WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 31. maaliskuuta 2011

Äiti Maa ja muutokset

Tervehdys! 
Me saavumme jälleen kertomaan Teille maailmanne tapahtumista. Tähän saakka me olemme kertoneet Teille hyvin ylimalkaisesti siitä, mitä Maailmassanne ja Aurinkokunnassanne tapahtuu. Nyt on tullut sopiva aika täsmentää joitakin asioita. 
Kuten tiedätte, niin Gaia (= Maapallo) on aloittanut valtavat muutokset, jotka tulevat lopulta muuttamaan Teidän elinympäristönne perusteellisella tavalla. 
Me kerroimme Teille äskettäin, että Maapallon mannerlaatat olivat lukkiutumassa ja tällä seikalla on yhteyksiä magneetti- ja sähkökenttien muutoksiin. Nyt nämä muutokset alkavat kiihtyä. 
Kuuden viimeksi kuluneen vuoden aikana tapahtuneet suuret maanjäristykset ovat nopeuttaneet Gaian akselin muuttumista ja aiheuttaneet hämmennystä kaikille planeetan pinnalla eläville elämänmuodoille tärkeissä magneettisissa olosuhteissa. 
Tällä seikalla on suuri merkitys monissa äskettäin havaituissa eläinten kuolemissa, joihin ovat vaikuttaneet myös yllättävät ja äkilliset sääolosuhteiden muutokset. Mutta näihin muutoksiin liittyy myös muita tekijöitä.

Pimeyttä edustava salaliitto on osoittanut tyytymättömyytensä Gaian aloittamiin muutoksiin tekemällä suoria hyökkäyksiä häntä kohtaan. Erinomainen esimerkki näistä on vuoden 2010 huhtikuussa yllättäen alkanut Meksikonlahden valtava öljyvuoto. 
Monet maailmanne suuryritykset ja valtiot ovat mukana suuressa juonessa yrittäen mitätöidä Gaian viimeksi kuluneiden viidenkymmenen vuoden aikana hiljalleen aloittamat muutokset ja Meksikonlahden öljyvuoto on yksi tähän toimintaan liittyvistä räikeimmistä esimerkeistä. Tämän salajuonen tärkein tavoite oli saada aikaan häiriöitä Golfvirrassa ja muissa tärkeissä merivirroissa. 
Tämän johdosta koko pohjoisella pallonpuoliskolla on koettu hyvin kylmiä talvia ja viileitä keväitä, kesiä ja syksyjä. 
Tämä on vaikuttanut myös eteläisen pallonpuoliskon merivirtoihin ja sitä kautta monsuunisateisiin aiheuttaen eteläisellä pallonpuoliskolla laajoja tulvia, jollaisia tullaan näkemään myös pohjoisella pallonpuoliskolla ensi kesän aikana. Kaiken tämän vaikutusta voidaan lieventää palauttamalla Golfvirta normaaliin tilaansa.

Merivirrat ovat keskeinen tekijä Maapallon eliöstön kannalta. Me olemme katselleet, kuinka uutterasti pimeyttä edustava salaliitto on yrittänyt löytää keinoja häiritä merivirtojen toimintaa ja osittain he ovat jopa onnistuneetkin siinä. 
Äiti Maa yrittää nyt saada merivirrat jälleen toimimaan luonnollisella tavalla ja nämä toimenpiteet tulevat vähentämään haitallisia vaikutuksia. 
Me toimimme Taivaan määräysten mukaisesti. Teidän maailmanne on nyt saavuttamassa sellaisen pisteen, jossa yhteiskuntiinne rakennetut turvajärjestelmät eivät enää toimi ja tämän johdosta Taivas on laatinut suunnitelman, jonka myötä me voimme puuttua planeettanne asioihin turvallisella tavalla. 
Tämän toiminnan mahdollistavat tilanteet lähestyvät nyt nopeassa tahdissa. Me tarkkailemme käynnissä olevien (pohjimmiltaan ihmisten aiheuttamien) muutosten etenemistä ja toivomme syvästi, että voisimme puuttua asioihin laajamittaisesti. Tämä tuleekin tapahtumaan hyvin pian, sillä sen mahdollistava tapahtumasarja on jo käynnistynyt!

Ilmastonne lisäksi myös talousjärjestelmänne on suurissa vaikeuksissa. Pimeyttä edustava salaliitto ja sen kanssa yhteistyössä toimivat tiedotusvälineet ja hallitukset eivät ole puuttuneet millään lailla niihin laittomiin tekoihin, joiden myötä maailmanne on ajautunut jättiläismäisen perikadon partaalle. 
Tilanne on nyt mennyt äärimmäisyyksiin. Valtava vastareaktio on nyt muodostumassa, mutta se voi vain nopeuttaa meidän ajamiemme muutosten toteutumista. 
Taivas on antanut meille toimintaohjeita tähän asiaan liittyen ja meidän täytyy noudattaa näitä pyhiä käskyjä kirjaimellisesti. 
Tarkastelkaa mitä kaikkea poikkeavaa tapahtuu Maailmassanne ja Aurinkokunnassanne, niin huomaatte, että ne kaikki ovat selkeitä enteitä siitä, että muutoksia tulee tapahtumaan nyt hyvin nopeasti, kuten olemme kertoneet. 
Teidän todellisuutenne on nyt hyvin herkässä ja hauraassa tilassa. Teidän todellisuuteenne ilmestyy nyt monia toisiinsa liittyviä käännepisteitä, mikä on merkki siitä, että suuri mullistus on alkamassa. 
Meidän tehtävämme on saapua paikalle sopivaan aikaan ja auttaa käynnissä olevaa muutosta etenemään loppuun saakka. Meillä on jumalallinen käsky toimia näin, jotta asiat saavat loppuratkaisunsa nopeassa tahdissa.

Teidän maailmanne hoippuu valtavan muutoksen partaalla. 
Meillä on velvollisuus osallistua tapahtumien kulkuun. Meidän lukuisat yhteyshenkilöryhmämme keskittyvät nyt saattamaan valmistelevat toimenpiteet loppuun. Me olemme päättäneet toteuttaa tämän operaation. 
Yksi este tiellämme on se, että yhä edelleen monet ihmiset uskovat siihen, että avaruusmuukalaiset yrittävät miehittää Maapallon. 
Teidän viihdeteollisuutenne toitottaa tällaista näkemystä yhä edelleen ja siksi me olemmekin ryhtyneet toimenpiteisiin varmistaaksemme sen, että meidän toimintamme tarkoitusperiä ei tulkita väärin. 
Me saavuimme tänne tietäen sen, että Teidän rajoitetun Tietoisuuden todellisuuttanne on jo pitkään manipuloitu ensin Anunnakien toimesta ja sittemmin heidän maanpäällisten käskyläistensä toimesta. 
Huolellisesti suunniteltu harhauttavaa tietoa sisältävien tarinoiden käyttö on USA:n hallituksen käyttämä keskeinen keino. Me aiomme edetä tavalla, jonka myötä Te toivotatte meidät ensin tervetulleiksi ja sitten te alatte suhtautua meihin kuin omiin sukulaisiinne.

Nyt alkaneiden tapahtumien tarkoituksena on saada aikaan suuri muutos tietoisuudessanne ja todellisuudessanne. 
Moni asia vaatii selityksiä. Teidän kirjoitettu historianne on täynnä valheita, selittämättömiä tapahtumia ja "arvoituksia". 
Meidän täytyy kertoa Teille, mitä on todella tapahtunut ja kertoa teille alkuperästänne. Tämä tulee valottamaan sitä, että miksi me olemme täällä ja miksi Teidän tulee palata jälleen Täyden Tietoisuuden Tilaan. 
Sitten Te voitte ymmärtää sen, että tämä tehtävä sisältää paljon muutakin kuin vain sen, että Te saatte oikeudenmukaisen hallintojärjestelmän. 
Lisäksi Te voitte nähdä sen, että Vauraus ja Yltäkylläisyys on vain Alku Uuden Oman galaktisen Yhteiskuntanne Luomiselle. 
Tämän myötä Te voitte omaksua aiempaa avoimemman ja Ystävällisemmän Suhtautumisen Maailmankaikkeuteen ja alkaa ymmärtää paremmin meidän tehtäväämme täällä ja sitä, miksi me ponnistelemme uutterasti toteuttaaksemme täysimittaisen ensimmäisen yhteydenoton Teidän kanssanne.

Me tiedämme, että monet Teistä pohtivat päivittäin sitä, että minä päivämääränä tämä jumalallinen asioihinne puuttuminen tulee tapahtumaan. 
Sanokaamme, että Teidän maailmanne on nyt suuren romahduksen partaalla. Yksi tästä asiasta kertova seikka on se, että eri lähteet esittävät tapahtumista monia hyvin erilaisia selityksiä. 
Hallitseva salaliitto lisää vielä usein tätä sekaannusta, sillä kaaoksen lisääminen on keino pitkittää sen vallassaoloaikaa. 
Jokainen maailmanne tapahtumia puolueettomasti ja avoimesti tarkkaileva voi nähdä suuren muutoksen olevan valmiina toteutumaan. Tavallisesti asiat muhivat usean vuosikymmenen ajan, jonka jälkeen syttyy verinen vallankumous. 
 Teidän tapauksessanne ei käy näin, sillä Taivas on määrännyt verettömän vallankumouksen tapahtumaan nyt heti. Juuri sellaisen meidän maanpäälliset liittolaisemme ja me aiomme toteuttaa. Se tulee olemaan yhtä aikaa sekä järkyttävä että uskomattoman ihana tapahtuma!

Yrittäkää välttää turhautumista ja nähkää nämä ajat viimeisinä tyyninä päivinä ennen kuin alkavat ne myrskyisät tapahtumat, jotka muuttavat kaiken! 
Me teemme kaikkemme, jotta nämä mahtavat tapahtumat toteutuisivat. Täytyy muistaa myös se, että tapahtumien yllättävyys on myönteinen asia, sillä nyt tarvitaan todellakin mieltä ylentäviä ja motivoivia asioita! 
 Me tuomme kaiken tämän toteutumiseen vaadittavan "taian" ja joka päivä me poistamme esteitä sen toteutumisen tieltä. 
Se on nyt lähellä ja etenee koko ajan. Kaikki todellisuutenne osat ovat kestokykynsä äärirajoilla. Tarkkailkaapa vaikka Aurinkokuntanne ja Auringon muutoksia tai yhteiskuntienne myllerryksiä. Taika alkaa olla valmis toteutumaan!

Tänään tarkastelimme hieman perusteellisemmin maailmanne muutoksia. Tietäkää, että planeettanne Gaian ja Teidän todellisuutenne muutokset tulevat olemaan valtavia! 
Lisääntyvä kaaos ja sekavuus on tuottanut Teille paljon huolta ja levottomuutta, mutta tietäkää, että tämä kaikki tulee taatusti muuttumaan suureksi iloksi! 
Nyt on tullut aika, jolloin tästä suuresta ilosta tulee ikuinen olotilanne! 
Tietäkää Sydämissänne, että Taivaan Rajaton tuki ja vauraus on kanssanne. Olkaa siunattuja Taivaallisessa Rakkaudessa ja Ilossa!
Hengellisen hierarkian ja Galaktisen Liiton tiedote 11.1.2011 - kanavana Sheldan Nidle

(http://www.paoweb.com/sn011111.htm , suomentanut Olli)

Ei kommentteja: