WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 286



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
19.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kuten monet teistä ovat jo vahvistaneet todeksi, kaikki pidättelee ikään kuin hengitystään nyt. Jos yritätte tuntea sitä, tunnette suurta hiljaisuutta, ikään kuin tyhjiön ja kenties ajattelette, että teidät on irrotettu lähteestä. No, tilanne ei ole näin, koska tämä on vain esitoimenpide teidän valmistelemiseksi siihen, mitä on edessä. Sillä luulemme teidän kaikkien jo tietävän, että huominen on päivä, jolloin maailma pysähtyy. Selitetäänpä.

Lähestytte yhtä niistä jaksoista vuodessa, joita ihmiset ovat aina juhlineet. Jotkut teistä eivät ehkä tiedä miksi, mutta se liittyy planeettanne prekessioon verrattuna muihin planeettoihin ympärillänne. Ja huominen on yksi niistä päivistä, jolloin planeettanne näyttää olevan pysäytettynä epävakaaseen tasapainoon, ja jos kaikki pysyisivät hiljaa paikallaan, se jatkuisi. Mutta sitten se alkaa hitaasti liikkua taas ja tasapaino yön ja päivän välillä alkaa muuttua maapallonne kummallakin puolella. Tämä on siis hyvin symbolinen päivä, mutta se on enemmän - huominen aloittaa täysin uuden vaiheen kaikkien elämässä, joten tämä päivä on siihen valmistautumisen aloittamista varten.

Ja ei, emme tarkoita valmistautumista niin, että aletaan kaivaa suojakuoppaa maahan ja varastoidaan sinne elintarvikkeita - ajatellen, että loppu on lähellä. Ei, puhumme siitä, mitä tulee heti tämän pysähdyksen kantapäillä - nimittäin valtava energiatulva, mikä salpaa hengityksenne. Mutta sen vanavedessä tulee jotain muuta ja siksi haluamme teidän alkavan valmistautua tähän monumentaaliseen energia- ja informaatiotulvaan tänään. Haluamme varmistaa, että istutte rauhassa ja hiljaa tänään ja viritytte. Ja luulemme, että pystytte jo erottamaan jotain uutta, jotain mikä on piilossa jokapäiväisen melun takana, mutta silti erotettavissa, jos kuuntelette tarkkaan. Ja tämä on uusi "sinä", ns. perhosen ääni, ja jos onnistutte rekisteröimään sen tänään, olette paremmin valmistautunut, kun se alkaa korottaa ääntään tosissaan huomenna.

Huominen antaa merkin sille ja se painelee monia nappuloita teissä kaikissa ja tulos voi olla vähintäänkin hämmentävä. Käyttäkää siis tämä hiljaisen sisäänhengityksen aika ja istuukaa tutustumaan tuohon ääneen, sillä tuon äänen kuulette tästä eteenpäin. Ja pian se alkaa soida kovana ja selkeänä riippumatta siitä, miten paljon ulkoista melua tuotetaan hukuttamaan tämä uusi ääni, joka teillä kaikilla on sisällänne. Ei ainoastaan sisällänne, vaan myös ulkopuolella, sillä uusien siipienne myötä tulee myös kyvyttömyys pysyä hiljaa enää. Olette tosiaan tulevaisuuden ääni, mutta olette tulleet kertomaan meille kaikille, että tulevaisuus on jo täällä.
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 286
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: