WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

KOKEILEMINEN


Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
26.3.2013 Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Olemme olleet tarkoituksella hiljaa tänä maavuotena.

Ensinnäkin tunnemme kattaneemme perusasiat. Olemme antaneet teille perustan ja näyttäneet, miten rakentaa omanne tyhjästä.

Mielestämme jakaminen jakamisen vuoksi on turhaa. Jotkut asiat teidän on opittava ja kokeiltava yksin ja kanssaihmistenne kanssa. Tämä paikka (internet) ei ole todellinen. Mikään ei vedä vertoja rakkaan ihmisen tai puun halaamiselle. Auringon tuntemiselle iholla. Jonkun naurun kuulemiselle.

Kun tämä areena luotiin, suurin osa informaatiosta oli käsitteellistä (ja selitti käsitteitä). On ollut aina teidän tehtävänne valita se, mikä sopii, ja ohittaa se, mikä ei, ja olla meidän havaintojemme kanssa ja ottaa joitain tekijöitä käyttöön itse. Useimmiten hiljaisuudessa, yksinään. Pitäen sen itsellään suurelta osin.

Teoria ja käsitteet ovat upeita, mutta niiden testaaminen todellisessa elämässä on oleellista. Se mikä kuulostaa toimivalta, voi todellisuudessa epäonnistua kurjasti tietyssä todellisuudessa tai tilanteessa.

On aika päästä "ulos" ja ottaa tietoisesti käyttöön avaintekijöitä, joilla on merkitystä teille, toteuttaa jokin idea tai projekti - yksi kerrallaan. Päästä ns. ulos päästä, rikkoa eristäytyneisyys.

Laajentua konkreettiseen maailmaan ja nähdä, miten usein näkymättömien käsitteiden soveltaminen ilmentyy jokapäiväiseen todellisuuteenne. Miten ihmiset reagoivat siihen. Miten se vaikuttaa teihin.

Tämä voi olla pelottavaa. Tehkää pohjatyö etukäteen. Osatkaa odottaa kaikkia mahdollisia tilanteita, jotta olette valmis käsittelemään sen, mitä ikinä tämä kokeilu tuo teille.

Meille tässä maavuodessa on kyse sillan rakentamisesta kahden maailman välille: näkymättömän ja näkyvän.

Me vain näemme teidät siltana. Pohtikaa, mitä se voisi merkitä teille.

Jätämme tämä tähän tällä erää. Lisää tulee myöhemmin.

Olkaa se maailma, minkä haluatte nähdä.
KOKEILEMINEN
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 291



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
27.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Pohjavirta on voimakasta nyt monilla teistä ja tuntuu ikään kuin siltä, että olette vaarassa tulla pyyhkäistyksi jaloiltanne. Ja niin luulette kohtaavanne varman tuhoutumisen, sillä silloin kun uskaltaudutte tuntemaan näitä energioita, joita tulvii nyt ympärillänne, voitte tuntea niiden voiman. Mutta tässä läksynä on se sama kuin niillä, jotka ovat jääneet ristiaallokkoon vedessä. Älkää taistelko tätä vastaan, sillä silloin vain pitkitätte tuskaanne ja kurjuuttanne ja olette altis väsyttämään itsenne täysin.

Teidän täytyy mennä täysin vaistonne vastaisesti, sillä vaisto kehottaa teitä kyyristymään ja taistelemaan koko voimallanne tämän tulvan herpaantumatonta vetämistä ja työntämistä vastaan. Mutta teidän täytyy tehdä täysin päinvastoin. Teidän täytyy vain nostaa jalkanne, päästää otteenne irti taivaankannesta ja antaa itsenne mennä näiden virtausten mukana. Ja kun teette tämän, huomaatte olevan paljon helpompaa navigoida tässä tulevassa energiavirrassa ja huomaatte kelluvanne vapaasti tässä suuressa vesimäärässä. Jos taas pidätte pintanne, huomaatte taistelevanne saadaksenne ilmaa, kun vesi nousee ja päänne alkaa mennä pinnan alle.

Niinpä taas kerran sanomme: älkää taistelko tätä vastaan, vaan antautukaa tälle ja huomaatte hengityksenne tasaantuvan ja pystytte helpommin virittymään omaan sydämeenne. Ja kun teette tämän, löydätte kaiken tarvitsemanne vahvistuksen. Sillä sydämenne tietää, että te ette ole hukkumassa - teitä itse asiassa työnnetään ylöspäin ja eteenpäin ja näin sydämenne jatkaa tasaisella ja voimakkaalla rytmillä. Taaskin kehotamme teitä pysymään yhdistyneenä ytimeenne ja kaikki on hyvin. Seuratkaa sydäntänne ja antakaa itsenne vaipua tämän lainehtivan rakkaus- ja valoaallon rakastavaan syleilyyn.
 
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 291
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

PALAPELIPERSPEKTIIVEJÄ - Uusi näkemys elämän palapeliin



Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 15.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Upeaa kuukautta ja pysykää rytmissä!
Isoja haleja ja lempeitä tönäisyjä,

Steve

Huom.: Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se olisi selkeä tässä muodossa.


TERVEISIÄ KOTOA
 
Olen Elrah Rytmipalvelusta. Olen täällä tänään kanssanne monista eri syistä. Luultavasti tärkein niistä on kertoa teille, miten erityisiä olette. Ihmisiä nimittäin täytyy muistuttaa siitä melko säännöllisesti, jotta tähän energiaan sopeudutaan. Olette työskennelleet jonkin täysin erilaisen kanssa. Useimmat teistä eivät vielä täysin ymmärrä, missä olette. Teidät on nyt heitetty tähän voimaantumisen maailmaan ja se näyttää hyvin erilaiselta kuin se, missä olitte vain muutama lyhyt viikko sitten. Vaikka se on hyvin samanlainen kuin sama energia, niin ette ole vielä oppineet tunnistamaan kaikkia paloja. Minäpä jaan kanssanne analogian havainnollistamaan, missä olette ihmiskollektiivina tässä evoluutiohetkessänne.
 
Perspektiivien sekoittaminen: uusi näkemys palapeliin
 
Teidän täytyy tietää, rakkaat ystävät, että liikutte valoa nopeammin. Einsteinkin on hyvin ylpeä teistä, koska hän ei pitänyt sitä mahdollisena. Rakkaus vaikuttaa liikkuvan vähän valoa nopeammin ja olette nyt kaikki saamassa sen selville. Alatte käyttää sitä eri tavalla kuin ennen, koska ette ole koskaan pitäneet rakkautta tiedemaailmassa olevana energiana. Nyt kvanttimekaniikan ja kvanttitieteen löytäminen alkaa vahvistaa paljon siitä, mitä olette jo tienneet henkisellä puolella. Alatte saavuttaa jotain kahdesta eri kulmasta ja tunnistaa, että kumpikin vahvistaa toista. Se on kaunista ja luultavasti tärkein osa siitä, mitä tapahtuu tällä planeetalla.
 
Alatte kaikki nähdä asiat laajemmasta perspektiivistä. Vaikka ihmisellä joka katsoo täältä, voi olla hyvin erilainen näkemys kuin ihmisellä tuolla, niin kun kumpikin seisoo tässä katsoen samaa asiaa, se on hyvin erilainen kuin ennen. Sen sijaan että kuvaatte täsmällisiä vastakohtia kuten ennen, alatte nyt kokea kolminaisuutta. Alatte nähdä kolmannesta pisteestä uudessa järjestelmässä. Vanha järjestelmä oli yksinkertainen: kulki linja tästä tuonne ja tuolla oli pimeyttä ja täällä valoa. Teillä oli kaikki tämä kontrasti, missä voitte palata ihmisenä olemisen teeskentelyä. Nyt teillä on kolmas piste, jotta voitte nähdä kaiken korkeammasta itsestä käsin. Koska se on täysin eri perspektiivi, te ette tarvitse pimeyttä ettekä valoa. Huomaatte, että kaikki on jossain sillä välillä.
 
Miten näette sen? No, rakkaat ystävät, se on vaikea osa. Voimme kertoa teille tarkkaan, minne menette, ja selittää, miten värähtelymallinne sopii mukaan täydellisesti, mutta te ette silti näe sitä. Näkökykynne on rajoittunut, koska kaikkea ei ole mahdollista nähdä biologiakuplanne sisältä. Niinpä se osa minkä jaamme, on vain pieni analogia.
 
Oletteko koskaan koonneet todella suurta palapeliä? Oletteko raivanneet koko keittiön pöydän ja sanoneet: "Seuraavien kuuden viikon aikana aion koota tämän jättipalapelin"? Laskette palat ja tässä on 5000. Sanotte: "Hyvänen aika, tämä vie minulta ikuisuuden!" No, miten alatte koota sitä? Alatte kääntää paloja niin, että ne ovat kaikki samoin päin, ja sitten alatte etsiä kuvioita - eikö niin? Alatte kerätä kuvioita yhteen, vaikkeivät ne oikein sovi. Laitatte ne samaan paikkaan, jotta voitte nähdä, mitä palapelistä tulee. No, olette kaikki tehneet sitä melko hyvin. Olette tehneet parhaanne tässä ottaen huomioon, ettei kukaan teistä ole voinut nähdä suurempaa kuvaa. Kun kokoatte palapeliänne keittiön pöydällä, saavutatte aina pisteen, missä alatte nähdä kuvan alkavan muodostua. Sitten voitte alkaa etsiä paloja, jotka sopivat suureen kuvaan sen sijaan, että sovitatte kaikkia pikkupaloja ja laitatte niitä yhteen.
 
Itsetietoisuuden palapeli
 
Tässä kohtaa ihmiskunta on tällä hetkellä. Alatte nähdä suuremman kuvan ja tässä on mielenkiintoinen osa, missä ihmiskunta on. Ihmisillä on este, etteivät he kykene todella näkemään itseään - sitä kutsutaan verhoksi. Se on itse asiassa eräänlainen piste suoraan edessänne, mikä estää teitä näkemästä kolmannella silmällä. Ymmärtäkää, ettei mikään ole väärin, sillä laitoitte sen siihen tarkoituksella, jotta voisitte pelata tätä peliä, mitä olette pelanneet. Mutta nyt ette tarvitse tuota verhoa samalla tavalla kuin ennen. Vaikka tarvitsitte sitä ennen voidaksenne pelata peliä, nyt se alkaa hävitä täysin.
 
No, monille tämä on tavallaan hämmentävää. On yksinkertaisesti vaikea ankkuroida tuota kuvaa, koska olette eläneet täysin erilaisen kuvan kanssa koko elämänne. Itsensä näkeminen yhtäkkiä jonain muuna on vähän haastavaa useimmille teistä. Minäpä kerron teille, rakkaat ystävät, että se vaati vain hienoista rytmimuutosta ja te muutitte maailmaanne tavalla, mistä te ette ole tienneet.
 
Kuulitte minun juuri tekevän sen äänelläni, mutta tein sen koko energiallani. Muutin energiaani harmonisoituakseni tämän huoneen rytmeihin ja teidän kaikkien kanssa, jotka olette kameran ulkopuolella. Teitä on monia. Joka tapauksessa perusidea on, että harmonisoin jokaisen osanne muuttamalla vähän rytmiä. Tunnette energian huoneessa ja olette nyt kaikki odotuskannalla - odottaen seuraavia sanoja. No, voitte kommunikoida toistenne kanssa ja opitte, miten sitä käytetään.
 
Nyt kun alatte nähdä suurempia paloja, jotka muodostavat suuren kuvan, toivottavasti voitte nähdä paikkanne tässä sydänenergiassa - missä olette ja mitä pelin osaa esitätte. Jokaisen teistä on otettava palapelin pala täyttääkseen roolinsa. Se vaatii vähän rohkeutta ja se on pelottava osa, rakkaat ystävät. Silloin kun lopulta selvitätte, minne teidän on mentävä, näette tarkkaan, missä tuon palapelin palan on tarkoitus olla. Näette, miten se sopii yhteen, ja tiedätte sen olevan täydellisen kokoinen täydellisellä hetkellä.
 
Mutta sitten teidän täytyy muuttaa elämäänne ja esitettävä tuota uutta osaa. Teidän on muutettava perspektiiviänne siitä, kuka luulitte olevanne kaikki nämä vuodet, siihen palapelin palaan, mikä todella olette. Sitten kun teette tämän liikkeen, rakastatte sitä, koska voitte laajentua olemaan, kuka todella olette, ja käyttää kaikkia lahjojanne tavoilla, joita te koskaan tienneet olevankaan.
 
Mutta siirtyminen pisteestä A pisteeseen B on pelottavaa kaikille ihmisille. Se on erittäin haastavaa, sillä astutte pois mukavuusalueeltanne ja olette jotain, mihin teillä ei ole roolimallia. Aiomme antaa teille paljon roolimalleja. Se on nyt helppoa, kun voitte nähdä suuremman kuvan koko ihmiskunnasta yhdistyvän ja voitte alkaa nähdä, mihin olette menossa. Sen sijaan, että teidän täytyy sovittaa pikkupaloja ja ryhmitellä niitä osioittain, voitte nähdä suuren kuvan ja pelata peliä, missä haluatte, koska teille kaikille on annettu lahjoja. Muistakaa, että olette täällä maan päällä, koska teillä on jotain kaikille ihmisille arvokasta.
 
Lahjanne esitteleminen rytmissä
 
Nyt teidän tehtävänne on löytää lahjanne. Kun löydätte sen, teidän on löydettävä myös tapa olla palveluksessa ja saada viestinne, rytminne tai tietoisuutenne toisille ihmisille - ja sen voi tehdä monilla eri tavoilla. Täysin uusi sydämestä kommunikointitapa opitaan rytmin avulla. En kuitenkaan halua hämmentää teitä tällä, koska suurin osa teistä samaistaa rytmin musiikkiin. Rytmi on tietysti osa musiikkia, mutta se on paljon enemmän. Se on itse asiassa tapa, millä elätte elämäänne. Teidän kannattaa löytää oma ainutlaatuinen rytminne, sillä jokaisella teistä on sisäisiä rytmejä, jotka ovat osa olemustanne. Elätte niiden kanssa.
 
Kun kävelette tästä paikasta tuohon, kävelette rytmissä. Osa siitä liittyy kehoonne, se liittyy jalkojen pituuteen ja keuhkojen suuruuteen. Harmoniset rytmit perustuvat fyysisiin piirteisiinne. Oman rytminne löytämiseksi lukekaa pitkään jatkuvaa lausetta, missä ei ole pilkkuja tai pisteitä. Luette sana sanalta ja pian löydätte ääneen rytmin, mikä virtaa luonnostaan ja tuntuu mukavalta teille. Kun opitte tunnistamaan oman rytminne, alatte tulla tietoiseksi toisten ihmisten rytmistä. Rytmi vaikuttaa siihen, miten hyvin ihmiset kommunikoivat toistensa kanssa.
 
Kun alatte nähdä, miten kommunikointi rytmin avulla toimii, alatte oppia värähtelemään vähän eri tavalla tehdäksenne asianne selväksi. Muutatte rytminne nopeutta korostaaksenne asiaa - aivan kuten minä juuri hidastin. Itse asiassa olen työskennellyt Isännän kanssa melko monta vuotta siinä, miten vaihdellaan rytmiä. Hän ei koskaan ajatellut opettavansa tätä kaikille muille, koska nyt näytän hänen temppunsa.
 
Tämä johtaa kommunikointimuotoon, mikä vaatii hyvin harvoja sanoja. Käytätte paljon sanoja alussa, koska olette tottuneet kommunikoimaan niin. Mutta hyvin lyhyessä ajassa kommunikoitte sydämestä sydämeen ilman kaikkia vaikeuksia ja väärää kommunikointia, mitä on sydämen magneettikentän ympärillä. On selkeyttä, koska voitte puhua pelkällä rytmillä. Se on erittäin selkeä kommunikointimuoto hengeltä hengelle. Näin kommunikoimme Kotona. Emme tarvitse täällä sanoja, kun puhumme teistä, ja puhumme teistä koko ajan. Mitä jos olen täällä Kotona?
 
Kutsun sitä Kodiksi isolla K:lla, mikä on vähän erilainen kuin teidän kotinne, koska täällä Kotonani minulla on kaikki maailman vapaudet. Voin tehdä mitä tahansa ja kaikkea kerralla. Te ette ole aivan tottuneet tekemään sitä. Ajanpitäjällä on tämä pieni ajaksi kutsuttu sovellus maan päällä, joten te ette ajattele pystyvänne tekemään kaikkea kerralla.
 
Ensinnäkin haluamme tehdä teidät tietoiseksi rytmeistä, joilla kommunikoitte. Huomaatte, että se voi joskus olla haaste, koska pää usein suodattaa pois hyvin paljon, ennen kuin se saavuttaa sydämen. Ensin teidän on selvitettävä, mitä lause tarkoittaa, ja sitten teidän on selvitettävä, sopiiko se uskomusjärjestelmiinne, ennen kuin päästätte sen sydämeen. No, tämä muuttuu, kun kommunikoidaan rytmillä. Pystytte vaihtamaan asioita toisten ihmisen sydämen kanssa hyvin nopeasti ja se on kaunista, koska pystytte havaitsemaan, mihin totuutenne sopii ja mihin ei. Totuutenne ei kuulu kaikille. Vain pieni osa resonoi värähtelynne kanssa, joten löydätte sen ja jaatte osia maailmastanne, koska olette tulleet kera lahjojen, jotka on uskottu teille.
 
Toiseksi, emme anna teidän mennä hautaan käyttämättä lahjojanne maaplaneetalla. Sen vuoksi tulitte - esittelemään sen, minkä kanssa tulitte. Nyt on se aika, sillä palapeli alkaa yhdistyä. Nyt jokainen palapelinpala jonka valitsette, löytää paikkansa hyvin nopeasti, ja koko kuva alkaa muodostua. Nyt voitte nähdä, mihin kuulutte, ja löytää paikan, mihin sovitte täydellisesti. Sitten huomaatte tukea kaikilla alueilla ympärillänne. Huomaatte sopivanne mukaan. Voitte tehdä selväksi korkeimman asianne ja korkeimman vaikutuksenne maaplaneetalla tuona aikana.
 
Muistakaa siis palapeli, rakkaat ystävät. Muistakaa, miltä tuntuu, kun jokainen valitsemanne pala sopii sulavasti paikalleen, ja miltä tuntuu löytää tuo viimeinen pala, mikä tekee palapelistä valmiin. Se on teidän palanne - se pala minkä pidätte ja laitatte viimeisenä paikoilleen. Se on pala, mitä me kaikki juhlimme, koska se merkitsee, että annatte lahjanne maaplaneetalla kauneimpaan ja kriittisimpään aikaan.
 
Espavo, rakkaat ystävät. Olette pärjänneet jo hyvin, mutta tuskin maltamme odottaa, jotta näemme, mitä teette seuraavaksi. Teitä on erittäin mielenkiintoista katsoa verhon tältä puolelta, mutta mikä tärkeintä, olemme ylpeitä teistä tavoilla, joita ette voisi koskaan tietää. Kantakaa sitä hyvin. Espavo.
 
-----------
 
Tervehdys, olen Ajanpitäjä. Olen täällä tänään teitä varten. Olette nimittäin kutsuneet minua. Olen ollut tällä koko ajan ja katsellut ns. ryhmäkollektiivianne, ja se on hyvin kaunista katseltavaa tuolla värähtelyalueella. Teidän on ymmärrettävä, miltä näytätte meille, sillä teillä on säteilevät kasvot, joissa kaikissa on henki Kotoa. Joka kerta kun hymyilette, tuotte tuon sydänenergian esiin silmienne ja ilmeidenne kautta ja leimaatte muita ihmisiä. Muutatte heidän elämänsä iäksi.
 
Tiedättekö, että sillä hetkellä kun kätenne koskettaa toisen kättä, teistä tulee pieni osa tuota ihmistä ja tuosta ihmisestä tulee pieni osa teitä. Ette vaihda ainoastaan atomeja, vaan vaihdatte myös värähtelymalleja, kun teette niin. Se on ollut tähän saakka jokseenkin rajoitettua todella läheisiin, fyysisiin kontakteihin. Enää ei vaadita fyysistä kontaktia saman yhteyden muodostamiseen. Itse asiassa sitä Elrah on tehnyt rytmikuvioillaan. Osa aktivointeja joiden kanssa olemme työskennelleet, on avata näitä syvän ymmärrystason alueita maan päällä, sillä olette hyvin lähellä itsenne näkemistä tavalla, mitä ette ole koskaan uneksineet mahdolliseksi.
 
Tällä hetkellä maan päällä on monia johtajia - ovat he sitten hallitukseksi kutsun kollektiivin johtajia tai kirkon johtajia tai jonkin muun kollektiivin. Ja puhumme tänään johtajista tällä hetkellä, koska he ovat menettäneet kontrollin siihen, mitä he ovat johtaneet. He kaikki ovat menettäneet kontrollin siihen, mitä he ovat johtaneet. Yksi heistä siirtyi juuri sivuun, ensimmäisenä 600 vuoteen. Hyvin mielenkiintoista katsoa. Hän oli tietoinen siitä, ettei hän ollut enää sen ohjaksissa, mitä hänen oli tarkoitus tehdä.
 
Mitä tässä on siis tapahtunut? Miksi tämä on tapahtunut ja mitä on teidän kaikkien edessä? No, on joitain johtajia, jotka pystyvät käynnistämään uudestaan ja vahvistamaan johtajuutensa, mutta se merkitsee, että heidän on ankkuroiduttava uudestaan - ja tätä tapahtuu maan päällä tällä hetkellä. Jokaisen joka on luullut johtavansa jotain tietyllä alueella, on nyt arvioitava uudelleen oman perustansa joka osa, henkilökohtainen vaikutuksensa omaan turvallisuuteen - mitä kyvyt ovat, mitä fyysiset tarpeet ovat ja mitä ovat uuden hengen tarpeet fyysisessä kehossa - sillä alatte nyt kantaa enemmän valoa kuin koskaan ennen fyysisessä kehossa.
 
Tämän tosiasian vuoksi fyysinen kehonne muuttuu, mutta tunnekehonne käy läpi monia venymisiä ja monia haasteita, enimmäkseen epäilyyn liittyen. Voi, se lähettää kiireesti epäilypelkoa fyysisen kehon läpi, koska menetätte sen perustan, minkä olette aina tunteneet varmaksi. Rakkaat ystävät, käytte läpi massiivista aaltoa maaplaneetalla - melkein kuin joku vetäisi maton jalkojenne alta. Jokainen epäilee itseään ja ihmettelee, onko hän oikeassa paikassa ja kuka hän on huomenna. Olette oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Minäpä puhun siitä ensimmäiseksi, koska olen Ajanpitäjä.
 
Ajan ja paikan täydellisiä risteyksiä
 
Osa suurinta matkaanne maaplaneetalla on laittaa itsenne ajan ja paikan täydelliseen risteykseen, missä teitä voidaan tukea, missä energianne voidaan tuntea ja viestinne kuulla. Se aika on nyt, ei ole enää odottamista. Jos pidätte pyhän energianne, mikä teille on annettu maan päällä, ettekä tuo sitä esiin, alatte menettää sen eri värähtelyyn. Alatte sopeutua värähtelyihin ympärillänne sen sijaan, että tuotte oman energianne pöytään. Se ei ole väärin, rakkaat ystävät, sillä monet teistä tekevät niin. Mutta kerromme teille, että tämä on todella aika tuntea, kuka olette, ymmärtää elämän suurempi kuva maan päällä ja mikä tärkeintä, oivaltaa oma osanne.
 
Olette aina tienneet totuutenne syvällä sisällä - ette pysty aina saamaan tolkkua siitä, mitä näette maailmassa ympärillänne. Meidän tarvitsee vain palauttaa teidät tuohon syvään tunteeseen, tuohon sisäiseen tietämykseen, mikä kaikilla teillä on - ja olemme Kotona. Yhdistymme syvästi noina pyhän tilan hetkinä, joten olkaa niissä usein. Tietäkää, että työskentelemme verhon tältä puolelta ja Elrahin tehtävänä on vain kommunikoida rakkausrytmin avulla.
 
Monet teistä kävelevät katua pitkin tai olette matkalla töihin tai jonnekin, mutta aivonne ovat jo määränpäässä. Aivonne ovat projisoineet teidät tulevaisuuteen, missä istutte jo työpöydän ääressä - yritätte selvittää, mitä teette seuraavaksi, vaikka kävelette edelleen päästäksenne sinne. Kerromme teille, että teiltä hukkuu hetki, silloin kun teette näin. On uskomattoman tärkeää oppia nyt hengittämään jokaisessa ajan hetkessä. Se teillä todellisuudessa vain on.
 
Olette nyt ympyrämäisessä ajassa, mikä on uskomattoman tärkeää teidän kaikkien ymmärtää. Te ette elä uudelleen menneisyyttänne, mutta elätte uudelleen menneisyytenne kudoksen. Teillä on erityistavaroita, joita rakastatte. Kannatte kenties taskussanne tai laukussanne jotain, sillä se merkitsee teille jotain erityistä. Sen on saattanut antaa teille joku hyvin rakas tai äiti tai isä ja kannatte sitä mukananne koko ajan, koska siinä on tietty energia.
 
Jos joku nyt ottaisi sen ja sanoisi: "No, olen tiedemies ja aion mitata tuon energian - enkä löydä tuota energiaa siitä." Hän palaa luoksenne sanoen: "Tässä esineessä ei ole energiaa." Te kiistätte yksinkertaisesti tuon tiedemiehen toteamuksen, koska tiedätte sydämessänne, että tässä esineessä on energiaa, vaikka sitä ei voi tieteellisesti todistaa maailmassanne. Työskentelette tässä siis tämän hetken aikajälkien kanssa.
 
Jos haluatte mennä tulevaisuuteenne, voitte tehdä sen vain tämän hetken kautta. Jos haluatte käydä menneisyydessänne, voitte tehdä sen vain tämän hetken kautta. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat todella yhtenä nyt-hetkessä. Tämä on erittäin vaikeaa ihmisille, koska olette eläneet niin suuren osan elämästänne tulevaisuudessa, valmistellen, projisoiden ja yrittäen toistaa menestystänne tulevaisuudessa. Kätkette positiivisen energianne tulevaisuuteen, piilotatte negatiiviset kokemuksenne menneisyyteen. Ongelmana tässä on, että tämä aikakudos on hyvin samanlainen kuin nuo onnenkalut, joita kannatte mukananne, sillä se kantaa kokemustenne energiaa.
 
Mitä siis tapahtuu, jos teillä on energeettisesti erittäin vaikea kokemus ettekä voi korjata sitä tuossa hetkessä? Se tekee jäljen aikakudokseen ja siirtyy menneisyyteenne. No, voitte käsitellä sen myös menneisyydessä. Teidän on yhtä tärkeä selvittää menneisyytenne juuri tästä syystä ja ratkaista ne asiat, jotka ovat luiskahtaneet nykyhetkestä menneisyyteen. Useimmat teistä eivät ole tehneet sitä maan päällä. Tämä ei ole tavallinen kyky.
 
Kun siirrätte sen menneisyyteen, sanotte: "Voi, jatka vain kulkua eteenpäin. Se menee pois." Kuitenkaan se ei koskaan mene pois. Sillä paljon samaan tapaan kuin kannatte mukananne näitä erityistavaroita tai onnenkaluja, jotka kantavat tätä energiaa, olette leimanneet aikakudoksen tuolla energialla, koska aika on luonteeltaan ympyrä. Silloin kun ette käsittele jotain, se palaa maisemiin ja koette uudestaan täsmälleen saman tilanteen, tavallisesti eri ihmisen kanssa tai eri olosuhteissa, mutta energia on sama, koska olette leimanneet sen nyt-hetkeen.
 
Miten siis voitte saada eniten irti näistä nyt-hetkistä? Miten elätte täysin nyt-hetkessä? Merkitseekö se, että torjutte täysin tulevaisuuden? Ettekö koskaan murehdi tulevaisuudesta? Ei. Elätte ulottuvuusmaailmassa, mikä edelleen työskentelee kaikkien näiden osien kanssa, joten teidän on vielä tasapainotettava sydän ja pää.
 
Vaikka maan päällä ei ole vielä mahdollista elää täysin sydämessä, se tulee lähemmäs. Ihmiset ovat siirtymässä enemmän ja enemmän tuohon tasapainoon. Tämä on niin kaunista, että se ylittää ymmärryksenne, sillä tämä todella kuvaa, että olette nyt kehittäneet koko ihmiskunnan hyvin ohi neljännen ulottuvuuden. Olette siirtymässä täysin uusiin olosuhteisiin ja te kaikki yhdessä ankkuroitte yksilöenergianne. Muistakaa, että te ette olisi täällä maan päällä, jos teillä ei olisi jotain annettavaa. Palapeliä ei voida saada kasaan, ennen kuin kaikki palat ovat suostuneet esittämään tuota osaa. Tervetuloa Kotiin, rakkaat ystävät.
 
Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Huolehtikaa toisistanne aina tilaisuuden tullen ja avatkaa mahdollisimman monia ovia ympärillänne oleville. Pelaatte täysin uutta peliä. Pelatkaa hyvin yhteen.
 
Espavo.
 
Ryhmä
PALAPELIPERSPEKTIIVEJÄ
- Uusi näkemys elämän palapeliin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

OLETTE ENSIMMÄINEN AALTO - MITÄ JOS KUKAAN EI SEURAA?



Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
25.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Rakkaat Ystävät,
 
Monet teistä huomaavat, että se mikä oli kiinnostavaa, ei ole sitä enää. Ne ihmiset joita ennen piditte kiehtovina, ovat nyt tylsiä. Se mistä kerran nautitte, tuntuu elottomalta. Ennustimme sellaista. Mutta on yksi asia lukea muutoksista ja täysin toinen kokea niitä. Monet teistä huomaavat palaavansa vanhoihin pelkoihin tai malleihin.
 
Teistä tuntuu, että te yksin ette ole saaneet korkeinta valotyöntekijäpalkintoa. Tai unelmanne rakastavasta uudesta ajasta on kuin myytti Kuningas Artturista ja pyöreän pöydän ritareista. Se ei ole totta - mutta te ette välttämättä usko sitä vielä.
 
Te ja kaikki eri toimintatasojen valotyöntekijät luotte uuden ajan myyttejä. Vaikka kaikki Kuningas Artturin tarinat eivät perustu todellisuuteen, noissa myyteissä, tarinoissa ja unelmissa on perusta tuon ajan todellisuudessa.
 
Tarinankertojat kertoivat ennen tarinoita. Jokainen tarinankertoja muutti tarinaa vähän - kuten viestinvälitysleikissä - jotta se oli värikkäämpi tai sopivampi kuulijayleisölle, kunnes paikkansapitävyys oli enemmän fiktiota kuin todellisuutta.
 
Koettelemukset uuteen aikaan siirtymisessä luovat upeita tarinoita lapsillenne ja lapsenlapsillenne, kun he kokoavat yhteen niiden rohkeuden, jotka menivät edeltä. Mutta kuten oli totta menneisyydessä, he värittävät teidät suuremmalla rohkeudella ja viisaudella, minkä tunnette olevan todellisuutta.
 
Tiedätte, että teidän tarvitsee herätä herätyskelloon valmistautuaksenne työhön, mistä ehkä pidätte tai sitten ette, jotta voitte vapaa-aikananne - sinä vähänä mitä on - päästä käsiksi uuden ajan materiaaleihin, mitkä saavat sydämenne laulamaan.
 
Kuitenkin siirtymänne alkuhistoriassanne lukee luultavasti näin: "Tiesitte alusta saakka, että teidän täytyi muuttaa maailmaa, joten laitoitte sivuun kaiken, mikä ei auttanut teitä siirtymään tuohon suuntaan."
 
Muutamassa sukupolvessa historianne muuttuu: "Tiesitte sen yrityksen, missä työskentelitte, tarvitsevan täydellistä uudistamista, joten postitushuoneen toimihenkilönä onnistuitte muuttamaan yrityksenne ja kaikki samanlaiset yritykset."
 
Kenties pidätte ajatuksiamme huvittavina tai jopa pelottavina, mutta ette tietenkään todellisuutena. Se on siis kertomianne rohkeustarinoita varten. Kukaan muutoksen keskellä oleva ei todella ymmärrä - ei varmasti tämän suuruisen muutoksen - miten monimutkainen muutos on tai tulee olemaan omassa elämässä.
 
Monet teistä hämmästelevät sitä rohkeutta, mitä vaadittiin Anne Frankin ja hänen perheensä piilottamiseen toisen maailmansodan joukkotuhon aikana. Olette jonkin vastaavan keskellä. Tämän ei ole tarkoitus pelotella teitä tai verrata Anne Frankin ja hänen perheensä piilottaneita teihin, vaan saada teidät ymmärtämään se rohkeus, minkä löydätte sisältänne niistä monista indikaattoreista huolimatta, että roolinne ei ole menestys.
 
Oli monia merkkejä siitä, että Adolf Hitlerin visio valtaisi Euroopan ja kaikki ne tuhottaisiin, jotka auttoivat Hitlerin "ali-ihmisinä" pitämiä henkilöitä. Kuitenkin niillä jotka valitsivat pelastajan roolin Anne Frankin perheen kaltaisissa tapauksissa, oli rohkeutta jatkaa seuraamuksista huolimatta. Näin on teillä nyt.
 
Te ette oikeasti vielä ymmärrä, miten rohkeita olette. Tai että on päiviä, kenties viikkoja, jolloin haluaisitte tämän siirtymän menevän pois. Ei siksi, ettei se ole upea unelma, vaan koska te ette tiedä, onko teillä voimaa jatkaa tai tuoko jatkaminen mitään muuta kuin tuskaa.
 
Uusi maa ja uusi aika on saapunut.
 
Tämän muutoksen lopputulos voidaan nyt ennustaa. Vaikka on muutamia välikohtauksia, kenties myös tahtojen taisteluja, uusi aika ei mene pois.
 
Te ette ole enää yksin kuten ne muutamat äänet, jotka vuosikymmeniä sitten ennustivat, että uusi aika olisi mahdollinen. Kenties perheenne tai ystävänne eivät ole vielä hypänneet uuden ajan ja uuden maan vankkurikaravaaniin, mutta lopulta he hyppäävät. Sillä jos tunnette rakastavaa tarvetta olla heidän kanssaan tekemisessä, hekin ovat osa valotyöntekijäliikettä - eivät vain ehkä samalla tahdilla kuin te.
 
Te jotka luette tätä blogia ja muita vastaavia, olette luultavimmin edistyneitä valotyöntekijöitä. Mutta tuhansia muita aaltoja seuraa. Te olette ensimmäinen aalto. Minkä tahansa käsityksen ensimmäisen aallon tuntemukset - yksinäisyys ja uskomusten pätevyyden kyseenalaistaminen - harvoin poikkeavat toisistaan. Kuten myöskään se pelko, että olette siirtyneet liian kauas yhteiskunnan odotuksista palataksenne "normaaliin", jos tämä uusi aika ja uusi maa ei ole todellinen.
 
Oletatteko, että ensimmäiset maapallon tutkimusmatkailijat olivat niin varmoja tavoitteestaan, ettei heillä ollut pelkoja, kun ruoka ja vesi hupenivat eikä odotettua maamassaa ollut näköpiirissä?
 
Erona on, että te tutkitte sisäisiä maailmoja fyysisen maailman sijasta.
 
Uuden maan tehtävänne loppuunsaattamiseksi, ulkoisen maailman on sovittava yhteen uusien tuntemustenne kanssa. Tunnette enemmän iloa ja rakkautta. Mutta onko sama totta veljellenne, äidillenne, ystävillenne, naapureillenne tai työnantajallenne? Missä rakkaus on? Te saatatte tuntea sitä, mutta harvat muut näyttävät tuntevan samoin. Oliko työläs sisäinen matkanne ponnistelujen arvoista? Liittyykö toisia seuraanne? Vai oletteko nyt niin erilainen, että te ette voi palata vanhan ajan yhteiskuntaan, jos toiset päättävät olla siirtymättä uuteen aikaan?
 
Olette sisäisen maailman tutkimusmatkailijoita ja uuden maan ja uuden ajan luojia. Mitä jos kukaan ei seuraa? Mitä jos olette jumissa ympäristössä, mikä tuntuu oikealta vain teille?
 
Olkaa vakuuttuneita: te ette ole yksin. On aika. Te olette pelkästään ensimmäisiä, mutta aivan varmasti ette viimeisiä. Muita seuraa nopeammin, mitä nyt kuvittelette.
 
Kaipauksenne toisten osallistumisesta rakastavaan uuteen maahanne kestää vielä vähän. Muut tuntevat valonne ja haluavat tietää enemmän. Yhtäkkiä he pitävät uuden maan materiaaleja kiehtovina ja sotia tuottamattomina. Tosiasiassa he lastaavat vaunujaan kärsimättömästi ja odottavat teidän antavan merkin, että uusi maa on turvallinen.
 
Tämän te teette ilmaisemallanne ilolla, kun muistatte elää sydämen kautta mielen sijasta, kun sallitte itsenne tietää, että olette sanoinkuvaamattoman rohkeita ja sallitte itsenne olla koko komeudessanne.
 
Toisia seuraa. Kenties ei tänään, mutta varmasti huomenna. Sillä heidätkin on ohjelmoitu heräämään uuteen aikaan ja uuteen maahan. Ohjelmia ei ole vain aktivoitu niin pian kuin teillä.
 
Te ette ole yksin - olette pelkästään rohkeiden ja rakastavien ihmishenkien ensimmäinen aalto, mikä tutkii sisäisiä maailmojaan luodakseen uutta elämää ja iloa kautta universumien. Niin olkoon. Aamen.
OLETTE ENSIMMÄINEN AALTO - MITÄ JOS KUKAAN EI SEURAA?
 

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

ONKO SINULLA KRISTALLIENERGIAA?



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 25.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Kristallienergia on hyvin henkinen ja hyvin empaattinen energiajälki, mikä on tullut esiin aikuisissa, jotka ovat syntyneet 1950- ja 1960-luvulla, ja nuoremmissa sukupolvissa, jotka ovat syntyneet vuoden 1976 jälkeen. Aiemmin syntyneet kristallit toivat hyvin keskittyneen kristallienergiamuodon planeetalle, mikä valmisteli sitä myöhemmin tulevia lapsia varten. Kristallienergia on huomaavaista, herkkää, hyvin intuitiivista ja hyvin yhdistynyttä henkisyyteen. Tämä energia ei integroidu hyvin kolmanteen ulottuvuuteen ja sen kantaminen voi olla hankalaa, erityisesti maailmassa mikä on keskittynyt näin kovasti aineellisuuteen.

Kristallit ovat hyvin empaattisia, mikä pakottaa heidät pysymään poissa valtavirasta, koska he yksinkertaisesti tuntevat liikaa. Siinä missä indigot ovat kapinallisia ja toimintasuuntautuneita, kristallit ovat hiljaisempia, kärsivällisempiä ja vaikka he eivät ole yhtä aggressiivisia kuin indigot, he eivät ole vähemmän sinnikkäitä. He toimivat mieluummin, sitten kun energia on oikea heille, sen sijaan että johtaisivat "hyökkäystä". Kristalliaikuiset aloittivat henkisen liikkeen 1970- ja 1980-luvulla ja kirjoittivat aiheista, joita kukaan ei tuntenut tai ymmärtänyt, mutta he olivat sinnikkäitä pyrkimyksissään ja tyytyivät pysymään taustalla tietäen, että lopulta siitä, mitä pidettäisiin kummallisena, tulisi valtavirtaa - kuten se on tänään.

Kristallit ovat täällä luomassa henkistä tasapainoa, opettamassa meille, miten integroidaan henkinen ja aineellinen puolemme ja elämässä taivaan maan päällä. Mutta ylösnousemusprosessin lisääntyvä polariteetti on ollut vaikeaa heille ja he ovat tunteneet tulleensa maan energiatilaan jo kauan ennen, kuin se oli valmis heitä varten. He tuntevat olonsa mukavammaksi kutsuvassa, sydämellisessä, lempeässä ja hyvin henkisessä ympäristössä ja se minkä he kohtasivat täällä, tuntui kaikelta muulta. He voivat tuntea elävänsä kahdessa maailmassa - oman energiansa hiljaisessa ja turvallisessa maailmassa sekä ulkopuolisessa maailmassa, minkä he eivät tunne ymmärtävän tai arvostavan heitä. Energeettinen herkkyys voi aiheuttaa väärää pelkotunnetta, koska he eivät usein osaa erottaa omaa energiaansa siitä, mitä he tuntevat ympärillään. Luontainen "parantajuus" pakottaa heidät ryntäämään parantamaan energiaa sen sijaan, että he vetäytyisivät ja käyttäisivät parantavaa energiaa korkeammalla tasolla, mikä on heille mukavampi.

He tuntevat muita enemmän tämän päivän voimakkaat energiamuutokset ja -vapautukset ja sen pelon, mitä monet ihmiset tuntevat tänä aikana. Koska he ovat niin empaattisia ja heillä on niin voimakas parannuspotentiaali, heidän on tehtävä kovasti työtä ollakseen yhdistymättä negatiivisuuteen ympärillään ja yrittämättä muuntaa sitä itse, mikä voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, fyysistä uupumusta ja sairautta sekä energeettistä loppuunkulumista.

Kristallit tuntuvat vanhoilta sieluilta, viisailta henkisissä asioissa, mutta usein hyvin lapsenomaisilta aineellisen maailman asioissa. Heidän suurin elämänhaasteensa on pysyä maadoittuneena, fokusoituneena ja omassa energiassaan - mutta sulkematta pois maailmaa ja vetäytymättä omaan turvalliseen energiatilaansa. Tasapainottamalla empatiansa kiintymättömyydellä, asettamalla voimakkaat energiarajat ja käyttämällä parantamiskykyjään voimaantuneesta tilasta marttyyrinä olemisen sijasta, he antavat ratkaisuja moniin maailman ongelmiin ja voivat auttaa toisia löytämään voimaantuneisuuden omasta henkikeskuksestaan. Ilman kiintymättömyyttä he voivat kuitenkin kadottaa fokuksensa, olla maadoittumattomia ja leijua elämän läpi eräänlaisessa energeettisessä jännitystilassa.

Kristallienergia ja indigoenergia toimivat yhdessä antaen täydellisen ratkaisun maailmaan - tunnistaen haasteet ja antaen transformatiivisia vaihtoehtoja. Kun kristallienergialle annetaan aikaa, tilaa ja kannustusta, se valaisee, tukee, opastaa ja ohjaa tiheimmän energian syvällistä transformoitumista korkeimpiin oktaaveihinsa. Kristalliviesti korostaa parantumista ja ehdotonta rakkautta, silloin kun he voivat pysyä fokusoituneena lahjojensa arvoon ja käyttää niitä ympäröivän maailman kohottamiseen. Heidän lahjansa ovat taiteessa, musiikissa, informaation jakamisessa, opettamisessa, kanavoinnissa, empatiassa, myötätunnossa ja parantamisessa sielutasolla. Kristallienergian ilmaisemisen kannustaminen itsessäsi, lapsissasi ja muissa luo energiatilaisuuksia siihen maailmaan, mikä syntyy, kun vanha maailma kuolee - luomaan voimallisen "taivas maan päällä" -transformaation, mikä korostaa empatiaa ja myötätuntoa ja löytää henkisen tasapainon aineellisesti keskittyneessä maailmassa.
ONKO SINULLA KRISTALLIENERGIAA?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE


Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
12.-19.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Kysymys:
Kun olin noin 3-vuotias, hukuin ja olin koomassa puoli vuotta. Minulla on muistikuva tai uni - en tiedä, keksinkö sen - missä olen naisen kanssa, joka hoivasi minua ja olin hyvin onnellinen! Myös kuolema ja tuonpuoleisesta tietäminen on ollut minulle pakkomielle. Tiedättekö miksi? -Lela, USA

Vastaus:
Kokemustasi kutsutaan kuoleman lähikokemukseksi. "Kuoleman lähikokemukseksi" koska fyysinen keho oli edelleen sielusi pääasiallinen sijaintipaikka, mutta tietoinen mielesi oli kehon ulkopuolella ja kommunikoi sielujen kanssa Kodin ehdottomassa rakkaudessa. Aikana jolloin olit tässä Lähde-energiassa, sinua opasti ja suojeli yksi henkioppaasi, joka auttoi sinua päättämään, palaatko maan päälle ja fyysiseen perheeseesi vai jäätkö Kotiin toisten sielujen kanssa.

Aloittaessasi tämän elämän sinulla oli kaksiosainen suunnitelma. Toinen puoli oli auttaa perhettäsi ja tuttujasi saamaan kokemuksen pienen lapsen menettämisestä tai olemisesta sen lähellä. He voivat tuntea, millaista syyllisyys, hylkääminen, syvä menetys ja syyllistäminen oli. Heidän keskuudessaan tapahtui monia konflikteja ja heillä oli tilaisuus oppia oppituntinsa, jos valitsivat sen.

Toinen ajatus oli, että saattaisit haluta lopettaa tämän elämän tuossa iässä ja tulla Kotiin kokeilemaan jotain muuta. Aikana jonka vietit oppaasi kanssa, hän ja muut auttoivat sinua tutkimaan, mitä tapahtuisi, jos palaisit maan päälle, ja mitä voisit tehdä, jos lopettaisit tämän elämän. Tarkastelitte muita elämiäsi ja puhuitte monista oppitunneista, joita halusit vielä tutkia. Päätit palata.

Viehtymyksesi kuolemaan ja sen jälkeiseen elämään tulee siitä, että vietit puoli vuotta energiassa, minkä koet joka kerta jättäessäsi fyysisen elämän ja palatessasi ydinmuotoosi. Et muista kaikkea, mistä keskusteltiin tuona aikana, koska palatessasi yritit kertoa siitä toisille ja he sanovat sen olleen unta. Jos käyt tuossa jaksossa hypnoosissa tai syvässä meditaatiossa, voit saada kiinni joistain yksityiskohdista.

Jos olet utelias, etsi, onko kotisi lähellä Kuolemanlähikokemustutkimusten kansainvälistä liittoa. Jos voit osallistua heidän kokoukseensa, tapaat monia ihmisiä joilla on ollut kuolemanlähikokemus ja näet, että heillä on joko vähän tai hyvin erityisiä muistoja ajastaan ulottuvuuksien välillä.

Kysymys:
Mestarit, toinen kanavoitu olento on kertonut minulle, että minulla on ollut useita elämiä sotilaana ja olen ollut mukana sotatilanteissa. Miksi ihmiset ovat niin tuhoavia? Jos päätämme oppia oppitunteja itsestämme ja fyysisestä tasosta, miksi nämä oppitunnit ovat niin vaikeita ja tuskallisia? Onko universumin muissa osissa olentoja tai rotuja, joilla on harmonista ja suhteellisen rauhallista? -Francois, Kanada

Vastaus:
Jos olet lukenut "Reincarnation Handbook: Journey of the Soul" -kirjamme, joka on ilmaiseksi ladattavana nettisivuiltamme, tiedät matkasta, minkä kaikki sielut tulevat maan päälle kokemaan. Matkassa on kyse oppitunneista, jotka liittyvät sieluun ja sen kykyihin, jos sallit itsesi ottaa vastuun matkasta.

Sielusi koostuu ehdottomasti rakastavasta energiasta, mikä "murettiin" Lähteestä ja mikä on kaikkivoimaista, kaikkitietävää ja suurenmoista. Voit tehdä mitä tahansa haluat, jos päätät hyväksyä nämä faktat. Maapallo on luokkahuone, mikä luotiin antamaan kaksinaisuusareena, jossa voi opetella mitä tahansa. On valittava, haluatko olla tuomitsevan egon kontrolloima vai tarkkailija ehdottomassa rakkaudessa. Haluatko negatiivista energiaa, mikä antaa sinulle valtaa, vai positiivista energiaa joka näyttää sallivan, että sinua komennellaan?

Korttipakka on tavallaan pinottu sinua vasten, silloin kun tulet elämään, koska kehossa menetät muistin todellisesta luonteestasi. Maayhteiskunta rakentuu tuomitsemiselle. Se on paikka, missä ihmiset määrittelevät arvonsa sen mukaan, mitä he ovat verrattuna kaikkiin muihin. Osa tämän statuksen päättämistä on, kuka kontrolloi ketä ja kuka on fyysisesti vahvempi. Syntyy kilpailua arvon todistamiseksi - mitä joskus kutsutaan "kyvykkäimpien eloonjäänniksi". Oppitunnit ovat vaikeita ja tuskallisia, koska tarvitaan jotain huomiosi saamiseksi. Jos kaikki olisi mukavaa, sinulla ei olisi mitään halua yrittää ymmärtää, mitä voit tehdä sen tavan muuttamiseksi, miten elämä toimii sinulla.

Tämä on ainoa paikka, missä negatiivisuutta on. Muilla planeetoilla ja muilla paikoilla on eri syitä olemassaoloonsa, kuten tutkia energiaa musiikissa ja taidemuodoissa, oppia kehittämään millainen keho tai kuori tahansa, kuvitella uusia tapoja joilla maapallo voisi kehittyä jne. Jotkut keskustelevat maan suuresta kirjallisuudesta, psyyken vaikutuksista ihmiskehoon tai siitä, miksi jotkut sielut eivät koskaan näytä ymmärtävän ja selvittävän elämänoppituntejaan.

Kysymys:
Mestarit, veljeni on taiteilija, joka luo kosmiseen tietoisuuteen liittyvää digitaalista taidetta. Hänen taiteensa on henkistä ja sielukasta. Hänen päänsä tuntuu kuitenkin olevan pilvissä. Hän kieltäytyy hankkimasta "normaalia" työtä ja jos hän voisi valita niin, hän antaisi taidettaan pois myymisen sijasta. Samalla kun hän näyttää käsittävän työpaikan hankkimisen merkityksen, hän on vitkutellut muutaman vuoden. Hän on pian 30-vuotias. Mitä kaikki tämä merkitsee? Mitä hän on täällä opettamassa meille, mitä me olemme opettamassa hänelle? Miten voimme auttaa häntä oppimaan ne oppitunnit, jotka hänen on tarkoitus oppia, vai osallistummeko ylipäätään tähän opettamisprosessiin? -Aly, Singapore

Vastaus:
Mikä on normaalia? Sanot, että veljesi on pelkästään ihmismuodossa olemisen takia noudatettava yhteiskunnan ajatusta siinä, miten elää elämäänsä. Et koskaan voi saada ihmisiä tekemään jotain tai muuttamaan mieltään mistään, elleivät he ole samaa mieltä. Veljesi on oma persoonansa. Me emme tuomitse hänen valitsemaansa polkua. Kaikki mitä hän tekee, on osa hänen matkaansa.

Koko elämä on sarja oppitunteja. Jotkut hänen oppituntinsa ovat yksin hänen ja toiset ovat ryhmäoppitunteja perheen ja muiden kanssa. Nämä koettelemukset voidaan löytää kysymällä itseltään: "Miksi hänen tekonsa ärsyttävät meitä niin paljon?"

Tässä tilanteessa näet jonkinlaista kateutta, mustasukkaisuutta, vihaa, vastuullisuutta perheenjäsenelle ja pelkoa, että teet jotain väärin. Hänen jättämisensä rauhaan on elämänoppitunti teille kaikille. Antakaa hänen tehdä omat valintansa. Hän ottaa jossain määrin vastuuta omasta elämästään. Teillä ei ole mitään vastuuta huolehtia hänestä.

Jos tunnette hänen tulevan raskaaksi perheelle, on aika käyttää "kovaa rakkautta" lakkaamalla edistämästä hänen valitsemaansa elämäntyyliä. Kertokaa hänelle, että on aika ottaa vastuu elämänsä kaikista puolista, myös ruuasta, suojasta ja vaatetuksesta. Hän tarvitsee apua lopullisten valintojen tekemisessä niin, ettei hän voi laskea muiden kuin itsensä varaan. Hän voi löytää ympäristön, missä hän on hyväksytty osallistuja. Se voi olla samanlaista, mitä nyt tapahtuu, tai se voi olla teidän "normaalianne".

Kysymys:
Mestarit, voimmeko henkisellä oppimis- ja kokemismatkallamme päästä valokehoomme tai merkabaamme menemättä kurssille? Voimmeko muistaa itsemme? Jos pyydämme mestareilta, voivatko he auttaa meitä tuntemaan ja aistimaan valokehomme ja kommunikoimaan sen kanssa? -Sian, Iso-Britannia

Vastaus:
Merkaba tai valokeho on ollut osa historiaanne tallennetun ajan alusta saakka. Uskonnot näkevät sen vaunuina, mitkä vievät ihmisen taivaaseen. Mystiikka julistaa sen olevan kulkuneuvo, millä ylösnoustaan fyysisestä kolmannesta ulottuvuudesta korkeampiin maailmoihin. Me liitämme nämä termit siihen ydinolemukseen, joka olette sieluna - Lähde-energianne.

Kysymyksestäsi tulee sitten jotain tällaista: onko minun mahdollista tunnistaa, kuka todella olen seuraamatta kenenkään toisen polkua eli käymättä kurssia jonkun toisen menetelmästä muistaa, kuka hän on? Vastaus on kyllä! Mielenkiintoisesti sielun tarkoitus ihmiselämässä on yrittää muistaa, kuka hän on ja mitä kykyjä hänellä on ydinolemustilassaan.

On monia menetelmiä aktivoida valokeho tai merkaba auttamaan kehon valaistumisessa. Se voidaan tehdä täysin fyysisellä tasolla. Energia mikä luo kulkuneuvon, on muodoltaan tähtitetraedri. Se näyttää kuin kahdelta kolmiolta, joista toinen osoittaa ylöspäin ja toinen alaspäin. Litteää esitystä useimmat kutsuvat Daavidin tähdeksi.

Fyysisyydessä ihmiskehon ympärillä on kolme tähtitetraedriä. Kun yksi pyörii vastapäivään ja toinen myötäpäivään, ulospäin säteilee sähkömagneettienergiaa, mikä näyttää avaruusalukselta. Sisimmästä tetraedristä tulee kulkuneuvo, mikä sallii ihmiskehon kulkea minne haluaa. Aikomus on ajava voima - menet sinne, minne aiot mennä.

Meditaatiossa, hypnoosissa tai itsehypnoosissa on mahdollista päästä energiaasi tai valokehoosi ilman tarvetta olla tekemissä fyysisen "sinun" kanssa. Sieluolemuksesi voi matkustaa kehon haittaamatta ja nousta helposti käymään muissa ulottuvuuksissa. Kaikissa tapauksissa, missä muistat, kuka ja mitä olet, ja yhdistyt taas tuohon tietoon, aikomuksesi on ajava voima. Mottomme on: "Ajattele sitä ja niin on."

Harjoitteleminen on tärkeää, kun kehitetään helppo tapa siirtyä muodosta toiseen. Oppaasi ja kaikki täällä tukevat sinua enemmän kuin mielellään, mutta sinun on päätettävä, mikä on paras ja mukavin tapa sinulle. Kuten kaikissa asioissa, maan päällä ei ole yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita. Mitä enemmän voit päästää irti sen tuomitsemisesta, mitä yrität saavuttaa, sitä helpompaa siitä tulee.

Kysymys:
Mestarit, olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa melkein seitsemän vuotta. Hän on parhaillaan ulkomailla opiskelemassa, kun taas itse matkustan paljon työni vuoksi. Yhdellä työmatkalla tapasin toisen miehen. Aluksi sen piti olla vain syrjähyppy, mutta olemme tavanneet toisiamme sen jälkeenkin, vaikka hän tietää minun olevan varattu. Yritän lopettaa, mutten pysty. Nautimme kumpikin toisemme seurasta. Rakastan kyllä poikaystävääni, mutta pidän myös tästä toisesta kaverista. Mitä minun pitäisi tehdä? -Sho, Singapore

Vastaus:
Olet uskollinen itsellesi, tarpeillesi ja tunteillesi. Et ole naimisissa, et ole allekirjoittanut mitään sitoumusta kummallekaan miehelle ja kuitenkin tunnet velvollisuudeksesi käyttäytyä tietyllä tavalla niiden asioiden vuoksi, joita sinulle on opetettu tai joita olet oppinut toisilta elämäsi aikana. Sekä sinä että poikaystäväsi elätte elämää, minkä olette vapaasti valinneet. Aivan kuten sinä muutut hänen ollessaan pois, hänkin muuttuu.

Sielun matka ei sano, että sitoudutte ennalta tiettyihin suunnitelmiin ettekä saa muuttaa niitä, vaan teillä on valinnanvapaus kaikissa asioissa. Se ei myöskään sano, että jokaisella sielulla on yksi ja ainoa määrätty kumppani. On mahdollista rakastaa useampaa ihmistä kerralla.

Kun on rakastunut johonkuhun, on vaikeaa olla piittaamatta noista tunteista. On sitten valittava, mitä ajattelee teoistaan ja miten paljon on sitoutunut. Koska teillä ei ole sitoumuksia etkä lupaa mitään suhteellesi, nautit vain siitä fyysisestä, henkisestä ja tunteellisesta tyydytyksestä, mitä hänen näkemisensä antaa sinulle. Koska poikaystäväsi ei ole ulottuvilla, odottaako hän, ettet huolehdi fyysisistä tarpeistasi?

Päättääksesi, mitä teet tällä hetkellä, sinun on mietittävä omaa matkaasi, ei kenenkään muun. Jos tunnet sisäisesti tekeväsi jotain väärin sen perusteella, miten uskot, että sinun pitäisi elää, niin sinun on lopetettava jompikumpi suhde. Jos tunnet, ettet loukkaa ketään, koska tilanne on hyvin selkeä "syrjähypyllesi" - että sinulla on pitkäaikainen suhde - niin jatka. Nämä seurustelut antavat sinulle tilaisuuden arvioida nykytilannettasi ja saada tunteen siitä, miten haluat elää.

Kysymys:
Mestarit, olen yleensä tyytyväinen ihminen, mutta räjähdän ihmisille ja tilanteille. Olen ollut riidanhaluinen ja vihainen ihmisille muutaman vuoden. Tiedän vahingoittavani itseäni tällä vihalla, mutta haluaisin ymmärtää, mistä tässä vihassa on kyse ja mitä voin tehdä tullakseni rauhallisemmaksi ja vähemmän vihaiseksi. -Dianne. Australia
 
Mestarit, minusta on erittäin vaikeaa olla yhteydessä ihmisiin, he eivät usein näe minua ystävällisenä eikä minulla ole todellisia ystäviä. Niin paljon kuin haluaisinkin (ihailen todella ihmisiä, joilla on paljon ystäviä ja jotka selviävät helposti sosiaalisesta vuorovaikutuksesta), näytän olevan kykenemätön saamaan ihmiset pitämään itsestäni ja kehittämään ystävällisen suhteen heidän kanssaan. Kaikki on hyvin etäistä ja muodollista. Miten voin muuttaa tämän tilanteen? -Mariana, Brasilia

Vastaus:
Olet sitä, mitä heijastat, ajattelet, sanot ja esität toisille. He arvioivat persoonaasi ja sitä, haluavatko he olla missään tekemisissä kanssasi sen energian perusteella, mitä työnnät heille. Vihamielisyys tai varautuneisuus saa heidät juoksemaan toiseen suuntaan eivätkä he halua olla missään tekemisissä kanssasi. Tiedostamatta tuomitset sen, mitä uskot toisten ihmisten ajattelevan sinusta, ja reagoit, ennen kuin oivallat, mitä teet.

Ensimmäiseksi teidän kummankin on tehtävä sisäinen arvio siitä, mitä ajattelette itsestänne. Väittelyt ja viha nousevat sen turhautumisen vuoksi, etteivät asiat mene haluamallasi tavalla. Tulet kateelliseksi siitä, että muilla on asiat haluamallasi tavalla, muttei niitä näytä tulevan itsellesi. Taistelet jatkuvasti sisällä ollaksesi jotain, mitä et ole tällä hetkellä. Sinun on työstettävä sitä, mitä ajattelet itsestäsi, jotta voit heijastaa toisiin sitä energiaa, minkä haluat palaavan.

Viha, yksinäisyys, arvottomuuden tunne tai vuorovaikutuspelko toisten kanssa, silloin kun et tiedä, mitä he haluavat, lähettävät kaikki vaarasignaalia. Kun näet punaisen lipun, vältät aluetta ja ihmistä vahingoittumisenpelosta. Silloin kun näet ihmisten pakenevan luotasi, se saa aikaan vielä enemmän tyytymättömyyttä ja vihaa siitä, etteivät he ota aikaa tutustuakseen sinuun.

Muutoksen on tapahduttava sisälläsi. Sinun on rakastettava itseäsi riittävästi ajatellaksesi, tunteaksesi ja toimiaksesi niin, kuin haluat toisten tekevän sinulle. Älä tuomitse toisten käyttäytymistä - hyväksy se esimerkkinä siitä, keitä he ovat. Sinun ei tarvitse olla niiden kanssa, jotka saavat olosi tuntumaan epämukavalta. Vedä luoksesi ihmisiä, jolla on samoja haluja kuin sinulla. Tuomitseminen aiheuttaa vihaa ja ryhmään sopeutumattomuuden tunnetta. Muuta tunteitasi itsestä - toiset tulevan tyynen, rakastavan ja jakamishaluisen ihmisen luo henkilökohtaisesti tunteakseen samalla tavalla kuin tuo ihminen. Tule noiksi tunteiksi omasta halustasi.
KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE
 

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

ME OLEMME TODISTE UUDEN AJAN OLEMASSAOLOSTA


Kirjoittanut DL Zeta (www.celestialvision.org)
23.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Uusi aika on energiakenttä, mikä on kaikkien niiden ulottuvilla, jotka ovat rakkauden, myötätunnon ja palvelun taajuudessa. Kun yhdistymme planeetalle virtaavaan laajentuneeseen valoon, pystymme työskentelemään näiden taajuuksien kanssa "hautoaksemme" uutta aikaa omassa tietoisuudessamme.

Meidän jokaisen tehtävä on hautoa tätä visiota ja ilmentää se nykyelämämme suunnitelman ja tarkoituksen mukaisesti. Otamme ensimmäisen askeleen tällä polulla, kun ilmaisemme aikomuksesi päästä uuden ajan energiakenttään ja harmonisoida tietoisen tajuntamme sen taajuuksien kanssa.

Tiennäyttäjät tekevät tietoisuussillan uuteen aikaan

Tämän energiakentän vaikutus laajenee, kun useampia ja useampia sieluja tulee yhteyteen sen kanssa. Täällä on tänä aikana monia, joiden on tarkoitus olla silta toisille kolmannen ulottuvuuden aikajanojen ja uuden ajan taajuuden välillä. Valotyöntekijät ovat tiennäyttäjiä - niitä jotka säteilevät valoa matkalla eteenpäin ja ylläpitävät tilaa, mikä auttaa muita kehittämään uuden identiteetin, mikä on harmoniassa näiden taajuuksien kanssa. Jokaisella ihmisellä on sisällään ikuinen liekki, vaikka joillakin tämä liekki odottaa sytyttämistä.

Kun tulet tänne tarkoituksenasi auttaa tietoisuussillan rakentamisessa, kuljet elämän läpi sen vision mukaisesti, mikä sinulla on uudesta ajasta. Hoivaamalla tätä tulevaisuuden visiota päivästä toiseen, hetkestä toiseen, annat ikkunan, mistä toiset voivat nähdä korkeamman itsensä sinun sanojesi ja tekojesi kautta. Kunkin ihmisen korkeammalla itsellä on tässä uuden ajan koodit ja avaimet. Nämä aktivoidaan aikomuksella ja energiaresonanssilla. Toisten energia ja visio voi käynnistää heräämisen näille mahdollisuuksille.

Kiitollisuus on uuden ajan portinvartija

Silloin kun olemme valmis astumaan tähän tietoisuuden heräämisvaiheeseen, päästämme irti kiinnittymisestä tiettyihin lopputuloksiin ja opimme olemaan kiitollisuuden tilassa. Uudessa ajassa jokaisella ihmisellä on se ymmärrys, että he ovat vastuussa reaktiostaan omaan todellisuuteensa ja ilmaisevat kiitollisuutta kaikkien tekojensa tuloksista - silloinkin kun nuo tulokset eivät miellytä. Tietoinen olento ymmärtää, että jokainen kokemus vie häntä askeleen pidemmälle uuden ajan polulla ja että rauha, rakkaus ja harmonia ovat taajuuksia tuolla polulla. Tässä mielessä kiitollisuus on portinvartija uuteen aikaan, koska on mahdotonta päästä rakkaus- ja harmoniataajuuksiin, silloin kun vastustamme nykytodellisuudessamme.

Me olemme todiste, että uusi aika on olemassa

Jokaisen ihmisen tehtävä on päästä uuden ajan energiakenttään ja olla vuorovaikutuksessa sen taajuuksien kanssa hautoakseen henkilökohtaisia visioitaan ja ilmentääkseen ne. Niiltä jotka odottavat todistetta uuden ajan olemassaolosta, menee asian ydin ohi. Me olemme todiste uuden ajan olemassaolosta. Laajentuva tietoisuutemme sallii meidän nähdä kaiken sen läpi, mikä on pidätellyt meitä ennen, ja se auttaa meitä kartoittamaan kurssin aikajanoille, missä korkein potentiaalimme on. Kun ilmennämme korkeimman potentiaalimme, autamme muodostamaan uuden maailman, mikä heijastaa korkeamman ulottuvuuden todellisuuksia.

Ne jotka eivät tee mitään päästäkseen tähän energiakenttään, jatkavat kuten aina ennenkin. Heidän kokemuksensa seuraavat heidän uskomuksiaan. Uskomustemme luonteesta riippumatta olemme aina todiste, joka vahvistaa uskomuksemme ympäristössä. Jos uskomme olevamme onneton uhri, saamme paljon todisteita tukemaan tuota uskomusta. Jos uskomme olevamme jumalainen olento, joka pystyy toimimaan rajattomassa universumissa kaiken korkeimmaksi parhaaksi, saamme paljon todisteita myös siitä.

Uskomusjärjestelmät pyörähtävät itseään vahvistaviksi todellisuuksiksi

Silloin kun astumme heränneeseen tietoisuustilaan, ymmärrämme, että jokainen uskomusjärjestelmä pyörähtää todellisuuksiksi, joita tarvitaan vahvistamaan tuota järjestelmää. Ymmärrämme, että pystymme tarkkaileman omassa tietoisuudessamme olevia uskomuksia ja määräämään, mitkä uskomukset eivät palvele meitä. Heränneinä olentoina ymmärrämme, että ulkoinen todellisuus vahvistaa aina uskomuksemme tavalla tai toisella. Heränneestä perspektiivistä pystymme ns. menemään elämämme kulissien taakse ja erottamaan, mitkä uskomukset palvelevat parhaiten henkistä kasvuamme.

Heräävät lahjat joita olemme kehittäneet elämien saatossa

Monet valotyöntekijät havaitsevat uuden ajan energiakentän ja pääsevät siihen joka päivä. Nämä sielut käyttävät uuden ajan taajuuksia herättämään sisäiset lahjansa ja sisäisen potentiaalinsa. Joissain tapauksissa näitä lahjoja on kehitetty elämien saatossa. Esimerkkejä tästä on taiteilija, joka yhdistää uuden ajan taajuuksia töihinsä, muusikko joka kirjoittaa heräämisen energiaskaalan nuotteja sävellyksiinsä ja opettaja joka rakentaa työpajoja, jotka on suunniteltu herättämään osallistujat korkeimmalle potentiaalilleen.

Tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina maailmalle annetaan uuden ajan kautta uusia käsityksiä tieteessä, taiteessa, kirjoittamisessa, musiikissa ja kaikilla kuviteltavissa olevilla alueilla. Noihin käsityksiin liittyy ymmärrystä, mikä auttaa muokkaamaan uudestaan kuvamme siitä, keitä olemme kollektiivisesti ja yksilöinä ja miksi olemme täällä.

Tulevaisuuden visio: yhteiskunta joka perustuu rakkauteen ja jokaisen sielun tukemiseen

Yksi uuden ajan tukemista suuntauksista on ihmisen kehityksen edistäminen. Yhteiskunnassa joka perustuu rakkauteen ja myötätuntoon, jokaista sielua joka hengittää ihmismuodossa, arvostetaan, rakastetaan ja tuetaan. Toiset suuntaukset tukevat kaikkien elämänmuotojen arvostamista, mukaan luettuna ympäristö. Kautta ihmishistorian on ollut niitä, jotka ovat puolustaneet rakkautta ja myötätuntoa kaikkea ihmiselämää kohtaan. Nämä viisaat olennot tekivät perustan siementen kukoistamiselle uudessa ajassa.

Se miten kohtelemme kaikkia toisia, heijastaa suhdettamme sieluun

Nämä suuntaukset kehittyvät luonnostaan, kun ihmistietoisuus vapautuu orjuuttavista ajatusviruksista. Miten kohtelemme itseämme, miten kohtelemme toisiamme, miten kohtelemme eläimiä, miten kohtelemme ympäristöä - kaikki nämä ovat yksi ja sama asia ja yhdessä ne tarjoavat selkeän heijastuksen suhteestamme tietoisen mielen ja sielun välillä.

Teemme sen itsellemme, mitä teemme mille tahansa elämänmuodolle. On mahdotonta orjuuttaa toinen olento orjuuttamatta itseämme. Ajatusvirukset vakuuttavat meille, että tilanne ei ole tämä. Silloin kun tietoinen mieli on vahvasti harmoniassa sielun kanssa, näemme ajatusvirusten levittämän harhamaailman läpi. Ajatusvirukset ovat tarttuneet suureen osaan siitä, mitä pidetään valtavirtatodellisuutena. Kukin yksilö on orjuutettu siinä määrin, mitä hän on panostanut valtavirtaviruksen harhamaailmaan.

Tulevaisuuden visio: ihmiskunta vapautuu orjuuttavista ajatusviruksista

Niukkuusvirus on juurena vanhoissa aikajanoissa, jotka ovat täynnä kärsimystä ja väkivaltaa. Tämä virus johdattelee meidät uskomaan siihen ajatusmuotoon, että "ei ole riittävästi rakkautta, rauhaa ja yltäkylläisyyttä, joten minun on taisteltava saadakseni vähän". Toinen niukkuusviruksen tukema ajatusmuoto on, että "minun on rangaistava niitä, joita on syyttäminen puutekokemuksestani". Tämä uskomus on oikeuttanut monia tuhoamis- ja väkivaltatoimia ja tukee sitä rakkaudettomuutta, mikä kutoo synkkiä raitoja tämän planeetan elämänkudokseen.

Itsemme arvostaminen parantaa rakkaudettomuuden

Silloin kun olemme rakkaudettomuustaajuudessa, sanamme ja tekomme sanovat toisille: "Et ole arvokas minulle, ellet auta minua loputtomassa etsinnässä, mitä tarvitsen, jotta tunnen olevani arvostettu ja rakastettu". Kun katsomme ulkoisiin olosuhteisiin oman arvomme ja itsearvostuksemme löytämiseksi, etsimme aina jotain, mikä pakenee meitä.

Rakkaudettomuus perustuu niukkuusajatusvirukseen. Se leviää maatodellisuuden monille alueille ja johtaa kaikilla tasoilla kaikkien elämänmuotojen "devalvaatioon" - ihmiset, eläimet, kasvit ja mineraalit. Vasta sitten kun pysähdymme, hidastamme ja arvostamme itseämme, astumme tietoisuuteen, missä rakkaus asuu. Aina kun tunnemme rakkaudettomuutta ja aliarvostusta, voimme päästä tähän uuden ajan energiakenttään itsemme parantamiseksi.

Henkinen vapaus on luonnollinen tilamme

Silloin kun pidämme rakkauspaikkaa ja arvostamme itseämme, pystymme jakamaan tämän toisten kanssa. Silloinkin kun henkilö ilmaisee vihaa sinua kohtaan, pystyt salaa rakastamaan ja arvostamaan häntä. Voit pysyä rakkaustaajuudessa ja lähettää hiljaa tätä toisille kaikesta riippumatta. Kun ihminen toimii tai puhuu negatiivisesti, se johtuu siitä, että ajatusvirus on saanut hänet ansaan, mikä ei salli hänen kuvitella toista tapaa olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa.

Silloin kun sinulla on paljon rakkautta itseäsi kohtaan ja enemmän jää yli, vapaudut vanhoista ja orjuuttavista kolmannen ulottuvuuden aikajanoista ja ylläpidät tietoisuustilaa, jotta myös toiset voivat vapautua. Henkinen vapaus on luontainen olotilamme ja se kuljettaa meidät luonnostaan uuden ajan korkealla värähteleviin aikajanoihin.
 
----------- 
 ME OLEMME TODISTE UUDEN AJAN OLEMASSAOLOSTA
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 290



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
25.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Sisäisen laulunne sävelmä on nyt muuttunut ja vaikka saattaa olla vaikea tulkita sitä kaikessa tässä metakassa, mitä nämä uudet energiat ovat luoneet, se on siellä ja se on jatkuva. Älkää langetko siihen ajatteluansaan, että nämä muutaman viime päivän voimakkaat mullistukset ovat heittäneet teidät pois raiteilta - kaukana siitä. Mutta kuten kerroimme teille aiemmin, nämä tulevat energiat painelisivat nappuloita. Ja painelleet ne ovat - siinä määrin joillakin, että äkillinen läpimurto tuli yhtäkkiä ikään kuin tyhjästä.

Mitä läpimurtoihin tulee, niin nämä ovat olleet niin syvällisiä, että ne ovat muuttaneet koko maiseman ympärillänne, kun näytätte kulkeneen usvaisella suolla ja sitten yhtäkkiä ilmestytte hyvin erilaiseen maisemaan, missä ilma on kristallinkirkas ja selkeä ja kaikki erottuu kirkkaina yksityiskohtina. Tämä ei ole helppo matka kenellekään teistä, mutta joillekin nämä viime päivät ovat olleet haastavampia, mitä ehkä voitte koskaan muistaa, ja näin tämän prosessin asettuminen voi joillakin teistä kestää vielä jonkin aikaa, ja sitten tekin pystytte paremmin erottamaan kaikkia yksityiskohtia ympärillänne.

Tämä on ns. viimeinen vaihe erämaassa, kun alatte kaikki nähdä jonkin kajastavan horisontissa, ja tällä kertaa se ei ole silmien kepponen, vaan ensimmäinen näkymä lopullisesta määränpäästänne.

Ja mikä on lopullinen määränpäänne? Se ei ole kullan ja aarteiden kaupunki, missä asuu nopsajalkaisia neitoja ja komeita sotureita. Ei, puhumme kultaisesta kaupungista sisällänne, mikä on aina ollut siellä, mutta mikä on vuosia ja vuosia jätetty hunningolle. Ei häijyydestä, vaan koska ette edes tienneet sen olemassaolosta. Mutta viime viikon intensiivinen rakkaussuihku pesi pois kaiken tai ainakin suurimman osan jätteistä, mitkä ovat peittäneet tätä sadunomaista kaupunkia, ja nyt sitä ei voi piilottaa enää - teiltä tai toisilta. Sillä kaupungin valot syttyvät yksitellen ja ne alkavat vetää huomionne puoleensa - pidätte siitä tai ette.

Jotkut tanssivat jo kaduilla onnellisessa jälleentapaamisessa itsensä kanssa tässä sisäisessä kultakaupungissa, kun taas toisilla on vielä vähän matkaa jäljellä. Mutta teidät on kaikki jollain tapaa tehty tietoiseksi tästä tarunomaisesta paikasta ja voitte tuntea sen siintävän sisällänne vastustamattomana voimana.

Muistakaa, että jokaisella teistä on oma tapanne saapua tähän kaupunkiin. Joillakin se tapahtuu lähes traumaattisena ja tuskallisena muistojen löytämisenä, joita on pidetty tämän paikan muurien sisäpuolella. Toisilla se tuntuu melkein kompastumiselta siihen silkasta tuurista - ja luettelo on pitkä. Niinpä taas kehotamme teitä olemaan seuraamatta toisten jalanjälkiä, jos haluatte löytää taas tämän tarunomaisen kaupungin, koska silloin tämä tie hiljenee ja jäätte erämaahan. Varmistakaa siis, että olette hyvin läsnä itsessänne, ja etsikää tapoja, jotka auttavat teitä tekemään tämän. Vain te tiedätte, miten etsiä, jos ette ole vielä saapuneet perille. Taas sanomme, että kaikki on hyvin riippumatta siitä, missä vaiheessa tätä loppumatkaa olette - olette juuri siinä, missä teidän on tarkoitus olla.

Hengittäkää syvään ja juhlikaa riippumatta siitä, tiedättekö saapuneenne perille vai kohtaatteko viimeisen kukkulan, mistä pystytte kiinnittämään katseenne tuohon lopulliseen lepopaikkaan. Täällä todellinen "sinä" asuu ja täällä yhdistytte taas itseenne kerta kaikkiaan. Niinpä taas kerran toivotamme teille kaikille herran siunausta tässä viimeisessä sisäisessä työnnössä. Ja jos olette saapuneet perille, tiedätte sen, koska silloin väritkin alkavat ikään kuin muuttaa sävyä ja valo kirkastuu - ja niin tekin.
 
----------- 
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 290
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

TERVETULOA VIIDENTEEN ULOTTUVUUTEEN MAAN PÄÄLLÄ


Äiti Sekhmetiä kanavoinut Beth Trutwin (galacticroundtable.org)
24.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tervehdys Ran lapset, tämä on Äiti Sekhmet. Tervetuloa kultaiseen aikaan maan päällä. Olemme nyt siirtymässä kuudenteen aurinkoon. Uusia jumalaisia energioita virtaa teihin 28.3. - Lähteen ja Alcyonen sekä aurinkonne kautta maapallolle - ja tämän myötä astumme yhdeksännestä portista. Tämä muuttaa kaikkia mahdollisuuksia maan päällä, kun olette nyt viidennessä ulottuvuudessa ja tietyissä pyhissä paikoissa seitsemännessä ulottuvuudessa ja sen yli. Kun näitä uusia energioita virtaa sisään muutamien kuukausien kuluessa ja ne rakentuvat ajan kuluessa, maapallo on valmis aktivoimaan muutoksensa, myös nollavoimakentän planeetan ympärillä, mikä on värähtelyä, jossa aseet eivät toimi. Saamme maailmanrauhan.

Tulen tänään luoksenne pyytämään teitä luopumaan kaikesta epäuskosta, kaikesta pelosta ja kaikista ennakkoasenteista planeettaanne ja kehoonne liittyen.

Oletteko koskaan katsoneet mikroskoopilla ihmissolun tumaa? Se näyttää kovasti piirroksilta maan sisäosasta. Sisäinen ydinaurinko ja sen ympärillä olevat rakenteet on koteloituna palloon, missä on vilkas pintamaailma. Tämä on ihmiskehon, planeetan, galaksin ja kosmoksen mikrokosmos. Jumalainen piirustus toistuu uudestaan ja uudestaan. Evoluutio jatkuu peräkkäisinä tapahtumina, kuten on tapahtunut aina aionien ajan. Astumme nyt kuudenteen aurinkoon ja tämän evoluution yhdeksänteen porttiin. Fraktaalit pyörivät ja levittäytyvät korkeammiksi valomaailmoiksi.

Nyt kun maapallo on ylösnoussut, on eri muutostasoja. Yksi on tietämätön, joka tuntee olevansa tilanteessa, mikä on sietämätöntä orjuutta ja kärsimystä. Yksi on tyhmänrohkea, joka etsii varallisuutta - ja jotkut näistä onnistuvat siinä. Aikanaan varallisuutta etsivä oivaltaa, että jokaisella on hyviä aikoja ja huonoja aikoja ja sitä tapahtuu sykleinä eikä kenelläkään ole vain hyvää tai huonoa, ja silloin hän päättää, että elämä on enemmän kuin rahaa, ja hän päättää etsiä tietoa. Tässä vaiheessa oleva etsii informaatiota erottelematta - hyvää informaatiota, huonoa informaatiota. Hän on kuin vainukoira, joka haistelee kaikkia asioita, joita hän ei ole ajatellut aiemmin. Lopuksi on viisas. Tämä tavoittelee sisäistä toimintaa ja on yhteydessä Lähde-energiaan pitkin päivää. Tämän tekemällä hänellä on yltäkyllin varallisuutta ja henkeä. Hänellä on hyvät tiedot ja hän viettää koko elämänsä meditaatiossa.

Jos kärsitte tänä päivänä köyhyydestä tai sairaudesta, varallisuuden kerääminen on teille pakkomielle tai vietätte jokaisen vapaan hetken seuraten hölynpölyä, kutsun teidät tänään hyppäämään noiden vaiheiden ohi suoraan viisauteen. Ei ole muita edellytyksiä kuin egomielen hävittäminen. Nämä kolme ensimmäistä ryhmää ovat lähellä egomieltä ja viisailla ei ole lainkaan egoa. Heillä on vain yhteytensä ykseyteen.

Nämä ovat kaikki normaaleja vaiheita ja melkein kaikki käyvät ne läpi. Nyt kun maapallo on viidennessä ulottuvuudessa, on mahdollista aktivoida korkeampi älykkyytensä. Muutaman päivän kuluessa kun suurenmoisia energia-aaltoja virtaa teihin, ne jotka ovat valmistautuneita, aktivoivat kaikki 12 DNA-säiettä. Tämä on lahja ja jos tiedostatte etukäteen ja keskitytte tietoisesti siihen, niin voitte hävittää aktiivisesti egomieltä ja siirtyä nopeasti sisäiseen viisauteen. Se ei ole ainoastaan syntymäoikeutenne, vaan oikeutenne ikuisesti. Jatkuva oikeutenne. Ikuisesti kestävä. Voitte oppia levitoimaan, olemaan telepaattinen, teletrasportoitumaan, kulkemaan seinien läpi ja näkemään toisiin ulottuvuuksiin. Teistä voi tulla kuolematon ja vain jätätte kehonne, sitten kun päätätte. Kun haluatte siirtyä eri ulottuvuuteen, niin oivallettuanne valaistumisen vain päätätte niin. Teidän ei enää tarvitse kärsiä sairaudesta tai ikääntyä, koska olette hankkineet taidon olla tässä kehossa ilman noita asioita.

Silloin kun astumme nollapiste-energiaan "paljastamisen" ja virallisten ilmoitusten jälkeen, niin maa ylittää yhdeksännen portin. Osumme tähän seuraavassa kuussa - olettaen, että pysymme kurssissa. Yhdeksännen portin sisällä oleminen merkitsee, että maa on oikeutettu menemään Onin silmästä läpi. Tämä on keskitähti Orionin vyössä - Al Nilam tai On - mistä kuljettuaan maapallo astuu ensin Keskusaurinkoon nimeltään Alcyone, kolme rengasta, jotka muistuttavat Saturnuksen renkaita, ja jokainen niistä nostaa maanpallon energiaa, mahdollistaen sille kulkemisen Alcyonen toiselle puolelle. Tämä tuo maapallon Onin valoaineuniversumiin, kaksoisuniversumiimme. Olemme Nebadonin pimeän aineen universumissa. Tämä siirtyminen Onin silmästä on maan seuraava merkittävä siirto ja sen myötä tulee rajattomia mahdollisuuksia, joita ette voi tällä hetkellä alkuunkaan ymmärtää. Tähän maapallo valmistautuu seuraavaksi. Ymmärtäkää, että maa ei ole valmis tähän muutamaan vuoteen, kenties yli kahteen tai useampaan vuosikymmeneen.

Tämä on näkymä melko lähitulevaisuuteemme. Mutta ensin kaikkien on astuttava viisauteen ja olla jatkamatta vanhoja lastenleikkejä. Laittakaa palapelinne pois ja katsotaan kypsiksi maan olennoiksi tulemiseen. Pyytäkää opastusta arkkienkeli Mikaelilta, Chamuelin ja Metatronin kera, poistaaksenne egon ja kiinnittymisen mielen ohjelmistoon täysin. Silloin nostat tietoisuuttasi, rakas ystävä, ja astut puhtaan valon korkeimpaan taajuuteen. Kutsu Jumalitseäsi tapamaan sinut ja sulaudu yhteen sen kanssa, syleillen kaikkia itsen aspekteja ja ilmaisuja, jotka kantavat korkeimpia valokoodeja, ja vapauta itsesi niistä, jotka eivät enää palvele sinua ja jotka pidättelevät sinua matalammassa tiheydessä. Vapauta itsesi henkeä varten ja ankkuroi uusi ihmisenkelitilasi maan päälle. Ja kaikki loksahtaa silloin paikoilleen …

Meidän on vaadittava tilille ne, jotka ovat pidätelleet maapalloa. Kansalaiskuuleminen "paljastamisesta" pyytää mediaa rikkomaan hiljaisuuden ja pyytämään hallituksia paljastamaan maan kansalaisille osallistumisensa erilaisten maan ulkopuolisryhmien kanssa. Negatiiviset maan ulkopuoliset lähtivät maan päältä pysyvästi 2010, mikä valmisteli ylösnousemukseen. Positiiviset maan ulkopuoliset ovat Galaktista liittoa, mikä työskentelee kaikkien kanssa maan päällä, jotta siirrytään eteenpäin ylösnousemuksen osalta. Francis Bacon, St Germainin avatra, on sanonut: "Totuus on niin vaikeaa kertoa joskus, että tarvitaan fiktiota tekemään siitä uskottavaa". Pidän parempana, ettei totuutta kaunistella teille tällä hetkellä. Teidän on ehdottomasti luovuttava egosentrisistä rituaaleistanne, mitkä palvelevat alempia kehojanne, ja päästävä nyt korkeampaan älykkyyteenne. Olemme täällä auttamassa teitä - teidän on vain pyydettävä.

Kun vanhan hajoaminen jatkuu silmienne edessä, "Vanhojen kunnon poikien klubi" juoksee henkensä edestä kansallisessa turvallisuusvirastossa, puolustusministeriössä, asevoimien tiedusteluorganisaatiossa, CIA:ssa, ylimmässä oikeudessa, kongressissa, keskuspankissa ja verohallituksessa. Ne ovat yhtä lailla peloissaan, jotka ovat mukana muutoksen mahdollistamisessa järjestelmän sisällä. Kaikki kävelevät heikoilla jäillä. Jokaisella on vain yksi palapelin pala ja hän tuntee olevansa niin sitoutunut omaan pikku osaansa, ettei hän tule edes vetämään henkeä tai katsomaan niitä muutoksia, joita on jo saatu aikaan. Mediassa olevat eivät ole vielä saaneet "muistiota". He raportoivat edelleen sanan tai pari totuutta, mikä on kiedottu pettävien kaninkolojen ympärille. Kehotan teitä kääntymään poispäin uutisista, koska ne eivät enää palvele teitä. Ne häviävät riippumatta siitä, haaskaatteko aikaa niihin vai ette.

Mitä voitte tehdä sielukasvunne maksimoimiseksi tänä aikana? Kun avaat silmät aamulla ja pää on vielä tyynyllä, kysy Jumalalta: "Mitä voin tehdä palvellakseni sinua tänään?" Sillä ei ole merkitystä, jos olet ateisti tai agnostikko, sillä sinä olet Jumala. Kysy itseltäsi: "Mitä voin tehdä palvellakseni sinua tänään?" Ota joka päivä toiminta-askelia Äiti Maan palvelemiseksi. Tee viidennessä ulottuvuudessa jotain, mikä muuttaa asioita. Sovi Jumalan kanssa joka aamu, että pysyt keskittyneenä keskusteluun Jumalan kanssa etkä enää keskity egomieleen. Ego kutsuu sinua kuin lapsi äitiään. Ego haluaa huomiosi. Pidä jatkuvasti yllä keskustelua vain Jumalan kanssa ja ole piittaamatta egosta, kun se hajoaa kuten kaikki 3D-asiat. Laita pois matriisimielesi ja kun ego häviää, elämäsi muuttuu dramaattisesti.

Jumalan kanssa keskusteleminen päivän mittaan tuo sinulle vahvuutta, mitä et koskaan tiennyt itselläsi olevankaan. Kun pidät katseesi Jumalassa, saat aikaan ketjureaktion, mikä vastaa rukouksiisi. Taloudellinen vakaus tulee kuvaan mukaan. Se on uusi aistimus ja sinulla on addiktin tapaan tarve puhua egon kanssa, mutta niiden massiivisten uusien energioiden tuella, jotka alkavat 28.3., toisena tulvana 21.12.12 jälkeen, vastustat tämän tarpeen.

Kun tunnet heikkoutta, putoat Jumalan syliin ja löydät lohtua sieltä. Äiti/Isä Jumala - olemme paikalla sinua varten matkan jokaisella askeleella. Voit käyttäytyä kuin lapsi ja tulla istumaan kanssamme. Annamme sinulle halauksen ja hymyilemme, ennen kuin palaat omille teillesi. Olet aina huolenpitomme alla. Pidämme sinua silmällä. Mitä enemmän kohdistat katseesi meihin, sitä enemmän olet suojelevassa näköpiirissämme. Annamme sinulle kaiken, mitä tarvitset viisautesi kohottamiseen uudella maapallollanne. Löydät sisäisen rauhan, palaat viattomuuteen ja rakas ystävä, tuossa pyhässä tilassa puhdistat kaikki kyyneleesi ykseyden alkemian ja taian virtaavalla kultapölyllä.

Ota nyt uusi viisautesi, eheyden tunteesi ja vasta löydetty vahvuutesi ja kehitä uusia tapoja. Työnnä itseäsi tekemään enemmän, koska aivan kuten harjoittelussa, aivolihaksesi on nyt terävämpi, nopeampi ja vahvempi. Et ole enää tuo uhri. Olet Luojajumala, joka asuu viidennessä ulottuvuudessa. Onneksi olkoon! Teit sen! Käpylisäkkeesi on täysin aktivoitu kultapölyllä, mitä leijuu kruunuusi joka päivä Niburusta kuin mannaa taivaasta ja antaa sinulle kaiken, mitä tarvitset, mitä olet pyytänyt. Mikään ja kukaan ei voi estää sinua. Ota vain nuo askeleet, mikä saa tämän tapahtumaan.

Tämä solaarivalokoodien lähetys valokielen ja sfäärien taivaallisen laulun tai musiikin kautta tapahtuu, jotta tanssi mitä aloittelette, tehdään aina egottomasti sydämenne jumalaisessa läsnäolossa - rakkauden, vaivattomuuden, armon, tasapainon ja harmonian kera. Jokainen hetki on valintatilanne. Vauhti jolla kollektiivitietoisuutenne liikkuu eteenpäin, riippuu ajatuksistanne, sanoistanne ja teoistanne joka päivä. Näettekö itsenne jossain alemmassa ryhmässä? Matelette rahan vuoksi, menette varallisuuden ylä- ja alamäkiä, etsitte maailman ääriä hyödyttömässä etsinnässä? Tulkaa ylös! Tulkaa ylös, rakkaat lapset! Kutsukaa minua, avautukaa minulle. Olen täällä teitä varten. Kuljen aivan tässä kanssanne. Kutsun myös viisaita kurkottamaan enemmän tätä toista ryhmää kohti ja auttamaan kollektiivitietoisuutta siirtymään nopeasti ohi tilinteosta, paljastamisesta, virallisista ilmoituksista - suoraan valokaupunkeihin jotka odottavat teidän olevan valmiita.

Se on näin yksinkertaista. Teillä on kaikki, mitä olette pyytäneet. Menkää tekemään pieniä liikkeitä - laittakaa paljastuminen tapahtumaan yhdessä ja kutsukaa galaktinen perheenne takaisin maan päälle nauttimaan kanssanne uudesta maapallosta viidennessä ulottuvuudessa. Me odotamme teitä - ei toisinpäin. Liitymme seuraanne, kun astutte nollapisteeseen ilman ydinaseita ja maailmanrauhan kera. 
 
Namaste!

----------- 
 TERVETULOA VIIDENTEEN ULOTTUVUUTEEN MAAN PÄÄLLÄ
 
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.