WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 3. helmikuuta 2012

ITSENSÄ RAKASTAMINEN


Heimopäällikkö Josephia kanavoinut John Cali ( www.greatwesternpublishing.org)
15.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

John Cali:

Jonkin ajan takainen kysely kertoi, että kaksi kolmesta amerikkalaisesta kärsii alhaisesta itsetunnosta ja luultavasti ei rakasta itseään. Tämä on lähes 70% USA:n väestöstä!

Kysely ei puhunut muista maista, mutta luulisin tilanteen olevan jokseenkin saman kuin USA:ssa.

Vuosien ajan on vakaasti virrannut luoksemme, yksityissessioihin päällikkö Josephin kanssa ihmisiä, jotka kärsivät itsensä rakastamisen ja itsetunnon puutteesta. Myös muutamat perheeni jäsenet ja ystävät ovat puhuneet samasta asiasta. Olen siis luultavasti nähnyt ja kuullut kaiken. Kuva ei ole kaunis.

Olemme puhuneet itsetunnosta parissa muussa artikkelissa. Kenties on aika taas kerran käväistä tässä aiheessa.

Tässä on päällikkö Joseph.

Päällikkö Joseph

Teemme jotain vähän erilaista tällä viikolla. "Normaalin käsittelyn" sijasta annamme teille luettelon käytännön ehdotuksista, joita voitte käyttää rakastaaksenne itseänne enemmän.

1) Luopukaa itsenne kritisoinnista ja tuomitsemisesta. Kaikesta siitä! Ansaitsette parempaa.

2) Luopukaa kaikista ajatuksista, jotka pelottavat teitä. Muistakaa, että olette täysin turvassa läsnä olevassa hetkessä. Ja teillä on vain tuo hetki. Pelko perustuu siihen, mitä saattaisi tapahtua tulevaisuudessa. Keskittykää siis täysin tähän, juuri nyt, läsnä olevaan hetkeen. Olette turvassa tässä. Ei ole mitään pelättävää.

3) Olkaa kärsivällinen itsenne kanssa. Teistä ei tarvitse tulla täydellistä - miten tahansa yhteiskuntanne määritteleekin sen. Te olette täydellinen juuri sellaisena, kuin olette.

4) Pitäkää hyvää huolta itsestänne - fyysisesti, mentaalisesti, tunteellisesti ja henkisesti. Tiedätte jo, miten tämä tehdään. Vain tehkää se.

5) Käyttäkää joka päivä "peilitekniikkaa", kuten sitä kutsumme. Ensimmäiseksi aamulla katsokaa itseänne vessan peilistä. Katsokaa syvälle silmiinne. Sitten sanokaa itsellenne (ja tarkoittakaa sitä!): "(Nimenne), rakastan sinua!" Sanokaa se 10 tai 12 kertaa. Se vie vain muutaman sekunnin, mutta tulette korjaamaan siitä hurjimmat unelmanne ylittävän palkkion. Silloin rakastutte itseenne päästä varpaisiin.

6) Tietäkää, että olette voimakas, täysivaltainen olento. Ette tarvitse mitään, ketään itsenne ulkopuolelta. Olette Jumala.

7) Tärkein suhteenne, ehdottomasti, on suhde teidän ja korkeamman itsenne välillä. Tämä suhde varmistaa, että kaikki muut suhteenne ovat terveitä ja eheitä.

8) Silloin ette odota toisen ihmisen "täydentävän" teitä tai tekevän teistä onnellista. Puhutte mahdottomasta unelmasta! Kukaan ei voi täydentää teitä, koska olette jo kokonainen ja eheä. Kukaan ei voi tehdä teistä onnellista, koska onnellisuus on aina "sisäistä hommaa".

Näette kaiken tämän selvästi, silloin kun osaatte itsenne rakastamisen taidon.
ITSENSÄ RAKASTAMINEN
-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: