WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 7. maaliskuuta 2013

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 276



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
2.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Aloitetaanpa tämä viesti sanomalla, että olemme enemmän kuin kiitollisia siitä tavasta, millä olette alkaneet antaa itsestänne tähän prosessiin. Kuten olemme sanoneet aiemmin, se on nyt muuttunut ensisijaisesti ns. itsensä kehittämiseen keskittyvästä prosessista ilmentämisprosessiksi. Rakennatte jo uutta askel kerrallaan, päivä kerrallaan ja vaikka teidän on toisinaan vaikea nähdä edistymistä, me näemme sen selvästi ja se on tosiaan ihmeellistä katsottavaa. Sillä se mitä ilmennätte, ei ehkä ole niin konkreettista vielä, mutta silti se on vähintäänkin vaikuttavaa. Rakennatte energiarakenteita ja -yhteyksiä ja nämä kasvavat nyt nopeasti.

Jotkut näistä yhteyksistä voidaan nähdä siitä viestipolusta, minkä jätätte taaksenne tähän tilaan, mutta toisia - hienovaraisempia, mutta vielä voimakkaampia - yhteyksiä luotte joka päivä. Sillä joka kerta kun otatte askeleen itsenne ulkopuolelle ja yhdistytte muuhun maailmaan, luotte myös voimakkaan yhteyden kaikkeen, mikä tulee lähistöllenne. Ja te teette tätä riippumatta siitä, tiedostatteko sen vai ette, koska te ette voi muuta kuin tehdä tämän. Se on nyt tehtävänne, rakkaat ystävät, koska olette muuttuneet sen suuruisiksi voimakentiksi, että se vaikuttaa kaikkeen, mikä tulee lähellenne. Ja tälläkin hetkellä vaikutusalanne vahvistuu ja levenee jatkuvasti, sillä se on tämän kentän luonne. Se voi vain kasvaa, kun sitä syöttää jatkuva energiavirta, mitä säteillään teihin kaikkiin taivaalta. Olette siis ankkureita ja olette tämän suotuisan energian välittäjiä, mikä alkaa koskettaa pikkupallonne kaukaisimpiakin kolkkia. Ja te saatte sen tapahtumaan pelkällä läsnäolollanne.

Älkää siis koskaan ajatelko, että te ette ole tärkeitä tai olette vain pieni kala erittäin suuressa lammessa. Sillä te ette ole mitenkään merkityksettömiä, kun teistä on tullut valomajakoita, jotka ovat yhtä tehokkaita kuin tämän planeetan tehokkaimmat majakat. Eikä valoanne voi himmentää mikään - ette te tai toiset - sillä tällä valolla on oma tahto ja se haluaa levitä, enemmän kuin mitään muuta.

Olette siis kuin puhtaan energian suihkulähteitä, mitkä syöksevät tämän elämää parantavan eliksiirin loputonta virtaa kaikkeen, mikä tulee seuraanne. Ja pärjäätte kaikki suurenmoisesti tässä, vaikka teistä tuntuisikin, että olette pelkkä noro, mikä häviää hiekkaan. Sillä keräätte kaikki voimaa tuota viime työntöä varten ja näin teistä ehkä tuntuu vähän loppuun kuluneelta toisinaan. Mutta tietäkää, että tämä ei ole totuus, sillä teistä ei voi mitenkään loppua höyry. Olette kiinni todellisessa valolähteessä ja tuo lähde ei koskaan ehdy eikä niin tapahdu teillekään.

Luottakaa siis, että kaikki on hyvin, ja vaikka teistä tuntuisikin vähemmän pontevalta tällä hetkellä, tietäkää, ettei tämä ole energian puutetta - täysin päinvastoin. Ruumiillistatte sitä niin valtavia määriä tällä hetkellä, että se melkein pysäyttää fyysisen kehonne. Siksi monet luontaiset prosessit hidastuvat sisällänne, jotta voitte paremmin sopeutua siihen kaikkeen. Siis levätkää, jos keho kehottaa teitä tekemään niin, tai tehkää jotain tarmokasta liikuntaa, jos keho kehottaa teitä tekemään niin. Kehonne osaa parhaiten tämän ylimääräisen valotaakan käsittelemisen, joten on parempi kuunnella tarkkaan, kun se antaa teille neuvoja.

Älkää unohtako, että tämä on kantamanne taakka monin tavoin - eikä vain fyysiselle keholle vaan myös teille, sillä tämä lisävalo vaikuttaa myös elämäänne ja tämän mukanaan tuomat haasteet eivät ole aina helppoja voittaa. Mutta olette todistaneet, että olette täällä loppuakin varten ja pystytte ottamaan sen kaiken, vaikka jotkut haasteet vaativat teiltä vähän enemmän, mitä aluksi ehkä kuvittelitte. Mutta tietäkää, että teille annetaan paljon pelivaraa tässä, koska jokaisen teidän tehtävä on määritellä tämän prosessin vauhti. Olihan se teidän valintanne ylipäätään tulla tänne ja ottaa vastaan tämä haaste valitsemanne planeetan henkiinherättämisestä, joten annamme teidän määrätä tahdin tässäkin.

Sitä vauhtia ette kuitenkaan voi päättää, milloin ja miten näitä uusia taajuuksia tulee. Ne on asetettu tiettyyn malliin hyvin varhain, mutta sen voitte päättää, miten käsitellä niitä parhaalla tavalla. Ja paras tapa on, kuten aina, kuunnella omaa sisintänne. Silloin tiedätte, mikä on paras toimintatapa teille. Sillä olette viisaita, rakkaat ystävät, ja valitsette hyvin myös tässä, kuten olette jo tehneet. Niinpä taas kerran haluaisimme ilmaista kiitollisuutemme teille, kun olette todistaneet ilman epäilyksen häivääkään, ettemme olisi voineet toivoa mitään parempaa, mitä olette jo antaneet meille.
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 276
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: