WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 18. joulukuuta 2010

Uusi Chakra ja 7:7:7 kvanttivalo




Vauvan pään päällä on kaksi pehmeää aluetta, jossa kallon luut eivät ole vielä kasvaneet yhteen. 
 
Enkelichakra on energiakeskus, joka sijaitsee päässä kolmannen silmän ja kruunuchakran välissä. Se sijaitsee aukileen, pikkulapsen kallon pehmeän aukon kohdalla ja sen tehtävä on tuoda enemmän henkeä ja valoa kehoon. Tämä valo voidaan ymmärtää sekä energiaksi että tiedoksi, ja siksi oppaat ja enkelit voivat olla ihmiseen yhteydessä tämän enkelichakran kautta. Enkelichakran välityksellä saatu tieto liittyy ihmissen tämänkertaiseen ruumillistuman tehtävään. Enkelichakran tehtävänä on auttaa korkeampien aivotoimintojen suorittamisessa ja se liittyy eritoten aivojen otsalohkoihin. Chakran aktivointi saattaa kasvattaa ykislön kykyä käyttää aivokapasiteettiaan lisäämään moniuloitteista tietoisuuttaan - telepaattista kykyä sekä monia muita näennäisesti ihmeellisiä kykyjä, kuten ajatusten ilmentämistä fyysiselle tasolle.

Enkelichakra voidaan aktivoida käyttämällä nuurrr - äännettä ja tiettyjä mielikuvia, mutta on olemassa muitakin tapoja sen aktivoimiseksi. Chakran aktivoiminen tapahtuu kuitenkin vasta, kun ihminen on siihen valmis.

Lähde: Jonathan Goldman ÄÄNI Avain värähtelytaajuuden muutokseen

Enkelichakra on uusi chakra, jonka ilmentäminen liittyy maapallolla tapahtuviin muutoksiin, eritoten suuremman herkkyyden ja ohjauksen tarpeeseen. Sen avulla voi olla suoremmin yhteydessä oppaisiin ja syvempään viisauteen. Oppaat kommunikoivat nimenomaan tämän chakran välityksellä eikä siis ole sama chakra, jota käytetään kun halutaan tuoda tietoa ihmisille yleensä. Sen kautta yksilö saa suoremmin henkilökohtaista ohjausta, joka on tarkoitettu vain hänelle. Sitä kautta tulevaa tietoa ei ole tarkoitettu jaettavaksi muille vaan se on tarkoitettu ainoastaan tiedon vastaanottajalle tätä elämää varten. Se on ihmisen ainoa suora yhteydenpitolinkki tässä elämässä. Aina kun opastusta tarvitaan, sitä myös saadaan, ja opastus on henkilökohtaista, ei yleistä tietoa. On tärkeää, että ihmisen sydän on täysin avoin, jotta tämän chakran kautta saatua opastusta voitaisiin täysin tulkita. 
Lähde: Christina Wings of Songista

7:7:7 KVANTTIVALON, UNIVERSAALIN TAIAN, IHMEIDEN JA ILMENTÄMISEN GALAKTINEN ANKKUROINTI

Kuthumi-henkiolentoa kanavoinut Michelle Eloff ( www.lightworkers.org)
7.7.2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Lisätietoa Michellestä ja Lightworkerista saat sivuilta www.thelightworker.co.za. Kanavoinnin kirjoitti puhtaaksi Sandy Martin.

Huomaa, että tämän informaation lukemisella on vaikutusta sinuun. Yhdistyt energeettisesti kanavoitavaan olentoon ja samanlainen prosessi mahdollistuu sinun osaltasi. Se ei ole täysin sama asia, kuin että olisit paikalla Mestaria kanavoitaessa. Vaikutukset ovat kuitenkin aivan yhtä voimakkaita. Älä kiinnitä liikaa huomiota aikajanoihin, joita annetaan kanavointiin osallistujille. Sinut viedään samanlaisen aikajanan kautta, oman jumalaisen suunnitelmasi, aikataulusi ja tarkoituksesi mukaisesti.

*******************

Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä hetkellä ja tuomaan teille muodonmuutoksen, yhdistymisen, tasapainon ja totuuden siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

(Tervehdys herra Kuthumi.)

Meillä on suuri mielihyvä ja ilo sydämessämme kokoontuessamme yhteen teidän kanssanne tänä päivänä, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Rakkaat ystävät, tämän päivän kokoontuminen ei ole merkitykseltään suuri ainoastaan planetaarisesti, vaan itse asiassa se on merkitykseltään ja juhlaltaan suuri myös kosmisesti. Tämä tietty energeettinen muodostelma on luonut geometrisen värähtelyn, mikä aktivoi uuden taajuuden koko orgaanisen elämän järjestelmässä. Tämä taajuus vetää magneettisesti puoleensa kyvyn yhdistyä täysin uuteen fotonivärähtelyyn. Vastaanotatte magneettiseen kenttäänne fotonihelmiä täynnä kultaista valoa, ja tämä itsessään on energeettinen huuto kaikelle elämälle jokaisessa valojärjestelmässä, että uusi voimaantumisen toimintamalli on nyt ilmestynyt fyysiseen maailmaan.

Viimeiset yhdeksän kuukautta ovat olleet eräänlaista synnytystä, ja olen varma, että jotkut teistä ovat miettineet, mitä teille on tapahtunut Jumalan vihreässä maassa viimeisten yhdeksän kuukauden aikana, ja itse asiassa olette kokeneet ns. synnytyskipuja. Tämä päivä on teille tuon energian ankkuroimista. Voisitte sanoa tätä kultaisen ajan valon syntymäpäiväksi. Miljardeja valojärjestelmiä kokoontuu planeettanne ympärille puhuessamme. Tämä valo jää asemiinsa niin kauaksi aikaa, kuin tarvitaan varmistamaan, että jokainen halukas sielu siirtyy niihin uusiin energiajärjestelmiin, jotka ovat geometrisia muodostelmia ja värähtelevät erittäin nopeita kierroksia sekunnissa. Tämä varmistaa sen, että jokainen elävä tietoisuus, joka valitsee vapauden, tunnistetaan ja sitä tuetaan tekemään tämä matka.

Teidät esitellään myös rakkaan Merlinin vastikään luoma järjestelmä. Rukoilen, ettei hän käske joko joukkoanne häipymään tänään, mutta saapa nähdä. (Tämän Merlin sanoo leikillään meille aina silloin tällöin, erityisesti silloin kun esitämme kysymyksiä, joihin tiedämme vastauksen!) Hänen luomansa järjestelmä on nimeltään Trigonometrinen valojärjestelmä. Se on seitsemänkerroksinen järjestelmä, mikä yhdistyy fyysisen kehonne seitsemään chakraan. Trigonometrinen järjestelmä koostuu kolmesta uudesta valon ominaisuudesta, jotka liittyvät maskuliiniseen ja feminiiniseen itseen, mikä itsessään synnyttää kolmannen tekijän, jonka tuntisitte lapsena. Tämä on kuitenkin teidän "kultainen lapsi" -ominaisuutenne, osanne joka on muuntanut monia lapsuutenne traumoja uudeksi tarinaksi.

Rakkaat ystävät, pyydämme teitä olemaan kärsivällisiä kanssamme tänään, sillä on paljon kerrottavaa teille ja lempiajanvietettäni on puhuminen, joten luotan, että teillä on tänään paljon aikaa käytettävissänne! Tämä informaatio ei palvele teitä vain nyt ja lähitulevaisuudessa, vaan monien, monien tulevien vuosien aikana, jolloin yhdistytte siihen ymmärrykseen, mikä todellisuudessa tuodaan teille kaikille tänään. Seitsemänkerroksiseen Trigonometriseen valojärjestelmään yhdistymisen lisäksi teidän enkeli-DNA:nne aktivoidaan. Tämä merkitsee sitä, että olette kaikki aidosti ansainneet siipenne, ja jokainen DNA:n enkelitaajuuksista ilmentää siivellisen järjestelmän. Kerromme teille lisää tästä myöhemmin.

Kenties yksi tärkeimmistä tämän päivän kokoontumisen puolista on se, mitä yhdistetään psykologiaanne, fysiologiaanne ja biologiaanne. "Uusaivokuori" on tällä hetkellä tärkein järjestelmä kehossanne, johon keskitymme. Se muodostaa 90 % aivoistanne, jos voimme kutsua sitä näin. Uusaivokuori on aivojenne osa, joka on tavallaan vastuussa älykkyytenne evoluutiosta, ja ihmisolennot ovat tässä nimenomaisessa kohdassa kokeneet eniten kehitystä erityisesti uusaivokuoressa. Uusaivokuori muodostuu kuudesta tasosta ja sadastamiljardista solusta. Jokaisessa noista soluista on 1000 - 10000 synapsia. Synapsit ovat kytköksiä ja sisältävät vähintään satamiljoonaa metriä johtoa. Tämä on itsessään todella hämmästyttävää. Tämä osoittaa teille, että koostumuksenne on todella epätavallinen. Tämä kaikki sisältyy hyvin pieneen tilaan. Voisitte kuvitella sen sisältyvän lautasliinan kokoiseen ja paksuiseen tilaan.

Nykyinen elämäntyylinne vaikuttaa eniten uusaivokuoreen. "Vihollinen" - jos kutsumme sitä näin - numero yksi on iso S eli stressi. Koska uusaivokuori sisältää tunnetoimintonne ja monia muita kehonne järjestelmiä, teidän on varmistettava, että nämä toimivuudesta vastuussa olevat kehonne järjestelmät pystyvät pitämään sisällään sen, mitä tulee sisään, eikä vain säilyttämään sitä, vaan myös välittämään noita järjestelmiä, jotta jatkatte kehitystänne älykkäänä olentona. Muistakaa nyt sanoneeni, että uusaivokuorenne sisältää vähintäänkin satamiljoonaa metriä johtoa ja kaikki nuo johdot ovat kytköksissä kehonne järjestelmiin. Keskushermostojärjestelmänne on toinen merkittävä vaikutusalue tällä hetkellä. Jos keskushermostojärjestelmä on stressaantunut, kaikki kehossanne on poissa järjestyksestä. Siis pähkinänkuoressa: tänä aikana tärkein painopisteenne on yksi pieni sana, tasapaino. Jos unohdatte kaiken muun, mitä tänään sanomme, muistakaa vain tasapaino.

Uudenaikainen elämäntyyli ei ole tehnyt elämästänne vain yksinkertaisempaa kaikkine upeine vekottimineen ja järjestelmineen, joita nyt on käytössänne, se on tehnyt elämästänne myös monimutkaisempaa. Vaikka teillä on kaikki nämä aikaanne säästävät vekottimet, ette käytä tuota aikaa keskittyäksenne itseenne, vaan käytätte sen ollaksenne kiireisiä muiden asioiden kanssa. Kiireisyys siis lisääntyy ja teillä on aina vain vähemmän passiivista aikaa käytössänne. Jos ihmisten elämäntyyli jatkuu tällaisena, uusaivokuori alkaa purkaa kykyään vastaanottaa energiaa ja informaatiota. Tämä merkitsee sitä, että aivolisäkekin alkaa taantua. Tämä merkitsee sitä, että koko umpieritejärjestelmänne lopettaa toimintansa.

Ajatelkaapa tätä, uusaivokuorta, keskushermostojärjestelmää ja aivolisäkettä - jos nämä kolme kehonne aluetta lopettavat toimintansa, koko fysiologianne sammuu. Ei ole paljon aikaa ymmärtää, että vekottimenne säästävät aikaanne tehdäksenne teistä kiireisempiä! Rakkaat ystävät, tämän vuoksi modernissa maailmassa niin paljon liittyy erityisesti stressiin. Joko siis "laiskistutte" tai kuolette. Jotkut teistä kuolevat jo henkisesti. Sanon tämän huumorilla ja kevyesti, mutta siinä on myös totta. Uskoakseni jokainen vitsi on osittain totta!

Tämä on siis entistä enemmän aikaa, jolloin teidän on priorisoitava elämäntyyliänne, ja herra Saturnus valvoo kehoenergiaa varmistaakseen, että tosiaankin teette tämän. Ne teistä, jotka ette tunne herra Saturnusta… onnea vaan! (Naurua) Onko huoneessa yhtään Kaurista? Olen varma, että teille Saturnus-energia on hyvin tuttua. Sanotaanpa siis, ettei herra Saturnus siedä kovinkaan hyvin tyhmiä ihmisiä ja uskoo, että kaikki on "kyllä", niin kauan kuin hän sanoo sen olevan "kyllä" ja kaikki on "ei", niin kauan kuin hän sanoo sen olevan "ei", koska tietenkin hän tietää, mikä teille on parasta! (Paljon naurua) Älkää väitelkö asiasta hänen kanssaan!

Niin rakkaat ystävät, herra Saturnus tuo teille kaikki uudet rakenteet, jotka parhaiten tukevat sitä, mitä tuotte tällä hetkellä elämäänne, ja te kaikki olette valinneet tämän, koska olette täällä tänään. Ja tämä pätee kaikkiin teihinkin, jotka kuuntelette tai luette näitä sanoja tulevaisuudessa. Jos joku siis haluaa lähteä, parasta lähteä nyt. Juttelemme taas muutaman kuukauden kuluttua ja katsomme, miten elämänne järjestelmät ovat muuttuneet!

Olette kuitenkin valinneet yhden kiehtovimmista, vapauttavimmista ja upeimmista lahjoista tälle päivälle, koska jokainen teistä osallistuvista tulee nyt kultaisen valon triplaseiskamajakaksi. Jokainen fotoni sisällänne, joka värähtelee jokaisen kehonne solun läpi, ja jokainen fotoni energiakentässänne, joka säteilee tätä kultaista valoa, on myös energiataajuus, joka muodostaa uuden magneettikentän ympärillenne. Tästä magneettikentästä tulee niitä uusia taajuuksia imevä säiliö, jota vaaditaan varmistamaan, että seitsemänkerroksinen Trigonometrinen valojärjestelmä pysyy paikoillaan, että kehossanne aktivoitu enkeli-DNA:nne pysyy sopusoinnussa DNA:nne kaikkien muiden järjestelmien kanssa ja että uusaivokuori, keskushermostojärjestelmä ja aivolisäke pysyvät tasapainossa. Tämä magneettikenttä varmistaa myös, että tietoinen olemuksenne tietää ja on valppaana niistä järjestelmistä, jotka aiheuttavat epätasapainoa elämässänne.

Tämä päivänä portit Kalojen toimintamalliin sulkeutuvat. Tänä päivänä astutte kultaiseen aikaan täysin uudella tavalla. Sanon "uusi" sen vuoksi, ettei koskaan ennen maan historiassa, sen kaikkien syklien aikana, ole ollut niin suurta ryhmää - ja puhun nyt planetaarisessa laajuudessa - joka on valittu siirtymään uuteen valojärjestelmään niin, kuin se tapahtuu tänään. Kenties jotkut teistä ovat huomanneet, etteivät ainoastaan esoteeriset yhteisöt käytä hyödykseen tämän päivän triplaseiskaenergiaa. On monia muitakin järjestelmiä, ja todella uskomme, että myös valta-asemassa oleva mies, Al Gore, ankkuroi tänään erittäin tärkeää universaalia energiaa, mikä on synnyttämässä kollektiivista tietoisuutta, harmonisoimassa sen planetaariseen tietoisuuteen ja jokaiseen elämän järjestelmään siinä. Siksi, jos koskaan olisi päivä, jota juhlittaisiin ennenkuulumattomasti, se olisi tämä päivä.

Rakkaat ystävät, meidän on aika aloittaa energiatyö teidän kaikkien kanssa, ja pyydämme teitä rentouttaman kehonne, kun kaikkia uusia energiajärjestelmiä aktivoidaan. Opastan teidät tämän energiajärjestelmän läpi. Kerron teille tarkasti, mitä tapahtuu. Teidän tarvitsee vain sallia se.

Aloittakaa vetämällä syvään henkeä ja hengittäessänne ulos rentouttakaa kaikki kehonne lihakset (tauko). Jatkakaa syvään hengittämistä ja jokaisella uloshengityksellä rentouttakaa kehonne lihaksia (tauko). Mitä enemmän rentoudutte, sitä vastaanottavammiksi tulette, sitä valmiimpi kehonne on vastaanottamaan (tauko). Sulkekaa silmänne, jos ette ole sitä vielä tehneet. Silmienne sulkeminen symbolisoi sisäänpäin kääntymistä, huomion kiinnittämistä sisäiseen maailmaanne ja niiden energioiden hyödyntämistä, jotka tulevat sisältänne monissa muodoissa ja myös monilla kielillä.

Kun hengitätte sisään ja ulos, saatatte alkaa tuntea lämpötilan kohoavan hienoisesti. Tämä on energiaa, jota vedetään kehoonne ruokkimaan jokaisen sisäisen järjestelmän tietoisuutta uudella energialla. Haluan teidän nyt kutsuvan henkilökohtaisten oppaidenne ja kenen tahansa Mestarin tai valoenkelin olemusta, joka työskentelee kanssanne säännöllisesti (tauko). Kutsukaa parannusenkeliänne, ja toivotamme tervetulleeksi herra Merlinin mahtavan olemuksen. Toivotamme tervetulleeksi herra Saturnuksen mahtavan olemuksen. Toivotamme tervetulleeksi kosmisten vanhempiemme, Isä Jumalan ja Äiti Jumalattaren jumalaiset energiat (tauko). Pyydän teitä kutsumaan kaikki jumalaiset puolenne, jotka ovat täysin hallinnassa, ja laajentamaan valosäikeitä jokaiseen puoleenne, joka on rinnakkaisessa ja vaihtoehtoisessa maailmassa, jotta jokainen osanne saa tämän päivän energian siunaukset.

DNA:nne alkaa värähdellä korkeammalla taajuudella ja niin tehdessään se levittää valokuituja, jotka kytkeytyvät jokaiseen ihmiseen, joka on geneettisesti yhteydessä teihin, mukaan luettuna esi-isänne. Tämä energia laajenee jokaiseen sieluun, joka on geneettisesti yhteydessä teihin ja joka on vielä tulossa fyysiseen inkarnaatioon. Herra Melchizedek aktivoi nyt tähtitetraedrin, joka muodostuu 44 kultaisen valon tasosta (tauko). Hän vetää yhteen kaikki puolet, rinnakkaiset ja vaihtoehtoiset puolenne, täysin hallitut puolenne ja kaikki geneettiset kytkennät. Kaikkea tätä pidetään tässä jättimäisessä tähtitetraedrissä.

Tähtitetraedri itsessään sisältää energiajärjestelmiä, jotka varmistavat, että valo suodattuu chakroihin harmonisella tavalla. Se on myös geometrinen järjestelmä, joka on koodattu niskaanne, erityisesti selkärankanne neljään ensimmäiseen niskanikamaan. Tämä varmistaa sen, että alue, joka tunnetaan "sielunne sijana" pysyy puhtaana ja avoimena vastaanottamaan energiaa niiltä korkeammilta Valonmestareilta, jotka työskentelevät kanssanne ja kauttanne (tauko).

Jotkut teistä saattavat nyt tuntea energian alkavan värähdellä ja joistakin teistä ehkä tuntuu vähän pökerryttävältä. Älkää huolestuko, jatkakaa vain hengittämistä (tauko). Kehonne imee nyt energiaa, jota se ei ole koskaan ennen kokenut fyysisessä ruumiissa. Näihin energioihin olette tottuneet yhdistymään, kun työskentelette valokehossanne. Vain hengittäkää (tauko).

Energia selkärankanne ympärillä alkaa laajentua. Kun se laajenee, aivoselkäydinnesteenne alkaa yhdistyä aina vain suurempaan määrään informaatiota, joka on yhteydessä siihen kultaisen ajan täydelliseen suunnitelmaan, johon olette nyt astumassa (tauko). Kun tätä informaatiota koodataan aivoselkäydinnesteeseenne, aivorunkonne syöttää sen selkäytimeenne (tauko). Aivolisäkkeenne alkaa laajentua ja imeä tätä valoa (tauko). Kun valo siirtyy aivolisäkkeeseen, se syötetään aina hypotalamukseen saakka (tauko). Tämä energia värähtelee ja siirtyy aina uusaivokuoreenne saakka, ja tämä nauhamainen rakenne imee tätä energiaa kuin sieni nestettä (tauko). Jatkakaa hengittämistä (tauko).

Nyt 12 uutta arkkienkeliä tuo olemuksensa tähän tilaan yhdistyen jokaiseen teistä (tauko). Energia lisääntyy (tauko). Jotkut teistä saattavat tuntea lämpötilan kuumenevan. Vain hengittäkää (tauko). Jos joku teistä tuntee energiansa putoavan, alkakaa visualisoida, että punainen valo Äiti Maan kehon ytimestä käärii teidät sisäänsä (tauko). Nyt pyydän teitä toistamaan perässäni seuraavat sanat mielenne hiljaisuudessa:

"Hyväksyn tietoisesti sen voiman ja valon, mitä tulee tänä päivänä. Avaudun tietoisesti vastaanottamaan fotonivalon kultaisia taajuuksia, toivotan tervetulleeksi tietoisen älykkyyden, henkisen älykkyyden ja tunneälykkyyden korkeammat ominaisuudet ja omaksun ne aivan olemukseni ytimeen." Jatkakaa hengittämistä syvään sisään ja ulos (tauko).

"Avaan fyysisen kehoni seitsemän chakraa vastaanottamaan seitsemänkerroksiset Trigonometriset valojärjestelmät sellaisina, kuin herra Merlin on ne luonut." Hengittäkää syvään, kun tätä energiaa nyt sykitään kehonne seitsemään chakraan (tauko).

Kun tämä energia tulee kehoonne Suuren valoveljeskunnan ja -sisarkunnan Suuret Mestarit kokoontuvat tämän tilan ympärille ja alkavat aktivoida 222 kultaista ylösnousemusspiraalia (tauko). Jokainen näistä ylösnousemusspiraaleista imeytyy DNA:hanne, joka on yhteydessä 22 siriuslaiseen chakraanne, ja se yhdistää seitsemänkerroksiset Trigonometriset valojärjestelmät jokaiseen toimintoon kehojärjestelmänne fyysisellä, tunne-, mentaalisella ja henkisellä tasolla (tauko).

Kun näiden 222 kultaisen ylösnousemusspiraalin taajuus lisääntyy, jokainen teistä saa nopeutuneen parannuksen ja sopusoinnun, ja tämä myös aloittaa tämän uuden pyhän paikan aktivoinnin. Tämä on siunaus Suurelta Valkoiselta Veljes- ja Sisarkunnalta, mikä tekee tästä maantieteellisestä, fyysisestä paikasta yhden heidän pyhistä pyhätöistään, mihin heidän kantamansa valo ankkuroituu, mihin ihmiset voivat tulla vastaanottamaan kommunikointia ja muistutuksia siitä voimasta, joka tasapainossa on. Jokainen teistä on valohiukkanen tässä pyhässä aktivointipisteessä, jokainen teistä imee kultaisen ylösnousemusspiraalin, joka on aktivoitu solar plexuksenne voimakeskukseen. Tämä vetää energiaa Äiti Maan ytimestä juurichakraanne, sakraalichakraanne ja solar plexukseenne (tauko).

Tämä nimenomainen pyhä paikka tuo parantavia värähtelyjä näihin kolmeen alempaan chakraan, mikä varmistaa, että kaikki halukkaat sielut ymmärtävät ja saavat ne tietoiset järjestelmät, jotka vaaditaan tasapainon säilyttämiseen. Sielut jotka ovat valmiita vapauttamaan itsensä kiireisen, modernin elämäntyylin vankilasta, vapauttamaan itsensä kuvitteellisen vapaasta maailmasta ja astumaan täysin taivaspalaansa maan päällä, kultaiseen voimaantumisen aikaan. Rakkaat ystävät, jatkakaa syvään hengittämistä sisään ja ulos (tauko).

12 arkkienkeliä siirtyy nyt tähän ryhmään, joka seisoo teidän jokaisen kanssa, ja heidän siipensä alkavat lähettää värähtelyä (tauko). Kehonne reagoi siihen, koska se tunnistaa tämän värähtelyn, omien siipienne esiintulemisen värähtelyn, äänen joka on teille tuttu, lentämisen vapauden ääni (tauko). Kun heidän siipiensä värähtely luo tämän taajuuden eetteriin ympärillänne, enkeli-DNA:nne alkaa ilmentyä kuin siipien kasvamisena, kuin uuden nupun avautumisena auringolle (tauko). Kuvitelkaa kaikkien näiden enkelichakrojen, jotka ovat yhteydessä DNA:hanne, avautuvan, kaikkien näiden sisäisten siipienne aktivoituvan (tauko).

Jokainen enkelichakra sisältää informaation, tiedon ja viisauden järjestelmän, ja se tuo teille tänään muistikuvan tuosta tiedosta, viisaudesta ja informaatiosta, koska todellisuudessa, rakkaat ystävät, te kaikki olette jo ylösnousseet, todellisuudessa ei ole mitään matkaa ylösnousemuksen saavuttamiseksi. Olette jo perillä. Te vain muistatte, että olette jo ylösnoussut valon mestariolento. Hengittäkää tämä tieto kehoonne (tauko).

Suokaa itsellenne hetkeksi haavekuva, että olette ylösnoussut mestari sellaisena, kuin havaitsette ylösnousseen mestarin olevan (tauko). Kun teillä on mielessänne tämä kuva, kehonne solumuisti elpyy ja sisällänne tapahtuu uudelleenkalibrointi, joka tuo lisäenergiaa keskushermostojärjestelmäänne ja vahvistaa sitä (tauko). Energia syöksyy aivolisäkkeeseenne ja tuo energiasyöksy suodattuu umpieritysjärjestelmäänne ja koko fysiologianne energisoituu tiedosta, että todellakin olette kuolematon olento, jolla on voima päättää elämästä fyysisessä tai energeettisessä järjestelmässä (tauko). Kun tämä energia liikkuu kehoonne, jatkakaa mielessänne toistamista:

"Muistan taitoni ylösnousseena mestarina. Tunnistan olevani jo täysin valaistunut mestariolento, ja muistan tämän nyt ja jatkan sen muistamista joka päivä elämäni jokaisessa puolessa, kunnes olen taas täysin tietoinen siitä, kuka olen, en ihmisolentona vaan yhdistyneenä tiedon, valon, rakkauden ja viisauden olentona."

Jatkakaa toistamista mielessänne:
"Muistan olevani täysin voimaantunut mestariolento. Muistan kaikkivaltiaan minä olen -olemukseni, sillä olen tuo kaikkivaltias minä olen -olemus."

Hengittäkää tämä sisään (tauko). Kuvitelkaa sen sekoittuvan elämään kehossanne (tauko). Jos ette pysty tuntemaan mitään, sillä ei ole merkitystä, kuvitelkaa se vain. Kuvitelkaa jokaisen solun kehossanne kokevan tuon valaisevan hetken (tauko). Kuvitelkaa jokaisen kehonne solun saavan oman muistamisen oivalluksen ja jokaisesta valaisevasta hetkestä tulee kultainen hetki, muistamisen hetki (tauko).

Nyt herra Merlin tulee seisomaan aivan eteenne, niin lähelle, että voisitte tuntea hänen energiansa kuumuuden kehoanne vasten, ja hän laajentaa sitä, minkä te havaitsisitte hänen fyysisen kehonsa seitsemäksi chakraksi, ja jokainen niistä yhdistyy teidän chakroihinne. Tapahtuu pyhä yhdistyminen ja jokainen näistä chakrayhdistymisistä alkaa luoda itseensä jumalaisen pyhää spiraalia, jotka yhdistyvät yhdeksi. Tässä yhdistymisessä herra Merlin alkaa lähettää teihin täydessä laajuudessa seitsemänkerroksisen Trigonometrisen järjestelmän voimaa ja alkaa pumpata chakroihinne sitä tietoa, viisautta, oivalluksia ja valoa, jota on maskuliinisessa ja feminiinisessä itsessänne, mikä saa aikaan kultaisen lapsen kehon. Hengittäkää tätä syvään sisään ja ulos (tauko).

Huomaamme joillakin teistä energian, lämpötilan putoavan. Tämä johtuu siitä, että fysiologianne menee eräänlaiseen shokkiin, koska ette ole tottuneet tähän energiaa. Vain hengittäkää ja kaikki on hyvin, minä lupaan (tauko). Kuvitelkaa nyt jokaisen kehonne seitsemästä chakrasta pitävän sisällään jotain, joka vaikuttaa kuin kultaiselta sikiöltä kultaisessa "lapsivesipussissa", ja jumalaisten kosmisten vanhempien yhdistyvän napanuoraan ja heidän tietoisuutensa luo istukan ja heidän energiansa ruokkii tätä sikiötä.

Rakkaat ystävät, tästä päivästä eteenpäin muistatte uskomattomasti ja yhdeksän kuukauden päästä tästä päivästä synnytätte kultaisen lapsen. Toisin sanoen, sisäinen lapsi syntyy olemaan täysin parantunut tietoisuuskeho ykseydessä kanssanne. Näiden yhdeksän kuukauden aikana kehityksen jokainen pidätelty osa, joka on haitannut etenemistänne, muuntuu tietoisella ponnistelullanne, tietoisilla valinnoillanne ja halullanne olla vapaa siitä kuvitteellisen vapaasta maailmasta, jonka olette alkaneet hyväksyä länsimaiseksi elämäntavaksi.

Näiden yhdeksän kuukauden aikana opitte enemmän itsestänne kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana. Otatte takaisin ne voimanne piirteet, jotka olette kieltäneet elämien ajan, sillä tämä voima tekee voimattomaksi jokaisen järjestelmän ja jokaisen tietoisuusrungon, joka on hallinnut maailmaa Kalojen tavalla. Vaatiessanne takaisin voimanne ja seisomalla todella vapaassa maailmassa, voimaannuttavassa maailmassa, puratte kaikki väärän vallankäytön järjestelmät, tosin sanoen vallan väärinkäytön.

Rakkaat ystävät, tämä on ns. uuden rodun alku, uusien olentojen rodun, ja te olette tämä rotu. Olette nyt muuntumassa heikkojen ihmisten järjestelmästä voimaantuneiden ihmisten järjestelmään, jotka tietoisesti kokevat elämän ihmisjärjestelmää. Se minkä olette tänään toivottaneet tervetulleeksi elämäänne herra Merlinin Trigonometrisen valojärjestelmän kautta, takaa teille vanhan loppumisen. Olette valinneet tulevaisuutenne suunnan. Tämä on aikaa, jolloin aidalla istujien on valittava, ja seuraavien yhdeksän kuukauden aikana tämä on polttopisteessä. Kaikille ihmisille esitetään tämä tilaisuus, sillä näin tasapaino syntyy.

Vetäkää syvään henkeä sisään ja uloshengittäessänne herra Merlin alkaa aktivoida seitsemänkerroksista Trigonometristä valojärjestelmää kaikkiin chakroihinne violettien liekkien muodossa (tauko), ja hän asettaa nyt ametistikristallipallon kruunuchakraanne, mikä valaistuu välittömästi ytimeltään ja laajentaa kruununne energiaa, ja se laajenee ja laajenee (tauko). Tämä laajentuminen on symboli sen valinnasta vastaanottaa kosmoksenne siunaukset ja älykkyys, kosmoksen joka on sisällänne ja kosmoksen joka on ulkopuolellanne.

12 arkkienkeliä tulee jokaisen teidän luokse ja alkaa kirjailla pyhiä symboleita kruunuchakranne päälle (tauko). Nämä pyhät symbolit liittyvät enkeli-DNA:hanne, mikä luo kommunikointijärjestelmän sisäisistä maailmoistanne enkelivaltakuntiin sekä arkkienkelivaltakuntiin. Tämä luo uuden kommunikointitavan sisältä ulos.

Tämä kommunikointijärjestelmä on kuitenkin tietoinen, ja chakrojen välityksellä opitte sen valtavan voiman, joka on taiassa, ihmeissä ja ilmentämisessä, sillä enkeli-DNA:nne, enkelichakranne ja seitsemänkerroksinen Trigonometrinen valojärjestelmä ovat henkilökohtainen portaalinne seitsemänteen maailmankaikkeuteen, seitsemännen maailmankaikkeuden lähettiläisiin, mitä jokaisesta teistä tulee. Siellä koette valtavan kosmisen kvanttitietoisuuden, universaalin kvanttitietoisuuden ja voiman, joka on niissä kvanttiulottuvuuksissa, jotka innoittavat teitä ja ohjaavat teitä tässä uudessa elämistavassa mestariälykkyyden voimaantuneena olentona. Hengittäkää tämä nyt itseenne (tauko).

Joka kerta hengittäessänne sitä sisään sanotte sille "kyllä", hyväksytte sen ja kun näin teette, Suuri Valon veljes- ja sisarkunta alkavat laulaa voimaantumisen ääniä, ja nämä äänet luovat värähtelyjä, jotka imeytyvät ihonne huokosiin. Jokainen henkäys vetää sitä olemuksenne ytimeen ja teistä tulee kultaisen tietoisuuden pyhä keho (tauko). Mitä enemmän sanotte "kyllä", sitä helpompaa on antautua. Vain ottakaa vastaan (tauko). Säiliöstä joka olette, alkaa nyt tulla astia, joka kautta tämä energia, tämä informaatio ja symbolinen taajuus kanavoituu (tauko).

Jokainen teistä tässä ja nyt saa kohonneen informaatio- ja energiatason, mikä vie henkilökohtaisen, ainutlaatuisen kanavointikykynne korkeammalle tasolle, mikä siirtää kaikki kanavointikyky-yhteytenne Kalojen tietoisuuden toimintamallista kultaisen valon toimintamalleihin (tauko). Te kaikki olette kanavia ja seuraavien yhdeksän kuukauden aikana tulette löytämään voiman, joka on sisällänne tänä kanavana. Alatte tietoisesti tietää jumalaisen lahjanne ja sen, että käsillä on ennenkuulumaton aika sen käyttämiseksi.

Ne teistä, jotka olette pelänneet kanavointikykynne voimaa riippumatta sen luonteesta tai tekemistavasta, teitä pidetään kultaisessa tähtitetraedrissä, missä herra Melchizedek, herra Merlin ja herra Saturnus sekä minä herra Kuthumi, seisovat yllänne seuraavien 17 vuorokauden ajan. Koette tällöin hyvin kehittyneen ja nopeutetun sen menneen toimintamallin järkytyksen, trauman ja pelon puhdistuksen, joka liittyy itsenne täydelliseen ankkuroimiseen ja voimaannuttamiseen kosmisten energioiden jumalaiseksi kanavaksi, sillä nämä kauttanne toimivat kosmiset energiat varmistavat, että massatietoisuus valitsee täydellisen itsevoimaantumisen ja kultaisen toimintamallin kaikissa muodoissaan. Teidän aikanne on koittanut, rakkaat ystävät, aikanne loistaa on käsillä ennenkuulumattomalla tavalla. Tämä merkitsee sitä, että teillä on vain 17 päivää jäljellä tekosyiden käyttämiseen, ei enempää. Tiedän, että olette valmiita tähän ja tiedän sen siitä, että olette täällä tänään.

Koette kehossanne olevien pelkomallien poistamisen ja muuntamisen. Koette sen fyysisesti niin, että se mitä pelkäätte sisällänne ja heijastuu pelkoina fyysiseen maailmaanne, liikkuu pois, ovia avautuu ja toimintamallit kirjaimellisesti avautuvat toivottamaan teidät tervetulleeksi tuohon uuteen olemistapaan. En pysy selittämään teille, miten tavatonta ja loistavaa aikaa tämä on. Voin vain osoittaa sen teille, ja ainoa tapa, jolla voin osoittaa sen teille, on se, että olette valmiita sallimaan sen, sanomaan sille "kyllä" ja luottamaan täysin itseenne, luottamaan ehdottomasti ja hyväksymään täysin sen, että olette yhtä kosmisten vanhempiemme kanssa, ja yhdeksän kuukauden kuluttua olette tuo kultainen lapsi, joka ilmestyy esiin.

Se fyysinen maailmankin, jossa olette, käy muutosta läpi. Tämä on tärkeintä aikaa joulukuuhun 2008 valmistutumista varten. Tapahtuu asia, jota mielelläni kutsun ylösnousemuksen toiseksi aalloksi, ja tuolloin jokainen teistä ottaa asemansa voimaantuneena astiana ja antaa osansa sille loppuvaiheelle, jolloin lopullinen kultainen aika ankkuroituu tietoiseen evoluutiojärjestelmään. Kaikki teistä kanavoivat, toisin sanoen luovat ja kanssaluovat sitä, mitä elämä on vuonna 2012, sillä tuosta ajasta ei ole kirjoitettu mitään. Tuosta ajasta on erittäin vähän profetioita yksinkertaisesti sen vuoksi, että te olette profeettoja, te olette sen taian ja niiden ihmeiden mestari-ilmentäjiä, jotka ovat elämäänne ja elämää yleisesti ottaen vuonna 2012. Eikä tämän elämän tarvitse odottaa toteutuakseen vuoteen 2012 saakka, se on nyt, jos sanotte sille "kyllä".

Niin rakkaat ystävät, herra Merlin on nyt valmis saattamaan teidät seuraavalle energiatasolle, mikä laajentaa kruunuchakraanne. Käyttäkää mielikuvitustanne tuon valon imemiseksi kehoonne. Se kanavoidaan kauttanne ja Äiti Maan keho imee sitä, niin että jokainen chakra hänen kehossaan reagoi tähän valoon (tauko). Vetäkää syvään henkeä nyt ja kuin hengitätte ulos, seitsemänkerroksinen Trigonometrinen valojärjestelmä syöttää Äiti Maan kehoa, ja se ankkuroituu hänen kehonsa jokaiseen chakraan ympäri planeettaa (tauko). Jokainen ottamanne henkäys hapettaa Trigonometrisen järjestelmän violetteja liekkejä (tauko). Jokainen ottamanne henkäys hapettaa liekkejä Äiti Maan kehossa. Näin kaikkea elämää siunataan tällä lahjalla (tauko). Nyt kehonne tarvitsee jonkin aikaa näiden energioiden imemiseen. Herra Merlin valvoo tätä uudelleenkalibroitumista, kun minä jatkan puhumista kanssanne. Pitäkää silmänne suljettuina ja keskittykää vain hapettamaan kehoanne (tauko).

Rakkaat ystävät, tasapaino, jonka nyt näette, on todellisuudessa tärkein tiedostettavanne ominaisuus, erityisesti elämäntyylinne tasapaino. Tänä aikana itä ja länsi sulautuvat täysin yhteen, sillä niiden kohtaamisessa syntyy todellinen tasapaino. Teidät vieroitetaan tavasta luottaa vekottimiinne, jotka eivät vapauta teitä tasapainottamaan elämäntyyliänne, jotka luovat teille lisää aikaa tehdäksenne teistä kiireisiä. Teillä kuitenkin on mahdollisuus hyödyntää uudenaikaisen teknologian järjestelmiä antaaksenne todella aikaa vetäytymiseen.

Olen sanonut aiemmin, että lepoaika, vetäytymisaika on elintärkeää. Kun vetäydytte, kohtelette itseänne jollain vaadittavalla tavalla. Toistatte vetäytymistä, koska teidän on jatkettava itsenne vetämistä pois. Kaksi päivää kuukaudessa on minimi, kaksi täyttä vuorokautta. Ihanne olisi neljä, sillä silloin hoivaatte ja tuette neljää alempaa kehoa, fyysistä, tunne-, mentaalista ja henkistä kehoa. Ilman tuon vetäytymisajan ottamista kehostanne tulee taas stressin myrkyttämä ja suistutte tasapainosta, huomaatte pyörivänne ympyrää, tunnette itsenne epäselväksi ja sairaaksi, koska stressi näännyttää uusaivokuoren, aivolisäkkeen ja keskushermostojärjestelmän, mikä merkitsee koko fysiologianne nääntymistä. Sitten ette pysty toimimaan, minkä tuloksena on vaivoja ja sairautta.

Rakkaat ystävät, kaikki elämässä ympärillänne muuttuu. Kaikki järjestöt jotka vaativat teiltä tiettyä käyttäytymistä, kaikki järjestöt jotka ovat asettaneet lakeja, jotka eivät ole sopusoinnussa kosmisen, universaalin ja galaktisen totuuden kanssa, hajoavat. Ja te tuotte esiin noita totuuksia kuuntelemalla sisäistä ääntä, kuuntelemalla kaikkia kommunikointitaajuuksia, jotka ilmentyvät sisällä, ja vaikka se tuleekin sisältä, se voi saada huomionne ulkoisessa maailmassa symbolien, äänen, näkökyvyn, maun ja hajun välityksellä, joten käyttäkää kaikkia aistejanne.

Avioliittoja ja lukuisia suhteita hajoaa valonnopeudella. Syynä on se, että avioliitto oli vääristynein järjestelmä, mitä on luotu. Laki joka ei tukenut ihmisen suurempaa hyvää. Avioliitto sellaisena kuin te sen tunnette, perustuu Kalojen kontrolloinnin, rajoittamisen ja vangitsemisen toimintamalliin. Uusi yhteenliittymistapa toimii täysin nyt-hetkessä ja kaikki ihmiset opettelevat näitä järjestelmiä. Hyvin monet ihmiset ovat murtuneet syyllisyyden, havaitun pettämisen, hylkäämisen ja trauman tuloksena.

Nämä kokemukset tapahtuivat, koska ihmiset ovat erossa itsestään. Ihmiset ovat uskoneet, että heidän elämässään on oltava toinen täydentämässä heitä, vahvistamassa heidän itsearvostustaan, itsetuntoaan ja siksi heistä on tultava tuon toisen omaisuutta, heidän on kiellettävä luontaiset vaistonsa rakastaa ja katsoa useampaa kuin yhtä ihmistä. Tämä ei merkitse sitä, että ette voi koskaan olla uskollisia vain yhdelle. Se merkitsee sitä, että vääristymät ympärillänne ovat aiheuttaneet vakavia vahinkoja niin, että silloin kun ihminen tuntee vetoa toisen rakastamiseen, ihmisen laki sitoo hänet kuitenkin yhteen henkilöön. Sen tuloksena ilmentyvä syyllisyys ja trauma ovat hyvin tuhoavia.

Ihmisen vallassa on rakastaa jokaista ihmistä maan päällä. Se on teidän vallassanne eikä kyse ole vain teistä. Teistä on monia puolia ja tunnette vetoa noita puolianne kohtaan ja haluatte toisinaan yhdistyä fyysisesti joidenkin noiden puolien kanssa. Ihmiskunnan tunnekypsyys ei ole kuitenkaan vielä sellaisella tasolla, jotta se ymmärtäisi, ettei yksiavioisuus ole ainoa tapa elää ja ettei se, että ihminen innostuu rakastamaan toista, toista ja taas toista samanaikaisesti, merkitse sitä, ettei hän ole tuon ihmisen rakkauden arvoinen. Tästä tulee nyt ihmiskunnan suurin haaste, sen näkemisestä, ettei rakkautta voi tukahduttaa muutamalla valalla, jotka on tehty toisten kuolevaisten edessä.

Minun täytyy nyt käsitellä tätä vähän yksityiskohtaisemmin, koska tämä on osa tasapainojärjestelmää, ja se on tärkeä kysymys, joka on tänä aikana miljoonien ihmisten mielessä ja sydämessä planeetallanne. Kun tapaatte jonkun ja rakastutte häneen, olette tietyssä kehityksenne jaksossa. Joka viides vuosi koko järjestelmänne käy läpi muutoksen, erityisesti mentaalisella ja tunnetasolla. Henkisiä muutoksia tapahtuu koko ajan. Jos pari ei käy läpi yhdessä elämäntyylinsä, asenteidensa, uskomusjärjestelmiensä ja havaintotapansa uudelleenjärjestelyä, mikä mahdollistaa tuon muutoksen, ristiriidasta tulee heidän suhteelleen luontaista ja tuo dynamiikka aiheuttaa aina vain lisää vahinkoa.

Koskaan ei otettu harkintaan, että sielut saattaisivat valita toisen kanssa sopimuksen, joka kestäisi muutaman viikon, muutaman kuukauden, muutaman vuoden ja joskus koko elämän. Sitä ei koskaan harkittu, minkä vuoksi sanomme, ettei vanhan toimintatavan avioliitto tue yksilön suurempaa hyvää. On laadittu sellaisia lakeja, että jos päättäisitte jättää sitoumuksenne, helvetti pääsisi valloilleen, koska te lupasitte Jumalalle rakastaa ja totella myötä- ja vastoinkäymisissä, sairaana ja terveenä, vaikka mies hakkaisi teistä paskat pihalle, kyllä! Joskus nainenkin tekee sen, olemme olleet todistamassa.

Rakkaat ystävät, tämä on teille aika ajatella ja tunnustella itseänne. Onko siinä järkeä, että vannotte sellaisen valan jollekin ihmiselle tänään, että vietätte hänen kanssaan loppuelämänne, kun ette edes tiedä, mitä elämässänne huomenna tapahtuu? Voitte tehdä tuolle ihmiselle sitoumuksen, että pysytte hänen kanssaan niin kauan, kun te molemmat niin valitsette. Se on täysin eri asia, ja tässä syntyy tasapaino. Sanon tämän siksi, että ihmisistä tulee voimakkaampia sisäisessä voimantunteessaan.

Olette oppimassa, ettei onnenne riipu kenestäkään muusta kuin teistä itsestänne. Muistatte, että kaikki alkaa teistä ja loppuu teihin. Siksi sen, onko teillä kumppani vai ei, ei pitäisi määritellä sitä, oletteko onnellinen vai ette. Ajatelkaa siis tätä ja se suodattuu monille muillekin elämänne alueille, sillä tämä on yksi suurimmista askeleista sen ymmärtämisessä, miksi olette niissä suhteissa, missä olette - ei vain suhteessa elämänkumppaniin, vaan kaikissa suhteissa. Onko se keskinäistä riippuvuutta? Mitä teidän molempien tarvetta se ruokkii? Onko se tunnepuolen, mentaalista, verbaalista, fyysistä tai energeettistä hyväksikäyttöä? Kuten sanoin, teidän on aika ajatella ja tunnustella itseänne. Kun käännytte sisäänpäin ja saatte tuon vastauksen itsellenne, pystytte tekemään ne muutokset, jotka täytyy tehdä, ja juuri tällä alueella herra Saturnus opastaa teitä.

Niin, rakkaat ystävät, jotkut teistä eivät hapeta kehoaan kunnolla. Voimme nähdä energioiden tulevan tasapainottomiksi. Hengittäkää syvään sisään ja ulos (tauko). Kiinnittäkää nyt huomionne takaisin herra Merliniin (tauko). Jos keskittyessänne olette valmiita ja halukkaita, ilmaiskaa sydämessä tahtonne, että jokainen elämänne alue, joka ei ole tasapainossa, paljastuu teille tietoisesti, armollisesti ja täysin harmonisin ja taianomaisin tavoin (tauko). Pyytäkää, että teitä opastetaan, tuetaan ja ohjataan tietoisesti siinä, mihin toimiin täytyy ryhtyä, jotta jokainen elämänne alue saatetaan tasapainoon armollisesti, täysin harmonisin ja taianomaisin tavoin (tauko). Pyytäkää herra Saturnusta paljastamaan teille ne rakenteet, jotka pitävät teitä vankinaan, ja mahdollistamaan niiden poistaminen armollisesti ja täysin harmonisin ja taianomaisin tavoin (tauko). Nyt haluan teidän toistavan sydämessänne 22 kertaa affirmaation "Tasapaino on valintani." (tauko)

Kutsukaa tulielementtiä (tauko). Kuvitelkaa liekkejä kaikkialle ympärillenne, ja nämä liekit polttavat harhakuvien verhot, kaikki harhakuvat, jotka pitävät teitä tasapainottomuuden tilassa (tauko). Haluan teidän nyt kuvittelevan herra Saturnuksen tulevan seisomaan viereenne. Voitte tuntea hänen energiansa kuumuuden selkäänne vasten (tauko). Hyvin lempeästi hän asettaa oikean kämmenensä niskanne alueelle ja hänen oikean kämmenensä chakra avautuu ja voimakas energia-aalto tulee täyttämään aivonne ja kulkemaan ylös ja alas selkärankaanne (tauko).

Luurankonne on kehonne rakenne. Tämä energia siirtyy anatomiaanne, kehonne rakenteisiin, jotka heijastuvat elämässänne, jotka vaikuttavat anatomiaanne. Herra Merlin ruokkii kehonne, fysiologianne toimivuutta, joten herra Saturnus ja herra Merlin luovat tämän voimakkaan energiarungon ympärillenne tukemaan anatomiaanne ja fysiologiaanne, rakenteitanne ja toimivuuttanne. Tämä saa aikaan kaikki tarvittavat muutokset nyt ja seuraavien yhdeksän kuukauden aikana. Se varmistaa, että siirtymä tapahtuu, että kaikki Kalojen toimintamallijäämät muuntuvat. Se vapauttaa teidät olemaan ihmisolento maan päällä sellaisena, kuin olette taivaassa.

Oleminen ihmisolento maan päällä sellaisena, kuin olette taivaassa, ei merkitse sitä, että teidän on käyttäydyttävä pyhimysmäisesti, sillä se olisi totuutenne kieltämistä. Se merkitsee oman totuutenne seuraamista, spontaanisti elämistä, sen kunnioittamista minkä uskotte olevan totta; toisin sanoen sen tekemistä, mitä pidätte parhaana hetkessä kunnioittaen omaa ja kaikkien toisten elämää. Oleminen ihmisolento maan päällä sellaisena, kun olette taivaassa, merkitsee sitä, että nauratte elämälle, että hyväksytte kaikki omituisuutenne. Sallitte itsenne olla typerä, lapsenomainen, vakava jos on tarvetta. Sallitte itsenne nauraa, itkeä, nauraa ja itkeä, olla tuomitsematta itseänne tai muita, omistaa elämänne omana luomuksenanne, leikkiä sillä, luoda sen uudelleen, lisätä, vähentää, remontoida, uudistaa sitä aivan, kuin tekisitte kodillenne. Tunnustamalla elämänne jumalaiseksi luomukseksenne, teillä on voima muuttaa sitä koska tahansa. Silloin kun syytätte toista luomukseenne vaikuttamisesta tai siihen sekaantumisesta, heikennätte omaa voimaanne, estätte kykyänne muuttaa tuota luomusta ja valita tasapaino.

Vetäkää nyt syvään henkeä, herra Saturnus asettaa vasemman kämmenensä selkärankanne tyveen aktivoimaan toisen voimakkaan energia-aallon juurichakraanne. Se siirtyy maahan ja ylös selkärankaanne pitkin samanaikaisesti, ja tämä maadoittaa teidät nyt maahan täysin sellaisena, kuin olette taivaassa (tauko). Ne teistä, jotka pelkäävät maan päällä olemista, vedämme energianne herra Saturnuksen energioiden läpi ankkuroimaan teidät, sillä ette voi luoda fyysisessä maailmassa, jos ette ole maadoittuneet fyysiseen maailmaan. Ette voi vetää taivaasta maan päälle tarvitsemaanne, jos ette ole maadoittuneet maahan.

Juurichakranne on maatekijänne, maadoittava tekijänne, ja voidaksenne luoda haluamanne ja ansaitsemanne elämän, teidän täytyy toimia fyysisessä maailmassa, teidän täytyy olla maan päällä, teidän täytyy olla täällä tietoisena, teidän täytyy osallistua elämään. Tämän tekemällä teillä on täysi voima luoda kaikki, mitä tarvitsette, eikä teidän tarvitse elää päivääkään niukkuudessa. Silloin kun huomaatte kokevanne puutetta, kun huomaatte, että ette koe elämän virtaavan taloudellisesti tai muuten, niin te ette ole maadoittunut. Juurtukaa takaisin maahan ja käskekää, että kaikki se, mikä on jumalaisella oikeudella teidän, tulee luoksenne, koska tällä planeetalla on saman verran jokaista ihmistä varten. Hengen maailmassa ei ole ehdottomasti mitään rajoituksia.

Avatkaa nyt koko järjestelmänne vastaanottamaan Lähteen ääretöntä runsautta, sillä tämä on taian, ihmeiden ja ilmentämisen energiaa. Tämä on kvanttikosmoksen energiaa ja voitte yhdistyä siihen ja voitte ottaa siitä, koska se korvautuu jatkuvasti (tauko). Valuttakaa nyt tästä ehdottomasti kaiken luomisen äärettömästä Lähteestä ja sen järjestelmistä täytettä kaikille elämänne alueille (tauko). Nyt minä, Kuthumi, punon uuden välittävän energian juuri- ja kruunuchakranne välille, energian joka lisää yhteyttänne Äiti Maahan ja kosmokseen (tauko).

Niin se on, että tänä päivänä olette saaneet sen, mitä olette pyytäneet. Jokainen lähettämänne rukous on kuultu, jokainen tahdonilmaisunne on tunnistettu, jokainen pyyntönne täytetty. Teidän pelkonne tai rajoituksenne estävät teitä saamasta ja kuulemasta. Siksi elämällä tasapainoista, fyysistä elämää, joka on tunnetasapainoa, mentaalista tasapainoa ja henkistä tasapainoa, saatte kaiken, mitä sielunne haluaa ja vaatii tyydyttävän ihmiselämän varmistamiseksi, elämän elämiseksi mukavasti, kaikkien fyysisten ja aineellisten tarpeidenne tyydyttämiseksi. Tässä tilassa hallitsette jatkuvasti sen, mitä tarvitsette tunne-, mentaaliselle ja henkiselle tasolle.

Teidän ei ollut koskaan tarkoitus harhautua fyysiseen puutteeseen tai menetykseen. Voitte siis luoda mukavan fyysisen ympäristön, jotta voitte keskittää huomionne sen hallitsemiseen, mitä olette päättäneet hallita tunne-, mentaalisella ja henkisellä tasolla, mistä tulee automaattisesti fyysisen todellisuutenne osa. Kuljette nyt eteenpäin uuden maailman johtajina auttaen niitä, jotka eivät vielä ymmärrä uusien tapojen toimintoja. Opastatte heitä, opetatte heitä. Teette tämän tekemällä sen itsellenne, johtamalla esimerkillänne.

Herra Merlinin ja herra Saturnuksen energiat yhdistyvät nyt kuin DNA:n kaksoiskierteeksi (tauko). Kuusi näistä kaksoiskierteistä ilmentyy nyt sisällenne; kolme niistä symbolisoi herra Merlinin energiaa ja kolme herra Saturnuksen energiaa, ja nämä voimat työskentelevät yhdessä (tauko). Ollessanne tässä voimakkaassa energiajärjestelmässä, pyydämme teitä esittämään itsellenne muutamia hyvin tärkeitä kysymyksiä, jotka auttavat teitä määrittelemään, mitkä elämänne rakenteet toimivat ja mitkä ei.

Ensimmäinen kysymys on: "Olenko onnellinen?" (tauko) Jos vastaus on jossain kohtaa "ei", kysykää itseltänne: "Mistä olen onneton?" (tauko) Se mistä tahansa olettekin onneton, on rakenne, joka ei enää palvele teitä, joka ei toimi teillä. Tämä merkitsee sitä, että koska olette tietoinen siitä, olette valmiita ryhtymään toimiin, muuttamaan sitä ja näiden energiajärjestelmien ollessa paikoillaan teitä tuetaan muuttamaan se. Herra Saturnuksen energia on paikalla ja sitoutuneena teihin. Hänen sitoutumisensa ja lupauksensa teille on sen varmistaminen, että ette lankea mihinkään tekosyyhyn, joka vakuuttaa teille, että teidän on jäätävä jonkin tasapainottomassa maailmassa elävän mukavuusalueen epämukavuuteen.

Herra Merlin ja herra Saturnus osoittavat teille tien pois noista järjestelmistä. Teidän on kuitenkin oltava valmiita lopettamaan kieltäminen, ryhdyttävä toimiin ja uskottava, luotettava, että astutte totuuteen, tasapainoon ja siihen, mikä ravitsee elämäänne, elämää jossa kukoistatte. Nämä ovat erittäin yksinkertaisia kysymyksiä, joita voitte esittää itsellenne päivittäin. Se paljastaa teille ne rakenteet, jotka eivät enää palvele teitä. Jos havaitsette itsellenne olevan vaikeaa murtautua ulos noista rakenteista, niin kysykää itseltänne: "Mitä pelkoa tämä väärä rakenne ruokkii? Mitä harhaista uskomusjärjestelmää tämä rakenne pitää paikoillaan?" Toisin sanoen, mitä saatte siitä?

Monet ihmiset tuntevat mieluummin jatkuvaa kipua muistuttamaan elossa olemista, kuin ottavat riskin murtautua ulos vanhasta tavasta, sanoisimmeko, että ottavat riskin tuon pelon menettämisestä, koska se auttaa heitä tuntemaan olevansa elossa. Tuosta pelosta on tullut identiteetti. Luotammekin teihin siinä, että tiedätte kaikkien epäilyksen varjojen tuolla puolen, mikä elämänne alue tulee muuttumaan, mitkä rakenteet on purettava, ja tiedätte sydämessänne, että sen tapahtuminen on ok, koska teidät on viety paikkaan, joka ravitsee teitä, joka heijastaa totuuttanne ja joka itse asiassa on vapaa maailmanne.

Niin rakkaat ystävät, kosmiset vanhempamme alkavat nyt suihkuttaa päällenne siunauksia. Nämä siunaukset imetään kehonne rakenteeseen fyysisesti, tunnepuolella, mentaalisesti ja henkisesti, imetään energiakenttänne magneettitaajuuteen (tauko). Herra Saturnus ja herra Merlin jäävät tällä tavalla yhteyteen kanssanne seuraavien 17 vuorokauden ajaksi. Kollektiivinen energiamme ja se kollektiivinen energiarunko, joka on luotu tänään arkkienkelien, Suuren Valkoisen sisar- ja veljeskunnan ja jokaisen muun teihin yhteydessä olevan valo-olennon kanssa, pitää teitä sisällään seuraavien yhdeksän kuukauden ajan varmistaen, että kultainen lapsi syntyy täysin tietoisena mestariasemastaan. Ottakaa vastaan tämä hyvin voimaannuttava aika oppiaksenne tuntemaan itsenne paremmin ja löytääksenne elämäntotuuksia.

Nyt on aika kiittää kaikesta, mitä olette saaneet. Tuntekaa kehonne tulevan virtaavaksi ja yhdistyvän kaikkien näiden energioiden kanssa, ja tämä virta kulkee jokaisen elämänne alueen läpi jokaisella sen olemassaolon tasolla sekä rinnakkaisissa ja vaihtoehtoisissa todellisuuksissanne. Jokainen, joka on kanssanne yhteydessä energeettisesti ja geneettisesti, kokee hyvin samanlaisia muutoksia, ja tämä on yksi tapa, jolla kannatte valoa ja kuljette johtajana tehden tietä perässä tuleville.

Kiittäkää itseänne tämän roolin ottamisesta (tauko). Kiittäkää jokaisesta tilaisuudesta, joka teillä on ollut elämässänne voimanne tunnistamiseen. Joskus tämän on täytynyt tapahtua sellaisen valinnan kautta, että synnyitte hyväksikäyttävään suhteeseen vanhempienne kanssa. Tämä hyväksikäyttö on paljastanut teille, missä teidän vahvuutenne on. Sinnikkyys on kenties yksi niistä. Vahvuus tietää se, mitä haluatte, huolimatta siitä, mitä kaikki muut sanovat. Heidän tietämättömyytensä on antanut teille lahjan etsiä totuutta ja niin tehdessänne olette löytäneet sen.

Jokainen este, rajoitus, tuska, loukkaus, pettäminen, trauma on antanut teille lahjan tietää enemmän itsestänne ja elämästä, tunnistaa vahvuutenne. Ajatelkaapa sitä, että jos jokin noista asioista ei olisi tapahtunut, olisitteko siinä, missä nyt olette? Tietäisittekö itsestänne sen, mitä nyt tiedätte? Siis sen sijaan että velloisitte itsesäälissä, että itkisitte "voi minua" -äänellä, karistakaa pois tuo arka paikka ja juhlikaa noita hyväksikäyttäviä vanhempia, iloitkaa heistä, sillä he antoivat teille elämänne suurimmat lahjat. He osoittivat teille, miten voimakas voitte olla, miten voimakas olette. He auttoivat teitä yhdistymään voimaanne ja mahdollisuuksiinne.

Tämä on siis uuden tarinan kirjoittamisen aikaa, tarinan niistä lahjoista, jotka syntyivät surkeasta elämästänne, surullisesta tilastanne, jossa olette olleet ties kuinka monia vuosia, sillä rakkaat ystävät, siitä tulee avaimenne vapauteen, avaimenne kosmokseen, koska millään menneillä kokemuksilla ei ole valtaa estämään teitä siirtymästä eteenpäin. Ja kiittäessänne saamistanne lahjoista, olette vapaa. Ottakaa siis aikaa kirjoittaaksenne uuden tarinan, tarinan elämästä sellaisena, kuin sen valitsitte olevan.

Vetäkää syvään henkeä. Kun hengitätte ulos, päästäkää vain irti kaikesta jännityksestä kehossanne. Sallikaa nyt triplaseiskaenergioiden täysin yhdistyä jokaiseen kehonne järjestelmään fyysisesti, tunnepuolella, mentaalisesti ja henkisesti ja tunnustakaa, että olette jumalainen portaali taian, ihmeiden ja ilmentämisen kosmiseen kvanttimaailmaan (tauko). Tunnustakaa, että olette jumalainen kanava ja kaikkivaltias kanssaluoja (tauko).

Käyttäkää nyt hetki siunataksenne maata niin, kuin teitä on siunattu (tauko). Visualisoikaa näiden siunausten heijastuvan kaikkiin ympärillänne ja siunaavan jokaista ihmisolentoa tällä planeetalla niin, kuin teitä on tänään siunattu, ja ulottakaa nämä siunaukset jokaiseen elävään elämänmuotoon (tauko). Kiittäkää jokaista kanssasisartanne ja -veljeänne, jotka ovat valinneet kulkevansa vapautumisen polkua (tauko). Kunnioittakaa jokaista, jonka tunnette ja jota ette tunne, joka on valinnut astuvansa ulos uhritietoisuudesta ja valinnut voimaantumisen (tauko). Kiittäkää kaikkia tämän planeetan valotyöntekijöitä, jotka ovat valinneet seisovansa yhdessä tehden tällaiset päivät mahdollisiksi ja ne tavattomat siunaukset ja lahjat, joita he ovat (tauko).

Ja nyt tämä saattaa olla vastahakoinen kiitos joillekin teistä, mutta kiittäkää itseänne siitä, että päätitte inkarnoitua ihmiseksi maan päälle tänä aikana, koska jos te ette, rakkaat ystävät, olisi tehneet niin, se mitä tänä päivänä tapahtuu, ei ehkä olisi tapahtunutkaan. Suostuitte tekemään työtä tätä kohti ja kunnioititte tuota sopimusta, ja kiitämme teitä siitä. Siksi seisomme aina hyvin lähellä varmistamassa, että ette ole yksin, muistuttaen teille, miten syvästi teitä rakastetaan, ja että aina on näkymättömiä käsivarsia kantamassa ja lohduttamassa teitä. On niin sanotusti monia palkkioita ponnisteluistanne tällä tiellä, siunauksia ns. "40 vuodestanne erämaassa".

Rakkaat ystävät, piehtaroikaa valon voimassa, olkaa luoksenne tulevan valon sokaisemia pimeydelle, ilmaiskaa ilon kyyneliä tietäen, että valitsemanne valo on jumalaista ja yhtä tarkoituksen kanssa ja on aina ollutkin, ja että nyt teidän on aika päästä elämänne ohjelmaan ja elää sitä täysimmillään.

Alkakaa vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne varmistaen, että maadoitutte täysin fyysiseen kehoonne.

Tämän tapahtuessa pyydämme teitä asettamaan vasemman kämmenenne juurichakrallenne ja oikean kämmenenne kruunuchakrallenne ja siunaamaan nämä chakrat sillä, mitä valitsettekin, ja tunnustamaan "niin ylhäällä kuin alhaalla". Tunnustakaa, että päätätte elää elämäänne maan päällä sellaisena, kuin se on taivaassa, juuressa ja kruunussa (tauko). Siirtäkää nyt vasen kämmen sakraalichakraanne ja oikea kämmen kolmanteen silmäänne, ja siunatkaa nämä chakrat tunnustaen, että päätätte olla vastaanottavainen ja kanssaluoda sisäisen vision ja inspiraation avulla, ja sisäisen visionne kautta voitte antautua elämän virralle (tauko).

Siirtäkää vasen kämmen solar plexukseenne ja oikea kämmen kurkullenne siunaten nämä chakrat, miten tahansa valitsettekin, tunnustaen, että äänenne on voimanne, että olette voimaantunut vahva olento, jolla on oikeus ilmaista totuuttaan, puhua totuuttaan ja tulla kuulluksi, että äänenne voima voi parantaa teidät, vapauttaa teidät ja olla voimatyökalu, jota ei koskaan käytetä vahingoittamaan tai hyväksikäyttämään toista millään tavalla (tauko).

Siirtäkää lopuksi molemmat kämmenet sydänchakrallenne siunaten tämän chakran sillä, mitä tahansa valitsettekin. Niin tehdessänne tunnustakaa, että kykenette rakastamaan jokaista ihmistä tällä planeetalla, jokaista olemassa olevaa elämän organismia. Tunnustakaa, että itse asiassa olemuksenne kokonaisuus on rakkautta ja kiellettynä rakkautena oleminen tai rakastamisen estäminen eivät ole normi. Jumalainen luonteenne on reagoida ja rakastaa, avautua ja vastaanottaa rakkautta. Niin se on ja tulee aina olemaan (tauko).

Kietokaa nyt käsivarret itsenne ympäri ja rakastakaa itseänne. Kuin te pidätte itseänne rakkausolemuksessa, mekin pidämme teitä, pidämme kaikkea elämää. Jälleen kerran kiitämme teitä.

Olen Kuthumi, kultaisen rakkauden ja viisauden säteen chohan, ja tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa.

Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Ei kommentteja: