WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

2012 - AJATTELE SYDÄMELLÄSI !



Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
10.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Haluaisimme ensin toivottaa teidät vilpittömästi tervetulleeksi ja onnitella! Olemme ystäviänne kotoa, mutta ajatusvärähtelyssä lähempänä kuin koskaan ja toivotamme teidät tervetulleeksi määränpääpisteeseenne, vuoteen 2012. Edessänne on hyvin monia syvällisiä ja ilahduttavia muutoksia." -Plejadien korkea neuvosto

RAKKAUS ottaa JOHDON

Pääsimme siis vihdoin luvattuun maahan! Meillä ei tietenkään vielä ole mitään vankkaa ajatusta siitä, mitä se merkitsee - enimmäkseen koska meidän täytyy luoda se - mutta pointtina on, että yhdessä selviydyimme siihen, mikä osoittautuu merkittävimmäksi vuodeksi ihmishistoriassa. Te jotka olette tietoisesti tehneet työtä RAKASTAAKSENNE itsenne takaisin yhteen, erityisesti ja intensiivisesti vuodesta 1999 saakka jolloin rattaat alkoivat pyöriä, olette uuden maailman opettajia, oppaita, tiennäyttäjiä ja sillanrakentajia. Tälle ryhmälle vuosi 2012 lupaa olla hämmästyttävä yhdellä poikkeuksellisella tavalla: RAKKAUS on l-o-p-u-l-t-a-k-i-n etusijalla ja täällä tukemassa sinua täysillä.

Kyky ja vapaus JOHTAA RAKKAUDELLA on huippu … perimmäinen ja se, minkä puolesta olemme työskennelleet niin väsymättä. Pääseminen ulos päästä ja täysin sydämeen on se, mihin olemme kaikki ilmoittautuneet, minkä vuoksi olemme uhrautuneet ja (eläneet sohvallamme) kohdanneet jokaisen sisäisen demonin. RAKKAUS oli aina päämäärä. Jokainen totuuden henkäys jonka auliisti vedimme, tuli tuulettamaan jumalaista Jumalkipinää ja sytyttämään pyhän kolminkertaisen liekin sydäntilassamme, jotta kaikki valintamme ja aikomuksemme tulevat RAKKAUDESTA eikä pelosta. Tämä on vapaus, mikä ansaitsimme, ja valo missä nyt asumme, valaisee tehokkaasti maailman jokaisen pimeän nurkan.

Päästä SYDÄMEEN

"Tulemme RAKKAUDEN säteellä, säteellä joka tulee hyvin tutuksi teille tänä vuonna, ja haluaisimme ulottaa rakastavan syleilymme kaikkiin niihin, jotka ovat uuden ihmiskunnan ohjaksissa." -Plejadien neuvosto

RAKKAUDELLA johtaminen muuttaa niin paljon asioita elämässämme tänä vuonna, että vuoden 2012 loppuun mennessä menneisyytemme saattaa olla tunnistamaton. Astumme universaaliin virtaan ja monet kokevat jo sitä nopeutta, millä synkronismia ja puoleenvetämistä nyt tapahtuu - ja tämä on vasta jäävuoren huippu.

Nopeutuminen mikä johtuu lineaarisesta ajasta vapautumisestamme, merkitsee, että aikaviivettä ajattelemisen ja tuntemisen välillä ei enää lainkaan ole tai tuskin on … mikä merkitsee myös, että aikaviivettä siitä, mitä tunnemme, siihen mitä vedämme puoleemme, ei ole. Tämä on sekä vapauttavaa että hätkähdyttävää, riippuen tekemästämme puhdistumistyön määrästä, mutta yksi asia on varma: tänä vuonna tiedämme ilman epäilyksen varjoa, missä RAKKAUTTA tarvitaan edelleen elämässämme.

Plejadien neuvoston pääviesti vuodelle 2012 on, ettemme voi enää luottaa yksin mielen prosessoinnin elättävän meitä. Nyt on käytössä uusi (RAKKAUS)dynamiikka, mitä kaikkien - tietoisesti tai ei - on noudatettava.

"Niille jotka tukevat planeetan kollektiivikasvua ja -evoluutiota, sanomme tämän: aikanne on tullut. Käytössä on uusi energia ja vain rakkauspohjaiset aikomukset tukevat sitä. Ne jotka ovat eturintamassa, ne jotka ovat olleet uutteria ja päättäväisiä RAKKAUDEN ruumiillistamisessa, ovat nyt ottamassa takaisin planeetan tilanhoitajuutta. Enää ei pahuudenvoimia ylläpidetä, sillä uuden maan "perustuslaki" on RAKKAUS." -Plejadien neuvosto

Tästä syystä nyt on pakko ajatella sydämellä, koska vain sydämessämme on älykkyys toimia optimaalisesti täällä - sillä nopeudella, tarkkuudella ja taajuudella mitä vaaditaan toimimiseksi 5D:ssä, uudella maapallolla.

Mielemme kykyjä hallitsee nyt täysin sydämen älykkyys, mikä merkitsee, että kykenemme paljon vähempään, jos yritämme käyttää pelkästään ajattelevaa mieltämme, ilman sydämemme toiveen inspiraatiota. Jokaisen teon, kaiken mitä ajattelemme ja teemme, on tultava RAKKAUDESTA (eikä pelosta), jotta sitä tukevat täysin energiat täällä. Aivoillamme ajatteleminen on nyt kuin paukkupanosten ampumista, kun taas sydämellämme ajatteleminen on kuin tähtien ampumista (suom. huom. tarkoittaa myös tähdenlentoa, jonka "tiedetään" tuovan onnea).

Silloin kun harmonisoidumme elämänvirtaan siinä, mikä tuntuu oikealta, mikä kutsuu meitä ja mitä on tai haluaa olla, niin kosmos tukee meitä suorittamaan myriadeja tehtäviä vaivattomasti, nerokkaasti ja hyvin lyhyessä "ajassa". Vastaavasti silloin kun vastustamme virtaa ja yritämme tyrkyttää omaa tahtoamme jumalan tahtoa vastaan - kuten esimerkiksi aikataulun määräpäivällä - estämme taian ja saamme aikaan tarpeetonta kärsimystä. Tämän dynamiikan vuoksi hyvin monet ympärillämme tulevat romahtaen alas tänä vuonna, koska valtaosa maailmasta juoksee PÄÄSTÄ, aivoista - itsenäisesti ilman RAKKAUTTA, henkeä, ykseyttä.

Mutta niille jotka todella ajattelevat sydämellään ja sallivat tunteidensa elävöittää mielikuvitusta ja antaa polttoainetta jokaiselle valinnalle, ihmeitä voidaan saada aikaan. Tämän vuosi 2012 todistaa meille.

Yltäkylläisyys lisääntyy

"Jokainen joka ruumiillistaa rakkautta, joka ehdottaa rakkauspohjaisia ratkaisuja planeetalle ja kaikille sen päällä eläville, kohtaa suurta menestystä … menestystä täyttymyksenä, vapautena, ilona, yltäkylläisyytenä ja lisääntyvinä loistavina siunauksina." -Plejadien neuvosto

Tänä vuonna kaikki ehdotetut ratkaisut planeettajärjestelmiemme saattamiseksi seuraavalle tasolle saavat suurta kosmista tukea ja kaikille niille, jotka ovat ylläpitäneet visioita tulevaisuudesta ja turmeltumattomia muistoja kotoa, annetaan jatkuvan armon jumalainen virta noiden RAKKAUSvisioiden "fyysistämiseksi". Tänä vuonna alamme elää tarkoitustamme (ääneen) ja lopultakin ilmentää luomuksia, joita olemme kuvitelleet aikajakson, mikä tuntuu ikuisuudelta.

"Emme sano tätä vihjataksemme, että ne jotka lukevat tätä, eivät saa universumin tukea ilman visioita - sanomme vain sitä, että ne rakenteet jotka täytyy ottaa käyttöön, kohtaavat ilmentämisvoimia hyvin nopeasti pakahduttavan kollektiivihalun vuoksi." -Plejadien neuvosto

Tulemme yhteen pyhissä liitoissa ja ryhmäresonansseissa, mikä auttaa meitä toteuttamaan korkeimmat intohimomme, korkeimman tarkoituksemme ja potentiaalimme ja yhdistymme sielukollektiiviksi ylläpitämään ja vahvistamaan visioitamme, jotta voimme luoda, rakentaa ja säilyttää uuden maan rakenteet ylösnousemuksen toista vaihetta varten - jonka loppuunsaattaminen luultavasti vie monta vuotta.

Jatkamme kahden maailman (3D ja 5D) välillä olemista jonkin aikaa, käyttäen neljättä ulottuvuutta siltana näiden kahden välillä, joten Plejadilaiset ehdottavat, että täytyy käyttää enemmän erottelukykyä energiamme ja tilaisuuksiemme osalta, jotta säilytämme tasapainon tunteen mahdollisesti stressaavana aikana planeetalla - erityisesti ne (4D) sillanrakentajat, jotka työskentelevät enemmän massojen ja niiden ihmisten kanssa, joiden on vielä valittava RAKKAUS.

(Erityishuomautus parantajille: Plejadien neuvosto mainitsee, että niiden jotka tekevät parannustyötä, on oltava ekstravalppaana rajojen ylläpitämisessä nyt … "Teille joilla on aktiivinen palvelurooli parantamisessa, sanomme tämän: pysykää lujana siinä, kenelle annatte energiaanne. Lisääntyvä määrä pahan tahdon voimia yrittää tunkeutua maapallolle ja parantajat ovat helppo maalitaulu antavan luonteensa vuoksi. Erottelukyky ja tiedostaminen palvelevat teitä hyvin.")

12 ja 13

Plejadilaiset kertovat, että numeroilla 12 ja 13 jotka ovat hyvin vallitsevia tänä vuonna, on suuri värähtelymerkitys. He mainitsevat sen 12 vuoden vihkimys- ja oppilasaikamme loppuunsaattamisen (luulen: 12 apostolia, 12 Jaakobin poikaa, 12 heimoa jne.), mikä alkoi aktiivisesti vuonna 1999 (Maya-kalenterin mukaan kahdeksannen galaktisen aallon alkaminen). Olemme nyt 13. transformaatiovuodessamme (Maya-syklit kulkevat 13 vuoden kiertona), minkä resonanssi lopettaa/aloittaa kokonaisen ihmiskokemussyklin. Olemme myös aktivoineet 12 DNA-säiettä ja 12. ulottuvuuden suunnitelmakehon, mikä merkitsee Kristus-tietoisuuden todellista alkamista planeetalla.

Yksi mielenkiintoinen tieto mikä hiljattain haalin Plejadien neuvostolta, on, että ne jotka ovat saaneet loppuun yhdistymisen 12. ulottuvuuden suunnitelmaan, käyvät läpi 13. DNA-säikeen aktivoinnin tänä vuonna. He viittaavat siihen "RAKKAUDEN säikeenä". (Puhun tästä lisää tulevassa ohjelmassa, minkä julkaisen pian netissä.)

Ilmeisesti 12. ulottuvuuden suunnitelmakehomme aktivoitiin äskettäisessä 12-12-tähtiportissa ja 13. säie, minkä tulkitsen 12. säikeen päällyskerrokseksi, aktivoitiin päivänseisauksessa ja sen aaltoileminen jatkuu lävitsemme vuoden 2012 joulukuun päivänseisaukseen saakka. Plejadien neuvosto sanoo, että päivänseisauskohta laukaisi aktivoinnin ja siirtymisen oppilaasta mestariksi eturintamassa oleville. Kiehtovasti Näkymättömät heittävät myös, että Jeesus "Kristus"(tietoisuus) oli 13. apostoli … ja tietysti on myös vasta paljastunut 13. eläinradan merkki, Ophiuchus, mikä leijuu avaruudessa.

Ja muistatteko, mitä Britt Martin CosmicPath.com-sivustolta kertoi uuteen Kosmiseen astrologiaan liittyen energiapäivityksessä 6.10.11?

"Näemme niin Kosmisessa astrologiassa, että ihminen on kartan keskus ja jokainen eläinradan merkki on tietoisuuden osa omassa energiakentässämme - eläinrata on meissä, heijastettuna ulospäin kuin hologrammi. Olemme 13. tekijä. Ajattele kehoa seisomassa syntymäkartan tai kosmisen kellon keskellä (Kosmisessa astrologiassa) ja huoneiden kärjet ovat kuin pyöränpinnoja, jotka yhdistävät meidät merkkeihin."

Tästä on tulossa hauskaa.

555

Plejadien neuvosto näyttää minulle myös, että 12- ja 13-taustaenergioiden lisäksi tänä vuonna fokuksemme on paljon kolmessa viitosessa:

- 2012 on numerologiassa 5-vuosi (2+0+1+2 = 5)
- 2012 on vuosi, jolloin kytkeydymme viidennen ulottuvuuden energioihin
- 2012 on vuosi, jolloin avaamme, aktivoimme ja hallitsemme täysin viidennen chakran (kurkku)

"Viisi" on iso numero. Siinä on kyse transformaatiosta, vapaudesta, muutoksesta, rehellisyydestä, ilmaisemisesta, kommunikoinnista. Kun elämänpolkunani on 5, minulle on melko tuttua tämä energia ja niinpä tiedän yhden asian varmasti: tästä EI tule tylsä vuosi - meillä on odotettavissa hyvin laaja ja myös odottamaton tapahtumasarja.

5D:ssä sydämen ja kurkun yhdistynyt ja puhdistettu energia puhuu kyvyllemme ilmaista totuuttamme RAKKAUDEN äänellä, joten tänä vuonna on tärkeää elää aidosti, vilpittömästi ja samalla hoivata uutta ja ennenkuulumatonta kykyämme ilmaista itseämme. Niitä joilla on puhdas sydänresonanssi, kutsutaan epäilemättä esiin puhumaan totuuttaan ulkopuoliselle maailmalle. Itse asiassa, ihmiset ympäri maailmaa luultavasti tuntevat tänä vuonna pakkoa ryhtyä toimiin, jotka tukevat sielun ääntä, näennäisen kyvyttömänä pidättelemään tai pysymään "hiljennettynä" enää.

Silloin kun äänemme on täysin harmoniassa aidon ydintotuutemme kanssa, voimme kytkeytyä viidennen ulottuvuuden energioihin ja jättää onnistuneesti taakse tiheän ja raskaan 3D:n gravitaation, kaksinaisuuden ja kausaaliluomisen.

Tänä vuonna valtavirta-ajattelijat hyväksyvät laajemmin "new age" -opetukset, joten ne jotka ovat mukana kommunikointimenetelmissä, kutsutaan palvelemaan uudella ja/tai suuremmalla tavalla. On monia, jotka ovat valmiina tähän seikkaluun ottaakseen julkisemman roolin, yhdessä niiden kanssa, jotka ovat tietoisen kommunikoinnin kentillä - kirjoittamisesta, puhumisesta, mediasta, musiikista, taiteesta, julkaisemisesta jne. tulee kollektiivisesti uuden ihmiskunnan "ääni".

Tälle ryhmälle palkkiot hyvää aikovista ponnistuksista ovat valtavia, mutta Plejadien neuvosto sanoo, että haasteena on "jatkuvasti nousta kosmoksen hyväntahtoisten voimien kanssa kiertääkseen yleisen pelon kaikki reaktiot". Ilmeisesti tästä tulee eräänlainen monumentaalinen hanke, mutta he sanovat sen näyttävän vaivattomalta RAKKAUDEN komennossa.

"Teidän jotka ovat ihmiskunnan palvelemisen etulinjassa puhumalla tai kirjoittamalla tai jonkinlaisen kommunikoinnin muodossa, on aika ujuttautua nyt enemmän massoihin. Kun raivaatte tienne enemmän yhteiskunnan ryhmiin, panette merkille lisääntyneen kysynnän lahjoillenne, taidoillenne ja palveluksillenne, kun ihmisistä tulee avoimempia ja halukkaampia hyväksymään uusia ajatuksia ja ideologioita. Ehdotamme, että vahvistatte jokaista kommunikointianne universaalin RAKKAUDEN värähtelyllä eliminoidaksenne aiheetonta pelkoa, ja työnne saa aikaan aallon, mikä vaikuttaa koko maapalloon ja ihmiskuntaan positiivisella ja kohottavalla tavalla." -Plejadien neuvosto

(HUOM.: Fyysisellä tavalla kaikki tämä 5-energia luultavasti tarkoittaa viidennen chakran puhdistuksia (kurkku, korvat, kilpirauhanen jne.), joten kaikki hoivaaminen tässä tukee kovasti kaikkien jäljellä olevien tukahdutettujen tunteiden fyysistä ilmaisemista.)

Jyrkänne

Tästä uuteen kuuhun saakka 23.1. olemme tavallaan odottelumallissa. Meille annetaan aikaa viimeistellä vuoden 2011 keskeneräisiä asioita, valmistautua uuteen todellisuutemme, kerätä ajatuksemme ja miettiä (valita), mitä tämä vuosi merkitsee meille henkilökohtaisesti … koska epäilemättä siitä tulee erilainen kaikille. Hoipertelemme huipun reunalla - voimme tuntea vihkimysvaiheen tulevan lähemmäs ja tiedämme, että oppiaikamme ylöspäin kiipeäminen on tuonut meidät ennenkuulumattomiin korkeuksiin, mistä voimme nähdä hyvin paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.

Menneisyyden äänet voivat edelleen yrittää viettelevästi houkutella meitä tunnesyöksykierteeseen, mutta enimmäkseen nämä ovat vain testejä näyttämään meille, miten kauas olemme tulleet siinä, että pelkopohjaiset todellisuudet ovat kadottaneet viehätyksensä egolle. Olemme enemmän kuin koskaan ajatustemme kontrollissa ja tämä palvelee meitä ehdottoman hyvin tänä vuonna.

Monin tavoin olemme taas kuin sananlaskun Narri (Tarot), joka seisoo tuntemattoman jyrkänteen reunalla ja tuntee jännitystä uudesta matkasta, mutta tällä kertaa kaiken sen viisauden kera, mitä olemme keränneet pelkojemme kohtaamisesta pitkällä, pitkällä matkalla varjojemme läpi ja takaisin. Muutaman arvokkaan hetken meillä on tilaisuus katsoa kunnolla ympärille … taaksepäin ja nähdä sen, miten korkealle olemme kiivenneet, ja arvostaa sitä … ja eteenpäin ja katsoa viimeisen kerran tulevaisuutemme mahdollisuuksien maisemaa, kun valmistaudumme uskaltautumaan takaisin kylään, ulkoiseen maailmaan ja (uskallan sanoa) osallistumaan taas sivilisaatioon (vaikkakin hyvin uudella tavalla).

Ainoa roolimme on nyt OLLA RAKKAUTTA, tuoda RAKKAUTTA kaikkeen, mitä teemme, ja kaikille joita kohtaamme, ja elää elämäämme niin täysin RAKKAUDESSA, että innostuksemme leviää kuin tarttuva intohimotuli. Kuvittele sitä rinnastusta, kun eletään inspiroitunutta elämää, romahtavan maailman kaaosta ja pelkoa vasten - yksi asia on varma, meidät huomataan nyt ehdottomasti Smile

"Tästä hetkestä eteenpäin ja seuraavalle vuosituhannelle RAKKAUS jäsentelee kaikkea vallitsevana voimana planeetalla. Jokainen teistä alkaa tuntea aidon tarkoituksenne olla täällä, geneettisen sukulinjanne sielualkuperän, lisäarvonne ylösnousemukselle sekä oman henkilökohtaisen suuntanne ja RAKKAUSfokuksenne täyden laajuuden ja kapasiteetin. Harmonisoidutte kosmisen sydämenlyönnin kanssa, mikä sykkii rytmissä maan kanssa, ja tästä harmonisoitumisesta tulee ihmisinkarnaation aito merkitys." -Plejadien neuvosto

Yleiskatsaus

"2012 tuo selkeämpää ja laajempaa ymmärrystä siitä, miten universumi toimii, ja luotte sitä vastaavasti. On hyvin paljon opittavaa, kuitenkin tiedätte sen kaiken jo!" -Plejadien neuvosto

Kun astumme tähän merkittävään muutosvuoteen, panemme merkille monia uusia havaintoja itsestämme ja kyvyistämme ihmisenä. Nämä kyvyt ovat valtavia ja käsittämättömiä monille tällä hetkellä. Tähtiolennot kuitenkin vakuuttavat meille, että kun yhdistymme universumin voimiin, alamme ymmärtää, ettei ole kirjaimellisesti mitään rajoja ja että RAKKAUS avaa kaikki ovet kaikkiin mahdollisuuksiin.

Olemme edelleen siinä prosessissa, että tuomme tunne- ja fyysisen itsemme tiheimpiä aspekteja valoon, ja olemme edelleen järjestämässä alustaamme ja valmistelemassa perustaamme uudella maapallolla … ja sen perusteella, mitä minulle näytetään, tämä on pääpolttopisteemme erityisesti vuoden 2012 ensimmäisen puoliskon ajan. Näen sen niin, että tämä on kosmoksen antamaa ja tukemaa aikaa transformoida ulkoinen maailmamme heijastamaan uuden sisäisen maailmamme taikaa.

Kutsuisin tätä vuotta ilmentyväksi transformaatioksi. En ole vakuuttunut siitä, että kaikki on pelkkiä sateenkaaria ja perhosia, mutta saan kuitenkin tunteen, että saamme vihdoinkin nähdä, tuntea ja koskettaa joidenkin kauan ylläpidettyjen aikomusten tuloksia. Tämän vuoden erona on, että haluamillamme muutoksilla on nyt energeettinen ja taivaallinen jalansija "fyysistyä" maatasolle … ja se on täynnä monia tilaisuuksia, ihmeitä ja siunauksia. Samalla kun monet ympärillämme hautuvat syvällä purkuvaiheessa, me synnytämme fyysisesti unelmiamme ja astumme voimaantuneeseen asemaamme uuden maan suojelijoina. Ja kaikki muuttuu elämässämme tämän seurauksena.

Olemme edelleen ruumiillistamisprosessissa, ei epäilystäkään siitä, ja solujemme täytyy vielä vähän ottaa kiinni, mutta Plejadien neuvoston mukaan se uudelleenjohdotus mitä tarvitaan osallistumiseksi uuteen energiaan, on valmis.

Uuden ihmisen biologiassa sydän toimii (kirjaimellisesti) aivokeskuksena tai keskusälykkyytenä ja se esittää elintärkeää roolia energian tulkitsemisessa, moniulotteisessa prosessoinnissa ja myös ulottuvuuksien välisessä kommunikoinnissa. Kun sydän on etusijalla, meillä on täysi hallinta elämämme suunnasta, ja sen oppimisesta, miten toimitaan tämän uuden älykkyyden ja biologian kanssa, tulee suuri osa vuotta 2012.

"Uuden ihmisen käyttöjärjestelmästä on tulossa ihmiskunnan evoluution komentokeskus. Tarkoitamme tällä sitä, että uuden ihmisen bio-energiajärjestelmä on suunniteltu toimimaan yksinomaan universaalin rakkauden ravinnosta, korkeamman sydämen värähtelystä ja elämänvoimasta, mikä elävöittää sen. Tämä RAKKAUSjoki (universaali elämänvoima) juoksee ihmissydämen läpi, antaen uuden ihmisen prototyypille kyvyn palvella harmonisten taajuuksien resonaattorina ja näin elää harmonista elämää." -Plejadien neuvosto

Kuvittelen, että kaikki nämä asiat tapahtuvat peräkkäin, kuten useimmat asiat, mutta kuitenkin sen vauhdin ja voiman myötä, millä ilmentyminen on nyt mahdollista, ei luultavasti tarvita paljon odottelua. Toisaalta Plejadien neuvoston mukaan voimme odottaa jonkinlaista merkillepantavaa läpimurtoa, erityisesti (biologiseen) kirkastamiseemme liittyen, aikaisintaan joskus päiväntasauksen paikkeilla. Meillä on edelleen tarpeellisia säätöjä tehtävänä, samalla kun selvitämme sykkyröitä. Ja tämä merkitsee aina tuota ärsyttävää … mutta tarpeellista … pysähtyy/alkaa-energiaa, missä alamme liikkua eteenpäin riemastuttavaa tahtia ja sitten yhtäkkiä, aivan tyhjästä, pohja putoaa. Tämä uudelleenharmonisoitumisprosessi jatkuu kuitenkin nopeammin, kunnes olemuksenne jokainen taso on täysin linjassa uuden ja aidon kanssa.

Ympyrä sulkeutuu

Sitä on erittäin vaikeaa käsittää, mutta on kuitenkin jännittävää, surrealistista ja kamalaa sanoa, että … tämä on virallisesti viimeinen ja loppuenergiapäivitykseni.

Seitsemän vuotta sitten kun tämä telepaattinen matkani alkoi, minulla ei ollut kerrassaan mitään ajatusta, mihin ryhdyin. (Ja hyvä myös niin.) Henki kutsui, minä vastasin eikä elämäni ollut enää koskaan (onnellista) samaa. Jos olisin tiennyt kaikista kauheuksista edessä, en ole varma, olisinko tehnyt tätä pitkää taivalta teidän kaikkien kanssa, joten suuri osa kiitollisuudestani prosessia kohtaan on siinä siunauksessa, etten pystynyt näkemään koskaan nenääni pidemmälle.

Täysin vilpittömästi, minulla ei ole enää mitään kerrottavaa saapumisestamme tänne. Kaikki on sanottu ja minulta ovat virallisesti loppuneet sanat (tuo nauru oli erityisesti rakkailleni … ikään kuin kukaan heistä lukisi tätä). Ensimmäisen tason galaktinen tehtäväni oli yrittää saada meidät kaikki ajatelmaan sydämellämme (itseni mukaan luettuna) ja nyt kun olemme tässä, olen … työtön?

Ei, vakavasti puhuttuna, sielusopimukseni koski ylösnousemuksen ensimmäistä vaihetta - minkä tehtäväkuvauksen tiesin oikeastaan vasta, kun se oli lähes ohi - ja olen virallisesti VAPAA agentti.

Mitä nyt? No, ensin hyppään tuntemattomaan teidän kaikkien kanssa … rukoillen, että siipeni toimivat - joko niin tai toivon, että uuden ihmisen työkalusarjassa on varusteena laskuvarjo. Kummassakin tapauksessa SUURET muutokset ovat käsillä TWYH-toiminnassa!

Totuus on, että minulla kyllä on jotain ajatusta siitä, mitä edessä on, mutta kuten kaikkien muidenkin, minun on luotava se kaikki, joten tarvitsen vähän aikaa "liikkeen avaamiseen", ennen kuin ilmestyn esiin toista vaihetta varten - mikä nykykäsitykseni mukaan on hyvin erilaista. Työni Plejadilaisten kanssa jatkuu 2012, mutta eri muodossa ja asiayhteydessä. Informaatio on jo erilaista - vähemmän sitä, mitä tulee olemaan ja enemmän sitä, mitä on - ja suuri osa siitä näyttää liittyvän sen tajuamiseen, miten asiat toimivat täällä, mikä ei kaikki yllätyksekseni tule täysin luonnostaan. Toisin sanoen, on paljon opittavaa tämän uuden maailman toiminnasta, koska melkein kaikki muuttuu, mukaan luettuna oma osallistumisemme siihen.

Niinpä tällä erää sanon, että 1) en sinällään mene minnekään, tämä on vain seikkaperäinen rooliasumuutos ja 2) nyt kun me kaikki viimeinkin "ajattelemme sydämellämme", taitoni ovat virallisesti julistettu hyödyttömiksi Smile

Ja viimeisenä, mutta tärkeimpänä … KIITOS TEILLE! En voi oikeastaan laittaa sanoiksi sen kiitollisuuden määrää, mikä täyttää sydämeni, kun ajattelen kaikkea sitä ehdotonta RAKKAUTTA ja tukea, mitä tämä yhteisö on antanut minulle vuosien saatossa. Ette ole ainoastaan antaneet minulle kykyä saada ruokaa pöytääni hyvin pelottavien taloudellisten alamäkien aikana, vaan kaikkien teidän vuoksi, sieluperheeni, löysin jatkuvasti rohkeutta uskoa itseeni ja pysyä kurssissa. Rehellisesti sanottuna, on ollut kummallinen kokemus olla eräänlainen opettaja ja oppilas samaan aikaan ja joskus se oli suorastaan pelottavaa, mutta prosessissa opin erittäin paljon itsestäni (kaikkine puutteineen) ja kyvyistäni, joten se oli hyvin sen riskin arvoista, että nolot kasvupyrähdykset olivat julkisia. No, ainakin omasta perspektiivistäni.

Niinpä ennen kuin minulle tulee houkutus muuttaa tämä jo ennestään eeppinen artikkeli häpeämättömäksi Oscar-gaalapuheeksi, haluan vain käyttää tämän tilaisuuden kiittääkseni siitä, että olette olleet upeita niin monin tavoin - pääasiassa rohkeudesta, sitoutumisesta ja lujuudesta säteillä (sydän)valoanne paljastuaksenne (korkeammalle) itsellenne ja maailmalle, mutta myös minun kantamisestani joidenkin erittäin synkkien aikojen läpi ja sallimisesta oman matkani kehittyä teidän kaikkien läsnä ollessa.

Ja vaikka matkani tämä taival päättyy tähän, se on oikeastaan vain jonkin paljon jännittävämmän alku … meille kaikille (mikä tässä kohtaa voisi merkitä vain päivää ilman torkkuja Wink) Ennen kaikkea toivon todella, että jokainen teistä liittyy seuraani uudella maapallolla ylösnousemuksen toiseen vaiheeseen - uuden maailmamme kanssaluomiseen!

"Vuonna 2012 tiedätte, mitä tarkoittaa olla ruumiillistunut valonmestari. Ja teistä tulee oppaita, tiennäyttäjiä tällä kapasiteetilla. On erittäin paljon paljastettavaa tässä ylösnousemuksen seuraavassa vaiheessa ja iloitsemme muistinne palaamisesta kaikkeen olevaiseen liittyen. Tällä erää sanomme teille näkemiin, mutta odotamme innolla työskentelemistä kanssanne tämän läpimurtovuoden tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina … vuoden jolloin RAKKAUS voitti ihmiskunnan SYDÄMEN!" -Plejadien neuvosto

Onnellista vuotta 2012!

Uusiin alkuihin …

Lauren
2012 - AJATTELE SYDÄMELLÄSI !
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: