PikkuTyttö Tähdistä

Samaistun tähän Pikku Tyttöön Tähdistä *****

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
25.7.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine 
 

Oli kerran pieni tyttö. Tämä pikkutyttö tuli tähdistä ja hän ihmetteli koko elämänsä ajan, miksi hän oli täällä maan päällä eikä kotona planeettojen ja kuunsäteiden joukossa. 

Yhtenä päivänä hän oli epätoivonsa syvyyksissä.

"Miksi olette jättäneet minut tänne?" hän itki. "Miksi ette voi tulla hakemaan minua takaisin kotiin?"

Hän katseli taivaalle ja anoi jonkun tulevan auttamaan häntä ja viemään hänet pois tästä paikasta, johon hän ei tuntenut kuuluvansa. Tuolla hetkellä suuri valonvälähdys ilmestyi hänen eteensä ja hänen edessään seisoi enkeli.

"Hei", sanoi pikkutyttö. "Kuka sinä olet?"

"Olen enkelisi, David", sanoi enkeli. "Olen tullut hakemaan sinua kotiin."

Pikkutyttö heräsi elon ja nousi jaloilleen. "Olet tullut hakemaan minua kotiin! En voi uskoa sitä. Olen pyytänyt ja rukoillut tätä hetkeä! Aloin jo ajatella, ettet koskaan tule. Luulin sinun hylänneen minut."

"Sinua ei voi koskaan hylätä", sanoi David, "koska me kaikki olemme aina osa sinua ja sinä olet osa meitä ja näin et voi koskaan olla erossa siitä, minkä osa olet."

Pikkutyttö kohautti olkapäitään ja sanoi: "Ihan miten vaan. Erossa tai yhdessä, en välitä. Haluan vain mennä kotiin."

David levitti kätensä ja sanoi: "Tule tänne pikkuinen."

Pikkutyttö meni hänen luokseen. Hän otti tytön syliinsä ja piti siinä.

"Miltä tämä tuntuu?", hän kysyi.

"No, tuntuu upealta. Minusta tuntuu turvalliselta ja lämpimältä."

"Mitä muuta tunnet?"

"Tunnen, että minua Rakastetaan, Suojellaan ja minusta Huolehditaan."

"Tunnetko olevasi kotona?"

"Tietysti, tämä tuntuu täsmälleen kodilta!"

David katsoi alas tyttöön. "Miksi luulet näin olevan?"

Pikkutyttö katsoi häntä hämmentyneenä. "No, koska Sinä olet sieltä."

"Arvaa uudestaan."

Pikkutyttö katsoi häntä vielä hämmentyneempänä. "No, en tiedä miksi. Kerro sinä."

"Se tuntuu kodilta, koska se on koti. Olet kotona. Et ole koskaan lähtenyt kotoa. Olet aina valinnut pitää kodin osat pois näkyvistäsi, pois aisteistasi. Koti on kaikkialla ympärilläsi. Se on sisälläsi. Olemme kaikki täällä Sinun kanssasi, aivan kuin Sinä olet täällä meidän kanssamme."

Pikkutyttö katsoi häntä silmiään räpytellen. "Mutta tähdet. Tunnen olevani tähdistä?"

"Ja niin olet, mutta olet myös täältä. Olet kaikkialta, kaikki on osa samaa. Kaipaat tähtiä vain, koska muistat tuon osasi, mikä on valinnut pitää kodin osan piilossa. Nyt siitä on tulossa taas näkyvä sinulle. Älä sure tuota kodin osaa, jota olet kaivannut - juhli sitä osaa, jonka löydät taas.

"Mutta milloin saan taas Teidät kaikki? Milloin saan taas olla perheeni kanssa?"

"Voit olla kanssamme koska tahansa. Olet meidän kaikkien kanssa koko ajan. Vain katso. Vain kuuntele. Vain pyydä. Olemme täällä."

Tämän myötä David hävisi tytön näköpiiristä toisella valonvälähdyksellä. "Mutta hän on edelleen täällä", tyttö ajatteli, "hänen on oltava, hän sanoi olevansa."

Sitten pikkutyttö makasi sängyssään ja sulki silmänsä.

Hän näki monia unia tuona yönä. Hän näki unta kaukaisista ihmisistä, paikoista, tähdistä, planeetoista ja galakseista, joissa hän ei ollut käynyt pitkään aikaan. Hän näki unta menneisyydestä ja tulevaisuudesta ja kaiken uneksimisen jälkeen hän heräsi muistaen yhden asian. Kaikki on täällä nyt, kaikki tapahtuu nyt. Emme vain voi havaita sitä vielä, emme voi nähdä sitä vielä. Mutta näin on. Mitä nyt teet tuon muistamisella? 

PIKKUTYTTÖ TÄHDISTÄ