WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

JOULUKUUN "IHMEPORTTI" TUO TULLESSAAN RAKKAUTTA, SIUNAUKSIA JA NOPEUTUNUTTA ILMENTYMISTÄ



Kirjoittanut DL Zeta (www.celestialvision.org)
10.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tämän päivän täydenkuun pimennyksen energiat käynnistävät lisääntyneen intensiivisyyden aallon, mikä ulottuu tuleviin viikkoihin ja kuukausiin ja synnyttää puhdistumista ja irtipäästämistä kaikilla tasoilla. Tämä portti tuo myös uusia tilaisuuksia transformoida haasteet siunauksiksi, tunne-esteet ehdottomaksi rakkaudeksi ja toteutumattomat visiot nopeutuneiksi ilmentymiksi.

Tämän portaalin potentiaali on niin voimakas, että sitä voidaan pitää "ihmeporttina", mikä sallii meidän kääntää kaikki, mikä on pidätellyt meitä, itsemme toteuttamisen polttoaineeksi.

Kuunpimennysenergiat ja solutrauman puhdistaminen

Tämän kuunpimennyksen energioilla on voima synnyttää parantumista ja puhdistumista kaikilla tasoilla. Ensisijalla puhdistumisessa ovat menneiden traumojen viipyilevät tunnejäämät. Nämä tunnejäämät juontuvat menneistä ajoista, jolloin jokin haaste tai siirtymäriitti laukaisi syviä tunteita, joita emme kyenneet täysin ymmärtämään ja käsittelemään tuolloin. Kun tätä tapahtuu, tuo episodi ja sen tunnejäämät tulevat olemuksemme kudokseen ja se "kehrää" ajan kuluessa uusia versioita itsestään antamaan meille uusia tilaisuuksia parantua ja vapautua.

Vastustuksen vapauttaminen parantavaan virtaukseen

Tämän kuunpimennyksen voimakkaat energiat koskettavat kaikkia syvällä tunnettuja "pyhiä haavoja" ja yrittävät auttaa meitä pääsemään uusille parantumis- ja vapautumistasoille. Jos vastustamme tätä puhdistumista, koemme uusia ja kasvavassa määrin ylipääsemättömiä esteitä polullamme.

Jos tätä näyttää tapahtuvan, tuossa hetkessä on yksinkertainen ratkaisu: hidasta, hengitä syvään ja pyydä opastusta ja apua. Ole halukas tutkimaan tilannetta edessäsi kiintymättömän tarkkailijan perspektiivistä. Lue hetkessä läsnä olevia symboleja löytääksesi tavat, joilla ehkä uit ajankohtaista virtausta vastaan.

Päästämällä irti vastustamisesta ja toivottamalla tervetulleeksi nyt tapahtuvan tunnepuhdistuksen, pystyt saamaan eniten irti näiden energioiden tarjoamista tilaisuuksista.

Päiväkirjan pitäminen ja unityö tuovat selkeyttä "valveuniin"

Jos et ole varma, mitä sinulta pyydetään tänä aikana, päiväkirjan pitäminen sekä uniesi kirjoittaminen muistiin ja niiden tulkinta voivat antaa tärkeitä vihjeitä. Päiväkirjan pitäminen on samanlaista unityön kanssa siinä mielessä, että saat perspektiiviä ja näkemystä "valveuniisi".

Sisäiset tilat jotka on vasta puhdistettu vanhoista ja pysähtyneistä tunteista, toivottavat tervetulleeksi häikäiseviä uusia mahdollisuuksia, joita virtaa tietoisuuteesi. Näistä kuvista voit rakentaa vision, mikä kantaa sinut edessä oleviin transformatiivisiin aikoihin. Nämä ajat sallivat sinun tehdä kvanttihyppyjä yrityksessäsi muokata uusi identiteetti, joka on voimaantunut luomaan todellisuuksia, mitkä ovat harmoniassa unelmiesi ja visioidesi kanssa.

Jos olet tehnyt pohjatyön - puhdistanut vanhat energiat ja rakentanut uuden tulevaisuusvision - kuunpimennyksen energiat antavat polttoainetta ilmentää nämä uudet visiot.

Parantuneen luovuuden ja ilmentämisen portaaleihin pääseminen

Kuunpimennyksen vahvistuneet energiat avaavat portaalin luovuuden ja ilmentämisen parantamisen. Saadaksesi eniten irti tästä syvällisen muutoksen ja ilmentämisen ajasta, ole valmis vastaamaan korkeamman itsesi kutsuun. Ole valmis ratsastamaan puhdistamisen aalloilla uuteen ja henkisesti harmonisempaan ja voimaantuneempaan luovaan identiteettiin. Tämä identiteetti kutsuu esiin latentteja kykyjä ja lahjoja, joita emme ole vielä tunnistaneet olemuksessamme. Älä ylläty, jos tunnet vetoa tutkimaan uusia ideoita ja mahdollisuuksia.

Selvänäköisyyden ja moniulotteisten taitojen avautuminen

Tänä laajentavana aikana monet alkavat kehittää uusia henkisiä taitoja, kuten selvänäköisyys ja ulottuvuuksien välinen kulkeminen. Jotkut heräävät unista, missä he ovat olleet toisen maailman tapahtumapaikoissa tai ladanneet kehittyneen henkitiedon "tekstejä". Nämä energiat tuovat tietoisuutta kaikkiin niihin kiinnikkeisiin tai tunnetukiin, joita on käytetty ylläpitämään tasapainoa ja turvallisuuden tunnetta. Tämä tietoisuus paljastaa myös uusia mahdollisuustasoja, jotka ovat käytössämme tällä hetkellä.

Usko sinua ympäröiviin siunauksiin

Tämä viikonloppu palvelee siirtymäriittinä, missä sinulla on tilaisuus nähdä siunauksena tai esteenä kaikki, mitä eteesi tulee. Tämä aikana energiat on järjestetty suurta laajentumista varten, joten huomaat helpommaksi kuin koskaan uskoa siunauksiin, joita on ympärilläsi. Mutta päättämällä nähdä kaiken sen siunauksena, mitä ilmestyy elämääsi, hajotat tehokkaasti kaikki esteet, joita ilmaantuu polullesi.

Ylläpitämällä korkean tiedostamistason voit tarkistaa päivän mittaan, tunnetko taakkanasi ylitsepääsemättömien haasteiden painon vai sallitko laajentuneiden energioiden virrata lävitsesi ja vahvistaa kykyäsi transformoida ehdottoman rakkauden kirkkaassa valossa kaiken, mitä kohtaat.

Universaalin rakkauden vahvaksi voimaksi tuleminen

Yksi tapa tulla taitavaksi muuntamaan esteet siunauksiksi on tulla ehdottoman rakkauden vahvaksi voimaksi. Palvele vähäosaisia ja toimi aistivien olentojen ja ympäristön puolesta. Toimiminen rakastaen ja palvellen niitä, jotka eivät ole yhtä vahvoja ja voimaantuneita kuin sinä, sallii sinun tulla voimakkaammaksi ja rakastavammaksi voimaksi universumissa.

Annamme 16 askelta, jolla voit saada parhaimman irti tästä syvällisestä muutos- ja transformaatiojaksosta.

1) Vietä aikaa luonnossa - yhdisty kasvien, puiden, kukkien ja yötaivaan rauhaan ja täydellisyyteen.

2) Paistattele päivää 10-15 minuuttia. Kuvittele auringon täyttävän kehosi solut.

3) Hoivaa joka päivä itseäsi. Aloita uusi terveyskuuri, valmista terveellisiä aterioita itsellesi, käy kylpylähoidoissa, hieronnassa jne. Homeopatia, eteeriset öljyt ja kukkauutteet voivat osoittautua hyödyllisiksi tänä aikana.

4) Puhdista ympäristösi energia. Siivoa pois kaikki roska ja järjestä tila innostavaksi ja kohottavaksi.

5) Tee aikaa luovalle leikille ja keskity prosessiin tuotoksen sijasta.

6) Salli mielikuvituksesi johtaa sinut matkoille tietoisuudessa. Mielikuvituksesi on ovi korkeampaan tietoisuuteen.

7) Tee joogaa, Tai Chitä tai muita liikuntamuotoja, jotka harmonisoivat mielen, kehon ja hengen.

8) Tee kiitollisuusluettelo ja ilmaise kiitollisuutta kaikesta elämässäsi. Tämä sisältää kaikki haasteet tai "testit", joita ehkä tulee eteesi tänä aikana.

9) Tee lahjoitus ja tee vapaaehtoistyötä hyväntekeväisyydessä, mikä auttaa eläimiä, ympäristöä ja vähäosaisia. Kun annat säännöllisesti tarpeessa oleville, pysyt harmoniassa sydämesi kanssa. Olemme kaikki maaenkeleitä, jotka kykenevät vastaamaan kutsuun jumalaisen avun toimittamisesta.

10) Joka kerta kun kohtaat stressiä tai negatiivisuutta, harmonisoi ajatuksesi ja tunteesi ehdottoman rakkauden kanssa. Tämä sallii sinun pysyä positiivisena, keskittyneenä ja maadoittuneena.

11) Nyt on tärkeämpää kuin koskaan syödä puhdasta ja terveellistä. Tärkeimpinä listalla ovat juurekset ja tummat, runsaslehtiset vihannekset.

12) Kiinnitä huomiota opastukseen ja viesteihin, joita saat joka hetki. Viestejä tulee unissa ja meditoidessa. Älä ylenkatso "valveuniesi" arvoa arkielämässä. Kaikki ympäristössäsi ja kaikki mitä tulee tietoisuuteesi, sisältää symbolin arvokkaasta informaatiosta matkaasi varten.

13) Pane merkille kaikki tunneliipaisimet ja avaudu niiden viestille. Ihmisiä ja tilanteita ilmestyy monilla rintamilla laukaiseman tunnejäämiä, joita sinulla on.

14) Rakasta ja anna anteeksi itsellesi ja toisille kaikki havaitut puutteet. Meillä on sielusopimuksia monien olentojen kanssa, jotka ovat suostuneet auttamaan meitä itsemme tiedostamisen matkalla ja toisin päin.

15) Hyväksy ja ota avosylin vastaan se, että olet viisas ja voimakas olento, joka kykenee antamaan siunauksia kaikille kohtaamilleen.

16) Hahmota ja aktivoi aikajanat, joilla elät korkeimpia unelmiasi ja visioitasi, ja elät jokaisen hetken voimakkaana rakkausvoimana universumissa. Korkeimmat aikajanasi toteutuvat, silloin kun hyväksyt ja uskot, että kaikki mitä pystyt hahmottamaan, on potentiaalina mahdollisuuskentässäsi.
 
JOULUKUUN "IHMEPORTTI" TUO TULLESSAAN RAKKAUTTA, SIUNAUKSIA JA NOPEUTUNUTTA ILMENTYMISTÄ
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: