyn, tunteenne rakkaudesta muuttuu ja kasvaa. Kyllä. Nimittäin jonkun puhuessa rakkaudesta melko vähän aikaa sitten, se oli hyvin paljon kolmannen ulottuvuuden rakkautta. Ajateltiin rakkaussuhdetta - mies, vaimo, tytär, poika ja äiti. Tuo rakkausmuoto oli tavallisesti sidottu yhteen ihmiseen ja se ymmärrettiin helposti. Se oli kuuliainen rakkausmuoto. Se oli osa roolianne ja tuntui mukavalta.
Kun kehitystä tapahtui ja ihminen astui neljänteen ulottuvuuteen, tuota rakkautta vaadittiin laajentumaan toisiin. Jonkin aikaa oli hämmennystä. Jotkut teistä tuntevat tätä hämmennystä edelleen. Nimittäin rakkaushavaintonne laajentamisessa teidät vietiin pois mukavuusalueelta, ymmärrystasolta mistä kovasti nautitte. Jotkut eivät halunneet astua siitä ulos, tarkastella tuota laajentunutta näkemystä, mihin heidän oma sielunsa ja henkioppaansa kannustivat. Sanon teille, että ne ovat aikoja, jolloin laajaa kasvua on teidän kaikkien ulottuvilla. Älkää pelätkö kasvutilaisuuksia.
Rakkaus on ääretöntä. Rakkautenne kykenee hyvinkin laajentumaan kaikkiin olentoihin maan päällä. Pystyisitte silti antamaan enemmän rakkautta. Tämä ei ole itsekästä rakkautta, ei. Se on ehdotonta rakkautta. Tunnette surua tulvan tai maanjäristyksen uhrien vuoksi. Tunnette myötätuntoa heitä kohtaan. Ette tunne heitä. Ette ole koskaan tavanneet noita ihmisiä, kuitenkin kykenette tuntemaan myötätuntoa ja huolta - ehdotonta rakkautta.
Kerron teille, että planeetan alueilla missä koetaan ekologista katastrofia, ilmakehässä on suurta rakkausenergiaa. Tämän muodostavat toiset sielut planeetalla, jotka lähettävät ajatusmuotona ehdotonta rakkautta. Tämä antaa alkuparantumisen planeetalle ja mukana oleville sieluille. Puhun kaikista elävistä olennoista - en ainoastaan ihmisestä, vaan vesielämästä, kasvielämästä, elementaali- ja mineraalikunnasta. Kumuloitunut parantava energia on mahtavaa. Monet teistä kokevat tätä ja liittyvät tähän parannusprosessiin edes ajattelematta vaikutuksia, joita saatte aikaan. Se on upeaa.
Kun kehitytte, tunnette ja ilmaisette ehdotonta rakkautta toisia kohtaan vielä lisää. Ei ehkä ole myöskään mitään, mitä voitte tehdä fyysisesti tai sanoa toisille. Sitä ei aina vaadita. Tarkoitus on tärkeä. Ja tuo tarkoitus syntyy ajatuksistanne ja myötätuntoisesta energiastanne. Nämä luovat suuren rakastavan tarkoituksen ja syvempää rakkausenergiaa, mikä auttaa ilmentämään uuden maapallon, sielun elintavan.
Kutsun sitä syvemmäksi rakkaudeksi, koska sitä ehdoton rakkaus yksinkertaisesti on. Se ulottuu paljon syvemmälle tasolle kuin muut rakkausmuodot. Joitakin teistä hämmentää tämän syvemmän rakkauden merkitys. Mietitte, miten voitte tehdä sen. Mitä tapahtuu? Kerron teille, että ainoa asia mikä tapahtuu, kun useammat ja useammat teistä virtaavat korkeammissa ehdottoman rakkauden energioissa, on, että elätte rauhassa. Haluatte rauhaa. Olette huomaavaisempia toisille olennoille, kaikille olennoille, ajatuksissanne, sanoissanne ja teoissanne. Tässä kohtaa koette armossa elämisen. Korkeammassa ja hienojakoisemmassa energiavärähtelyssä elämisen.
Mutta teillä on edelleen siirtymäaikoja. Tämä tuo minut takaisin Gerryn upeaan kysymykseen. Ystäväni, voit jäädä kiinni tilanteisiin, joissa tunnet itseäsi käytettävän hyväksi, ainoastaan jos sallit sen. On monia tilanteita, missä sinua vaaditaan asettamaan rajat toiselle. Ehdottomasti rakastaminen ei tarkoita sen sallimista, että sinua kohdellaan huonosti tai kuin ovimattoa, kuten tämä kanava sanoisi - ei. Sellaisessa tilanteessa toteaisit tyynesti mutta tiukasti, että tilanne on epäreilu, se ei ole mukava, haluttu, vaadittu - mitä tahansa mitä sinun täytyy sanoa sanoaksesi "ei, se ei ole hyväksyttävää" tai tarvittaessa lähde pois. Sinun on kunnioitettava itseäsi kaikkina aikoina ja ylläpidettävä henkinen arvokkuutesi.
Hämmennystä tässä syntyy, koska ei ymmärretä ehdottoman rakkauden todellista merkitystä. Kunnioitat itseäsi ensin. Tämä tehdään toteamalla hyvin tyynesti, mikä sinulle on hyväksyttävää ja mikä ei. Kunnioitat toista ihmistä kuuntelemalla häntä ilman vihaa. Jos lopputulos vaatii sinua olemaan eri mieltä tai lähtemään pois, niin sitten yksinkertaisesti on. Sopimusta asenteesta tai toiminnasta ei voi saavuttaa. Näe tämä, äläkä tunne syyllisyyttä. Kyse on vain siitä, että kummallakin on erilainen halu, mitä toinen ei hyväksy.
Sanon siis sinulle, että on hyväksyttävää puhua hiljaa totuuttasi ja kunnioittaa itseäsi ja omaa totuuttasi. Ilmaiset ehdotonta rakkautta tällä tavalla. Olematta vihainen, vihamielinen ja katkera. Tunnustat, että toinen sielu on siinä kohtaa omalla elämänpolullaan. Ehdoton rakkaus ei merkitse, että sinun on oltava samaa mieltä toisen kanssa kaikesta. Jos toinen sielu on riittävän kehittynyt, hän hyväksyy näkemyksesi ja kenties ajattelee omaa asennettaan ja sinun sanojasi. Näin hän ilmaisisi ehdotonta rakkautta sinulle. Tuo kokemus antaisi sielun kasvua ja uutta ymmärrystä hänelle - jos hän sallii sen, jos hän on valmis tuohon kasvuun, mihin voisi sisältyä käyttäytymismuutoksia. Jos hän ei salli, niin lähde vain pois. Tiedä ja hyväksy, että hän on siinä kohtaa omalla oppimispolullaan.
Koette näitä tilanteita monta kertaa sielun kasvun vuoksi tällä planeetalla. Jotkut teistä ovat kehittyneempiä kuin toiset. Älkää kuitenkaan sanoko, että olette suurempi tai parempi, ei. Tunnistakaa vain itsenne ja jatkakaa matkaanne. Tämä on myös ehdottomasti rakastamista. Sitä on nimittäin sallimisessa. Toisen sallimisessa vain olla, ymmärtäen, että te kaikki kasvatte ja opitte eri askelia ja ulottuvuuksia tällä kertaa.
Tämän vuoden loppu antaa suuria haasteita ja suurta kasvua. Viisaat kunnioittavat sieluaan ja kuuntelevat sieluviisauttaan. Sisäinen viisautenne antaa teille valomajakan joka haasteessa. Tämä vie teidät uusiin tiedostamiskorkeuksiin, kun valmistaudutte uuteen vuoteen. Kyllä, uusi vuotenne tulee varmasti.
Valosiunauksiani teille kaikille.
Kuthumi
LOPULLINEN YLÖSNOUSEMUSPROSESSI
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti