WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 15. syyskuuta 2009

Annan sieluni olla oppaana / Vapauden tanssi


Violettiliekki
Rakkauden liekki

Saint Germain



"Olen valmis päästämään irti yrittämisestä. Näen, että kaikki ponnistelu vain vahvistaa mielessäni sitä harhauskomusta, että minun on tehtävä jotain ollakseni se, kuka jo olen? Lopetan yrittämisen.

Hengitän ja sallin mieleni rentoutua. Annan sieluni olla oppaana elämässäni, opastavana Valona ja opastavana Voimana elämässäni. Olen yhtä itseni kanssa. Olen yhtä sieluni kanssa. Olen yhtä Alkulähteen (Jumalan) kanssa.

Sytytän tämän upean uuden minän elämääni. Rakastan sitä ja tuen sitä, samalla kun se Rakastaa ja tukee minua. Olen vapaa siitä harhasta, että olen jotain sellaista, mitä en ole. Olen päättänyt elää tässä elämässä niin kuin sieluni. Päätös on tehty!

Sallin itseni olla sellainen, kuin olen. Teen tämän itseni vuoksi. Minun ei ole mitään tarvetta vakuuttaa ketään siitä, kuka olen.

Totuus on, ettei minulta puutu mitään, koska olen kaikki. Itseni maadoittaminen tähän tietoon, on uusien suhteitteni perusta. Kun sallin toisten olla sellaisia kuin he ovat, vaikka vaikuttaisivatkin olevan kiinni vanhassa maailmassa, he eivät kosketa minua.

Sallin itseni olla siinä kohtaa, missä olen tällä hetkellä - täydellisessä kohdassa, täydelliseen aikaan ja täydellisessä kokemuksessa.

Sydämeni toimii Rakkauden magneettina. Kun muistan kuka olen, muistamiseni luonnolliset seuraukset vetävät korkealaatuisia ja kauniisti värähteleviä suhteita elämääni. Tarkkailen elämääni ja katson, keitä tulee ja menee. Olen valmiina ihmeille ja yllätyksille.

Olen eheä ja kokonainen, olen Alkulähde (Jumala). Jaan tämän kokemuksen toisen kanssa, joka myös muistaa sen, niin vain yksi asia voi tapahtua.

KOKONAISUUS/EHEYS SUURENEE!

Kun kaksi tai useampi meistä yhdistyy ja jakaa kokemuksena Alkulähteenä (Jumalana) olemisesta, Alkulähteen (Jumalan) rakastava kokonaisuus laajenee.

Tämä on Rakkauden liekki, jota Alkulähde (Jumala) leikkii.

Minulla on Alkulähteen (Jumalan) Rakkaus jaettavana. Minun on vain muistettava, ei mitään odotuksia. Avaan sydämeni ja sallin. Annan ihmisten olla sellaisia, kuin he ovat, ja katson, mitä tapahtuu".
pohdintaani

Lähde: www.joyandclarity.com ; Joy and Clarity International ; Saint - Germain - Kanavointi

VAPAUDEN TANSSI

Se olen minä, Kuthumi, joka tervehdin taas kerran Teitä. Tulen tähän tärkeään aikaan planeetallanne - se on portti Teille kaikille. 

Kyllä, jokaiselle Teistä. Olette kokeneet paljon myllerrystä kaikilla tasoilla viimeisten kahden vuoden aikana. Tietä on koeteltu. Monta kertaa olette tunteneet yksinäisyyttä, olette epäilleet. Kuitenkin sen sijaan, että olisivat yhdistyneet valoenergioiden kanssa, monet ovat valinneet eristymisen ja näin erottaneet itsenne lisää valosta, rakkaudesta ja toivosta. Näin olette tunteneet yksinäisyyttä, tulleenne hylätyksi.

Olette valinneet tämän kokemuksen. Kyllä. Nimittäin aina on ollut valinnanmahdollisuus. Teille on esitetty monia fyysisiä ja tunnekysymyksiä. Toisten luomat ulkoiset todellisuudet ovat tulleet ovellenne. Taas kerran sanon Teille - teillä oli valinnanmahdollisuus. 


Monet teistä eivät nähneet tätä. Monet tunsivat, ettei teillä ollut valinnanmahdollisuutta vanhoissa käyttäytymismalleissa. Mutta teillä oli. Teillä oli aina mahdollisuus vapauttaa itsenne. Kulkea toista polkua. Päästää irti toisten vaatimuksista ja odotuksista.

Tuntemalla, ettei Teillä ollut mitään valinnanmahdollisuutta, ei mitään apua, loitte eristyksen ja sen tunsitte.

Nyt seisotte toisella portilla - tämän vuoden viimeisessä päivässä. Taas teille annetaan tilaisuus nousta eristyneisyyden, erillisyyden ja yksinäisyyden tunteiden yli. Päästää irti tämän vuoden koettelemuksista, päästää irti kokemistanne pimeistä ajoista. Vapautua syvistä yksinäisyyden tunteista. Se ei ole vaikeaa. Vain ilmaiskaa tahtonne niiden häviämisestä. Kokemus on loppu. Sen ei enää tarvitse jatkua, ei. 

 
Päästäkää irti tahdonilmaisulla.

Yhdistykää Viisauteen Sisällänne. Yhdistykää Timanttivaloon Sisällänne. Avautukaa sille. Tuntekaa se lämpö, toivo ja valo. Tanssikaa vapauden, ilon tanssia.  


Sallikaa Timanttivalon Syleillä Teitä, ylittää kaiken tuskan ja pimeyden, sallikaa sen hoivata teitä. Planetaariset energiat ovat kanssanne. 

Tämän illan Kuu Valaisee Polkuanne Matkallanne Sisäänpäin. Yhdistykää suureen Äiti Jumalaan, hänen Valoonsa, hänen Vapauteensa. 

On aika siirtyä itse aiheutetun tuhon yli. Aika avautua, siirtyä jumalaiseen tilaanne, herätä, tunnistaa sisäinen jumalvalonne, jumalitsenne.

On aika käyttää jumalaista tahtoanne. Sisäinen valo lievittää itsen tahtoa.

Yhdistykää kaikissa asioissa jumalaiseen tahtoonne. Kuunnelkaa sisäistä ääntä - Sydänkeskuksessanne, ei mielessänne. Kaikki ovat kokeneet kaksinaisuuden. Se on loppu tänä yönä. Tässä jumalaisen voimakkaan kuun valossa valmistautukaa muutokseen. Valmistautukaa päästämään irti.  

Valmistautukaa vapauden tanssiin.

Olen puhunut aiemmin Kotkasta, joka Lentää Korkealla Kaiken Yllä. Se näkee kaiken, mutta kuitenkin pysyy lentoradallaan. 


Ystäväni, uuden vuoden on oltava kuin kotka, kun päästätte irti vanhasta. Nähkää kaikki - hyvä, huono - tarkkailkaa kaikkea, mutta pysykää kuitenkin omalla polullanne. Pysykää valossa, tinkimättömyydessä, ykseydessä. Jos näette jonkun vihaisena tai jonkun loukkaavan tai pettävän toista ilkeillä sanoilla, käsittäkää, että hänkin on omalla matkallaan. Hän oppii ja kokee, kuten kaikkien täytyy. Lähtekää pois. Älkää antako vastenmielisille sanoille energiaa. Älkää lisätkö niitä.

Pysykää polullanne. Älkää antako pimeyden vetää teitä pois polultanne. Älkää tulko huijatuksi tällä tavalla.

Ole viisas, Ystäväni. Ymmärrä, että olet vastuussa vain omista sanoistasi, omista tunteistasi, omista reaktioistasi ja omista teoistasi. Et toisten, et. Muista tämä, kun nyt valmistaudut päästämään irti, muuntumaan uutta polkua varten.

On aika puhdistaa itsesi. Älä anna vanhojen tunteiden tarttua Sinuun. Ne ovat mennyttä. Näe ne esimerkkinä. Katkeruuden sijasta kysy itseltäsi, mitä olet oppinut tuon kokemuksen kautta - riippumatta sen tuskallisuudesta. 


Kysy sitten itseltäsi, kenelle tuo kokemus kuuluu. Kyllä, ystäväni. Oliko se Sinun? Vai oliko se hänen? Kenen kokemus? 

Sinun on katsottava syvälle sisään vastataksesi tähän kysymykseen vilpittömästi ja totuudenmukaisesti. Kuitenkin vastaus voi myös vapauttaa Sinut.

Kannustan jokaista Teitä käyttämään tämän Voimakkaan Energian 31.12. Sisäiseen Puhdistumiseen, Timanttivalonne herättämiseen ja suuren Kotkan Kaltaiseksi tulemiseen - kaiken tietäväksi, kaiken näkeväksi, Seesteiseksi ja Rauhalliseksi.

Olkaa rauhassa.
Mestari Kuthumi
Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark 
( www.kuthumischool.com) 
30.12.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


 

Ei kommentteja: