PLEJADILAIS-ARCTURUSLAINEN LIITTOUMA - MYTREN RINNAKKAISTODELLISUUS, OSA 4

Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
17.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Almonin perspektiivi

Almon puhuu:
 
Luulin selvittäneeni katumuksen, surun ja syyllisyyden ja päästäneeni niistä irti, mutta kun astuin alemmalle astraalitasolle, havaitsin olevani väärässä. Pieni ryhmämme oli spontaanisti noussut neljännen ulottuvuuden alimpaan taajuuteen. Niillä jotka olivat keränneet ehdottoman rakkaussuojan ympärilleen, oli silti vaikeuksia, mutta minä olin joutunut täysin vanhojen pelkopohjaisten tunteideni ansaan.
 
Tiesin, että heidän oli nostettava taajuuttaan, jotta he voisivat palata auttamaan minua. Itsesääli otti kuitenkin vallan ja tunsin tulleeni hylätyksi. Silloin pimeät olennot saartoivat minut. Nämä olennot tuntuivat elävältä pelolta ja vielä pahempaa, ne tuntuivat nälältä. Järkytyksekseni oivalsin, että ne söivät pelkoani. Olin kuullut aiemmin, että oli pimeitä olentoja, jotka ruokkivat itseään pelolla, mutta olin luullut sen olevan vanhaa taikauskoa.
 
Nyt käsitin, että se mitä olin luullut lasten pelottelemistarinaksi, oli itse asiassa totta. Vielä pahempaa, tunsin itseäni ahmittavan. Se oli luultavasti harhakuva, mutta vaikutti siltä, että minusta tuli pienempi ja niistä suurempia. Kun oivalsin, mitä minulle tapahtui, jouduin paniikkiin. Sitten kuulin äänen sisältäni. Se oli oma ääneni ja se oli hyvin tyyni.
 
Tuolla hetkellä oivalsin, että olin päästänyt irti pimeydestäni, mutta en tavastani uskoa, että oli eksynyt. Olin samaistunut itsesääliin niin pitkään, että siitä oli tullut riippuvuus. Vannoin työntäväni pois vanhan käyttäytymistapani, mutta se ei ollut niin helppoa, kuin luulin. Näytti siltä, että mitä enemmän taistelin, sitä vahvemmiksi pimeät olennot tulivat.
 
Huusin niille, potkin ja löin niitä. Kirosin ne ja vaadin niitä lähtemään seurastani. Kuitenkin mitä enemmän olin pois tolaltani, sitä vahvempia niistä tuli. Ne ikään kuin keräsivät voimansa minusta. Kyllä, sitä se oli. Mitä enemmän taistelin ja kirosin ne, sitä enemmän vihaa suolsin. Tämä viha teki niistä vain vahvempia, kun taas minut se uuvutti.
 
Toimin kuin soturi, mutta vihollinen ei ollut tavanomainen. Tämä vihollinen ei ollut elävä, joten en voinut tappaa sitä tai edes satuttaa. Siksi minun oli arvioitava strategiani uudestaan. Mutta miten pystyin ajattelemaan, kun pelkäsin henkeni puolesta? Sitten oivalsin, että ne olivat kuolleita ja minä olin elävä - miten ne voisivat tapaa minut? Itse asiassa miten ne voisivat edes vahingoittaa minua? Ne olivat pelkästään olentoja, jotka tunkeutuivat tietoisuuteeni, mutta kehoni oli täysin turvassa planeetan pinnalla. Siksi ne eivät voineet vahingoittaa kehoani.
 
Kuitenkin ne voivat vahingoittaa mieltäni, mutta vain jos uskoin niihin. Sitten käsitin, että uskoin niihin, koska en ollut antanut itselleni täysin anteeksi. Lisäksi itseni tuomitsemisen haju oli kuin hunajaa mehiläiselle. Minun olisi päästettävä irti kaikesta itseni tuomitsemisesta. Minun täytyisi antaa itselleni täysin anteeksi ja täyttää sydämeni ehdottomalla rakkaudella. Itseni rakastaminen oli minulle hyvin uutta, joten ehdoton rakkaus näytti mahdottomalta.
 
Ja sitten ajattelin Mytriaa. Hän tiesi, etten ollut "hänen" Mytrensä, mutta hän otti minut avosylin vastaan parhaana ystävänään ja rakastajanaan. Parasta oli, että tiesin hänen tunteensa aidoiksi. Hän näki, millä tavalla olin kuin toinen Mytre ja millä tavalla olin erilainen. Itse asiassa tiesin, että hän yritti sivuuttaa sen, millä tavoin olimme samanlaisia, jotta hän voisi vilpittömästi ja syvästi tutustua minuun.
 
Minun olisi selvittävä hengissä tästä haamutaistelusta, jos ei itseni vuoksi, niin Mytrian. Minun oli selvittävä myös tehtävämme vuoksi. Minusta oli tullut johtaja, mikä olin aina halunnut olla. En hylkäisi työtäni, koska taistelin henkilökohtaisesti omaa pimeyttäni vastaan. Haavoittunut ego ei ollut enää elämäni polttopiste. Oli toisia, itse asiassa kokonainen kylä, mikä tarvitsi taitojani.
 
Lakkasin keskittymästä itseeni ja keskityin maailmaan, mitä rakastin ehdottomasti. Tietysti, siinä se oli! Ehdoton rakkaus oli ainoa voima, mikä voisi pitää loitolla tämän pimeyden. Olin ampunut ja tappanut monta vihollista, mutten ollut koskaan rakastanut heitä. Miten voisin tehdä tämän siirtymän taistelusta … mihin? Mikä oli taistelemisen vastakohta?
 
Pohdiskeluni keskellä en oivaltanut poikkeuksellisen suuren pimeän olennon juoksevan minua kohti. Päätin olla juoksematta karkuun ja taistelematta. Sen sijaan avasin käsivarteni ja syleilin olentoa, joka tuli minua kohti. Pidin sitä hyvin lähellä. Kun tein sen, olin yllättynyt tuntiessani sen tarinan.
 
Se oli kerran ollut humanoidi, jolla oli hyvin samanlainen keho kuin omani. Elämä ei kuitenkaan mennyt hyvin tällä ihmisellä ja hänestä tuli hyvin loukkaantunut ja hyvin julma. Hän ymmärsi, että hänen kostonsa oli viattomia ja syyllisiä vastaan. Hän tuomitsi kaikki tasavertaisesti, myös itsensä. Näin ne kamalat asiat, joita tämä olento teki käyttäessään muotoa, mutten tuominnut häntä. Itse asiassa en tuominnut itseäni siitä, etten tuominnut häntä.
 
Olin tuominnut elämäni ajan toisia, sitten tuomitsin itseni. Aina oli vihollinen, jota voin syyttää, vihata tai jota vastaan voin taistella. En koskaan ajatellut katsoa vihollistani silmiin ja nähdä, että tuolla ihmisellä oli myös tarina. Jotkut uskoivat tarinaansa ja syyttivät itseään, kun taas toiset uskoivat tarinaansa ja syyttivät toisia. Kummassakaan tapauksessa syyttäminen ei ollut parannuskeino. Syyttäminen teki asiat vain pahemmaksi.
 
Tuossa hetkessä mikä näytti kestävän ikuisuuden, oivalsin, että minun oli ehdottomasti hyväksyttävä tämä olento, annettava sille ehdottomasti anteeksi ja myös rakastettava sitä ehdottomasti. Kuitenkin kehoni oli eri ulottuvuudessa ja tietoisuuteni oli liian korkea olennon vahingoitettavaksi. Taas pidin sylissä tätä nyt hämmentynyttä ja pelästynyttä olentoa ja katsoin sitä suoraan silmiin sanoen: "Rakastan sinua ehdottomasti."
 
Suureksi yllätyksekseni näkymä muuttui yhtäkkiä ja kaikki olennot olivat lapsia, jotka leikkivät valtavalla nurmikentällä. Ne näyttivät potkivat jotain pallon kaltaista ja nauroivat samalla vitsaillen toisilleen ystävällisesti. Kävelin kentälle ja menin mukaan peliin, kun ne kutsuivat minut. Pelasimme, kunnes aurinko - joka oli ollut näkymätön aiemmin - laski horisontin taakse ja näkymä hukkui pimeyteen.
 
Sydämessäni oli valo, mitä en muistanut tunteneeni aiemmin. Laitoin käteni hehkuvan sydämeni päälle ja tunsin lämmön kulkevan käsiini ja käsivarsiini. Valo kulki sitten kehoni läpi ja ulos päälaelta. Vähitellen aloin nousta korkeammalle ja korkeammalle läpi näkymän, missä oli hämäriä hahmoja, himmeitä värejä ja myriadeja tunteita.
 
Sitten näin ystäväni ja olin välittömästi heidän keskellään. Kyllä, nämä ihmiset olivat rakkaita ystäviäni. En ollut se mies, joka olin tullessani tähän pyhään paikkaan. Tämän pienen ryhmän ystävyys, hyväksyntä ja luottamus olivat opettaneet minut rakastamaan toisia ja itseäni.
 
Myöhemmin tuona yönä, matkamme jälkeen neljännen ulottuvuuden läpi, lähdin sängystä, minkä jaoin Mytrian kanssa, ja menin tähtiseen yöhön. "Olen valmis", huusin näkymättömälle Arcturuslaiselle. En tiennyt, mihin olin valmis, mutta tiesin, että nyt minulla oli rohkeutta kohdata mikä tahansa tilanne rohkeudella ja ehdottomalla rakkaudella.
 
"Huomenna nostatte temppelin", kuulin sydämessäni.
 
***********
 
Kun tapasimme seuraavana aamuna, kerroin kaikille viestini edelliseltä yöltä. Kukaan ei epäillyt minua tai näyttänyt huolestuneelta. Sen sijaan he kävelivät temppelialueen rajoille ja muodostivat piirin. Tiesin, että minun oli määrä seistä keskellä. Laulaminen oli pelastanut meidät aiemmin, joten aloin laulaa, mutta ilman sanoja. Voisi kai sanoa, että soinnutin, ja muut ryhmän jäsenet liittyivät vähitellen mukaan. Emme olleet tehneet tällaista soinnutusta aiemmin, mutta tiesimme, että se oli välttämätön askel temppelin nostamisessa.
 
Pian aloimme tuntea Arcturuslaisen ja Äiti Alcyonen läsnäolon. Vaikkemme voineet nähdä niitä, tunsimme niiden läsnäolon ja tiesimme niiden auttavan meitä planeetan ytimestä. Kun jatkoimme soinnutusta, aika alkoi sekoittua nyt-hetkeksi ja yksittäiset ihmiset yhdeksi olennoksi. Tunsimme, etteivät jalkamme ikään kuin koskettaneet enää maata, ja myös maa liikkui.
 
Tiesimme, että kristallitemppelin nostaminen planeetan ytimestä oli mahdotonta fyysisessä maailmassa. Tiesimme kuitenkin myös, ettei maailmamme kupolissa ollut enää fyysinen. Olimme kaikki nähneet, kuulleet, muistaneet ja hyväksyneet, että elämä tässä kupolissa oli muuntunut korkeammaksi todellisuustaajuudeksi. Näin ollen fysiikan lait eivät enää päteneet. Mahdottomasta oli tullut mahdollista ja ihmeet olivat tavallisia.
 
Kun korkeimman kristallin pää alkoi tulla läpi maasta, kukaan ei ollut järkyttynyt tai edes yllättynyt, paitsi minä. Seisoin juuri siinä paikassa, mistä kristalli tuli läpi, ja se vei minut taivaaseen mukanaan. Viidennen ulottuvuuden tietoisuustilassa pystyin säilyttämään täysin tasapainoni ja pysymään valtavan kristallin kärjessä.
 
Kukaan ei huomannut, mitä minulle oli tapahtunut, kun he kaikki keskittyivät temppelin nostamiseen. Itse asiassa tuskin huomasin itsekään, mitä minulle tapahtui, koska olin niin keskittynyt soinnutukseeni. Kun kristalli tuli maan läpi, kaikki kristallit näyttivät vahvistavan soinnutusäänen koko kupoliin ja kaukaiseen kylään, kuten myöhemmin havaitsimme.
 
Olin sellaisessa euforiassa, etten pannut merkille epävarmaa tasapainoani korkeimman kristallin kärjessä. Kun temppeli oli täysin noussut, se teki kohoamisliikkeen asettuessaan maan pinnalle. Tunne oli niin järkyttävä, että putosin kärjestä alas, alas, alas - kristallitemppelin pohjalle.
 
Koska kukaan ei ollut huomannut seisomistani kristallin kärjessä, kukaan ei nähnyt minun makaavan särkyneenä ja runneltuna temppelin keskellä. Itse asiassa se oli paikka, mihin violetti tuli sytytettäisiin. Uhrattiinko henkeni tuolle violetille tulelle? Sanon "uhrattiin", sillä epäilin, että edes mahtava tuli riittäisi parantamaan särkyneen kehoni.
 
En kuitenkaan ollut peloissani, surullinen tai edes vihainen. Se oli minulle kunnia. Elämäni oli löytänyt merkityksen ja kuolin mahtavan tarkoituksen vuoksi.
 
-----------
 PLEJADILAIS-ARCTURUSLAINEN LIITTOUMA - MYTREN RINNAKKAISTODELLISUUS, OSA 4
 

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.