Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 6.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tämän viikon "kysymyksiä ja vastauksia" käsittelee laajemmin joitain
näkemyksiä, joita olen jakanut Facebooksissa johtajuudesta ja
erityisesti Hugo Chavezin kuolemasta, joka oli vähintäänkin mielipiteet
jakava hahmo. Katsomme sellaisia ihmisiä kuin Hugo Chavez, paavi,
presidentit, kuningatar Elizabeth ja ihmettelemme, mikä vikaa heissä on.
Miksi he eivät voi olla rehellisempiä, avoimempia, lahjomattomia,
tukevia ja tehdä "oikein"? Mikä vallassa on sellaista, mikä vaikuttaa
niin turmelevasti? Ja miksi kaikki johtajat näyttävät lankeavan samaan
ansaan?
Sitten aloin miettiä johtajuuskäsitettä ja vallassa olevia ihmisiä - politiikassa, hallituksessa, sosiaalisessa, työ- tai uskonnollisessa ympäristössä - ja sitä, miten he ovat usein epärehellisiä, lahjottuja, itseä palvelevia ja diktaattorimaisia. Mikä yhteys on vallalla ja niillä negatiivisilla tuloksilla, joita koemme sen käyttämisestä ja väärinkäyttämisestä? Löysin vastauksen siitä, miten määrittelemme sanan "johtaa", mikä itse asiassa merkitsee "opastaa" ja tulee 800-luvun "matkustamista" tarkoittavasta sanasta. Siis johtaja aloitti matkaoppaana. Mielenkiintoista. Miten moneen tämän päivän johtajista luottaisit matkaoppaanasi?
Yksinkertaisesti ilmaistuna johtaja opastaa tai näyttää tietä. Matkaoppaana johtaja olisi avustajamme, mikä merkitsee, että olemme samalla polulla ja menemme samaan suuntaan, jaamme saman filosofian ja hän auttaa meitä pääsemään jonnekin, mihin haluamme mennä, saapumaan päämäärämme. Miten uudenlainen käsitys! Miten moni tämän päivän johtajista todellisuudessa tekee näin, lisäämättä henkilökohtaista tai yksityistä agendaansa mukaan? Kaikki johtajat eivät ole pahoja, mutta jotain tapahtuu, silloin kun hyvää tarkoittava ihminen astuu valta-asemaan ja annamme hänelle oman voimamme. Hänen johtajuutensa muuttuu hallitsemiseksi. Ja tämän tapahtuessa hän siirtyy matkaoppaasta sellaiseksi, joka kertoo meille, mitä tehdä, joka luo itseä palvelevaa politiikkaa, on mukana takahuonesopimuksissa ja johtamisen sijasta (sanan varsinaisessa merkityksessä) odottaa meidän seuraavan sokeasti omaa agendaansa. Johtajastamme on nyt tullut hallitsijamme.
Miten tämä muutos tapahtuu? Silloin kun ajattelemme, että johtaja voi tehdä puolestamme sen, mitä emme usko itse voivamme tehdä. 3D-energiamielessä tapahtuu voima/valtamuutos, missä annamme oman voiman/vallan jollekin, joka kertoo meille, että hän käyttää valtaa auttaakseen meitä tulemaan voimakkaaksi. Kun ajattelemme sitä näin, siinä ei ole tolkkua. Mutta teemme sitä koko ajan. Ja näemme sen tuloksia maailman joka alueella tänä päivänä, suuryrityksistä hallituksiin ja kirkkoihin.
Silloin kun seuraamme opasta, matkustamme yhdessä ja hän palvelee tarpeitamme. Odotamme matkaoppaamme auttavan meitä matkasuunnitelmassa ja varmistavan, että meillä on paras kokemus. Voitko kuvitella matkaoppaan, joka suunnittelee loman, mille hän haluaa itse lähteä, ja odottaa sinun lähtevän siihen mukaan ja maksavan sen, kantavan hänen matkatavaransa ja istuvan turistiluokassa, kun hän itse matkustaa ensimmäisessä luokassa? Tuolla matkaoppaalla ei olisi paljon bisneksiä, mutta näin johtajamme toimivat.
Paavin eroaminen, kuningatar Elizabethin sairaalaan joutuminen, Hugo Chavezin kuolema, Kuuban presidentin eroaminen, USA:n hallituksen "takavarikointi" ovat kaikki merkkejä 3D-johtajuuskäsityksen kuolemasta - muutamien hallinnasta, minkä on mahdollistanut halumme tulla huolehdituksi luovuttamalla oman voimamme. Kun he astuvat tai heidät työnnetään sivuun, koska uudet energiat eivät tue tällaista vallan keskittämistä, meidätkin työnnetään ottamaan takaisin oma voimamme, tulemaan voimakkaammaksi ja käyttämään omaa voimaamme kaikkien haluamiemme asioiden luomiseen elämässämme, asioiden joita emme ehkä usko kykenevämme luomaan. Me kykenemme, mutta vain hyväksyessämme vastuun omasta voimastamme ja käyttäessämme sitä viisaasti ja erottelukykyä hyödyntäen.
Odotamme johtajiemme tekevän puolestamme asioita, jotka voimme ja meidän pitäisi tehdä itse. Meillä on liian monia esimerkkejä kautta historian vallan väärinkäytöstä. Se ei muutu, ennen kuin lakkaamme antamasta oman voimamme niille, jotka käyttävät sitä väärin ja tekevät meistä samalla uhrin.
Olemme nyt vihaisia siitä, että johtajamme vievät meidät hurjalle matkalle, missä emme halua olla mukana, paikkaan mihin emme halua mennä. Suutumme johtajille, mutta he tekevät vain sitä, minkä olemme sallineet heidän tehdä - muuttua matkaoppaasta hallitsijaksi. Annamme heidän käyttää voimaamme ja odotamme heidän huolehtivan meistä. Nyt kohtaamamme valintatilanne on: seuraammeko johtajaa vai kuljemmeko voimakkaana yhteistä polkua niiden kanssa, jotka opastavat meitä oman voimamme laajempiin käyttötapoihin. Johtaja johtaa sinua ehkä harhaan, opas on seurana omalla matkallasi. Haluatko olla opastettu vai johdettu? Jos päätät olla opastettu, vedät puoleesi johtajia, jotka toimivat todellisina matkaoppaina ja kunnioittavat voimaaksi ja auttavat sinua kehityksessäsi. Jos päätät olla johdettu, vedät puoleesi hallitsijoita, jotka enemmän kuin tyytyväisenä ottavat voimasi, mutta älä odota heidän huolehtivan sinusta.
Nämä ovat voimaantumisen oppitunteja, joiden perusteella meidän on päätettävä, aiommeko olla hereillä vai unessa, voimaantuneita vai uhreja, luoda aktiivisesi elämäämme vai hyväksyä passiivisesti polun, minkä joku toinen luo meille oman agendansa ja tarpeidensa mukaisesti. Jokaisen oppilaan on lopulta tultava omaksi opettajakseen ja tämän päivän johtajat aiheuttavat kovasti jakautumista, mutta ovat myös voimaantumisopettajiamme. Olemme kehittymässä 3D:stä äärettömyyteen ja johtaminen tai johdettuna oleminen ovat 3D-toimintamalli. Opastaminen, tukeminen, tunnustuksen antaminen, kunnioittaminen, ystävällisyys, myötätunto ja rehellisyys ovat osa äärettömyysmalleja, 3D:n tuolla puolen. Vaikka ne kuulostavat hyviltä, meidän on oltava valmis syleilemään omaa voimaamme päästäksemme niihin, tunnustettava vastuu omasta hyvinvoinnistamme ja opittava johtamaan itseämme, samalla kun sallimme niiden opastaa itseämme, jotka jakavat meidän polkumme.
-----------

MITÄ VIKAA JOHTAJISSAMME ON?
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,
lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman
elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio
omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi
ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin
pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti