WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

KÖYDENPÄÄ Magneettinen uudelleenasettelu

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 16.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Tämän viestin ensimmäinen aihe ovat auringonpurkaukset, jotka alkavat nyt. Tätä kanavointia edeltäneenä päivänä koimme X-luokan auringonpurkauksen. Vaikka se olikin vain X2, se suuntautui maapalloa kohti. Sen tuloksena syntyi tallennetun historian suurin maapalloon osunut magneettiaalto.

Aiemmissa kanavoinneissa Ryhmä on puhunut näistä magneettienergia-aalloista ja siitä, miten ne uudelleenohjelmoivat maapalloa ja myös fyysistä kehoamme. Koska nämä aallot ovat luonteeltaan magneettisia, ne vaikuttavat ensin tunnekehoomme. Ryhmä on sanonut myös, että nämä aallot ovat suurimmillaan 36 tuntia tapahtuman jälkeen.

Tässä viestissä Ryhmä puhuu tunnevaikutuksesta, mikä tällä aallolla voi olla meihin kaikkiin. He kertoivat tarinan köydestä, mitä käytän usein kuntoiluun, ja siitä, miten me kaikki voimme löytää itsemme köydenpäästä.

Upeaa kuukautta.

Isoja haleja,

Steve

**********
Huom.: Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se olisi selkeä tässä muodossa.

TERVEISIÄ KOTOA

Tämä päivä on värähtelytason merkki hyvin samaan tapaa kuin seitsemällä kerralla, kun olemme olleet yhdessä. Ihmiskunta liikkuu nyt rakkaudennopeudella, mikä on vähän nopeampi kuin valonnopeus. Tällä hetkellä koko ihmiskunta ja planeetta alkavat käydä läpi synnytysprosessia. Olemme maininneet aiemmin, ettei maapallo ole sairas vaan raskaana. Se synnyttää ja tämä on hyvä tapa tarkastella asiaa, mutta se ei synnytä toista planeettaa. Maapallo synnyttää uuden ihmismuodon, sillä olette kehittyneet ohi henkenne nykyisestä fyysisestä asumuksesta.


Biologiakuplan evoluutio

Biologiakupla joka majoittaa jokaisen hengen, on haastettu pysymään värähtelykasvun mukana. Maapallossa ja koko kosmoksessa tapahtuu asioita, jotka luovat teille tilaisuuksia kantaa paljon enemmän valostanne, kuin olette koskaan uneksineet mahdolliseksi. Olette olleet riittävän kauan ilman yhteyttä Kotiinne teeskennelläksenne ihmistä ja kuitenkin teillä on edelleen sen ydinolemus tuossa kehossa, kuka olette. Monta kertaa katsotte kehoa ja sanotte: "Se on kummallista. Mietin, miten jouduin tänne. Mietin, mitä tämä merkitsee." Kehonne on usein taistellut vastaan, kun yrititte siirtyä eteenpäin. Näyttää siltä, että monet teistä ovat itse asiassa raahanneet kehoaan mukana suurimman osan elämästä ja joskus vain yrittäneet saada sen työskentelemään kanssanne ja sisältämään henkenne jonkin aikaa. Ja näemme sen haasteet, mutta nyt tapahtuu erilaisia asioita, jotka auttavat puhdistamaan paljon tätä energiaa.

Monet teistä ovat nyt tietoisesti päästämässä irti vanhoista malleistanne ja vanhoista uskomusjärjestelmistänne liittyen siihen, kuka oikeasti olette ja kuka luulitte olevanne. Tämä on ollut erittäin hyödyllistä ja mahdollistanut monille siirtymisen eteenpäin, mutta nyt auringonpurkaukset ovat alkaneet ja kaikki maan päällä tuntevat tämän. Emme kutsu niitä auringonpurkauksiksi, koska ne ovat hyvin samanlaisia kun se, minkä koette magneettikylpynä.

Suuria magneettiaaltoja tulee ja venyttää omia magneettirajojanne. Ne siirtävät maaplaneetan ley-linjoja, mitkä muuttuvat tämän energian tullessa. Näinä aikoina niitä venytetään ulos muodosta ja omat ley-linjanne tunnetasolla kadottavat ankkurinsa. Maan magneettiverkoista riippuvaiset eläimet eksyvät ja niitä rantautuu usein sen tuloksena. Ikään kuin kukaan ei ole enää vakaalla maaperällä. Tiedostakaa, että suurin osa ihmisreaktioista koetaan magnetismin kautta - reaktiomekanismit ovat peräisin tunnekehosta, mikä on aiheuttanut haasteita menneisyydessä. Useita uusia sairauksia on kulkenut ihmiskunnan läpi, mikä auttaa sopeuttamaan magneettikehoa, ja kerromme teille, että tämä voimistuu vuoden 2012 aikana.


Magneettivuoristorata

Tämän energian ensimmäinen aalto tuli auringosta vuosien 2000 ja 2001 välillä ja tämä magneettienergia tallennettiin planeetan mannerlaattoihin. Tämä valmisteli laattoja sisältämään energiaa, mitä tuli seuraavien viiden vuoden aikana, minkä vuoksi olette nähneet paljon liikettä noissa mannerlaatoissa. Kun laatat latautuvat, ne saavuttavat tason, missä ihmiset ovat valmiita vastaanottamaan tätä energiaa, ja sitten sitä vapautetaan hitaasti niistä. Tämä prosessi on hyvin samanlainen kuin sähkökondensaattori tai paristo, mikä ylläpitää latausta siihen saakka, kun sitä tarvitaan.

Tätä on tapahtunut monilla teistä, mutta kun tämä alkaa voimistua ja näitä magneettiaaltoja tulee maaplaneetalle, teillä on vaihtoehtoja. Voitte päättää, miten vastaanotatte tätä energiaa, vaikka ette ole tienneet tätä aiemmin. Voitte ottaa tämän energian, mikä on tavallisesti kumauttanut teidät pois keskuksesta tunnekehossanne, ja muuttaa sen joksikin, mikä ruokkii rakkauskeskustanne, koska tämä on universumista tulevaa todellista rakkautta.

Ja kerromme teille, että aurinko ei ole aivan sitä, mitä luulette sen olevan. Monet teistä uskovat, että se on kuuma ja kaasumainen tulipallo, mutta kerromme teille sen olevan itse asiassa portaali, minkä kautta energiaa kuljetetaan. Seuraavina vuosina vapautetaan niin paljon energiaa, että auringossa ei ole riittävästi energiaa täyttämään tarvetta. Siitä ei ole kauankaan, kun monet tiedemiehenne maan päällä uskoivat (hyvin hiljaa), että aurinko oli saavuttamassa loppunsa. He teoretisoivat, että se palaisi loppuun, koska hyvin paljon sen energiaa oli vapautettu. Rakkaat ystävät, kerromme teille, että melkein kaksi kertaa tuo energiamäärä tulee erittäin pian.


Köydenpää

Mitä teidän siis pitäisi tehdä? Aloittakaa siitä ymmärryksestä, että asemanne määrää energiavaikutuksen teihin. Kerromme teille tarinan, mikä auttaa teitä ehkä ymmärtämään. Isännällä (Steve) on harjoituspaikka, mitä hän kutsuu saunakseen. Hän kuntoilee saunassaan joka aamu ja yhteen harjoitukseen liittyy köysi. Hän osti itselleen ympärysmitaltaan noin tuuman vahvuisen ja hyvin pehmeän köyden, millä hän voisi venytellä selkäänsä, ja hän on tehnyt tätä harjoitusta jonkin aikaa. No, yhtenä päivänä jokin aikaa sitten tuo köysi tuli hänen nenänsä lähelle ja hän tajusi sen haisevan todella kamalalta. Hän on hikoillut tämän köyden kanssa jonkin aikaa. No, tiedätte, että hänen on tehtävä asialle jotain.

Hän yrittää pestä sitä suihkussa, mutta se ei puhdistu kovin hyvin. Sitten kertomatta isännän isännälle (Barbara) hän keksii, miten pyykkikone toimii - mitä hän ei ole koskaan ennen käyttänyt. Hän laittaa köyden pyykkikoneeseen ja lisää varovati vain vähän saippuaa, koska hän on nähnyt elokuvia, missä saippua saa aikaan sotkuisen katastrofin. Hän käynnistää hyvin varovasti pyykkikoneen, odottaa pesun loppumista ja kaikki näyttää menevän hyvin. Kuitenkin hänen palatessaan ja avatessaan koneen kannen ei ole enää köyttä, vain iso kasa irrallisia lankoja. Hän katsoo köyttä ja sanoo sille: "Unohdit, miten ollaan köysi. Ennen tiesit tarkkaan, miten ollaan köysi, ja nyt et enää ole sitä. Mitä tapahtui?" Nauroimme hysteerisesti hänen puhuessaan köydelle. Sitten hän käsittää, että pesemällä köyden hän oli puuttunut sen sisäiseen asetelmaan. Köysi asettautui uudelleen "pesumäskäämisessä" ja tänä päivänä se ei ole enää köysi. Hän kysyi köydeltä yhdessä kohtaa: "Unohditko olevasi köysi?"

Tätä tapahtuu usein, kun näitä magneettiaaltoja tulee. Silloin kun tätä puhdistavaa energiaa tulee, teillä on taipumusta unohtaa pelaamanne peli. Rakkaat ystävät, autamme teitä muistamaan, missä olitte. Monet teistä näkevät lopultakin kulkevansa kohti sitä tavoitetta, mitä olette työstäneet hyvin pitkään, ja sitten yhtäkkiä kysytte, miksi menitte sinne.


Uusien tukevien astelemien tekeminen

Nämä magneettiaallot vaikuttavat moniin teistä, koska yleensä ajattelette ensin ja tunnette sitten. Monista asioista tulee teille haastavia, koska magneettisia tunteita tulee niin voimakkaasti, että teidän on pakko tuntea ensin ja ajatella vasta sitten. Tätä tapahtuu hyvin kauniilla tavalla nyt, kun se toimii monilla eri tasoilla. Teidät vapautetaan ja asetellaan uudelleen samalla tavalla kuin köysi alkuperäisestä muodostaan. Se vapautettiin päästämällä irti nykyasetelmastaan. No, köysi yritti pyykkikoneessa olla kadottamatta nykymuotoaan, se piti kiinni asetelmastaan erittäin tiukasti ja yritti edelleen teeskennellä olevansa köysi. Täsmälleen tätä näemme tapahtuvan täällä maaplaneetalla.

Kun näitä uusia tasoja tulee, teillä on suuria tilaisuuksia liikkua hämmästyttävää tahtia ja tehdä uusia asetelmia, jotka voimaannuttavat teitä. Teidän täytyy vain muistaa kysyä: muistitko olla tänään ihminen? Oletko samassa paikassa, kuin olit aiemmin? Missä on intohimosi? Tästä tulee ankkurointienergiaanne kaikkiin uusiin asetelmiin uudella maapallolla. Kyse ei ole enää siitä, missä luulitte turvallisuutenne olevan, tai siitä, mitä olitte rakentamassa. Elämän avaimet löydetään ilmaisemalla valoanne Kotoa. Intohimonne kantaa kanavaanne Kotoa ja sen tulitte antamaan, tuomaan maaplaneetalle.

Ja monet teistä sanovat: "Voi, en voi tehdä sitä, se on liian hauskaa! Miten voin ansaita elantoni intohimollani?" No, toivomme, että teillä on hauskaa ja hallitsette kaikki ihmiskokemukset. Toivomme, että opitte sekä positiivisesta että negatiivisesta, sillä pimeydessä on ehdottomasti kauneutta. Ihmiset ovat pelänneet kovasti pimeyttä, mutta nyt näette sen eri tasolta. Näette valoa siinä, mikä oli ennen pimeyttä, ja suuri osa pelostanne häviää nopeasti. Se saa teidät siihen pisteeseen, mitä työstämme tällä hetkellä.


Tiede ja valo

Haluamme kertoa teille asiasta, mikä tapahtuu nyt tiedemaailmassa, ja se auttaa teitä ehkä ymmärtämään, miksi kaikkeudessa kohdistuu hyvin paljon huomiota maaplaneettaan. Tähän saakka maapallo on ollut ainoa vapaan valinnan planeetta. Toisin sanoen, teillä ei periaatteessa ollut mitään ennakko-ohjeita. Henget eivät tulleet maailmaanne koskettamaan teitä olkapäästä ja korjanneet kurssianne.

Kyllä, joskus enkeleitä tulee maailmaanne. Saatte jumalaista opastusta, jos olette avoin sille, mutta ette siinä määrin, ettei teillä ole mahdollisuutta valita tai että teitä johdatetaan jollain tapaa. Vapaa valinta on perimmäinen ja ainoa sääntö maaplaneetalla. Nyt on toinen vapaan valinnan peli menestyksenne vuoksi ja se kehittyy uskomatonta tahtia kokonaan eri aikajanalla. Jossain kohtaa pystytte näkemään sen, mutta ette rakentamalla raketteja tai avaruusaluksia tai aikamatkailulla. Pystytte näkemään sen siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiskunta kehittyy.

Ihmiset kutsuvat meitä enkeleiksi, mutta on myös välikohta - ihmisenkeli - ja olette siinä tällä hetkellä. Opettelette olemaan enkeleitä maaplaneetalla, koska lopulta teistä tulee enkeleitä vapaan valinnan toiselle planeetalle. Olette koulutuksessa tällä hetkellä ja kehitytte nopeammin, kuin mitenkään voitte tietää, kyetäksenne työskentelemään näillä alueilla. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä, sillä olette jo ylittäneet ihmiskunnan suurimmat mahdollisuudet, joten puskette nyt ohi jokaisesta merkistä tässä kohtaa. Alatte siirtyä ohi jokaisesta tientukkeesta hyvin nopeasti, kuten siirtyy myös ihmiskunnan kollektiivivärähtely. Se muuttaa maailmaa ympärillänne ja alatte nähdä, että luotte kaiken näkemänne.

Miten pikkujumalat pelaavat teeskennellen olevansa ihmisiä maaplaneetalla? Laittamalla peilejä kaikkialle, niin että he voivat nähdä oman valonsa, vaikka he harvoin tietävätkään sen olevan oma valonsa. Tämä on muuttumassa hyvin nopeasti nyt, sillä alatte nähdä oman valonne. Kyllä, pärjäätte hyvin egonne tasapainottamisessa, olette tehneet sitä tähän saakka. Olette kokeneet sen monta kertaa ja haluamme teidän tuntevan oman arvonne, koska egon on oltava tasapainossa. Se ei merkitse, että menetätte sen, sillä monilla teistä on haasteita toisella tavalla, koska teillä ei ole ollut riittävästi egoa noustaksenne seisomaan sanoen: "Tämän toin Kotoa."

Värähteellisesti tietä johtavina teidän tehtävänne ei ole ainoastaan pitää ovea auki, vaan myös tehdä jokaiselle teistä turvalliseksi ottaa tuo askel. Tehkää siitä turvallista ympärillänne oleville ihmisille. Siirtykää pois tuomitsemisesta, polariteettitietoisuudesta, mikä on melkein kuristamassa planeetan. Koette enemmän polariteettia, erityisesti kun menette läpi vaaleistanne. Tätä on hyvin huvittavaa katsella, sillä jokaiset vaalit ovat tulleet lähemmäs, lähemmäs ja lähemmäs ja näissä vaaleissa on sama tilanne. Syynä tähän on, että polariteetti on lähdössä ja aivan kuten kaikessa, mikä otetaan pois, ihmiskunta tarttuu siihen kiinni eikä päästä irti. Näin juuri on tapahtumassa - teillä on vaikutusta. Älkää uskoko kaikkea, mitä näette televisiossa tai luette uutisista, koska tämä planeetta kehittyy ja valmistuu erittäin nopeasti. Olette jo laittaneet sen liikkeelle.


Löytö - todiste elämästä

Entä sitten tiede? Tiede alkaa ymmärtää sen energiaa, mitä kutsutaan henkisyydeksi. Meidän perspektiivistämme hengen ja ihmisen välillä ei tietenkään ole eroa. Näemme pelkästään, että ihmiset ovat henkiä, jotka teeskentelevät olevansa ihmisiä ja pelaavat sielunsa kehittämispeliä. Teette tätä hyvin pelissä ja nyt siihen tiedeosuuteen. Juuri tapahtui jotain, mikä ei ollut uutisissanne, ettekä näe sitä televisiossa: löydettiin planeettaa ja sen uskotaan ylläpitäneen elämää. Ei ole vielä löydetty varsinaisia todisteita elämästä, mutta on löydetty jätekenttäjäämiä ja elämän jäänteitä. Tämän planeetan kohdalla haasteena on, että se on noin 620 valovuoden päässä. Onko tämä se toinen vapaan valinnan planeetta, josta juuri puhuimme? Ei ole. Se on toinen planeetta, mikä on samanlaisella polulla, ja siksi se löydettiin. Kun löytö tulee tietoon, on joitain, jotka yrittävät vastustaa sitä, ja monia muita, jotka yrittävät vahvistaa sen. Teillä ei kuitenkaan ole vielä keinoa käydä tuolla planeetalla tai kommunikoida sen asukkaiden kanssa.

Paljon siis tarvitsee tapahtua. Tässä on yksi erittäin mielenkiintoinen asia, sillä maaplaneetta ei löytänyt tuota toista planeettaa. Tuo toinen planeetta löysi teidät. Tämä tulee ilmenemään maapallon historiassa ja tuo löytö vaikuttaa valtavasti planeetallanne, kun se alkaa kehittyä. Se vie aikaa, sillä teillä ei ole teknologiaa ja tapaa kommunikoida. Ette edes kommunikoi samalla tavalla tällä hetkellä.


Valitkaa värähtelynne

Ette ole yksin. Olette aina tienneet sen, mutta nyt löydätte sille vahvistusta, mikä antaa teille mahdollisuuksia. Olemme maininneet aiemmin, että kun koko ihmiskunta kehittyy, monia verhon osia häviää, mikä merkitsee, että teillä on suora kommunikointiyhteys sydämestä toiseen. Teidän ei tarvitse puhua tai kirjoittaa sanojanne, sillä voitte yhdistää sydämet tosiinsa nyt, jos alatte harjoitella. Se auttaa teitä valtavasti, kun siirrytte tähän uuteen kehoon. Olette ottaneet suodattimia käyttöön, jotta voisitte teeskennellä olevanne ihminen tällä hyvin vaikealla planeetalla, mutta nuo suodattimet alkavat hävitä. Magneettienergia huuhtoo niitä pois emmekä välitä, muistatteko, oletteko köysi vai solmu. Teillä on tilaisuus nyt uusiin asetelmiin.

Kun myös nuo suodattimet huuhtoutuvat lempeästi pois, ulkoisilla värähtelyillä on nyt enemmän vaikutusta ihmiskehoon kuin koskaan ennen. Mitä se merkitsee? No, tiedätte kaikki hyvin pian täsmälleen, mistä puhumme. Olette herkempi kuin koskaan ennen tulkitsemaan kaikkea värähtelyä, jota aiheutetaan ulkoisesti ja joka tulee kehoon ulkopuolelta - joko chakrajärjestelmän kautta tai pelkkänä kehovärähtelynä. Joillekin teistä tämä on heikko kohta, se on Akilleen kantapää ja kompensoitte sitä. Useimmat teistä tuntevat tämän energian vahvistavan - tietyt osat joihin olette tottuneet, alkavat muuttua.

Yhtä ulkoista värähtelyä kutsutte musiikiksi. Musiikilla on aina ollut vaikutusta henkeen. Musiikki on aina pystynyt saavuttamaan ihmisosanne ja koskettamaan sieluanne erittäin nopeasti, erityisesti lempimusiikkinne. Nyt kerromme teille, että musiikista tulee kommunikointimuoto, mitä käytätte lopulta aivan yhtä paljon kuin sanoja, koska nyt värähtelyt voivat saavuttaa teidät hyvin eri tasolla. Huomaatte, että yhtäkkiä monet musiikkivalintanne muuttuvat. Jotkut teistä ajattelevat nyt: "No, en koskaan kuuntele rap-musiikkia." Kuitenkin rap-musiikissa on rytmi, jossa on aivan samoja värähtelyjä kuin toisissa musiikkilajeissa, sillä sen täytyy olla vain harmoniassa kanssanne. Valitkaa sitä, mikä sopii maailmanne, ja käsittäkää, ettei se ole enää vain musiikkia.


Herkkyys taustamelulle

Kerromme teille myös, että tästä eteenpäin olette erittäin herkkä ympäristöäänille, taustamelulle. Tässä on haaste ja sitä tapahtuu laajamittaisesti. Ihmiset on viritetty niin, että te ette itse asiassa kuule varsinaista ääntä. Kuulette eron taustaäänessä. Jos menisitte hiljaiseen huoneeseen, kuulisitte edelleen suhinaa päässänne. Sellaista taustaääntä kuvataan usein valkoiseksi ääneksi, taustaääneksi tai rätinäksi ja sihinäksi. Paljon siitä on itse asiassa sen koneiston ääntä, mikä muodostaa pelin harhan, mutta sen lisäksi ette kuule itse asiassa ääniä, vaan taustaäänen vaihtelua. Pian alatte kuulla sen kaiken, mukaan luettuna taustaääni, mitä ette ole tiedostaneet aiemmin.

Tämä aiheuttaa haasteita monille teistä. Alkakaa siis työskennellä sen kanssa etukäteen ja alkakaa tietää, miltä se tuntuu. Työskennelkää tämän kanssa ja alkakaa kuunnella hiljaisuutta nyt ja rentoutua siihen, miten korvanne toimivat ja miten ne muuttuvat, kun siirrytte eri ulottuvuuksiin ja korkeuksiin. Tuntekaa, miten se toimii, koska kehonne alkaa laajentua energeettisesti. Laajentuminen ei ole vielä fyysistä, mutta sitä tapahtuu energeettisesti. Silloin kun laajennutte, kosketatte automaattisesti kaikkea ympärillänne. Luonnollinen reaktionne on: "Voi, anteeksi, en tarkoittanut koskettaa sinua tai olla tilassasi." Hyvin lyhyen ajan päästä ihmiset rentoutuvat taas itseensä. Laitatte energianne takaisin universumiin, missä sitä on kaivattu siitä lähtien, kun aloitte teeskennellä pelaavanne tätä ihmispeliä. Rakkaus mitä teillä on nyt, muuttaa tämän energian yhdessä yössä.

Teillä on kyky ottaa nämä askeleet ja raahautua tasolta toiselle tai hypätä iloisesti jättäen väliin kaksi tai kolme askelmaa kerralla. Se on teidän valintanne, kirjaimellisesti. Olette tajuamassa sen. Tämä ei tapahdu teille, sillä toivotatte tervetulleeksi tuon kokemuksen jokaisen osan ja syleilette sitä. Katselemme hämmästyneenä, sillä hyvin monet teistä ovat osuneet aiemmin monta kertaa kuuluisaan tiiliseinään. Olemme hyvin ylpeitä teistä, että luotatte itseenne ja uskallatte edelleen siirtyä eteenpäin. Teillä on sisällänne valo, mihin voitte ankkuroitua, mutta toisaalta, se on valotyöntekijöiden luonne. Se on niiden henki, jotka päättävät tulla ensimmäisenä pitämään ovea auki toisille. Kyse ei ole kilpailusta. Olette ehdottomasti valinneet vaikeamman roolin, sillä on yksinäistä olla ensimmäisinä, jotka saapuvat perille. Emme pystyisi puhumaan teitä pois siitä. Olette tehneet tämän saman palvelun joka elämässä, minkä olette olleet täällä, ja teette sen taas.

Vaikka vain maapallo tekee tämän liikkeen, niin jokainen fyysinen keho kehittyy sisältämään suuremman osan henkeänne. Korkeampi itsenne on tietoinen ankkuri, mitä voitte käyttää päivittäin, ja se puhuu teille samalla tavalla, kuin te puhutte sille nyt. Nauttikaa tästä matkasta. Astukaa sille kera ehdottoman ilon, ihmetyksen ja jännityksen siitä, mitä voitte luoda seuraavaksi. Ei ole mitään rajoja ja siksi annamme teille näitä käsityksiä ja ajatuksia venyttämään aivojenne ja alkaaksenne ajatella, mikä on mahdollista. Olette luoneet ihmeen tänne maaplaneetalle.

Olette luoneet jotain, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut universumissa. Olette kehittyviä jumalia. Uskomatonta työtä, rakkaat ystävät, olemme hyvin ylpeitä teistä. Jatkakaa jalan laittamista toisen eteen ja ihmisenä olemisen teeskentelemistä, koska teette helvetin hyvää työtä siinä.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen, hoivaamaan toisianne aina tilaisuuden tullen ja pelaamaan hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä
KÖYDENPÄÄ
Magneettinen uudelleenasettelu


-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: