WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Parantaminen energiaruumin kautta


Energialääketiede on uusi alue, jossa hoidon lähtökohta on energiaruumis. Emme edelleenkään tiedä läheskään kaikkea, mutta ruumiin energiakeskukset (chakrat) ja meridiaanit (energiakanavat) , joissa energia virtaa, tunnettiin jo tuhansia vuosia sitten. Qi (elämänenergia) virtaa perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan 12 meridiaania, qi rataa, pitkin. Meridiaanit haarautuvat ruumiin kaikkiin osiin vähintään 10 000 energiameridiaaniksi, joihin kuuluvat myös verisuonet. Ihmisruumiissa on myös useita suuria energiakeskuksia, chakroja (eli tsakroja) , jotka vastaavat umpirauhasia ja hermokeskuksia.

Kaikki elävä sykkii energiaa, ja kaikki energia sisältää tietoa. Tiedemiehet hyväksyvät, että ihmiskeho kehittää sähköä, koska elävä kudos kehittää energiaa. Ihmisen fyysistä kehoa ympäröi energiakenttä, joka ulottuu niin kauas kuin käsivarret voi ojentaa ja koko kehon pituudelle. Se on sekä informaatiokeskus että hyvin herkkä havaintojärjestelmä. Tämä järjestelmä koostuu eräänlaisesta tietoisesta sähköstä, joka lähettää viestejä ja vastaanottaa niitä muiden ihmisten kehoilta, ja me olemme sen välityksellä jatkuvasti yhteydessä kaikkeen ympärillämme olevaan. Intuitiiviset ihmiset havaitsevat energiakenttien sisältämät ja niiden väliset viestit.

Energialääketiede on oikeastaan frekvenssi- eli taajuuslääketiedettä. Koostumme näet valon tavoin sekä aineesta että aaltoliikkeestä. Siksi voimmekin vaikuttaa fyysiseen osaamme eli ruumiiseen energiaosan - energiaruumiin - kautta. Se on mahdollista hienojakoisten energioiden tai ääni- tai valoaaltoina ilmenevän sähkömagneettisen energian avulla. Tällaisia energiahoitoja voi kutsua yhteisnimellä frekvenssilääketiede, koska ne vaikuttavat eri taajuuksien kautta.


Kaikella elollisella on tietty taajuus ja intensiteetti eli voimakkuus. Se tarkoittaa, että kaikki värähtelee tietyllä aallonpituudella. Eri solujen ja ruumiin eri osien värähtelytaajuus - tai ääni - on erilainen.


Kaikki maanpäällinen elämä on riippuvainen perustavanlaatuisesta magneettisesta taustaenergiasta. Maan magneettikentän taajuus on 7,8 Hz.


Lähde:
Sanna Ehdin: Sisäinen menestys - kirja

KYSYMYS: Selittäisittekö kausaalikehoa?

Kausaalikeho on koreamman itsenne tai ylisielunne osa, joka asuu korkeammalla mentaalitasolla. Se sisältää kokoelman kaikista positiivisista asioista, joita olette suorittaneet tai luoneet elämänne aikana. Joissain elämissänne on saatettu tehdä erittäin vähän lisäyksiä hyvien tekojenne varastoon. Kuitenkin toisissa tärkeissä elämissä olette uhrautuneet ja palvelleet hyvin, niin että ajan kuluessa taivaalliset aarteenne ovat voineet kasvaa merkittävästi. Näin polku korkeamman itsenne ensimmäiseen sfääriin/sirpaleeseen avautuu ja sinne tallennetut lahjat ja viisaus alkavat virrata aivorakenteeseen ja fyysiseen astiaan. Sielu tekee kaikkensa auttaakseen teitä yhdistymisessä korkeamman itsenne kanssa, sillä se on suuri etu sieluitsellenne sekä fyysiselle itsellenne. Vähitellen ajan kuluessa ihmistietoisuutenne harmonisoituu kosmisen älykkyyden kanssa.

Ei kommentteja: