Seitsemän tunturin taikaa

SEITA

YLLÄS

Järvien ja jokien pyhät uhrikivet seisovat uhripaikoilla, seitakivien uumeniin kätkeytyneenä viipyy vielä vanhojen kalajumalien henki.

SEITA Seitapaikat ovat jumalien ja henkien asuinsijoja. Siitä syystä seita on aina pyhä paikka, jossa on uhrattu jumalille ja hengille. Jumalan kodin sijainti kertoo usein, että mille jumalalle kyseisellä paikalla on tuotu uhrilahjoja. Seita voi olla joko poikkeuksellinen luonnon rakennelma tai vaihtoehtoisesti ihmisten kokoama asetelma. Seitapaikkoja on säilynyt useita ja niillä voivat myös turistit vierailla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että seidat ovat yhä joillekin saamelaisille pyhiä paikkoja, joten niitä kannattaa lähestyä kunnioittaen. On myös syytä muistaa, että mitä suurempi seitapaikka, sitä suurempi jumala ja jumalan tahto. Mikäli jumalalle ei voi antaa, mitä se haluaa, voivat seuraukset olla arvaamattomat.

Ylläksen tunturiseudut olivat muinoin saamelaisten avaraa asuinaluetta ja porojen laidunmaata. Nyt siellä liikkuvat retkeilijät (minäkin) näin syksyn aikaan nousten tunturiin ihailemaan näköaloja. 

Mahtava on Ylläksen maisema kirkkaan syyspäivänä tunturin laelta nähtynä. Ylläksestä alkavat tunturit jatkuvat ketjuna pohjoiseen: Kesänki, Lainio, Kukas ja Pyhätunturi. Kauempana Äkäskero ja Aakenustunturi. Ja taivaanrannassa häämöttää Ounasjoen latvoilla kohoava Pallas. 

Idässä ja etelässä aaltoilee loputon metsämeri ja siellä täällä kimmeltää järven ja lompolon pinta heijastellen taivaan kirkkautta. Lännen puolella Tornionjoen takaa voi nähdä toisen valtakunnan. 

Mahtava ja kaunis on itse Ylläskin (718m)alhaalta päin katsottuna kun tunturin jyhkeä köyry piirtyy taivasta vasten tai kun syksyn ruskan lämpimät värit hehkuvat sen rinteillä. 

Aurinkoisena päivänä tunturi saattaa kadota näkyvistä. Kosteus tiivistyy sen rinteillä sumuksi ja suuri pilvi kietoo näkymättömiin koko tunturin.

Yllästunturista länteen Kolarin ja Muonion rajamailla on kirkasvetinen tunturijärvi, Lapin helvetiksi kutsuttu.

Mä kiipeen tunturin laelle
ja huudan: Ihanaa,
täältähän näkee kauas.


Mä levitän mun siivet
ja lennän kohti pilviä.

Olen kuin taivaan sinessä
leijaileva Kotka.

Siipiäni räpäyttämättä
mä ylväästi kaarrellen
kierrän taivaan ja tunturin lakea
kunnes äkkiä nuolena 
pudottaudun alas
laaksoon ja katoan näkyvistä.

runoni