Tuulikannel
Omin sormin Mestari valmisti sen,
omin viisain käsin joka liitoksen.
Sinä valitsit aineen, kun valmistamaan
kävi Taitaja tuulikanneltaan.
Oli lahoa laudassa, visaa ja väärää,
vaan Mestarin katse se valinnan määrää.
Otit taitaviin käsiisi mahdottoman,
niin karkean, raskaan ja soinnuttoman.
Monet kulkivat ohi ja halveksivat,
lahon laudan jalkoihin tallasivat.
Sinä, Mestari, kuulit kai sävelen.
Näit salassa tuulikanteleen.
Sitä soittaa ei taida kädet arkiset, kovat
Sen kielet vain myrskylle alttiit ovat.
Ja ristivedossa viiman ja tuulen
sen kielissä hiljaisen soinnun kuulen.
Se on tuulikannel, ei mitään muuta.
Vain kappale haurasta, lahoa puuta.
Sinä, Mestari, itse valmistit sen,
minun sieluni tuulikanteleen.
Sen viritys outo on muille ja mulle.
Oman kätesi työ se on, Mestari sulle.
Niin – itkuvirteen ja kiitokseen
soi viritys tuulikanteleen.
Hilja Aaltonen
Aioloksen harppu
Aioloksen harppu
Aiolos kreikkalaisessa mytologiassa tuulten haltija.
Tuulikannel on vanha kielisoitin, jonka suunnikkaanmuotoisen kaikupohjan päälle on viritetty kieliä. Se ripustettiin paikkaan, jossa ilmavirta sai kielet soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti