WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Galaksin Historiaa


Hei. Nimeni on Nomar ja olen Arcturilta, mikä on Arcturus-järjestelmän planeetta Bootes-tähtijärjestelmässä. Ja rotuni on sen neuvoston jäsen, mitä kutsutte kansankielellänne Liitoksi, samanlainen kuin planeettaliittonne Star Trek -sarjassa. Se ei ole kovinkaan kaukana mahdollisuuden rajoista. Itse asiassa tieteiskirjallisuutenne ja -elokuvanne perustuvat sille. Kaikki on tarkoitettu koodaamaan, muistuttamaan ja myös harhauttamaan - syöttämään kuvia ihmisille, jotteivät he muista Galaktista liittoa. 
 
Minulle on ilo ja kunnia saada tilaisuus puhua kanssanne. Antaakseni teille vähän taustaa Liitosta, osallisena on noin 183 rotua. Sanoessamme rotu, tarkoitamme, että voi olla useita planeettoja, joilla on sama rotu, joten maailmoja on paljon enemmän kuin 183. Me olemme vain yhtä rotua. Itsemme kuvaamiseksi, meillä on samanlainen geneettinen sukulinja kuin linnuillanne, joilla on höyhenet ja nokka, ja meillä on kaksi jalkaa. Olisimme teistä hybridejä. Rotuni on asunut maan päällä lyhyen ajan ja ajatellut sitä lomapaikaksi. Se oli kaunis paikka, minne matkustaa, mutta kuljemme harvoin, koska olemme ottaneet tarkkailijan roolin nykyisen asiantilan vuoksi.
 
Kysymys: Kertoisitko meille lisää Galaktisesta liitosta?
 
Nomar: Minulla on paljon enemmän kerrottavaa teille Liiton roolista - miksi se luotiin ja oman näkemykseni. On monia erilaisia totuuksia. Kuten opitte moniulotteisena olentona, totuus on havaintotapa. Se ei ole valoa eikä pimeyttä. Se vain on. Se on kokemus. Se on koodaus. 
 
Galaktinen liitto luotiin vuosituhansia sitten Orionin järjestelmän suurien sotien aikana ylläpitämään rauhaa vapaan valinnan alueilla. Tapahtui paljon aikahyppelyä ja paljon luvatonta luomista - ne joiden kiinnostus ja uteliaisuus olivat ylittäneet heidän henkisen kehityksensä, vaaransivat galaksin kudoksen vakauden. Liitto luotiin - paremman sanan puutteessa - valvomaan aikahyppelyä ja peruselementtien tuhoamista. Jos toimiin ei olisi ryhdytty, kaikki mitä oli luotu, olisi tuhoutunut ja valitettavasti kokeilun ei voinut sallia mennä niin pitkälle. 
 
Ymmärtäkää, että vapaa tahto on tärkeä. On kuitenkin rajat, joihin saakka alkuperäiset luojat olivat valmiit sallimaan vapauden ja kokemisen mennä - galaksin täydellinen tuhoaminen oli rajana. Tuossa kohtaa oli liikaa rotuja ja liikaa olentoja mukana, joten vedettiin rajat. Näin muodostettiin Galaktinen liitto. Alussa se oli 53 planeetan, yhteensä kuuden rodun kokous. Oli andaarilaiset, lemurialaiset, orionilaiset, siriuslaiset ja arcturuslaiset. Ymmärtäkää, että teidän lemurialaisenne olivat Lyyran jälkeläisiä. Ja heidän edeltäjänsä, heidän esi-isänsä loivat Galaktisen liiton. Onko Sinulla muita kysymyksiä, Brian?

Kysymys: 
Kyllä. Mainitsit alkuperäiset luojat. Puhuisitko meille vähän siitä?
 
Nomar: 
Hyvin suppeasti, koska se ei ole painopisteemme, mutta annamme sen omaa henkilökohtaista informaatiotasi varten. Kun tietoisuus jakoi itsensä, oli tarpeellista jakaa tietoisuus 12 olentoon, maailmankaikkeuden resonanssin sisältämiseksi. Nämä 12 olentoa loivat perusrakennuspalikat, jotka ovat sallineet maailmojen kehittymisen. He ylläpitävät järjestelmän vilpittömyyttä varmistaen, ettei kudosta revitä ja suikaloida, että asiat luistavat tasaisesti heidän luomakuntansa rajoissa. Elokuvanne Matrix ei ole kaukana - tietokoneet vain ovat heijastusta teistä, ei toisinpäin.

Kysymys: Haluaisit siis keskittyä Galaktiseen liittoon?

Nomar: Kyllä.


Kysymys: 
sanoit sen alun perin koostuneen 53 eri planeetasta?

Nomar: Kyllä.
 

Kysymys: Ja kuudesta rodusta? Miten monta planeettaa on osallisena tällä hetkellä?

Nomar: Kuten sanoimme, on 183 rotua. Planeettojen lukumäärä nousee tuhansiin.


Kysymys: 
Siis noilla kaikilla roduilla on edustajansa Galaktisessa liitossa, Galaktisessa neuvostossa?

Nomar: 
Kyllä, on useita rotuja planeetoista riippuen ja kukin rotu edustaa useita planeettoja. Vähän kuin osavaltioissanne, suuremmilla osavaltioilla on enemmän edustajia. Mielenkiintoista kyllä, heijastatte hyvin samanlaista rakennetta hallinnossanne.

Kysymys: Ja missä he tapaavat ja miten usein?

Nomar: 
Tapaamme yleensä maailman ulkopuolella, neutraaleilla alueilla, aluksilla. Mutta on yksi planeetta, mikä vastaa YK:n päämajaa. Galaktisen liiton päämaja.

Kysymys: Mistä tyypillinen kokous koostuu? Mikä olisi asialistana?
 

Nomar: 
Nahisteluista keskusteleminen. Päätösten ja ristiriitojen pohtiminen.

Kysymys: Ja mitä parhaillaan valvotaan maapalloon liittyen?
 

Nomar: Niitä rajoja, jotka asetettiin ylläpitämään planeetan tinkimättömyys, mutta ehkäisemättä mukana olevien vapaata tahtoa, valintaa, kasvua, kokemusta.
 
Kysymys: Ja onko meillä maapallon ihmisinä edustajaa Galaktisessa liitossa?
 
Nomar: Kyllä, Korkeampi Tietoisuutenne.

Kysymys: Meillä kaikilla ihmisillä? Vai ainoastaan yksi yksilö?

Nomar: Ei. On noin 300 ihmistä, joiden korkeampi tietoisuus on kokouksissa. Kaikki eivät kuitenkaan ole ihmisiä. Ne voivat olla myös olentoja, jotka viettävät suurimman osan ajastaan maailmanne ulkopuolella, joten he edustavat toista maailmaa korkeampana tietoisuutenaan, toisena aspektinaan.
 
Kysymys: Entä ne olennot jotka istuvat ihmisinä neuvostossa, tunnemmeko me heitä? Tunnistaisimmeko heidät? Onko heidän identiteettinsä meiltä piilossa?

Nomar: Tuntisit heidät Sielutasolla vuorovaikutuksestanne, Sinä henkilökohtaisesti. Mutta tunnistaisivatko useimmat ihmiset heitä tavatessaan kadulla? Eivät.

Kysymys: Kyse ei siis ole jostain julkkiksesta tai kuuluisasta henkilöstä, jonka massat tuntevat?

Nomar: Ei aina. Toisinaan.

Kysymys: Onko joku tietty, josta voisit kertoa meille ja jonka voisimme tunnistaa nimeltä?
 
Nomar: Hillary Clinton istuu Neuvostossa edustajana Orion-järjestelmästä. Maata ei pidettäisi hänen kotimaailmanaan. Hänen moniulotteinen itsensä on valinnut harmonisoituvansa Orionin energioihin.

Kysymys: Onko se matelijaenergiaa?
 
Nomar: Ei täysin. Mutta hänen energiansa ovat hyvin samanlaista - luonteeltaan enemmän lohikäärmemäistä. Ymmärtäkää, että sota lohikäärmeiden, orionilaisten, siriuslaisten ja liskojen välillä on jatkunut vuosisatoja.

Kysymys: Okei. Miksi? Näyttää vain siltä, että ihmiset olisivat henkisemmin kehittyneitä.

Nomar: Ei aina. Heidän vaikuttimenaan on ollut kiinteistöt. Ne ovat kumpikin rotuja, joiden liikkeellepaneva voima on luonteeltaan hyvin perusvoimaa. 
 
Heillä ei kyse ole ollut koskaan henkisestä etsinnästä. 
 
Heidän Sielunsa ei halunnut kokea Henkisyyttä. He halusivat penkoa fyysisyyttä hyvin syvältä ja siinä he ovat hukanneet itsensä. Ja siihen he taas palaavat. Se on melkein kuin jonkin riippuvuuden osumista pohjaan saakka. Niin täytyy tapahtua myös matelijoille, ennen kuin he muistavat muut aspektinsa. Heidän on tutkittava syvimpiä ja pimeimpiä osia.
 
Teidän on siis tärkeää ymmärtää moniulotteisina olentoina, että nämä toiset elämät vaikuttavat teihin ja te vaikutatte toisiin elämiin. Tämä on suurin ymmärrys, suurin hyppäys ja suurin käsite, mihin lineaarisen ajattelun olennot törmäävät.

Kysymys: Onko Sinulla mitään työkaluja auttamaan, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten holograafinen maailmankaikkeus toimii? Ja miten moniulotteiset olennot ovat monessa ajassa ja tilassa/paikassa?
 
Nomar: Ensinnäkin sanon, että moniulotteisuutenne ymmärtämisessä on kyse hitaasta prosessista, koska olisi kirjaimellisesti shokki järjestelmällenne saada kokemuksia siitä, että Te ette ole moniulotteisia - koska tämä maailmankaikkeuden sektori suunniteltiin luomaan kaksinaisuus. 
 
Tämän käsittäminen on siis hyvin hidas prosessi. Ja kuten huomaatte viimeisten kymmenen vuoden ajalta, olette hitaasti yhdistäneet tämän näkemyksen havaintoonne todellisuudesta. Jos Teidät kuitenkin sysättäisiin Korkeampaan Ulottuvuuteen, missä aikaa ja paikkaa ei ole, se olisi Teille hyvin stressaavaa tällä hetkellä.  
 
Tämä tahtoo sanoa sitä, että uneksiessanne/nähdessänne unta, olette ulkona kehostanne, mutta jos olisitte fyysisessä kehossanne tämän kokiessa, se olisi järkytys elimistöllenne. Olette tottuneet tekemään sen ilman kehoa.

Niinpä valmisteluna historian ymmärtäminen ja muistaminen on upea työkalu, koska se harmonisoi kristallirakenteenne siihen pisteeseen, missä voitte käsitellä olemisen toisissa ulottuvuuksissa, koska olette järjestäneet Olemuksenne Uudelleen Värähtelemään Korkeammalla Taajuudella. Muuten se olisi kuin virtapiirin ylikuormittamista liian suurella sähkövirralla.

Kysymys: Kommentoisitko "kristallivirtapiiristöä"?

Nomar: Kyllä, mitä haluaisit tietää siitä?
 

Kysymys: Miten voit kuvata sitä kehossamme?

Nomar: Teillä on DNA:ssanne markkereita. Kun ne on napsautettu päälle, kristallirakenne ilmestyy energiakehoonne. Fyysisessä rakenteessanne on ankkuroivia kytkentäpisteitä, aivan kuin chakrat ovat ankkuroitu fyysisen kehon ja eetterikehon välille. 
 
Fyysinen kehonne ei siis välttämättä muutu täysin Kristallirakenteeseen. Energiakehonne harmonisoituu. Ajatelkaa sitä puhelinkaapelinanne. Kristallikaapeli ottaa vastaan tarjolla olevia uusia energioita ja fyysinen kehonne kytkeytyy siihen tiettyjen virtapisteiden kautta. Nämä pisteet ovat meridiaaneilla. Pääasiassa käpylisäkkeessä, kateenkorvassa ja aivolisäkkeessä - kaikki ovat rauhasjärjestelmässä.
 
Kysymys: Onko jotain, mitä voimme tehdä tämän parantamiseksi?
 
Nomar: Se on automaattista, kun kohotatte värähtelyänne, kun toimitte Rakkauden taajuudessa. Ihmiskoodaus on tällä hetkellä sellaista, että nuo pisteet aktivoituvat, kun toimitte Myötätuntoisesti ja Rakkaustaajuudella.
 
Kuten sanoin omasta historiastamme, meillä on ollut hyvin monia sotia, joista jotkut eivät olleet alkuperäinen pyrkimyksemme tietoisella tasolla. On niitä, jotka kertovat teille, että orionilaiset ja siriuslaiset olivat näiden suurien sotien aloittajat, mutta periaatteessa kyllästyneenä elämäntyyliin, missä ei ollut paljon moninaisuutta, päätimme luoda näitä tilanteita. 
 
Tunsimme vetoa niitä kohtaan, jotka olivat täydellisiä vastakohtia. Meissä oli niitä, jotka halusivat tutkia tuota osaa olemuksestaan ja siksi he asettuivat maan päälle. Maapallo oli täynnä moninaisuutta. Vahvuutemme on soinnussa ja matematiikassa ja aineen luomisessa. Mutta oli niitä, jotka olivat kiinnostuneita vastakohdan tuhoamisesta, hajottamisesta. 
 
Ja maapallo oli täydellinen polariteettikokemus. 

Planeetalla oli tuolloin muita rotuja. Oli lyyralaisia, numerialaisia, larkitanilaisia, numareja ja alarinlaisia. Ette ole kuulleetkaan monista näistä roduista tai ne eivät ole luultavasti tuttuja, koska heidän oppituntinsa eivät resonoi niiden kanssa, joita te parhaillaan työstätte. Ihmisemme huomasivat siis kamppailevansa laajentumis- ja tutkimishalun kanssa. Omassa maailmassamme oli niitä, jotka loivat, ja niitä jotka halusivat tutkia hajottamisnäkemystä. Se oli kiehtova ja kuumentuneen väittelyn aihe. Tämä sai aikaan ensimmäisen polariteettinäkemyksen järjestelmäämme. 

Ne jotka halusivat hajottaa, pakotettiin lähtemään maailmastamme. Maapallo oli täydellinen ratkaisu. Ennen lähtöä oli suurta kahinointia ja taistelua. Jotain sellaista, mikä oli vierasta kansallemme. Se oli ensimmäinen kerta historiassamme. Oli niitä jotka lähtivät maapallolle ja jotka olivat sitä mieltä, että he halusivat olla kotimaailmassaan, vaikka maapallo olikin kaunis paikka. Suuri sota ja kamppailu jatkui heidän paluunsa jälkeen, kun he halusivat saada takaisin omansa (kotimaailmamme). 

Tuon kamppailun myötä planeettamme tuhoutui suurelta osin. Maailmamme jakautui nyt kahtia. Paljolti samaan tapaan kuin kuvittelette jin/jang-symbolinne, meillä oli planeetallamme puritaani ja rakentava osa - pimeä ja tuhoava osa. He esittivät roolinsa ja auttoivat hajottamaan, jotta asiat voitiin rakentaa uudelleen. Olemme alkaneet ymmärtää, että kumpaakin puolta tarvitaan, että ne ovat kumpikin osa luomista. Ja näiden kahden yhdistäminen tekee kokonaiseksi.

Kysymys: Voisitko kommentoida näiden kahden tavan yhdistämistä kokonaisuuden luomiseksi?
Nomar: Myötätunto. Ymmärrys siitä, että maapallo luotiin kumpikin puoli mielessä. Ei voinut olla yhtä ilman toista. Ei voinut olla miehistä ilman naisellista. Ei voinut olla valoa ilman pimeyttä. Ei voinut saada toista äärimmäisyyttä ilman toista.
 

Kysymys: Kiitos, että tulit puhumaan meille. Onko jotain muuta, mitä haluaisit jakaa kanssamme? Oletko yhdeksännen ulottuvuuden olento?

Nomar: Kyllä, ymmärtäkää, että silloin kun siirtyy ajan ja paikan rajoitusten yli ja liikkuu ulottuvuuksien läpi, ei välttämättä ole rajoittunut johonkin yhteen. Ajatelkaa niitä kerroksina, korkean talon kerroksina. Voi mennä mihin tahansa kerrokseen ja mihin tahansa huoneeseen. Ja jokaisessa niissä on omat olosuhteensa. Jokainen huone näyttää erilaiselta. On erilaisia talon sääntöjä. Jos voitte ajatella sitä näin, sellaisia ulottuvuudet ovat.
 

Kysymys: Kehosi on siis suunniteltu niin, että se voi sietää taajuusmuutoksia ulottuvuuden vaihtuessa?

Nomar: Tietyissä ulottuvuuksissa, kyllä. Jos asuu yhdeksännessä ulottuvuudessa, ei ole vaikeaa siirtyä kuudenteen ulottuvuuteen. Säännöt ovat vain erilaisia joka ulottuvuudessa. Yksi ulottuvuus voi olla luotu äänellä. Toinen voi olla luotu symbolien ja geometrian malleilla.

Kysymys: Kasvatteko ymmärrykseen eroista ulottuvuuksien välillä vai opetetaanko sitä teille?

Nomar: Se on luontaista tietoa, koska ymmärrämme, että olemme kaikki yhteydessä. Ymmärrämme ja muistamme maailmankaikkeuden todellisen luonteen, kun taas te olette unohtaneet sen. On vaikeaa kuvailla, millaisia ulottuvuudet ovat, koska teillä ei välttämättä ole termejä ymmärtääksenne kaikkia näkemyksiä. Mutta olette pääsemässä siihen. Olette muistamassa. Muu osanne muistaa. Ikään kuin pikkuvarpaanne olisi unohtanut olevansa osa kehoa. Mutta muu kehonne tietää, että varvas on osa sitä.

Toivomme tämän auttavan. 
GALAKSIN HISTORIAA - KESKUSTELUA NOMARIN KANSSA

Nomaria kanavoinut Wendy Kennedy ( www.higherfrequencies.net)

Toukokuu 2006
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

ANTHARUS, SININEN LOHIKÄÄRME PUHUU

Ihana kanavointi Kiitos Antharus

OSA I

Antharus:

Tervehdys Rakkaani, minä olen Antharus, Sininen lohikäärme. Sinä ja minä olemme tunteneet toisemme hyvin pitkän aikaa, ja meidän aiempi ystävyyssuhteemme on kestänyt ajan koetuksen.

Olen palannut maapallolle Plejadeilta noin vuosi sitten (suom. huom. kanavointiajankohta ei ole tiedossa), lähemmäs teitä ja viettämään jälleen kerran aikaa rinnallanne, vaikka te ette pystykään näkemään minua nykyisellä näkökyvyllänne. Kyllä, minä lähdin planeetaltanne yli 100 000 vuotta sitten, jolloin lohikäärmeitä alettiin pelätä ja metsästää aikana, jolloin suuri osa tämän planeetan ihmisistä kadotti yhteytensä jumalaiseen lähteeseensä. Tuosta aikakaudesta tuli toinen vaihe tietoisuuden ”romahtamista”, kuten Te sitä kutsutte, jolloin ihmiskunta vajosi syvemmälle tiheyteen ja kaksinaisuuteen.

Minä haluan Sinun tietävän, että olemme erittäin hyviä ystäviä erittäin kaukaisesta paikasta tällä planeetalla, ajalta jolloin lohikäärmeitä kunnioitettiin, rakastettiin ja arvostettiin sivilisaationne ja planeettanne suojelijoina ja vartijoina. 
Tuon Ystävyyden vuoksi, jonka me jaoimme hyvin kauan sitten Lemurian aikoina, minä olen nyt palannut tarjoamaan Teille taas syvää Ystävyyttäni ja tuomaan oman lisäarvoni planeettanne muodonmuutokseen tavoilla, joita Te ette pystyisi vielä Ymmärtämään. 
Minun tarkoitukseni on auttaa Teitä Luomaan enemmän taikaa ja hauskuutta elämäänne. Pian, Rakkaani, Te alatte ymmärtää, mistä minä puhun. Minä pyydän nyt Teitä kaikkia muistamaan ne ihanat ajat, joita meillä ennen oli yhdessä, ja sen, miten paljon hauskaa me loimme.

Kuten voisitte kuvitella, minä olen Valo-olento, joka on elänyt viidennen ulottuvuuden tietoisuudessa hyvin pitkän aikaa, näin ollen en kuitenkaan ole näkyvä niille, joiden sisäinen näkökyky ei ole vielä avautunut. Minulla on edelleen korkeutta 30 jalkaa (noin 9 m) seistessäni suorana ja silloin kun siipeni on levitettyinä, tarvittaisiin mittanauhaa noin 75 jalkaa (noin 23 m) ulottumaan siivenkärjestä toiseen.

Lemurian aikoina minä johdin ryhmää lohikäärmeitä, jotka uskollisesti ja armollisesti vartioivat palatsianne ja monia ihmeellisiä temppeleitänne. 
Me, lohikäärmeet, nautimme elämää palvellen satojatuhansia vuosia Lemurian loistokkaina aikoina, jolloin kaikki elämä oli täysin harmonista ja pelot olivat vielä tuntematonta värähtelyä ihmisille. 
Suuresta koostamme huolimatta ihmiset eivät pelänneet meitä ja lapset tulivat iloisina leikkimään kanssamme. Me annoimme heidän usein istua turvallisessa paikassa suurien siipiemme välissä ja veimme heidät lennoille maan yläpuolelle.

Sinäkin, Aurelia, lasten tavoin nautit istumisesta kolossa siipieni välissä, missä tuntui turvalliselta. 
Me lensimme pitkiä matkoja suurella vauhdilla ja kohosimme Äitimaan taivaalle. Tänä päivänä nykyisen yhteiskuntanne tietoisuudessa, vaikka olisinkin täysin kolmatta ulottuvuutta ja fyysisesti kiinteä, sellaista pidettäisiin hyvin vaarallisena ja mahdottomana toimintana. 
Silloin tällä planeetalla ei ollut pelkoa, ja pelon ollessa poissa, on täysin turvallista. Sinä käytit usein kehoani ja lentokykyäni kuljettamaan itseäsi paikasta toiseen. Nykypäivän kielellänne voitaisiin sanoa sinun tavallaan usein käyttäneen minua henkilökohtaisena taksipalveluna. Mutta tuolloin ei ollut sellaista käsitettä. 
Minä halusin sitä ja minusta oli mukavaa viedä Sinua milloin ja minne tahansa halusitkin matkustaa. Ajattele sitä keskinäisenä yhteistyönä, jolloin kaksi ystävää lähtivät pitämään hauskaa ja nauttimaan.

Ymmärrä myös, etteivät ihmiset noina loistokkaina päivinä ennen tietoisuuden romahtamista olleet niin kiinteässä maailmassa kuin tänään. Melkein kaikki, jollei aivan, pystyivät tahtonsa mukaisesti nostamaan ja alentamaan värähtelyään kolmannen ja viidennen ulottuvuuden välillä niiden toimien mukaisesti, millä he halusivat leikkiä.


Kun Sinä tulit lentämään kanssani Äitimaan Taivaalle, molemmat nostivat värähtelyään viidenteen ulottuvuuteen ja näin meistä tuli melko kevyitä värähtelyltämme. 
Siksi ei ollut putoamisen vaaraa, koska me molemmat hallitsimme täysin kehomme. Tämän nykyisen tiheyden näkökulmasta, mihin ihmiset ovat sopeuttaneet kehonsa, lentäminen taivalla lohikäärmeen siivin ei olisi ainoastaan vaarallista, vaan myös mahdotonta. 
Siksi lentäminen, ”teleportaatio”, levitoiminen olivat yleistä tietämystä, jota jokainen piti itsestäänselvyytenä, ja ihmiset eivät koskaan ajatelleetkaan, millaista olisi ilman noita luonnollisia lahjoja, jotka ovat täysin luonnollisia teidän jumalaiselle luonnollenne ja ikiaikainen syntymäoikeutenne.

Ihmiskunta on menettänyt paljon kyvystään elää helposti ja loistokkaasti tuon ajan jälkeen, jolloin lennettiin lohikäärmeen siivin toisiin ulottuvuuksiin. 
Sitä mikä oli silloin luonnollista, pidettäisiin tänä päivänä ihmeenä, ja loistokkuus, mitä ihmisillä oli tuolloin Elämässään, heikkeni asteittain pelkäksi muistoksi menneisyydestä. 
Tänä päivänä, ellemme me tuo takaisin näitä totuuksia ihmiskunnalle, teidän muinaiset muistonne ovat täysin pelkojen ja unohduksen paksun verhon peitossa. Tänään Te ikävöitte tietoa, miten jälleen ilmentää tätä taikaa elämässänne samalla tavalla kuin muinaisina aikoina, ja niille, jotka valitsevat ottavansa vastaan koko valaistumisensa ja itsensä oivaltamisen tämän elämän Ylösnousemuksen kautta, nämä lahjat annetaan taas nautittaviksi.

Teidän kerran tuntemanne taika tulee palaamaan elämäänne nautittavaksi jopa suuremmassa määrin kuin koskaan ennen, koska teiltä on ollut riistettynä tämä kyky niin kauan. Ja tällä kertaa, Rakas Ystävä, ne ihmiskunnasta, jotka tulevat taas ilmentämään jumalaisia lahjojaan jokapäiväisessä elämässään, eivät enää koskaan ota noita lahjoja itsestäänselvyyksinä eivätkä käytä niitä väärin kuten menneisyydessä tehtiin. 
Hintana, joka Teidän kollektiivisena ihmiskuntana on ollut maksettava valitsemistanne törkeistä elämänkokemuksista kieltämällä jumalaisen luontonne, on ollut myös sietämätön tuska ja vaikeudet erittäin pitkän aikaan.

Minä voin lukea Sinun ajatuksesi, ja mielesi juoksee tuhatta ja sataa miettiessään, mitä voit tehdä ja minne sinun on mentävä ilmentääksesi minut fyysisenä eteesi, ja minä tunnen sinun kiihkosi. 
Ainakaan Sinä et ole pelokas, kuten niin monet olisivat. Se miellyttää minua. No, Rakkaani, aika ei ole ihan sopiva vielä, mutta minä tiedän, että lopulta minulla on tilaisuus ja lupa näyttäytyä teille melko konkreettisesti, jotta Te voitte nähdä minut fyysisellä näkökyvyllänne ja Te muistatte minut.

Minä tein asuinsijani tällä kertaa melko korkealle majesteettisen Mount Shastan etelärinteelle, alueelle missä on hiljaista ja missä voin elää häiritsemättä. 
Koska minä en ole näkyvä kenellekään Teidän maailmassanne, kaikki on hyvin ja miellyttävää. Itse asiassa se paikka, jossa nyt asun, on hyvin lähellä aluetta, jossa minulla oli tapana viettää paljon vapaa-aikaani Lemurian aikoina. 
Tämän vuoren neljännen ulottuvuuden puoli on ihastuttavan kaunis ja mukava. Jonain päivän, kun teidän sisäinen näkökykynne avautuu enemmän, te näette sen kaiken ja nautitte siitä. Te tulette elämään kahdessa maailmassa ja lopulta kolmessa maailmassa ja enemmässäkin.



Aurelia:
Miten niin kävi, että lohikäärmeiden oli lähdettävä tältä planeetalta? Mitä oikeastaan tapahtui?

Lohikäärmeinä me hallitsemme täysin elementaalisen ulottuvuuden. Tämä merkitsee sitä, että me tunsimme ja tunnemme edelleen olomme yhtä kotoisaksi ilmassa, maalla, vedessä ja myös tulessa. Jos katsoisit taaksepäin maapallon historiaa, näkisit, että melkein joka kulttuuri viittaa eri tavoin lohikäärmeisiin, vähintäänkin mytologisissa tarinoissa.


Haluan pysyä nöyränä, mutta minun on sanottava tosiasiat. Lohikäärmeiden Kauneus, Voima ja Majesteettisuus oli sellaista, että monet ihmiset, jotka harhautuivat Yhteydestään Rakkauteen ja jumalaiseen Lähteeseensä, tulivat kateellisiksi ja omistautuivat ottamaan meidät oman ylimielisen henkensä hallintaan. 
Monet luulivat, että he voisivat omistaa ja hallita meitä ja käyttää meitä miten lystäävät ja he yrittivät ottaa pois vapautemme ja alistaa meidät. Tuolloin harvat olennot maan päällä olivat älykkyydeltään, myötätunnoltaan, voimaltaan ja kauneudeltaan lohikäärmeitä vastaavia, kenties ainoastaan kauniit ja lempeät yksisarviset. 
Lohikäärmeet ovat Suuria Vapauden Rakastajia ja he olivat jo tuolloin saavuttaneet Suuren Henkisen Mestaruuden Tason. Me emme voineet mitenkään sallia itseämme alistettavan sellaiseen orjuuteen, primitiivisten ihmisen tahdon alle. Kyllä, minä sanon primitiivisten, koska sitä se meille oli.

Koska lohikäärmeillä oli elementtien hallinta, heillä uskottiin olevan tietynlaista taikaa, mitä voitiin siirtää muille. Melkein yhdessä yössä tai hyvin nopeasti ihmisistä ja lohikäärmeistä tuli vastapuolia, satojentuhansien vuosien keskinäisen rakkauden ja yhteistyön jälkeen. Tietenkään  kyse ei ollut kaikista ihmisistä, ja Sinä, Rakkaani, pyrit kaikin voimin Suojelemaan Lohikäärmeitä, niin paljon kuin pystyit. Sinä olit yksi niistä, joka salaa antoivat ruokaa, suojaa ja turvapaikan monille meistä. 
(Lohikäärmeet olivat kasvissyöjiä, vastoin suosittuja mytologisia uskomuksia.) 
Vastineena turvapaikasta lohikäärmeet antoivat suurta suojelua ja heimolaisuutta auttajilleen ja kumppaneilleen. Tuolloisen, vaikutusvaltaisen asemasi vuoksi sinä teit kaikkesi lopettamaan lohikäärmeiden joukkoteurastuksen ja orjuutuksen, mutta sinä et tietenkään pystynyt poistamaan ihmisten tietämättömyyttä etkä voinut puuttua heidän vapaaseen tahtoonsa. Muistan, miten paljon surua se aiheutti sinulle tuolloin ja pitkään sen jälkeenkin.

Jossain kohtaa ihmiset päättivät, että lohikäärmeiden taian täytyy virrata meidän veressämme, koska meillä oli niin suuri voima ja pitkäikäisyys. Ja sitten alkoi meidän veremme metsästäminen. Vastapuolista tuli nyt vihollisia, koska ihmisrotu pyrki tappamaan jokaisen löytämänsä lohikäärmeen. 
Monet lohikäärmeet menehtyivät, kun taas toiset etsivät turvapaikan itselleen, useimmiten maailman kaukaisimmilta alueilta. Tästä seurasi, että meidän ajateltiin olevan eristyneitä, eikä niitä sosiaalisia olentoja, joita me kerran olimme. Uusien kotiemme äärimmäinen lämpötila muutti ihomme väriä ja ulkomuotoa.

Lopulta, tuonaikainen henkinen hierarkia kehotti jäljellä olevia lohikäärmeitä lähtemään Plejadeille, ja tuolloin minä päätin lähteä maapallolta etsimään ystävällisempää kotiplaneettaa. Monet lohikäärmeistä, jotka eivät olleet menehtyneet tavalla tai toisella, päättivät mennä Plejadeille ja muutamille muille isäntäplaneetoille.

Alun perin lohikäärmeet olivat vihertävän harmaita väriltään ja iho oli olemukseltaan samanlaista kuin elefanteilla. Elementtien hallintakykymme antoi meidän kehittää suomuisemman, matelijan ihon, mitä olette nähneet kuvissa. Ihomme väri liittyi uuden kotimme maantieteelliseen alueeseen, eikä ollut tavatonta kuulla, että sininen, vihreä tai jopa punainen lohikäärme oli nähty.

Lohikäärmeet pitivät etäisyyttä ihmisväestöön, koska siihen ei enää luotettu. Lohikäärmeiden suuri määrä hupeni muutamaan kallisarvoiseen yksilöön. Aina kun tällainen suuri menetys tapahtuu missä tahansa maailmassa, se tuntuu kaikissa valtakunnissa eikä tämä menetys ollut mikään poikkeus. 
Ihmiset käsittivät virheensä aivan liian myöhään.

Maapallon ley-linjat risteävät monissa paikoissa. Monissa näistä paikoista yksi maailma voi yhdistyä toiseen. Olette saattaneet kuulla ilmaisuja, jotka viittaavat ”verhojen nostamiseen tai sumun hälvenemiseen”. 
Tietyissä paikoissa, tiettyinä aikoina on mahdollista tehdä juuri niin, kirjaimellisesti siirtyä toiseen tai rinnakkaiseen maailmaan. Useimmat niistä lohikäärmeistä, jotka eivät lähteneet maapallolta, kulkivat noiden aukkojen kautta ja elävät nyt rauhassa maan päällä, mutta toisessa tasossa tai ulottuvuudessa, kolmannen ulottuvuuden näkymättömissä.

Teidän maailmassanne on edelleen muutamia lohikäärmeitä. Ne elävät kaukaisissa luolissa, onkaloissa ja kuopissa. Ne jotka ovat päättäneet jäädä, odottavat kärsivällisesti ihmiskunnan heräävän sille totuudelle, että kaikki olennot ja kaikki lajit ovat osa suurta veljeyttä, yksi ei ole vähempää tai enempää kuin toinenkaan. 
Niiden Energia on Hyvin Parantavaa tälle planeetalle, koska se on elementtien osalta niin tasapainoista. Valitettavasti heidän kannaltaan, muutamia on nähty ja useimpia tarinoita ei ole uskottu.

Tänä aikana monet lohikäärmeet ovat palanneet auttamaan tätä planeettaa ja ihmiskuntaa saavuttamaan elementtien tasapainon, kaikki eivät ole lohikäärmeen kehossa. Ilman tätä tukea ja tasapainoa ei maapallo sen enempää kuin ihmiskuntakaan voisi tehdä välttämätöntä vaihdosta korkeampiin ulottuvuuksiin ilman elementaalisten planeettavoimien häirintää. 

Tietenkin monet meistä ovat täällä hyvin fyysisinä, mutta näkymättöminä teidän näkökyvyllenne, koska me värähtelemme viidennen valonulottuvuuden taajuudella. Täällä tavalla me voimme tehdä työmme rauhassa ja ilman ihmisten katseiden häirintää. Me tiedämme, että 99.9% tämän planeetan ihmisistä pelästyisi kuollakseen, jos meidät yhtäkkiä voitaisiin nähdä, varsinkin lukuisana joukkona. Meitä alettaisiin myös jälleen kerran pelätä ja metsästää.

Me tiedämme, että tulee se aika eikä se ole niin kaukanakaan, jolloin tämän planeetan ihmiset yhdistyvät jälleen jumalaisen luontonsa eri puoliin ja alkavat pitää taas kaikkia aistivia olentoja luomistyön erilaisina ja tasavertaisina puolina. Meistä tulee taas kaikille näkyviä, kun Rakkaus ja todellinen Veljeys vallitsee niiden keskuudessa, jotka elävät tällä planeetalla.

Aurelia:

Sydämessäni minä kaipaan hyvin syvästi aikaa, jolloin maapallosta tulee taas ”rauhallinen planeetta”. Minä kaipaan kokemusta Rakkaudesta ja Veljeydestä kaikkien aistivien olentojen kesken luonnollisena tapana elää arkipäiväistä elämäämme. 

Minä kaipaan nähdä ihmisten kärsimyksen ja eläinten hyväksikäytön loppuvan. Puhuessani, välinpitämättömät ihmiset hylkäävät ja hyväksikäyttävät miljoonia ja miljoonia eläimiä ympäri tätä planeettaa. Ja tämän tietäminen tuo paljon kärsimystä Sydämeeni.  

Antharus:

Minä tiedän Sinun Rakkautesi ja minä tunnen Sinun Sydämesi. Minä tiedän myös, miten paljon Sinä Rakastat kaikkia aistivia olentoja, kaikkia eläimiä ja luonnon ja elementaalikunnan jäseniä. Minä tiedän myös, että sinä et pelkää minua, sitten kun näet minut, koska Sydämesi On Avoin

Siksi minä näyttäydyn sinulle niin pian, kun avaat sisäistä näkökykyäsi vähän lisää. Vaikka minä olenkin korkeammassa taajuudessa nähdessäsi minut, minä olen hyvin fyysinen tuossa taajuudessa ja sinä havaitset minut fyysisenä. Minä alennan värähtelyäni riittävästi, että sinä pystyt näkemään minut selvästi ja toivottavasti pystyt myös tuntemaan minut koskettamalla.

Aurelia:

Minulla on mielessäni hyvin tarkka paikka, missä luulen näkeväni sinut yllättäen jonain päivänä, kun tämä käy toteen. Se olisi hyvin turvallinen paikka meidän tapaamisellemme, kukaan ei koskaan näkisi meitä tai ounastelisi mitään. Mitä sanot?

Antharus:

Kyllä, minä luen mieltäsi ja minä tiedän, mitä paikkaa Sinä ajattelet, ja Sinä käyt siellä melko usein. Minä olen toisinaan ollut siellä seurassasi, erityisesti ollessasi yksin siellä, vaikka sinä et olekaan tietoinen läsnäolostani. Minä lähetän Sinulle Rakkautta ja Suojelua. 
Oletko huomannut usein nukahtavasi maahan ollessasi siellä?

Aurelia:
Kyllä.

Antharus:

Se on taikaa, Rakkaani. Kun sinä lepäät ja nukut ja Henkesi Lähtee Ruumiistasi, me rupattelemme keskenämme tietoisesti. Adama ja Ahnahmarkin liittyvät mukaan melko usein, ja me kaikki työskentelemme Sinun fyysisen kehosi Energiakentillä sen nukkuessa.

Aurelia:

Hmmm… Tiedän usein tuntevani oloni hyväksi nukahdettuani siellä. Minä olen tietoinen, että Adama ja Ahnahmar tulevat kulkemaan kanssani metsässä, mutta en tiennyt Sinunkin olevan usein läsnä. Sinä siis tunnet heidätkin?

Antharus:

Tietenkin, Adama ja Ahnahmar olivat Sinun perheesi jäseniä Lemurian aikoina ja ne olivat myös  minun hyviä ystäviäni. Minä suojelin Teitä kaikkia, mukaan luettuna Lapsesi.

Aurelia:

Menitkö sinä vuoren sisään Telokselle vai tapasivatko Adama ja Ahnahmar Sinut ulkopuolella?

Antharus:

No, molempia. Kun minä palasin vuorelle noin vuosi sitten, minä kommunikoin Adaman kanssa telepaattisesti ja hän tuli ulos Ahnahmarin ja muutaman muun kanssa tervehtimään minua ja toivottamaan tervetulleeksi takaisin. Tämä tietenkin tehtiin viidennen ulottuvuuden tasolla valokehoissamme. Me tapasimme myös Plejadeilla silloin tällöin. 

Adama käy siellä melko usein.  Adama tiesi, että minä palaisin ja hän kertoi minulle vielä ollessani Plejadeilla, että Sinä olit palannut taas vuorelle ja että he olivat tehneet Sinun kanssasi työtä tietoisemmin tuodakseen opetuksiaan maan pinnalle, valmistellakseen tietä lopultakin tapahtuvalle esiintulemiselleen.

Minut myös kutsuttiin tulemaan vuoren sisälle, minkä teinkin. Koska minulla ei ole ihmismuotoa ja minä olen melko suuri verrattuna ihmismuodossa oleviin, vuoren sisällä asuviinkin, jotka ovat paljon pidempiä kuin pinnalla olevat.

Vuoren sisällä on paikkoja, jotka on suunniteltu erityisesti vastaanottamaan meidän kaltaisiamme valo-olentoja ja vieläkin pidempiä, jossa voimme tavata muita erilaisissa kehomuodoissa olevia olentoja.

Monet meistä, palaavista lohikäärmeistä, tapasivat lemurialaisia ja muutamien muiden maanalaisten sivilisaatioiden jäseniä, kun he kutsuivat meidät käymään. 

He valmistelivat hyvin Sydämellisen vastaanoton toivottaakseen meidät tervetulleiksi takaisin maapallolle. Meistä kaikista oli hyvin koskettavaa saada niin sydämellinen ja lämmin tervetulotoivotus. Meillä on mahtava suhde lemurialaisten kanssa. 

Kaikilla avaruuden valonveljillä ei nimittäin ole samanlaista ihmismuotoa, kuin mitä teillä on ja minkä Te tunnette planeettanne pinnalla, mutta maapallon sisäisille olennoille tämä kaikki on hyvin tuttua. 

Avaruuden veljiä on kaiken muotoisia ja värisiä, jotkut ovat hyönteisten kaltaisissakin kehoissa, ja useimmat heistä sellaisissa kehoissa, jollaisia te ette enää muista edes hurjimmissa kuvitelmissannekaan.

Aurelia:

Olen tietoinen tästä. Olen lukenut jonkin verran informaatiota tämänkaltaisista asioista. En usko, että minua pelottaisi tavata suurta hyönteisen kaltaista valo-olentoa kadulla, mutta täytyy myöntää, etten ole täysin varma siitä. 
Tapasin muutamia vuosia sitten erään naisen, joka kertoi minulle, että hän oli tavannut tähtiolennon, joka oli noin 12 jalkaa (noin 3.5 m) korkea ja jonka keho muistutti hyönteistä nimeltään ”rukoilijasirkka”. 

Hän kertoi minulle, että hän oli pelännyt sellaisen olennon näkemistä ja tapaamista, mutta hän sanoi myös, että tämän olennon huokuma rakkausvärähtely oli niin voimakasta, ettei pelolle ollut tilaa. Hän pystyi tapaamaan sen pelkäämättä. Näyttää siltä, että hänellä on moniulotteinen yhteys tuon olennon kanssa. Kenties se on osa hänen sieluperhettään, hän ei sanonut.

Aiotko sinä jäädä pitkäksikin aikaa maapallolle vai palaatko sinä Plejadeille?

Antharus:

Sitä ei ole vielä päätetty. Minulla on aikomus jäädä tänne vähintään tämän planeetan pääsiirtymisajaksi, mikä on ajatukseni mukaan muutamat sata vuotta, mutta hyvin luultavasti jään tänne hyvin pitkään vielä sen jälkeenkin ja jatkan taas tämän planeetan elämän palvelemista.

Aurelia:

Eräs ystäväni, joka on selvänäkijä, kertoi minulle yhtenä päivänä, että hän näkee silloin tällöin hyvin suuren, sinisen lohikäärmeen lentävän valtavaa vauhtia ja hyvin hienosti taivaalla ympäri vuorta ja ArkkiEnkeli Rafael kertoi hänelle sen olevan Aurelian lohikäärme. Minä oletan sen olevan sinä (nauraen).

Antharus:

Tosiaankin Se Olen Minä. Minä tunnen hänetkin ja minä tiedän Teidän olevan Ystäviä. Siksi minä näyttäydyn hänelle silloin tällöin lentäessäni tämän ihmeellisen alueen taivaalla. Olen onnellinen, että hän pystyy vahvistamaan läsnäoloni Sinulle. 

Katsohan, sitten kun Sinun Sisäinen Näkökykysi Avautuu vähän lisää, Sinäkin Näet melkoisen määrän asioita taivaalla vuoren ympäristössä. 

Minä olen ainoastaan yksi monista, monista kiinnostuksen kohteista, mitä sinä pystyt havaitsemaan. Siitä tulee oikein mielenkiintoista ja ihmeellistä. Sinun ”minä olen -olemuksesi” vähän epäröi avata sisäistä näkökykyäsi näinä aikoina. 

On huoli siitä, että sinusta tulisi niin innostunut ”uudesta lelustasi” tai uudesta näkökyvystäsi, että se vaarantaisi tehtäväsi. Sinulla on niin suuri kaipuu nauttia muista ulottuvuuksista, että kun se avataan sinulle, sinä saattaisit haluta viettää kaiken aikasi nauttien uusista havainnoistasi ja niiden mahtavuudesta, ja sinä menettäisit kiinnostuksesi päivittäisen elämäsi töihin ja tehtävääsi.

Aurelia:

Sanoit, että monet lohikäärmeet ovat palanneet. Tekevätkö ne samanlaista palvelua maapallolle ja ihmiskunnalle kuin aiemmin Lemurian aikoina vain tekevätkö he jotain muuta?

Antharus:

Katsohan, asiat ovat muuttuneet tällä planeetalla viimeisten 100 000 vuoden aikana ja ne muuttuvat pian taas melko dramaattisesti. Ei voida koskaan palata taaksepäin ja kun kaikki muuttuu jatkuvasti, mikään ei voi jäädä ennalleen pitkäksi aikaa. Meidän palveluksemme elämälle tulee olemaan erilaista tänä aikana, ja se on tarkoituksenmukaista nykyiselle kehitystasolle. 

Se ei voi olla samanlaista. Minä näen niin, että enimmäkseen ja vähintäänkin jonkin aikaa meidän palvelumme elämälle on auttaa teidän planeettaanne, teidän Maaäitiänne ja ihmiskuntaa tasapainottamaan neljä elementtiä itsessään ja sitten monia muita asioita täytyy hallita.

Kun kaikki ihmiset saavuttavat lisää elementtien hallintaa, se myös auttaa Maa Äitiä vakautumaan. Mikään ei ole erillään ja kaikki toimivat yhdessä saavuttaakseen täydellisen harmonian taas Teidän planeetallenne. 

Te olette rotuna olleet hyvin tuhoava ja häikäilemätön planeettaanne ja sitä Äitiä kohtaan, joka isännöi teidän evoluutiotanne. Teidän planeettanne lähestyy suurten muutosten aikaa, ja on elintärkeää, että kaikki elementit ovat tasapainossa sen turvallista, korkeampiin ulottuvuuksiin siirtymistä varten.

Meidän palveluksellamme tälle planeetalle ja ihmiskunnalle on tekemistä myös tasapainon ja suojelemisen kanssa. Vaikka se pohjimmiltaan on samaa kuin ennen, se ilmentyy kehittyneemmällä tavalla, paljon suurempana yhtenäisyytenä, suurempana rakkautena ja ymmärryksenä siitä, että kaikki elämän eri puolet elävät ja tekevät työtä yhdessä täydellisessä harmoniassa.

Minä lähden luotasi näiden ajatusten myötä ja toivotan Sinulle mukavaa iltaa. Tapaan Sinua unitilassasi. Kutsu minua aina, kun tarvitset apua. Tiedä, että minä en ole koskaan kaukana Sinusta, että olen valmiina auttamaan Sinua, kuten tein menneisyydessäkin.

Aurelia:

Kiitos! Minulle antaa paljon lohtua tietää, että Sinä olet Lähellä. Rakastan Sinua.


OSA II: TAIKA, JOSTA KERRAN TIESIT!

Antharus:

Tervehdys, Rakkaani. Olen onnellinen ollessani taas Yhteydessä kanssasi Sydänten Välityksellä. Meidän on todellakin taas aika rupatella vähän kirjaasi varten, eikö niin?

Aurelia:

Kyllä ja olen niin onnellinen, että voin tehdä tämän taas kanssasi. Tiedäthän, että meidän ensimmäinen pikkukeskustelumme julkaistiin Telos-kirjassa - osa kaksi teki Sinusta hyvin suositun. 
Sinut tunnetaan nyt monissa maissa ympäri maailmaa. Sinusta tuli hyvin nopeasti erittäin suosittu monien sydämissä ja meidän pikkukeskustelustamme tuli yksi kakkososan suosikkikappaleista. Sinusta on tullut lähes  yhtä suosittu kuin Adamasta tämän yhden pikkukappaleen myötä! (Naurua)

Antharus:

Minä iloitsen siitä, että meidän pikkujuttelumme on tuonut takaisin niin paljon Taikaa ja toivoa Taianomaisesta tulevaisuudesta monien Sydämiin. Minä tiedän, että melkein jokainen tuon kappaleen lukenut on todella nauttinut siitä. Tavoitteena oli tuoda takaisin heidän tietoisuuteensa vähän näkemystä siitä taiasta, joka kerran oli hyvin todellista ja luonnollista elämätapana koko ihmiskunnalle ennen tietoisuuden romahtamista.

Sinä tiedät erittäin hyvin, ettei meidän ulottuvuudessamme ole minkäänlaista kilpailua. Jokainen iloitsee toisten onnistumisesta, ja koska me emme elä kaksinaisuuden tietoisuudessa, meidän tietoisuudessamme ei ole parempaa tai huonompaa kuin jokin muu. Me emme koskaan, missään olosuhteissa vertaile suosituimmuuden tasoja. Omalla ykseytemme tasolla me kukoistamme sen kauneudessa ja ilossa, mitä on. 

Teidän ulottuvuudessanne, kaksinaisuudessa, kilpailuhenki ja sellaiset kuin ”paremmuuden ja huonommuuden” arvostelu jne. ovat tuottaneet teille kaikille paljon kärsimystä aionien ajan. Eikä se ole koskaan palvellut mitään valaistuneita tarkoituksia, se piti teitä vain erillään ja tuskassa. Teidän kaikkien on aika jälleen syleillä ykseyden henkeä ja päästää täysin irti kaksinaisuudesta ja draamasta, todella 100%:sti.

Aurelia:

Kyllä, minä kaipaan tuota taikaa. 

Olen kyllästynyt erillisyyteen ja rajoituksiin. Minä kaipaan sitä, että pystyn ilmentämään sen helpon ja loistokkaan elämän, mistä ylösnousseet sivilisaatiot nauttivat, ja henkiset kyvyt täydellisinä takaisin. Tavoitteeni on kulkea maan päällä taas kerran täydessä jumaluuteni mahtavuudessa, vilpittömyydessä ja kauneudessa. 

Minä tiedän tämän olevan tulossa minulle. Tämä on tämänkertaisen inkarnoitumiseni koko syy, tasapainottaa ja parantaa ne tuhannet inkarnaatiot, joita minulla on ollut täällä niin pitkään. Minä kaipaan päästä kotiin, rakkauden ja valon maahan, missä ainoat kyyneleet vuodatetaan puhtaasta ilosta ja hurmiosta. Koko olemukseni kaipaa kotiin.

Antharus:

Miten voin Auttaa Sinua tänään ja miten voi auttaa Sinua Unelmoimaan lisää taikaa elämääsi? Tiedäthän, että tietoinen Uneksiminen ja Kuvittelun oikea käyttö ovat Ilmentämisen Ensimmäiset Askeleet.

Aurelia:

Minä haluan jälleen lentää lohikäärmeen siivillä, Sinun siivilläsi, jos sen sallit. Minä haluan ylittää valtameriä siivekkään hevosen, kuin Pegasuksen, selässä. 

Minä haluan myös tutkia kaikkia taianomaisia valtakuntia yksisarvisen selässä ja tanssia keijujen ja tonttujen kanssa taikametsässä. Minä haluan myös leikkiä leijonien ja tiikereiden kanssa ja vetää niitä lempeästi viiksistä.

Antharus:

Rakkaani, Sinun Sisäinen Lapsesi, Viaton Lapsi, jota sinä kerran ilmensit, kaipaa nyt taas Leikkiä. Se on hyvä merkki. 

Se osoittaa, että Sinä olet nyt valmiimpi kuin koskaan aiemmin päästämään irti ulottuvuutenne tiukoista rakenteista ja aloittamaan leikkimisen kuin Maailmankaikkeuden Rakas Lapsi.

Vaikka me olemme omassa ulottuvuudessamme kypsiä olentoja ja aina Luojan palveluksessa, me säilytämme aina myös leikkisän luontomme. Sinä olet tehnyt kaikkia noita asioita menneisyydessä, jota kaipaat taas tekeväsi, ja sinä olet tehnyt niitä aionien ajan, ja niin ovat näitä rivejä lukevatkin.

Sinua hämmästyttää tietää, että jopa puhuessamme, Korkeammissa Ulottuvuuksissa on Sinun yksi puolesi, joka ilahduttaa itseään osallistumalla juuri mainitsemiisi taianomaisiin toimintoihin ja huvittaa niillä Sydäntään

Tämä on Sinun Viaton ja ilkikurisen Lapsenomainen puolesi, jota Adama ja Ahnahmar Rakastavat niin kovasti, joka tuntee vain Rakkautta ja Iloa. Hänen aikansa kuluu raviten ja opastaen Rakkaudellaan monien taianomaisten valtakuntien olentoja. 

Jokaisella on sellainen puoli, ei ainoastaan sinulla. Ja sinä kaipaat tähän puoleen liittymistä tietoisemmin. Tiedä, että sinä yhdistyt tuohon puoleen hyvin usein unitilassasi ja nuo kaksi puoltasi menevät usein yöllä moniin suuriin ja mahtaviin seikkailuihin.

Kun mainitsin aiemmin mielikuvituksen käyttämisen, minä en laskenut leikkiä. Mielikuvitus on erittäin ihmeellinen käytävä. On mahdotonta kuvitella jotain sellaista, mitä ei ole olemassa jossain oman tietoisen mielesi ulkopuolella. 
Sydän tietää kaiken, ei mieli, ja sillä on kaikki Avaimet. 
Sydämessä on kaikki nuo vaikuttavat muistot. Ihmisegon hallitsema ihmismieli on hyvin nopeasti kieltämässä kaikki luomistyön lapsen taianomaiset puolet. Jos sinä pystyt kuvittelemaan jotain, tiedä, että Sinä yhdistyt johonkin jo olemassa olevaan ja jonka Sinä olet kokenut jossain muussa ajassa ja paikassa monina moniulotteisina puolinasi. 
Mielikuvitus, positiivisena tai negatiivisena, on aina yhdistymistä johonkin menneeseen kokemukseen, jota säilytetään solumuistissa.

Jos Sinä kaipaat taas noiden asioiden tekemistä, Sinun Sydämesi on nyt valmis Yhdistymään jälleen kerran tietoisemmalla tasolla niihin itsesi puoliin, jotka ilmentävät tuota Rakkauden ja Puhtaan Viattomuuden Tasoa. Minäpä kerron vielä muutakin. 

On tavallista, että yöllä unessa sinä yhdistyt tuohon itsesi puoleen Teloksessa. Melko usein Adaman etsiessä Sinua yöllä, hän tavallisesti löytää Sinut leijonien, tiikereiden, yksisarvisten, hevosten tai haltijattarien luota.

Aurelia:

Suututtaako häntä, että hänen tarvitsee etsiä minua silloin, kun hän toivoo minun olevan läsnä?

Antharus:
Ei ainoastaan Adama etsi Sinua aina välillä, vaan myös rakas Ahnahmarisi. He eivät suutu, koska he tietävät, miten Suurta Rakkautesi on noita monia valtakuntia kohtaan, ja he tietävät myös sen, miten parantavaa tämä on Sielullesi. Sitä paitsi ei ole jatkuvaa, että heidän täytyy Etsiä Sinua. 

Sinä vietät heidän kanssaan paljon aikaa joka yö nukkuessasi. Silloin kun Sinä menet leikkimään taikavaltakuntien kanssa, heiltä vie vain hetken aikaa löytääkseen sinut. Itse asiassa he ovat iloisia nähdessään sinut niin onnellisena.

Jonain päivänä Elämästä tulee yhtä onnellista täällä pinnalla kuin se on Teloksessa ja muissa maanalaisissa kaupungeissa. On tärkeää, että te alatte uneksia uudesta elämästä itsellenne. Uneksikaa uusista elämisen ja olemisen tavoista tällä planeetalla. 
Lisätkää paljon taikaa uneksimaanne Uuteen Elämään. Kaikki luomisessa alkaa aina ajatuksesta. 

Sitten siitä uneksitaan ja sallitaan laajentua uudeksi luomukseksi. Uskokaa itseenne ja unelmiinne ja lopulta ne tulevat todella ilmentymään päivittäiseen elämäänne. Pitäkää hauskaa uneksien ja kuvitellen. Se ei maksa mitään ja voi olla vielä monin tavoin tuottoisaa.

Aurelia:
Kerro minulle lisää siitä, miten me voimme tuoda lisää taikaa elämäämme.

Antharus:

Sillä kaikella on tekemistä sen kanssa, että Yhdistytte tuohon Mahtavaan itsenne puoleen, joka ilmentää Puhdasta Rakkauden ja Viattomuuden Lasta. 

Teillä kaikilla on sellainen puoli, mutta monetkaan eivät ole tietoisia siitä. Tietävienkin joukossa ainoastaan harvoilla on ollut aikaa ja kiinnostusta tietoisesti tutustua siihen. Tämä itsenne puoli on niin mahtava ja kaunis! 

Sillä on Teille Avain kaikkeen Maailmankaikkeuden Suurenmoisuuteen. Kaikessa mitä Te olette koskaan halunneet olla tai tehdä, tämä itsenne puoli voi avustaa Teitä. 

Se on yksi itsenne puoli toisessa ulottuvuudessa ja puoli, joka on piilossa pyhässä sydämessänne ja odottaa teidän heräämistänne todellisuuteen sen mahtavasta olemassaolosta, odottaa teidän valmiuttanne sallia tämä puolen Syntyä Uudestaan Sisällänne ja odottaa Luovansa Teidän kanssanne kaiken sen taian, minkä te kerran tunsitte.

Tämän itsenne puolen Te olette usein hylänneet, sivuuttaneet tai jopa unohtaneet. Tämä itsenne puoli on aina pysynyt läheisesti yhteydessä koko jumaluuteenne.

Tämän itsenne Rakastavan ja Leikkisän puolen Te olette monta kertaa ylenkatsoneet jäykissä 3D-rakenteissanne.

Tämä Sisäinen Lapsi on Valoa, rajaton ja mielettömän iloinen, ja se on myös SINUA.

Varhaisessa Lemuriassa Panin maassa Te ja tämä mahtava Lapsi Olitte Yhtä. 

Elämä oli ihanaa ja täydellistä hyvin pitkään. Oli ainoastaan Rakkauden Taikaa. Ei ollut vielä mitään Erillisyyttä. 

Kun te kaikki lopulta annoitte itsenne vajota aina vaan syvempään ja syvempään erillisyyteen jumaluudestanne ja sen mukana tulevista ihmeistä, Te synnytitte sisäänne toisen lapsen, tuskan ja surun lapsen, tuon Sisäisen Lapsen, josta Te kaikki tiedätte tietoisesti ja jonka parantamisesta on kirjoitettu niin monia kirjoja.

Te synnytitte sen egomielen lapsen, joka on pitänyt teitä ja uutta lastanne erillisyydessä ja tuskassa tuhansia vuosia. Te olette vanginneet toisen lapsen negatiivisuuden mereen, Te olette laiminlyöneet ja hylänneet tuon lapsen ja Te olette pitäneet sitä pelossa ja monien tunteiden vankina, jotka ovat seurausta kaikista valinnoistanne erillisyydessä. 

Se itkee nyt tullakseen parannetuksi ja haluaa liittyä siihen toiseen lapseen, jonka elo on niin täydellistä ja ihmeellistä.

Jokahetkisten valintojenne kautta, antakaa itsenne nyt parantaa tuo lapsi ja Rakastaa itseänne ja tuota lasta, joka syntyi erillisyyden egomielestä, niin paljon ja niin intohimoisesti ja myötätuntoisesti, että kaikki menneisyyden traumat kuoritaan pois kerros toisensa jälkeen. 

Ja tuo egon lapsi alkaa asteittain tietää, että sekin on Jumalan lapsi ja tulee olemaan onnellinen ja vapaa. Ja niin tekin. Tiedostakaa, että nämä itsenne lapsipuolet elävät Pyhässä Sydämessänne, ja he kaipaavat tulla Yhdistetyksi Olemuksenne Kaikkien Puolien Ehdottomalla Rakkaudella.

Kun nämä kaksi yhdistyvät yhdeksi oman itsenne Rakkauden ja jumaluutenne Syleilemisen kautta ja täysin hyväksymällä sen, keitä Te olette jumalaisina olentoina inkarnaatiokokemuksessa, silloin Te tulette olemaan ”kotona”.

Kuin kirjoitusten tuhlaajapoika, Teidät kutsutaan palaamaan isän taloon. Silloin ja ainoastaan silloin kaikki taika, kaikki ihmeet ja Rakkaus, jonka kerran tunsitte, on taas Teidän saatavillanne. Eikä siihen tarvitse kulua aioneita aikaa.

Rakkaus ja Armo, jotka Luoja näinä aikoina antaa, voivat sulattaa rajat melko nopeasti, jos Te käynnistätte Rakkauden Tulen Sydämessänne riittävällä halulla, intohimolla, päättäväisyydellä ja halukkuudella tämän kaiken parantamiseen, ja tiedätte, ettei se lopu ennen kuin on valmis. Ja tunnistakaa myös se, että palkkiona tunnelin lopussa on suurempi ilo, rakkaus ja taika, mitä teidän nykyinen mielenne koskaan pystyisi kuvittelemaan, ja kertokaa se sitten tuhansilla.

Aurelia:

Tämä on upeaa, Antharus. Kiitos tästä muistutuksesta. Minun on myönnettävä, että tietoisella tasolla olen jokseenkin laiminlyönyt näitä molempia Sydämeni Lapsia. Kiitos. 
Voitko nyt kertoa meille lisää siitä taiasta, joka meitä odottaa tulevaisuudessa?

Antharus:

Pitäkää mielessä, että sen taianomaisen elämän paluu, jota Te kaikki taas kaipaatte, voi seurata ainoastaan jumalaisesta liitosta, Ykseydestänne kaiken Elämän kanssa. 

Valonulottuvuuksissa Te ette yksinkertaisesti voi luoda itsellenne minkäänlaista taianomaista elämää, ellei Teistä tule täysin yhtä sen kanssa, mitä Te haluatte luoda. 

Tämä merkitsee sitä, että kun Teistä on tullut Rakkauden ja Ykseyden ilmentymiä ja Te Säteilette ainoastaan Rakkautta, kaikki Elämä yhdistyy Teihin ”yhdeksi”. 

Tästä näkökulmasta te voitte luoda mitä vaan, milloin vaan. Te voitte saada kaiken ja tehdä kaikkea, mitä se ikinä onkin. 

Kaikki valtakunnat yhdistyvät kanssanne myös yhdeksi, ja kaikki elementit ja luonnonhenget ovat Teidän komennossanne koko ajan auttamassa Teitä täyttämään toiveenne. Se on niille suurta iloa ja Elämän Palvelemista.

Tämä on, Ystäväni, Suurta Rakkauden kumppanuutta ja veljeyttä kaikkia kohtaan.

Eläimistä tulee mahtavampia leikkikavereita kuin te voisitte koskaan kuvitellakaan, kukat ja kasvit ”täydentyvät” aina ja jatkuvasti teidän iloksenne, ruoho on aina elävää, muttei sitä tarvitse leikata. Te voitte kulkea minne tahansa, milloin tahansa, välittömästi. Teidän ei enää koskaan tarvitse täyttää veroilmoituksia tai maksaa auto- tai talovakuutuksia. 

Eikä Teidän tarvitse enää miettiä melkein tyhjää pankkitiliä, ennen  tämän kuun laskujen maksamista. Elämä on ylenpalttisen runsasta, minne tahansa katsottekin. 

Te elätte kristallipalatseissa eikä Teidän tarvitse koskaan maksaa vuokraa tai lyhentää lainoja.

Yksisarvisilla on Salaisuutena kaikki eri valtakuntien kätketyt mysteerit, Teidän nyt tuntemanne ja vielä tuntemattomat, ja he johdattavat mielellään Teidät miljooniin ihmeellisiin löytöihin. 
Te tulette ihmettelemään, miten Teiltä on voinut viedä niin kauan aikaa tulla lopultakin Kotiin Rakkauden ja Taian Maahan. 
Tämä Elämä, Ystäväni, odottaa Teitä viidennessä ulottuvuudessa. Teidän ei kuitenkaan tarvitse odottaa tätä tapahtumaa alkaaksenne luoda itsellenne helpompaa ja maagisempaa elämää.

Aloittakaa nyt ja huomaatte, miten yksinkertaista se voi olla. Ei 3D-ulottovuus rajoita tTeitä, vaan haluttomuutenne tunnistaa, että Te voitte saada nyt hyvin Miellyttävän Elämän, joka on täynnä ihmeitä. 
Jos Te vain uskoisitte itseenne ja avaisitte itsenne saamaan kaikki ne lahjat, joiden antamista Teille kaikille Elämä odottaa. Lopettakaa kieltämästä oma hyvänne. Teidän kieltämisenne on pääsyy siihen, miksi hyvin monet Teistä kulkevat ilman niitä lahjoja, jotka odottavat Teitä. Teidän kieltämisenne tukkii tien.

Aurelia:

Mitä tällä kaikella on tekemistä lohikäärmeiden kanssa?

Antharus:

Niillä lohikäärmeillä, jotka ovat Viidennen tai Korkeamman Ulottuvuuden Olentoja, on Avaimet neljään elementtiin, ja me hallitsemme ne täysin. 
Tätä selitettiin edellisessä viestissämme. Te olette kuulleet taikalohikäärmeistä, ja elementtien hallinta auttaa meitä luomaan taikaa hyvin helposti. Se mitä tällä on tekemistä meidän lohikäärmeiden kanssa, on, että me mielellämme tarjoaisimme kaikille Teille tämän materiaalin lukijoille apuamme elementtien hallitsemisessa, niin että Teidän ilmentämisenne voisi tulla helpommaksi ja loistokkaammaksi.

Se on meidän lupauksemme Teille. Meidän ei sallita sekaantua Teidän vapaan tahtonne valintaan ja oppimisprosessiin, mutta meille on ilo kuiskata korvaanne avaimet elementtien hallintaan, Teidän Opetellessanne Ylläpitämään Suurempaa Rakkauden ja Harmonian Tasoa koko ajan. 

Meille on ilo valvoa niiden edistymistä, jotka pyytävät meiltä sitä, vaikka me emme ole ainoat, jotka tekevät tätä. Jokaisella tasolla, jolle Te edistytte Henkisellä matkallanne kohti Henkistä Vapautta Ylösnousemusprosessin kautta, me sitoudumme tarjoamaan Teille seuraavan Avaimen ja sitten seuraavan, joka auttaa Teitä Elementin Hallinnassa. 
Onko Sinulla muita kysymyksiä?

Aurelia:

Kyllä, haluan selkeyttää jotain lukijoita varten. Lordi Sananda kertoi minulle jokin aikaa sitten, että koska Sinä olet lohikäärme ja Valon ja Rakkauden Olento, minä voin luottaa Sinuun. Mutta hän mainitsi myös, ettei kaikkiin lohikäärmeisiin ja matelijoihin voi luottaa, koska monet ovat edelleen erillisyydessä ja voisi olla arveluttavaa luottaa jokaiseen lohikäärmeeseen. Hän ehdotti, että pitää käyttää erottelukykyä kohdatessaan lohikäärmeitä tai muita matelijaolentoja. Voitko kommentoida tätä?

Antharus:

Valitettavasti se on totta. Vaikka monet meistä lohikäärmeistä ja monista matelijoiden rotuun kuuluvista olennoista ovat saavuttaneet viidennen ulottuvuuden kehitystason, koko rotu ei ole. 
On edelleen suuri määrä matelijaolentoja, jotka ovat inkarnoituneet ihmisiksi Teidän planeetallenne, eikä moniin heistä voi luottaa. On myös monia muita, jotka toimivat astraalitasolta ja huijaisivat Teitä, ja Teidän on oltava varovaisia.

Näin on myös ihmisrodun laita. Jotkut ovat Ylösnousseet Säteilläkseen Ainoastaan Rakkautta ja Valoa, ja monet ihmiset pinnalla ovat edelleen erillisyydessä ja käyttäisivät Teitä hyväkseen. 

Kaikissa galaktisissa roduissa useimmat ihmiset toimivat Valossa ja Rakkaudessa, mutta niissä on myös tietty määrä luopioita, jotka toimivat edelleen erillisyydessä astraalitasolla. Teidän tasollanne on aina oltava valppaana.

Ei ole todennäköistä, että monet lohikäärmeet tulevat huijaamaan Teitä, heillä on muuta tehtävää. Mutta samalla tavalla kuin ketkä tahansa luoksenne tulevat maailmankaikkeuden olennot, jotkut ovat Valonmestareita, kun taas toiset saattavat olla valonmestareina esiintyviä huijareita. 
On aina viisasta käyttää Omaa Erottelukykyään ja tarkistaa asia Omalta Opastukseltaan. 

Tarkistaa se Sydämen Tuntemuksilta, ei egomielestä tai mentaaliselta tasolta. Teidän on tehtävä tämä jokaisen verhon toiselta puolelta luoksenne tulevan olennon osalta. Se on tärkeää suojautumista.

On jokaista Mestaria ja jokaista Valo-olentojen ryhmää matkivia huijareita. Jokaisen Ylösnousseen Olennon, josta Te tiedätte, täytyy myös käsitellä suuri määrä huijareita astraalitasolta, jotka yrittävät ohjata Teitä tai johtaa Teitä harhaan jollain tavalla Oikealta ja Suorimmalta Henkiseltä Polultanne. 

Te ette kuitenkaan pysty vielä olemaan riittävän varovaisia siinä, mitä ääntä te kuuntelette. Hyvin terävä astraaliolento voi pettää helposti jokaista hyvää tarkoittavaa ihmistä. Siihen saakka kunnes olette saavuttaneet täyden tietoisuutenne kypsyyden, Teidän tarvitsee aina olla varovaisia. 

Kaikki kanavoitu materiaali ei tule Valon ja Viisauden Mestareilta. 

Huijarit ovat tavallisesti erittäin valppaita huomaamaan ne, jotka etsivät ilmiöitä tai joiden ego haluaa tulla kanavaksi hinnalla millä hyvänsä, vaikkeivät he vielä olekaan saavuttaneet sitä Vihkimystasoa, joka vaaditaan, että Valonmestari kutsuu tulemaan omaksi kanavakseen.

Siihen saakka kunnes tämä planeetta on täysin Valossa, mukavasti asettuneena Viidenteen Ulottuvuuteen, Teidän on aina pysyttävä valppaina ja erottelukykyisinä välttääksenne monet Ylösnousemusprosessin karikot. Ne jotka haluavat Teidän luopuvan polustanne tai Ylösnousemusprosessistanne, tulevat tavallisesti esiin huijareina, jotka ovat pukeutuneet valonmestarin valepukuun ja tarjoavat opetuksia, jotka sisältävät hienovaraisia eikä aina niin hienovaraisiakaan vääristymiä.

Ole Rauhassa, Rakkaani, ja tiedä, että minä vartioin Sinua, aina valmiina ja halukkaana lohduttamaan Sinua ja Suomaan Sinulle Apua ja T a i k a a !


Tears of the Dragon

ANTHARUS, SININEN LOHIKÄÄRME PUHUU

Antharus-nimistä henkiolentoa kanavoinut Aurelia Louise Jones (www.fondationtelosintl.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Viestiä voi vapaasti jakaa edelleen. 

Bruce Dickinson: Tears Of The Dragon Lyrics

For too long now
There were secrets in my mind
For too long now
There were things I should have said
In the darkness
I was stumbling for the door
To find a reason
To find the time,the place,the hour

Waiting for the winter sun
And the cold light of day
The misty ghosts of childhood fears
The pressure is building
And I can't stay away

I throw myself into the sea
Release the wave
Let it wash over me
To face the fear
I once believed
The tears of the dragon
For you and for me

Where I was
I had wings that couldn't fly
Where I was
I had tears I couldn't cry
My emotions
Frozen in an icy lake
I couldn't feel them
Until the ice began to break

I have no power over this
You know I'm afraid
The walls I built are crumbling
The water is moving
I'm slipping away

I throw myself into the sea
Release the wave
Let it wash over me
To face the fear
I once believed
The tears of the dragon
For you and for me

Slowly I awake
Slowly I rise
The walls I built are crumbling
The water is moving
I'm slipping away

I throw myself into the sea
Release the wave
Let it wash over me
To face the fear
I once believed
The tears of the dragon
For you and for me