WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

"Niin ylhäällä kuin alhaalla"

Ihmisessä, mikrokosmoksessa, on todella vastaavuus aurinkokuntaan, sen seitsemään pyhään planeettaan sekä seitsemään säteeseen eli taivaalliseen ihmiseen, joiden kautta ne toimivat. Ihmisen sielu ja pidemmälle kehittyneissä henki vastaa aurinkoa ja se säteilee ja välittää energiaa ja elämää kehon jokaiseen keskukseen. Siten se pitää koko organismin elävänä. Ihmisen chakrat, energiakeskukset, avautuvat ja kehittyvät pääasiassa sisäisen auringon säteilyn seurauksena. Samalla tavalla aurinko välittää energiaa ja elämää ja lämpöä aurinkokunnan planeetoille. Auringon, suuren ja pienen, voima tuo esiin ne kyvyt, voimat, ominaisuudet ja energiat, jotka piilevät planeetoissa ja ihmisessä. Seitsemän sädettä, jotka ilmentyvät seitsemän pyhän planeetan kautta toimivat ihmisessä seitsemän chakran kautta ja ihmisen seitsemän prinsiipin kautta. Pyörivät chakrat vastaavat auringon ympärillä avaruudessa pyöriviä planeettoja.


Sielun eli Aurinkoenkelin energia virtaa ihmiseen auringon sydämestä.

Hengen eli Monadin energia virtaa henkisestä auringosta.
Persoonallisuuden energia virtaa pääasiassa fyysisestä auringosta.


Oman sielunsa kautta ihminen tavoittaa auringon sydämen, subjektiivisen auringon, sekä universaalin Kristus prinsiipin kaikkialla.


Monadin kautta, sen kehityksen ja avautumisen kautta, hän oppii tuntemaan henkisen auringon, josta itse elämän energia ja henkinen tahto virtaavat.


Sielun eli aurinkoenkelin energia virtaa ihmiseen auringon sydämen kautta.


Auringon sydän välittää magneettisen rakkauden energian kosmiselle Kristukselle, jonka ilmausta ovat seitsemän sädettä, ja se saapuu Maan toiseen suureen planetaariseen keskukseen, henkiseen hierarkiaan, josta se virtaa ihmisen aurinkoenkeliin, joka välittää sen edelleen persoonallisuudelle, ihmisen mieleen, tunnekehoon ja eetterikehoon ja edelleen tiheään fyysiseen kehoon.


Sielut eli aurinkoenkelit ovat suuria rakentajia kuten seitsemän sädettä.


JUMALLINEN TAHTO


Henkisen kehityksen tavoitteena on, että henkinen tahto korkeuksissa ja ihmisen tahto SYNKRONOITUVAT.


Tahdon energia on korkein ja syvin energia maan päällä. Se on itse syy. Tahto on alkuperältään kosminen energia, joka virtaa kosmiselta mentaalitasolta.


SIRIUS


Siriuksen kosmisen rakkauden energia on laadultaan hyvin rauhallinen ja levollinen. Kun tämä energia valtaa ihmisen, hän tuntee rakastavansa koko maailmaa.


Ilman sisäistä elämää, energiaa ja tietoisuutta fyysinen näkyvä maailma ei voisi olla olemassa.


Olemassaolon perimmäiset tekijät ovat syvemmällä tasolla, näkymättömissä maailmoissa.


Kaikilla asioilla on sisäinen ja näkymätön puolensa, atomeilla, kivillä, kasveilla, eläimillä, tähdillä ym..


Lähde: Uuden ajan elämänviisaus.fi
Timo Viitala 2009

Sisäinen ja ulkoinen avaruus

Sisäinen kehoni ei ole kiinteä, se on väljä avaruus. Se ei ole fyysinen muotoni vaan sitä voimistava elämä. Se on äly, joka loi kehon ja ylläpitää sitä koordinoimalla yhtä aikaa satoja erilaisia toimintoja, jotka ovat uskomattomassa monimutkaisuudessaan vain hyvin rajallisesti ihmismielen ymmärrettävissä. Kun tiedostan tämän, äly alkaa tiedostaa itseään. Se on se saavuttamaton "elämä", jota tiedemiehet eivät ole koskaan löytäneet, sillä sitä etsivä tietoisuus on itse tuo elämä.

Fyysikot ovat havainneet, että aineen näennäinen kiinteys on aistieni luoma harha. Niin on myös fyysinen keho, jonka havaitsen ja ajattelen muodoksi, mutta josta 99,99 % on todellisuudessa tyhjyyttä. Niin paljon on atomien välillä tilaa niiden kokoon verrattuna, ja jokaisen atomin sisälläkin on tilaa yhtä paljon. Fyysinen kehoni on vain todelliseen munuuteeni liittyvä väärinkästys. Se on monessa suhteessa ulkoavaruuden mikrokosminen versio. 

Jotta saan käsityksen taivaankappaleiden välisen avaruuden laajuudesta, minun on pohdittava tätä:

alati 300 000 kilometriä sekunnissa etenevältä valolta kuluu reilu sekunti Maan ja Kuun väliseen matkaan, ja auringonvalo saavuttaa maapallon noin kahdeksassa minuutissa. Lähimmän avaruusnaapurimme, omaa aurinkoamme lähimpänä sijaitsevan auringon eli Proxima Centauri - tähden  valo matkaa 4,5 vuotta ssaavuttaakseen maapallon. Näin laaja on meitä ympäröivä avaruus. Sen lisäksi on myös galaksien välinen avaruus, joka ylittää käsityskyvyn. Oman galaksimme lähimmästä naapurigalaksista, Andromedasta, saapuvalta valolta kestsää 2,4 miljoona vuotta ehtiä luoksemme. 

Eikö olekin ällistyttävää, että kehoni on aivan yhtä laaja kuin maailmankaikkeus? 

Fyysinen kehoni, muoto, paljastuu siis pohjimmiltaan hahmottomaksi, kun syvennyn siihen tarkemmin. Se muuttuu sisäiseen avaruuteen johdatettavaksi oveksi. Vaikka sisäisellä avaruudella ei olekaan muotoa, se on kiihkeän elävä. Tuo "tyhjä avaruus"  on elämä koko täydellisyydessään, havainnollistumaton lähde, josta kaikki ilmentymät virtaavat. Lähdettä perinteisesti kuvaava sana on Jumala (Alkulähde).

Kysyn itseltäni: " Tiedostanko tällä hetkellä tapahtuvan lisäksi myös itse läsnäolon ajattomana sisäisenä avaruutena, jossa kaikki tapahtuu?

Minun täytyy tiedostaa kehoni, jotta pääsen sen tuolle puolen ja saan selville, etten ole yhtä kuin kehoni. 

Lue: Uusi Maa Eckhart Tolle 

Ei kommentteja: