WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Intuitiivisen Henkisyyden Löytäminen


Kanavointi Sinulle:

Tunnen Voimalliset Virtaukset, kun Energiat laskeutuvat tähän hetkeen meidän luoksemme. Kuin Suuret Valomaailmojen mestarit olisivat katsomassa, ketkä saapuvat yhtenä ryhmänä Valon kaupunkeihin noutamaan omaa viestiään. Tätä hetkeä on odotettu ja sitä on valmisteltu huolella, kun Valo ja päivä ovat pisimmillään pallonne puoliskolla kaksinaisuuden maailmassa. ON kuin suuri kosminen ovi olisi auki ja sen kautta Virtaisi Valoa ihmiskunnalle, ottakaa vastaan, ottakaa vastaan, ottakaa vastaan!

Tälle päivälle teemana on uudenlaisen intuitiivisen henkisyyden löytäminen. Tänään Teitä nostetaan vielä yhden askeleen ylemmäs tasoille, joita on vaikea kuvailla yhdessä hetkessä.

Laajeneminen on ehkä oikein sana sille, mitä tässä meille näytetään. Laajentakaa Auraanne, Hengittäkää Valoa Sisäänne. Yhtykää Maailmankaikkeuden Valon Hengitykseen, hengittäkää Valoa sisäänne. Vetäkää sisäänhengityksellä Valoa itseenne ja uloshengityksellä Laajentakaa Valolla Auraanne.

Teitä kohotetaan nyt ykseyteen yhä laajemmin ja yhä voimallisemmin. Se tarkoittaa sitä, että saatte päästää irti ihmisen taakasta, jota olette kantaneet miljoonia vuosia harteillanne. 

Puiset ristit kolahtelevat kiville, kun niitä heitetään harteilta pois, saatte uuden eteerisen tehtävän itsellenne. Kohottakaa kätenne ja kasvonne ja katsokaa ylös, Teille annetaan Valoa.

Tässä meille laskeutuu eteerinen pilvi kannateltavaksi puisien raskaiden ristien sijaan. Monen hartiat ovat verillä kantamisesta, laittakaa harsoa harteillenne ja antakaa sen parantaa ensin itseänne. Antakaa sen jälkeen harso kaikille, kenen harteilla tunnette sydämenne kautta olevan kipua ja tuskaa.

Tämä harso on kuin kangasta ja pumpulia. Uusi tehtävä ei ole vanhan kaltainen. Ennen tehtävänne oli kantaa omaa ristiänne ja tulla yksinäiseksi tiellänne. Yksin ja erillisyydessä vaelsitte ja melkein katketaksenne otitte taakkoja kantaaksenne. Nyt tänä päivänä vaihdamme tehtävänne. Teidät koodataan uudella tavalla, uuteen alkuun.

Tämä uusi tehtävä on erinlainen. Se on ykseystasojen tehtävää ja se tarkoittaa sitä, että Teidän on ensin autettava toisianne. 

Yhdessä kätenne kurkottavat tätä pehmeää, taipuisaa ja joustavaa pastellin väristä pilveä, joka kuvastaa kollektiivista tehtäväänne.  

Jos yhdetkin kädet jäävät pilvestä irti, on odotettava niin kauan aikaa, että kaikki ovat tässä ja mukana. Palveleminen on uusi luontonne, mitä enemmän kykenette antamaan toisille, sitä enemmän saatte.

Olette ihmiskuntana latautuneet tätä Jumalallista hengitystä varten. Hengitätte ulos ihmiskunnan auraan ja valo laajentaa koko ihmiskunnan auraa ja tietoisuutta. Hengitätte Valoa sisään kehoihinne ja sitten ulos Auraanne ja silloin tehtävänne laajenee. 

Sisarten ja veljien kaltaisesti autatte toisianne. On tullut ykseyden ja yhteishengen aika. Ketään ei jätetä ulkopuolelle, on ymmärrettävä, että tehtävänne on auttaa vähäisintäkin pääsemään mukaan ylösnousemukseen. Ei vain niitä, jotka kulkevat jo Valossa.

Siinä mitataan Sydämen Viisautenne Määrä. Miten kykenette auttamaan niitä, jotka vielä vastentahtoisesti tulevat perässänne ja laittavat hanttiin Valolle. Taistelulla ette pääse eteenpäin. 
Muistakaa tämä, puinen risti on pudotettu myös vastarintaisten harteilta ja Valon pilvi koskettaa myös heitä. Te kaikki olette yhtä suurta näytelmää.

Jos yhdetkin kädet jäävät puuttumaan pilvestä, jos yhdetkään kädet eivät tavoita uuden tehtävänne eteeristä muotoa, on odotettava niin kauan aikaa, että kaikki ehtivät mukaan. 
Ja yhdellä askeleella, yhdellä Sydämen Sävelellä ja yhdellä tahdolle Te palvelette. Autatte niitä, joiden kädet ovat lian tahrimat. Sillä kun Te hengitätte syvään itseenne ja hengitätte syvään Auraanne, niin Te hengitätte samalla Toivoa ja Valoa kaikille niille, jotka vielä nukkuvat.

Makustelkaa näitä sanoja sisällänne. Vielä aika nukkuu ja antaa odottaa. Tämä tieto on annettu teille, että osaisitte valmistua. Tässä kanavoinnissa tahdomme kertoa teille hieman uuden ajan tehtävän luonnetta. Vielä ei ole mahdollista selvittää paljoa, mutta energiassa kaikki on valmista.

Tunnustelkaa unikuvina ykseyden uuden ajan luonnetta ja ottakaa vastaan parantava pilvi kaikkine parantaja joukkoineen. Ottakaa vastaan sisäisten tasojen hoitoja niiltä, jotka sitä sisäisillä tasoilla tekevät. Sisäisesti on Teille Valomaailmoihin valmistettu ja avattu monta opetushuonetta. Menkää sisäisiin maailmoihinne kukin kykynne mukaan ja ilmoittakaa, että olette valmiit ottamaan vastaan sen tehtävän, joka Teille on annettu.

Lopuksi yllemme Virtautetaan Vaaleanpunaista Eteeristä Valoa, jossa on mukana Korkeimmista Enkelimaailmoista Virtaavaa Voimallista Valoa. Valoa, joka tulee olemaan ihmiskuntana kollektiivisesti oma ja yhteinen tehtävämme.

Kanavointia innoittivat Ylösnousseiden mestareiden sisäisten Valomaailmojen maailmojen joukko. Äiti Maria, Mestari Jeesus, Kwan Yin, Mestari Kuthumi, Kosmiset Delfiinit, Enkelikunnat ja Uuden Ajan Kristalli Avatara. 
Tähän päättyy tämän kertainen kanavointi. Kiitos Kiitos Kiitos!

Ei kommentteja: