WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kysymyksiä Mestareille

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger   (www.mastersofthespiritworld.com)
9.11.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Kysymys:
Mestarit, olen kuullut ihmisistä, jotka ovat kuolleet ja jotka on herätetty takaisin elämään. No, miksi minulla ole eräs kokemus yhtenä aamuna? Minulla oli ylivoimainen tunne, että minun olisi mentävä takaisin pitkäkseni tai nukahtaisin istualtani tuolille. Menin makuulle ja sitten istuin sisareni poikaystävän kanssa, joka oli kuollut. Hän oli kokonaan valkoisissa, istuimme penkillä ja kaikkialla ympärillämme laskeutui kauniisti tuhkapajuja. Oli hyvin kirkasta, muttei kyse ollut auringosta. Olin hyvin rauhallinen - sitä tunnetta minulla ei ole ollut aiemmin eikä sen koommin. Rehellisesti sanottuna, jos olisin voinut valita, olisin halunnut jäädä sinne. Paul istui vieressäni, hän laittoi kätensä polvelleni ja sanoi: "Ole kiltti ja kerro Karenille, että rakastan häntä aina." Tuolloin sisareni oli käymässä luonani - hän oli juuri mennyt suihkuun ja tilanne loppui hänen ollessaan valmis. En ole koskaan unohtanut tätä kokemusta ja mietin, miksi tämä tapahtui minulle. En kuollut ja se oli hyvin todellista. -Janis, USA
 
Vastaus:
Kun sielut ovat lähteneet fyysisestä ulottuvuudesta, heidän täytyy usein vakuutella taakse jääneille, että heillä on kaikki hyvin. He kommunikoisivat mieluummin kyseessä olevan ihmisen kanssa, mutteivät joskus pysty siihen syystä tai toisesta. Sitten he menevät jonkun sellaisen luokse, jolle he voivat uskoa tärkeän viestinsä.
 
Vierailun ajoitus osui siihen aikaan, minkä sisaresi ajatteli Paulia ja kaikkia heidän hyviä asioitaan yhdessä. Tämä antoi energiapotkun Paulin hengelle, jotta hän kykeni kurkottamaan värähtelyerokerrosten läpi ja ilmestymään sinulle tuolla tavalla.
 
Paul halusi varmistaa, että sisaresi tiesi hänen jatkuvasta rakkaudestaan. Hän ei ollut varma, saiko hän viestin suoraan, joten hän kävi sinun luonasi. Ajastasi ja vaivastasi hän antoi sinulle kauniin lahjan. Sinun sallittiin viettää aikaa toisen puolen ehdottomassa rakkaudessa ja muistaa, miltä se tuntuu. Tarpeesi jäädä sinne oli hyvin normaalia, koska olit "Kotona".
 
Olit vastaanottajana tässä tilanteessa, koska olit avoin tuolle mahdollisuudelle. Ja ei, sinä et kuollut. Sinulla ei ollut edes sellaista kuoleman lähikokemusta, mistä olet lukenut. Toinen sielu yksikertaisesti lähestyi sinua henkiulottuvuudesta ja ryhtyi keskusteluun. Se oli todellista, koska sallit sen tulla osaksi todellisuuttasi. Vaali tuota muistoa ja ymmärrä, että se voi tapahtua, kun olet valmis ottamaan vastaan lisäviestejä.
 
Kysymys:
Mestarit, en ole varma, onko tämä typerä kysymys. Ihmisinä tarvitsemme ilmaa, ruokaa, vettä jne. ollaksemme fyysisessä kehossa. Mitä tarvitaan henkiolentona olemiseen? -David, Iso-Britannia
 
Vastaus:
Ensinnäkin, mikään kysymys ei ole täysin typerä, erityisesti antaessaan meille hyvät hekotukset! Kiitos. Sanotaanpa vain, että ihmiskeho on hyvin työläs. Teidän on syötettävä, kylvetettävä, liikutettava ja rakastettava sitä - kuulostaan melkein lemmikiltä, eikö vain?
 
Meidän olemuksemme - astiamme jos sitä halutaan verrata kehoon - ei tarvitse tiettyä muotoa. Se laajenee, supistuu, jakautuu ja muuttaa muotoaan tahdonalaisesti. Voimme liittyä jälleen Lähteeseen, mistä tulimme, päättää tarkkailla monia paikkoja samalla hetkellä tai astua taas ihmiskuoreen yhdelle kierrokselle oppimaan elämänoppitunteja maaplaneetan kaksinaisuudessa. Voimme myös päättää astua toiseen elämänmuotoon ja noudattaa sen vaatimuksia. Mahdollisuuksia on rajattomasti, koska meillä, kuten teillä, on täydellinen vapaus valita.
 
Katsotaanpa siis uudestaan kysymystäsi: miten meitä ylläpidetään? Olemme hyvin yksinkertaista substanssia, mikä asuu koko olemassaolossa: ehdotonta rakkautta. Monet viittaavat siihen myös universaalina energiana, samana substanssina mitä parantajat käyttävät ihmiskehon parantamiseen, tasapainottamiseen ja energisoimiseen. Tämä on tarvitsemamme substanssi ja liikkeellepaneva voima on tietoisuutemme.
 
Kysymys:
Mestarit, päätin katkaista useimmat ystävyyssuhteeni, myös ne jotka ovat antaneet minulle eniten ja joiden jättämispäätös on aiheuttanut myös tuskallisimpia muistoja. Tuo ryhmä on aina mielessäni. Tunsin katkeruutta ryhmän ulkopuolisia ystäviä kohtaan, koska he eivät ymmärtäneet kantaani liittyäkseen etsintääni mukaan. Minun täytyi lähteä, koska en voi löytää syytä jäädä - en voi enää tukea ryhmätunnetta, joka on täynnä katumusta ja katkeruutta. En vain osaa päästää irti. Joka päivä ajattelen heitä, onnellisia aikoja joita meillä oli. Mitä minun pitäisi tehdä? Haluan päästää mieleni irti heistä. -June, Singapore
 
Vastaus:
Sanot uudestaan ja uudestaan, ettet valitse yksin olemista. Et valitse olevasi vastuussa elämästäsi ja päätöksistäsi. Olet vainoharhainen toisten ajatusten osalta. Epäilet jatkuvasti kaikkea, mitä teet. Haluat toisten hyväksynnän, ennen kuin voit tuntea hyväksi sen, mitä teet ja missä olet. Pidät erittäin merkittävänä vuorovaikutusta, mitä tapahtuu ryhmädynamiikassa.
 
On aika vihdoin tunnustaa, ettei kukaan, paitsi sinä itse, voi vaikuttaa tapaan, millä elämäsi kulkee. On merkityksetöntä, mitä toiset ajattelevat, sanovat tai tekevät liittyen sinun elämääsi. Sinun on myös mahdotonta todella tietää, mitä joku toinen ajattelee tai tuntee tavasta, jolla elät, koska sinä et ole hänen fyysisessä olemuksessaan.
 
On aika laittaa eteesi peli, mikä ei anna sinun nähdä mitään muuta. Ala elää elämääsi tutkimalla tapaa, millä reagoit asioihin ulkopuolellasi. Katso jokaisen tapauksen osalta, mitä se saa sinut tuntemaan. Kysy, miksi tunnet niin. Se näyttää sinulle ongelmat, joilta todellisuudessa piiloudut. Mene noihin tilanteisiin ja tunnusta, mitä faktat ovat ja miten haluat ratkaista ne. Toisilla ei ole mitään tekemistä niiden tunteiden kanssa, joita sinulla on heistä tai itsestäsi. Silloin kun työstät itseäsi, et takerru muihin.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.

Ei kommentteja: