WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 30. toukokuuta 2013

MAAN JA PLEJADIEN YLÖSNOUSEMUS - TYÖ ALKAA, OSA 2


Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
27.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Sandy, Mytrian kontaktihenkilö puhuu:
 
Luulen tavanneeni jonkun. Hän on vaalea ja hänellä on pistävän siniset silmät. Meillä näytti olevan välittömästi yhteys, kun silmämme kohtasivat. Hän näytti jopa tutulta, mutta kenties tämä johtuu unista, joita minulla on ollut tähtialuksella olemisesta. Tapasin hänet itse asiassa seisoessani kaupan jonossa.
 
Olin ollut niin masentunut, etten ollut käynyt ruokakaupassa pitkään aikaan. Siksi minulla oli valtava määrä tavaraa. Tämä mies - Jason oli hänen nimensä - oli takanani jonossa ja hänellä oli vain muutama asia, joten päästin hänet ohitseni. Onneksi jono oli niin pitkä, että meillä oli muutama minuutti aikaa puhua. Sitten kun pääsin autolleni, hänen autonsa oli parkkeerattuna ihan viereen. Tarkoitan siis: miten todennäköistä tämän tapahtuminen on? Jason tervehti, melkein kuin olisi odottanut minua ja auttoi lastaamaan tavarat autoon.
 
Sitten kun auto oli lastattu, hän kysyi, halusinko lähteä kahville. Aloin sanoa "ei", koska jäätelöni sulaisi - sitten nauroin itselleni. Saisin lisää jäätelöä, mutta en kenties koskaan enää näkisi tätä upeaa miestä. Näin hänet kuitenkin uudestaan. Itse asiassa olemme tavanneet tai puhuneet joka päivä sen jälkeen, koska tapasimme vasta kaksi viikkoa sitten. Sovimme niin upeasti yhteen, että tuntuu siltä, että olisimme tunteneet toisemme aina.
 
On mielenkiintoista, miten rakkaus on parasta lääkettä masennukseen, koska en ole ollut yhtään masentunut tavattuani Jasonin. Oi, sanoinko tosiaan "rakkaus"? En halua tuoda huonoa onnea tälle suhteelle, mutta jotenkin vain tiedän, että meidän on tarkoitus olla yhdessä.
 
Mytre puhuu:
 
Olen ylivalaissut ihmisiä aiemminkin, mutta en ole ajatellut sulautumista yhteen ITSENI matalamman taajuuden kanssa samalla tavalla, kuin Arcturuslainen sulautui yhteen minun kanssani. Olen ollut niin niiden oppituntien vallassa, jotka liittyivät moniulotteisen ITSENI korkeampiin ilmaisuihin, etten ollut edes ajatellut, että olen korkeampi ilmaisu jollekin ITSENI matalammalle taajuudelle.
 
Koska Mytre-itseni resonoi ajan rajojen ulkopuolella, minun oli hyvin yksinkertaista nähdä etukäteen kolmannen ulottuvuuden ilmaisuni maan päällä vuoden 2013 aikajanalla. Havaitsin, että minulla oli 10 moniulotteisen ITSENI fyysistä ilmaisua tuolla aikajanalla.
 
Viisi naista ja kolme miestä oli vääränikäisiä, naimisissa tai haluttomia olemaan yhteydessä kanssani - edes yökehossaan. Jäljelle jäi kaksi miestä, jotka olivat tiedostamatta avoimia yhteydelleni. Toinen heistä asui kuitenkin kaukana Sandystä ja oli hyvin tyytyväinen elämäänsä. Jason asui eri kaupungissa kuin Sandy, mutta hän oli kiinnostunut työpaikasta tuolla alueella ja halusi epätoivoisesti muutosta elämäänsä. Näin ollen hän oli paras valintani.
 
Siksi Jasonista tuli moniulotteisen ITSENI fyysinen ilmaisu, jonka kanssa sulautuisin yhteen. Koska Sandy on yksi Mytrian ITSEN ilmaisuista tuolla aikajanalla ja Jason yksi minun 3D-ilmaisuistani, rakastuminen toisiinsa olisi enemmänkin tunnistamista. Sandy tarvitsi kovasti rakkautta ja tukea, koska Mytria oli lähtenyt, ja hän olisi avoin tapaamaan uuden ystävän, mutta ensin minun olisi sulauduttava yhteen Jasonin kanssa.
 
Mytria näytti vain "kävelleen" Sandyyn, mutta olen varma, että se oli monimutkaisempaa. Mytria oli myös ollut parantaja ollessaan violetin liekin hoitaja kotimaailmassamme. Kuvittelen, että tuo kokemus teki hänelle helpommaksi sulautua yhteen toisen persoonan kanssa. Toisaalta minä taas olin ollut soturi ja minua oli opetettu pitämään tiukat rajat itsen ja toisten välillä. Minulla oli kuitenkin kokemus sulautumisesta yhteen korkeamman versioni, Arcturuslaisen, kanssa, mutten ollut koskaan sulautunut yhteen matalamman ilmaisuni kanssa.
 
Kutsuin Arcturuslaista, mutta koska tämä vastannut, se merkitsi, että minun oli tehtävä tämä yksin. Koska Arcturuslainen opetti aina esimerkillä, oletin, että se halusi minun käyttävän sulautumiskokemustani oppituntina, minkä sain ajattomassa nyt-hetkessä. Siksi aloin muistella, miltä tuntui, kun Arcturuslaisen tietoisuus ympäröi minut ja täytti ehdottomalla rakkaudella.
 
Siksi täytin olemukseni ehdottomalla rakkaudella ja astuin Jasonin auraan. Välittömästi tunsin ehdottoman rakkauden kulkevan meidän kummankin muodon läpi. Tämä ehdoton rakkaus salli meidän rentoutua ainutlaatuiseen kokemukseen, että on vapaa pelosta tai epäilystä.
 
Kyllä, tarvitsisin vähän "aikaa" suhteen muodostamiseen Jasonin kanssa, aivan kuin Arcturuslainen minun kanssani. Aloitin kommunikointimme, kun hän oli unikehossaan. Yö toisensa jälkeen sulauduin yhteen hänen astraalikehonsa kanssa, kun matkustimme tiedustelualukselle, mikä leijui maan ilmakehän yläpuolella. Sitten vein hänet emäalukselle, mikä teki mitä suurimman vaikutuksen häneen. Olin yllättynyt, miten nopeasti hän pelasi yhteen kanssani.
 
Itse asiassa Jason oli niin vastaanottavainen opetuksilleni ja ehdotuksilleni, että päätin sulautua yhteen vain hänen neljännen ulottuvuuden astraalikehonsa kanssa. Tällä tavalla pystyisin ehkä paremmin suojautumaan fyysisen maan myriadeilta harhakuvilta ja pelkopohjaisilta tunteilta tuolla aikajanalla. Noin kolmen kuukauden jälkeen maa-aikaa, laajensin olemukseni Jasonin astraalimuotoon. Hän ei näyttänyt muistavan "uniaan" vierailuista tähtialuksilla tai edes yöllistä keskusteluamme. Hän alkoi kuitenkin muuttaa kovasti elämäänsä.
 
Hän alkoi joogata ja viehättyi kovasti meditoinnista. Hän sanoutui irti työstä, mitä hän vihasi, ja muutti nykypaikkakunnalleen (mikä on hyvin lähellä Sandyä) ottaakseen työpaikan yrityksestä, mikä oli tavoitellut häntä jonkin aikaa. Palkka on melko paljon pienempi, mutta työ on paljon luovempaa.
 
Samaan aikaan Sandy yritti päästä masennuksesta. Hän on käynyt ulkona enemmän ja tehnyt pitkiä kävelylenkkejä. Itse asiassa hän meni ruokakauppaan, koska hän oli päättänyt lakata syömästä roskaruokaa ja laittaa itselleen terveellisiä aterioita. Vaikuttaa siltä, että Mytrialla oli enemmän vaikutusta Sandyyn, kuin hän luuli.
 
Minulle on jo erittäin mielenkiintoinen kokemus asua neljännen ulottuvuuden muodossa. Voin ymmärtää täysin, miten Mytria eksyi fyysiseen muotoon, kun harhakuvat ovat siellä hyvin addiktoivia. Kolmannen ulottuvuuden muoto on uskomattoman tiheä ja sitä on ruokittava säännöllisesti. Sen jälkeen kun olin sulautunut Jasonin auraan, olin alkanut täysin ymmärtää, miksi hän jäi kiinni vihaamaansa työpaikkaan paikkakunnalla, mistä hän ei pitänyt. Selviytymispelko on niin äärimmäistä kolmannessa ulottuvuudessa, että se muistuttaa minua taisteluvuosistani galaktisissa sodissa.
 
Minulla on nyt paljon enemmän kunnioitusta maan ihmisiä kohtaan, mitä minulla on koskaan ollut. Käytän neljännen ulottuvuuden muotoa ollen samanaikaisesti tietoinen korkeammasta ilmaisustani ja kuitenkin minusta tuntuu epämukavalta. Kavahdan ajatellessani, miten vaikeaa on pakko olla niillä ihmisillä, jotka eivät ole muistaneet korkeampaa ilmaisuaan. Kun sanon tämän, käsitän, miksi olen jäänyt pelkästään Jasonin auraan. EN saa eksyä tähän harhaan niin kuin Mytria. Mytria kuitenkin vapautti itsensä, vaikkakin unohti jotkin ulottuvuuksienvälisen matkustamisen tärkeät tekijät, kuten tukevan maadoittumispisteen luominen.
 
Päätös jäädä Jasonin maa-astian tähän taajuuteen on hyvä ajatus. Vaikka ensisijainen suhteeni Jasoniin on hänen neljännen ulottuvuuden auransa kautta, voin paremmin muistaa todellisen ITSENI. Opin Mytrialta, että täydellinen sulautuminen yhteen kolmannen ulottuvuuden kehon kanssa voi tehdä erittäin vaikeaksi muistaa moniulotteisen ITSENSÄ.
 
Tässä neljännen ulottuvuuden yhteydessä pystyn olemaan vuorovaikutuksessa Jasonin kanssa hyvin henkilökohtaisella tavalla. Koska Jason tapasi myös Mytrian maadoittuneen Sandy-ilmaisun, olen kokenut rakastumisen Mytrian olemukseen aina vain uudestaan. Se on todella upea tunne.
 
Mytria puhuu:
 
Olimme asettuneet Almonin kanssa vanhaan ystävyyssuhteeseemme. Vaikka hän on Mytren rinnakkaisilmaisu, hän on luonut tuosta olemuksesta uusia osia, jotka ovat hyvin erilaisia kuin Mytre. Nautin taas olemisestani Almonin kanssa, mutta se saa minut myös kaipaamaan Mytreä. En pysty kommunikoimaan Mytren kanssa, koska eksyin Sandyn maa-astiaan, ja tuntuu, kuin olisimme olleet erossa liian pitkään. Olen kuitenkin saamassa takaisin yhteyteni Mytren ja Sandyn kanssa. Itse asiassa tunnen, että jotain erittäin upeaa tapahtuu Sandyn elämässä. Itse asiassa tuntuu, siltä että hän on rakastumassa.
 
Samaan aikaan minusta tuntuu, kuin Mytre olisi Sandyn kanssa, mutta ei todellisena ITSENÄÄN. Kyllä, kun virityn rakkaaseen Mytreeni, oivallan, että hänkin on astunut maa-astiaan samalla aikajanalla kuin minä. Ei, odottakaa - hän ei ole astunut siihen täysin. Kyllä, luulen, että hän on tuon henkilön, miehen, neljännen ulottuvuuden aurassa. Voi hyvänen aika, tuo mies on Sandyn kanssa ja he ovat rakastumassa. Mytre, rakkauteni, ITSENI - olette luoneet rakkausmajakan opastamaan minut takaisin sinne, mistä aloitin tämän matkan.
 
Mietin, uskallanko kaksoispaikantua sinne, kun minun on saatettava loppuun se, mitä Almon ja minä aloitimme. Ei, ei vielä. Minun on saatava moniulotteinen muistini enemmän takaisin. Oneksi voin TUNTEA Mytren - silloin olen varma, että hän voi tuntea minut. Kuitenkin heti kun olen täysin parantunut, etsin tavan kommunikoida suoraan hänen kanssaan. Kenties pystyn kutsumaan Arcturuslaista apuun? Teen sen pian.
 
Tällä erää olen tyytyväinen tietoon, että Mytre auttaa minua. Itse asiassa voi hyvinkin olla, että tämä tilanne on jumalaisessa suunnitelmassamme. Eihän ole virheitä tai sattumia, on vain odottamattomia tapahtumia.
 
Jason puhuu:
 
Olen päättänyt pitää päiväkirjaa tästä matkasta, minkä olen aloittanut. Vasta muutama kuukausi sitten kävin liikenteen ja savusumun täyttämässä suurkaupungissa työssä, mitä vihasin, mutta mistä pelkäsin lähteä. Itse asiassa käsitän nyt, että pelkäsin monia asioita. Jos olen rehellinen itselleni, niin kärsin kroonisesta ahdistuksesta. Joka päivä oli taisteltava itseni ylös sängystä ja kohdattava liikenne, mitä vihasin, työpaikka missä aivoni olivat kuolleet ja ystävät, jotka pystyivät pitämään hauskaa vain ollessaan puolittain tai täysin juovuksissa.
 
En tiedä, miten sain rohkeutta lopulta ottaa tämän uuden ja upean työpaikan ja muuttaa tähän rauhalliseen pikkukaupunkiin, mitä ympäröi luonto. Aloin myös patikoida ja joogata. Aiemman elämäni ystävät nauraisivat minulle, jos tietäisivät minun meditoivan. Jos koskaan yritin kertoa heille unelmistani, he nauroivat minut ulos baarista. En edes tiedä, missä täällä on baari, ja jätin television edelliseen asuntooni.
 
Minun täytyy olla vain hiljaa sisälläni jonkun aikaa. Myös uusi työpaikkani vaatii paljon kotitöitä, kun opettelen kaikkia uusia graafisia ohjelmia tietokoneellani, mikä minulle annettiin. Vanha työpaikkani ei antanut minulle mitään - paitsi kritiikkiä. Tietysti he luultavasti tiesivät, että vihasin olla siellä. Saatoin nähdä helpotuksen heidän silmissään, kun sanouduin irti. Ystäväni vain läimäyttivät minua selkään ja sanoivat: "Voi, sinä palaat pian." Kiitos tuesta, kaverit.
 
EI, en aio olla enää marttyyri. Itse valitsin heidät ystävikseni ja itse päätin pysyä vihaamassani työpaikassa. Miksi tein nuo valinnat? On myönnettävä, että pelkäsin vain muutosta - mitä tahansa muutosta. En ole varma, mistä sain rohkeuden lopulta muuttaa elämäni, mutta rohkeuteni jatkuu.
 
Itse asiassa tapasin jonkun! Seison jonossa hänen takanaan ruokakaupassa ja tunsin välittömästi vetoa häntä kohtaan. Hänellä oli valtava kärryllinen ruokaa ja hän kehotti minua menemään edelleen. Kiva tyttö! En ole tavannut ketään kivoja ihmisiä pitkään aikaan. Tässä sitä taas mennään marttyyrinä. Voin nyt myöntää, että olin niin eksynyt omaan pelkoon, että aloin käyttää "potkaise minua" -kylttiä. Sitten ihmettelin, miksi olin sellainen uhri. Ei enää. Sain rohkeuteni takaisin ja pidän sen.
 
Myös puhuin Sandyn kanssa - se on naisen nimi - kun olimme jonossa. Sitten minulla oli rohkeutta jäädä seisomaan autolleni, jotta näkisin hänet, kun hän lähti kaupasta. Miten automme oli voitu parkkeerata ihan toistensa viereen? Sen on oltava jokin merkki.
MAAN JA PLEJADIEN YLÖSNOUSEMUS - TYÖ ALKAA, OSA 2
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 316



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
28.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kuten olette ehkä huomanneet, sisäinen ääni voi olla nykyään melko vaativa toisinaan, ja sitä voi olla melko pelottava käsitellä, mitä se vaatii teiltä. Olette vapauttaneet itsenne monin tavoin, mutta nämä pikkuesteet jotka edelleen seisovat tiellä, alkavat pitää suurta meteliä. Ja ne tekevät sen hyvästä syystä, koska on todella välttämätöntä, että selvitätte ns. kanavan päästäksenne täysin käsiksi siihen informaatioon, mitä niin kovasti etsitte. Toisin sanoen, minkään ei sallita seistä teidän ja Lähteen välillä, ja tätä tekevät ainoastaan nuo kaikkein sisimpänä pidetyt salaisuudet, jotka sumentavat näkökykyänne ja estävät sitä kirkastumasta täysin. Joillekin se on jotain todella tuskallista, sillä näitä asioita olette pitäneet piilossa kaappienne syvimmissä ja pimeimmissä sopukoissa. Ne voivat olla jäänteitä tästä tai aiemmista elämistä - asioita joista teillä ei ehkä ole edes selvää muistikuvaa, mutta ne ovat siellä kuin märkivä haava, mikä on puhdistettava kerta kaikkiaan.
 
Hyvä uutinen on, että nämä haavat tarvitsee vain altistaa valolle, jotta ne parantuvat, joten prosessi on paljon yksinkertaisempi, kuin ehkä pelkäätte. Sillä pelko tuosta haavasta on paljon tuskallisempi kuin sen varsinainen parantaminen, ja näin neuvomme teitä kaikkia löytämään tavan päästää nämä asiat pintaan. Se ei ehkä tapahdu itsestään ja näin avun pyytäminen tovereiltanne tai toisilta, jotka voivat auttaa, voi olla oleellista. Muistakaa, että te ette ole tässä yksin, rakkaus ympäröi teitä kaikilta puolilta, mutta ellette anna sen tunkeutua ihan olemuksenne syvyyksiin, se ei voi auttaa teitä säteilemään niin voimakkaasti, kuin teidän täytyy.
 
Päästäkää siis valo loppuun saakka ja etsikää apua sen tekemiseen. Sillä olette erittäin hyviä kaihtamaan sellaista, mikä on aiheuttanut teille tuskaa aiemmin, mutta nyt sen läpi pääsee ainoastaan kohtaamalla suoraan. Ja muistakaa, että se vapautuu heti valon nähtyään, ja tämä tuo valtavan määrän vapautumista kaikin tavoin, mitä voitte ajatella. Mutta se ei tapahdu aivan itsestään, sillä teidän on tehtävä tietoinen päätös päästää siitä irti.
 
Niinpä taaskin yllytämme, että uskallatte avata tuo viimeisen oven, ja kurkotatte ottamaan jotakuta kädestä, jos tarvitsette apua pystyäksenne kohtaamaan tämän paremmin. Sillä teidän ei tarvitse mennä sinne yksi - sitä ei vaadita keneltäkään teistä. Mutta se vaaditaan, että menette sinne ja viette valon mukananne, ja tuo teko saa viimeisenkin tulehdusrippeen kuivumaan välittömästi. Tämä on kaiken sellaisen täydellistä parantumista, mikä on märkinyt, mutta se tapahtuu vain, jos sallitte sen tapahtua.
 
Olette rohkeimmista rohkeimpia, rakkaat ystävät, mutta teidän ei tarvitse tehdä kaikkea yksin - eikä varmasti tätä. Sillä teidän ei tarvitse todistella mitään kenellekään ja mitä pikemmin annatte itsenne tunnustaa tämän, sitä parempi. Olette vahvoja, mutta olette paljon, paljon vahvempia, jos annatte toisten rutistaa itseänne. Antakaa siis heidän auttaa itseänne tässä, viimeisessä askeleessanne suuruuteen.
  SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 316
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

INDIGOT - TÖNÄISE, TYÖNNÄ TAI KISKAISE TOIMINTAAN



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 28.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Te joilla on indigolapsia, tiedätte, miten vaikeaa voi olla saada heitä toimimaan elämässään. Ja heidän taipumuksensa turhautua, ahdistua ja masentua saa sinut huolestumaan, kun näet heidän luisuvan alaspäin, koska he eivät saavuta tavoitteitaan tai tuntevat olevansa jumissa. Tiedät, että sitten kun he joutuvat tähän jamaan, heitä on erittäin vaikea saada ylös (ja tämä pätee kaikkiin indigoihin). Mitä siis teet, kun tiedät, että tarvitaan pientä tönäisyä heidän saamiseksi liikkeelle, muttet halua puuttua liikaa heidän elämäänsä tai olla liian päällekäyvä tai kuulostaa nalkuttavalta? Milloin on sopivaa muuttaa tönäisy työntämiseksi ja sitten kiskaista heidät toimintaan?
 
Kaikki indigolapseni ovat nyt aikuisia, joten en puutu heidän elämäänsä, mikä on joskus vaikeaa, koska heidän äitinään ja empaattisena ja intuitiivisena ihmisenä tiedän, milloin asiat eivät suju - joskus ennen heitä. Äidinvaistoihini sisältyy halu nähdä heidän menestyvän ja olevan onnellisia, mutta tiedän, etten voi tehdä sitä heidän puolestaan. Pidän neuvoni ja mielipiteeni ominani, kunnes he pyytävät minulta apua tai alkavat valittaa ongelmiaan - sitten ryhdyn toimeen.
 
Jos he pyytävät neuvojani, aloitan lempeällä tönäisyllä, mikä alkaa "Oletko miettinyt tätä vaihtoehtoa?" Jos he valittavat ongelmaa, aloitan tönäisyllä ja siirryn työntämiseen, jos he eivät kuuntele minua tai jatkavat vain valittamista. Ja kiskaisen, kun he eivät kuuntele lainkaan ja haluavat mennä vain syvemmälle kurjuuteensa. Kiskaisuni sisältää aiheen vaihtamisen ja kieltäytymisen kuuntelemasta heidän valituksiaan ja kerron heille, että puhun heidän kanssaan mielelläni, sitten kun he ovat valmiita kuuntelemaan ja toimimaan neuvojeni mukaan. Ja teen ehdotuksia ja laitan heidät sitoutumaan toimimaan ainakin yhden ehdotuksen perusteella. Sitten vien homman loppuun varmistaen, että he tekevät sen.
 
Joillakin indigoilla on riippuvuus- ja mielenterveysongelmia, jotka vaativat huomioonottamista, mutta empatian ja mahdollistamisen välillä on vain hienoinen raja ja on löydettävä tasapaino, mikä toimii teillä. Joskus on välttämätöntä lopettaa tukeminen ja antaa heidän selvittää asiat itse, erityisesti jos heillä ei ole kiinnostusta noudattaa neuvojasi tai he elävät kotonasi eivätkä tee työtä, ovat töykeitä ja epäkunnioittavia ja käyttävät masennustaan ja riippuvuuksiaan tekosyynä olla ryhtymättä toimeen.
 
Vanhemmuussopimukset indigojen kanssa ovat hyvin voimallisia ja niihin sisältyy lupaus nähdä heidän kukoistavan ja menestyvän, mutta parhaista ponnistuksistasikaan huolimatta et voi saada heitä tekemään sitä. Voit vain osoittaa heidän vaihtoehtonsa ja antaa heidän tehdä loput. Vaikka on tuskallista tietää, että he ovat onnettomia, tyytymättömiä ja masentuneita, heidän vastuunaan on kääntää tuo tilanne ympäri. Voit antaa heille vain rakkautta, tukea, opastusta ja neuvoja sen tekemiseen ja sitten astua etäämmälle ja antaa heidän toimia - sopivien tönäisyjen, työntöjen ja kiskaisujen kera.

  INDIGOT - TÖNÄISE, TYÖNNÄ TAI KISKAISE TOIMINTAAN
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Déjà vu


Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
23.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ilmiöön, mihin yleisesti viitataan déjà vuna. Monet kuvaisivat tätä tunteeksi, että olette jo nähneet tai kokeneet täsmälleen saman tilanteen, mitä parhaillaan tapahtuu. Meitä on pyydetty puhumaan tästä aiheesta aiemmin. Tunsimme kuitenkin, että olisi parempi ensin jakaa perspektiivimme rinnakkaistodellisuuksiin ja ajan luonteeseen, ennen kuin yritämme antaa teille selityksen tästä ilmiöstä.

Erittäin yksinkertaisesti ilmaistuna déjà vu on sitä, kun tietoinen tajuntanne vaihtaa rinnakkaistodellisuudesta toiseen. Vaikka vaihdatte säännöllisesti edestakaisin monien rinnakkaistodellisuuksien välillä riippuen niistä valinnoista, joita teette, ja siitä värähtelystä minkä kanssa resonoitte, tietoinen mielenne ei havaitse tätä vaihdosta. Kuitenkin aina silloin tällöin tapahtuu "limittyminen" - paremman sanan puutteessa - mikä koetaan tietoisesti ja mihin on viitattu déjà vuna.

Annetaanpa teille analogia, jotta voitte paremmin ymmärtää selityksemme. Kuvitelkaa, että elämänne jokainen hetki on valokuva. Kaikki kuvat yhdistää nauhaksi valinnat, fokus ja aikomukset, jotka vaikuttavat suoraan värähtelyynne. Kuvitelkaa nyt, että nämä valokuvat yhdistetään elokuvaksi. Tämä on hyvin samanlaista, miten elokuvanne tehdään. Jokainen kuva nähdään nopeasti, mikä antaa harhakuvan liikkeestä. Joka hetki on tietysti ääretön määrä rinnakkaistodellisuuksia, mitkä sisältävät eri valinnan tai eri kuvan, joista voitte valita. Tämän kuvan kera mielen on helpompi ymmärtää, miten usein vaihdatte rinnakkaistodellisuudesta toiseen. Kuitenkin silloin kun koetaan déjà vu, sama kuva koetaan ikään kuin kaksi kertaa. Miten? Miksi? Selitetäänpä lisää.

Toinen avaintekijä on aika tai paremminkin kokemuksenne lineaarisesta ajasta. Taas kerran, aika on osa harhaa, kuten olemme maininneet monta kertaa aiemmin. Koette ajan kulkevan lineaarisesti, mikä auttaa vakiinnuttamaan fyysisen todellisuutenne harhan. Kuten olemme selittäneet aiemmissa viesteissä, me hahmotamme ajan hyvin joustavana. Käytämme aikaa merkkinä, mikä auttaa meitä löytämään kokemuksen, mihin haluaisimme ohjata fokuksemme - samaan tapaan kuin kirjan sivunumerot, mitkä auttavat teitä löytämään kappaleen, minkä haluatte kokea. Koemme myös kaiken olevan nyt-hetkessä ja kaikki kokemukset tapahtuvat samanaikaisesti. Ymmärrämme, että ihmismielen voi olla vaikea tajuta tätä, koska se on koulutettu toimimaan lineaarisen ajan harhassa.

Kun vaihdatte rinnakkaistodellisuudesta toiseen, mielenne hahmottaa kokemukset kiinteänä janana - asiat virtaavat tasaisena koosteena peräkkäin. Ihmismieli suodattaa kaikki muut todellisuudet pois salliakseen teidän hahmottaa tämän hyvin ainutlaatuisen kokemuksen yhdestä aikajanasta, vain yhdestä todellisuudesta tietoisessa tajunnassanne. Muistakaa, että korkeammissa ulottuvuuksissa olette tietoisia kaikista todellisuuksista ja voitte nähdä, miten kaikki päätökset ilmentyvät. Se ainutlaatuinen tilaisuus mihin te kaikki osallistutte, on sallinut teidän saada hyvin erilaisen kokemuksen. Kuitenkin aina silloin tällöin tietoinen mieli hahmottaa vaihtamisen rinnakkaistodellisuuksien välillä. Koska tietoisella mielellä ei ole tapaa käsitellä tuota informaatiota sillä logiikalla, mitä se käyttää informaation suodattamiseen, vaihtuminen koetaan täydellisenä kopiona toisesta kokemuksesta, mikä on jo havaittu. Kuitenkin oikeasti se on pelkästään peilikuva siitä kokemuksesta, minkä koitte jo toisessa todellisuudessa, mistä vaihdoitte.

Usein kokiessanne déjà vun, ette muistaa tarkkaa "aikaa" tai hetkeä, jolloin teillä on ollut sama kokemus. Tiedätte vain, että teillä on ollut tuo kokemus aiemmin. Tuntuu siltä, että jokainen yksityiskohta ja myös samat tunteet toistuvat. Teillä ei ole ollut samanlaista kokemusta, minkä tällä hetkellä hahmotatte - itse asiassa olette tietoisesti havainneet saman kokemuksen kaksi kertaa! Ensimmäinen kerta oli silloin, kun vaihdoitte toisesta rinnakkaistodellisuudesta, ja toinen oli siinä rinnakkaistodellisuudessa, mihin vaihdoitte. Tietoinen mieli suodattaa "kopiot" pois useimmiten eikä teille jää mitään tietoista muistikuvaa tuosta kokemuksesta. Kuitenkin aina silloin tällöin pystytte havaitsemaan samankaltaisuuden, mikä saa monet raapimaan päätään hämmästyneenä.

Siis seuraavalla kerralla kun koette déjà vun, pidätte sitä ehkä hyvin kiehtovana, kun nyt tiedätte, että olette juuri havainneet vaihtamisen todellisuudesta toiseen.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä.

Rakkaudessa ja Valossa, olemme Enkelioppaitanne.
 

Déjà vu
  -----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

ALITAJUINEN MIELI EI KOSKAAN UNOHDA



Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
15.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Tänään haluaisimme keskittää huomionne muistiin, erityisesti haluaisimme puhua siitä, miten voitte päästä käsiksi alitajuiseen mieleenne ja sen rajattomaan kykyyn säilyttää informaatiota. Tämä viesti on erityisesti niille, joilla on vaikeuksia muistaa, sekä niille jotka ovat kiinnostuneet oppimaan vielä yhdestä tietoisen ja alitajuisen mielenne kyvystä.

Miksi joillain ihmisillä on upeita muistoja, kun taas toiset näyttävät unohtavan melkein kaiken? Ihmisen muisti on hassu asia. Todellisuudessa jokaisella on moitteeton muisti. Miten näin voi olla? Kaikki informaatio minkä kohtaatte tietoisesti, ladataan välittömästi alitajuiseen mieleen. Voitte kuitenkin päästä tähän muistiin vain, jos tietoinen mielenne sallii sen. Miksi siis jotkut ihmiset unohtavat informaation, kun taas toiset muistavat paljon? Ainoa ero on heidän uskomuksensa omasta muististaan ja se, mihin informaatioon uskomukset sallivat heidän päästä.

Käytämme yksinkertaista tietokoneanalogiaa selittääksemme viestiämme lisää. Kuvitelkaa, että alitajuiseen mieleenne on tallennettu tarkasti kaikki informaatio, mitä olette oppineet, lukeneet ja kuulleet. Se on kuitenkin suojattu "salasanalla". Jos ette anna oikeaa salasanaa, niin kiellätte pääsyn informaatioon. Uskomuksenne ovat tuo salasana, mikä antaa teille pääsyn kaikkeen oppimaanne informaatioon. Uskomukset vastaavat myös siitä, mitä tallennetaan tietoiseen mieleen ja mitä alitajuiseen mieleen.

Kaikki informaatio mihin olette koskaan törmänneet, sisältyy alitajuiseen mieleen. Se ei unohda koskaan mitään. Haluamme teidän tietävän, että mielenne on säilyttänyt jokaisen faktan, selityksen ja aiheen, mihin olette koskaan törmänneet. Tarvitsette vain "salasanan" päästäksenne tähän informaatioon. Tietäkää, ettemme viittaa ainoastaan informaatioon, mitä olette oppineet tässä elämässä, vaan myös kaikissa muissa.

Alitajuinen mieli sisältää kaiken informaation, mitä olette koskaan oppineet, lukeneet tai kuulleet kaikissa elämissä. Kuitenkin informaatio mitä ette ole oppineet suoraan jossain elämässä, on tallennettuna Kaikkeuden akaasisiin tiedostoihin. Teillä on tietysti pääsy tähän informaatioon koska tahansa - olettaen, että olette kehittäneet kyvyn yhdistyä siihen tietoisesti. Joka tapauksessa alitajuinen mielenne pääsee aina tähän informaatioon ja lataa tarpeellisen tiedon tarvittaessa. Jotkut viittaavat akaasisiin tiedostoihin sanalla "supertietoinen". Nimellä mitä pidätte parempana, ei ole merkitystä. Kerromme vain, missä kaikkea universaalia informaatiota pidetään ja miten sitä voi hakea kuka tahansa koska tahansa. Kaikki informaatio on kaikkien ulottuvilla olettaen, että osaatte hakea sitä.

Näette tänä päivänä suppeamman esityksen tämän ilmentymisestä teknologiassanne. Internet on upea esimerkki. Internet sisältää monta, montaa miljardia sivustoa, joilla on uskomaton määrä informaatiota. Teidän on kuitenkin tiedettävä, missä tätä informaatiota on ja miten siihen päästään, hyötyäksenne siitä.

Miksi alitajuntaan on tallennettuna niin paljon enemmän informaatiota kuin tietoiseen mieleen? Vaatisi liikaa tietoiselta ajattelultanne järjestellä ja säilyttää kaikki informaatio, mihin olette olleet kontaktissa joka elämässänne. Se on tallennettuna alitajuiseen mieleen, jotta voitte päästä tähän informaatioon aina halutessanne. Täysin tietoisena olentona tulette tietysti taas kerran olemaan tietoinen kaikesta informaatiosta. Tämä todellisuus vaatii kuitenkin hyvin erityistä fokusta nykyelämässä. Tietoisuus kaikesta informaatiosta tavallaan "vetäisi teidät pois pelistä". Informaatiota ei ollut koskaan tarkoitus sulkea pois, vaan se oli tarkoitus vain tallentaa ja järjestellä niin, että voisitte päästä siihen tarvittaessa.

Tietoinen mieli toimii suodattimena. Se muistaa vain informaation, mikä on harmoniassa sen kanssa, minkä uskotaan olevan hyödyllistä tai mitä uskotaan tarvittavan kerralla. Yrittäkää ajatella, miten paljon informaatiota kohtaatte päivittäin. Määrä on ällistyttävä. Tietoinen mielenne säilyttää kuitenkin vain sen, mitä se pitää hyödyllisenä, tärkeänä tai kiinnostavana. "Suodattimen" määrittelevät ne uskomukset, joita teillä parhaillaan on.

Koska puhumme muistista, meistä on sopiva aika lyhyesti mainita, miksi toiset kärsivät muita useammin ns. lyhytaikaisista muistikatkoksista. Silloin kun sielu ei ole aktiivisesti maadoittuneena kehoon, se ei voi muistaa, mitä se teki vain hetki sitten. Tämä ei koske ainoastaan vanhempia ihmisiä. Itse asiassa myös monilla nuorilla ja muuten terveillä yksilöillä on hämäriä hetkiä. Tavallinen esimerkki olisi, että joku lukee kirjaa ja oivaltaa, että hän on lukenut useita sivuja tietoisesti muistamatta, mitä on lukenut. Toinen esimerkki tästä on, kun huomaatte kävelevänne tiettyyn huoneeseen ja pysähdytte ihmettelemään, miksi olette tuossa huoneessa. Kyse ei ole siitä, että sielunne on lähtenyt, vaan sanoisimme, että sielu ja siksi kehon tietoisuus on vaihtanut fokuksen toiseen paikkaan ja aikaan. Tämä jättää kehon liikkumaan näennäisesti automaattiohjauksella.

Keho kykenee edelleen tekemään tuttuja tehtäviä, tiedostaen vähän ympäristönsä tai ei ollenkaan. Yksilö osaa edelleen hengittää, puhua, syödä, kävellä, nukahtaa ja jollekin kehoa tarkkailevalle se näyttäisi olevan "normaali". Joillekin voi olla vähän yllätys havaita, että heidän sielunsa irrottautuu tai vaihtaa fokuksen pois fyysisestä kehosta hyvin usein, mutta se on melko normaali tapahtuma. Sielunne irrottaa fokuksensa kehosta joka yö, kun nukutte.

Puhutaanpa nyt siitä, miten voidaan saada pääsy informaatioon, mitä pidetään alitajunnassa, ja tuoda se tietoisesti esiin. Voitte tehdä useita asioita. Ensimmäinen on integroida ja todella ymmärtää se, mistä olemme juuri puhuneet. "Kaikki informaatio mihin olette koskaan törmänneet, sisältyy alitajuntanne. Alitajuinen mieli ei unohda koskaan mitään." Kun teille on esitelty jotain informaatiota tietoisesti, se tallennetaan välittömästi alitajuiseen mieleen. Sitten kun todella tiedätte tämän, voitte alkaa muuttaa uskomuksia salliaksenne tietoisen mielen päästä kaikkeen informaatioon, kun tarvitsette sitä.

Toivotamme aina tervetulleeksi pyyntönne auttaa teitä oppimaan, miten pääsette tähän informaatioon aina tarvittaessa. Voitte tietysti kutsua meitä apuun nukkuessanne. Se on meille upeaa aikaa työskennellä kanssanne, koska tietoinen mielenne ei enää "suodata". Tarvitaan vain aikomuksenne ennen nukahtamistanne, jotta voimme aloittaa työskentelemisen kanssanne. Käsittäkää myös, että sitten kun teillä on "salasana", teidän ei tarvitse tietoisesti muistaa jokaista faktaa, teillä täytyy olla vain kyky etsiä alitajuisen mielenne informaatiosta oikeaa vastausta. Toinen yksinkertainen analogia olisi laskimen käyttäminen. Teidän ei välttämättä tarvitse osata laskea itse, teidän täytyy vain tietää, miten saadaan oikea vastaus.

Hyvin harvoilla on tällä hetkellä tietoinen kyky muistaa välittömästi mitä tahansa informaatiota, mihin he ovat törmänneet. Usein näitä ihmisiä nimitetään autisteiksi. Heillä on kyky muistaa valtava määrä informaatiota tai tarkemmin sanottuna, heillä on kyky hakea alitajuisesta mielestä valtava määrä informaatiota. Oikeiden uskomusten myötä informaatiota välitetään vapaasti ilman vastustusta - vähän kuin avointen ovien politiikkaa. Informaatio on vapaata virtaamaan tietoisen mielen ja alitajunnan välillä niiden uskomusten ja suodatinten mukaan, joita on käytössä. Tämä potentiaali on kaikissa ihmisissä tänä aikana. Se kuitenkin havaitaan tällä hetkellä vain muutamassa harvassa, joilla ajatellaan olevan superihmisen kyvyt. Tämä on muuttumassa teidän kaikkien myötä.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tapaa valaissut yhtä niistä äärettömistä mahdollisuuksista, jotka odottavat teitä.

Rakkaudessa ja Valossa, olemme Enkelioppaitanne.
ALITAJUINEN MIELI EI KOSKAAN UNOHDA
 

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

KUKA OLET?



Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
26.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Rakkaat ystävät,

Muutama seuraava päivä voi tuntua siltä, että teidät on käännetty nurinpäin. Ei traumana tai tuskana, vaan te ajattelette ja toimitte eri tavalla.

Kenties odotit tuskallista kohtaamista toisten kanssa vain havaitaksesi, että jonkinlainen verho on noussut etkä enää pelkää heitä tai kanna kaunaa, että olet tunteiltasi eri paikassa.

Tai jonkin mikä on ehkä laukaissut fyysisen reaktion, kuten siitepölyallergia, ei enää vaikuta sinuun samalla tavalla. Kenties ennen tarvitsit suuret määrät allergialääkkeitä siitepölyn vaikutusta ehkäisemään ja nyt huomaat olevasi allergiaton tai vaikutuksia on vähemmän.

Kuka olet nyt? Kuka todellakin?

Oletko uusi olento, jolla on uudet näkemykset ja reaktiot vai pelkästään päivitetty vanhan ajan olento? Olet kumpaakin etkä kumpaakaan. Sillä mitä enemmän kokonaisuudestasi päästät olemukseesi, sitä ainutlaatuisempi sinusta tulee. Samaan aikaan vanhan ajan persoonasi ei katoa, siihen vain lisätään uusia näkemyksiä ja solurakenteita.

Oletko eilisen sinä? Kyllä. Oletko uuden ajan sinä? Kyllä. Sillä olet lisännyt ulottuvuuksia, toimia ja uskomuksia.

Kenties pelkäät, että kadotat vanhan ajan "sinun", kiellät niiden ystävien ja sukulaisten olemassaolon, jotka rakastavat sinua kovasti, ja että tuleminen aidoksi uuden ajan persoonaksi merkitsee, että sinun on luovuttava kaikesta - myös "sinusta".

Tilanne ei ole tämä. Ajattele asiaa tietokoneena. Tietokoneet lisäävät paljon asioita elämääsi, kuitenkin pysyt "sinuna", jolla on kykyä ymmärtää paremmin ja luoda se, mitä haluat. Tämä on totta myös uuden ajan sinulle.

Et "tapa" vanhan ajan sinua, lisäät pelkästään piirteitä, jotka auttavat sinua elämään 3D-maailmassasi ja aivan varmasti välttämään verhoja, jotka estävät sinua siirtymästä toisiin ulottuvuuksiin. Olet avannut uuden tietokirjan, mikä saattaa muuttaa toimiasi ja vuorovaikutustasi - mutta ei sen tarvitse. Selitetäänpä.

Silloin kun valmistuitte high schoolista, vannoitte pysyvänne ystävinä koulukavereiden kanssa - vain havaitaksenne, että uusi elämänne ei ollut kovin tärkeää heille, eikä heidän elämänsä teille. Vaikka ajattelettekin heitä rakastavasti ja olette tekemisissä luokkakokouksissa ja yhteisötilaisuuksissa, he eivät ole ensimmäisiä ihmisiä, joiden kanssa olette yhteydessä hätätilanteessa tai ilossa.

Näin on myös uuden ajan elämänne kanssa. Kenties olette tekemisissä ystäväpiirin kanssa, jonka olette tunteneet vuosikymmeniä - kenties ette. Olette tekemisissä niiden kanssa, jotka auttavat teitä tuntemaan olonne parhaaksi mahdolliseksi.

Kukaan ei tietenkään voi saada oloanne tuntumaan paremmaksi - se on teidän vastuullanne. Samaan aikaan on niitä, jotka kannustavat teitä kuplimaan ilosta, jotka voivat leikkiä kanssanne ilman tarvetta suodattaa tekojaan tunneolemuksenne läpi ja jotka rakastavat teitä sellaisena, kuka olette, ei sellaisena kuka he haluavat teidän olevan.

Sitten on niitä, jotka odottavat teidän sopivan heidän tekemäänsä laatikkoon. "Sinun pitäisi tehdä ja sanoa tämä tai muuten en ole onnellinen." Nämä ovat olentoja - ystäviä, työtovereita tai sukulaisia - joiden kanssa ette ole tekemisissä kovin paljon, jos ollenkaan, loppuelämänne aikana. Tiedätte, keitä he ovat ja mitä he odottavat. Te olette muuttuneet, mutta he eivät.

Tunnette olonne mukavimmaksi niiden kanssa, jotka muuttuvat uuden ajan olemuksekseen.

Merkitseekö tämä, että olette tekemisissä vain niiden kanssa, jotka ilmaisevat sanoin uuden ajan ajattelua? Ei lainkaan.

Kuten on totta, että kaikkien kristityksi tai muuksi uskovaiseksi itsensä luokittelevien teoilla on vain vähän tekemistä rakkauden kanssa, niin jotkut uuden ajan uskomuksia latelevat tuntuvat valoisilta, iloisilta ja rakastavilta, kun taas toiset tuntuvat vain vähän erilaisilta kuin ne, joiden kanssa olitte tekemisissä ja joita yrititte miellyttää vanhassa ajassa.

Nimilaput merkitsevät vain vähän. Heidän olemuksestaan huokuva tunne on "oikeuskompassinne".

Muutaman viime päivän energiat auttoivat teitä sivuuttamaan nuo ulkoa ohjatut näkemykset siitä, kuka teidän pitäisi olla ja keiden kanssa teidän pitäisi olla tekemisissä. Ne korvattiin tietämyksellä, mitä ei voi kuvata käytettävissämme olevilla sanoilla.

Myös fyysisellä olemuksellanne on vähemmän tarvetta huomionne kiinnittämiseen sellaisen aspektin parantamiseen, minkä olette kieltäneet ennen - tunteellisen ja/tai henkisen - kun siirrytte sisäiseen rehellisyyteenne.

Olette siirtyneet kokonaisuuteen - henkisesti, tunteellisesti ja fyysisesti - mikä muuttaa vanhan ajan kuvioitanne dramaattisesti, mutta ei kiellä vanhan ajan persoonanne olemassaoloa. Olette suurempi - ette vähäisempi, kuten jotkut teistä odottivat, kun aloititte sisäisen olemuksenne muuttamisen.

Mietitte ehkä, tuntuuko toisista irtipäästäminen tuskalliselta. Mitä enemmän muututte, sitä vähemmän teidän tarvitsee olla tekemisissä niiden kanssa, jotka haluavat teidät pysyvän sellaisena, kuin olitte siirtymänne alkaessa. Mutta toisaalta, se ei ole tietysti enää mahdollistakaan.

Sellaista joka haluaa olla yhteydessä teidän kanssanne, vaaditaan vain hyväksymään teidät kaikkien upeiden uusien piirteidenne kera.

Miksi sitten te ette voi vuorostaan hyväksyä heitä niiden piirteiden kera, joita he haluavat ilmentää? Niin te teette.

Kyse on pelkästään siitä, että jos he rajoittavat piirteensä vanhan ajan 3D-olentoon, teillä on vain vähän yhteistä. Mutta jos he päättävät "parantaa" olemuksensa johonkin ulottuvuuteen kolmannen yläpuolella, he tuntuvat mitä mukavimmilta ja teillä on enemmän jaettavaa - aivan kuten on totta niiden osalta, joita rakastitte niin kovasti high schoolissa, mutta joiden kanssa teillä on vain vähän yhteistä nyt. Niin olkoon. Aamen.
KUKA OLET?
 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

… TULEE LISÄÄNTYVÄÄ VALOA



Mikaelia kanavoinut Ron Head ( oraclesandhealers.wordpress.com)
26.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Tänään tuomme huomionne taas kerran itsearvostukseen ja ansaitsevuuteen. Ei ole mahdollista, että painotamme näitä aiheita liikaa tai kiinnitämme niihin liikaa huomioita. Ne ovat tosiaan asioita, joita melkein kaikki teistä eivät tunne eivätkä voi uskoa. Miksi näin on?

Se johtuu siitä, että olette tuominneet itsenne, vaikka edes Luojajumalanne ei ole tehnyt sitä - eikä hän koskaan tuomitsekaan teitä. Ja olette monta kertaa pyytäneet anteeksiantoa siihen, mihin olette tuominneet syyllistyneenne, kuitenkin useimmiten kieltäytyneet hyväksymästä anteeksiantoa itseltänne.

Olette kuulleet kerrottavan uudestaan ja uudestaan, että olette jumalaisia olentoja, Kaikkeuden kanssaluojia. Nyökkäätte päätänne viisaasti. Ette kuitenkaan pysty uskomaan siihen aidosti sydämessänne.

Mutta nyt rakkaat maan enkelit, sen verhon reunoista jonka takana olette piilotelleet kaikki nämä vuosituhannet, tulee lisääntyvää valoa. Nyt tulee mahdollisuus, tuo "ehkä". Taitoja, tuntemuksia, ajatuksia ja muistoja jotka ovat olleet teille vieraita lukemattomia elämiä, kurkkii läpi. Tunnette usein tarvetta kääntyä poispäin, kuten olette aina tehneet. Kuitenkin huomaatte enemmän ja enemmän alkavanne hyväksyä tuon totuuden mahdolliseksi. Olenko? Voisinko olla? Tulenko olemaan?

Kerromme teille taas kerran toivoen, että tällä kertaa hyväksytte ilman varauksia sen viestin, mitä on aina annettu. Useampi viestintuoja on omistanut elämänsä tuodakseen tämän teille. Kuulkaa se nyt. Sinä, rakas joka luet tätä, olet ykseyden jumalaiset kasvot. Pidät sydämessäsi osaa kaiken Luojan täydellisestä rakkaudesta ja elämästä riippumatta siitä, kuka olet, missä olet tai mitä olet tehnyt tai ollut tekemättä.

Laajentaen tuota ajatusta olet osa Luojaa, kuten ovat kaikki muutkin elämämuodot universumissa. Sinulta ei puutu mitään. Et voi uneksia mistään, mikä ei ole mahdollista. Jos on jotain, missä sinun pitää pinnistellä, niin se on tämän totuuden hyväksyminen, salliminen ja oivaltaminen. Käännä huomiosi tämän löytämiseen sisältäsi.

Sinä, naapurisi, maailmanne ja universuminne odottavat henkeään pidätellen, että teet tämän oivalluksen nyt. Me odotamme. Ja me ja lukemattomat muut lähetämme rakkautta ja valoa tukemaan ponnistustasi enemmän kuin koskaan suurimmassa ponnistuksessa, mitä voit kuvitella. Me näemme onnistumisesi faktana. Sinä odotat vielä. No, se tulvii sinuun nyt. Salli se ja juhlista sitä. Jos olosuhteesi näyttävät kieltävän sen, käännä energiatulva noihin olosuhteisiin. Se on todellinen, olosuhteet eivät ole.

Rakkaus ja valo ovat todellisia. Ne kasvavat siellä, minne lähetätte niitä. Rakkaat ystävät, sitä te olette aivan perustaltanne. Olemme alkaneet juhlia teitä, mutta seisomme aina tukenanne ja lohtunanne, kun pyydätte.

Olkaa ilossa ja puhumme taas pian. Hyvää päivänjatkoa.
… TULEE LISÄÄNTYVÄÄ VALOA
 

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi

MUISTUTUS - VESI!



Plejadilaista valoa kanavoinut Hannah Beaconsfield (goldenageofgaia.com)
Toukokuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Varhaisimmista materiaaleista lähtien joita olemme lähettäneet eri kanavien kautta maarodun transformaatiosta, olemme korostaneet, miten tärkeää on juoda vettä auttamaan ja tukemaan muutoksia.

Tästä suosituksesta tulee tärkeämpi nyt. On tietty energiatulva, mikä kuluttaa kehonne vesivarastoja ja aiheuttaa stressiä, erityisesti hermostollenne. Juomanne vesimäärän huomioiminen auttaa teitä käsittelemään tätä energiaa.

Maapallon ja muiden humanoidimaailmojen elämänmalleissa on toistuva aihe. Se on veden ja syntymän välinen yhteys. Vesimaailma on lähde, mikä sisältää kaikki tarpeelliset elementit uuden elämän synnyttämiseen kaikilla tietoisuustasoilla. Ylösnousseen rodun syntyminen maailmassanne tapahtuu ihmiskehoissa, jotka elävät parhaillaan maan päällä. Tämä merkitsee, että jokainen yksilö on oma syntymäastiansa. Ja vesi tukee oleellisesti tätä prosessia.

Aiemmin korostimme vettä myrkkyjen poistamisessa. Ylösnousemusmuutokset vaativat korkeaa hydraatiota, ei ainoastaan myrkynpoistossa, vaan myös sähkömagneettienergian välittäjänä. Ilman riittävää vesimäärää kaikki ylösnousemusoireet ovat paljon voimakkaampia ja vaikeampia käsitellä. Itse asiassa jos vertaatte ylösnousemusoireita nestehukan oireisiin, huomaatte niiden olevan suurelta osin linjassa.

Joulukuussa 2012 ohittamanne virstanpylvään valossa haluamme kiinnittää huomionne välttämättömän veden uuteen polttopisteeseen. Sen lisäksi, että sitä tarvitaan jatkuvasti myrkynpoistohydraatioon, haluamme esitellä teille toisen tekijän, josta on tulossa lisääntyvässä määrin tärkeä: vesi on ravinnon ensisijainen lähde. Ylösnousemusenergioiden muuntama ihmiskeho tarvitsee vähemmän tiheitä ravintotekijöitä kehon ravitsemiseen.

On todennäköinen tulevaisuuden todellisuus, että ihmiselämää ravitaan ja ylläpidetään hienojakoisilla energiaravinteilla, kuten valo, ilma, ääni ja vesi. Vesielementti toimii välittäjänä, mikä tuo hienoenergialähteet ihmiskehon saataville. Niistä tiheämmistä aiheista joita nyt nautitte, tulee myrkkyä ravinnon sijasta. Näette tätä tapahtuvan jo ruoka-aineherkkyyksien ja -allergioiden lisääntymisenä.

Veden kuljettama hienoenergiaravinto vaatii puhtaan ja kirkkaan kantajan. Mikä tärkeintä, veden täytyy kuljettaa elämänvoimaenergiaa. Suuresta osasta sitä vettä mikä on käytettävissä sivilisaationne nykytasolla, puuttuu elämä. Ihmiskeho tarvitsee vettä elinvoimaisen energian kera tukemaan monia toimintojaan. Kaiken elämän kaikki toiminnot vaativat puhdasta, kirkasta ja elämäntäyteistä vettä.

Hienoravinteiden kuljettamisen lisäksi puhtaalla, kirkkaalla ja elävällä vedellä on potentiaali toimia kommunikointivälineenä. Se voidaan ohjelmoida tarkoituksella, mikä ohjaa parantumista, ilmentämistä, asenteiden ja tunteiden muuttamista, kasvuun kannustamista (fyysisesti, mentaalisesti, tunteellisesti ja henkisesti) tai melkein mitä tahansa, mitä voitte kuvitella. Kylväisitte veteen hienoenergioita, jotka tukisivat mitä tahansa ilmentymiä, mitä valitsette.

Maapallon saastuminen liikaväestön ja välinpitämättömän maan resurssien käyttämisen vuoksi on toinen äärimmäinen tarve veden puhdistamiseen. Koska vesi ravitsee kaikkea elämää maan päällä, yksi ensimmäisistä askelista planeetan puhdistamisessa on oltava veden puhdistaminen. Mainitsimme juuri ohjelmointihengessä, että elävällä vedellä voitaisiin kylvää suuria vesiä, jotka tarvitsevat puhdistamista. Jotkut tiedemiehenne kokeilevat tätä nyt.

On monia tapoja, joilla veden laatuun voidaan vaikuttaa. Sen kristalliominaisuus omaksuu ja kommunikoi. Maapallon luovien tiedeihmisten kautta tulvii materiaalia, mikä antaa informaatiota vetenne luonteesta ja niistä tavoista, joilla se voi kuljettaa ohjelmointia. Kun etsitte informaatiota yksilöinä, teitä opastetaan omalta kannaltanne suotuisimpiin prosesseihin ja ohjelmiin. Muistakaa: gurujen aika loppuu. On aika seurata omaa sisäistä opastustanne.

Haluaisimme suositella erästä aluetta tutkittavaksi. Monien viljaympyräkuvioiden on tarkoitus mukautua alitajuisesti symboleiksi, jotka vaikuttavat ja aiheuttavat muutoksia niitä katsovissa. Tämä on vastakohta viestien purkamiselle niiden älykkyyden ymmärtämiseksi. Symboleina ne kantavat energiavaikutusta (itse asiassa monia vaikutustasoja, sillä tämä on symbolien luonne, ne ovat moniulotteisia) ja niitä voitaisiin käyttää veden ohjelmoimiseen, kuten monia muitakin vaikuttavia energioita.

Viljaympyrät välittävät kokonaisuutena montaa erityyppistä tietoa, mutta on sellaisia, jotka ovat selvästi geometrisia symboleja. Voisitte etsiä sellaisia, joiden kanssa tunnette resonoivanne positiivisesti. Alkutarkoitus oli sisäistyä visuaalisesti, mutta jotkut teistä saattavat tuntea taipumusta kokeilla näitä kuvia veden ohjelmointiin. Voisitte valita jonkin symbolin, laittaa puhtaan vesiastian sen päälle yöksi ja sitten juoda sen tai käyttää toisella tavalla vaikutusten testaamiseksi.

Haluamme korostaa taas, miten tärkeää tämä elämää antava neste on teille tänä aikana. Hyvin monet teistä ovat sitä mieltä, että kivut, tasapainottomuudet, vaivat, säryt jne. tarvitsevat lääkintää. Kannustamme teitä antamaan itsellenne kaikkea lohtua, mitä on saatavilla, mutta aloittamaan elämän peruslähteestä: kirkkaasta ja puhtaasta elävästä vedestä.
MUISTUTUS - VESI!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 315



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
26.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Päivistä on tullut monin tavoin aina vain intensiivisempiä, kun ette näe valon loistavan ainoastaan itsenne läpi, vaan myös ympärillänne olevien. Lisäksi myös yöaika tuo paljon informaatiota. Ja vaikka suuri osa tästä informaatiosta on monin tavoin kätkettynä teiltä, sillä on jo melko syvällinen vaikutus teihin kaikkiin. Selitetäänpä.
 
Kuten aina, silloin kun me viittamme "informaatioon", se ei ole välttämättä sellaista, mihin te viittaatte informaationa. Toisin sanoen, sitä ei ehkä anneta sanoina tai selkeinä kuvina, mikä saa teidät tuntemaan, että olette viisaampi ja enemmän selvillä siitä, mitä tapahtuu. Ei siksi, että teiltä mitenkään puuttuisi kykyä ymmärtää, mistä tässä informaatiossa on kyse, vaan koska tämä kommunikointi puhuu olemuksenne kaikille tasoille. Ja näin ette pysty ainakaan nyt tietoisesti yhdistymään kaikille näille kommunikointitasoille. Ja näin teistä tuntuu monin tavoin, että teidät on edelleen jätetty ns. pimentoon ja teillä on vain pieni selkeys siitä - tai ei ollenkaan - mitä tietoa tässä oikeasti vaihdetaan.
 
Taas kerran, tämä johtuu vain siitä, että te ette ole pystyneet pääsemään "käsiksi" näihin syviin informaatiokanaviin, jotka oikein kuhisevat toimintaa, ja nyt tuo toiminta on vielä lisääntynyt. Monet teistä ovat ehkä siis jo huomanneet tämän joko ajatuksina tai ideoina, joita näyttää pulpahtelevan pintaan mitä odottamattomina hetkinä ja mitä odottamattomimmissa tilanteissa tai aivonne näyttävät melkein kyvyttömiltä keskittymään mihinkään tietyllä hetkellä.
 
Ja selitys kummallekin tapahtumalle on yksi ja sama. Sillä nyt teihin jokaiseen virtaava informaatiomäärä on lisääntynyt varsinaiseksi vyöryksi ja näin siitä tulee osa ns. julki, koska kykynne poimia näitä signaaleja on lisääntynyt, kun taas toisaalta helpoimmatkin tehtävät näyttävät mahdottomilta edes ajatella, koska tunnette ikään kuin syvää väsymystä jokapäiväisen olemisenne keskellä.
 
Toisin sanoen arkiset tehtävänne voivat näyttää ylivoimaisilta toisinaan, kun samoina mielen sumuisina jaksoina voitte saada äkkiä syvällisiä oivalluksia, jotka laittavat teidät havahtumaan tuolissanne tai kenties pitäisi sanoa "sängyllänne", sillä monet näistä asioista tapahtuvat yöaikaan. Ja olemme myös tietoisia, että yksi vähemmän onnekas lopputulos monilla on, että näytätte olevan kyvytön samaan hyviä yöunia. Käännätte ja väännätte, mutta vaikka yrittäisitte kuinka, valot päässänne kieltäytyvät yksinkertaisesti himmenemästä.
 
Tämä kyvyttömyys irrottautua ja sulkea kaikkea, mitä tapahtuu sisällänne, saa teidät tuntemaan väsymystä, koska päässänne näyttää tapahtuvan lähes lakkaamatta toimintaa. Voitte tuntea huminaa ja pörinää, kuin mehiläispesän päässänne. Ja tämä voi olla monin tavoin täydellinen kuva tästä kaikesta, koska kaikki hermokäytävätoimintanne on muuttunut kulkevista signaaleista oikeaksi mehiläispesäksi ja uusia käytäviä ja yhteyksiä yhdistellään valonnopeudella. Ja tähän vuorostaan liittyy muita ja toisinaan melko hämmentäviä signaaleja ääninä tai värähtelyinä, mikä tekee nukahtamisen vielä vaikeammaksi.
 
Ja näin olette superlatautunut tuossa olemuksenne osassa, mikä on kontrollikeskus, ja näin muu keho tuntee tuloksen kaikella tavoin, kun tämä toimintavimma alkaa puuttua toisiin, arkisempiin prosesseihin, jotka ovat osa päivittäisiä rutiineja. Mutta lisäämme kiireesti, että vaikka se onkin harmillista, se ei ole mitenkään haitallista - pelkästään ärsyttävää. Ja hyödyt ovat niin suotuisat, että luulemme teidän kaikkien löytävän tavan hyväksyä nämä pienet ja suuret oikut ja "kaakatukset", joita liittyy näihin informaatioruiskeisiin. Sillä se mitä saavutatte kaikesta tästä kiivaasta toiminnasta, ylittää paljon, paljon kaikki ne ärsytykset, joita se jättää vanaveteensä.
 
Ja niin sanomme: pysykää vain kurssissa ja tietäkää, että osallistutte nyt ihmiskunnan hyvin monumentaaliseen muutokseen ja tämä kaikki tapahtuu teissä kaikissa. Sitä ei voi verrata mihinkään, mitä on tapahtunut aiemmin, koska tämä "versioparannus" ja informaatio on tasolla, minkä kohteena mikään fyysinen olento ei ole ollut ennen. Tämä itsessään voi riittää samaan hälyytyskellot soimaan monissa aroissa sieluissa, mutta taaskin vakuutamme, että valvonta ja huolelliset muutokset ovat täsmällisiä - mitään haittaa ei koidu kenellekään teistä. Olette täällä tekemässä tehtävää, mikä muuttaa tämän koko planeetan lopputulosta. Olette kaikki oleellinen osa tätä monumentaalista operaatiota ja näin emme riskeeraisi tätä tekemällä jotain, mikä jarruttaisi teitä hiukkaakaan.
 
Niinpä taas kerran kehotamme jatkamaan hengittämistä ja pysymään keskittyneenä ja vaikka mielenne ja fyysinen kehonne näyttää heittelehtivän hurjasti toisinaan, niin että voitte tuntea olevanne maailman huipulla yhtenä hetkenä ja sitten alhaalla kellarissa seuraavana, teitä nostetaan korkeammalle ja korkeammalle päivän joka sekunti.
 
Ja tietäkää myös, että vaikka vähintäänkin turhaudutte, kun ette näytä pääsevän mihinkään siitä informaatiosta, missä olette osallisena joka hetki, se tulee teille kaikkina upeina yksityiskohtina, sitten kun aika on oikea. Ja kyllä, tiedämme, että tämä saa aikaan useammankin turhautuneen parahduksen, sillä tunnemme innokkuutenne sukeltaa siihen kaikkeen syvälle. Mutta taaskin ajoitus on tässä kaikki kaikessa ja tämä informaatio on hyödytöntä, ellei sitä käytetä oikeassa asiayhteydessä ja oikeana ajankohtana, mikä varmistaa sen soveltuvuuden.
 
Tietäkää siis, että kaikki on hyvin, ja vaikka teistä tuntuukin toisinaan enemmän kuin hevoselta, mitä pidetään lähtöportin takana, niin tietäkää, että tämä kilpailu maalilinjalle on jo käynnissä - kyllä, valonnopeudella. Jätämme tämän tähän hetkeksi ja kehotamme teitä kaikkia yrittämään hienovirittymistä vähän tuohon informaatiovirtaan, mikä teillä on jo sisällä. Sillä kaikkea ei ole suljettu näkyvistä ja ne herkkupalat joihin voitte törmätä siellä, auttavat varmasti lievittämään kyltymätöntä janoanne - ainakin vähäksi aikaa.
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 315
 

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

HENKILÖKOHTAINEN POLARITEETTIKÄÄNNÖS - YLÖSNOUSEMUSVALMISTELUA



 
Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
23.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
En voi uskoa, että toukokuu on melkein loppu. Toukokuu on myös pisin kuukausi, minkä olen koskaan elänyt.
 
Olen ollut täysin uppoutuneena "aikapoimuun", olen samanaikaisesti ollut taivaallisesti lumoutuneena tulevaisuudessani JA (haluttomasti) elänyt uudestaan monia menneisyyteni osia. Edellisen raportin jälkeen olen käynyt läpi erittäin monia elämää muuttavia näkymiä ja kuitenkin erittäin vähän on liikkunut fyysisesti maailmassani. Tuntuu melkein siltä, että olen ollut virtuaalitodellisuusohjelmassa ja esittänyt monia mahdollisia käsikirjoituksia - menneitä ja tulevia - ilman tarvetta lähteä olohuoneestani. Tosi kummallista.
 
Ensimmäinen kuunpimennys (25.4.) sytytti häijyn tulen perseeni alle ja niin paljon asioita alkoi liikkua elämässäni kerralla, että olin melkein kauhuissani, miten selviäisin siitä kaikesta. Ikään kuin halkeama siinä verhossa, joka salaa minulta tulevaisuuteni, alkoi ennenaikaisesti tihkua nykyisyyteeni - se oli samaan aikaan riemullista ja pakahduttavaa. Se sai minut vakavasti miettimään uudestaan kaikkea, mitä olin pyytänyt!
 
[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]
 
Pyörähdys
 
Muutama tai usea (?) päivä sitten kehoelementaalini alkoivat kertoa minulle ns. pyörähdyksestä energiakentässäni. Ymmärsin koko ajatuksen täysin vasta äskettäin, kun Neuvosto toi aiheen uudelleen esiin ja kertoi minulle, että nyt kun vapautamme/hajotamme/muunnamme karmamalliamme, chakramme muuttuvat nopeasti sopeutuakseen Kristus-suunnitelmamme taajuuksiin ja tähän liittyy "henkilökohtainen polariteettikäännös", kuten he siihen viittaavat.
 
"Muutatte biologiaanne fyysisestä olennosta, jolla on henkinen kokemus, henkiolennoksi jolla on fyysinen kokemus. Tämä on erilainen bioenerginen ja geometrinen dynamiikka. Tämän vaihdon saa aikaan ja vakiinnuttaa karmamallin vapauttaminen, mikä merkitsee, että teidän on tarkoitus aloittaa pian Kristus-mallin sisäistäminen." -Plejadien korkea neuvosto
 
Kristus-malli varmistaa jumalaisen ihmisen ruumiillistumisen, mitä he viime aikoina ovat kutsuneet nimellä Christos. Tätä sanaa he käyttävät edustamaan "niitä, jotka ruumiillistavat jumaluutensa" - se on kristuksen energia ja tietoisuus kehossa. Tämä Christos-malli luotiin (me loimme) muodoksi ykseyden ruumiillistamiseen, prototyypiksi joka suunniteltiin majoittamaan ja olemaan (merkaba)kulkuneuvo (nousseelle) kristukselle.
 
[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]
 
Henkiset vs. inhimilliset lahjat
 
Neuvosto on myös puhunut joidenkin uusien mestaruuslahjatasojen avautumisesta, joiden otaksun liittyvän ylösnousemukseemme - lahjoja joista he ovat kertoneet meille 21.12. lähtien ja jotka ilmeisesti ovat kehittyneet paljastumista kohti. He kertovat minulle, että "on tullut aika tutkia, mitä tämä merkitsee niille, jotka ovat aktivoituneet ja valmistautuneet lisävastuuseen".
 
On mielenkiintoista - ikään kuin mikään tästä olisi mielenkiinnotonta - että kuulen, että "se minkä hahmotamme henkiseksi, on itse asiassa hyvin inhimillistä tällä tasolla (ykseys), koska näiden kahden välillä ei ole eroa". Niinpä se minkä saatamme hahmottaa matalammissa ulottuvuuksissa "jumalan antamaksi" lahjaksi, henkiseksi siunaukseksi, on itse asiassa hyvin inhimillinen siunaus Plejadien neuvoston mukaan.
 
Luulen heidän yrittävän sanoa, että matalammissa ulottuvuuksissa meitä rajoittaa ymmärryksemme kapea-alaisuus muistamattomuuden vuoksi - kyvyttömyyden muistaa koko jumaluutemme. Henkiulottuvuuksissa muistamme täysin, kuka kokonaisuudessaan olemme, ns. KAIKKI "jumalan antamat" lahjat. Niinpä se mitä todistamme sisällämme, ei ole sinänsä henkisten lahjojen avautumista, koska meillä on jo pääsy kaikkiin lahjoihimme hengessä, vaan kyse on näiden lahjojen maadoittamisesta TÄHÄN ihmiselämään.
 
[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]
 
Tässä viimeiseen pimennykseen! Siinä toivossa, että lopultakin kuolemme menneisyydelle, muttemme kehon kanssa tällä kertaa.
HENKILÖKOHTAINEN POLARITEETTIKÄÄNNÖS - YLÖSNOUSEMUSVALMISTELUA
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 314


Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
24.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Muutoksen aika on ollut kauan tuossa teille kaikille, mutta nyt voitte tuntea kuin raikkaan tuulahduksen, vaikka fyysinen ja mentaalikehonne voivat tuntua huonolta tällä hetkellä. Paljon on jo muuttunut, mutta on edelleen joitain vastustustaskuja, kun nousette tätä viimeistä ylämäkeä siihen lopulliseen tavoitteeseen, mihin olette pyrkineet monta elämää. Muistakaa, että aloititte tämän vapauden etsinnän kauan, kauan sitten. Se on ollut useamman elämän pituinen matka ja vaikka ette olekaan tiedostaneet sitä useimmiten näissä elämissä, olette kaivanneet tuota päivää melkein ikuisesti.
 
Nimittäin se siemen joka on ollut horroksessa monia sukupolvia, ei ole ollut täysin hiljaa ja sen pieni ääni on havaittu kaikenlaisilla tavoilla. Osaa ihmiskunnan toimista on aina hallinnut tämä pieni ääni - ovat ne sitten näyttäneet hyviltä tai huonoilta - koska tuo pieni ääni on monin tavoin ollut kuin sisällä kutittava hiekanjyvä. On aina ollut "jotain" määrittelemätöntä, mikä on työntänyt ihmiskuntaa jatkuvasti eteenpäin. Tämä "eteenpäin" valittu tie ei tietenkään ole aina tuonut vain iloa ja onnea. Itse asiassa muut voimat ovat tehokkaasti pysäyttäneet teidät, niin että tuon paikan etsiminen, mikä hiljentäisi tämän sisäisen tarpeen, on jättänyt teidät ilman tukea. Mutta nyt ihmiskunta on löytänyt lopultakin tavan tulkita tämän äänen kutsua niin, kuin oli alun perin tarkoitettu. Ja tuo alkuperäinen tarkoitus oli tämä ja vain tämä: majakka joka johtaisi teidät kaikki käytännöllisesti katsoen saamaan takaisin aiemman loistonne.
 
Joillakin tuo pieni sisäinen ääni toimii edelleen pelkkänä ärsytyksenä, mikä ei jätä heille muuta mahdollisuutta kuin hyökätä turhautuneena ja epätoivoisena. Sillä he ovat kauan sitten luopuneet halusta todella oikeasti kuunnella tätä ääntä ja ottaa siitä vaari. Sen sijaan he ovat pitäneet sitä vain ärsyttävänä itikkana, joka pörrää loputtomasti heidän ympärillään. Ja he lätkivät ja väistelevät ja yrittävät kaikenlaisia asioita poistaakseen tämän äänen - mutta turhaan. Mutta sitten yhtenä päivänä joku teidän kaltaisenne saapuu. Joku joka on ottanut aikaa ja istunut hiljaa todella oikeasti kuunnellen, mitä tämä sisäinen ääni on yrittänyt kertoa teille kaiken aikaa. Ja olette nähneet totuuden tässä muutosviestissä. Se ei ole enää sieluanne kalvava hiekanjyvä. Se on hohtava ja sateenkaaren väreissä kimaltava, niin kaunis helmi, että henkenne salpaantuu, kun lopultakin näette sen ilmestyvän esiin syvistä sisäisistä kerroksista.
 
Olette kaikki nähneet tämän helmen kauneuden, tämän sisäisen tiedonsiemenen mikä on ollut horroksessa ja odottanut valoa alkaakseen itää ja kasvaa. Ja nyt tuo siemen, tuo sisäinen helmi, ei ole alkanut ainoastaan itää, vaan se on alkanut kasvaa niin paljon, että se kietoo jo suuren osanne loistavaan ja säteilevään autuuden ja ilon kalvoonsa. Totta, tunnette edelleen raivoavien myrskyjen osuvan teihin rankasti toisinaan, mutta sitten kun ne ovat ohi, voitte nauttia autuudesta uudessa valon ja rakkauden "majassanne", mikä venyy, kasvaa ja kattaa suuremman ja suuremman alueen - ei ainoastaan teistä, vaan myös ympäristöstänne.
 
Ja silloin kun yksi teistä, joka on sallinut tämän sisäisen siemenen ilmestyä esiin ja kukoistaa, kohtaa sellaisen, joka kantaa tuota siementä edelleen horroksessa pienenä jyvänä sisällään, se valo ja eloisa energia, mitä huoutte, kutsuu myös tuota sisälle kätkettyä siementä. Ja silloin kun värähtelynne tulee kontaktiin tämän pienen ja vielä horroksessa olevan siemenen kanssa, se herättää sen ja antaa sille signaalin, että nyt kasvuolosuhteet ovat paljon suotuisammat kuin ennen. Ja sitten taikaa alkaa tapahtua.
 
Sillä on niitä, jotka alkavat ärsyyntyä vielä lisää, kun tuo sisäinen siemen alkaa tehdä äänensä kuulluksi enemmän ja enemmän näiden kasvun aloittamissignaalien vuoksi. Mutta on myös monia muita, jotka alkavat lopultakin ottaa vaarin tuosta kutsusta ja kuunnella sitä niin, että se saa myös heidät sallimaan tuon sisäisen itämisen. Ja niin näette näitä sisäisiä puutarhoja alkavan ilmestyä kaikkialla ympärillänne. Jotkut niistä ovat elämää sykkiviä ja vehmaita heti alusta saakka, kun taas toiset ovat alttiimpia jäämään liian lähelle varjoja ja ne tarvitsevat ekstravalmennusta ja valoa päästäkseen pontevampaan kasvuun.
 
Olette siis tavallaan puutarhureita tässä - ette ainoastaan ylläpitämällä oman terveen ja pontevan kasvunne, vaan myös auttamalla toisia hoitamaan omaa sisäistä puutarhaansa. Monia muita innostuu jokaisesta terveestä puutarhasta ja heitä kannustaa pelkkä kasvunne katseleminen. Kuten olemme kertoneet aiemmin, te ette ole enää näkymättömiä, sillä kannatte mukananne signaalia tästä juuri löydetystä elinvoimasta kaikkialle, minne menette.
 
Näiden kasvupyrähdysten vuoksi tunnette taatusti olonne vähemmän elinvoimaiseksi toisinaan, mutta se on vain odotettua. Ja muistakaa, että tämä näennäinen elinvoiman puute ja apatia mitä tunnette, ei johdu energian puutteesta - kaukana siitä. Se on pelkästään merkki superlisäpotkun tulemisesta ja näin fyysinen kehonne tarvitsee vähän lepoaikaa sopeutuakseen siihen kaikkeen. Mutta te kaikki kasvatte, rakkaat ystävät, ja muututte näiksi upeiksi ja vehmaiksi valkamiksi, jotka auttavat ihmiskunnan ja koko planeetan hoivaamisessa ikuisesti.
 
Muistakaa siis levätä oman kauneutenne siimeksessä ja yrittäkää olla tuntematta oloanne liian masentuneeksi niinä päivinä, jolloin tunnette väsähtäneenne. Olette jo ohittaneet sen kasvuvaiheen, missä olette haavoittuvimmillanne, joten mikään ei pysäytä teitä nyt. Nostamme teille hattua tänä suurenmoisena päivänä, kun näemme teidän seisovan hohtavana valossa ja valmistautuen astumaan esiin koko sisäisen taikanne kera.
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 314
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.