Kirjoittanut Aluna Joy Tähtivanhimpien kanssa (www.alunajoy.com)
20.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kolmessa vuosikymmenessä jotka johtivat vuoden 2012 profetoituun päivämäärään ja Maya-kalenterin 5125 vuoden syklin lopussa, olemme astuneet hyvin ainutlaatuiseen aikaan maan päällä, mikä on täynnä suurta potentiaalia. Olemme kohta lopettamassa pitkän ja jännittävän mutta uuvuttavan 33 vuoden matkan, mikä on vienyt meidän Linnunradan pimeän repeämän läpi. Kolmekymmentäkolme on voimallinen mestariluku ja myös Maya Tzolk'in keskustaajuus. Mayat tietävät tämän repeämän suuren transformaation paikaksi ja olemme täysin ulkona tästä repeämästä vuoteen 2016 mennessä (1983-2016). Kun katsomme taaksepäin, voimme nähdä, ettemme ole enää sama ihminen, mikä olimme aloittaessamme tämän seikkailun yhdessä.
Tämän 33 vuoden pyhän matkan käynnisti Harmoninen yhdentyminen 1987, mikä aloitti myös maailmanlaajuisen henkisen renessanssin, missä uudestisynnyimme, muunnuimme ja muistimme. Teimme melkein kaiken uudestaan ja sitä tehdessämme katsoimme syvälle sydämeen elektronimikroskoopin tarkkuudella. Mutta tuo jakso on ohi. Se haihtuu hämäräksi muistoksi. Työmme on tehty siinä eikä se voi toistua, mitä olemme tehneet. Olemme tehneet hypyn.
Nyt 30 vuotta myöhemmin alamme poistua Linnunradan pimeästä repeämästä. Tämä käynnistää uuden henkisen renessanssin. Tunnemme ensivihjeet tästä renessanssista päivätasauksessa (19.-22.3.) tuntemalla merkittävää hengen kohoamista ja transformoituneen sisäisen valon, mikä on palannut pitkän, kolmen kuukauden kotelovaiheen jälkeen. Tähtivanhimmat kertovat, että päiväseisaukseen mennessä (21.-23.6.13) on selvää, että olemme astuneet uuteen taajuuteen, ulottuvuuteen, kaistaleveyteen, todellisuuteen ja perspektiiviin. On aika ottaa käyttöön uudet jumalaiset luomistaitomme.
Se intensiivinen epävarmuus ja odotus mikä muodostui profetoidusta päivämäärästä 21.12.2012, on mennyt ohi ja olemme astuneet uuteen alkuun, mikä on fyysisen kehomme sulauttaminen yhteen henkemme ja jumalaisen suunnitelman kanssa. Maailma ei loppunut kamaliin katastrofeihin eikä ollut ekstaattista hurmioitumista paratiisiksi. Ufolaivueitakaan ei tullut pelastamaan meitä. Mutta tiesimme, että kävisi näin. Tämän maailman "herkkikset" huokaisevat nyt syvään helpotuksesta, kun se energiakupla joka vuoti yli musertavaa monimerkityksisyyttä ja odotusta, on puhjennut ja tasapainoisempi, rauhallisempi ja harmonisempi energia ilmestyy uudelle maapallolle.
Universumi on tuntunut painaneen pysäytysnappulaa tähän saakka useimmilla tietoisessa yhteisössä. Meistä tuntui kuin laivalta ilman ruoria. Sekin mitä pidimme totena, käänsi kelkkansa päivittäin, ja olimme valtavan apaattisia aineellisen maailmamme kaikissa asioissa. Meistä tuntui siltä, että olimme kummallisessa pysäytetyn liikkeen paikassa ja leijuimme tahrattoman tilan tyhjiössä. Olemme astuneet jumalaisen potentiaalin luovaan kohtuun. Olemme astuneet uuden ja jännittävän syklin hautomisvaiheeseen. Uneksimme uutta maailmaa säilyttäen edelleen kehon fyysisessä maailmassa. Elämme ja uneksimme samaan aikaan. Se on kummallisen kiehtova paikka katsoa … kuin katselisi tähden syntymää.
Kaikki uudet syklit, kuten se mihin juuri astuimme, alkavat hitaasti kera suuren määrän surrealistista ja unenomaista tilaa, missä tehdään hyvin luovia kuvitelmia ja visualisointeja, joista tulee pian peruskiviä koko tälle uudelle syklille. Ensin maailmastamme tuntuu ehkä puutuvan hohtoa. Monet ihmiset kertovat minulle, että he kaipaavat vuoden 2012 pöhinää ja maailma tuntuu nyt vähän arkiselta. Meitä pyydetään nyt lopettamaan riippuvuutemme noista mennen syklin todella kiihkeistä energioista, joihin olimme tottuneet. Tämä on muutos, kun päästämme irti draamasta, egosta ja kiihkeästä tahdista, mihin olimme tottuneet. Toiset tekevät valtavia muutoksia elämässään päästäkseen harmoniaan tämän uuden syklin ja mahdollisuuskentän kanssa. Vaatii raakaa ja vaistomaista rohkeutta, kun astumme moniulotteiseen maailmaan.
Tässä pysäytetyssä liikkeessä rentoudumme tyhjiöön ja tuntemattomaan. Vaikka tapahtuu jotain kummallisen tuottamatonta etsintää (muuten, tämä on väliaikainen tila), merkittävä hautomistuloksemme tuntuu meistä myös turvalliselta. Keräämme uusia työkaluja tulevaisuutta varten. Tämä on turvallinen paikka meille, kun olemme maan päällä - fyysinen muotomme ja DNA:mme kalibroituu uusiin taajuuksiin. Keräämme informaatiota, mitä tarvitsemme uudessa syntymässä … Ja voimme tuntea sen tulevan.
Siis mitä nyt? On aika todella tutustua tuntemattomaan, mikä on nyt edessämme. Maailma muuttuu ja niin mekin. Tulee yllättäviä suuntamuutoksia fyysisessä ja henkisessä elämässämme. Myriadit valinnat hämmentävät meitä ja joskus pakahduttavat meidät. Kamppailemme päästäksemme selville, mitä elämässämme on seuraavaksi, mutta tavallinen opastuksemme tulee nyt monista suunnista kerralla. Kutsun sitä mielelläni "mustekalailmiöksi", kun alamme ilmentää pallomaisesti ollen samalla neutraalissa ja puolueettomassa egossa. Tämä on hämmentävää aikaa, kun kaikki opastuksemme tuntuu todelta. Opettelemme olemaan moniulotteisia olentoja ja ajattelemaan ja elämään monissa todellisuuksissa. Tämä painiminen selkeän opastuksen saamiseksi venyttää meitä ja auttaa löytämään uusia todellisuusrajoja.
Olemme astuneet uuteen alkuun, mikä on ampunut meidät korkeampaan taajuuteen. Se on henki- ja evoluutioräjähdys. Kaikkien negatiivisten ja egon ajamien ohjelmien on kuoltava. Menneisyydestä on nopeasti tulossa dinosaurus. Kärsivällisyydellä opimme ymmärtämään ja integroimaan uusia korkeampia taajuuksia, joita nyt opettelemme navigoimaan. Saatamme pallotella monien edessämme olevien vaihtoehtojen välillä, kunnes pystymme säilyttämään moniulotteisen perspektiivin. Tehtävämme on "purkaa" kaikki, mitä ilmeni voimallisena aikana 2012.
Olemme nyt valmistuneet moniulotteisiksi aikuisiksi. Olemme kasvaneet ohi pelastamisen odottamisesta. Otamme takaisin Jumalan antaman jumalaisen potentiaalimme fyysisesti ja henkisesti. Kohtaamme pelottomasti edessämme olevan työn. Otamme avosylin vastaan vastuullisen ihmisen roolin ja hyväksymme epävarmuuden ja muutoksen kadehdittavassa mahdollisuusmatriisissa edessämme. Käytämme tätä matriisia kasvumme ja heräämisemme välineenä. Päästämme irti tiukoista uskomusjärjestelmistämme, koska olemme oppineet, että vastoinkäymisiä ja haasteita tulee vain kulkiessamme vastavirtaan.
Olemme siunattuja ollessamme suuren henkisen renessanssin ajassa - suuntautumis- ja löytämisvaiheessa. Se suuntautumispiste mikä ankkuroitiin meihin kaikkiin 2012, käynnistetään nyt hitaasti. Muistakaa, että tulimme juuri valtavan syklin loppukuohunnasta tyyneen ja tahrattomaan tilaan. Ole kärsivällinen nyt itsesi kanssa, kun uudet syklit alkavat aina hitaasti. Ei ole tarvetta ryntäillä. On paljon aikaa täyttää kohtalomme ja jumalainen tarkoituksemme. Meillä on aikaa toimia tarkoituksellisesti. Voimme olla kiirehtimättä kaikissa elämämme asioissa. Voimme hidastaa ja hengittää varauksetonta ilmaa tässä uudessa todellisuudessa. Voimme tehdä jokaisen päätöksen ja valinnan suuren aikomuksen ja syvän pohdinnan kera. Luomme uuden ja harmonisen maailman. Ei siis mitään huolta, jos tunnet olevasi nyt vähän jumissa. Tehtävää ei ole keskeytetty emmekä ole jääneet laivasta - olemme laivassa ja seilaamme uudestisyntyneen maatähtemme hengellä. Mutta kuten näet … se vaatii vähän totuttelua. Hengitetään ja katsotaan, mihin se vie meidät.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,
lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman
elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio
omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi
ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin
pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti