WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 28. toukokuuta 2013

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE


Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
14.-21.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kysymys:
Mestarit, tunnen olevani jumissa tässä tilanteessa. Minulla on voimakas yhteys mieheen, minkä on kerrottu olevan sielunkumppani. Yritän lakata ajattelemasta häntä, mutta häntä on todella vaikea unohtaa. Olen naimisissa, mutta tunnen, että minulla on voimakkaampi yhteys tähän mieheen, jonka tapasin muutama kuukausi sitten. Tunnen, että rakkaus miestäni kohtaan on enemmänkin myötätuntoa ja tätä toista miestä kohtaan se on palavaa ja kiihkeää tämän syvemmän yhteyden myötä. Olen kuullut, ettei mieheni ole ehkä ollut uskollinen minulle, mutta hän ei tunnusta mitään. Nykyään hän kertoo koko ajan, miten paljon hän rakastaa minua ja miten kaunis olen. Tällä hetkellä en todellakaan pysty löytämään tuollaisia voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Keksinkö vain tekosyitä jatkaa tästä toisesta miehestä haaveilemista? Kuka kertoo minulle totuuden? -NP, Suomi

Vastaus:
Sielut tulevat maan päälle saamaan ihmiskokemuksia. Yksi näistä fyysisistä kokeiluista liittyy miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Yhteiskunnalla on tietyt säännöt ja määräykset, joita sen mielestä kaikkien pitäisi noudattaa. Avioliitto on ikuinen, parien pitäisi olla yksiavioisia - nämä eivät ole henkisiä rajoituksia.

Sinulle on opetettu, että on väärin rakastaa jotakuta muuta kuin aviopuolisoasi. Miksi? Rakastat myös perhettä, lapsia, parhaita ystäviä, joten miksi se on erilaista? Useimmat sanovat, että koska siihen liittyy seksisuhde. Näiden ajatusten mukaan ei ole aina toimittu. Oli aika, jolloin sota näytti uhkaavan ja tavoiteltiin vapaata rakkautta, jotta kaikki voisivat kokea ulottuvilla olevan autuuden. Mutta eksymme nyt vähän ongelmastasi.

Miehesi rakastaa sinua edelleen, mutta et tunne samoin häntä kohtaan, koska olette kasvaneet eri tahtiin. Hän on edelleen tasolla, millä tapasitte, ja sinusta on tullut tietoisempi itsestäsi ja elämänoppitunneistasi. Hänen tyyppisensä rakkaus on mukavuutta, sinun vastauksesi on myötätuntoa. Jännitys on poissa. Hänellä on paljon asioita avioliiton ulkopuolella, joita hän ei jaa kanssasi. Sinä tarvitset piristystä.

Ne kiihkeät tunteet joita sait tältä vieraalta ihmiseltä, tulevat sellaiselta, jonka kanssa olet viettänyt muita elämiä. Tämä ei ole pelkästään merkki, että saattaisitte olla onnellisia yhdessä. Se tapahtui, jotta heräisit tilanteeseen miehesi kanssa. Se myös kertoo, että sinulla on valinnanvapaus eikä mitään ole kirjoitettu kiveen. Mene tunteisiisi ja katso, missä haluat olla noin vuoden kuluttua. Kysy, onko sydämessäsi tulevaisuutta miehesi kanssa. Lakkaa käyttämästä haaveita vieraasta miehestä tekosyynä olla kohtaamatta ongelmiasi.

Kysymys:
Mestarit, mietin, miten tunnistan ja ratkaisen sen taustatunteen, etten kuulu tänne maan päälle, mitä lähetän kaikkiin suhteisiini, Luulen myös, että tämä taustatunne, etten halua olla täällä ja tehdä kaikkia maallisia asioita, vaikuttaa pikkupoikani suhteisiin omien ystäviensä kanssa. Minulla on koko elämäni ollut tunne, että minun on liikuttava tai että kaikki mitä teen, on vain väliaikaista. Minun on hyvin helppoa ratkaista kysymykset, jotka liittyvät lähteen osana olemiseen, ja tiedän, että valitsin kaiken ennen tänne tulemistani. Tunnen, etten saa palautetta ihmisiltä ympärilläni. Johtuuko tämä jostain taustaenergiasta, mitä en ole tajunnut? En näytä kuuluvan luonnostaan mihinkään ja olen huolissani, että aiheutan tämän pojalleni ja hänen suhteilleen. -Anne, Norja

Vastaus:
Olet sielu, jolla on elämä fyysisessä kehossa. Kaikilla sieluilla on kyky projisoitua ulos kehostaan ja ne lähtevät melkein kokonaan yöllä. Perusrakenteesi on energiaa, mitä voivat tuntea ja tulkita ne, jotka aistivat avoimesti sellaisia asioita. Silloin kun ajattelet palaamista Kodin ehdottomaan energiaan ja hankkiutumista eroon maan negatiivisuudesta, lähetät juuri tuon informaation jokaiselle, joka kuuntelee.

Sinulla on valinnanvapaus olemassaolosi jokaisessa osassa. Olet päättänyt tuoda lapsia tähän elämään olemaan kanssasi. Teet nyt sen valinnan, että vietät aikaasi keskittyen haaveisiisi tulevaisuudesta niiden velvollisuuksien sijasta, joita otit synnyttäessäsi lapsen. Hän voi tuntea, että kaipaat olla poissa hänen luotaan ja että hän pidättelee sinua tässä elämässä. Heijastat viestiä, että haaveesi ja tunteesi ovat tärkeämpiä kuin mikään tai kukaan muu.

Et pysty kommunikoimaan toisten ihmisten kanssa, koska halusi olla muualla poistaa sinut aina heidän luotaan. Jos haluat todella osallistua tähän elämään, jonka olet rakentanut, ja ottaa pelon ja syyllisyyden pois lapselta, sinun on alettava elää hetkessä. Katso ympärillesi joka päivä ja hyväksy, että ympäristösi on se, minkä olet valinnut tälle lyhyelle aikajaksolle.

Katso, pystytkö tuomaan itsellesi lasten ja muiden rakkauden elämässäsi. Lakkaa vihaamasta itseäsi - missä olet ja mitä olet - ja näe, miten fantastinen ihminen olet. Rakasta itseäsi sen vuoksi, mitä olet saanut aikaan tähän mennessä. Suunnittele olevasi enemmän vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joiden kanssa vietät aikaa. Jos lakkaat ajamasta toiset pois, he toivottavat sinut tervetulleeksi elämääsi.

Kysymys:
Mestarit, olen lähellä kolmeakymmentä enkä ole seurustellut moneen vuoteen. Olen ollut ihastunut, mutta mitään näkymiä ei ole tullut luonnostaan. Tiedän, että on miehiä, joilla on piirteitä, joista pidän, eli aikomus kasvaa henkisesti ja oppia toiselta jne. Olen herännyt melkein joka yö äkkiä unesta noin klo 2-4. Kuvittelen miehen makaavan rinnallani ja keskustelemme, miten eläisimme elämäämme ja tukisimme toisiamme. Kosketan myös itseäni niin, kuin haluaisin hänen koskettavan. Jokainen "sessio" kestää noin 15 minuutista aina kahteen tuntiin (jos se on pidempi, se on tietoisempaa ajattelua "miksi emme ole yhdessä?"). Tiedostan, että nämä ovat epätodellisia ja se keskeyttää leponi. Minusta on outoa, miksi se on sama aika niin usein. Onko ajalla henkinen merkitys ja miksi koen tätä? -Jyn, Singapore

Vastaus:
Opiskelusi ja henkisen tiedostamisesi myötä ymmärrät luomisen ja ilmentämisen käsitteen. Sen sijaan, että käyttäisit sitä tuomaan jonkun ominaisuuksiltaan halutun henkilön elämääsi, olet luonut uniisi miehen oikean sijasta. Ensisijainen syy tähän on pelko. Sinulla on erittäin vähän itseluottamusta ja uskot, ettet ole haluamasi miehen arvoinen.

Kaipaat epätoivoisesti fyysistä suhdetta, joten luot sellaisen uniisi. Ongelmana suunnitelmassasi on, että lähetät universumille energeettisesti viestiä, että luonasi käy tämä tyydyttävä kumppani yöllä, joten et tarvitse ihmistä. On aika sensuroida unesi, jos haluat aidon miehen tulevan luoksesi.

Oikea alku kumppanin löytämiseen olisi visualisoida tarkkaan, mitä haluat, mutta jos toteutat suhteen kummankin puolen, kehosi ja mielesi luulevat, että sinulla on jo se, mitä haluat. Vie visualisointisi tien päälle. Mene paikkoihin ja tapaamisiin, missä sinulla on tilaisuus tavata uusia miehiä ja tutustua heihin. Toista kuvaasi halutunlaisesta ihmisestä, jotta se heijastuu sinusta kuin kumppanimainos.

Unirytmisi ei ole kovin vaihteleva. Klo 2-4 kehosi on hankkiutunut eroon fyysisesti tarvittavasta uudistumisjaksosta ja mieli vaeltelee hakien jännitystä. Unesi heijastavat, mitä ajattelet ollessasi hereillä. Jos luet kirjaa, saatat huomata esittäväsi jotain sen osaa unessa. Jos mietit kumppania, se on yöllisten sankaritekojesi aihe. Jos haluat vaihtaa unen todellisuudeksi, sinun on tehtävä jalkatyötä.

Kysymys:
Mestarit, kiitos, että annatte meille tietoa. Kysymykseni koskee maailman eri janoja. Olen kuullut, että olemme kaikki samanaikaisesti maailman eri janoilla. Merkitseekö tämä, että sielu kokee eri elämiä kerralla? Miten tämä sopii vapaaseen tahtoon? Entä John Titor? Oliko hän todellinen? Miten se vaikuttaa maailmamme janaan? Ovatko ihmiset maailman toisilla janoilla niitä vähän epäsynkronissa olevia ihmisiä, joista olette maininneet muissa kirjoituksissa? -Jezimo, USA

Vastaus:
Yhdistelet käsityksiä ja sanoja useista eri uskomusjärjestelmistä. Sinun on palattava ymmärrykseesi sielusta - tietämykseesi, että sielu on ikuinen eikä voi koskaan kuolla. Aika - mennyt, nykyinen ja tuleva - on olemassa vain maaplaneetalla, koska se tallentaa planeetan kiertämistä auringon ympäri. Missään muualla ei ole aikaa teidän muodossanne. Aina kun sielu on sen fyysisen kehon ulkopuolella, missä se on asunut maan päällä, tai se on jonkinlaisessa kuoressa jossain toisessa fyysisessä paikassa, aikaa ei voi verrata siihen, minkä tietoinen mielenne tuntee.

Silloin kun päätätte inkarnoitua fyysiseen kehoon maaplaneetalle, astutte olemassa olevaan elämänmuotovaiheeseen, missä kaikki kokevat samaa ilmiötä yhdessä. Se on synkronissa auringon syklien, maan aikakäsitteiden ja sen tiedon kanssa, mitä on ollut aiemmin tietyllä aikajanalla, mihin viittaat "maailman janana".

Sielusi voi olla useammalla aikajanalla. Esimerkkinä voisi olla, että sielulla on tieto kaikista esittämistään rooleista monissa eri kehoissa, kaikesta missä se käy maan päällä. Sielun historia on tallennettu sen omaan akaasiseen tiedostoon. Tämä tiedosto on kuin levy, missä on monta eri raitaa, yksi jokaiselle inkarnaatiolle. Kun sielu päättää tarkastella tiettyä tapahtumaa uudelleen tai elää sen uudelleen, se keskittää ihmisen huomion haluttuun tilanteeseen. Puh! Se löytää itsensä sieltä, missä se halusi olla, mutta kaikki muut tapahtumat jatkuvat omalla raidallaan tuolla levyllä. Vapaa tahto sallii nämä valinnat.

Meditaatiossa, syvässä keskittymisessä, hypnoosissa jne. ihmiset voivat käydä toisella elämänjanallaan ja samalla keskittyä siihen, mistä se tarkkailee toisia. "Vähän epäsynkronissa oleminen" on tilanne, missä sielu ei keskity täysin yhteen janaan ja se tarkkailee tai näkee, muttei sitä voi nähdä.

John Titorin tarinaa on tutkittava omilla tunteillasi, jotta näet, haluatko hyväksyä sen elämääsi. Jos et, älä haaskaa aikaasi hänen ajattelemiseensa.

Kysymys:
Mestarit, minulla on epäilyksiä henkivapautusterapiaan (SRT) liittyen. 1) SRT:ssa tähyillään fyysistä kehoa muutaman metrin päästä yläpuolelta, sen jälkeen kun on menty syvään hypnoosiin. Haluan siis tietää, kumman mielen (alitajuinen vai tietoinen) täytyy tulla fyysisestä kehosta tähyilemään henkiä. 2) Miten vaihdan itseni ja henkien välillä, silloin kun teen SRT:tä itselleni. 3) Tarvitseeko meidän vakuuttaa hengille, ettei ole tuomiopäivää ja valkoinen valo on seurattava polku, ja sitten kutsua parantavia enkeleitä kantamaan niitä? 4) Voivatko henget olla elottomassa muodossa, kuten savu, kivet, savi, puu, hämähäkinverkko, köysi jne., vai voivatko henget ottaa minkä muodon tahansa? Odotan innolla vastaustanne, mikä auttaa minua monin tavoin. -Raghavendra, Intia

Vastaus:
Ajattelet liikaa. Kaikki energiatyö on tehtävä sydämellä, sielun ydinenergian kera. Syvän meditatiivisen tilan tai hypnoottisen transsin tarkoituksena on jättää tietoisen mielen tuomitseminen taakse ja astua käyttämään alitajuisen tai korkeamman mielen ehdotonta rakkautta.

Tietoinen mieli on yhteydessä kehoon ja egoon. Alitajuinen mieli on osa kehoa, jos valitsette niin, mutta siitä on aina osa Lähteen ei-fyysisessä ehdottomassa rakkaudessa. Sen käyttämiseksi ei tarvitse poistua kehosta, koska se on jo ulkopuolella. Käyttääksesi korkeampaa alitajuista mieltä sinun on pelkästään tunnettava, mitä haluat tehdä.

Jos vaihdat tietoisesti edestakaisin ja palaat käyttämään tuomitsevaa mieltäsi, lähdet henkimaailmasta ja sitten yrität päästä sinne takaisin tekemään työtä. Silloin kun puhdistat tai tähyilet itseäsi, ilmaise ennen menemistä hypnoosiin aikomus, että haluat nähdä henkiä tai puhua hengille, jotka ovat yhteydessä sinuun tai vaikuttavat sinuun. Pystyt kommunikoimaan niiden kanssa ilman tarvetta vetäytyä hypnoosista.

Kaikki henget jotka roikkuvat kiinni fyysisyydessä, eivät ole valmiita menemään valoon. Tarkoituksesi on poistaa sen vaikutus itsestäsi tai asiakkaasta. Et voi vakuuttaa toista sielua jostain, mitä se ei ole valmis hyväksymään. Tarjoudu hakemaan sille parantavia enkeleitä, mutta jos se vastustaa, ehdota, että sen täytyy siirtyä sinne, minne se halutaan, koska kumoat sen luvan jäädä. Tämä voi olla jossain, minne pimeys toivotetaan tervetulleeksi.

Kun sieluenergia lähtee fyysisestä kehosta, se voi ottaa minkä tahansa muodon tai asua missä tahansa fyysisessä asiassa, myös vaatteissa, kalusteissa tai luonnon asioissa. On helppoa tähyillä negatiivisuuden tunnetta. Kaikki inkarnoitumattomat sielut tai henget jotka maleksivat, tarvitsevat negatiivisuutta ollakseen fyysisellä tasolla tai sen lähellä. Kylvetä aluetta positiivisella rakkausenergialla ja ne erottuvat taustasta.

Kysymys:
Mestarit, yhdistyin erääseen mieheen syyskuussa 2011 ja hän muutti elämäni iäksi. Sen jälkeen olen ollut henkisellä polulla opetellen lisää itsestäni ja yrittäen elää ilossa. Emme ole yhdessä tällä hetkellä, vaikka olemme yhteydessä joskus. Tunnen, että hän on "se oikea" minulle, vaikka en halua rajata, kun elämä on toisinaan täynnä yllätyksiä. Rakastan häntä ja tulen aina rakastaan riippumatta siitä, mikä on lopputulos. En halua puuttua kenenkään vapaaseen tahtoon, mutta olisi suuri kunnia osallistua hänen elämäänsä pyhässä kumppanuudessa. Toivoin, että voisin selvittää oppailtani tai korkeammalta itseltäni, olenko koskaan niin onnekas tai onko heillä muita ideoita henkisestä kumppanistani tähän elämään. -Nyasha, Australia

Vastaus:
Sinun ei tarvitse saada tulkintaa oppailtasi tai korkeammalta itseltäsi. Jatkuvalle kasvullesi ei ole mitään tiettyä polkua. Miksi? Valinnanvapaus kaikissa asioissa.

Teit sopimuksen, että tapaisit tämän miehen, jotta hän voisi herättää sinussa henkiolennon. Ei ollut määritelty, menisikö yhteytenne hänen opetustensa yli. Hän toi sinulle rakkautta ja iloa, joita et ollut tuntenut ihmismuodossa. Silloin kun jollain on niin syvällinen vaikutus sinuun, on mahdotonta olla miettimättä, miten paljon parempaa elämäsi olisi, jos tuo ihminen olisi siinä.

On totta, ettet unohda häntä koskaan, aivan kuten et unohda koskaan muita asioita, positiivisia ja negatiivisia, joilla on voimakas vaikutus elämääsi. Älä anna tämän yhteyden pidätellä itseäsi tulevaisuuden vastaanottamiselta avosylin. Ajan viettäminen liikaa menneisyydessä vie sinut pois läsnä olevasta ajasta ja estää lisäkasvun. Pyri elämään hetkestä toiseen ollen tietoinen kaikesta ympärilläsi.

Käytä uuttaa, löytämääsi tietoa tuomaan sinulle se, mitä haluat kokea. Visualisoi haluamasi elämä ja se tulee sinulle. Opettajasi voi palata elämääsi, mutta se toimii vain, jos hän on valmis ja haluaa samaa asiaa.

On lukuisia henkisesti tietoisia miehiä, jotka voivat auttaa sinua tielläsi. Olet valmis siihen, että toinen opettaja auttaa sinua ottamaan seuraavan askeleen, mutta hän näyttää vain, miten hän pääsi siihen, missä on. Hänen polkunsa ei ole sinun, ainoastaan esimerkki. Seuraa intuitiotasi.
KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: