WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 16. lokakuuta 2010

DNA:n ja ihmisrodun historia


Lee:

Tässä on paljon sellaista, mitä on ollut muissa kanavoinneissa vuosien varrella. Kuitenkin nyt Kryon laittaa näitä asioita yhteen hyvin suoraviivaisella tavalla. Tässä on paljon sellaista, mikä voi loukata lähes jokaista, joten tästä tulee varmaan suosittu kanavointi (hymy). Kryon haluaa kuitenkin taas kertoa alun pyhyydestä… joskus monien kiistojen, salaliittojen ja mytologioiden lähteestä. Tämä kaikki informaatio annetaan parantamaan ihmishenkeä, ei edistämään jotain uskomusjärjestelmää.

Jos jotkut näistä asioista eivät ole uskottavia Teidän mielestänne, sen ei pitäisi muuttaa Rakkauttanne Henkeä kohtaan tai tapaanne nähdä Jumala. Kryon sanoo usein: "Ottakaa nämä asiat elämäänne ja arvioikaa niitä ajan kuluessa. Ne ovat historiallisia ja ne annetaan Teille vain antamaan näkökulmaa. Teidän ei ole välttämätöntä uskoa näihin asioihin jatkaaksenne Oman Valonne Ylläpitämistä. Tuntekaa Jumalan Rakkaus todisteena siitä, että olette Osa Luojaa."

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, joita kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Portlandissa, Oregonissa.
***********
Tervehdys, Rakkaat Ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Antaisimme mitä tahansa välttääksemme vapaan valinnan sääntöjä ja näyttäytyäksemme tavalla, mikä antaisi todisteen siitä, että olemme todella täällä. 



Mutta tällä vapaan valinnan planeetalla teidän täytyy avata tuo ovi meille. Kestämme kuin enkelit, joita olemme, ja kuljemme elämässä koko ajan kanssanne. Silloin kun synnytte tälle planeetalle, enkelit Ympäröivät Syntymäalueenne ja sitten ne pysyvät kanssanne viimeiseen hengenvetoonne saakka.

Alkuviikkojen aikana voisitte nähdä vauvan itse asiassa katselevan silmät pyörinä enkeleitä! Vauva osoittaa heitä ja joskus myös hymyilee heille, vielä kahden tai kolmen viikon ikäisenä, koska vauva tunnistaa meidät. Te kaikki olette tehneet niin ensimmäisinä päivinä, jolloin oli hyvin paljon muutosta ja paljon totuteltavaa niin tuoreeltaan kohdun jälkeen. Enkelit ovat vauvan lohtuna. 

Muistatteko? [Kryon hymyilee] Sitten hitaasti tuo todellisuus liukuu Teiltä pois. Hitaasti. Mutta monet Teistä ovat nähneet sen, kun vauva katsoo johonkin, mitä kutsutte tyhjäksi tilaksi, ja on tyytyväinen näkemäänsä.

Nämä ovat samoja Enkeleitä, joita on nyt kanssanne. Ne eivät nimittäin vanhene. Mutta te vanhenette. Ne ovat olleet kanssanne koko elämänne ajan - ne kulkevat rinnallanne, ne tulivat sisään kanssanne, ne lähtevät kanssanne. Ja jos ette koskaan puhu niille, ne eivät sano mitään. Sillä niin on sovittu. Mutta voi rakkaat ihmisolennot, jos annatte meille vain pienen tahdonilmaisun ja sanotte: "Rakas Jumala, näytä minulle, että minua rakastetaan", niin avaatte sulkuportin. Sillä tällöin tulemme elämäänne siinä määrin, kun sallitte sen. Tällöin annamme teille, mitä pyydätte. Tämä aloittaa synkronismin, opetuksen, kädestä pitämisen ja yksinäisyyden tunteen loppumisen. Tällöin täytämme Teidät siinä määrin, että Te ette ole huolestuneita sairaudesta, vanhenemisesta tai draamasta. Ja kaikki mitä näette, on lupausta siitä, kuka olette. Näin on ollut siitä päivästä lähtien, kun aloitimme, sillä työnämme on antaa tietoisuus siitä, että olette osa meitä.

Viesti on pyhä

On edelleen niitä, jotka ihmettelevät kanavointiprosessia. 
Se toimii parhaiten, silloin kun kanavoija on puhdas. Se toimii, silloin kun ennakkoasenne ihmisen yksittäisyydestä siirretään sivuun. Näin homma toimii ja on aina toiminut. Ihmiset ovat kirjoittaneet kaikki planeetan pyhät kirjoitukset. Katso, miten tämä toimii, ihmisolento, sillä te itse olette vastuussa niistä kaikista profetioista ja kaikista hyvistä asioista, joita löydätte noista teitä lohduttavista sanoista ja joiden sanotte olevan Jumalalta. Ja niin se on taas kerran, että tulemme eteenne informaation kanssa, mikä annetaan tällä Pyhällä, muinaisella tavalla.

Informaatio joka annetaan tänä iltana, annetaan tässä huoneessa oleville reaaliajassa - kuten kutsuisitte sitä. Ne jotka kuuntelevat siellä, mitä nämä täällä istuvat kutsuvat tulevaisuudekseen, tietävät, miten tämä toimii. Kuitenkaan lineaarinen ajankulku ei ole meidän todellisuuttamme. Olemme kvanttisia, joten voimme nähdä mahdollisuuden siitä, kuka katsoo tätä sivua, vaikka se ei olekaan tapahtunut vielä niille, jotka istuvat edessäni. Tämä merkitsee sitä, että tämä viesti, vaikka koskeekin historiaa, on kuitenkin henkilökohtainen, ja kehotamme teitä tuntemaan viestin muinaisen totuuden, sillä tiedämme, keiden silmät ovat tällä sivulla.

Kaikki informaatio mitä annan nyt, on annettu jossain kohtaa viimeisten 20 vuoden aikana Kryonin kanavoinneissa. Mutta emme ole koskaan antaneet Teille tätä tiivistelmää, sillä alamme yhdistää aiheita yksinkertaisesti, selkeästi ja niin että informaatio on vähemmän tyhmää ja enemmän läsnä todellisuudessanne. Selkeä kanavointi voi tuoda esiin suoraa puhetta ja suoria sanoja.

Tämän päivän opetuksen informaatio

Tämä on lahja meille, että istuisitte ja antaisitte meidän pestä jalkanne. Ja samalla kun kumppanini antaa teille informaatiota, kolmas kieli on läsnä kaikissa sydämissä täällä. Joitain niistä jotka kuuntelevat ja lukevat tulevaisuudessanne, kosketetaan myös. Sillä tiedämme, keitä olette, kun korvanne kuulevat näitä sanoja - näemme teidät siellä. Näemme kasvonne ja näemme myös Valon, mikä Teillä on. Ei ole mikään sattuma, että vapaasti valiten olette valmis saamaan tämän kommunikoinnin elämäänne tänä päivänä.

Välitettäköön tänään annettava informaatio monille. Tämä informaatio minkä annamme tänään, koskee DNA:n sukujuuria - DNA:n alusta nykyhetkeen. Puhumme siitä tavasta, millä DNA kaikki tapahtui tällä planeetalla, siitä tavasta millä DNA toimii, siitä tavasta millä se on muuttunut ja asioista, joita teidän täytyy tietää siitä tässä uudessa energiassa, jotta teidät saadaan siihen paikkaan, missä voitte alkaa käyttää sitä suunnitellun mukaisesti.

Tässä opetuksessa meidän on aloitettava siitä, mistä myös kumppanini aloitti tänään luentosarjansa. Sillä paljon siitä, mitä hän opetti viimeisten tuntien aikana, katetaan tässä. Kuitenkin niitä varten, jotka liittyvät seuraamme vain puhtaaksikirjoitetun tekstin kautta, aloitamme alusta… näin elätte lineaarisessa maailmassa. Aloitamme DNA:n ja ihmiskunnan historiasta.

Mitä tämä kaikki puhe DNA:sta on?

On esitetty kysymys: 
"Kryon, miksi puhut niin paljon DNA:sta? Se on ihmiskehon biologinen ominaisuus. Se on ihmisen "geenipiirustus". Se kirjoittaa kemian kaikille geeneille, niille yli 30 000:lle. Mutta miksi puhuisit tästä? Et puhu molekyyliaineesta tai kemiasta, joten miksi puhuisit DNA:sta? Puhu sen sijaan henkisistä asioista."

Monet ovat sanoneet yllä olevan kritiikin. Heillä on voimakas henkinen etsintä päällä, mutta heidän pettymyksensä näkyy eivätkä he ymmärrä, miksi puhumme DNA:sta, näennäisesti ihmisen fyysisestä ominaisuudesta. Minäpä siis selitän, rakkaat ystävät. Jos olet yksi näistä, on aika paljastaa DNA siksi, mitä se on.

DNA on sen ydintekijä, kuka olette - sekä fyysisesti että henkisesti. Jos pitäisi valita paikka, missä korkeampi itsenne asuu, se olisi DNA. Akaasinen tiedosto, yhdistelmä kaikesta mitä olette koskaan olleet, on DNA:ssa. Kaikki elämänne, koko henkinen kasvunne, kaikki taitonne aionien ajalta, ovat siellä. Se karma jonka kanssa tulitte ja jonka monet teistä ovat sivuuttaneet, on siellä. Tieto tuosta valaistuneesta toiminnasta on siellä.

Henkinen historianne ihmisenä on siellä, kirjoitettuna kvanttiosiin. Jotkut teistä ymmärtävät tämän siinä määrin, että tiedätte olleenne lemurialainen. Jos tunnette näin, tiedätte sen uskomattoman syvällisyyden, mitä sisällänne on. Tästä syystä puhumme näistä asioista. Ihmisen on vaikeaa uskoa tätä, sillä se merkitsee, että paljon siitä minkä olette tunteneet olevan ulkopuolellanne, on todellisuudessa sisällänne. Mutta tämä seuraa sitä mestarien ja Kryonin opetusta, että olette luojan osa ja mestaruusprosessit ovat sisällänne.

DNA-tiede

Vasta viime vuosien aikana tiede on antanut Teille todisteita siitä, mistä aiomme puhua nyt. Olemme vihjanneet tähän menneisyydessä ja nyt sanomme sen suoraan, ettei siinä ole mitään mysteeriä, mitä tiede ihmettelee: DNA:ssanne on yli kolme miljardia kemikaalia. Jokaisessa DNA-molekyylissä, mikä on silmukka, on yli kolme miljardia kemikaalia. Se on niin pieni molekyyli, että tarvitaan elektronimikroskooppia sen näkemiseksi.

Ihmisen geeniprojekti, tieteellinen ponnistus, on paljastanut mysteerin: vain 3% DNA:n kemiasta tekee jotain! Puhumme DNA:n proteiinikoodatusta osasta. Se yksistään tuottaa yli 30 000 ihmisgeeniä. Nämä geenit ovat elämän piirustus, mitä etsitte. Mutta vain 3% DNA:sta on koko geenituotanto. Kolme prosenttia tekee kaiken, kaiken mitä tuo projekti etsi. 

Siksi yli 90% tarkkaillun DNA:n kemiasta on arvoitusta, koska sillä ei näytä olevan mitään selvää toimintoa. Kemian 90%:ssa ei näy havaittavaa järjestelmää, symmetriaa tai biologista tarkoitusta. Sillä ei ole kemiallisia koodeja kuten proteiinikoodatuilla osilla. Se näyttää luonteeltaan sattumanvaraiselta ja jotkut ovat kutsuneet sitä "roska-DNA:ksi".

Jotkut biologit ovat vakuuttuneita siitä, että tämä DNA-osuus on jäänyt yli evoluutioprosessista eikä ihmisolento käytä sitä enää. Siinä ei ole koodeja eikä se näytä tekevän mitään. Siksi on taipumusta sivuuttaa se. Se on hyödytön.

-----------

Muinainen ihmisryhmä tekee hämmentävän löydön: joku aikamatkaaja on jättänyt rannalle hämmästyttävän stereojärjestelmän. Pienet, tehokkaat kaiuttimet pumppaavat ulos hämmästyttäviä rytmejä ja tämä lumoaa ihmiset. He eivät uskalla koskea niihin, mutta he istuvat nauttimaan musiikista - ymmärtämättä, miten se saadaan aikaan, tai ymmärtämättä mitään kiitävästä laitteesta edessään.

Monen päivän jälkeen he alkavat katsoa syvemmälle kaiutinten näennäiseen taikuuteen. He ovat uteliaita, sillä uteliaisuus on ihmisolennon pääpiirre. He alkavat analysoida sitä. He katsovat sitä uudestaan ja uudestaan uskaltamatta koskea siihen ja vanhimmat ilmoittavat lopulta kaikille, että he ovat selvittäneet asian.

He näkevät cd-soittimen, vahvistimet ja prosessorit, jotka ovat kaiutinten vieressä… paljon laitteita. Kaiuttimet ovat kuitenkin se, mistä ääni tulee, ja näin ne näyttävät tekevän kaiken työn.

Heimo kokoontuu yhteen ja vanhimmat kertovat löydöstään: kehittyneitä avaruusolentoja on laskeutunut ja he ovat jättäneet varusteitaan. Heimon viisaat miehet eivät pysty selvittämään, mitä kaikki laitteet tekevät, mutta kaksi pientä osaa on vastuussa upeasta, heidän kuulemastaan musiikista. Loppulaitteisto on mysteeri ja sen on oltava vain avaruusromua, mikä ei liity musiikkiin.

Opettavainen tarina puhuu puolestaan. Se mitä ei ymmärretä kokonaisuuden osaksi, sivuutetaan tietämättömyydestä. Tähän esimerkkiin kätkeytyy enemmän kuin luulette. Ei ainoastaan olla näkemättä sitä uskomatonta teknologiaa, mikä soittaa musiikkia. Entä musiikin luominen ja säveltäminen? Entä ne, jotka ovat äänittäneet sen, ja ne uskomattomat resurssit, jotka tarvittiin cd-soittimen valmistamiseen? Entä itse musiikin historia ja rytmien kehittyminen vuosisatojen kuluessa? Heidän eteensä on piilotettuna jättimäinen, älyllinen salaisuus ja he näkevät vain kaiuttimet, koska vain ne "metelöivät".


Evoluutio ja Äiti Maa (Gaia), kuten sitä kutsutte, työskentelevät yhdessä ja ne ovat hyvin tehokkaita ihmisbiologian ja elämän osalta yleisesti ottaen. On kyse sitten fotosynteesin ilmestymisestä juuri oikeaan aikaan planeetallenne tai ihmisgeenien kehittymistavasta, järjestelmä heittää pois kaiken, mitä ei tarvita. Se 90% DNA:sta mitä ei ymmärretä, ei ole roskaa. Tuskin! Se sijaan se on prosessori ja ohjeisto, joka ohjaa ymmärrettyä osaa. Se prosessoi sitä musiikkia, mitä 3% soittaa.

Kerron teille, mitä se on erityisesti, ja tuossa paljastuksessa haluan teidän vielä kerran miettivän, mitä tämä voisi merkitä teille henkilökohtaisesti. 90% DNA:stanne on kirjaimellisesti kvanttipiirustus jumaluudestanne. Se on piirustus akaasiastanne. Se on tiedosto kaikista elämistä, kaikista tehdyistä asioista, kaikesta kasvustanne, kaikista oivalluksistanne ja kaikista epäonnistumisistanne. Niille teistä jotka kutsutte itseänne lemurialaisiksi, se edustaa valtavaa määrää kokemuksia tällä planeetalla - aivan alusta saakka - mistä aiomme puhua.

Asiat kvanttitilassa eivät ole loogisia 3D:ssä. Kvanttifysiikassa on erittäin vähän järkeä lineaariselle ajattelijalle ja te olette lineaarisia. 
Siksi "ennakkoasenteenne" on tämä: 
todellisuutenne perustuu vain muutamaan niistä ulottuvuuksista, joita maailmankaikkeudessa on. Siihen saakka kunnes kuvan loppuosa paljastuu, luultavimmin tieteellisten etsintöjenne vuoksi, näette vain sen rajoittuneen todellisuuden, missä olette. Asiat 3D:n ulkopuolella pysyvät mysteerinä, näennäisen sattumanvaraisena ja kaoottisena, loogisuuden ja systemaattisuuden sijasta. DNA:ssanne on henkinen piirustuksenne ja kaikki ohjeet siitä, kuka olette. Kaikki tämä on siinä 90%:ssa, mikä on kvanttinen.

Siksi keskustelu DNA:sta on keskustelua luomisestanne, akaasisesta tiedostostanne ja henkisestä sukulinjastanne. Siksi keskitymme siihen.

Ihmistietoisuus… 3D:tä?

On aika yhdistää nämä asiat ja ajatella suurempaa kuvaa: 90%:n kvantti-DNA:ssa on ihmistietoisuus. Ihmistietoisuutta ei mitata koodeilla ja geeneillä. Se on kemian kokemuspiirin ulkopuolella ja edelleen jotain sellaista, minkä tiede näkee mystisenä tuloksena siitä, miten biologia yhdistyy… taas kerran, ei ole ymmärrystä siitä, mikä saa aikaan ihmiskokonaisuuden. 

Ihmistietoisuudessa on Teidän kykynne puhua DNA:lle, kontrolloida sitä, työskennellä sen kanssa ja tulla osaksi sitä. Tätä olemme opettaneet alusta saakka. Siksi yksi suurimmista oman todellisuutenne salaisuuksista on kyky olla oman kehonne ja sen perustoimintojen hallinnassa.

Uuden tieteen mukaan ihmisen ajattelun nähdään vaikuttavan myös joihinkin planeetan prosesseista. Alatteko saada kuvan? 90% DNA:stanne voi itse asiassa olla osa jotain suurempaa kuin oma henkilökohtainen biologianne.

Yksi ensimmäisiä asioita jonka kerroimme Teille, oli, että tietoisuus liikuttaa maapalloa. Tietoisuus on vastuussa planeetan värähtelystä ja olette aina pystyneet muuttamaan sitä, mitä olette pitäneet teihin mitenkään liittymättömänä… sitä todellisuutta, mitä planeetallanne tapahtuu. Sitten kun alatte ymmärtää tämän totuuden, ymmärrätte ehdottomasti, että Gaia reagoi TEIHIN!

Nämä ovat siis DNA:n toimintoja, selkeästi ilmaistuna. Ainoastaan ihmisgeenien kehittymisen ja sen 90%:n paljastamisen vuoksi, mikä ei näytä tekevän mitään, voimme puhua siitä, mitä se todella tekee. Siitä tulee tieteelle järkevää jossain kohtaa. Vihje: sitten kun aletaan tarkastella tuota 90%:ia koodaamattomana muistijälkenä, aletaan nähdä, että suurin osa DNA:ta on oikeasti merkinantaja 3%:lle, mikä on se moottori, joka ajaa ihmiskehon biologiaa.

Ihmiskehon heikkouden arvoitus

Kuukausi sitten puhuimme tästä aiheesta: 


olette DNA:n evoluutiotikkaiden huipulla maaplaneetalla ja teillä on elimistö, joka on heikko… paljon heikompi kuin olettaisi olevan. Tässä on katsaus.

Solurakenteenne ei vastaa sitä, mitä teille alun perin annettiin. Evoluution sijasta DNA:nne kvanttiosa on kehittynyt reaktiona ihmistietoisuudelle (todellisuutenne ohjaaja). Tosiasia on, että immuunijärjestelmänne ei toimi kovin hyvin! Monet planeetan merkittävistä sairauksista menevät suoraan se ohi. Oletteko huomanneet? Ette pysty estämään edes tavallista vilustumista.

Voisitte sanoa, että tässä on ongelma, ja siinä on! Sillä siitä DNA:nne 90%:sta, jonka pitäisi olla kvanttista, on vain 30% toiminnassa. Annoimme teille tämän tiedon jonkin aikaa sitten, mutta tätä oppituntia varten annamme sen taas, jotta opetuksen logiikka on ytimekäs.

Lyhyesti sanon tämän: miltä teistä tuntuu tietää, että teillä voisi olla syöpä elimistössänne eikä kehonne koskaan kerro sitä teille? Teidän on mentävä lääketieteen asiantuntijan luo teknisiin kokeisiin saadaksenne selville, mitä kehonne tekee! Millainen järjestelmä se on? Se itsediagnoonsi mikä on rakennettu ihmiseen, ei yksinkertaisesti toimi hyvin. Syöpä on tulosta ihmiskehon kyvyttömyydestä käsitellä nykyaikaista ruokaa. Tämä saa aikaan signaaleja, jotka eivät ole yhteneviä sen kanssa, miten kehonne pitäisi toimia - solujen tasapainoinen jakautuminen tavalla, mikä on tasapainossa sen kemian kanssa, mitä se ottaa sisään ruokana. Sen sijaan keho tuottaa epänormaalia kasvua, kasvaimia jotka lopulta tuhoavat koko organismin.

Syöpä ei ole virus eikä se ole tarttuvaa. Sen sijaan se on epätasapainoa… allergiaa nyky-yhteiskunnalle. Kehon immuunijärjestelmä ei ole itse asiassa tässä mukana ollenkaan, sillä syöpä vaikuttaa kaikkien kehon puolustusjärjestelmien mukaan siltä, että normaalit solut tekevät sitä, mitä ne aina tekevät. Ne eivät tee, sillä ne ovat erityisen "syöpäisiä", mutta ne ovat oppineet piiloutumaan solurakenteeseen. Kvanttitietoisuus saa aikaan tietojärjestelmän, mikä varoittaa kehoa epätasapainosta. Sen tuloksena olisitte tietäneet oitis, että oli jokin ongelma, mutta ette tienneet, koska tämä järjestelmä ei toimi suunnitellusti.


Toinen suunnitellusti toimivan kvantti-DNA:n ominaisuus on paljon, paljon pidempi ihmiselämän kaari. Keho ei halua vanhentua! Se haluaa elää! Tämä on perusselviytymistä, joten se pystyy intuitiivisen prosessin avulla luomaan älykkään ennusteen solujen jakautumisesta. Ilman tätä kvanttiparannusta kehon solukello vain laskee päiviä ja kulkee kuunkierron mukaisesti. Se ei tiedä paremmasta. Se ei toimi suunnitellusti.

Jotkut muinaisista ihmisistä elivät tosiaan kaksi, kolme kertaa pidempiä elämiä kuin te. Se johtui siitä, missä kohtaa he olivat ja miten paljon kvanttisuutta he olivat menettäneet. Tietäkää tämä: tälle planeetalle lopulta kehitettävillä elämän pidennysprosesseilla on yksi asia yhteistä… lisääntynyt määrä signaaleja DNA:lle sen palaamiseksi kvanttisempaan tilaan. Kutsutte tätä DNA:n aktivoinniksi.

Kvanttitietoisuus on yhtä kaiken kanssa ja se tietäisi ehdottomasti, jos solut toimisivat villinä ja sopimaton kasvu uhkaisi terveyttä. Mutta immuunijärjestelmänne ei varoita Teitä. Jokin on rikki, mutta olette kasvaneet tässä todellisuudessa, joten sen loogisuus karkaa Teiltä, mitä sanon. Jos roikkuisitte riittävän kauan ylösalaisin, pian kehonne vastustaisi kävelemistä tai koko ajatusta siitä. Lopulta kaikki vain roikkuisivat ylösalaisin ja kuolisivat nälkään unohdettuaan, miten kävellään. Käveleminen olisi vain jotain sellaista, mihin mestarit pystyisivät tai näin ajatus kehittyisi. Siksi kukaan ei kävelisi. Näin ihmistodellisuus kehittyy ajan kuluessa ja tämän haastamme päivittäin tässä uudessa energiassa.

Silloin kun hermot ovat katkenneet selkärangassa, tuolle alueelle kulkee kemiaa estämään niitä kasvamasta yhteen. Tiesittekö sen? Tiede tuntee tämän prosessin ja sille on jopa nimi! Se on haluamanne vastaista ja näyttää olevan ristiriidassa sen logiikan kanssa, miten kehon pitäisi toimia. Jokin on rikki.

Meritähti pystyy kasvattamaan jalan ja te ette pysty. Miltä tämä tuntuu evoluutiotikkaiden huipulla? Kaikki tämä sen vuoksi, että geenit luova piirustus ei toimi suunnitellusti.

Mutta se toimi ennen…

Minäpä vien teidät takaisin alkuun.

Kvanttisuutenne luominen… luoja teissä

Tässä asia on esitettynä niin, että kuka tahansa voi nähdä ja kuulla sen. Tässä ovat kaikki ne ominaisuudet selväkielisesti, jotka teidän täytyy kuulla. Satatuhatta vuotta sitten kehittyi 17 erilaista ihmisolentoa. Aivan kuin luonnon moninaisuudessa toisten eläinten ja nisäkkäiden osalta, oli sitä luontaista valikoimaa, millä Gaia turvaa lajien selviytymisen. Aivan samalla tavalla kuin on kymmeniä apinoita ja valtava valikoima monissa muissa eläinlajeissa tällä planeetalla, kehittyi myös moninaisia ihmisiä. Mutta jos olette huomanneet, tänä päivänä on vain yhdenlaisia ihmisiä. Voi, on eri värejä ja kasvonpiirteitä, mutta on vain vain yhdenlaisia. Ei ole sellaisia tyypillisiä eroavuuksia, joita löydätte luonnosta. Teillä ei ole hännällisiä ja hännättömiä. Teillä ei ole superpieniä ja karvaisia yhdellä mantereella, superpitkiä ja pilkullisia toisella. Jotain tapahtui.

Palatkaa kanssani 100 000 vuotta taaksepäin ja näette sen, minkä poikkeavuuden tiede löysi ja dokumentoi viime vuosikymmenellä. Se näkee saman asian. Kaikkien biologisten evoluutiovoimien vastaisesti tapahtui jotain, mikä loi vain yhdenlaisen ihmisolennon, ja se tapahtui noin 100 000 vuotta sitten.

Olkaa nyt valmiina, sillä jotkut Teistä kuulevista ja lukevista eivät pidä tästä. Tämä oli kumppanini tämänpäiväinen luento ja aion antaa sen Teille taas tällä sivulla olevia silmiä varten tai tätä nauhoitusta kuuntelevia korvia varten. Tapahtui eräs kaunis asia… kaunis! 

Jotain tapahtui suunnitelman mukaisesti ja odotitte sitä kanssani, silloin kun loitte tämän planeetan, Rakkaat Ystävät. Silloin kun katselitte kanssani sen jäähtymistä, tiesitte, että tämä tapahtuisi. Jumalainen suunnitelma kehittyi.

Omassa galaksissanne, Linnunradalla, Teillä on Tähtirykelmä, joka on nimeltään Seitsemän Sisarta. Se edustaa Seitsemää Tähteä, joista yhdellä on planeetta-asetelma ympärillään. Olette kutsuneet tätä asetelmaa ja tuosta aurinkokunnasta tulevia plejadilaisiksi. He ovat niitä, jotka kävivät maan päällä 100 000 vuotta sitten, eikä heiltä vienyt kovin pitkään tänne pääseminen.

Tämä humanoidirotu on puolikvanttinen, aivan kuin te. Tämä merkitsee sitä, että heidän tietoisuudessaan on 3D:n ja kvanttisuuden yhteensulautuma. 

Ei ole aikaa, ei ole paikkaa, ei ole etäisyyttä. 

He tahtoivat itsensä tänne ja ilmestyivät. Se on kehittynyt rotu, joka on henkinen ja luonteeltaan henkisesti valmistunut. Tässä ei ole järkeä Teille, koska tämä on sen henkisen järjestelmän ulkopuolella, mitä pidätte todellisena. Sanotaanpa siis vain, että heidän henkisyytensä on kypsää, kaunista ja täysin tarkoituksenmukaista. He saapuivat suunnitellussa aikataulussa ja tarkoituksessa.
He tulivat kylvämään kvanttisuuden, jumalaisen DNA:n siemenet yhteen niistä 17 ihmisolentotyypistä, joita kehittyi maan päällä. He olivat paikalla niin kauan, kuin se vaati. Teidän pitäisi tietää, että tämä vei yli 100 000 vuotta ja he pysyivät paikalla. Hitaasti kaikki muunlaiset ihmisolennot putosivat pois ja vain yksi oli jäljellä… sellainen missä on Luojan Siemeniä. Sellainen joka on olemassa tänä päivänä.

Tämä on alkuperäinen ja jumalainen luomistarina, jonka Henki antoi Teille tarkoituksella ja kauniisti. Se oli "voideltua" aikaa ja haluaisin kertoa Teille, sSeluille jotka ovat täällä, että kauan ennen Lemuriaa katsoessanne tätä mahdollista näkymää tiesitte sen olevan hyvä. Tunnette ja tiedätte sen intuitiivisesti, sillä olette tiukasti yhteydessä noihin Sieluihin tuossa toisessa Tähtijärjestelmässä, joka antoi Teille tämän Suuren Lahjan.

Plejadilaiset veljet ja sisaret näyttävät Teiltä. Heillä ei ole liskomaista nahkaa, heillä ei ole kummallisia käsiä ja jalkoja, kummallisia silmiä tai suurta päätä. Heillä ei ole tavoiteohjelmaa eivätkä he kontrolloi ihmisen ajattelua. He ovat vähän pidempiä, mutta he näyttävät Teiltä! Tulee se päivä, jolloin heidän on sopivaa, oikein ja tarkoituksenmukaista näyttäytyä.

Se ei tapahdu Teidän elämänne aikana, sillä he odottavat tälle planeetalle erityisvärähtelyä sitä varten. Mutta sitten kun he tulevat tervehtimään teitä, he nousevat aluksistaan ja näyttävät aivan Teiltä! Sitten tiedätte, että se mitä sanon tässä, on oikein ja totta. Sillä he katselevat, kun annan tätä viestiä, ja hymyilevät sille, että on tarkoituksenmukaista toimittaa viesti niille, joiden täytyy kuulla se tällä tavalla.

Kuunnelkaa minua:

tässä ei ole mitään salaliittoa. Kukaan ei tehnyt maapallolle tai ihmiskunnalle mitään, mitä ette suunnitelleet. Tässä ei ole mitään kontrollointikysymystä eikä mitään piiloteta. Suunnitelman mukaisesti ja tarkoituksella Henki antoi heidän kutsusta tulla antamaan Teille tämän lahjan. 

Ainoa vapaan valinnan planeetta tuli Plejadien järjestelmästä tähän aurinkokuntaan ja maan päälle. Biologiset olennot saivat hitaasti heidän kvantti-DNA:nsa ja syntyivät henkisesti. Jumalalla ei tapahdu mikään nopeasti, oletteko huomanneet? Jumala on hidas ja maapallo on kärsivällinen. Mutta ihmisillä on vaikeuksia tämän hitauskäsitteen kanssa. He haluavat henkisten asioiden tapahtuvan nopeasti ja mytologia näyttää tämän.

Tämä informaatio on kiistanalaista eikä kuuntelevien ja lukevien tarvitse uskoa sitä. Tämä informaatio ei ole kriittistä valonne loistamiseksi maan päällä. Jos se ei kuulosta todelle sielustanne, niin ohittakaa se. Mutta ymmärtäkää, että Jumala on jotenkin teissä. Kenties teidän ei ole tarpeellista tietää miten, mutta tuntekaa luojan toimivan DNA:ssanne.

Kiistelyä riittää eikä tätä pitäisi pakottaa kenellekään. Kyse ei ole julistamisesta ja tämä on tarkoitettu vain nähdäksenne sen osana suurta kuvaa. Mutta sieltä siemenbiologianne tuli ja olen antanut Teille juuri totuuden.

Kummallista kyllä, on edelleen niitä, jotka haluavat uskoa sitä mytologiaa, että Jumala tuli maan päälle nopeasti ja muutamassa päivässä antoi koko henkisen järjestelmän tälle planeetalle. He eivät halua todellisuudessa ajatella, että silmät pyörimään saavalla tarinalla avaruusolentojen tulemisesta maan päälle on mitään tekemistä Jumalan tai ihmisen henkisen luonteen kanssa. Heistä se on naurettavaa! 
Kuten kumppanini sanoo: "He pitävät omasta tarinastaan, jossa käärme puhuu." Se heillä sitten pitää olla, sillä kätketyn historian ei pitäisi pitää ihmistä erillään uskostaan tai viedä hänen uskoaan.

Lemuria

Hitaasti syntyi planeetan ensimmäisen sivilisaatio ja sitä kutsuttiin Lemuriaksi. Tietäkää tämä: se ei ollut kehittynyt sivilisaatio siinä mielessä, mitä te ajattelette kehittyneenä. Mutta heillä oli jotain sellaista, mistä teidän pitäisi tietää. Heidän kvantti-DNA:nsa oli 90%, ei 30% kuten teillä tänä päivänä. Heidän DNA:nsa koko kvanttisuus oli aktivoitu, sillä sen plejadilaiset välittivät heille. Lemuria oli planeetan vanhin sivilisaatio - se joka oli pitkäikäisin eikä nähnyt koskaan sotaa.

Lopulta se hajosi vain siksi, että valtameret ja meret nousivat. Kuten olen kuvaillut teille aiemmin, heistä tuli merenkulkijakansa ja se sirpaloitui moniin maapallon osiin. Ironista kyllä, jotkut päätyivät kaukaisille mantereille ja tiede on nähnyt heidän olevan alun perin sieltä sen sijaan, että he ovat matkustaneet jostain muualta.

Lemuria olivat alkuperäinen ihmisyhteisö tällä planeetalla ja se sijaitsi siellä, minne plejadilaiset alun perin laskeutuivat - maapallon korkeimman vuoren huipulla, mitattuna pohjalta huipulle. Se on tällä hetkellä Havaijin korkein saari, minne lemurialaiset "kanootit" on haudattuna. Havaijin vanhimmat kertovat teille tänä päivänä, että Havaijin sukulinja on se, että plejadilaiset tulivat sinne. Tätä he opettavat siitä, miten ihmiskunta alkoi.

Lemurialaisilla oli kvanttiymmärrys elämästä ja he tiesivät DNA:ssaan kaiken aurinkojärjestelmästä. Kvantti-DNA joka toimii täysitehoisesti, luo tietoisuuden, joka on yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Yksi planeettanne muinaisimmista henkisistä uskomuksista pyytää teitä olemaan yhtä kaiken kanssa. Tämä ei ole sattumaa. Pääsen tähän hetken kuluttua.

Lemurian jäännökset ovat poissa, vesi on peittänyt ne kauan sitten. Ette tule saamaan todisteita, sillä luonto on haudannut sen täysin ja se on nyt vain tunnettavissa niissä paikoissa, jotka olivat Lemuriaa, mutta joita vesi ei koskaan peittänyt. Ja jos joku teistä sattuisi menemään sinne puhtaan tahdonilmauksen kera, esi-isät tulevat luoksenne sanomaan: "Tervetuloa kotiin."

Tässä vähän historiallisia neuvoja: 
älkää kiinnittäkö niin paljon huomioita Atlantikseen. Atlantis oli paljon, paljon myöhemmin, ja niitä oli itse asiassa kolme ja on paljon hämmennystä siihen liittyen, mitä siellä oli ja tapahtui. Mistä niistä haluatte puhua? Atlantis ei esittänyt läheskään sellaista roolia, mitä metafyysiset ja esoteeriset opetukset haluavat sille antaa. 

Voi, se oli tärkeä, mutta yksi niistä ei ole ollenkaan muinainen! Se oli vasta äskettäin Kreikan saarien ulkopuolella ja siitä jopa raportoidaan historiassa, mitä näette tänä päivänä kreikkalaisista. Ihmisillä on dramaattista mielenkiintoa sivilisaatioihin, jotka ovat tuhoutuneet nopeasti. Se luo lisää mytologioita ja ajatuksen siitä, että Atlantis oli yksi kehittyneimmistä sivilisaatioista. Se ei ollut. Lemuria oli, mutta vain tietoisuudessa.

Lemuria ei ollut teknologisesti kehittynyt yhteiskunta, koska siellä ei ollut lainkaan teknologisia kykyjä. Silti he osasivat parantaa magnetismilla. Se oli nimittäin heidän DNA:ssaan. Se oli intuitiivista informaatiota. 

Kvantti-DNA tuottaa laadukasta intuitiivista informaatiota. Ollen yhteä maailmankaikkeuden kanssa he tiesivät kaiken DNA:sta. Eikö jokainen tiedä? [Kryon hymyilee] He jopa tiesivät sen muodon - ilman mikroskooppia. Sitä kvantti-DNA tekee.

Muinaiset ihmiset tiesivät!

Lemurialaiset tiesivät, kuinka suuren osan he kantoivat kvantti-DNA:sta - kiitos plejadilaisten. 

He tiesivät kaiken aurinkokunnasta ja galaksista yleisesti ottaen. He katsoivat tähtiä ja ymmärsivät, mitä siellä oli. Tämä sai aikaan näennäisen kehittyneen yhteiskunnan, mutta ilman sitä teknistä kehitystä, mitä Teillä on tänä päivänä.

Kauan sen jälkeen kun lemurialaiset olivat poissa, tuhansia vuosia myöhemmin, oli laajoja todisteita siitä, että muinaisilla ihmisillä oli vielä tämä tietämys. 


Tämän päivän moderni versio ihmishistoriasta ei anna uskottavuutta sille 30 000 vuoden takaiselle, kehittyneelle ihmiskunnalle, jotka olivat lemurialaisia. Olette hädin tuskin nähneet ihmisiä olleen olemassa edes 10 000 vuotta sitten. Tämä muuttuu uusien löytöjen ja ajan myötä.

Kuitenkin näette sen, että vain 4 000-5 000 vuotta sitten muinaisilla ihmisillä oli vielä tietämystä tähdistä… paljon enemmän kuin käsitätte. 

Useimmat maapallon muinaissivilisaatioista tiesivät galaktisesta asetelmasta, joka tapahtuu vuoden 2012 aikakaudella. Olemme kertoneet teille, että tämä galaktinen ryhmittyminen on jo alkanut. Te näette sen vuotena 2012 ja me näemme sen vuotena 1998. 

Laskekaa moderneilla tietokoneilla ja teleskoopeilla ja näette, että 2012 on vain sellaisten kulttuurien karkea arvio, joilla ei ollut Teidän teknologiaanne. Niinpä tämän mielessä pitäen huomaatte, että olette tuon galaktisen ryhmittymisen energiassa tällä hetkellä.

Tämä asetelma on 26 000 vuoden kierto, mistä muinaiset ihmiset tiesivät! Miten tämä on mahdollista, saatatte ajatella. Sillä kun käännätte historiaa taaksepäin vain muutaman sata vuotta, huomaatte modernin tieteenne hukanneen täysin tämän tietämyksen! Maa oli litteä, aurinko kiersi maata ja melkein kaikki intuitiivinen tieto kehon toiminasta oli täysin poissa.

Muinaisilla ihmisillä oli DNA, joka toimi kvanttisesti - peruna Lemuriasta. He tiesivät ilman teleskooppeja tai tietoikoneita. He tiesivät aurinkokunnasta, päiväntasauksista, pimennyksistä ja planeettojen liikkeistä. He tiesivät myös, että olitte suuremmassa ryhmässä, mitä kutsuttiin galaksiksi. Niinpä kysyn teiltä, mitä tapahtui. Paljastamme ilmeisen: liu'uitte taaksepäin hyvin merkittävästi ja vasta äskettäin.

Silloin kun puhumme näin, on aina niitä, jotka haluavat uskoa, että jokin muu voima kuin ihmiskunta oli vastuussa tietämyksenne viemisestä ja teidän jättämisestänne haavoittuneeksi. Tämä on ihmisolento, joka kieltää hallitsevansa maapallon värähtelyä. 

Henki kunnioittaa vapaata valintaa ja koko täällä olemisenne ideana on tutkia sitä, mihin tämä planeetta menee ihmisten tekemisistä riippuvaisena. Lemurian jakautuminen ja ihmisyhteisön sirpaloituminen sai aikaan monia tapoja kadottaa kollektiivitietoisuus. 

Niin pitkään kun yhteiskunnilla oli kvanttiyhteisö, ymmärrykset yhtyivät. Silloin kun ne jakautuivat, vuosisatoja hyväksytty intuitiivisin tietämys yksinkertaisesti kuoli hitaasti ajan kuluessa. Jos epäilette tätä, niin miten selitätte sen, että muinaiset ihmiset tiesivät sen, minkä moderni astronomia on antanut Teille vasta viime vuosina?

Tässä prosessissa entinen DNA:n 90%:n käyttötaso väheni hitaasti 30%:iin. Tämä Teillä tosiaankin on tänä päivänä. Olette kirjaimellisesti aloittaneet alusta. Olette kadottaneet intuitiivisen kvanttitietämyksen - tuon intuition ja ehdottoman ymmärryksen siitä, mistä siemenenne tuli ja miten keho toimii - ja Plejadien kokemus oli poissa, kadonnut.

Ihmiset unohtivat perusastronomian eivätkä he edes ajatelleet maata palloksi. Kaikki tämä upea intuitio maailmankaikkeuden ja ihmisen DNA:n toiminnasta meni pois. Nyt Teillä on käsillä muutos ja vedätte itseänne hitaasti ylös siitä, missä olette tänä päivänä. Kerron Teille, mikä on eri tavalla nyt, ja sen myötä olemme melkein valmiita.

Suuri muutos

DNA:n sukujuuret ja historia alkoivat kallisarvoisesta luomisesta, mikä oli sopivaa. 

Siinä oli Enkeliulottuvuuden vilpittömyyttä ja se oli "voideltu" Pyhällä tarkoituksella.

Vapaan valinnan kautta se rappeutui, kun ihmiset hyväksyivät matalamman tietoisuustilan. Mytologia on täynnä dramaattisia tarinoita "ihmiskunnan lankeamisesta", mutta mukana ei ollut mitään paholaisia, vain ihmisten vapaa valinta.

Olette muutoksessa. Olette aikakaudessa, mitä kutsutaan uudeksi ajaksi, mutta se ei ole uusi. 

Sen sijaan se on muinaisen tiedon ja Lemurian tapojen muistamista. Siksi kyse on paluusta lemurialaiseen tilaan ja jo on aikakin. 

Tätä kutsutaan Uudeksi energiaksi ja käsillä on muutos, mikä sallii annettujen lahjojen aloittaa hidas ja tarkoituksellinen tietoisuuden kehittäminen tällä planeetalla. Mutta kuten olemme keskustelleet, sen on alettava omasta DNA:stanne.

Voi, ihmisolento, kuuntele minua: tämä on sen ydin, miksi olet täällä. 

Opetamme tänään, että DNA, Pyhä Kvanttiosanne, on valmiina kehitettäväksi puhtaan tahdonilmaisunne avulla. Kaikki mitä Kryon toi magneettipalvelussa Teille, oli tarkoitettu palvelemaan tätä planeettaa tavalla, missä magnetismi voisi muuttua ja kommunikoida DNA:llenne. 

Tämä uusi kommunikointi on tulosta vuoden 1987 Harmonisesta yhdentymisestä sekä siirtymisestä uuteen Gaia-energiaan, minkä galaktinen asetelma saa aikaan.

Se antaa mahdollisuuden palata tilaan, minkä ansaitsette… lemurialaiseen tietoisuustilaan, tilaan missä sota ei ole vaihtoehto ja terveys on intuitiivista. Mayat puhuivat siitä! Tämä on korkeinta värähtelyä, mitä Gaia on koskaan nähnyt, ja tämä kaikki on lisääntymässä. Tämä oli heidän 2012-informaatiotaan eivätkä monet ole opettaneet näin.

Saattakaa ihmistietoisuus sopimaan yhteen tuon värähtelyn kanssa ja DNA:nne alkaa lisätä tehokkuuttaan.  

Se alkaa olla taas kvanttinen. 

Alatte nähdä sen monin tavoin ja olemme puhuneet myös tästä. Etsikää merkkejä siitä, että ihmiset kehittyvät. Tämä kehitysprosessi alkaa indigolapsista, kuten olette niitä kutsuneet. Nämä uuden tietoisuuden lapset ovat hyvin erilaisia - oletteko huomanneet? 

Kyse on siitä, miten paljon kvantti-DNA:ta he käyttävät, eroavuutena lineaarisuudellenne! Yhteentörmäys kvanttisuuden ja lineaarisuuden välillä on vasta alkanut! Jos luulette, että nyt on vaikeuksia uusien lasten kanssa, niin odottakaahan sitä, kun heillä on lapsia! Ihmiset muuttuvat.

Tällä "uudella" aikakaudella Teillä on mahdollisuus tuoda takaisin hitaasti se alkuperäinen energia, mikä oli suunniteltu tätä päivää varten. Teidän on aika palata kvanttitilaan, mikä on plejadilaisten teille antama henkinen tila, ja se alkaa nyt.

Tällä hetkellä Teillä on maan päällä taistelu uuden ja vanhan energian välillä ja uusi energia on voittamassa. 

Siitä voitte olla varmoja, että vanha energia on kanssanne jonkin aikaa. Se jatkaa niiden kysymysten aikaansaamista, jotka näette ongelmina, mutta jotka ovat itse asiassa kvanttipuhdistusta. Kun puhdistatte taloutenne - ettekä ole valmiita siinä - alatte nähdä olemisen ja rakentumisen uusia malleja, mutta se vie jonkin aikaa. 

Älkää pelätkö sitä, mitä se tekee, sillä se tulee esiin juuri sellaisena, kuin tiesitte tapahtuvan… yhtenä vahvimmista maan päällä, täynnä vilpittömyyttä. Se edustaa voimakkaasti uutta toimintamallia, missä on järkeä uuden aikakauden kannalta. Luottakaa tähän ja indigoaikuiset auttavat Teitä suunnittelemaan sen. Uudet käsitykset hyppäävät olemassa olevan ajattelun yli ja tuovat vallankumouksen siihen tapaan, millaista elämä voi olla tällä planeetalla.

Kaikki tämä on osa sitä ihmisen tietoisuuskehitystä, minkä voitte nähdä DNA:ssanne. 

"Kryon, pystyvätkö tiedemiehet näkemään tämän mikroskoopissa?" 

Eivät. Huolimatta siitä, mitä Teille on kerrottu, he eivät näe muutosta DNA:ssa. 

Nykymikroskooppi on 3D:tä. Niinpä sanon tiedemiehille tämän: sitten kun kehitätte kvanttilinssin, näette sen, sillä näette itse asiassa kemiaa 90%:n sattumanvaraisilla alueilla. Se hehkuu kvanttisuuden vaikutuksen alla ja pystytte näkemään ja jäljittämään sen. Mutta tällä hetkellä teillä ei ole kvanttilinssejä. 

Ei ole mitään laitetta sen maailmankaikkeuden kvanttisuuden mittaamiseen, mitä planeetalla on, mutta olette pääsemässä lähelle. Ja sitten kun teillä on linssejä, ensimmäinen paljastus voidaan nähdä omassa biologiassanne. Tässä on toinen vihje. Tutkikaa edelleen asioita "kietoutuneessa tilassa", sillä tämä on alkua sille todelliselle kvanttitilalle, mitä voitte muuttaa 3D-teknologialla.

Nämä asiat haluamme tuoda Teille tänään ja nämä ovat opetettavat asiat tälle päivälle. Kaiken tämän aikana olemme halanneet Teitä. Miksi tuomme Teille näitä asioita? Miksi välitämme? 

Koska perheenä alatte löytää sen Suuren Salaisuuden, että Ydinsielunne on Yhteydessä Maailmankaikkeuteen ja että Korkeampi Itsenne on Enkelimäinen ja Ikuinen. Ihmiskunnalla alkaa ympyrä sulkeutua. Hyvin hitaasti ja seuraavien kolmen elämän aikana voitte todella Luoda Uuden Maapallon. Nämä ovat niitä mahdollisuuksia, joista kerroimme Teille noin 20 vuotta sitten.

Et olisi jäänyt tätä väliin, Rakas Ihmisolento. Luet tätä sen vuoksi. Olet Osa Rauhanratkaisua maan päällä. Tunnen Sinut. Lukevissa ja kuuntelevissa on tietty osuus, jotka tulevat seuraavien vuosien aikana katsomaan minua. Tapahtuu siirtymä, mikä ei ole Teille uutta. Se on Elämän Siirtymä, joka on tarkoituksenmukainen ja Kaunis. 
Vanhalle Sielulle se on jotain sellaista, minkä olette tehneet monta kertaa, niin monta että te ette osaa edes laskea. 

Ja palaatte planeetalle sen jälkeen ja sitten palaatte taas, koska ette aio jättää tätä väliin! Olette viettäneet aioneita työskennellen tällä planeetalla ettekä aio jättää tätä väliin!

Tätä muutosta olette Pyytäneet, Odottaneet ja Rukoilleet. Monet tässä huoneessa elävät normaalia elämäänsä, mutta palaavat sille Korkeammalle DNA-tehokkuuden tasolle, jonka jätitte. Sanon sen taas. Jos haluatte nähdä ihmisen kehittymisen, katsokaa näitä indigolapsia. Sillä he kehittyvät vieläkin turhauttavammaksi ryhmäksi, kuin he ovat nyt! Ja jotkut Teistä ovat heitä, sitten kun palaatte. [Kryon hymyilee]

En sanoisi näitä asioita, jolleivät ne olisi totta ja oikeita. Nähkää kanavan selkeys tänä päivänä. Tuntekaa omassa sisäisyydessänne tämän kaiken totuus. Tiedostakaa, että Teitä Rakastetaan kovasti. Se on syy olemiseemme täällä.

Keräämme vertauskuvallisesti ne kyynelkulhot, joita olemme vuodattaneet ilosta pestessämme jalkojanne. Kutsumme Teitä tässä huoneessa nyt jatkamaan tätä Hengen Energiaa. Antakaa meidän istua hetki kanssanne, ennen kuin nousette ja lähdette. Olkoon tunnettua, että tänä päivänä Henki todella oli täällä… tapaamassa veljeä ja sisarta, pesemässä jalkojanne kunnioittaen sitä, että antaisitte meidän tehdä tällaista… olla kanssanne tunnin ja Rakastaa Teitä tällä tavalla.

Ja nyt tiedätte Salaisuuden. Tämä koko tapaaminen järjestettiin, jotta voisimme vain istua kanssanne, ja olemme istuneet.
lue myös...
Kvanttiseksi Tuleminen
Valotyöntekijän turhautumia 
Ja niin se on.
Kryon
Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
29.8.2009 Portland, Oregon
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
gland-dna-activation-2012.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/s-y-oe-p-ae 

Ei kommentteja: