WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 7. tammikuuta 2012

TAMMIKUUN MUUTOSAALLOILLA KULKEMINEN



Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
5.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monet Teistä ovat tunteneet uutta energiaa saapuvan tammikuun 1. päivän paikkeilla. Kouriintuntuva tunne päättymisestä vuonna 2011 ja voimakas tunne uudistumisesta tulevana vuonna ovat värittäneet vuoden 2012 muutamia ensipäiviä.

Tämä oli täydellinen energiamuutos, koska tänä vuonna on todella voimakasta kyytiä, vielä enemmän kuin kuluneina 3-4 vuotena. Te jotka tunnette pientä paniikkia kuullessanne tämän, muistakaa, että jos teillä on ollut intensiivistä viime vuosina, vakautumiskyky on ulottuvillanne enemmän kuin koskaan ennen. Useimmilla tätä lukevilla on vielä jotain henkilökohtaisia haasteita, mutta ympärillänne olevat tarvitsevat eniten tukea. Monilla teistä on tunne suuremmasta vaivattomuudesta ja vapaudesta elämässä kuin koskaan ennen, huolimatta tapahtumista ympärillänne.

Lue yksityiskohtaisemmin tulevan vuoden energiasta sitä koskevasta viestistäni.

Tammikuu aloittaa vuoden 2012 energiapamausten sarjalla. Energiat liikkuvat tässä kuussa äärimäisestä rauhasta ja hyvinvoinnista yhtäkkiseen kaaokseen tai outoihin ja odottamattomiin tapahtumiin. Kuvittele sitä kuukautena, joka on kuin rauhallista kulkemista näkymättömässä asteroidikentässä. Kaikki saattaa näyttää tyyneltä ja selvältä yhtenä hetkeä, sitten yhtäkkiä osut odottamatta johonkin. 
 
Tätä tulee esiin toisinaan käytännön asioissa elämässäsi, mutta enimmäkseen kommunikoinnissa ja ihmisten välisissä suhteissa. Tietoisuus tästä auttaa järkytyksen minimoimisessa ja pysymisessä keskittyneenä, kun kutsuja omasta keskuksesta irrottautumiseen satelee.

Tunteiden nouseminen ihmisissä jatkuu massaheräämisen myötä. Kuitenkin kollektiivina kommunikointikykymme eivät ole vielä parantuneet kohtaamaan tätä uutta tunneintensiivisyyden kasvua. Niinpä suuret tunteet antavat voimaa keskusteluille näennäisen triviaaleista asioista. Monien ihmisten täytyy nyt ilmaista tunteitaan säännöllisesti vapautuakseen ahdistuksesta ja alkukantaisesta pelosta, mitä he tuntevat. 
 
Tämä on osa vapautumisprosessia, mitä käymme läpi maailmana transformoituaksemme. Mutta monet ovat vielä tietämättömiä tästä tai siitä, miten kommunikoida tunteita. Niinpä nähdään suuria tunnetasoja työnnettävän näennäisen triviaalien keskustelualueiden läpi ja ihmisten räjähtäminen on tavallinen kokemus tammikuussa.

Jotkut Teistä jotka eivät enää samaistu vanhoihin olemis- ja kommunikoimistapoihin, huomaavat ehkä tulevansa vedetyksi tähän dynamiikkaan hetkittäin. Ja sitten tarkkaillessanne käyttäytymistänne jälkeenpäin, yllätytte ehkä joitain sanojanne tai tekojanne. 
 
Vaikka voi tuntua siltä, että olette taantuneet joksikin aikaa, luottakaa tähän: 
 
se on osa menneisyytenne irtipäästämistä, kun saavutatte korkeampia tuntemis- ja kommunikoimistasoja. Mutta tunnistakaa myös, että liittyessänne tällaiseen dynamiikkaan ystävän, rakkaan tai vieraan ihmisen kanssa, ette ainoastaan puhdista omaa tunnehistoriaanne, vaan olette siinä mukana myös luodaksenne nopeamman muutoksen teille kahdelle. Kyse on siis kumppanuudesta teidän kummankin siirtymisessä ylöspäin eikä sitä tarvitse tuomita tapahtuman jälkeen.

Kuten kaikessa kaksinaisuuden planeetalla, yllä olevan kääntöpuolena on, että monet kumppanuudet ja "työliitot" kulkevat vahvuudesta vahvuuteen tässä kuussa. Joskus yllä mainitun intensiivisyyden tuloksena tai vain siksi, että vakiinnutte korkeammille rauhan ja yhteenkuuluvuuden tasoille itsessänne nyt. Niinpä tämän yhtenäisyyden mallintaminen ja kokeminen suhteissa on paljon helpompaa kuin ennen.

Tammikuu on historiallisesti kuukausi, jolloin ylläpidämme kollektiivimallia. Kaksi ensimmäistä viikkoa sisältävät usein aimo annoksen positiivista ja vapautunutta energiaa, kun ihmiset keskittyvät aikomuksiin ja uudenvuoden lupauksiin. Mutta se ei yleensä jatku, joten kolmannella ja neljännellä viikoilla voi näkyä masennusta tai pettymystä joissain, kun kollektiivinen positiivisuusaalto alkaa "vetäytyä".

Jos sinusta siis tuntuu positiiviselta nyt, voit valjastaa ja vahvistaa sen pitkäikäisyyden pitämällä vahvaa rutiinia itselläsi tammikuussa. Tämä auttaa vakauttamaan oman energiasi etkä vain ratsasta maailman kollektiiviaalloilla, mitkä muuttuvat kuukauden toisella puoliskolla.

Maadoitu toimiisi, terveyteesi ja säännölliseen liikuntaasi. Muista, että pelkkä kävely liikuttaa energiaasi, joten jos et tunne oloasi riittävän vahvaksi nyt liikuntaan, luota siihen, mutta sitoudu säännölliseen kävelyyn tai vastaavaan liikemeditaatioon.

Lopuksi, lepää niin paljon kuin voit tässä kuussa. Joulunaika on aina väsyttävää ihmisille tavalla, mitä he eivät usein huomaa, mutta tänä vuonna oli erityisen voimakasta energiaintensiivisyyttä.

Jos et siis saanut paljon taukoa ihmisistä, ota yksinäistä aikaa tulevilla viikoilla latautuaksesi ja nollautuaksesi. Energia on hyvin erilaista tässä kuussa ja vuodessa 2012 on erilainen vauhti ja tunne, kuin missään mitä olemme käyneet läpi aiemmin. 
 
On tärkeää sallia kehon, tunteiden ja mielen nähdä ja tuntea tämä. Aivan kuin eläin joka astuu uudelle alueelle ja käyttää aistejaan arvioidakseen uutta paikkaa ennen sisäänastumistaan, on tärkeää, että tunnistamme kaikki tänä vuonna sen voiman, mihin olemme kulkemassa. Ja vain hiljaisuus itsen kanssa voi mahdollistaa tämän ja sallia aistien todella tuntea, mikä uusi alue on.

Niinpä vaikka onnistuisit vain 5-10 minuuttiin hiljaisuutta itsesi kanssa joka päivä, anna itsellesi tämä tila tulevina viikkoina. Se maksaa osinkoa tasapainoosi ja kykyysi mennä korkeimpiin mahdollisuuksiisi.

Rakkaudessa ja Rauhassa Teille Kaikille ja olkoon vuosi upea Teille. 
 Tammikuun energiaennuste:
TAMMIKUUN MUUTOSAALLOILLA KULKEMINEN

Ei kommentteja: