Ikoni ja sen sanoma

Maria ja rauhan enkeli

Ikonin kauneus on ensisijaisesti hengellistä. Siitä syystä ikoneja ei pystytä tyhjentävästi analysoimaan ja käsittämään pelkästään taidehistorina avulla. Ikonit avautuvat katsojalle vasta sen jälkeen, kun niiden teologiset perusteet on ymmärretty.

Ortodoksisen perinteen mukaan ikonimaalaus toimituksena on rukous. Valmiista ikonimaalauksesta henkii tietynlainen hartaus, jonka katsoja tavallisesti huomaa, tarkastelipa hän ikonia uskonnollisesta, esteettisestä tai historiallisesta näkökulmasta . Tuo hartautta herättävä tunnelma ei kuitenkaan synny yksinomaan maalarin vöyrän suhtautumisen ja rukoilemisen seurauksena, vaan se johtuu sääntöjen noudattamisesta. Ortodoksinen kirkko on tarkoin määritellyt ikonimaalauksen muodon ja sisällön esitystavan. Tästä johtuen ei yksityinen maalari voi noudattaa omaa hetkellistä inspiraatiotaan, vaan maalaamisen tukena ja pohjana on koko kirkon viisaus ja kokemus.

Jumalan Sana, joka ei ole sanoin, eikä kuvana esitettävissä, syntyy neitseellisestä ÄIDISTÄ - näkyväksi, kosketeltavaksi ja siis kuvattavaksi. Ikonin olemassaolo perustuu Jumalan ihmiseksi tulemiseen. Maalari kokee ja ajattelee kaine kuvina ja pelkistää samalla mudon niin yksinkertaiseksi, että siinä piilevä syvyys on vain hengellisen katseen tavoitettavissa. Hän puhdistaa teoksensa kaikesta henkilökohtaisuudesta ja pysyy itse nimettömänä. Hänen päätehtävänään on perinteen säilyttäminen.

Pyhä Dionysios Arcopagiitti nimittää Jumalaa KAUNEUDEKSI " sen ihanuuden tähden, jota Jumala suo joka olennolle, kullekin määränsä. Jumala on koko luomakunnan sopusointuisuuden ja ihanuuden ALKUSYY. Jumala on kauneus, koska hän säteilylähteestään käsin VALON TAVOIN VALAISEE kaikki olennot pukien ne kauneuteen".

Ikonin kauneus on tavoitetun jumalan kaltaisuuden kauneutta. Sen tähden ikonin arvo ei olekaan sen kauneudesa sinänsä, ei siinä, että se olisi kaunis esine, vaan siinä, että se ilmentää kauneutta.

Kirkastuminen on Jumalallisen armon luomattoman valon säteilyä läpi rukoilevan ihmisen koko henkisen ja aineellisen olemuksen, ikään kuin ihmisestä tulisi Jumalan elävä ikoni. Ikoni taas on tämän kirkastumisen ulkonainen ilmaus, pyhän hengen armon täyttämän ihmisen kuva. Ikoni ei suimnkaan ole jumaluuden kuva, vaan osoitus siitä, että syseinen ihminen on osallinen jumalalliseen elämään.

"Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen jumaloituisi".

Ikonin kuvaamistapa ilmentää pyhän ihmisen kirkastunutta olotilaa, ja lisäksi sillä on aivan ilmeisesti myös luova ja opettava merkitys. Se ohjaa meitä ja neuvoo kuinka on meneteltävä, kun rukoilemme, keskustelemme Jumalan kanssa. Se osoittaa, että rukoukseen tulee syventyä niin, ettei ulkomaailma ylety häiritsemään.

Ikoni on sekä elämäntie että väline; se on rukousta. Jumalallinen valo leviää ikonista kaikkialle. Esineistä ei lankea varjoja, sillä Jumalan valtakunnassa ei ole varjoja. Kaikki on valoa täynnä.

Ikoni on tie, jota myöten ihminen voi päästä alkukuvan kaltaisuuteen, toteuttamaan elämässään sen, mitä Jumalihminen ilmoitti ja perinnöksemme jätti.

Athos-vuoren munkki Silvan (k.1938) puhuu näin:

" On kerrassaan eri asia vain uskoa Jumalan olemassaoloon, tuntea hänet luonnosta tai Raamatun perusteella, ja eri asia on tuntea Herrä PYHÄN HENGEN opastamana".

"Pyhässä Hengessä Herra on tunnettavissa ja Pyhä Henki asuu koko ihmisessä, hänen Sielussaan, Hnegessään ja Ruumiissaan".

Lähde: Leonid Ouspensky IKONI ja sen sanoma - kirja

Ortodoksi.net - IKONI
Art-Russian
Liisa Holst: Ikonit - kurssit - opetus