Kaksoisliekki

Lähtevien laivojen satama Minä olen vain satama pieni joka laivoja rakastaa jossa aina öisin palaa pari lyhtyä kalpeaa. Minun luonani laivat ei viihdy, olen pieni ja maineeton. Pois suuria purjeita aina meri kaunis kutsunut on. Minä nytkin merelle katson. Sydän itkeä melkein vois, sillä syksyllä luotani lähti tuo laiva ihana pois, joka suurempi muita oli, ja jota mä rakastin, kun saapui se korkein keuloin ja purjein ylpeilevin. Sekin laiturit harmaat jätti. Jäi veteen jäljet vain. Minä kauan ja ikävöiden sen valoja mereltä hain. Tuli laivoja muita kyllä, tuli soitossa musiikin ja tuoksuvin hedelmälastein... Minä niitäkin rakastin. Mutta niitten lähtöä koskaan en itkenyt niin kuin sen, jonka jälkiä vieläkin öisin sydän vavisten hyväilen, kun lyhtyni himmeinä palaa ja mereltä tulevat vain lokit ja tuulten leyhkät ja laineet sieluttomat.

LÄHDE: Oiva Paloheimo

Tuo saaren kappeli katsoo
kun rannalle tyttönen käy.
Suru mielen vallata tahtoo,
ei armastaan kuulu, ei näy.
Hän muistaa tuon kesäisen päivän
ja hunnun ja kukkaset nuo.
Luo alttarin kulki hän vierellään mies,
jolle syömmensä kuuluvan ties.

Yön lempeä hämärä katsoi
kun rakkaus täyttyä sai.
Vaan aamu toi arjen
ja maksoi se velkaa kai rakastavain.
Ja valkoinen laivansa ootti
jo rannalla kapteeniaan.
Ei luotaan pois päästänyt armastaan ois,
vaan uskoi: pian palata vois.

Niin hiljaa, niin hiljaa
jäi kaipaamaan suudelmiaan.
Niin hiljaa, niin hiljaa
käy rannalle uneksimaan:
"Jos rakkaani jälleen laiva valkoinen tois,
niin hiljaa, niin hiljaa
jäädä syliini vois."

Mut kohta jo viestiä tuotiin:
Meri ollut on niin armoton.
Tuuli nousi ja pilvihin synkkiin,
loi raivonsa lahjomaton.
Ja mustien aaltojen alle
vei laivan ja kapteenin sen.
Kuin yö, toi se tytölle kylmyyden
sydämen iäks särkynehen.

Niin hiljaa, niin hiljaa
jäi kaipaamaan suudelmiaan.
Niin hiljaa, niin hiljaa
käy rannalle uneksimaan:
"Jos rakkaani jälleen laiva valkoinen tois,
niin hiljaa, niin hiljaa jäädä syliini vois."  ....(x2)

Lähde: Arja Koriseva