WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Aurinkoenkeli

 

Aurinkoenkeli, solar angel, the self, Itse.


Aurinkoenkeli on läsnäolon enkeli. Alice Bailey kirjoittaa, että aurinkoenkeli on sielumme itse.

Asger Lorentsen kirjoittaa, että meillä jokaisella on aurinkoenkeli, joka työskentelee sielun kanssa pitäen huolta siitä, että suunnitelmamme toteutuvat.

On myös sanottu, että joskus ihminen itse on niin korkea-arvoinen enkeli, ettei hänellä ole omaa aurinkoenkeliä. Tällaisia tapauksia arvellaan olevan kuitenkin todella harvoin, mahdollisesti suurimmat henkiset opettajat tai suurmiehet kuuluvat tähän ryhmään.

Lähde: Rakkaudentähti http://www.rakkaudentahti.net
http://www.teosofia.net/teos/alice-bailey-poim.htm 
http://www.aurinko-maa.fi/luettavaksi.html 

Ei kommentteja: