Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
10.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mytria puhuu:
Kun (rinnakkainen) Mytre oli lakannut puhumasta, hän sanoi: "Tiedän nyt, että olen kanssanne jonkin aikaa, ja näen teidän kamppailevan sen kanssa, millä nimellä kutsua minua. Olen Mytre Almon, joten kutsukaa minua Almoniksi. Koska lankesin omaan pimeyteeni, olen hyvin erilainen versio Mytrestä kuin tuntemanne. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta palvella valoa sekä rakasta plejadilaista perhettäni."
Kun tämä oli sanottu, keräännyimme uuden ystävämme, Almonin ympärille ja toivotimme hänet tervetulleeksi perheeseemme. Nauroimme leiritulen ympärillä, kunnes se paloi hiillokseksi ja oli aika mennä nukkumaan. Näin, että Almon oli vaivaantunut siitä, mihin hän menisi nukkumaan, joten tarjosin hänelle vuoteeni jakamista. Hän oli hyvin epäröivä, mutta vaadin sitä ja vedin hänet pieneen yksityissyvennykseen luolassamme.
Seuraavana aamuna nousimme aamunkoitteessa ja etsimme tietyt meditointipaikkamme. Almon "luiskahti" helposti tähän todellisuuteen ja löysi oman meditointipaikkansa pienen kukkulan päältä. Hänestä ei enää tuntunut, että hänen oli piilouduttava varjoon. Hän oli saanut takaisin itsekunnioituksensa ja minä olin saanut takaisin parhaan ystäväni. Seuraavien viikkojen kuluessa näin monia tapoja, joissa Almon oli erilainen kuin Mytre, ja monia tapoja joissa hän oli täysin samanlainen.
Kuitenkin heti kun temppelipaikan maa oli raivattu, meillä oli ongelma. Emme halunneet järjestellä uudelleen tai rikkoa kiviä tällä pyhällä maalla rakennusmateriaaliksi, emmekä voineet kerätä rakennusmateriaalia kovin kaukaa pyhän kupolin ulkopuolelta. Samaan aikaan oireita muuntumisestamme korkeampaan ITSEEMME ilmestyi taas, mutta täysin eri tavalla.
Aiemmin kehomme kärsi fyysistä sairauksista tai vaivoista. Nyt mielemme muuttui. Aloimme unohtaa, mitä olimme sanomassa, tai emme pystyneet seuraamaan koko lausetta, mitä ystävämme yrittivät kertoa. Lisäksi meiltä alkoi "kadota aikaa". Tällä tarkoitan, että olimme tekemässä jotain jossain ja sitten yhtäkkiä olimme jossain muulla tekemässä jotain aivan eri asiaa.
Ei enää sovellettu peräkkäistä toimintamallia, missä yksi kokemus tehtiin loppuun ja sitten siirryttiin seuraavaan. Lopulta käsitimme, että jos olimme mukana jossain toiminnassa ja sitten ajattelimme toista, niin teimmekin yhtäkkiä sitä. Kuitenkin se peräkkäisyys oli poissa, että lopetimme jonkin toiminnan, siirryimme toiseen ja aloitimme seuraavan.
Ensin meillä oli tuo kokemus vain silloin tällöin, mutta sitten ajan ja paikan vaihtamisesta tuli yleisempää. Käsitimme, että meille annettiin korkeamman ulottuvuuden kyky, mutta meillä ei ollut tietoista kontrollia siitä. Itse asiassa egoitsemme ei ollut kontrollissa monissakaan asioissa. Hitaasti oivalsimme, että silloin kun egopohjainen ajattelu tuli mieleemme, vaihdoimme siitä, mitä olimme tekemässä, siihen mikä ruokki sieluamme.
Toisin sanoen, emme voineet enää valehdella itsellemme ja sanoa: "Se on ok. Olen tyytyväinen tehdessäni tätä juuri nyt. Teen myöhemmin, mitä haluan." Käsitteet "juuri nyt" ja "myöhemmin" hävisivät ja ne korvattiin "nyt-hetkellä". Olimme kaikki kokeneet nyt-hetken meditoidessamme ja se tihkui jokapäiväiseen elämäämme. Ensin tämä tilanne oli hyvin hämmentävä, ennen kuin oivalsimme, miten paljon tehokkaampia olimme, kun teimme vain sitä, mitä rakastimme.
Tällä tavalla jokainen meistä löysi sen henkilökohtaisen lisäarvon, mikä palveli parhaiten ryhmähanketta. Ei myöskään ollut mitään limittymistä tai kilpailua. Meidät oli ikään kuin yksitellen valittu tekemään tiettyä osaa tästä palvelusta yhtenä. Ennen pitkää oivalsimme, että tuo käsitys oli oikea ja Almon oli "esimiehemme". Hän pystyi hahmottamaan, miten kuinkin ihmisen toiminta ja panos sopi yhteen ryhmähankkeeseen.
Nyt kun olimme kaikki löytäneet oman panoksemme, olimme täysin omavarainen yhteisö, mikä oli kerääntynyt valmisteltuun tilaan, johon meidän oli määrä rakentaa temppeli. Yhtenä iltana olimme kerääntyneenä leiritulen ympärille, kun ystävämme temppelistä tuli kupoliimme.
Hänen nimensä oli Jartun ja hän oli ollut yksi parhaista ystävistäni temppelissä. Vaistomaisesti pelkäsin, että Alycialla oli jokin pielessä, mutta hän luki ajatukseni - kuten aina - ja kertoi tämän olevan hyvässä kunnossa.
Kutsuin Jartunin seuraamme leiritulelle ja etsin hänelle ruokaa ja vettä. Hän oli tuskin edes pysähtynyt matkallaan luoksemme ja hän oli uuvuksissa. Hänellä oli kiireellinen viesti meille, mutta ensin varmistimme, että hän söi ja joi vähän vettä.
Kun hän oli syönyt ja sammuttanut janonsa, annoimme hänelle koko huomiomme, kun hän alkoi puhua:
"Olen tullut tänne kertomaan teille, että arcturuslainen voimakenttä kylän ympärillä on alkanut heiketä. Jos dragoniaanit näkevät todellisen kylämme, he hyökkäävät kimppuumme armottomasti. Olemme havainneet meditoidessamme ja kommunikoidessamme arctruslaisten kanssa, että temppelin on noustava nyt, koska sen violetin tulen voima on ainoa tapa, millä voimme keskittää korkeampia energioita antamaan polttoainetta voimakentälle."
Almon nousi seisomaan välittömästi ja sanoi: "Tästä syystä minut on kutsuttu liittymään joukkoonne. Olen tarkkaillut kaikkien kykyjä ja muistellut Mytrian kokemuksia Äidin kohdussa. Meidän ei ole tarkoitus rakentaa temppeliä, meidän on tarkoitus nostaa temppeli."
Olimme kaikki hämmentyneitä, mutta Almon jatkoi: "Temppeli on jo luotu. Se on violetit kristallit planeetan ytimessä."
Yhtenä mielenä ymmärsimme, mitä Almon sanoi. Silloin meidän ei tietenkään tarvinnut vahingoittaa lainkaan pyhää maata. Miten kuitenkaan pystyisimme nostamaan valtavat kristallit planeettamme ytimestä? Itse asiassa esitimme kaikki tämän kysymyksen samaan aikaan. Almon joka oli saanut täysin voimansa takaisin sinä aikana, jonka hän oli ollut kanssamme, odotti rauhallisesti meidän tyyntyvän. Yksitellen istuuduimme taas leiritulen ympärille ja katsoimme johtajaamme, Almoniin, joka jatkoi:
"En osaa nostaa temppeliä vielä, mutta minulla on ollut unia ja meditaatioita temppelin nostamisesta. En ole kuitenkaan tiennyt tähän mennessä, mitä ne merkitsivät. Tiedämme kaikki, että meidät kutsuttiin tänne ja vastasimme tuohon henkemme kutsuun. Meidän on ollut oivallettava, ettei "mahdoton" ole enää mikään käsite elämässämme, kun meistä on tullut paljon enemmän, mitä koskaan luulimme voivamme olla."
Kun (rinnakkainen) Mytre oli lakannut puhumasta, hän sanoi: "Tiedän nyt, että olen kanssanne jonkin aikaa, ja näen teidän kamppailevan sen kanssa, millä nimellä kutsua minua. Olen Mytre Almon, joten kutsukaa minua Almoniksi. Koska lankesin omaan pimeyteeni, olen hyvin erilainen versio Mytrestä kuin tuntemanne. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta palvella valoa sekä rakasta plejadilaista perhettäni."
Kun tämä oli sanottu, keräännyimme uuden ystävämme, Almonin ympärille ja toivotimme hänet tervetulleeksi perheeseemme. Nauroimme leiritulen ympärillä, kunnes se paloi hiillokseksi ja oli aika mennä nukkumaan. Näin, että Almon oli vaivaantunut siitä, mihin hän menisi nukkumaan, joten tarjosin hänelle vuoteeni jakamista. Hän oli hyvin epäröivä, mutta vaadin sitä ja vedin hänet pieneen yksityissyvennykseen luolassamme.
Seuraavana aamuna nousimme aamunkoitteessa ja etsimme tietyt meditointipaikkamme. Almon "luiskahti" helposti tähän todellisuuteen ja löysi oman meditointipaikkansa pienen kukkulan päältä. Hänestä ei enää tuntunut, että hänen oli piilouduttava varjoon. Hän oli saanut takaisin itsekunnioituksensa ja minä olin saanut takaisin parhaan ystäväni. Seuraavien viikkojen kuluessa näin monia tapoja, joissa Almon oli erilainen kuin Mytre, ja monia tapoja joissa hän oli täysin samanlainen.
Kuitenkin heti kun temppelipaikan maa oli raivattu, meillä oli ongelma. Emme halunneet järjestellä uudelleen tai rikkoa kiviä tällä pyhällä maalla rakennusmateriaaliksi, emmekä voineet kerätä rakennusmateriaalia kovin kaukaa pyhän kupolin ulkopuolelta. Samaan aikaan oireita muuntumisestamme korkeampaan ITSEEMME ilmestyi taas, mutta täysin eri tavalla.
Aiemmin kehomme kärsi fyysistä sairauksista tai vaivoista. Nyt mielemme muuttui. Aloimme unohtaa, mitä olimme sanomassa, tai emme pystyneet seuraamaan koko lausetta, mitä ystävämme yrittivät kertoa. Lisäksi meiltä alkoi "kadota aikaa". Tällä tarkoitan, että olimme tekemässä jotain jossain ja sitten yhtäkkiä olimme jossain muulla tekemässä jotain aivan eri asiaa.
Ei enää sovellettu peräkkäistä toimintamallia, missä yksi kokemus tehtiin loppuun ja sitten siirryttiin seuraavaan. Lopulta käsitimme, että jos olimme mukana jossain toiminnassa ja sitten ajattelimme toista, niin teimmekin yhtäkkiä sitä. Kuitenkin se peräkkäisyys oli poissa, että lopetimme jonkin toiminnan, siirryimme toiseen ja aloitimme seuraavan.
Ensin meillä oli tuo kokemus vain silloin tällöin, mutta sitten ajan ja paikan vaihtamisesta tuli yleisempää. Käsitimme, että meille annettiin korkeamman ulottuvuuden kyky, mutta meillä ei ollut tietoista kontrollia siitä. Itse asiassa egoitsemme ei ollut kontrollissa monissakaan asioissa. Hitaasti oivalsimme, että silloin kun egopohjainen ajattelu tuli mieleemme, vaihdoimme siitä, mitä olimme tekemässä, siihen mikä ruokki sieluamme.
Toisin sanoen, emme voineet enää valehdella itsellemme ja sanoa: "Se on ok. Olen tyytyväinen tehdessäni tätä juuri nyt. Teen myöhemmin, mitä haluan." Käsitteet "juuri nyt" ja "myöhemmin" hävisivät ja ne korvattiin "nyt-hetkellä". Olimme kaikki kokeneet nyt-hetken meditoidessamme ja se tihkui jokapäiväiseen elämäämme. Ensin tämä tilanne oli hyvin hämmentävä, ennen kuin oivalsimme, miten paljon tehokkaampia olimme, kun teimme vain sitä, mitä rakastimme.
Tällä tavalla jokainen meistä löysi sen henkilökohtaisen lisäarvon, mikä palveli parhaiten ryhmähanketta. Ei myöskään ollut mitään limittymistä tai kilpailua. Meidät oli ikään kuin yksitellen valittu tekemään tiettyä osaa tästä palvelusta yhtenä. Ennen pitkää oivalsimme, että tuo käsitys oli oikea ja Almon oli "esimiehemme". Hän pystyi hahmottamaan, miten kuinkin ihmisen toiminta ja panos sopi yhteen ryhmähankkeeseen.
Nyt kun olimme kaikki löytäneet oman panoksemme, olimme täysin omavarainen yhteisö, mikä oli kerääntynyt valmisteltuun tilaan, johon meidän oli määrä rakentaa temppeli. Yhtenä iltana olimme kerääntyneenä leiritulen ympärille, kun ystävämme temppelistä tuli kupoliimme.
Hänen nimensä oli Jartun ja hän oli ollut yksi parhaista ystävistäni temppelissä. Vaistomaisesti pelkäsin, että Alycialla oli jokin pielessä, mutta hän luki ajatukseni - kuten aina - ja kertoi tämän olevan hyvässä kunnossa.
Kutsuin Jartunin seuraamme leiritulelle ja etsin hänelle ruokaa ja vettä. Hän oli tuskin edes pysähtynyt matkallaan luoksemme ja hän oli uuvuksissa. Hänellä oli kiireellinen viesti meille, mutta ensin varmistimme, että hän söi ja joi vähän vettä.
Kun hän oli syönyt ja sammuttanut janonsa, annoimme hänelle koko huomiomme, kun hän alkoi puhua:
"Olen tullut tänne kertomaan teille, että arcturuslainen voimakenttä kylän ympärillä on alkanut heiketä. Jos dragoniaanit näkevät todellisen kylämme, he hyökkäävät kimppuumme armottomasti. Olemme havainneet meditoidessamme ja kommunikoidessamme arctruslaisten kanssa, että temppelin on noustava nyt, koska sen violetin tulen voima on ainoa tapa, millä voimme keskittää korkeampia energioita antamaan polttoainetta voimakentälle."
Almon nousi seisomaan välittömästi ja sanoi: "Tästä syystä minut on kutsuttu liittymään joukkoonne. Olen tarkkaillut kaikkien kykyjä ja muistellut Mytrian kokemuksia Äidin kohdussa. Meidän ei ole tarkoitus rakentaa temppeliä, meidän on tarkoitus nostaa temppeli."
Olimme kaikki hämmentyneitä, mutta Almon jatkoi: "Temppeli on jo luotu. Se on violetit kristallit planeetan ytimessä."
Yhtenä mielenä ymmärsimme, mitä Almon sanoi. Silloin meidän ei tietenkään tarvinnut vahingoittaa lainkaan pyhää maata. Miten kuitenkaan pystyisimme nostamaan valtavat kristallit planeettamme ytimestä? Itse asiassa esitimme kaikki tämän kysymyksen samaan aikaan. Almon joka oli saanut täysin voimansa takaisin sinä aikana, jonka hän oli ollut kanssamme, odotti rauhallisesti meidän tyyntyvän. Yksitellen istuuduimme taas leiritulen ympärille ja katsoimme johtajaamme, Almoniin, joka jatkoi:
"En osaa nostaa temppeliä vielä, mutta minulla on ollut unia ja meditaatioita temppelin nostamisesta. En ole kuitenkaan tiennyt tähän mennessä, mitä ne merkitsivät. Tiedämme kaikki, että meidät kutsuttiin tänne ja vastasimme tuohon henkemme kutsuun. Meidän on ollut oivallettava, ettei "mahdoton" ole enää mikään käsite elämässämme, kun meistä on tullut paljon enemmän, mitä koskaan luulimme voivamme olla."
Almon piti tauon, kun me jokainen tunnustimme hänen toteamuksensa
oikeaksi. Muutoksemme, itse asiassa henkilökohtaiset muutoksemme, olivat
tapahtuneet niin nopeasti, että olimme pystyneet vain sopeutumaan
uuteen itseemme. Nyt meidän oli tunnustettava, että olimme saaneet
yksilövoimia, jotka ylittivät hurjimmatkin mielikuvamme. Almon ja minä
ajattelimme yhtenä, kun hän sanoi:
"Emme ole enää niitä, joita ennen olimme. Arcturuslaiset kertoivat minulle, että meidän olisi ylösnoustava viidenteen ulottuvuuteen voidaksemme värähdellä jatkuvan sodan- ja pimeydenuhan yläpuolella. Meillä on ollut etuoikeus olla tällä pyhällä maaperällä, missä ylösnousemusprosessi on kovasti kiihtynyt. Olen nähnyt, miten yksilölliset kykymme täydentävät toisiaan täydellisesti. Jos voimme tehdä yhteistyötä ja toimia yhtenä olentona sekä kutsua Äiti Alyconea ja Arcturuslaista, pystymme ehkä nostamaan Violetin temppelin."
Kaikki olivat täysin hiljaa, kun he sisäistivät Almonin sanoja. Sitten yksitellen kaikki nyökyttivät päätään suostumuksen merkkinä. Almon viimeisteli viestinsä sanomalla:
"Mennään nyt kaikki nukkumaan ja pyydetään opastusta. Sitten aamumeditointimme jälkeen, missä pyydämme ymmärrystä uniimme, kokoonnumme ryhmään ja keskustelemme siitä, mitä olemme löytäneet."
"Emme ole enää niitä, joita ennen olimme. Arcturuslaiset kertoivat minulle, että meidän olisi ylösnoustava viidenteen ulottuvuuteen voidaksemme värähdellä jatkuvan sodan- ja pimeydenuhan yläpuolella. Meillä on ollut etuoikeus olla tällä pyhällä maaperällä, missä ylösnousemusprosessi on kovasti kiihtynyt. Olen nähnyt, miten yksilölliset kykymme täydentävät toisiaan täydellisesti. Jos voimme tehdä yhteistyötä ja toimia yhtenä olentona sekä kutsua Äiti Alyconea ja Arcturuslaista, pystymme ehkä nostamaan Violetin temppelin."
Kaikki olivat täysin hiljaa, kun he sisäistivät Almonin sanoja. Sitten yksitellen kaikki nyökyttivät päätään suostumuksen merkkinä. Almon viimeisteli viestinsä sanomalla:
"Mennään nyt kaikki nukkumaan ja pyydetään opastusta. Sitten aamumeditointimme jälkeen, missä pyydämme ymmärrystä uniimme, kokoonnumme ryhmään ja keskustelemme siitä, mitä olemme löytäneet."
Heräsimme unessamme ja löysimme itsemme Äidin kohdusta ensimmäisessä tapaamisessamme. Tällä kertaa tunnistimme toisemme sekä ne, jotka olivat päättäneet olla liittymättä joukkoomme. Ryhmämme jäsenet kerääntyivät yhteen odottamaan Äiti Alyconen ja Arcturuslaisen saapumista. Ketään ei kuitenkaan tullut tällä kertaa. Sen sijaan saimme jokainen sisäisen ohjeen astua pitkään tunneliin.
Kuljimme hiljaisina tunnelin läpi, mitä valaisi jokin tuntematon lähde. Kun tunneli kulki syvemmälle ja syvemmälle planeetan sisään, tunnistin, että meitä johdatettiin jättikristallien luolaan. Pian tämän oivalluksen jälkeen käännyimme viimeisestä mutkasta ja siellä massiiviset kristallit odottivat meitä.
Ilman Arctruslaisen tai Äiti Alyconen ohjeita, päätimme yksikkönä mennä koskettamaan kristalleja. Kun kosketimme niitä, tunsimme niiden suuren elämänvoiman. Olimme aina pitäneet kristalleja mineraalikunnan korkeimpana taajuutena, mutta nyt tiesimme, että ne olivat myös eläviä olentoja. Aivan kuten olimme oppineet toimimaan yksikkönä maan päällä, yhdistimme ponnistuksemme ja "löysimme paikan" kristallien joukosta.
Opimme myöhemmin keskustelussamme, että jokainen meistä oli kysynyt, miten voimme auttaa kristalleja nousemaan pintaan, ja ottanut vastaan yksilölliset ohjeensa. Mikä tärkeintä, muodostimme intiimin suhteen Violetin temppelin elävän kristalliolemuksen kanssa. Ohjeet saatuamme vaeltelimme kaatuneiden kristallien keskellä ja saimme sisäisiä kuvia siitä, miltä kristallit näyttivät ennen kaatumistaan epäjärjestykseen.
Almon joka oli kiivennyt suurimman kristallin huipulle, keräsi meidän kaikkien informaation yhtenäiseksi yksiköksi. Lisäksi hän näytti käyvän henkilökohtaista kommunikointia tämän suuren kristalliolennon deevan, muodon pitäjän, kanssa. Almon istui siellä hyvin pitkään, kun me muut odotimme hänen lopettavan kommunikointinsa kristalliolennon kanssa.
Kun Almon lopulta liittyi seuraamme, hän oli syvästi liikuttunut, muttei sanonut mitään. Silloin Äiti Alycone ja Arcturuslainen liittyivät joukkoomme.
PLEJADILAIS-ARCTURUSLAINEN LIITTOUMA - MYTREN RINNAKKAISTODELLISUUS, OSA 2
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,
lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman
elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio
omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi
ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin
pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti