Asger Lorentsenin kirja on hämmästyttävä kokonaisuus. Kirjoittaja on syvästi uskova ihminen, jonka jumalasuhteessa on vahva teosofinen vivahde ja joka toisaalta tuntee ihmisen henkisen rakenteen katsellen sitä myös analyyttisen psykologin silmin.
Lorentsen kokoaa maailmankaikkeuden, jumaluuden, enkelimaailman ja ihmisen sydämen kokonaisuudeksi, joka toimii yhtenä ja yhtä tarkoitusta varten. Elämän tarkoitus ja sisältö on rakkaus, sen tuottaminen ja jakaminen kaikkialle.
Sydänsakran, sydänkeskuksen, sydänterapian – valon tuottaminen ja jakaminen – kulkee koko kirjan läpi ja hän osoittaa monta tietä, monta terapian muotoa, monta keinoa parantaa elämää, joka on joutunut pelon ja ahdistuksen valtaan.
Lorentsen puhuu sydänsacran kukan kahdestatoista terälehdestä ja siitä kuinka ne voivat kehittyä ja tai koteloitua olosuhteiden vaihtuessa. Elämän kriisit annetaan meille kypsymistä varten ja kypsyminen on keskeisesti egomme, itsekkyyden, ahneuden, pelkojen ja omahyväisyyden kitkemistä ja hallintaa.
Pelot auttavat ihmisiä usein hyväksymään sen ”mitä elämä tahtoo sen olemassaololta, vastakohtana sille mitä ihminen itse tahtoo elämältä”.
Kun olosuhteet tulevat suotuisiksi, lisääntyy elinvoimamme, kyky tuottaa ja jakaa valoa ja rakkautta. Tähän parantamiseen opastetaan keinoja, joista kirjoittajalla itsellään on vuosikymmenien kokemus.
Lorentsenin kirjan taustavoimina on ihmisten ja Jumalan ihastuttava enkelikunta, joka herkeämättömällä mielin palvelee ja huolehtii meistä maan päällä vaeltavista ihmisistä.
Lorentsenin elämänkuva huipentuu ajatukseen: ”Jumalallisessa läsnäolossa eläminen on ihmisten syntymäoikeus. Koko maailmankaikkeus kehittyy tästä olemisen tilasta ilmentämään Yhtä Elämää.”
Tuon elämän voimakeskus on sydän ja sen symbolisoima rakkaus.
Sille, jonka elämässä on epäilyksiä olemassaolon oikeuksista ja huolia omasta osastaan täällä ajassa, on Lorentsenin kirja hyvää ja rohkaisevaa luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti