WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Uuden Henkisen Energian Salliminen Elämässänne


Ja niin se on Rakkaat Ystävät, että kokoonnumme yhteen tänä hyvin pyhänä päivänä tässä hyvin pyhässä paikassa. Meille verhon toiselta puolelta tuleville tuottaa suurta iloa olla täällä kanssanne. Se on meille suuri kunnia ja etuoikeus. Olette saaneet aikaan niin paljon ja siitä aiommekin keskustella tänään yksityiskohtaisesti. 
 
Seuraavien hetkien kuluessa tasapainotamme energian kanssanne, jumalallisten ihmisten kanssa … teidän, jotka istutte tässä huoneessa. Yhdistämme ihmisen ja Hengen energiat uudessa ulottuvuudessa ja paikassa.  

Olemme kertoneet aiemmissa tapaamisissakin, että kun liitämme kätemme yhteen jumalallisten ihmisten kanssa, niin luomme uutta energiaa ja uuden ulottuvuuden. 

Emme puhu niistä ulottuvuuksista, joihin olette tottuneet;  3., 4., 5. jne. ulottuvuudesta. Ystäväni, tämä on Uusi Ulottuvuus, Uutta Energiaa ja Uusi Sulautuminen. 

Tämä tapahtuu kun Avaatte Sydämenne…kun tulette tähän paikkaan monien, monien elämien ja vastoinkäymisten jälkeen. Silti tulette tänne ja kysytte, mitä voisitte tehdä seuraavaksi, mikä on seuraava sopimuksenne. Siksi kunnioitamme suuresti tekemäänne työtä ja sitä, että olette täällä. 

Minä, Tobias, puhun tänään Ystävämme Cauldren kautta. 

Lausumamme sanat eivät kuitenkaan ole mitään Verrattuna Energiaan, jota Välittyy. Näemme jokaisen Teistä nyt Avaavan Sydämensä ja Mielensä. Tämän ansiosta Energia pääsee virtaamaan Teihin ja pystymme kommunikoimaan kanssanne. 

Suurin osa lausutuista sanoista on pelkkä puumerkki. Äänettömillä sanoilla, äänettömällä energialla on todellinen merkitys. 

Puhumme siis Ystävämme Cauldren kautta, mutta puhumme myös jokaiselle Teistä Henkilökohtaisesti, Yksilöinä. 

Ystäväni, sillä aikaa kun tämän Huoneen Energiaa Säädetään, Sekoitetaan ja Tasapainotetaan, niin istukaa mukavasti ja Sallikaa Hengen Rakastaa Teitä. 

Sallikaa Kaiken Mitä Olette läsnäolo

On paljon sellaista, mitä ette ole pystyneet tuntemaan, aistimaan tai tietämään tähän päivään asti. Siihen on tulossa muutos. Aiomme puhua asiasta tänä iltana.

Rakkaat Ystävät, tämä on Maan päällinen Uuden Henkisen Energian Luokkahuone. Tämä on se Luokkahuone. Te jotka olette paikalla ja Te jotka Luette Tätä Tietoa – tämä on se luokkahuone. 

Tarkoitamme tällä sitä, että pieni joukko ihmisiä on nyt siirtymässä Uuden Energian Maailmaan. 

Olemme puhuneet siitä edellisissä kanavoinneissa. Kerroimme, että Maapallon Tietoisuus Alkoi Jakautua joulukuun 13. päivän mittauksen jälkeen vuonna 1999. 

Kirjaimellinen Tietoisuuden jakautuminen tapahtuu kahden Maan Eläessä Samanaikaisesti Rinta Rinnan. 

Kummallakin on Erilaiset Energiaominaisuudet ja Tuntomerkit. 

Joulukuun mittauksessa pieni joukko ihmisiä suostui olemaan Ensimmäisten Joukossa Siirtymässä Uuteen Energiaan. 

He Suostuivat Toimimaan Uuden Energian Arkkitehteina ja Suunnittelijoina. Tuohon joukkoon kuuluvat täällä istuvat, tätä lukevat ja muutama muu ihminen, mutta joukkonne on todellakin pieni. Siksi kutsumme tätä paikkaa uuden Henkisen Energian Luokkahuoneeksi. 

Te olette ensimmäisinä läpikäymässä tätä prosessia. Te opitte ensimmäisinä mitä Uusi Energia On. 

Te olette niitä, jotka luovat käytävät ja tunnelit muita ihmisiä varten. He tulevat perässänne. Kun te tänne kokoontuneet opettajat opetatte muille, miten luodaan itselle sopiva Todellisuus Uudessa Energiassa, niin myös Oppilaanne Siirtyvät Tunnelin Läpi. 

Ja kuten olemme sanoneet aikaisemminkin, niin sen jälkeen myös me täällä verhon toisella puolella – Enkelinne, juoksijanne, Crimson Council, Valon Veljeskunta – voimme siirtyä tunnelin läpi. 

Asiahan ei ole niin, että me katsoisimme Teihin Ylhäältä Alaspäin ja että meillä olisi kaikki vastaukset. Ystäväni, Te jotka olette täällä Uuden Henkisen Energian Luokkahuoneessa… Te olette edelläkävijöitä, tienraivaajia, vastausten keksijöitä. 

On mielenkiintoista, että meillä on nämä ”kysymyksiä ja vastauksia” sessiot. Todellisuudessahan on monia, monia kysymyksiä, joihin meillä tai Hengellä ei ole vastausta. 

Ihmisillä on mielenkiintoinen näkemys, jonka mukaan me tai Jumala tietäisimme kaikki vastaukset.  

Ystäväni, ette olisi tällä hetkellä Maan päällä, jos asia olisi niin. Tämä ei ole mikään koe. Teidän Elämänne, monet Elämänne, Eivät Ole Olleet Kokeita joiden Vastauksia Pimitämme Teiltä. 

Olette matkanneet uusilla alueilla, joita edes Henki ei tunne. Sen takia te alunperin suostuitte Maan päälle tulemaankin. 

Entisten Elämienne aikana, ja aivan viime aikoihin asti nykyisessä elämässännekin, Työskentelitte Verhon Peitossa Auttaaksenne Ymmärtämään Valon ja Pimeyden Tasapainoa.

Se ei ollut koe vaan Uuden Energian Rakennustyömaa. 

Ihmettelitte, kun niin usein Henkeä tai Oppaitanne Rukoillessanne mitään ei tapahtunut. 

Ystäväni, Rukouksenne kyllä kuultiin aina, sillä Te ette ole koskaan Yksin. Emme vastanneet yksinkertaisesti siksi, että meillä ei ollut vastausta. Me opimme ainoastaan täällä Kaksinaisuuden Maapallolla Tekemänne Työn Kautta. 

Opimme vain Teidän Työnne Kautta. Siksi taistelunne ovat olleet monilukuiset. Siksi vastaukset eivät aina ole olleet ilmeisiä. Siksi te kärsitte niin usein. Siksi niin, niin monet tässä huoneessa olevista ja tätä lukevista ovat tunteneet Hengen Hylänneen Heidät. Tämä on Todella Kaukana Totuudesta, sillä ette Ole Koskaan Olleet Yksin. 

Olette olleet pioneereja eturintamalla ja Teidän kauttanne koko luomakunta, kaikki mikä on Jumala, oppii jotakin hyvin tärkeää. Tämä On Uuden Henkisen Energian Luokkahuone. 

Te Olette Ensimmäisten joukossa Siirtymässä Uuteen Energiaan. Totta, Vanhan Energian Jälkiä ja Tähteitä on vielä jäljellä ja niitä riittää vielä aika pitkäksi aikaa. 

Alamme Työskentelemään Yhdessä sen parissa, Miten Uutta Energiaa Käytetään Maan päällä. Joskus se tulee olemaan vaikeaa. Ystäväni, vastaukset eivät tule aina olemaan ilmeisiä, mutta olemme jo nähneet monien Teistä Aloittaneen Läpimurron, Saavuttaneen Ymmärrystä Siitä, kuinka tätä Energiaa Käytetään. 

Ennen kuin aloitamme varsinaisen keskustelun, Pyydämme Teitä Avaamaan Sydämenne Energialle, Sulautumiselle. 

Teidän ei tarvitse olla meedioita tai omata erityistä “lahjaa”. Hengen Energia Vain On. Sallikaa itsenne sulautua Kaiken Mitä Olette kanssa.  

Ystäväni, sallikaa meidän Osoittaa Kunnioitusta Tekemäänne Työtä Kohtaan. Monet Ihmisenkelit ovat lyöneet hanskansa naulaan. Monet, monet eivät pystyneet jatkamaan Työskentelyä Verhon Peitossa, joka erottaa teidät Hengestä. 

Kun he palasivat Kotiin, Heitäkin Kunnioitettiin Heidän Tekemänsä Työn Vuoksi. He alkoivat heti auttaa Teitä meidän Puoleltamme Verhoa. Täällä olevat ja tätä lukevat – kunnioittakaa itseänne tekemänne työn vuoksi. 
 
Nyt on näiden kokoontumisten lempikohtamme. Pyydämme Teidän Suostumustanne Saada Syleillä ja Halata Teitä ja Saattaa Loppuun Energian Sulautuminen. 

Pyydämme Ystäväämme Cauldrea olemaan hetken hiljaa ja teiltä pyydämme lupaa saada Syleillä Teitä. 

Aiomme puhua Uuden Henkisen Energian Käytöstä. Mutta ennen sitä Haluamme Antaa Teille hieman taustatietoa siitä, miten olemme tulleet tähän pisteeseen. 

Kuusi kuukautta sitten kerroimme Teille Oppaidenne Lähtevän ja Jättävän Ympärillänne Olevan tTlan. Varoitimme Teitä, että se voisi olla emotionaalisesti hyvin vaikeaa, sillä poistaisimme Teitä suojanneet Huovat ja Rakkauden. 

Oppaanne olivat Toimineet Tasapainottajina, kanavana Henkeen. He olivat Auttaneet Teitä pysymään Tasapainossa ja Säilyttämään Keskipisteenne 3D:n Todellisuudessa. 

Kuten monet Teistä nyt Tietävät, Oppaanne ovat Poistuneet viimeisten kuuden kuukauden aikana. Monille se oli vaikeaa. 

Se tuntui siltä kuin olisitte menettäneet Elämänne Rakkauden. Se tuntui siltä kuin Eläisitte Tyhjiössä, Turvattomina. Ystäväni, Oppaidenne Lähteminen oli Välttämätöntä. Oli tärkeää tehdä tilaa Todellista Minäänne, Jumalallista Minäänne varten. Joten Oppaanne siis Vetäytyivät. 

Sen jälkeen suoritettiin joulukuun mittaus. Sen tarkoituksena oli Määritellä Kahden Maapallon Energiat, Tietoisuuden Jakautuminen. 

Tämän mahdollisti Kosmisilla Tasoilla Tapahtunut Muutos. Ennen tätä muutosta luomakunnan ytimessä vallitsi, kuten te sitä kutsuisitte, Valon ja Pimeyden Kaksinaisuus – ja Muistutamme Teitä siitä, että joskus Sanat Eivät Vastaa Ollenkaan Itse Tapahtuman Energiaa. 

Mutta Tuntemanne Luomakunnan Ytimessä ennen erillään olleet osat, Valo ja Pimeys – peilin kaksi puolta - yhdistettiin. 

Tämän jälkeen maapallon tietoisuuden jakautuminen kahtia oli mahdollista. Jakautuminen tapahtui vuosituhantenne loppupuolella. 

Kuten sanoimme aiemminkin, tulokset olivat nähtävissä televisiossa, lööpeissä ja uutisissa. Koko maapallo juhli. Tiedettiin, että nyt oli tullut kahden maapallon aika. Joten ystäväni, jakautuminen tapahtui.
 
Jotkut Teistä tunsivat sen vaikutukset. Monet Teistä käyvät niitä läpi juuri nyt. On kuin eläisitte kahdessa eri paikassa samanaikaisesti. 

Tuntemanne Vanhat Energiat pidättelevät Teitä edelleen, mutta samanaikaisesti siirrytte kuitenkin Uuden Energian Maapallolle. 

Tämän vuoksi monet Teistä ovat kokeneet vaikeuksia tai epätasapainoa viime aikoina. Siksi monet ovat ihmetelleet, mitä oikein on tekeillä. 

Olemme tänä iltana täällä kertoaksemme Teille, että kaikki tuo on tarkoituksenmukaista, kaikki on tarkoituksenmukaista. 

Teistä tulee Jumalallisia Ihmisiä. 

Te siirrytte Uuteen Energiaan. 

Siksi me kutsumme tätä paikkaa Maan Uuden Henkisen Energian Luokkahuoneeksi. Tulette oppimaan monia asioita ja sitten opettamaan muita. 

Puhutaan nyt muutamista Uuden energian Ominaisuuksista. 

Mitä fyysiseen kehoonne tulee, niin uuden energian maapallolla – ymmärtäkää, että kehonne valitsee parantumisen. 

Ruumiinne kaikki solut ovat virittäytyneet siihen. Tämä eroaa vanhan energian tavasta. Vanhassa energiassa vallitsi silloin tällöin ristiriita valon ja pimeyden energioiden välillä. Jopa solutasolla tai biologisella tasolla vallitsi kaksinaisuus. 

Uudessa Energiassa Kehonne Valitsee Parantumisen, jos Te Itse Haluatte Parantua. 

Tämä tulee aiheuttamaan paljon kiistaa (mutta niin tulee aiheuttamaan kaikki muukin, mitä tästä eteenpäin sanomme). 

Se tulee muuttamaan paljon vanhoja tapojanne. Te olette niitä, jotka alkavat työskentelemään tämän asian parissa, opiskelemaan ja ymmärtämään sitä. 

Jumalallisen Ihmisen biologia valitsee parantumisen, jos vain niin haluatte. On sopivaa, että siirrytte itse sivuun. Ruumiinne tietää kuinka parantaa itsensä, ette te eikä mielenne

Vertaamme asiaa murrosikää läpikäyvään teini-ikäiseen. Murrosikä tulee joka tapauksessa, mietitte asiaa tai ette. Jos ihminen kuitenkin yrittää ohjailla murrosiän prosessia, se aiheuttaa hämmennystä mielelle. Murrosikä tulee joka tapauksessa. Ihmismieli ei ymmärrä siihen liittyviä kemiallisia, biologisia ja energisiä muutoksia. Parasta on vain kunnioittaa prosessia, joka liittyy luontaisesti lähes kaikkiin ihmisiin. 

Sama pätee Teidän Nykyiseen Prosessiinnekin. Käytte läpi biologista ja henkistä murrosikää muuttuessanne Jumalallisiksi Ihmisiksi. Ystäväni, mielenne ei ymmärrä prosessia eikä sen tarvitsekaan. 

Jos haluatte parantua, niin yksinkertaisesti antakaa kehollenne lupa parantaa itsensä.  

Tämä tulee olemaan Teille hyvin haastavaa, sillä mielestänne Teillä pitää olla tietty ajatussuunta;  Teidän on pidettävä mielenne aisoissa ja ajateltava positiivisia, vakuuttavia ajatuksia. 

Tällainen Ajattelutapa kuuluu Vanhaan Energiaan. Ystäväni, Uudessa Energiassa, Uudessa Maailmassa on kyse yksinkertaisesti sallimisesta.  

Kuvitelkaa kehonne jokainen solu tasasivuisina kolmioina, jotka sojottavat eri suuntiin. Niiden välillä ei näytä olevan yhdenmukaisuutta. Kun Annatte Uudessa Energiassa Kehollenne Luvan Parantua, niin kaikki solut järjestäytyvät riveihin ja osoittavat tarkoituksenmukaiseen suuntaan

Kyse on vetovoimasta, jonka ansiosta ryhmittyminen tapahtuu. Riippuu teistä, uudesta Jumalallisesta Ihmisestä, sallitteko tämän prosessin tapahtuvan. Tätä tietoa ette löydä kirjoista ettekä myöskään henkisiltä parantajilta. Tämä tieto – haastamme Teidät käyttämään sitä. Miltä ryhmittyminen näyttää? Se näyttää siltä luvalta, joka tulee Teistä ja Hengestänne. 
 
Kuten olemme aiemmin kertoneet eräässä toisessa kanavoinnissa, niin oma parantumisenne merkitsee sitä, että käytte makuulle ja sallitte parantumisen tapahtuvan

Loitsut, rituaalit ja kurinalaisuus kuuluvat vanhaan energiaan. (Toistamme, että tämä tieto tulee aiheuttamaan suukopua.) 

Ystäväni, kyse on sallimisesta. 

Kehonne on jumalallinen, aivan kuten solunnekin. Ne ryhmittyvät omin voimin, jos vain annatte niille luvan. Luvan antaminen, salliminen, on irti päästämistä. Salliminen on mielen vapauttamista asiasta ja irti päästämistä. Sallikaa Hengen, Todellisen Minänne, hoitaa fyysiset vaivanne. 

Aah, luemme jo “mutta mehän olemme sallineet” ajatuksenne. Ystäväni, tämä on eri asia. Ette ole koskaan menneisyydessä työskennelleet tällaisen energian kanssa. 

Tämä on eri asia. Pyydämme Teitä työskentelemään yhdessä kanssamme tässä prosessissa. Olemme paikalla opastamassa ja vastaamassa kysymyksiinne mahdollisuuksiemme mukaisesti, mutta loppujen lopuksi kaikki riippuu yksinomaan Teistä. 

Kuten jo sanoimme, emme edes me, Henki, pysty tekemään tätä puolestanne. Opettaja, paranna itsesi sallimalla. Sallikaa luonnollisten, jumalallisten prosessien aloittaa toimintansa ruumiissanne. 

Päästäkää irti kaikista vanhoista ajatuksista ja päätelmistä. Ne eivät päde täällä uuden henkisen energian luokkahuoneessa. Työskennelkää yhdessä. Työskenteleminen toisen jumalallisen ihmisen kanssa on lohduttavaa. Opettakaa toinen toisillenne sallimista. Tulette näkemään omien määritteidenne mukaisesti kaaoksen, vaikkei se sitä olekaan. Se on biologisten energioiden ryhmittymistä. 

Uusi Henkinen Energia, johon siirrytte nyt – siihen liittyvät myös mieltä askarruttavat kysymykset. 

Mieli, järki, on jotakin mitä ihmiset ovat kehittäneet monien elämien aikana. Sen avulla reagoitte ulkoisiin prosesseihin, mutta sen käyttö ei oikein onnistu sisäisten prosessien ollessa kyseessä. Tämä on ollut tarkoituksenmukaista. 

Uuden Henkisen Maailman Energiassa Mieli tulee jatkamaan toimintaansa. Se ymmärtää, kuinka Uuden Henkisen Energian Olennon tulee ajaa autolla. 

Mieli tulee olemaan edelleenkin korvaamattoman arvokas maapallon asioita ymmärtääksenne. Se tulee toimimaan käsittelykeskuksena. 

Olemme nähneet monen Henkisen Ihmisen yrittävän tuhota mielensä - mikä on hyvin mielenkiintoista, sillä se on mahdoton tehtävä. Olemme nähneet monen Henkisen ihmisen asettuvan vastakkain oman mielensä kanssa, joka heidän mielestään on epäsovun ydin. 

Tuomitseminen ei tule mielestänne vaan jostakin muualta. Mielenne on käsittelykeskus. Kuten olette varmasti lukeneetkin, käytätte vain pientä osaa aivokapasiteetistanne. 

Ja tähän asti nuo aivojen käyttämättömät alueet on tukittu tarkoituksella. Ne ovat nyt käytettävissä uudessa energiassa kulkeville. Rakastakaa mieltänne ja luottakaa siihen. Kunnioittakaa mieltänne uudessa energiassa. Tulette tarvitsemaan sitä enemmän kuin koskaan uuden tiedon ja elektromagneettisten impulssien varastoinnissa. 

Näemme, että monet Teistä ovat ylikuormittaneet mieltään viime aikoina, sillä niin paljon on tekeillä. Nyt on aika avata tämä aivojen käyttämätön kapasiteetti. Ystäväni, teette sen sallimalla.  

Jatkakaa mielenne ravitsemista syöttämällä sen haluamaa ja sille sopivaa energiaa. Sallikaa mielenne avautua, sillä tulette tarvitsemaan sitä. Tulette huomaamaan, että ihmisrotunne, inhimillinen olemuksenne (kuten tiedätte, niin tietoa tulee koko ajan lisää ja lisää… elätte “tietoyhteiskunnassa”, kuten monet sitä kutsuvat), tulee tarvitsemaan suurempaa kapasiteettia ja joustavuutta. Ystäväni, te jotka olette täällä ja te jotka tätä luette, te olette valinneet jäävänne Maan päälle. Te olette valinneet jatkavanne uudessa energiassa kulkemista. Vaikka se onkin joskus vaikeaa ja osa minäänne haluaisi Kotiin, niin jokainen teistä on kysyttäessä nostanut kätensä myöntymisen merkiksi. Ja nyt me kerromme teille, että tulette tarvitsemaan jatkossakin mieltänne, joissakin asioissa enemmän kuin koskaan. Se on osa trilogiaa ja osa sitä mitä te olette. Kun kunnioitatte mieltänne ja sallitte, niin uusia käyttämättömiä alueita avautuu.. 

Ystäväni, pyydämme Teitä jälleen työskentelemään yhdessä. Älkää olko kuin kaukana toisistaan olevat saaret, vaan työskennelkää yhdessä. Se on tämän ryhmän tarkoitus. Se on internetin tarkoitus, jakaa nämä asiat yhdessä.  

Henki ei ojenna Teille näitä asioita eivätkä nämä ole sääntöjä ja lakeja. Nämä ovat vain ehdotuksia. Uuden Energian muotoilette te täällä Maan päällä asuvat. Teillä on valtava vastuu! 

Tätä ei ole tehty aikaisemmin. Mitä Atlantiksella tapahtui ei ole lähelläkään sitä mitä Maan päällä tapahtuu juuri nyt.

Te olette Luomassa Uuden Energian Maapalloa ja me olemme vain auttamassa. Siksi te istutte tänä päivänä tässä luokkahuoneessa. 
 
Siirrymme nyt kolmannelle alueelle, tunteisiin. 

Ystäväni, tunteenne ovat olleet mielenkiintoinen Hengen korvike. Kuten tiedätte, ette ole Teidän puolellanne verhoa kantaneet kehossanne täyttä hengellistä potentiaalia. 

Sen sijaan tunteenne ovat omalla tavallaan toimineet Hengen korvikkeena. Uudessa Energiassa ne tulevat toimimaan Teidät liikkeessä pitävänä voimana. 

Ne mahdollistavat reagoinnin. Tunteenne, jotka kumpuavat sisimmästänne ja mielihaluistanne, aiheuttavat toiminnan ja reaktion. Tunteitanne on aikaisemmin käytetty draamoihin ja eri asioiden, vaikkapa ilon ja pimeyden, ymmärtämiseen.

Uudessa Energiassa Tunteenne tulevat olemaan varsin erilaiset. Ystäväni, ei tule olemaan mitään syytä tai tarvetta ymmärtää Valoa ja Pimeyttä, sillä muistattehan että Kaiken Ytimessä, Luomakunnan Ytimessä, Valo ja Pimeys ovat jälleen yhdistyneet. 

Uudessa energiassa ei ole mitään syytä yrittää jatkaa valo vastaan pimeys–leikkejä ja niiden ymmärtämistä. Tunteet ovat nyt vapaat aloittamaan todellisen luomistyön.

Monet teistä ovat jo huomanneetkin, ettei draamaa enää tarvita; ilman sitäkin tunnekeskuksestanne virtaa suunnaton määrä Energiaa. 

Sallikaa näiden tunteiden toimia Teitä liikkeessä pitävänä voimana. Ne ovat omien luomistöidenne polttoainetta, Teidän Oma Henkenne tässä Uudessa Energiassa. 

Ystäväni, tätä on vaikea kuvailla, sillä asioita alkaa tapahtua sisimmässänne ja ympäristössänne. Alatte tuntea uutta yhteenkuuluvaisuutta ja kumppanuutta. Se johtuu Todellisesta Minästänne, joka palaa takaisin teidän luvallanne. Se on Todellinen Minänne, joka sulautuu Teihin ollessanne ihmismuodossa Maan päällä. 

Toistamme, että kyse on yksinkertaisesti luvan antamisesta, sallimisesta. 

Teillä tulee olemaan  ennestään kokemattomia kokemuksia ja reaktioita, jotka saattavat keikauttaa tasapainoanne. Ymmärtäkää, että Olette Alkaneet Työskentelemään Uuden Energian kanssa. 

Puhumme asiasta vielä hetken. 

Monet Uuden Energian Ominaisuudet tulevat olemaan hyvin uusia ja outoja Teille. 

Teitä kehoitetaan aloittamaan niiden käyttäminen, vaikkette ole aivan varmoja siitä mitä ne ovat. Nämä nyt käytettävissänne olevat Uudet Energiat ovat todellakin erilaisia. 

Niihin liittyy ominaisuuksia, joihin ette ole tottuneet. Teitä haastetaan aloittamaan niiden käyttäminen. 

Teidän ei tarvitse muuta kuin kutsua niitä.  

Jos esimerkiksi tarvitsette entistä enemmän fyysistä energiaa, niin yksinkertaisesti kutsukaa sitä ja sitten sallikaa sen virtaavan Teihin. 

Kun tarvitsette enemmän oivalluskykyä ja intuitiota, niin yksinkertaisesti kutsukaa niitä. Näemme kaikkien näiden Energioiden ympäröivän Teitä. Ne Ovat Valmiina Teitä Varten. 

Nämä Energiat ovat Todellisen Minänne ydin. 

Mutta käyttääksenne niitä Teidän Täytyy Ensin Kutsua Niitä.  

Jos jatkatte vanhan energian tapojanne, niin tämä Energia, tämä Todellisen Minänne energia, odottaa kärsivällisesti kunnes olette valmiita. Kun tarvitsette lisää fyysistä energiaa, kutsukaa sitä. Tehkää samoin, jos tarvitsette lisää tietämystä. Jos tarvitsette oivalluskykyä tai parannusta muille, niin kutsukaa niitä. Ja antakaa niiden sitten olla. 
 
Olemme viime tapaamisessamme kutsuneet tätä energiaa Kristusenergiaksi. 

Se on Puhtauden, Voiman ja Rakkauden Energiaa. Se on nyt valmis Teitä varten, mutta Teistä riippuu otatteko sen käyttöön. 

Tällä Energialla on joitakin mielenkiintoisia ominaisuuksia. 

Se kantaa 33:n energiaa. 

Ystäväni, tarkkailkaa tapahtumien järjestystä. Tiedättehän tapahtumat 11:11 sekä 12:12, joka muodostuu numeroista “yksi” ja “kaksi” erotettuna kaksoispisteellä. Jos laskette yhteen molempien puolien numerot, saatte tulokseksi “kolme” ja “kolme.” 

Ne edustivat kolmannen ulottuvuuden kahta puolta tai piirrettä. Ja jos poistatte erottavan tekijän (kaksoispisteen), niin siitä muodostuu 33. Se on Kristusenergiaa, jonka kanssa voitte ryhtyä työskentelemään nyt. 

Katsokaa vuotta 2012. Olette pitäneet sitä suuren muutoksen aikana. Vuosi 2012 edustaa vanhan energian viimeistä vuotta.

Ystäväni, tuon vuoden jälkeen maapallo siirtyy vuoteen 2013. “Kaksi” plus “yksi” ja “kolme” –  33, Kristustietoisuuden energiaa. 

Tämä Energia On nyt Teidän Ulottuvillanne. Se on jumalallista Energiaa, jonka toitte maapallolle siemenenä ja joka nyt tulee esiin (katso Tobias kanavointi 15.1.2000 – “Kristuksen kadonneet lapset”). 

Haastamme Teidät tässä luokkahuoneessa olevat työskentelemään tuon Energian kanssa.

Ystäväni, vanhat työkalunne… on aika siunata, kunnioittaa ja vapauttaa ne. Ne eivät toimi uudessa energiassa eivätkä ole siihen sopivia. Tämäkin tulee aiheuttamaan paljon kiistaa. 

Teitä pyydetään olemaan tukeutumatta kristalleihin, helmiin, suitsukkeisiin ja muihin käyttämiinne välineisiin, jotka ovat tehneet tehtävänsä ja tuoneet teidät tähän pisteeseen. 

Teitä pyydetään olemaan tukeutumatta  muilta, ennustajilta, saatuihin viesteihin, jotka sanelevat Teille miltä Elämänne pitäisi näyttää. 

Teidät, Jumalalliset Ihmiset, haastetaan katsomaan sisimpäänne ja tuomaan esiin tätä Kristusenergiaa. 

Kuten olemme maininneet aikaisemminkin, niin Kunnioittakaa ja Rakastakaa vanhoja kirjojanne ja työkalujanne, mutta päästäkää niistä irti. 

Vastaukset Kysymyksiinne eivät löydy vanhoista kirjoista, opetuksista ja tavoista. 

Ne, jotka istuvat täällä tänä iltana tai lukevat tätä viestiä, tulevat työskentelemään Uuden Energian kanssa. Jotkut eivät tule olemaan samaa mieltä kanssamme. Jotkut eivät halua jättää vanhoja työkalujaan. Sekin on tarkoituksenmukaista ja ansaitsee kunnioitusta. 

Ne jotka Uatkavat Uuden Energian Parissa työskentelyä tulevat kohtaamaan monia haasteita mutta myös saamaan monia palkintoja. 

Elämänne tulee muuttumaan, mutta ei siten kuten luulette sen muuttuvan. Tulette voimaantumaan, mutta ette kuvittelemallanne tavalla. Jos haluatte jatkaa, jos Haluatte Kulkea Uudessa Energiassa ja olla osa tätä luokkahuonetta, niin se vaatii Teiltä Vanhan Energian viimeisenkin rippeen vapauttamista. 

Ystäväni, se tulee olemaan haasteellista, mutta kuten tiedätte, monet siunaukset tulevat näiden haasteiden myötä. Teidän edellytetään jättävän taaksenne käsitteenne vanhasta minästänne, vanhasta, väsyneestä, sairaasta ja kolhitusta minästänne,  ja Kävelevän Lävitsenne Virtaavassa Uudessa Energiassa. Kaikki tarvitsemanne asiat tuodaan Teille. Teistä tulee voimavara muille. Tämän luokkahuoneen päämääränä on olla opettajia ja auttaa muita löytämään oma voimaantumisensa aivan kuten tekin löydätte omanne. 

Olemme pyytäneet täksi illaksi “kysymyksiä ja vastauksia” osion. Tämän kanavoinnin tarkoituksena on aloittaa luokkahuoneemme toiminta, energia ja dynamiikka, luoda perustukset ja saattaa tietoisuuteenne, että tulemme nyt työskentelemään kanssanne uudella tavalla. 

Tulevissa keskusteluissamme tulemme kertomaan Teille tekemistämme havainnoista siitä, Miten Käytätte Uutta Voimiintumistanne, Kristusenergiaanne. 

Ystäväni, emme aio katsoa taaksepäin. Emme aio puhua ylittämistänne silloista. Aiomme sen sijaan puhua uudesta energiasta ja siitä miten voitte käyttää sitä. On aika jättää kaikki entiset elämät taaksenne. Nyt on sopiva aika vapauttaa ne ja osoittaa niille viimeistä kertaa myötätuntoa. Niihin ei pidä enää jäädä roikkumaan eikä antaa niiden roikkua teissä.

Te siirrytte uusille alueille. 

Varoitamme Teitä, että tulevat keskustelumme tulevat olemaan aikamoinen muutos siihen verrattuna, mihin olette tottuneet. Ne tulevat olemaan kiistanalaisia. 

Monet tulevat olemaan eri mieltä. Haluamme teidän myös tietävän, että tulemme opastamaan teitä Rakkaudella ja Totuudella. Tulemme tukemaan tekemäänne työtä. 

Muistutamme teitä myös siitä, että nyt kun alatte työskentelemään oman Kristustietoisuutenne kanssa… vaikka jäättekin omalle puolellenne verhoa… niin jokainen teistä alkaa saada yhteyden “juoksijoihinsa.” 

Ystäväni, nämä “juoksijat” eivät ole oppaita. Älkää pitäkö niitä oppaina, enkeleinänne. 

Ne ovat eri asia, vaikka tulevatkin avuksenne enkelten valtakunnista. Niitä kutsutaan “juoksijoiksi”, sillä ne eivät ole paikalla vastatakseen kysymyksiinne vaan palvellakseen teitä. Ne eivät ole näyttämässä teille suuntaa vaan ovat vain osa joukkuettanne. Kun tarvitsette enemmän fyysistä energiaa, ne huolehtivat tarvittavista resursseista. Tämä perustuu aikomukseenne. Juoksijat työskentelevät kulissien takana meidän puolellamme verhoa mukauttaakseen asiat teidän mieleisiksinne. Kun tarvitsette lisää yltäkylläisyyttä elämäänne, niin juoksijat työskentelevät kulisseissa saadakseen palaset kohdalleen. Teidän ei tarvitse kantaa huolta tästä asiasta. Juoksijat auttavat teitä niin pitkään kuin olette palveluksessa. 

Kun tarvitsette tiettyjä oivalluksia, tietämystä työskennellessänne muiden ihmisten kanssa, opettaessanne muita, niin juoksijat auttavat teitä kommunikoimaan autettavan Korkeamman Minän kanssa.
 
Joten kutsukaa “juoksijoitanne.” Toistamme, että ne vastaavat aikomukseenne, vankkumattomaan aikomukseenne. Työskennelkää niiden kanssa tästä päivästä lähtien. Kertokaa niille tarpeistanne. Ne helpottavat verkostotyötä ja toimintoja ja pistävät asioihin vauhtia. Ystäväni, tietäkää että tarpeenne tulevat tyydytetyiksi. 

Kuten olemme jo aiemmin kertoneet, niin chakrat - energiachakrat – sulautuvat yhteen. Uuden Maan energiakeskuksenne, uusi tietoisuutenne, ei tule entisestä paikasta. Tätä on hiukan vaikea selittää. Olette tottuneet luomaan asioita Mielenne tai Sydämenne Kautta. 

Uudessa Energiassa ei luoda näin – toistamme, että tätä on vaikea selittää, koska ette tule tietämään tuon paikan sijaintia ennen kuin alatte työskentelemään sen kanssa. Ystäväni, kun haluatte luoda, kun esitätte aikomuksenne, niin se ei tule Mielestänne eikä Sydämestänne. Se tulee paikasta, joka on olemuksenne ykseys, olemuksenne Kristuskeskus. 

Kyse ei nyt ole mistään paikasta kirjaimellisesti. 

Ennen käytitte Mieltänne Luodaksenne tai Avasitte Sydämenne sitä varten. Sisällyttäkää nyt koko olemuksenne, Ykseytenne ja Kaikkinaisuutenne, tähän prosessiin. Tämä saattaa tuntua aluksi oudolta, sillä se poikkeaa kaikesta ennen tekemästänne. 

Kaikki täällä olevat ja tätä lukevat…aloittakaa työskentely Uuden Energian kanssa. 

Olemme täällä Auttamassa Teitä Prosessissa. Opimme Yhdessä. Tätä ei ole tehty koskaan aikaisemmin. Ei ole olemassa yhtäainutta kirjaa tai karttaa näyttämässä meille tietä. Ystäväni, tiedämme kuitenkin tällä puolella verhoa, että kun sulaudutte yhteen Todellisen Minänne, Jumalallisuutenne kanssa, niin teistä tulee mahtavia, Jumalallisia Ihmisiä, ihmisiä jotka opettavat muita.

Pidämme nyt pienen tauon ja tulemme sitten takaisin kysymään Teiltä muutaman kysymyksen (Tobias hykertelee) ja vastaamaan joihinkin Teidän Kysymyksiinne.
Ja niin se on.

Ja niin se on Rakkaat Ystävät, että kokoonnumme yhteen tänä hyvin Pyhänä Päivänä tässä hyvin Pyhässä Paikassa.

Meille Verhon Toiselta Puolelta tuleville tuottaa suurta iloa olla täällä kanssanne. Se on meille suuri kunnia ja etuoikeus. Olette saaneet aikaan niin paljon ja siitä aiommekin keskustella tänään yksityiskohtaisesti. 

Seuraavien hetkien kuluessa Tasapainotamme Energian Kanssanne, jumalallisten ihmisten kanssa … Teidän, jotka istutte tässä huoneessa.  

Yhdistämme ihmisen ja Hengen nergiat Uudessa Ulottuvuudessa ja Paikassa. 

Olemme kertoneet aiemmissa tapaamisissakin, että kun liitämme kätemme yhteen jumalallisten ihmisten kanssa, niin luomme uutta energiaa ja uuden ulottuvuuden. 

Emme puhu niistä ulottuvuuksista, joihin olette tottuneet;  3., 4., 5. jne. ulottuvuudesta. 

Ystäväni, tämä on Uusi Ulottuvuus, Uutta Energiaa ja Uusi Sulautuminen. Tämä tapahtuu kun Avaatte Sydämenne…kun tulette tähän paikkaan monien, monien elämien ja vastoinkäymisten jälkeen. 

Silti tulette tänne ja kysytte, mitä voisitte tehdä seuraavaksi, mikä on seuraava sopimuksenne. Siksi kunnioitamme suuresti tekemäänne työtä ja sitä, että olette täällä. 

Minä, Tobias, puhun tänään ystävämme Cauldren kautta. Lausumamme sanat eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna energiaan, jota välittyy. Näemme jokaisen teistä nyt avaavan sydämensä ja mielensä. Tämän ansiosta energia pääsee virtaamaan teihin ja pystymme kommunikoimaan kanssanne. Suurin osa lausutuista sanoista on pelkkä puumerkki. 

Äänettömillä sanoilla, äänettömällä energialla on todellinen merkitys. 

Puhumme siis Ystävämme Cauldren kautta, mutta puhumme myös jokaiselle Teistä Henkilökohtaisesti, Yksilöinä. 

Ystäväni, sillä aikaa kun Tämän Huoneen Energiaa Säädetään, Sekoitetaan ja Tasapainotetaan, niin istukaa mukavasti ja sallikaa Hengen Rakastaa Teitä. Sallikaa Kaiken Mitä Olette läsnäolo. 

On paljon sellaista, mitä ette ole pystyneet tuntemaan, aistimaan tai tietämään tähän päivään asti. Siihen on tulossa muutos. Aiomme puhua asiasta tänä iltana. 

Rakkaat Ystävät, tämä on Maan päällinen Uuden Henkisen Energian luokkahuone. Tämä on se luokkahuone. Te jotka olette paikalla ja te jotka luette tätä tietoa – tämä on se luokkahuone. Tarkoitamme tällä sitä, että pieni joukko ihmisiä on nyt siirtymässä Uuden Energian Maailmaan. Olemme puhuneet siitä edellisissä kanavoinneissa. 

Kerroimme, että maapallon tietoisuus alkoi jakautua joulukuun 13. päivän mittauksen jälkeen vuonna 1999.  

Kirjaimellinen tietoisuuden jakautuminen tapahtuu kahden Maan eläessä samanaikaisesti rinta rinnan. Kummallakin on erilaiset energiaominaisuudet ja tuntomerkit. 

Joulukuun mittauksessa pieni joukko ihmisiä suostui olemaan ensimmäisten joukossa siirtymässä uuteen energiaan. He suostuivat toimimaan uuden energian arkkitehteina ja suunnittelijoina. Tuohon joukkoon kuuluvat täällä istuvat, tätä lukevat ja muutama muu ihminen, mutta joukkonne on todellakin pieni. Siksi kutsumme tätä paikkaa uuden henkisen energian luokkahuoneeksi. 

Te olette ensimmäisinä läpikäymässä tätä prosessia. Te opitte ensimmäisinä mitä Uusi Energia On. Te olette niitä, jotka luovat käytävät ja tunnelit muita ihmisiä varten. 

He tulevat perässänne. Kun te tänne kokoontuneet opettajat opetatte muille, miten luodaan itselle sopiva Todellisuus Uudessa Energiassa, niin myös oppilaanne siirtyvät tunnelin läpi. Ja kuten olemme sanoneet aikaisemminkin, niin sen jälkeen myös me täällä verhon toisella puolella – enkelinne, juoksijanne, Crimson Council, Valon Veljeskunta – voimme siirtyä tunnelin läpi. 

Asiahan ei ole niin, että me katsoisimme Teihin Ylhäältä alaspäin ja että meillä olisi kaikki vastaukset. Ystäväni, Te jotka olette täällä Uuden Henkisen Energian luokkahuoneessa… te olette edelläkävijöitä, tienraivaajia, vastausten keksijöitä. 

On mielenkiintoista, että meillä on nämä ”kysymyksiä ja vastauksia” sessiot. 

Todellisuudessahan on monia, monia kysymyksiä, joihin meillä tai Hengellä ei ole vastausta. Ihmisillä on mielenkiintoinen näkemys, jonka mukaan me tai Jumala tietäisimme kaikki vastaukset. Ystäväni, ette olisi tällä hetkellä Maan päällä, jos asia olisi niin. Tämä ei ole mikään koe. Teidän elämänne, monet elämänne, eivät ole olleet kokeita joiden vastauksia pimitämme teiltä. 

Olette matkanneet uusilla alueilla, joita edes Henki ei tunne. Sen takia te alunperin suostuitte Maan päälle tulemaankin. Entisten elämienne aikana, ja aivan viime aikoihin asti nykyisessä elämässännekin, työskentelitte verhon peitossa auttaaksenne ymmärtämään valon ja pimeyden tasapainoa. 

Se ei ollut koe vaan uuden energian rakennustyömaa.

Ihmettelitte, kun niin usein Henkeä tai Oppaitanne Rukoillessanne mitään ei tapahtunut. Ystäväni, Rukouksenne kyllä kuultiin aina, sillä te ette ole koskaan yksin. 

Emme vastanneet yksinkertaisesti siksi, että meillä ei ollut vastausta. Me opimme ainoastaan täällä kaksinaisuuden maapallolla tekemänne työn kautta. Opimme vain Teidän Työnne kautta. Siksi taistelunne ovat olleet monilukuiset. 

Siksi vastaukset eivät aina ole olleet ilmeisiä. Siksi te kärsitte niin usein. Siksi niin, niin monet tässä huoneessa olevista ja tätä lukevista ovat tunteneet Hengen hylänneen heidät. Tämä on todella kaukana totuudesta, sillä ette ole koskaan olleet yksin. Olette olleet pioneereja eturintamalla ja teidän kauttanne koko luomakunta, kaikki mikä on Jumala, oppii jotakin hyvin tärkeää. Tämä on uuden henkisen energian luokkahuone. 

Te olette Ensimmäisten joukossa siirtymässä Uuteen Energiaan. Totta, vanhan energian jälkiä ja tähteitä on vielä jäljellä ja niitä riittää vielä aika pitkäksi aikaa. Alamme työskentelemään yhdessä sen parissa, miten uutta energiaa käytetään Maan päällä. Joskus se tulee olemaan vaikeaa. Ystäväni, vastaukset eivät tule aina olemaan ilmeisiä, mutta olemme jo nähneet monien teistä aloittaneen läpimurron, saavuttaneen ymmärrystä siitä, kuinka tätä energiaa käytetään. 

Ennen kuin aloitamme varsinaisen keskustelun, pyydämme Teitä Avaamaan Sydämenne Energialle, Sulautumiselle. 

Teidän ei tarvitse olla meedioita tai omata erityistä “lahjaa”. Hengen Energia vain On. Sallikaa itsenne sulautua Kaiken Mitä Olette kanssa. 

Ystäväni, sallikaa meidän osoittaa kunnioitusta tekemäänne työtä kohtaan. Monet ihmisenkelit ovat lyöneet hanskansa naulaan. Monet, monet eivät pystyneet jatkamaan työskentelyä verhon peitossa, joka erottaa teidät Hengestä. Kun he palasivat Kotiin, heitäkin kunnioitettiin heidän tekemänsä työn vuoksi. He alkoivat heti auttaa teitä meidän puoleltamme verhoa. Täällä olevat ja tätä lukevat – kunnioittakaa itseänne tekemänne työn vuoksi.
Nyt on näiden kokoontumisten lempikohtamme. Pyydämme teidän suostumustanne saada syleillä ja halata teitä ja saattaa loppuun energian sulautuminen. Pyydämme ystäväämme Cauldrea olemaan hetken hiljaa ja teiltä pyydämme lupaa saada syleillä teitä.
(hiljaisuus)
Aiomme puhua uuden henkisen energian käytöstä. Mutta ennen sitä haluamme antaa teille hieman taustatietoa siitä, miten olemme tulleet tähän pisteeseen. Kuusi kuukautta sitten kerroimme teille oppaidenne lähtevän ja jättävän ympärillänne olevan tilan. Varoitimme teitä, että se voisi olla emotionaalisesti hyvin vaikeaa, sillä poistaisimme teitä suojanneet huovat ja rakkauden. Oppaanne olivat toimineet tasapainottajina, kanavana Henkeen. He olivat auttaneet teitä pysymään tasapainossa ja säilyttämään keskipisteenne 3D:n todellisuudessa. Kuten monet teistä nyt tietävät, oppaanne ovat poistuneet viimeisten kuuden kuukauden aikana. Monille se oli vaikeaa. Se tuntui siltä kuin olisitte menettäneet elämänne rakkauden. Se tuntui siltä kuin eläisitte tyhjiössä, turvattomina. Ystäväni, oppaidenne lähteminen oli välttämätöntä. Oli tärkeää tehdä tilaa Todellista Minäänne, Jumalallista Minäänne varten. Joten oppaanne siis vetäytyivät. 

Sen jälkeen suoritettiin joulukuun mittaus. Sen tarkoituksena oli määritellä kahden maapallon energiat, tietoisuuden jakautuminen. Tämän mahdollisti kosmisilla tasoilla tapahtunut muutos. Ennen tätä muutosta luomakunnan ytimessä vallitsi, kuten te sitä kutsuisitte, valon ja pimeyden kaksinaisuus – ja muistutamme teitä siitä, että joskus sanat eivät vastaa ollenkaan itse tapahtuman energiaa. Mutta tuntemanne luomakunnan ytimessä ennen erillään olleet osat, valo ja pimeys – peilin kaksi puolta - yhdistettiin. Tämän jälkeen maapallon tietoisuuden jakautuminen kahtia oli mahdollista. Jakautuminen tapahtui vuosituhantenne loppupuolella. Kuten sanoimme aiemminkin, tulokset olivat nähtävissä televisiossa, lööpeissä ja uutisissa. Koko maapallo juhli. Tiedettiin, että nyt oli tullut kahden maapallon aika. 

Joten ystäväni, jakautuminen tapahtui.

Jotkut Teistä tunsivat sen vaikutukset. Monet teistä käyvät niitä läpi juuri nyt. On kuin eläisitte kahdessa eri paikassa samanaikaisesti. 

Tuntemanne vanhat energiat pidättelevät teitä edelleen, mutta samanaikaisesti siirrytte kuitenkin uuden energian maapallolle. Tämän vuoksi monet teistä ovat kokeneet vaikeuksia tai epätasapainoa viime aikoina. Siksi monet ovat ihmetelleet, mitä oikein on tekeillä. 

Olemme tänä iltana täällä kertoaksemme Teille, että kaikki tuo on tarkoituksenmukaista, kaikki on tarkoituksenmukaista. Teistä tulee Jumalallisia Ihmisiä. Te siirrytte Uuteen Energiaan. Siksi me kutsumme tätä paikkaa Maan uuden henkisen energian luokkahuoneeksi. Tulette oppimaan monia asioita ja sitten opettamaan muita. 

Puhutaan nyt muutamista uuden energian ominaisuuksista. Mitä fyysiseen kehoonne tulee, niin uuden energian maapallolla – ymmärtäkää, että kehonne valitsee parantumisen. Ruumiinne kaikki solut ovat virittäytyneet siihen. Tämä eroaa vanhan energian tavasta. Vanhassa energiassa vallitsi silloin tällöin ristiriita valon ja pimeyden energioiden välillä. Jopa solutasolla tai biologisella tasolla vallitsi kaksinaisuus. 

Uudessa energiassa kehonne valitsee parantumisen, jos te itse haluatte parantua. Tämä tulee aiheuttamaan paljon kiistaa (mutta niin tulee aiheuttamaan kaikki muukin, mitä tästä eteenpäin sanomme). Se tulee muuttamaan paljon vanhoja tapojanne. Te olette niitä, jotka alkavat työskentelemään tämän asian parissa, opiskelemaan ja ymmärtämään sitä. Jumalallisen Ihmisen biologia valitsee parantumisen, jos vain niin haluatte. On sopivaa, että siirrytte itse sivuun. Ruumiinne tietää kuinka parantaa itsensä, ette te eikä mielenne.

Vertaamme asiaa murrosikää läpikäyvään teini-ikäiseen. Murrosikä tulee joka tapauksessa, mietitte asiaa tai ette. Jos ihminen kuitenkin yrittää ohjailla murrosiän prosessia, se aiheuttaa hämmennystä mielelle. Murrosikä tulee joka tapauksessa. Ihmismieli ei ymmärrä siihen liittyviä kemiallisia, biologisia ja energisiä muutoksia. Parasta on vain kunnioittaa prosessia, joka liittyy luontaisesti lähes kaikkiin ihmisiin. Sama pätee teidän nykyiseen prosessiinnekin. Käytte läpi biologista ja henkistä murrosikää muuttuessanne Jumalallisiksi Ihmisiksi. Ystäväni, mielenne ei ymmärrä prosessia eikä sen tarvitsekaan. 

Jos haluatte parantua, niin yksinkertaisesti antakaa kehollenne lupa parantaa itsensä. Tämä tulee olemaan teille hyvin haastavaa, sillä mielestänne teillä pitää olla tietty ajatussuunta;  teidän on pidettävä mielenne aisoissa ja ajateltava positiivisia, vakuuttavia ajatuksia. 

Tällainen ajattelutapa kuuluu vanhaan energiaan. Ystäväni, Uudessa Energiassa, Uudessa Maailmassa on kyse yksinkertaisesti sallimisesta. 

Kuvitelkaa kehonne jokainen solu tasasivuisina kolmioina, jotka sojottavat eri suuntiin. Niiden välillä ei näytä olevan yhdenmukaisuutta. Kun annatte Uudessa Energiassa Kehollenne Luvan Parantua, niin kaikki solut järjestäytyvät riveihin ja osoittavat tarkoituksenmukaiseen suuntaan. 

Kyse on vetovoimasta, jonka ansiosta ryhmittyminen tapahtuu. Riippuu teistä, uudesta Jumalallisesta Ihmisestä, sallitteko tämän prosessin tapahtuvan. Tätä tietoa ette löydä kirjoista ettekä myöskään henkisiltä parantajilta. Tämä tieto – haastamme teidät käyttämään sitä. Miltä ryhmittyminen näyttää? Se näyttää siltä luvalta, joka tulee Teistä ja Hengestänne. 

Kuten olemme aiemmin kertoneet eräässä toisessa kanavoinnissa, niin oma parantumisenne merkitsee sitä, että käytte makuulle ja sallitte parantumisen tapahtuvan. Loitsut, rituaalit ja kurinalaisuus kuuluvat vanhaan energiaan. (Toistamme, että tämä tieto tulee aiheuttamaan suukopua.) 

Ystäväni, kyse on sallimisesta. Kehonne on jumalallinen, aivan kuten solunnekin.  

Ne ryhmittyvät omin voimin, jos vain annatte niille luvan. Luvan antaminen, salliminen, on irti päästämistä. Salliminen on mielen vapauttamista asiasta ja irti päästämistä. Sallikaa Hengen, Todellisen Minänne, hoitaa fyysiset vaivanne. Aah, luemme jo “mutta mehän olemme sallineet” ajatuksenne. Ystäväni, tämä on eri asia. Ette ole koskaan menneisyydessä työskennelleet tällaisen energian kanssa. Tämä on eri asia. 

Pyydämme Teitä työskentelemään yhdessä kanssamme tässä prosessissa. Olemme paikalla opastamassa ja vastaamassa kysymyksiinne mahdollisuuksiemme mukaisesti, mutta loppujen lopuksi kaikki riippuu yksinomaan teistä. Kuten jo sanoimme, emme edes me, Henki, pysty tekemään tätä puolestanne. 

Opettaja, paranna itsesi sallimalla. Sallikaa luonnollisten, jumalallisten prosessien aloittaa toimintansa ruumiissanne. Päästäkää irti kaikista vanhoista ajatuksista ja päätelmistä. Ne eivät päde täällä uuden henkisen energian luokkahuoneessa. Työskennelkää yhdessä. Työskenteleminen toisen jumalallisen ihmisen kanssa on lohduttavaa. Opettakaa toinen toisillenne sallimista. Tulette näkemään omien määritteidenne mukaisesti kaaoksen, vaikkei se sitä olekaan. Se on biologisten energioiden ryhmittymistä. 

Uusi Henkinen Energia, johon siirrytte nyt – siihen liittyvät myös mieltä askarruttavat kysymykset. 


Mieli, järki, on jotakin mitä ihmiset ovat kehittäneet monien elämien aikana. Sen avulla reagoitte ulkoisiin prosesseihin, mutta sen käyttö ei oikein onnistu sisäisten prosessien ollessa kyseessä. Tämä on ollut tarkoituksenmukaista. Uuden henkisen maailman energiassa mieli tulee jatkamaan toimintaansa. Se ymmärtää, kuinka uuden henkisen energian olennon tulee ajaa autolla. Mieli tulee olemaan edelleenkin korvaamattoman arvokas maapallon asioita ymmärtääksenne. Se tulee toimimaan käsittelykeskuksena. 

Olemme nähneet monen henkisen ihmisen yrittävän tuhota mielensä - mikä on hyvin mielenkiintoista, sillä se on mahdoton tehtävä. Olemme nähneet monen henkisen ihmisen asettuvan vastakkain oman mielensä kanssa, joka heidän mielestään on epäsovun ydin. Tuomitseminen ei tule mielestänne vaan jostakin muualta. Mielenne on käsittelykeskus. Kuten olette varmasti lukeneetkin, käytätte vain pientä osaa aivokapasiteetistanne. Ja tähän asti nuo aivojen käyttämättömät alueet on tukittu tarkoituksella. Ne ovat nyt käytettävissä uudessa energiassa kulkeville. Rakastakaa mieltänne ja luottakaa siihen. Kunnioittakaa mieltänne uudessa energiassa. Tulette tarvitsemaan sitä enemmän kuin koskaan uuden tiedon ja elektromagneettisten impulssien varastoinnissa. 

Näemme, että monet teistä ovat ylikuormittaneet mieltään viime aikoina, sillä niin paljon on tekeillä. Nyt on aika avata tämä aivojen käyttämätön kapasiteetti. Ystäväni, teette sen sallimalla. Jatkakaa mielenne ravitsemista syöttämällä sen haluamaa ja sille sopivaa energiaa. Sallikaa mielenne avautua, sillä tulette tarvitsemaan sitä. Tulette huomaamaan, että ihmisrotunne, inhimillinen olemuksenne (kuten tiedätte, niin tietoa tulee koko ajan lisää ja lisää… elätte “tietoyhteiskunnassa”, kuten monet sitä kutsuvat), tulee tarvitsemaan suurempaa kapasiteettia ja joustavuutta. Ystäväni, te jotka olette täällä ja te jotka tätä luette, te olette valinneet jäävänne Maan päälle. Te olette valinneet jatkavanne uudessa energiassa kulkemista. Vaikka se onkin joskus vaikeaa ja osa minäänne haluaisi Kotiin, niin jokainen teistä on kysyttäessä nostanut kätensä myöntymisen merkiksi. Ja nyt me kerromme teille, että tulette tarvitsemaan jatkossakin mieltänne, joissakin asioissa enemmän kuin koskaan. Se on osa trilogiaa ja osa sitä mitä te olette. Kun kunnioitatte mieltänne ja sallitte, niin uusia käyttämättömiä alueita avautuu.. 

Ystäväni, pyydämme teitä jälleen työskentelemään yhdessä. Älkää olko kuin kaukana toisistaan olevat saaret, vaan työskennelkää yhdessä. 

Se on tämän ryhmän tarkoitus. Se on internetin tarkoitus, jakaa nämä asiat yhdessä. 

Henki ei ojenna teille näitä asioita eivätkä nämä ole sääntöjä ja lakeja. Nämä ovat vain ehdotuksia. Uuden energian muotoilette te täällä Maan päällä asuvat. Teillä on valtava vastuu! Tätä ei ole tehty aikaisemmin. Mitä Atlantiksella tapahtui ei ole lähelläkään sitä mitä Maan päällä tapahtuu juuri nyt. Te olette luomassa uuden energian maapalloa ja me olemme vain auttamassa. Siksi te istutte tänä päivänä tässä luokkahuoneessa. 

Siirrymme nyt kolmannelle alueelle, tunteisiin. Ystäväni, tunteenne ovat olleet mielenkiintoinen Hengen korvike. Kuten tiedätte, ette ole teidän puolellanne verhoa kantaneet kehossanne täyttä hengellistä potentiaalia. Sen sijaan tunteenne ovat omalla tavallaan toimineet Hengen korvikkeena. Uudessa energiassa ne tulevat toimimaan teidät liikkeessä pitävänä voimana. Ne mahdollistavat reagoinnin. Tunteenne, jotka kumpuavat sisimmästänne ja mielihaluistanne, aiheuttavat toiminnan ja reaktion. Tunteitanne on aikaisemmin käytetty draamoihin ja eri asioiden, vaikkapa ilon ja pimeyden, ymmärtämiseen. 


Uudessa Energiassa Tunteenne tulevat olemaan varsin erilaiset. Ystäväni, ei tule olemaan mitään syytä tai tarvetta ymmärtää valoa ja pimeyttä, sillä muistattehan että Kaiken Ytimessä, Luomakunnan Ytimessä, valo ja pimeys ovat jälleen yhdistyneet. Uudessa energiassa ei ole mitään syytä yrittää jatkaa valo vastaan pimeys–leikkejä ja niiden ymmärtämistä. Tunteet ovat nyt vapaat aloittamaan todellisen luomistyön. 

Monet teistä ovat jo huomanneetkin, ettei draamaa enää tarvita; ilman sitäkin tunnekeskuksestanne virtaa suunnaton määrä energiaa. Sallikaa näiden tunteiden toimia teitä liikkeessä pitävänä voimana. Ne ovat omien luomistöidenne polttoainetta, teidän oma henkenne tässä uudessa energiassa. 

Ystäväni, tätä on vaikea kuvailla, sillä asioita alkaa tapahtua sisimmässänne ja ympäristössänne. Alatte tuntea uutta yhteenkuuluvaisuutta ja kumppanuutta. Se johtuu Todellisesta Minästänne, joka palaa takaisin teidän luvallanne. Se on Todellinen Minänne, joka sulautuu teihin ollessanne ihmismuodossa Maan päällä. Toistamme, että kyse on yksinkertaisesti luvan antamisesta, sallimisesta. Teillä tulee olemaan  ennestään kokemattomia kokemuksia ja reaktioita, jotka saattavat keikauttaa tasapainoanne. Ymmärtäkää, että olette alkaneet työskentelemään uuden energian kanssa. 

Puhumme asiasta vielä hetken. Monet uuden energian ominaisuudet tulevat olemaan hyvin uusia ja outoja teille. Teitä kehoitetaan aloittamaan niiden käyttäminen, vaikkette ole aivan varmoja siitä mitä ne ovat. Nämä nyt käytettävissänne olevat uudet energiat ovat todellakin erilaisia. Niihin liittyy ominaisuuksia, joihin ette ole tottuneet. Teitä haastetaan aloittamaan niiden käyttäminen. Teidän ei tarvitse muuta kuin kutsua niitä. Jos esimerkiksi tarvitsette entistä enemmän fyysistä energiaa, niin yksinkertaisesti kutsukaa sitä ja sitten sallikaa sen virtaavan teihin. Kun tarvitsette enemmän oivalluskykyä ja intuitiota, niin yksinkertaisesti kutsukaa niitä. Näemme kaikkien näiden energioiden ympäröivän teitä. Ne ovat valmiina teitä varten. Nämä energiat ovat Todellisen Minänne ydin. Mutta käyttääksenne niitä teidän täytyy ensin kutsua niitä. Jos jatkatte vanhan energian tapojanne, niin tämä uusi energia, tämä Todellisen Minänne energia, odottaa kärsivällisesti kunnes olette valmiita. Kun tarvitsette lisää fyysistä energiaa, kutsukaa sitä. Tehkää samoin, jos tarvitsette lisää tietämystä. Jos tarvitsette oivalluskykyä tai parannusta muille, niin kutsukaa niitä. Ja antakaa niiden sitten olla. 

Olemme viime tapaamisessamme kutsuneet tätä energiaa Kristusenergiaksi. Se on Puhtauden, Voiman ja Rakkauden Energiaa. Se on nyt valmis Teitä varten, mutta Teistä riippuu otatteko sen käyttöön. 

Tällä energialla on joitakin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Se kantaa 33:n energiaa. Ystäväni, tarkkailkaa tapahtumien järjestystä. 

Tiedättehän tapahtumat 11:11 sekä 12:12, joka muodostuu numeroista “yksi” ja “kaksi” erotettuna kaksoispisteellä. Jos laskette yhteen molempien puolien numerot, saatte tulokseksi “kolme” ja “kolme.” Ne edustivat kolmannen ulottuvuuden kahta puolta tai piirrettä. Ja jos poistatte erottavan tekijän (kaksoispisteen), niin siitä muodostuu 33. 

Se on Kristusenergiaa, jonka kanssa voitte ryhtyä työskentelemään nyt. Katsokaa vuotta 2012. Olette pitäneet sitä suuren muutoksen aikana. Vuosi 2012 edustaa vanhan energian viimeistä vuotta. Ystäväni, tuon vuoden jälkeen maapallo siirtyy vuoteen 2013. 

“Kaksi” plus “yksi” ja “kolme” –  33, Kristustietoisuuden energiaa. Tämä energia on nyt teidän ulottuvillanne. Se on jumalallista energiaa, jonka toitte maapallolle siemenenä ja joka nyt tulee esiin (katso Tobias kanavointi 15.1.2000 – “Kristuksen kadonneet lapset”). Haastamme teidät tässä luokkahuoneessa olevat työskentelemään tuon energian kanssa. 

Ystäväni, vanhat työkalunne… on aika siunata, kunnioittaa ja vapauttaa ne. Ne eivät toimi uudessa energiassa eivätkä ole siihen sopivia. Tämäkin tulee aiheuttamaan paljon kiistaa. Teitä pyydetään olemaan tukeutumatta kristalleihin, helmiin, suitsukkeisiin ja muihin käyttämiinne välineisiin, jotka ovat tehneet tehtävänsä ja tuoneet teidät tähän pisteeseen. Teitä pyydetään olemaan tukeutumatta  muilta, ennustajilta, saatuihin viesteihin, jotka sanelevat teille miltä elämänne pitäisi näyttää. Teidät, Jumalalliset Ihmiset, haastetaan katsomaan sisimpäänne ja tuomaan esiin tätä Kristusenergiaa. Kuten olemme maininneet aikaisemminkin, niin kunnioittakaa ja rakastakaa vanhoja kirjojanne ja työkalujanne, mutta päästäkää niistä irti. 

Vastaukset kysymyksiinne eivät löydy vanhoista kirjoista, opetuksista ja tavoista. Ne, jotka istuvat täällä tänä iltana tai lukevat tätä viestiä, tulevat työskentelemään uuden energian kanssa. Jotkut eivät tule olemaan samaa mieltä kanssamme. Jotkut eivät halua jättää vanhoja työkalujaan. Sekin on tarkoituksenmukaista ja ansaitsee kunnioitusta. 

Ne jotka jatkavat uuden energian parissa työskentelyä tulevat kohtaamaan monia haasteita mutta myös saamaan monia palkintoja. Elämänne tulee muuttumaan, mutta ei siten kuten luulette sen muuttuvan. Tulette voimaantumaan, mutta ette kuvittelemallanne tavalla. Jos haluatte jatkaa, jos haluatte kulkea uudessa energiassa ja olla osa tätä luokkahuonetta, niin se vaatii teiltä vanhan energian viimeisenkin rippeen vapauttamista. Ystäväni, se tulee olemaan haasteellista, mutta kuten tiedätte, monet siunaukset tulevat näiden haasteiden myötä. Teidän edellytetään jättävän taaksenne käsitteenne vanhasta minästänne, vanhasta, väsyneestä, sairaasta ja kolhitusta minästänne,  ja kävelevän lävitsenne virtaavassa uudessa energiassa. Kaikki tarvitsemanne asiat tuodaan teille. Teistä tulee voimavara muille. Tämän luokkahuoneen päämääränä on olla opettajia ja auttaa muita löytämään oma voimaantumisensa aivan kuten tekin löydätte omanne.

Olemme pyytäneet täksi illaksi “kysymyksiä ja vastauksia” osion. Tämän kanavoinnin tarkoituksena on aloittaa luokkahuoneemme toiminta, energia ja dynamiikka, luoda perustukset ja saattaa tietoisuuteenne, että tulemme nyt työskentelemään kanssanne uudella tavalla. Tulevissa keskusteluissamme tulemme kertomaan teille tekemistämme havainnoista siitä, miten käytätte uutta voimiintumistanne, Kristusenergiaanne. Ystäväni, emme aio katsoa taaksepäin. Emme aio puhua ylittämistänne silloista. Aiomme sen sijaan puhua uudesta energiasta ja siitä miten voitte käyttää sitä. On aika jättää kaikki entiset elämät taaksenne. Nyt on sopiva aika vapauttaa ne ja osoittaa niille viimeistä kertaa myötätuntoa. Niihin ei pidä enää jäädä roikkumaan eikä antaa niiden roikkua teissä.  Te siirrytte uusille alueille. 

Varoitamme teitä, että tulevat keskustelumme tulevat olemaan aikamoinen muutos siihen verrattuna, mihin olette tottuneet. Ne tulevat olemaan kiistanalaisia. Monet tulevat olemaan eri mieltä. Haluamme teidän myös tietävän, että tulemme opastamaan teitä Rakkaudella ja Totuudella. Tulemme tukemaan tekemäänne työtä. Muistutamme teitä myös siitä, että nyt kun alatte työskentelemään oman Kristustietoisuutenne kanssa… vaikka jäättekin omalle puolellenne verhoa… niin jokainen teistä alkaa saada yhteyden “juoksijoihinsa.” 

Ystäväni, nämä “juoksijat” eivät ole oppaita. Älkää pitäkö niitä oppaina, enkeleinänne. Ne ovat eri asia, vaikka tulevatkin avuksenne enkelten valtakunnista. 

Niitä kutsutaan “juoksijoiksi”, sillä ne eivät ole paikalla vastatakseen kysymyksiinne vaan palvellakseen teitä. Ne eivät ole näyttämässä teille suuntaa vaan ovat vain osa joukkuettanne. Kun tarvitsette enemmän fyysistä energiaa, ne huolehtivat tarvittavista resursseista. Tämä perustuu aikomukseenne. Juoksijat työskentelevät kulissien takana meidän puolellamme verhoa mukauttaakseen asiat teidän mieleisiksinne. 

Kun tarvitsette lisää yltäkylläisyyttä elämäänne, niin juoksijat työskentelevät kulisseissa saadakseen palaset kohdalleen. Teidän ei tarvitse kantaa huolta tästä asiasta. Juoksijat auttavat teitä niin pitkään kuin olette palveluksessa. Kun tarvitsette tiettyjä oivalluksia, tietämystä työskennellessänne muiden ihmisten kanssa, opettaessanne muita, niin juoksijat auttavat teitä kommunikoimaan autettavan Korkeamman Minän kanssa. 

Joten kutsukaa “juoksijoitanne.” Toistamme, että ne vastaavat aikomukseenne, vankkumattomaan aikomukseenne. Työskennelkää niiden kanssa tästä päivästä lähtien. Kertokaa niille tarpeistanne. Ne helpottavat verkostotyötä ja toimintoja ja pistävät asioihin vauhtia. Ystäväni, tietäkää että tarpeenne tulevat tyydytetyiksi. 

Kuten olemme jo aiemmin kertoneet, niin chakrat - energiachakrat – sulautuvat yhteen. Uuden Maan energiakeskuksenne, uusi tietoisuutenne, ei tule entisestä paikasta. Tätä on hiukan vaikea selittää. Olette tottuneet luomaan asioita mielenne tai sydämenne kautta. Uudessa energiassa ei luoda näin – toistamme, että tätä on vaikea selittää, koska ette tule tietämään tuon paikan sijaintia ennen kuin alatte työskentelemään sen kanssa. 

Ystäväni, kun haluatte luoda, kun esitätte aikomuksenne, niin se ei tule mielestänne eikä sydämestänne. Se tulee paikasta, joka on olemuksenne ykseys, olemuksenne Kristuskeskus. Kyse ei nyt ole mistään paikasta kirjaimellisesti. Ennen käytitte mieltänne luodaksenne tai avasitte sydämenne sitä varten. Sisällyttäkää nyt koko olemuksenne, Ykseytenne ja Kaikkinaisuutenne, tähän prosessiin. Tämä saattaa tuntua aluksi oudolta, sillä se poikkeaa kaikesta ennen tekemästänne. 

Kaikki täällä olevat ja tätä lukevat…aloittakaa työskentely Uuden Energian kanssa. Olemme täällä auttamassa Teitä prosessissa. Opimme yhdessä. Tätä ei ole tehty koskaan aikaisemmin. Ei ole olemassa yhtäainutta kirjaa tai karttaa näyttämässä meille tietä. 

Ystäväni, tiedämme kuitenkin tällä puolella verhoa, että kun sulaudutte yhteen Todellisen Minänne, Jumalallisuutenne kanssa, niin teistä tulee mahtavia, Jumalallisia Ihmisiä, ihmisiä jotka opettavat muita.
 
Ja niin se on.
“Uuden Henkisen Energian salliminen elämässänne”
Esitetty Crimson Circlelle
12.2.2000

Crimson Councilin Tobiasta kanavoi Geoffrey Hoppe eli "Cauldre", joka asuu  Goldenissa, Coloradossa.  Tobiaksen tarinan, kuten se esiintyy raamatullisessa Tobitin Kirjassa,voi löytää Crimson Circlen nettisivuilta www.crimsoncircle.com.  Tobias materiaaleja on tarjottu ilmaiseksi valotyöläisille ja  Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 lähtien, jolloin Tobias ilmoitti ihmiskunnan siirtyneen tuhoutumisen mahdollisuuden yli Uuteen Energiaan.

Ei kommentteja: