Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
12.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Monet teistä suhtautuvat jokseenkin rennosti toiseen yhteisöön muuttamiseen, rakkaan menettämiseen tai talousongelmiin. Olette käsitelleet näitä ongelmia - ja luultavasti monia muita - aiemmin perheen ja ystävien muodostaman tukijärjestelmän avulla. Mutta mitä jos tuo tukijärjestelmä häviää? Mitä jos koko olemuksenne muuttuu - ja se muuttuu - eikä ole kenen kanssa keskustella tai jakaa hämmästyttävä uusi olemuksenne?
Tätä monet pelkäävät.
Sillä myös uuden ajan ja uuden maan ystävänne voivat olla kiinnostuneita eri alueista kuin te. Tai he saattavat lokeroida itsensä "uudeksi maaksi", kun tosiasiassa he pelkästään toistavat mekaanisesti vanhan ajan sääntöjä ja määräyksiä. Aina kun luette, kuulette tai tunnette, että heidän uuden ajan ja uuden maan ajatteluunsa sisältyy pitäisi-asioita, teistä tuntuu ehkä riittävän epämukavalta poistaaksenne heidät tukiluettelostanne.
He eivät ole pahoja tai kamalia - he ovat pelkästään enemmän jumissa 3D-sonnassa, kuin te haluatte olla.
Monet heräävät nyt niille uusille energioille, jotka nuijivat maapalloa. Vaikka he tuntevatkin tarvetta siirtyä perinteisen ajattelun ulkopuolelle, heidän ensimmäinen siirtonsa uuden ajan ja uuden maan käsitteisiin voi tapahtua niiden parissa, jotka tuottivat informaatiota, ennen kuin suurin osa energiamuutoksista alkoi - vanhan ajan hyväksytyt uuden ajan opettajat. Tietysti on materiaaleja, jotka tuntuvat keveiltä ja kirkkailta, vaikka ne luotiin ennen tämän massiivisen siirtymän täyttä voimaa. Mutta monet eivät tunnu. Tiedätte, mitkä ovat oikeita teille, opetusten antaman keveyden ja ilon perusteella.
Ne jotka jatkavat saarnaamista järjestöjen, ihmisten tai toimintojen pahuudesta, eivät ole vielä täysin vapautuneet 3D:stä.
Tämän ei ole tarkoitus sanoa teille, ettei "pitäisi" liity noihin opettajiin tai ystäviin, vaan muistuttaa teitä pitämään oma kurssinne riippumatta siitä, mitä kuka tahansa sanoo teille. Jos he vihjaavat, että te olette väärässä tai teidän pitäisi seurata heidän kuuriaan pelastuaksenne tai ylösnoustaksenne, niin he eivät ole vielä siirtyneet yli 3D-kaksinaisuudesta.
Kukaan ei voi luoda sinun polkuasi. He voivat antaa sinulle osviittaa ja ajatuksia, kenties myös valmiita käsityksiä, mutta kaikki on prosessoitava sisälläsi sen määrittelemiseksi, onko informaatio oikea heille vai sinulle.
Ne jotka edistävät kaksinaisuutta - sinä olet hyvä ja toiset ovat huonoja - eivät ole niitä opettajia, joita etsitte tämä aikana.
Kenties viimeinen lause vaikuttaa siltä, että ikään kuin pakotamme teidät tietylle polulle. Päinvastoin. Teidän on luotava oma polkunne. Polku mistä on nopeasti tulossa vähemmän kaksinainen ja enemmän uuden maan iloja. Toteamme pelkästään, että jotkut vanhan ajan suurimmista uuden maan opettajista eivät ole enää päteviä, sillä he kieltäytyvät siirtymästä eteenpäin useista syistä, mm. taloudellinen hyöty tai maine.
Kenties se auttaa teitä paremmin ymmärtämään, kuin muistelette niitä, joita ihailitte high schoolissa - nuo pirteät cheerleaderit tai tähtiurheilijat - jotka elävät jatkuvasti ajatuksissaan ja teoissaan uudelleen noita loiston päiviä sen sijaan, että luovat uuden elämän koulun jälkeen.
Emme halua luoda lisää kaksinaisuutta nimittämällä pahoiksi noita uuden ajan opettajia ja roolimalleja, jotka ovat juuttuneet 3D-sontaan. Varoitamme vaan teitä siitä, ettei nimike tee kenestäkään sitä, joka hän haluaa olla. Yhtenäinen ajattelu ja toiminta luovat sen uuden olennon, mikä teistä on tulossa. Jos teistä ei tunnu, että opitte, olette rakastava tai ilossa, silloin kun olette jonkun opettajan tai roolimallin kanssa, teidän on aika siirtyä eteenpäin.
Kaksinaisuus, pelko ja tuska ovat teille äärimmäisen helppoja. Teillä ei ole mitään opittavaa noilta alueilta. Uusi oppimisperustanne on ilo ja rakkaus. Ne jotka auttavat teitä löytämään tai luomaan kumpaakin, ovat uusia roolimallejanne.
Jotkut teistä eivät tarvitse roolimalleja, sillä viestinne ja toimenne ovat täysin sisällänne.
Uusi aika ei ole missään mielessä samanlaista kuin vanha aika.
Vanhassa ajassa lyöttäydyitte jonkun itseänne viisaamman seuraan - collegen professori, ammattilaismentori, vanhempi tai guru - löytääksenne oman polkunne ja kulkeaksenne sitä pitkin oikein. Tilanne ei ole enää näin. Olette nyt muista riippumaton olento, joka ei tarvitse ketään auttamaan oman polkunsa löytämisessä. Mutta tämä ei tarkoita, ettei ole iloisempaa matkustaa tuota polkua toisten samanmielisten kanssa.
Elämänne on muuttunut jonkun löytämisestä johtamaan tietä ja kertomaan, miten teidän pitäisi meditoida tai mitkä kristallit olivat tarpeellisia, leikkikaverien löytämiseen omalla polullanne iloon. Leikkikaverien jotka ehkä päättävät valita toisen polun vain hauskuuden vuoksi tai toisten, jotka liittyvät seuraanne tietyissä kohdissa. Onko teillä parasta kaveria? Kenties. Ehkä ei vuosiin. Ehkä päiviin. Sillä ei ole merkitystä, sillä ne joilla ympäröitte itsenne löytääksenne iloa ja rakkautta, ovat aina polullanne oikean aikajakson.
Tämä ajatus tuo meidät takaisin romanttisiin suhteisiin, joista puhuimme lyhyesti tämän viikon "Creation Energies" -ohjelmassa. Jos tunnette tarvetta lopettaa nykyisen romanttisen suhteenne tai muuttaa sitä, tämä johtuu siitä, ettei kumppani enää halua olla polullanne. Tämä ei ole hyvä tai huono asia - pelkästään merkki siitä, että monet muuttuvat.
Toisaalta vaikka joku jota rakastatte, ei näytä olevan samalla polulla, teillä ei ole mitään tarvetta lähteä. Näyttää ristiriidalta, muttei ole sitä. Monet muuttuvat nopeammin, kuin oivallatte, joten vaikka he näyttävät olevan jumissa 3D:ssä tai eivät siirry yhtä nopeasti kuin te, teillä ei ole mitään syytä lopettaa suhdetta. He muuttuvat sisäisesti ja teidän sisäinen olemuksenne kannustaa pelkästään, että sallitte heidän ottaa kiinni teidät.
Kuten olemme todenneet monta kertaa, ainoa totuus mitä teidän täytyy tutkia, on sisällänne.
Kenties rakas uuden maan opettajanne saa olonne tuntumaan epämukavalta. Vältätte vuorovaikutusta hänen kanssaan, sillä tunnette itsenne vähemmän arvokkaaksi, kun hän kertoo teille, miten kamala maailma on tai miten teidän on tehtävä näin alkuunkaan ymmärtääksenne, miten voimakas hän on. Sisäinen olemuksenne kertoo, että on aika siirtyä eteenpäin.
Kenties kumppaninne näyttää hämmentyneeltä tai liian hitaasti tajuavan uusia käsityksiä. Olette kärsimätön ja turhautunut. Mutta sisäinen olemuksenne ei anna mitään merkkiä eteenpäin siirtymiseen. Siis ei ole aika - eikä ehkä koskaan ole.
Kuunnelkaa sisäistä olemustanne ja tiedätte. Tarkkailkaa ulkoista olemusta ja toimikaa sen mukaan ja jäätte jumiin 3D-sontaan. Niin olkoon. Aamen.
ROIKKUVATKO OPETTAJANNE KIINNI 3D:SSÄ?
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,
lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman
elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio
omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi
ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin
pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti