WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Valotyöntekijän Velvollisuudet



Kryon-yleisökanavointi

Redding, California - 21. tammikuuta 2005
Lee Carrollin kanavoimana
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.]
-----------
Tervehdys, Rakkaat Ystävät, minä olen Kryon magneettipalvelusta. Tässä paikassa on jännitystä, jonka me näemme. He, jotka ovat odottaneet teitä istuutumaan tuoleille, kunnioittavat teitä nyt. Tämän lisäksi teidän jokaisen sisällä on solujärjestelmä, joka haluaa ”kuunnella pomoa”. 

[Tämä on Kryonin ilmaisu siitä, että Sinä olet vastuussa kehostasi ja sen kaikista toiminnoista.] 

Tämän lisäksi on jotain niin mahtavaa, että Te ette edes uskoisi sitä: 

Jokainen maailmankaikkeuden olento, jota Te pidätte ”verhon takaisena”, on tietoinen tästä kokoontumisesta! ”Hämmästyttävää”, saattaisitte sanoa. 

Voisiko olla totta, että nämä sanat ovat todellakin tulkintaa verhon takaa, jossa Teidän mielessänne Jumala sijaitsee? Voisiko olla niin? 

Voisiko olla niin, että näinä hiljaisina hetkinä tämä huone täyttyy Jumalan Rakkaudesta? Voisiko olla niin? Voisiko olla niin, että kuka tahansa täällä voisi parantua tällä hetkellä? Voisiko olla myös niin? 

Täällä on paljon muuta, kuin miltä näyttää. Ja me pyydämme siis Sinua, rakas Ihmisolento, käyttämään jumalaista havaintokykyäsi juuri nyt. Se on kuin laittaisit sormen pystyyn ilmassa tunteaksesi, mihin suuntaan Henkinen Tuuli Käy. Onko se totta vai ei?

Kaikki olennot, jotka virtaavat tänne, haluavat seisoa vieressäsi, takanasi ja edessäsi. Monet ovat tulleet maapallolle kanssasi. 

Vuorella (Shasta), joka ei ole kaukana täältä, on moniulotteinen ryhmä, joka myös tietää tästä kokoontumisesta. He tietävät teidän sukujuuristanne ja sanovat: 

”Täällä on lemurialaisia, niitä, jotka tulevat tänne aina uudestaan, koska he ovat rakastaneet tätä planeettaa ikuisuuksien ajan.”  

He puhuvat Ihmisistä, jotka eivät malta odottaa pääsevänsä takaisin aina uudestaan paikkaan, jossa he voivat tehdä jotain Maailmankaikkeuden hyväksi.

Kuitenkin Sinun havaintosi on niin erilainen, oi Ihmisolento. Olet niin väsynyt! Me kerromme Teille jälleen, että me olemme niin monta kertaa kuulleet teidän hiljaisina hetkinä sanovan: 

”Olen niin väsynyt! Hyvä Jumala, olen kokenut niin paljon. Voi, sitten kun pääsen kotiin, en tule enää takaisin. Jos minun on taas uudestaan ponnisteltava, en tule koskaan takaisin!”  

Olemme kuulleet tämän niin monta kertaa, jopa Teistä mahtavimmilta.

Mutta tässä on totuus: 

Silloin kun näen Sinut jälleen kerran tässä ihanassa paikassa, kun menet sen energian läpi, jotta te kutsutte kuolemaksi, sinulla on jälleen Jumalan mieli. 

Me kutsumme tätä siirtymää aivan muuksi kuin kuolemaksi. Me kutsumme sitä ”paluuksi”. Ja kun olet jälleen täysin hereillä ja takaisin ”todellisella” puolella verhoa, me katsomme toisiamme ja näemme ryhmäenergian meissä molemmissa. Sinulla on vapaa valinta tulla ja mennä, milloin tahansa haluat. Mutta Ihmisten puolella verhoa sinä et tiedä, mitä verhon toisella puolella tapahtuu, ethän? Tiedätkö, että työskentelet koko ajan ollessasi minun puolellani verhoa? 

Tiesitkö, että Jumalan takana on suuri tarkoitus? 

Enkelit eivät ole koskaan hiljaa, heidän ei koskaan tarvitse nukkua; aina on olemassa tarkoitus. Ja sinun tarkoituksesi on ilmeinen meille kaikille. Olet rakastunut Gaiaan!

Kuvittele hetken, että olet suurin koskaan elänyt taiteilija. Se olisi jotain, eikö olisikin? 

Ajattele historian suuria maalareita ja sinä olet kaikkein paras. Ja jollain tavalla tässä kuvitellussa näyssä, olet syntynyt uudestaan eräälle planeetalla, joka on hyvin paljon tämän Ihmisten maapallon kaltainen. 

Käyt läpi syntymäsi, kasvatuksesi ja lapsuutesi etkä millään malta odottaa, että voisit maalata!
 
”Voi,” sinä sanot itsellesi, ”minä osaan maalata! Kun olen tarpeeksi vanha, antakaa minulle vain sivellin; antakaa minulle kangas.”
 
Sitten kun opit kielen ja kasvat, sinä kauhuksesi käsität, ettei ole mitään siveltimiä - ei ole mitään kankaita! 

Tällaisia asioita ei ole tällä planeetalla, jolle sinä tulit! Mitä aiot tehdä? Sitten teet toisen kamalan havainnon - kenelläkään ei ole käsiä, ei edes Sinulla! 

Kuka olisi tullut ajatelleeksi tätä? Mitä aiot tehdä? 

Ei ole olemassa siveltimiä, koska ei ole käsiä; eikä ole kankaitakaan, koska maalaamisesta ei ole kuultukaan - paitsi ihmeissä. 

Tervetuloa maapallolle, Enkeli! 

Sillä sinun jumaluutesi on paljolti tällaista. Sinun suuruutesi riippuu sinusta. Sinä tiedät, kuinka parantaa itsesi, sinä tiedät planeetan ja muiden parantamisen periaatteet, sinä tiedät, kuinka luodaan rakkautta sinne, missä sitä ei ole, ja sinä osaat havaita sellaisia ratkaisuja haasteisiin, joita muut eivät osaa. 

Jumaluutesi on haudattuna sinne jonnekin, kun katsot itseäsi. Se on kummallista - sinulla on se informaatio, muttet voi muistaa sitä koulua, missä opin sait. Mutta kaikki tieto sinulla on joka tapauksessa. 

Sinä olet suuri taiteilija, mutta tässä uudessa maassa kenelläkään Ihmisellä ei ole edes käsiä! Mitä aiot tehdä tilanteelle? 

Ja vastaus, jonka olemme antaneet, on tämä: 

Kädet, joita ei ole, on se, mitä me kutsumme mestaruudeksi. Kun alat muuttaa DNA:tasi henkisen kehityksen avulla, nämä asiat alkavat muuttua, ja kädet, joita sinä kaipaat, alkavat kasvaa vertauskuvallisesti. Ja maalaukset, joita tulet tekemään näillä käsillä, ovat mahtavia! 

Ja sinä nimeät ne: ”Rauhaa sinne, missä ei ole rauhaa”, ”Ratkaisu sinne, missä ei ole ratkaisua”, ”Rakkautta sinne, missä ei ole rakkautta.”

Sinun ”ihmekäsistäsi” tulee valo siihen Majakkaan, mikä sinusta on tullut. Se loistaa niin kirkkaasti, että jokainen ympärilläsi voi nähdä ihanan maalauksesi, ja sitä kutsutaan sinuksi. 

Värit ovat elävät, taide jatkuvasti muuttuvaa, ja energiasi on Jumalan energiaa. Sinulla on taiteilijan kädet ja sinä alat maalata lopullista kuvaa, jota muut kutsuvat ”Uudeksi Jerusalemiksi”.

Velvollisuus 

Haluan puhua velvollisuudesta tavalla, jollaisella et ole koskaan ennen kuullut minun puhuvan. Kumppaniani [Lee] on käsketty nauhoittamaan tämä viesti. Teille tässä huoneessa, nauhuri on päällä ja se nauhoittaa. 

Minulle tämä viesti on jo kirjoitettu puhtaaksi ja painettu! Juuri nyt sitä katsoo [lukee] joka puolella maailmaa olevien lukijoiden silmäparit. Tämä on se tapa, millä me näemme nyt-hetken

Kuuntelijasta tämä on typerää. Lukijasta? No, sinä teidät paremmin, eikö niin? Sinä olet kuuntelijan tulevaisuus, ja kuuntelija, joka kuvittelee olevansa läsnä, on todellisuudessa sinun menneisyydessäsi. No, kuka on sitten oikeassa?

Jälleen kerran me esitämme tämän ilmeisen epälineaarisuuden lineaariselle Ihmismielelle: 

Lukija, se, joka istuu edessäni juuri nyt siinä tilassa, mitä hän kutsuu todellisuudekseen, ei voi ”nähdä” sinua, kuten minä voin nähdä. Itse asiassa tässä on kompa: 

Jotkut niistä, jotka istuvat edessäni juuri nyt, myös lukevat tätä juuri nyt! Kaksi eri aikaa, kaksi eri paikkaa, mutta yksi nyt

Lukija, me siis Tervehdimme Sinua, vaikkakaan nämä tässä huoneessa olevat eivät tiedä, mistä minä puhun. [Kryon hymyilee.]

Haluaisin listata Sinulle joitain valaistuneen Ihmisolennon velvollisuuksia. 

Me määrittelemme valaistumisen. Valaistuminen on prosessi, missä suostutaan Ihmisolennon jumalaiseen pyyntöön katsoa sisäänpäin ja löytää enemmän, kuin mitä hän näkee yksinkertaisessa neljännessä ulottuvuudessa (4D). Niinpä on kysymys tahdonilmaisusta, eikö olekin? Voisit siksi sanoa valaistumisen olevan tahdonilmaisu löytää näkymätön sisältäsi

Se ei ole opinkappale, se ei ole ehdoton totuus, eikä sitä voida mitata. Se on prosessi

Jonkun Ihmisen valaistuminen ei ehkä näytä siltä kenenkään ympärillä olevan mielestä, sillä se, mitä Ihminen löytää sisältään, on erilaista jokaiselle yksilölle. 

Mutta se on prosessi, näkymättömien asioiden etsintää, eikö olekin?

Ylösnousemus, kuten olemme määritelleet ja kuvanneet sen aikaisemmin, on Ihmisolennon siirtymistä tästä elämästä toiseen kuolematta

Eikö se olekin vallankumouksellista? 

Kun Ihminen tekee tämän, kaikki muuttuu. Mitkä siis ovat valaistuneen Ihmisolennon velvollisuudet? Mitä ovat vastuullisuuden ominaisuudet Ihmisen kulkiessa tämän prosessin läpi riippumatta siitä, missä he ovat teidän lineaarisella aikajanallanne? Annamme teille nämä muutamat piirteet.

Tiedättekö, että tämä on ikivanhaa opetusta, mitä olemme antaneet aikaisemminkin? 

Se on sanahelinää kuultavaksenne aina uudestaan ja uudestaan. Voi, mutta samaan aikaan jotain tapahtuu tässä huoneessa. [Tauko]. Lukija, minulla on jotain kerrottavaa sinulle: Pidämme tauon opetuksessa, koska parhaillaan edessäni tässä huoneessa istuu kaksi, jotka ovat tulleet parannettaviksi. Oi, he eivät tienneet, että tämä olisi parannustapahtuma, mutta se on, ja samalla, kun minä puhun seuraavien minuuttien aikana yhdestä aiheesta, toinen syöksyy heidän suoniensa läpi. Tätä tämänhetkistä energiaa on tärkeää käsitellä. Lukija, tässä on siis lineaarisuushaaste: 

Pyydän Sinua juhlimaan kanssani juuri nyt. 

Haluan Sinun juhlivan ja laulavan kanssani juuri nyt. Juhlivan näiden kahden parantumista, jotka kävelevät täältä ulos eri tavalla, kuin he tulivat sisään, koska he tuntevat jumaluuden totuuden siinä, mitä tänään on esitetty, ja ottavat vastaan totuuden siitä, mitä he voivat tehdä kehoilleen.

Muista tämä kokoontuminen, lukija, sillä se oli hyvä. Kuinka voit antaa ”välitöntä” energiaa parantamiseen, joka on jo tapahtunut? Nämä ovat niitä kysymyksiä, jotka saavat sinut ymmärtämään, että Sinulla on mestaruus tietoisuudessasi, kunhan olet ensin Sinut vastausten kanssa. 

Sillä Te kaikki olette yhteydessä hetkellisellä epälineaarisella tasolla, jossa ei ole järkeä Ihmisen 4D-tasolla, mutta jonka monet Teistä voivat juuri nyt tuntea. 

Lauloiko Sydämesi näiden tässä kokoontumisessa kosketettujen kanssa? 

Jos se lauloi, Enkeli Sinussa Liikkuu.

 Velvollisuus itseä kohtaan

”Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni itseäni kohtaan? Mitä voin tehdä hyväkseni?” 

Tässä velvollisuuksien listassa annan sinulle 4D-vastauksen sekä myös esoteerisen tai henkisen vastauksen. Teen näin, koska sinulla on taipumusta erotella nämä kaksi ominaisuutta mielessäsi samalla tavalla, kuin sinulla on taipumusta erotella oma olemassaolosi ja pistää se ymmärryksen laatikkoihin. Katsot itseäsi peilistä ja näet Ihmisolennon. Siksi koko elämäsi ajan, kaikkina näinä vuosina, on vain yksi sinä. 

Käsite on yksinkertainen, oikea totuus Ihmismielellesi, mutta se ei pidä lainkaan paikkaansa.  Kuten olemme kuvailleet aikaisemmin, sinä olet monikollinen energia, mutta ”näet” ainoastaan sen, joka asustaa 4D:ssä.

Kuinka moni teistä uskoo, että teillä on Korkeampi itse? Useimmat, kuvittelisin. Okei, sinua on siis kaksi. Kuinka monta siis tarvitaan ryhmään? [Naurua.] 

On paljon enemmän kuin yksi sinä, mutta sen sinun lineaarinen mielesi haluaa käsittää. 

Sinun todellisuuteesi sopii olla yksikkö, eikä sovikin? Mitä jos kertoisin Sinulle, että sinuja on monta? 

Tiesitkö, että osa Sinua ei koskaan lähtenyt verhon toiselta puolelta? Sen täytyi jäädä sinne auttamaan rukouksiin vastaamisessa! Tämä on kaikki osa suunnitteluistuntoa, joka on varsinainen mysteeri Sinulle. 

Osa opasjoukkoasi olet Sinä! Tiesitkö sen? Kuinka voit olla oma oppaasi? Monimutkaista, eikö olekin?

Fyysinen velvollisuus, joka sinulla on tällä planeetalla valaistuneena Ihmisolentona, on pysyä täällä, niin kauan kuin voit. Sen ei pitäisi olla taistelua. Se on ainoa 4D-päämäärä. Ja sen syy on ilmeinen - rakastatko Gaiaa vai et? 

Ymmärrätkö, miksi tulit? Pitäisi olla ilmeistä, miksi sinä tulit, sen perusteella, mitä olet jo tehnyt. Joko hoksasitte, että Maapallo reagoi Teidän Elämiinne? 

Katso, mitä on tapahtumassa tällä planeetalla! 

Tiesitkö, että Maapallo tietää, kun kävelet paikasta toiseen? Se aistii jalanjälkesi ja tietää, että enkelivoima kävelee sen pinnalla.
Mitä kauemman voit olla täällä tietosi ja viisautesi kanssa, Majakka, sitä paremmin tällä planeetalla menee. Muuta maallisia tapojasi, jos ne tappavat Sinut! 

[Tauko]. 

Ja sinä tiedät, kenestä minä puhun, etkö tiedäkin? Yhdistyitkö koskaan asioita siihen saakka, jotta käsitit, että sinun elämäsi on tärkeämpi Gaialle, kuin se on sinulle itsellesi? Pysy täällä niin kauan kuin voit. Opiskele terveyskirjoja, jos sinun tarvitsee. 

Käytä omaa voimaasi parantumiseen. 

Pysy pitkän aikaa, koska Sinua tarvitaan täällä! 

Haluatko todella lähteä, tulla takaisin ja hukata noin 20 vuotta aikaa, joka on tärkein planeetan henkisen kehityksen historiassa? Pysy iloisena! Älä sairastu, äläkä kärsi. Tämä on lupaus, jos niin valitset, jos niin haluat. Tämä on fyysinen velvollisuus.

Henkinen? 

Me kerroimme teille tämän 16 vuotta sitten. Pidä huolta itsestäsi! 

Aloita matkasi sisäänpäin. 

Löydä jumaluus, joka on piilossa omassa moniulotteisessa DNA:ssasi. 

Sinun ei tarvitse tietää, miten auton moottori toimii voidaksesi mennä autoon sisään ja ajaa kotiin. Se vain toimii, eikö niin? 

Ja kun aloitat matkan sisäänpäin, tilanne on sama. Se valtava tietomäärä, joka piiloutuu sinulta, mutta joka kaikki sinulla on, tulee esiin juuri silloin, kun tarvitset sitä eniten.

Tämä tieto Loistaa Sinulle silloin, kun tarvitset sitä ja sanot:  
”Mitä seuraavaksi? Mitä minä teen?” Tunne tämä ilo! 

Ei ole listoja siitä, mistä aloittaa. Vain tee se. Vähitellen sinulle annetaan informaatiota intuitiivisesti, kun istut alas ja sinulla on puhdas ja vakaa aikomus katsoa sisäänpäin, värähdellä korkeammalla tasolla, luoda mestaruutta. Alat parantaa itseäsi, puhua soluillesi, muuttaa jopa omaa elinkaartasi ja sukutarinaasi.

Tutkijat ovat todistaneet, että Sinä voit muuttaa omaa immuunijärjestelmääsi pelkästään ajattelemalla sitä. 

Heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä muuta sinä voit tehdä. Puhun tästä jälleen: 

Naiset, mitä sellaista solujenne DNA-rakenteessa on, jota pelkäätte? Onko teillä äiti, sisar tai tätejä, jotka ovat kuolleet sairauteen, joka ”kulkee suvussa”? 

Ja siinä te istutte tietoisena siitä, että olette samaa sukua ja odotatte saavanne tämän sairauden myös? 

Te sanotte: ”Minä tulen saamaan sen, mutten tiedä koska.”


Minäpä kerron teidän omasta sisään katsomisen voimasta. Tämä on toinen kerta, kun olen puhunut tästä kanavoinnissa, ja tulen antamaan tämän informaation taas uudestaan jollain toisella kerralla. Se on syvällistä, muttei ymmärrettävää. Se on arvoitus - se on aikakehässä, joka ei ole lineaarinen. Minä kerron teille tämän, naiset: Se, mitä te teette nyt elämässänne, tulee mitätöimään sairaustaipumuksen omassa suvussanne. Se tulee muuttamaan sukuanne niin syvällisesti, että te ette tule koskaan elinaikananne saamaan tuota sairautta. Eivät myöskään teidän tyttärennekään… nyt elossa olevat tai vielä syntymättömät! Sillä se, mitä te teette itsellenne tässä ”nyt-hetkessä”, tulee heijastumaan heihin välittömästi. Ei ole kysymys parantamisesta, vaan paremminkin energiasta. 

On kyse DNA-ryhmäkarmasta, ja se vastaa reagoi mestaruuteen teidän sisällänne. On kyse ihmeestä sisällänne. Se on mestaruuden syvyyttä. 

Niinpä me sanomme jälleen, pitäkää huolta itsestänne henkisesti ja jatkakaa valaistumisen prosessia, Majakkana olemista Gaialle. Tämä on velvollisuus, mikä teillä on itsellenne.

Perhe 

”Entä perhe? Rakas Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni perhettäni kohtaan ihmisenä, joka käy läpi valaistumisprosessia? Joistakin sukulaisistani en edes pidä! Jotkut heistä eivät pidä minusta. Olen käyttänyt paljon aikaa päästäkseni pois heidän luotaan. Mikä on todellinen velvollisuuteni? Tuntuu oudolta olla niin kaukana.” 

Minäpä puhun nyt verisukulaisista - veljistä, siskoista, äidistä ja isistä. Fyysisesti sanon tämän: Sinun tärkein velvollisuutesi on rakastaa heitä - olipa tilanne mikä tahansa. Rakastaa heitä ehdottomasti. Mitä hyvää voit nähdä heidän persoonassaan ja elämässään? Voitko nähdä heidän jumaluutensa? Minä haastan sinut. Ota esille se, mikä saattaisi olla ”hiekanjyvänen osterissasi” ja katso sitä. Voitko nähdä, että sillä on jumalainen tarkoitus? Onko joku heistä kohdellut sinua kaltoin? Ehkä pystyt näkemään jumalaisen suunnitelman tässä? Rakasta heitä! 

Fyysisesti, vaikka mikä olisi. Silloinkin kun teet sen kaukaa, silloinkin, vaikket puhuisi heille tai näkisi heitä enää koskaan. Muista, että voit lähettää rakkautta etäältä ja se on silti puhdasta ja voimakasta. Se on energiaa, joka lähetetään kvanttitilassa, mikä johtuu siitä, että te kaikki olette osa Jumalaa ja yhteydessä koko ajan.

Mitkä ovat henkiset velvollisuutesi perhettäsi kohtaan? 

Kerron Sinulle, mitä ne eivät ole.  

Sinun velvollisuutesi ei ole antaa heille Kryon-kirjaa!

Älä tee sitä, elleivät he nimenomaan pyydä. Ei ole sinun velvollisuutesi vakuuttaa heitä siitä, että mikään asia, johon sinä ehkä uskot, on täsmällistä ja totta. 

Ei ole sinun velvollisuutesi käydä kuumia keskusteluja näistä asioista. 

Se ei palvele mitään tarkoitusta, se vain työntää heitä entistä kauemmaksi Sinusta ja siitä, mitä ehkä toivoisit heille.

Et voi myöskään parantaa heitä. Kukaan Valotyöntekijä ei voi parantaa toista. Kukaan parantaja ei voi parantaa toista. Sinä voit vain tasapainottaa Ihmisolentoa ympäröivää energiaa ja sallia heidän parantaa itsensä. 

[Tämän vuoksi jotkut parantuvat ja toiset eivät, vaikka käyvät läpi saman prosessin.] 

Mitä sinä siis voit tehdä? 

Minä annan Sinulle tämän informaation, vanhan, kauniin, pyhän ja yksinkertaisen informaation:  

Pidä huolta itsestäsi. Anna omien näkymättömien uskomustesi ilmentyä omassa elintavassasi.

Jos olet lukenut Kryon-kirjan, ja rakkauden sanoma on merkinnyt sinulle jotain, ja sinä olet nähnyt meidän antamamme elämän periaatteet, niin sovella niitä omaan solurakenteeseesi. 

Anna perheesi nähdä valo, joka tulee sinusta, älä jotain oppia tai kirjaa. Maalaa kaunein kuva maan päällä nähtäväksi heille, ja anna sen olla sinä. 

Sitten valmistaudu, sillä jotkut heistä tulevat vihaamaan Sinua sen vuoksi, koska he edustavat energiaa, joka ei halua nähdä ja hyväksyä Sinun Kantamaasi Valoa. 

Ja jos näin tapahtuu, anna asia olla, sillä se on vapaa valinta. 

Sinä voit irrottautua heistä ja silti Rakastaa heitä etäältä, silti täyttää velvollisuutesi. 

Ei ole mitään, mikä määrää, että sinun on jäätävä heidän luokseen elämään. Tällaiset säännöt ovat ihmisten laatimia eivätkä ne edusta ollenkaan viisautta.

Sitten on niitä, jotka eivät koskaan tulisi tämänkaltaiseen kokoontumiseen, mutta he tulevat ehdottomasti näkemään Sinun Valosi ja Rakastumaan siihen! 

Ja jollain tasolla he ymmärtävät. Jotkut heistä todellakin saattavat tehdä Sinun Valosi Pohjalta Päätöksiä, jollaisia he eivät olisi koskaan ennen tehneet. 

Miten suhtaudut perheen ongelmiin? 
Onko se erilaista kuin ennen? 
Oletko vakaampi? 
Oletko rauhallisempi? 
Näetkö kauneutta kaikissa asioissa? 
Kuunteletko? 
Oletko reilu?

Tässä on Lupaus, Rakkaat: 

Valonne työntää pois ne, joiden ei pitäisi olla teidän kanssanne ja houkuttelee niitä, joiden toivotte olevan. Tässä prosessissa te ette tule käännyttämään yhtään Ihmisolentoa, ette koskaan. 

Te olette yksinkertaisesti esimerkki siitä, mitä Jumalan rakkaus voi tehdä ihmisen elämälle. Lapsenne huomaavat sen. Puolisonne huomaa sen. Tämä on sitä samaa energia, jonka ihmiset huomasivat ja jota he Rakastivat jokaisen maapallolla kulkeneen mestarin ympärillä. 

Velvollisuudet puolisoa kohtaan

”Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni puolisoani kohtaani, kumppaniani kohtaan, sitä kohtaan jonka kanssa olen?”  

Niille Teistä, joilla on kumppani, minä kerron tämän. 

Fyysisesti suurin lahja, jonka voit antaa puolisollesi, on kuunnella häntä. Usko tai älä, hänen kuuntelemisensa on yksi suurimmista lahjoista hänelle. 

Hänen elämänsä on arvokasta ja hänen elämässään tapahtuvat asiat eivät täysin kiinnosta sinua, mutta te olette yhteydessä tavalla, että jos kuuntelet häntä, se yhdistää Teitä vielä enemmän. Tämä on fyysinen puoli.

Ja tässä on henkinen puoli, jonka olette kuulleet aikaisemmin: 

Henkisesti, pidä huolta itsestäsi. Aion antaa sinulle aloituksen todellisen rakkauden luomiseksi. Todellista rakkautta saadaan aikaan maalatessasi elämän mestariteosta, joka on nimeltään sinä. Tämä elämä loistaa niin kirkkaasti ja se on niin kaunis, että sinun kanssasi oleva ei voi olla rakastumatta sinuun joka päivä! Se on tehtävissä. Se on totuus. Mestaruus tekee tämän. Se ei huuda ”minä olen parempi kuin sinä”. 

Sen sijaan sen huutaa ”minä välitän sinusta”. 

Se ei paisuta itseään ja asetu esille. Se on pehmeää ja se janoaa jumalaista seuraa kuin mukavaa tuolia, johon sinun on pakko istua! Se ei myöskään vaadi jokaista kumppania käymään läpi valaistumisen prosessia. 

On kysymys Rakkaudesta, ei opista.

”Kryon, mitä minä teen, jos tämä ei toimi? Olen yrittänyt tätä, ja uskon olevani valon luomisen prosessissa, kuitenkin puolisoni näyttää etääntyvän päivä päivältä.”  

Maailmassa on todella kyse vapaasta valinnasta. Tuo kumppani ei välttämättä aina ole kanssasi koko elämää. Suunnitelmassa, joka on suurempi kuin ajattelet, Ihmiset joskus tulevat ja menevät elämässäsi antaakseen oppitunnin ja valaistumista teille molemmille. 

Todellakin, jopa Todellisen Rakkauden ollessa kyseessä, se on olemassa aikansa ja antaa Sinulle lahjojaan ja siirtyy sitten eteenpäin. 

Niinpä se, mitä Sinun pitäisi pyytää, on viisautta ja intuitiota tietää, kumpaa se on. 

Onko mahdollista, että Todellinen Rakkaus on olemassa vain hetken? 

Kyllä, joskus näin on. 

Mutta kaikissa tapauksissa, pidä valosi kirkkaana.

Useimmat Teistä ovat tarpeeksi viisaita käsittämään sen, miten tämä toimii. 

Pysyä suhteessa, joka vahingoittaa itsearvostustasi joka päivä, on kuin söisit myrkkyä omasta puutarhastasi. 

Sinä tiedät, milloin on aika siirtyä eteenpäin, etkö tiedäkin? 

Tee se sitten. Niin monesti Henki käyttää näitä tilanteita salliakseen kasvua toisten kanssa. Useimmiten opin ollessa opittu, oppilas siirtyy eteenpäin. Hän ei altista itseään samalle oppitunnille joka päivä, aina uudestaan ja uudestaan. Sinä kehität kumpaakin Ihmistä, jos teet viisaan, vaikean päätöksen, joka on sinun kannaltasi oikea. 

Ymmärrä kuitenkin tämä: 

Henkisesti yhteensopimattomat kumppanit voivat elää yhdessä Todellisessa Rakkaudessa koko elämänsä, jos he kunnioittavat ja kuuntelevat toisiaan. 

Yksi voi käydä valaistumisprosessia läpi, vaikkakaan se ei ole prosessi, jossa toinen henkilökohtaisesti haluaa olla. Mutta se puolisko, joka loistaa valoaan, ymmärtää tämän, ja toinen puolisko, jolle valoa loistetaan, ymmärtää myös. 

Todellisessa Rakkaudessa Te näette Jumalan Rakkauden Toisissanne, ette yksilöllisissä poluissanne. 

Ei ole kyse siitä, kuka on henkisesti hereillä, sillä Jumalan Rakkaus voidaan nähdä kaikissa Ihmisissä, jos sen sallii tapahtua. 

Anna oman jumaluutesi tulla parhaimmaksi ystäväksesi. Silloin tapahtumista riippumatta et koskaan tule olemaan yksinäinen.

Yksi vaikeimmista järjestelyistä, johon Ihmisiä pyydetään osallistumaan, on suhde toisen Ihmisen kanssa, asua päivä toisensa jälkeen yhdessä ja yrittää nähdä Jumalan rakkaus tässä toisessa. Se on jumalallinen tehtävä, mutta sellainen, joka voi antaa suurta iloa ja päivittäistä tukea ja rauhaa, kun se tehdään vakaasti ja puhtaasta tahdosta.

Ympärillänne olevat, jotka eivät ole perhettä

”Entä ympärilläni olevat? Mitä velvollisuuksia minulla on niitä kohtaan, joiden kanssa minun on oltava? Käyn töissä joka päivä ja vietän enemmän aikaa ihmisten kanssa, joita en todellakaan valinnut seurakseni, kuin rakkaideni kanssa.” 

Minäpä puhun jälleen työntekijöistä ja työpaikasta. Me kuulemme niin usein sanottavan:
 
”Hyvä Jumala, olen paikassa, jossa en halua olla ja teen työtä, josta en pidä. Mitä minun pitäisi ajatella tästä? Parantaako tämä todella minun elämääni?” Kysyn edellisen kysymyksen esittäjältä: Miksi? Mitä sellaista tapahtui, joka asetti sinut sinne?” Ja vastaus olisi: ”No, sarja olosuhteita laittoi minut tälle työpaikalle, en tiedä mitä tapahtui, en todellakaan. Katson taaksepäin ja kysyn itseltäni ”Miksi siirryin tänne, mitä minä tein ansaitakseni tämän, miksi minua rangaistaan joka päivä sillä, että minun on tehtävä työtä näiden ihmisten kanssa, jotka ovat niin pimeässä? He pitävät minua hulluna eivätkä kunnioita minua tai minun elämääni. Tämä on raskasta!”
 
Ja minun vastaukseni on jälleen tämä: 

Siis Sinä ajattelet kaiken olevan sattumaa? 

Tai että Sinua rangaistaan? 

Sitten Sinä olet hukannut standardin mukaisen Majakan mahtavuuden. 

Majakoita ei rakenneta turvallisiin paikkoihin. He valitsevat olevansa siellä, missä myrskyää! Sinua ei rangaista. 

Sinut viedään vaikeaan paikkaan Loistamaan Valoasi.
 
Sanon sen jälleen. Fyysisesti, mitä sinun pitäisi tehdä? Voitko Rakastaa heitä? Älä anna heille Kryon-kirjaa. Kuuntele heitä! 

Kuuntele, mitä todella tapahtuu heidän elämässään. Pidä jokaista päivää mahdollisuutena luoda valoa pimeään paikkaan. Näe asenteiden muuttuvan. Sinä saatat olla heille ”outo”, mutta he tietävät sinun edustavan rehellisyyttä.

Henkisesti, jälleen kerran, Sinä olet valo pimeässä paikassa ja sinä ihmettelet, miksi sinä olet siellä? 

Ei ole aina kysymys Sinusta. Ajattele heitä! 

Sinua ei rangaista, Sinulle annetaan mahdollisuus. Tämä on työtä, jota tulit tekemään, ja se ei kestä ikuisesti. Paikassa, missä et halua olla ja työskennellä ihmisten kanssa, joiden kanssa et halua olla, se on Majakan työtä. 

Mitä jos sinä olet ainoa Valo, mitä he koskaan näkevät?

Joku päivä taaksepäin katsoessasi, mitä jos menitkin työhön, siedit sitä eikä siihen liittynyt mitään muuta? 

Onko se sinusta ok? Onko ok, että sinä valitit Jumalalle koko ajan ollessasi siellä? 

Voitko kuvitella oikean majakan kivikossa myrskyn aikana valottomana ja pimeässä huutamassa 

”Hakekaa minut pois täältä!”  

Se on järjetön näky, eikö olekin? 

Siinä se on, rakennettu auttamaan pimeän aikana, muttei se edes tiedä, miksi se on siellä. 

Ja se istuu pimeässä valittamassa, vaikka on koko ajan samalla voiman linnake, joka on ankkuroituna kallioon ja jolla on polttoainetta valmiina sen valon sytyttämiseen, mitä se ei tiedä omistavansa.

Mikä näky!
 
Niinpä me sanomme Sinulle, herää henkisesti! 

Ole kärsivällinen ja pidä esillä tuota mahtavaa valoa. Maalaa kuva ilosta vaikeassa paikassa. He kaikki tietävät, ettet halua olla siellä, joten anna heidän nähdä, miten reagoit vaikeuksiin tässä työssä ja elämässäsi. Kuinka sinä käsittelet niitä samoja ongelmia, joita heillä on? Mitä sinä teet eri tavalla kuin he tekevät? 

Pidä huolta itsestäsi ja omasta valostasi. Tee tästä valosta niin loistava, että jonain päivänä joku heistä todella tulee luoksesi ja sanoo 

”En tiedä, mitä sinulla on, mutta kerrotko siitä minulle?” Ja silloin voit antaa heille Kryon-kirjan. [Naurua.]

Velvollisuudet hallitusta kohtaan 

”Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni hallitustani kohtaan?” 

Minä puhun nyt Amerikassa. Annan tämän paikkainformaation lukijoille, jotka eivät ehkä tiedä, missä tämä opetus annetaan. Niinpä kerron amerikkalaisille jotain, mitä teidän pitäisi kuulla: Haluatteko tietää, miksi tämä maa on uurastanut niin kauan vapaan valinnan puolesta? Annan teille vihjeen. 

Kun menette paikkaan, mitä te nimitätte Washington, DC:ksi, siellä on muistomerkkejä, jotka on rakennettu kunnioittamaan edelläkävijöitä. Katsokaa tärkeitä ja historiallisia kaiverruksia. Itsenäisyytenne julistuksen sanat, joista osa on kaiverrettu seiniin auttamaan teitä muistamaan historianne, annettiin jumalallisesti. 

Nuo sanat ”kanavoitiin”. Ne olivat merkittäviä aikanaan ja ryhmän tietoisuus loi ja muokkasi ne.

Kukaan ei koskaan ennen ollut nähnyt mitään näiden käsitteiden tavalla yhdistettyä, ja niiden tuloksena ilmestyi vapaan valinnan maa. Ihmisen valinnan vapaus on maallenne tärkeä aihe, ja se pysyy oppinanne. Ei ole sattumaa, että se tuli esiin tällä tavalla.

Mikä on sinun velvollisuutesi hallitukselle? 

Minäpä kerron: Fyysisesti, tietää mitä tapahtuu. Älä mene kaappiin ja ajattele, että se hoituu itsestään, koska niin ei tule käymään. On kysymys valinnasta! Se tarvitsee edelleen sen ryhmätietoisuuden ohjausta, joka sen perusti, ja tämä on kansalaisissa. 

Älkää antako vapaan valinnan jumalallisten periaatteiden luiskahtaa sivuun. 

Tämä saattaa kuulostaa poliittiselta lausumalta, mutta sanomme sen joka tapauksessa: 

Maanne on ainoastaan niin hyvä kuin teidän ohjauksenne, ja ellette osallistu sen ohjausprosessiin [äänestätte], tulette saamaan saman energian kuin ne historian hallitukset, jotka kaikki tuhosivat aikanaan itsensä. 

Henkisesti, kerron sinulle tämän, 

Majakka: 

Sytytä Valo ja Lähetä sitä johtamispaikkoihin. 

Tee niin päivittäin. Sinne, missä tehdään päätöksiä maailman puolesta, mistä tuhansien elämien tasapaino riippuu. Loista valoa niin, että he voivat nähdä asioita, joita he eivät voineet aikaisemmin nähdä, valaise huone, missä he ovat. Se antaa heille vapaan mahdollisuuden valita niitä uusia asioita, joita he näkevät, koska valinta tehdään kirkkaammassa valossa. Voidaksesi tehdä tämän onnistuneesti ja saadaksesi valosi palamaan kirkkaasi, pidä huolta itsestäsi

Yksin huoneessasi katsoen sisäänpäin jumaluuttasi luo mestaruus, joka voidaan tuntea maailmankaikkeudessa… ja Yhdysvaltain presidentin virkahuoneessa. 

Älä lähetä heille ideoitasi. Ainoastaan Valaise heitä Valollasi ja auta keitä tahansa siellä onkin tekemään parempia valintoja sen vuoksi, että kaikki Majakat auttavat opastamaan näitä johtajia turvalliseen viisauden ja tarkoituksenmukaisuuden satamaan. 

Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan

”Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni ihmiskuntaa kohtaan?”  

Olen kanavoinut tämän ennenkin eikä kumppanini pidä siitä. Minäpä selitän. 

Teidät on tehty välittämään. Teidät on suunniteltu iloitsemaan elämästä. Teidät suunniteltiin välittämään. 

Tämä on kuitenkin järjestelmä, josta olemme puhuneet aikaisemmin, joka on havaintokykynne yläpuolella ja joka on paljon monimutkaisempi kuin Te luulette.

Kumppanini kysyi minulta joitain viikkoja sitten äskettäisestä tsunamista. 

Hän sanoi ”Mikä tarkoitus sillä on, että 200.000 ihmistä kuolee yhdessä päivässä? Mitä mahdollista hyvää voisi tulla siitä, että orpokoti tuhoutuu ja useimpien lasten täytyy katsella toisia kuolleina vedessä kahdeksan tunnin ajan, ennen kuin heidät pelastetaan? Ja kuinka tämä ylistää ketään toisella puolella? Mikä on tämän tarkoitus?”  

Ja minun vastaukseni ei miellyttänyt häntä silloin eikä se miellytä häntä nytkään. 

Rakas, kuuntelija, lukija, epäilen, että todellinen vastaus ei miellytä Sinuakaan. Sillä niin kauan kun olet Ihmisolento, joka kulkee teidän todellisuudessanne, sinut on suunniteltu välittämään elämästä. 

Tässä on olemassa suurempi kuva ja olemme kertoneet siitä teille monta kertaa. Jollain tasolla kaikki rakkaat sielut tiesivät, että he ovat sitoutuneet tähän mahdollisuuteen tällä kerralla. Heidän tekonsa synnytti suuren myötätunnon, jota Gaia tarvitsi niin kovasti tällä historian hetkellä. 

Heidän menehtymisensä itse asiassa muutti planeetan energiarakennetta. Mitä hyötyä siitä oli? Miksei kysytä heiltä? Paljon onnellisia kasvoja on juuri nyt toisella puolella verhoa juhlassa, jota te ette voi kuvitellakaan - niin iloisina, ettette voi kuvitellakaan - valmistautumassa palaamaan takaisin ja jatkamaan sitä, minkä he aloittivat. 

He kaikki katsovat Teitä ja yhteen ääneen sanovat: 

”Me teimme osuutemme, tehkää siitä nyt sen arvoista. On teidän vuoronne.” 

He, jotka jäivät Teidän mainitsemienne näkymien kanssa, tulevat muuttumaan koko iäkseen, eivätkä välttämättä negatiivisella tavalla, sillä he etsivät toisia auttaakseen heitä ja heistä monista tulee parantajia ja terapeutteja.

Todellakin se oli tarkoituksenmukaista ja se oli suunniteltu mahdollisuudeksi, joka voisi ilmentyä ja niin tapahtui. 

Mutta tämä ei saa nyt Teitä tuntemaan oloanne yhtään sen paremmaksi asian osalta, vai saako? 

Ihminen, tunne siis, mitä sinun täytyy tuntea. Jätä tämä kohta ymmärtämättä. Se on ok, sillä se on sinun ydinreaktiosi. Mutta arvosta sitä, että jotain suurempaa on tekeillä näissä asioissa.

Enkelit, joita kutsutaan Ihmisiksi, esittävät näytelmää joka ilta

Se on komediaa, se on tragediaa. Yleisö reagoi. Ja he huutavat, nauravat ja he itkevät. Sitten verho laskeutuu ja se, jota toinen näytelmässä puukotti, nousee ylös… koska se oli vain näytelmää. 

Sitten heillä on juhla - näyttelijäkaartin juhla - ja he kokoontuvat yhteen ja sanovat:  

”Se oli hienoa! Tehdään se uudestaan, mutta tällä kertaa minä puukotan sinua etkä sinä minua. Sinä näyttelet kuoleman. Minä tein sen tällä kertaa.” 

Sitten verho nousee seuraavana iltana ja he näyttelevät taas ja he jatkavat roolien vaihtamista, kun verho menee ylös ja alas, ylös ja alas.

Lemurialaiset, kuunteletteko te? 

Ihmiset ovat 3D:ssä. He ajattelevat olevansa erillisiä ja että ei ole muuta kuin yksi elämä, mutta he ovat olleet täällä ja tehneet tämän niin monta kertaa! 

Verho on mennyt ylös ja alas, ylös ja alas ja joka kerta, kun se menee alas, on niin paljon surua ja niin paljon väärinymmärrystä. 

Voi, kun seuraavan kerran menet juhlatilaisuuteen, jossa kunnioitetaan jonkun elämää, miksei sinulla olisi rohkeutta nauraa? 

Mikset menisi arkun luo ja sanoisi  

”Kiitos! Hyvää työtä! Tapaamme hetken kuluttua! Tehdään se uudelleen!” 

Tämä on se totuus asioista, kuin me sen näemme, ja kuinka te sen näette ollessanne meidän puolellamme verhoa.

Niinpä sinun velvollisuutesi Ihmiskuntaa kohtaan on kulkea läpi elämäsi viisaana ja ymmärtäen. Ylistä elämää ja pidä sitä arvokkaana. Itke, kun on surua, mutta ymmärrä, että se on muutakin, kuin miltä se näyttää. 

Älä suutu Jumalalle Rakkauden prosessin vuoksi, sillä sinä olet tilannut sen itsellesi ja olet sopinut osallistuvasi siihen kaikkeen - ikuisesti.

Velvollisuudet maapalloa kohtaan

”Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni maapalloa kohtaan?” 

Minäpä kerron. 

Se on helppoa: 

Ainoastaan tiedosta, että teillä todella on sellainen! Suurin osa ihmiskunnasta nimittäin näkee maapallon vain irtomaana. 

Jos he ovat onnekkaita, he saavat timantteja ja öljyä siitä, mutta siihen se sitten jääkin. 

He eivät ymmärrä, että Gaia on elävä. 
Se on ryhmäolento. 
Se tietää, missä te kuljette ja keitä te olette. Se juhlii elämäänne ja auttaa asettamaan verkkoja paikoilleen.

Gaia on kaunista, naisellista energiaa, joka tuntee Teidät ja rakastaa teitä. Teidän vastuunne? Uskokaa sitä! Kun lähdette täältä paikkaan, jossa ajoneuvonne ovat, ja te menette ulos, jalkanne saattaa todella osua multaan tai ruohoon. 

Gaia tietää, minne tahansa menettekin. 
Se on tukiryhmä, tiedättekö? 
Kuten me kaikki verhon tällä puolella. 
Gaia on Enkelimäinen, Kaunis, Elävä ja esittää osaa teidän elämässänne.

Voisitte myös kiittää Gaiaa mennessänne nukkumaan iltaisin mahdottomasta tehtävästä: 

Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti se tarjoaa teille järjestelmän, joka pitää teidät hengissä ja korjaa tilanteen, kun aiheutatte sille häiriötä. Se ruokkii Teidät, antaa ilmaa hengitettäväksi ja jatkaa työskentelemistään jumaluuden kehässä aurinkokunnan kanssa tavoilla, joiden te kiellätte edes olevan olemassa. 

Se suojelee teitä muilta, joita te ette edes tiedä olevankaan ja tietää jokaisen Ihmisen nimen tällä planeetalla. 

Se pitää Akaasisia tiedostoja turvassa ja puhtaina ja sillä on enkelin ominaisuudet. 

Teidän velvollisuutenne maapalloa kohtaan? 
Rakastaa sitä!

Velvollisuudet Jumalaa kohtaan

Lopuksi, 

”Kryon, mitkä ovat velvollisuuteni Jumalaa kohtaan?”  

Olemme iloisia voidessamme raportoida, että Te teette sitä! Ymmärrättekö? 

Pelkästään olemalla tällä planeetalla, te hyväksytte ja hoidatte tämän velvollisuuden ja käsittelette sitä. Te teette vaikeaa matkaa ja olette rohkeita.

Mitä jos joku sanoisi Sinulle juuri nyt: 

”Ihmisolento, otamme pois puolet aivoistasi. Kun olemme lopettaneet homman, et tiedä, missä olet tai kuka olet. Sitten laitamme sinut sinulle täysin vieraaseen paikkaan ja me katkaisemme kätesi ja jalkasi, ja sinun on vain tehtävä parhaasi.” 

Sinä vastaisit: ”Miksi koskaan sallisin sellaista tapahtuvan?” 

Sinun tullessasi tälle planeetalle on hyvin samanlainen tilanne, suurenmoinen yksilö - upea olento, joka sinä olet. 

Tämä on tilanne, joka olet luonut itsellesi. Sinä olet Enkeliolento, joka on osa Jumalaa, joka tulee maapallolle nilkuttaen ja tiedottomana - tarkoituksenmukainen matka sellaisesta syystä, joka pakenee Sinua, kulkiessasi planeetalla kysellen kaikkea ja yrittäen tehdä parhaasi päästäksesi sen läpi. Et ainoastaan sallinut sitä, vaan sinä suunnittelit sen.

Kun nojasit syntymän tuulessa niin kauan sitten, kysyimme sinulta, olisitko valmis tekemään sen uudestaan. 

Me olimme siellä. ”Tarkoitatko sitä?”, me kysyimme. 

Sitten muistutimme Sinua: 

Kun pääset maapallolle, Sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuka sinä olet. Luulet, että on vain yksi elämä, vain yksi. Luulet, ettet pysty hallitsemaan mitään. 

Ehkä pystyt löytämään kaiken hyvän itseksesi, ehkä et. 

Voimat, jotka Sinulla on Enkelinä, ovat kaikki poissa ja kuitenkin Sinulla on intuitio näistä asioista ja sinä olet turhautunut sen vuoksi. 

Muistutimme Sinua myös siitä, että ensimmäisinä vuosina muistaisit kaiken, mutta Sinulla ei ole mitään kieltä vielä, niinpä sinä parut, jokellat ja heiluta käsiäsi yrittäen kertoa vanhemmillesi, missä Sinä olet ollut, kuka Sinä olet ja keitä he ovat. 

Noin kolmanteen ikävuoteen mennessä olet unohtanut suurimman osan siitä – paitsi tietysti silloin, jos olet Indigo. [Naurua.] 

Indigo muistaa juuri sen verran, että se tekee vanhan energiajärjestelmän yhteensopimattomaksi hänen elämänsä kanssa. [Kryon hymyilee.]

Ja näin Sinun velvollisuutesi ovat valmiit. 

Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Rakas Ihmisolento

Lukija, kuuntele tätä: 

Minä Tiedän, kuka sinä olet, lukiessasi tätä sivua. Siinä ei ole mitään mysteeriä. Siinä ei ole mitään kummallista tai outoa.  

Jumalan Rakkaus vierailee luonasi tällä hetkellä. 

Jumalan Rakkaus kysyy sinulta: ”Pystytkö muistamaan?”


Lähde pois erilaisena kuin tulit. Ei ole sattumaa, että saavuit tänne tänä iltana. Ei ole sattumaa, että sinä luet näitä sanoja. 

Sen sijaan se kaikki on osa sitä, mitä sinä suunnittelit, sanoessasi: 

”Jos se on tarkoituksenmukaista, antakaa minun löytää totuus elinaikanani. Antakaa minun tietää enemmän perheen rakastamisesta ja siitä, miten minä voin enemmän täällä oloni aikana luoda sitä, mitä minä todella olen.

Ja sen sinä olet tehnyt.
Ja niin se on.
  - Kryon -
Valotyöntekijän Velvollisuudet 
lue myös
Sielusiirtymän Fiilisraportti 
Omistautunut Toiminta 

Ei kommentteja: