Ote Solaran tyrskyraportista (www.nvisible.com)
Toukokuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Suuri paine muuttaa hiilen timanteiksi.
Tähän mennessä vuosi on ollut intensiivinen ja kuitenkin ehdottomasti upea. Kaksinaisuuteen perustuva maailmantilanne on täynnä myllerrystä, epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota, ahneutta ja väkivaltaa. Emme kuitenkaan enää elä tuossa maailmassa. Tämä ei merkitse, että elämämme on helppoa ja stressitöntä. Monet meistä ovat nyt "rakenteilla" ja meitä harmonisoidaan ja uudelleenkalibroidaan kaikilla mahdollisilla tasoilla, jotta elämme täysin uudessa maisemassa.
Tämä kovasti laajentunut uusi maisema on olotila. Se on siellä, missä olemme. Kyse on täysin uudesta ajattelumallista, mikä on kaukana poissa kuolevasta kaksinaisuusmaailmasta.
Kokiessamme näin valtavia äärimmäisyyksiä, meillä saattaa olla upea selkeän ja päättäväisen toiminnan päivä ja sitten seuraavana päivänä olemme täysin maahan lyötyjä eikä meillä ole energiaa tehdä mitään. On aikoja, jolloin tulee varoittamatta syvän surun tai toivottomuuden aaltoja. Tavallisesti nämä ovat kollektiivitunteita, jotka eivät ole yhteydessä mihinkään, mitä tapahtuu omassa elämässämme. Muutaman tunnin päästä olemme taas takaisin selkeässä ja energisessä itsessämme. Emme ole kaikki tulleet yhtäkkiä bipolaarisiksi - tämä on vain oire tämänhetkisistä äärimmäisyyksistä.
Sitten on kvanttisyvä tila. Tämä tulee, silloin kun meidät vedetään yhtäkkiä pois nykyisestä fyysisestä todellisuudestamme ja työnnetään Näkymättömän timantin laajentuneen ulottuvuuden ytimeen. Silloin kun kvanttisyvä "iskee", voimme panna vain pitkäksemme ja olla hyvin hiljaa muutaman tunnin. Joskus energiat ovat niin voimakkaita, että nukahdamme syvään uneen. Toisilla kerroilla vain makaamme syvän hiljaisuuden tilassa. Heti kun teemme tämän, olemuksemme loksahtaa kohdalleen Näkymättömän timantin kanssa, kuin laittaisi töpselin pistorasiaan. Tämä voimakas yhteys harmonisoi ja uudelleenkalibroi meitä uuteen toimintamalliin solutasolla.
Joka kerta kun olemme uppoutuneet kvanttisyvään, yhdistymme uuden toimintamallin ydinolemuksen kanssa. Tämä on valtavan erilaista energiaa, minkä olemme aiemmin tunteneet. Siksi ei ole helppoa palata kvanttitilasta fyysiseen maailmaan, mikä sisältää vanhoja ja uusia energioita sekaisin. Vie usein tunnin tai enemmän päästä pois kvanttisyvästä. Avaamme silmät ja näemme ehkä yksityiskohtia siitä, missä olemme. Kuulemme ehkä ääniä ympärillämme. Kuitenkin vaatii valtavaa ponnistusta siirtää kehoamme ja palata tähän fyysiseen todellisuuteen niin kaukaa.
Joka kerta kun palaamme kvanttisyvästä tähän ja nyt, kerros vanhentuneita ja epätosia tekijöitä irtoaa sisällämme ja nousee pintaan hyvin suurentuneena, jotta ne voidaan vapauttaa energiakentästämme. Joskus äärimmäinen suurentuminen luo vääristymän. Tällöin jokin niin pieni ja vaaraton kuin muurahainen voi yhtäkkiä vaikuttaa dinosauruksen kokoiselta hirviöltä. Tai pienenpieni jokapäiväisen elämämme huoli voi näyttää valtavalta esteeltä.
Yli 25 vuotta maan akselissa on tapahtunut huojuntaa. Sen tarkoituksena on ollut irrottaa planeetta-akseli, mikä pitää navat paikallaan. Nyt koemme myös henkilökohtaista huojuntaa sisällämme. Tämä huojunta irrottaa sisäisen akselimme, mikä on pitänyt meidät ankkuroituneena kaksinaisuuden maailmaan. Silloin kun tämä sisäinen huojunta aktivoituu, se saa olomme tuntumaan epävakaalta, rauhattomalta ja huonovointiselta.
Tässä ja nyt eläminen on jokaisen päivän kohtelemista niin, että se on ensimmäinen ja viimeinen.
Yksi tämän hetken suurista viesteistä on elää nykyhetkessä. Ei menneisyydessä tai todennäköisessä tulevaisuudessa, vaan nyt! Silloin kun elämme nyt-hetkessä, se sallii suuria asioita tapahtua harmoniassa erityisen taajuuspuumerkkimme kanssa. Mitä syvemmälle sukellamme tähän ja nyt, sitä enemmän kaikki ympärillämme vaikuttaa uudelta ja raikkaalta. Elämä tuntuu täydemmältä ja tunnemme olevamme sykkivämmin elossa.
Silloin kun tekijöitä menneisyydestä tai huolia tulevaisuudesta tunkeutuu tähän ja nyt, voimme tuntea, miten niiden energiat turmelevat läsnäolevan hetken raikkaan uutuuden. Emme myöskään voi tuomita ihmisiä, joita on parhaillaan elämässämme, niiden aiempien kokemusten mukaan, mitä meillä oli täysin eri ihmisten kanssa. Jos kannamme menneisyyden muistot ja tulevaisuuden ahdistuksen nyt-hetkeen, ryöstämme läsnä olevalta hetkeltä sen tuoreuden, aitouden ja säkenöivät mahdollisuudet.
Jos kohtelemme jokaista päivää kuin elämämme ensimmäistä, tervehdimme jokaista kohtaamaamme tilannetta avoimuudella ja rakkaudella. Olemme vapaita vanhasta tunnekäyttäytymisestä, vanhoista uskomuksista, tuomitsemisista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä. Kaikki on uutta ja raikasta. Ja jos kohtelemme jokaista päivää kuin viimeistämme maan päällä, olemme täynnä syvää lempeyttä ja kiitollisuutta elämän kallisarvoisuutta kohtaan. Jokainen hetki on pyhä. Tämä on yksi merkittävä elämän avain ja se on näin yksinkertainen.
Eläminen laajentuneessa tässä ja nyt merkitsee, että nautimme kaikista hetkistä, myös haastavimmista - mukaan luettuna ne ajat, jolloin olemme maahan lyötyjä, täynnä epäilyksiä ja pelkoja tai kun asiat eivät tapahdu toiveidemme mukaisesti. Laajentunut tässä ja nyt on mittaamattoman valtava ja niin olemme mekin. Silloin kun ruumiillistamme valtavuutemme ja harmonisoidumme läsnäolevan hetken kanssa, tiedämme ehdottomasti, että kaikki on hyvin.
Toukokuu tuo meille merkillepantavan rakkauden syvenemisen. Useammat ja useammat ihmiset tuntuvat sukulaissieluilta. Tähän sisältyvät ihmiset, joita tuskin tunnemme. Tämä on erittäin lohduttavaa. Sukulaissieluista tulee valtavasti tukea, koska käymme kaikki läpi samanlaisia kokemuksia. He ymmärtävät ja myös tarvitsevat meidän apuamme. On voimakkaampaa ykseyden tunnetta niiden välillä, jotka ovat aitoja ja todellisia kera sen tietämyksen, että olemme kaikki tässä yhdessä ja yhtenä, kun katsomme tätä läpi.
NYT ON SE AIKA
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,
lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman
elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio
omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi
ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin
pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti