WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

VANHEMPIEN KAIKKI TIETOISET JA ALITAJUISET USKOMUKSET SIIRTYVÄT LAPSIIN



Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
29.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Tänään haluaisimme keskittää huomionne uskomusjärjestelmiin, erityisesti haluaisimme kertoa teille vanhempien uskomusjärjestelmien vaikutuksista heidän lapsiinsa.

Monet ovat tietämättömiä siitä valtavasta vaikutuksesta, mitä heidän uskomuksillaan on omiin lapsiin. Vanhempien uskomusjärjestelmät vaikuttavat suoraan kaikkiin lapsiin. Emme viittaa pelkästään niihin uskomuksiin, joita opetatte lapsillenne, vaan kaikkiin uskomuksiin, joita teillä on koodattuna olemukseenne. Kaikki uskomukset joita vanhemmalla on - tiedostetut ja alitajuiset - "ladataan" heidän lapsensa alitajuntaan inkarnaatiossa. Tällä on tietysti syvällinen vaikutus siihen, miten lapsi näkee ja kokee maailmansa elämän alkuvaiheissa ja usein varhaisaikuisuuteen saakka.

Kaikki sielut tietävät tämän, ennen kuin he päättävät inkarnoitua tähän todellisuuteen. Itse asiassa on hyvin yleistä, että sielut valitsevat vanhempansa niiden uskomusjärjestelmien ja mallien perusteella, jotka he "perivät" vanhemmiltaan. Tämä antaa sielulle tietyn uskomusjoukon, mikä auttaa sitä keskittymään tarkkaavaisemmin tiettyihin elämän oppitunteihin, jotka juontuvat noiden uskomusten iskostumisesta siihen varhaisiässä.

Vanhempien uskomukset siirretään lapseen ja niitä pysyvät alitajunnassa odottamassa löytämistä ja haluttaessa korvaamista uusilla uskomuksilla. Vanhemman uskomukset eivät tietenkään ole ainoa syy, miksi lapseen vaikuttavat ne monet kokemukset, joita ilmentyy tässä todellisuudessa. Jotkut vaivat ja kokemukset ovat suoraa tulosta sielun valinnasta saada kasvukokemus, mistä hyötyvät kaikki osalliset. Vaikka tietty kokemus voi olla tulosta valinnasta, minkä sielu on tehnyt ennen inkarnoitumista, se kuitenkin ilmentyy osallisten uskomusten vuoksi. Muistakaa, että vapaa tahto on aina määräävä tekijä inkarnaatiossa.

Vanhempien uskomukset vaikuttavat voimakkaasti todellisuuteenne pienen lapsen formatiivisina vuosina. Kun lapsi on kasvanut yli 6-vuotiaaksi, hänestä tulee kykenevämpi muodostamaan omia tietoisia uskomuksia. Tietäkää, ettemme viittaa ainoastaan lapsen mieltymyksiin tai pitämisiin tai inhoamisiin, vaan viittaamme uskomuksiinsa todellisuudesta. Usein lapsen uskomukset peilaavat vanhempien ja hoitajien uskomusmalleja melko kauan, usein pitkälle aikuisuuteen.

Jotkut voivat nyt miettiä niitä, jotka on joko adoptoitu tai joita hoitaa joku muu kuin biologiset vanhemmat. Tämä on upea kysymys. Tietäkää, että biologisten vanhempien uskomusmallit välitetään edelleen lapselle, aivan kuten biologiset geenit ja solurakenne. Kuitenkin tilanteessa missä lasta hoitaa toinen henkilö, lapsi jakaa ja omaksuu vain tämän tietoiset uskomusmallit. Ilmaistaanpa vastauksemme toisin, että varmasti ymmärrätte selityksemme. Lapsi perii aina geenit, tietoiset ja alitajuiset uskomukset sekä solurakenteen biologisilta vanhemmiltaan riippumatta lapsen kasvattajasta. Jos lapsen kuitenkin kasvattaa joku muu kuin biologinen vanhempi, huoltaja jakaa vain tietoiset uskomusjärjestelmänsä lapsen kanssa. Miksi näin on? Lapsi ei peri huoltajan geenejä pelkästään siksi, että tämä kasvattaa hänet, aivan kuten hän ei peri huoltajan alitajuisia uskomusjärjestelmiäkään. Et voi tietoisesti opettaa lapselle sellaista, mistä et itse tietoisesti tiedä.

Pienet lapset ovat uskomattoman alttiita vaikutteille ja monet juurtuneista uskomuksistanne muodostuivat formatiivisina varhaisvuosina. Lapset kohtaavat usein samanlaisia kokemuksia kuin vanhempansa. Emme tietenkään sano, että kaikki lapset elävät samanlaista elämää kuin vanhempansa. Sanomme vain, että yhteisten juurtuneiden uskomusten myötä tunnetaan luultavasti vetoa kokemaan samanlaisia tilanteita. Tästä syystä fraasi "historia toistaa itseään" tai "omena ei putoa kauas puusta" ovat osuvia tähän aiheeseen liittyen. Tästä syystä myös on hyvin yleistä, että lapsi tekee samanlaisia päätöksiä kuin vanhemmat, vaikka vanhemmat yrittäisivät kuinka estää häntä tekemästä samoja "virheitä" kuin he menneisyydessä.

Viittaamme sekä tietoisiin että alitajuisiin uskomuksiin, joita vanhemmilla on ja jotka pienet lapset ottavat omikseen, kunnes vanhenevat ja voivat tehdä tietoisen päätöksen ja valita uuden uskomuksen, jos niin haluavat. Siis alitajuisten ja tietoisten uskomusten siirtyminen tapahtuu vain inkarnaatiossa. Kun lapsi kasvaa vanhemmaksi ja te luonnostaan muututte, päästätte irti alitajuisista uskomusmalleista ja korvaatte ne, nuo uskomusmallit eivät muutu välittömästi lapsessanne. Ei ole ikään kuin jatkuvaa yhteyttä, mikä välittömästi päivittää lapsellenne viimeisimmän version alitajuisista uskomuksistanne. Siirto tehdään syntymässä.

Jotkut ehkä ihmettelevät, miten vanhemman uskomukset voivat siirtyä lapseen. Hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna se on kuin automaattinen "salaus", mikä ladataan lapsen DNA:han - samaan tapaan kuin se geneettinen rakenne, minkä lapsi perii vanhemmiltaan. Tiedemiehet eivät ole vielä löytäneet, että esi-isiltä periytyvä geenirakenne sisältää myös sukulinjan kollektiiviset uskomusjärjestelmät. Tästä syystä olemme sanoneet monta kertaa, että monet teistä eivät ole puhdistamassa ainoastaan niitä rajoittavia uskomuksia, joita on omassa olemuksessanne, vaan autatte myös omaa geenilinjaanne informaatiolla siitä, miten päästetään irti tuota rajoittavasta uskomuksesta.

Toisaalta ehkä ihmettelette, miksi joku esi-isänne tarvitsisi apua rajoittavien uskomusten irtipäästämisessä, jos hän on jo kuollut. Muistakaa, ettemme näe aikaa samalla tavalla kuin te. Kaikki on nyt-hetkessä meidän perspektiivistämme katsottuna. Tämä on yksi tapa, millä voitte muuttaa menneisyysversiota. Sanomme "versio", koska on monia menneisyyksiä, vaikka te havaitsette vain yhden. Kun puhdistatte jokaisen rajoittavan uskomuksen lisätäksenne omaa värähtelyänne, autatte luonnostaan toisia tekemään saman. Ei siksi että puhdistatte tuon uskomuksen heidän puolestaan, vaan tavallaan näytätte, miten se tarkkaan ottaen voidaan tehdä.

Ette voi poistaa uskomusta toisen puolesta, kuitenkin poistaessanne jonkin rajoittavan uskomuksen olemuksestanne, avaatte tarkat ohjeet siitä, miten tuo uskomus puhdistetaan. Tämä on hyvin syvällistä! Stressit, kokemukset ja huolet joille olette kaikki auliisti altistuneet, ovat aina kaikkien korkeammaksi parhaaksi. Keskitymme tarkemmin tähän rajoittavista uskomuksista irtipäästämiseen seuraavassa viestissämme.

Tarkoituksemme tämän viestin jakamisessa on pelkästään auttaa teitä ymmärtämän taas yksi kerros tässä monimutkaisessa harhassa, minkä hahmotatte todellisuudeksenne tässä nyt-hetkessä. Kun jokainen alitajuinen uskomus paljastuu - tai sanoisimmeko tuodaan tietoisen huomionne piiriin lisäarviointia varten - voitte päättää, haluatteko pitää tuon uskomuksen vai haluatteko päästää siitä irti ja korvata sen uudella uskomuksella.

Vaikka tiedämme teidän olevan innokkaita paljastamaan kaikki alitajuiset uskomuksenne, tietäkää, että kaikessa kokemassanne on jumalainen virta. Löydätte jokaisen uskomuksen itsellenne oikealla tahdilla. Niiden kaikkien paljastaminen kerralla tai näiden uskomusten vetäminen tietoiseen huomioonne liian nopeasti osoittautuisi enemmän haitalliseksi kuin hyödylliseksi.

Kuten aina, olemme rinnallanne matkan jokaisella askeleella ja odotamme innokkaana kutsuanne, kun toivotatte meidät tervetulleeksi auttamaan teitä irtipäästämään rauhassa ja korvaamaan ilossa.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tapaa palvellut teitä.

Rakkaudessa ja Valossa, olemme Enkelioppaitanne.
VANHEMPIEN KAIKKI TIETOISET JA ALITAJUISET USKOMUKSET SIIRTYVÄT LAPSIIN
 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: