WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

ONKO KELLÄÄN KAUSIALLERGIAA?



Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
24.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Tänään haluaisimme keskittää huomionne kausiallergioihin. Monet pohjoisella pallonpuoliskolla kärsivät jonkinlaisesta kausiallergiasta. Monet näyttävät kammoksuvan epämiellyttävien kokemusten vuoksi tätä vuodenaikaa, kun talvi alkaa hävitä ja kukat ja puut kukkia. Aikomuksenamme on tänään kertoa luontonne todellinen tarkoitus ja miten voitte käyttää tätä energiaa hyödyksenne.

Otatte äkkiä nopeavaikutteisinta lääkettä helpottaaksenne niitä tavallisimpia vaivoja, joista miljoonat kertovat tämän siirtymäjakson aikana. Tämä on suuren uudistumisen aikaa, kaiken sen runsasta uudestisyntymää, mikä on ollut piilossa ja integroitunut talvikuukausina. Miksi tämä luonnon uudistumis- ja uudestisyntymäaika olisi tarkoitettu kaikkien muiden eduksi paitsi teidän? Miten joillakin ei ole koskaan ollut kausiallergiaa, kun taas toisilla se on jatkuvana harmina? Määrääkö pelkästään tuuri sen, keneen kausiallergiat vaikuttavat negatiivisesti ja saavat vain jotkut kärsimään? Ei tietenkään! Tätä haluaisimme tutkia pidemmälle tässä viestissämme teille tänään.

Kaikki vuodenaikasiirtymät ovat suurta irtipäästämis-, puhdistamis-, integroimis- ja uudestisyntymäaikaa. Talven vaihtuminen kevääseen on uudestisyntymäaikaa. Se tuo arvokasta energiaa käyttäväksi halunne mukaisesti. Tietysti teillä on tilaisuus käyttää tämä valtava energia hyödyksenne. Kuitenkin - kuten kaikessa teidän todellisuudessanne - jos ohjaatte energiaa tiedostamatta, se saa seurata alitajuisten uskomusjärjestelmien antamia ohjeita.

Vuoden alkukuukausina kuvitellaan usein uusia tavoitteita, toiveita ja luomuksia, joita aiotte ilmentää itsellenne. Energia mitä annetaan tänä aikana, on auttamassa ilmentymien luomisessa itsellenne. Se voi kuitenkin palvella teitä vain, jos sallitte sen. Laittakaa tämä energia työhön puolestanne sen sijaan, että annatte sen tukkeutua sisällenne. Energian on tarkoitus virrata yltäkylläisyydessä. Kuvaisimme, että tällä energialla on mahdollisuus olla adrenaliiniannos. Se on energiapurkaus, mikä annetaan otollisimpaan aikaan tukemaan teitä unelmienne toteuttamisessa.

Usein saatte voimakkaan tarpeen siivota talon siirryttäessä talvesta kevääseen. Tämä ei tule yllätyksenä, koska se johtuu suurelta osin luonnon tänä aikana tarjoamista energioista auttamaan teitä päästämään irti siitä, mikä ei enää palvele teitä, käytettyänne talvikuukaudet integroiden kaikkia niitä ideoita, uskomuksia ja energioita, joita kesäkuukaudet olivat antaneet.

Usein huomaatte, että alatte luoda uusia perustoja huhtikuussa - luoden huolellisesti alustaa, minkä tarvitsette unelmienne ja halujenne rakentamiselle. Pian näette, miten tukeva perustanne on, kun rakennatte tälle perustalle tulevina kuukausina. Kaikki rakenteet ovat vain niin vahvoja kuin perusta, mille se on tehty, joten teidänkin luomuksenne ovat yhtä vahvoja kuin uskomukset, joita olette käyttäneet niiden ilmentämiseen.

Ihmisten kollektiiviuskomus on tällä hetkellä, että kausiallergiat voivat aiheuttaa kipua, epämukavuutta ja tuskaa keholle. Tämä ei tarkoita, että kaikki uskovat tähän. Sanomme vain, että erittäin monilla on tämä kollektiiviuskomus. Kuitenkin tämän energian oikean tarkoituksen ymmärtämisen myötä, odotatte ehkä innolla tätä suurta siirtymäaikaa niiden upeiden ja transformatiivisten mahdollisuuksien vuoksi, mitä tämä energia tuo. Voitte käsitellä tätä energiaa positiivisesti ja sallia sen hyödyttää teitä, haittaamisen sijasta.

Silloin kun näitä energioita ei ohjata tietoisella aikomuksella, tunnette usein rasitusta fyysisessä kehossanne. Tämä voi tietysti ilmentyä monin tavoin: ontelotukos, käheä kurkku, kova väsymys, pakahtumisen tunne, päänsärky - vain muutamia mainitaksemme. Kuitenkin silloin kun nämä energiat otetaan käyttöön tietoisen ponnistuksen ja aikomuksen myötä, tunnette latautumista, kohoamista, terveyttä ja eloisuutta, koska olette sallimisen tilassa. Olette avoin jumalaiselle virralle, mikä sallii tämän energian kulkea helposti lävitsenne yltäkylläisenä.

Ne joilla on kausiallergiaa, kärsivät tukoksesta, mikä usein ilmentyy onteloissa. Tämä ei ole tietenkään sattumaa. Luotte tukoksen fyysiseen astiaanne, koska tänä aikana on voimakkaan energian tukkeutumista. Mitään ei luoda fyysisyyteen, ennen kuin se ensin ilmentyy henkisyyteen. Energian on tarkoitus virrata lävitsenne. Jos se on tukossa, se ilmentyy fyysisyyteen herättämään huomionne - ei rangaistuksena, vaan auttamaan teitä näkemään, että sitä energiaa joka on tarkoitettu hyödyksenne, pidätellään. Tämä vastustaminen estää energiaa tuomasta teille kaikkea, mitä siirtymän on tarkoitus tuoda.

Monet oivaltavat harvoin, että heidän oma tekemisensä aiheuttaa tämän epämukavuuden ja kärsimyksen. Kuitenkin tiedostamalla tämän valtavan energian, minkä on tarkoitus palvella ja hyödyttää kaikkia, teillä on nyt tilaisuus ohjata tätä energiaa uudella tavalla. Voi tapahtua välitön muutos, kun olette oivaltaneet, että kärsimisenne ei ole pakollista. Se ei ole seurausta tuurista, vaan "laiminlyönnin" ilmentämä kokemus, koska monet ovat olleet tietämättömiä tämän energian tarkoituksesta.

Miksi nämä kausiallergiat eivät näytä vaikuttavan mitenkään toisiin? Tarkoittaako tämä sitä, että he käyttävät tietoisesti tätä energiaa hyödykseen? Joissain tapauksissa kyllä, vaikka on vielä muita, joilla ei vain ole sitä uskomusta, että kausiallergiat vaikuttavat negatiivisesti heihin. Tämä ei kuitenkaan takaa, että he käyttävät energiaa tietoisesti salliakseen optimihyödyn saavuttamisen. Se merkitsee vain, etteivät kausiallergiat vaikuta heihin negatiivisesti. Annamme teille tämän viestin tänään auttaaksemme teitä ymmärtämään enemmän siitä, miten käyttää tietoisesti tätä voimakasta energiaräjähdystä eduksenne.

Mietitte ehkä, miten tätä kausienergiaa voidaan käyttää hyödyttämään olemustanne, epämukavuuden aiheuttamisen sijasta. Muistakaa ensinnäkin, että energia on neutraalia - voitte tehdä sen kanssa, mitä haluatte. Teidän on vain tiedettävä, että sitä on käytettävissänne. Teiltä vaaditaan vain aikomus ja tietysti usko kykyynne muuntaa tilanne ja käyttää tätä energiaa hyödyksenne. Niille jotka epäilevät kykyään käyttää tätä energiaa hyödykseen, muistutamme, että teillä ei näytä olevan mitään ongelmaa käyttää tätä energiaa aiheuttamaan epämukavuutta itsellenne, miksi ette nyt käyttäisi sitä toiveidenne luomiseen?

Ehdotuksemme on, että nyt kun tiedätte tästä valtavasta voimasta, mikä on käytössänne, voitte laittaa sen hyvään käyttöön aikomuksellanne. Mitä haluaisitte luoda tällä energiaräjähdyksellä, minkä Luontoäiti antaa teille yltäkylläisyydessä. Haluaisitteko luoda yltäkyllin terveyttä, varallisuutta, rauhaa, rakkautta, ystävyyttä, rentoutumista tai innostusta? Olette vapaa tekemään tällä energialla, mitä haluatte. Se on teidän luomistanne varten.

Toivotamme teidät tervetulleeksi kutsumaan meitä auttamaan sisäistäessänne ja käyttäessänne näitä energioita korkeimmaksi parhaaksenne. Kuten aina, seisomme innokkaana rinnallanne ja odotamme vain kutsuanne auttamaan teitä tavalla, millä voimme.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä.

Rakkaudessa ja Valossa, olemme Enkelioppaitanne.
ONKO KELLÄÄN KAUSIALLERGIAA?
----------- Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: