WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

MILLOIN KYSYMYKSIINI VASTATAAN?



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 13.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kysymys:

Jos olen tehnyt kaiken parantamisen, miksi minuun sattuu niin paljon ja miksi olen edelleen hyvin hämmentynyt? Yritän ottaa askelia eteenpäin, mutta huomaan eteneväni hitaasti, koska nämä askeleet ovat joko tuskallisen vaikeita tai tuskallisen tylsiä. Eikö ole muuta tapaa? Rukoilen motivaatiota, yhdistyäkseni taas intohimooni. Luulen yrittäväni ymmärtää prosessia niin kovasti, koska pelkään, että tajuan sen jotenkin väärin ja ilmennän sellaista, mitä en halua, jos en ole enää selvillä siitä, mitä haluan. Kenties tässä kohtaa tulee mukaan sokea luottamus. Kuten että minun pitäisi lakata yrittämästä ymmärtää ja vain "tehdä" - niin tuskallista kuin se onkin - ja toivoa parasta?

Jenniferin vastaus:

Vastaus kysymykseesi on kysymyksessäsi, sinulla ei vain ole riittävästi luottamusta itseesi tunnistaa sitä. Tulee aika, jolloin meidän on lopetettava parantaminen ja alettava parantua, lakattava näkemästä itseämme sirpalekokoelmana ja nähdä itsemme ehjänä. Koko kokemus saa aikaan sen oppimisen, mitä tarvitsemme saadaksemme rohkeutta ja itseluottamusta siirtyä eteenpäin. Ei ole mitään "tapaa", on vain sinun tapasi. Olet riittävän vahva, voimakas ja lahjakas tavoittelemaan sitä, jos sallit sen itsellesi. Pelkäät tuskallisia askelia, tylsät askeleet olet saanut jo valmiiksi ja ainoastaan toistat niitä.

Pyydät opastusta, mutta oikeasti haluat luvan, haluat jonkun - Jumalan, universumin, perheesi tai ystäväsi - kertomaan, että on ok siirtyä eteenpäin, olet riittävän hyvä, olet parantunut riittävästi ja onnistut. Haluat takuun, että jos teet tämän eikä se toimi, saat "rahasi takaisin" eikä mitään pahaa tapahdu sinulle. Mutta sinun on annettava itsellesi tuo lupa. Kenelläkään tai millään ei ole valtaa tai kykyä kertoa sinulle, mitä tehdä. Ja menestyksesi on omissa käsissäsi, niin pelottavaa kuin se ehkä onkin sinulle.

Jos astut eheyteesi, mitä tapahtuu parantumismatkallesi? Jäämme kiinni parantamiskiertoon, koska se sallii meidän tuntea, että teemme jotain ajallamme ja energiallamme. Parantaminen antaa meille fokuksen, mutta se myös vahvistaa sitä uskomusta, että olemme epätäydellinen, keskeneräinen ja yhteydetön. Egon perspektiivistä katsottuna lakkaamme olemasta ihminen, kun olemme parantuneet, ja se yrittää pitää meidät parantamiskierrossa. Tämä johtaa loputtomaan kysymyskiertoon, missä vastaus on uusi kysymys. Mutta henki tietää, että elämässä on oikeasti kyse ihmisyyden ja jumaluuden kumppanuudesta. Ja sitten kun taas yhdistymme, muistamme ja harmonisoidumme henkiseen keskukseemme - ei sulkeaksemme pois ihmisyytemme, vaan ottaaksemme mukaan jumaluutemme - elämästä tulee täysin eri pallopeliä.

Vedä syvään henkeä ja sukella viisautesi, yhteytesi ja voimasi lampeen. Ainoa tapa tehdä tämä on ottaa ensimmäinen askel. Matkaa ei koskaan levitetä nähtäväksesi, se avautuu askel askeleelta - jokaisen valinnan siirtäessä eteenpäin ja jokaisen askeleen johtaessa uudelle ymmärrys- ja eheystasolle. Jos et ole tyytyväinen siinä, missä olet nyt, se johtuu siitä, että olet saanut valmiiksi tuon jakson. Ainoa tapa olla taas onnellinen on luoda uusi alku ja katsoa, mihin se vie sinut. Ainoa takuusi on, että se avaa silmäsi uusille mahdollisuuksille, mitkä toteuttavat - jos sallit sen - aikomuksesi ilosta, rauhasta, rakkaudesta ja yltäkylläisyydestä elämässäsi, jos niitä aioit saada.
 
----------- 
MILLOIN KYSYMYKSIINI VASTATAAN?
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: