WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

FotoniEnergia


Oletteko huomanneet viime aikoina, ettei vuorokaudessanne ole riittävästi tunteja, että olette levottomia, turhautuneita ja tyytymättömiä elämäänne? 
Jos tämä sopii Sinuun, niin syytä siitä Fotonienergiaa. 
Vuodesta 1980 saakka uusi energianauha on tullut aurinkokuntaamme ja sillä on uskomattomia vaikutuksia ihmisten elämään. 
Margaret, kanavani, löysi Fotonienergian vasta muutama vuosi sitten, kun silloinen aviomiehensä (insinööri) luki siitä kirjasta. 
Siitä annettiin hyvin vähän informaatiota ja tuntien Margaretin kyvyn saada Hengen Korkeampaa Tietoa mistä tahansa aiheesta, mies pyysi häntä kommunikoimaan kanssani ja selvittämään, mistä oli kyse. 
Informoin häntä, että kyse oli Energianauhasta, joka oli Korkeampaa Taajuutta, kuin mitä oli koskaan koettu maatasolla.
Kerroin hänelle, että Fotonienergia on Uskomaton Energianauha, jolla on kyky tiivistää aikaa. 
Pystyitte ennen tekemään niin paljon asioita ajalla. 
Nyt huomaatte joka päivä, että asioiden tekeminen vie pidemmän aikaa. Ajatelkaa vain 15 vuotta taaksepäin aikaanne - mitä teitte sillä - ja verratkaa sitä nykyiseen. Näette, mistä puhun.

Fotonienergia ei ainoastaan tiivistä aikaa, vaan myös muuttaa käsitystänne lineaarisesta ajasta. Viimeisten 15 vuoden aikana jotkut teistä ovat luoneet joustavan ajan, mikä tekee teille mahdolliseksi työskentelemisen silloin, kun haluatte. 
Useammat ihmiset luovat oman aikansa ja muuttuvat sitä tapaa, millä he tarkastelevat aikaa. 
Se auttaa myös muuttamaan ihmisiä henkisesti, kun useammat ja useammat ihmiset etsivät henkistä osaansa. Se on jo muuttanut monia ja tämä jatkuu. 
Tämän Energianauhan ovat jäljittäneet myös tiedemiehet, jotka eivät ole koskaan nähneet mitään vastaavaa Energiaa. 
Jotkut tiedemiehet ovat sanoneet, että se on tähti, joka luhistuu sisäänpäin. 
Mutta ne jotka ovat olleet tietoisia tästä Energianauhasta alusta saakka, tietävät, että se on suunniteltu muuttamaan ihmiskunnan olemusta laajasti. Se tuo Energiaa, mitä tarvitsette muuttaaksenne maatason paremmaksi.

Tämä Energianauha tekee mahdolliseksi teille jokaiselle Korkeamman Osanne Sisääntuomisen. 
Viimeisten 15 vuoden aikana ihmiset ovat Alkaneet Etsiä Henkisyyttä, parempaa elämäntapaa. 
Miksi? 
Syyttäkää siitä fotonienergiaa. Siitä tulee teille peili, mikä sallii teidän nähdä, että se mitä teillä on, ei ole enää toimintakykyistä. Se tuo muutosta elämän joka osaan. Muuttuakseen asioiden on joskus pahennuttava ennen parantumistaan ja tätä fotonienergia tekee. Se lisää herkkyyttänne ja monet ihmiset kokevat romahduksia ja odottamattomia muutoksia elämässään. Johtajat jotka ovat olleet töissä 30 vuotta, huomaavat yhtäkkiä olevansa työttömiä - voitte syyttää siitä kaikesta fotonienergiaa.

Jos ihmiskunta jatkaa nykypolullaan, pian ei ole enää ihmiskuntaa. Ahneus, viha, pelko, epäily - fotonienergia tuo pintaan kaikki nämä negatiivisuudet ja muuta. Siitä tulee peili kaikille niille asioille, joita olette haudanneet sisäänne, eikä se mene eikä voi mennä pois!


Mitä voitte tehdä tämän energian kanssa työskentelemiseksi? 
No, voitte alkaa kulkea virran mukana. Niillä ei ole mitään huolehdittavaa, jotka ovat positiivisia ja ovat tehneet oman puhdistumistyönsä menneisyydessä ja jotka ovat selvittäneet tukokset saadakseen uusia ideoita ja tilanteita. 
Fotonienergia ei voi vahingoittaa heitä. Se voi vain parantaa heidän luonnollisia kykyjään ja tehdä heistä tietoisempia ja intuitiivisempia. 
He täyttyvät Valosta, kun tämä nauha tulee lähemmäs ja lähemmäs maatasoa.

Täyden energiapuuskan ennustettu saapumisaika on päivämäärä, jonka Nostradamus ennusti erityispäiväksi maapallon historiassa. 
Tästä syystä monia ihmisiä työskentelee parantamisen uudessa ajassa. Menneen elämän terapia ja henkinen konsultointi voi auttaa kaikkia niitä, jotka pyrkivät selvittämään tukoksensa. 
Se valmistelee heitä myös vastaanottamaan tätä uutta energiaa, mikä energisoi ja auttaa heitä kohottamaan värähtelyään. Tämän alueen aidot valotyöntekijät ovat olleet enimmäkseen tietämättömiä siitä, kenen ja minkä kanssa he työskentelevät ja miksi.

Niille jotka ovat negatiivisia, jotka eivät katso valoon ja jotka eivät halua olla tekemisissä minkään henkisen kanssa, fotonienergia saa aikaan lisää ongelmia elämässä. Samanlaiset vetävät toisiaan puoleensa ja fotonienergia on suunniteltu tuomaan valoa maatasolle, tuomaan uuden aikakauden. 
Kaikki ne jotka ovat kiinni vanhassa jollain tavalla, kaikki jotka eivät halua katsoa valoa ja muutosta, huomaavat tulevansa aina vain negatiivisemmaksi. He luovat itselleen enemmän ja enemmän sairautta ja aiheuttavat oman kuolemansa tältä maatasolta. Kyse on siitä planeetan siivoamisesta, josta on ennustettu pitkään. Unohtakaa se, että avaruusveljet vievät pois ja maapallo siivotaan - avaruusveljet ovat fotonienergiaa ja se merkitsee hommia!

Tämä erikoisviesti ei ole tarkoitettu tuhon profetiaksi eikä se ole varoituskaan. Katastrofit ja odottamattomat tapahtumat ovat jo alkaneet ympäri maailmaa. Ihmiset muuttuvat ja niin muuttuu elämäkin. Syyttäkää siitä fotonienergiaa. 
Yksi asia on varmaa: kun sen vaikutukset huipentuvat vuonna 2012, maataso ei ole enää koskaan entisensä. Kaikki vanhanaikaiset opit ovat poissa. 
Ihmiskunta on ymmärtävämpää, rakastavampaa ja luovempaa. Maataso uudistuu ja uusi aika on käsissänne. Miten upeaa aikaa se onkaan! Sillä välin, älkää valittako, että vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja.

Menkää sille parantamiskurssille, jolle aina olette halunneet mennä. Valmistautukaa muutokseen ja sitten kuin se tulee, menkää sen mukana. Opetelkaa ennen kaikkea olemaan se, kuka todellisuudessa olette, koska yhtenä asiana fotonienergia luo yksilöllisiä ihmisiä, ei lampaita. 
Toivottakaa MuutosEnkeli Tervetulleeksi Elämäänne ja Käyttäkää Energiaa Elämänne Muuttamiseksi Kaikin Tavoin. 
Tämä on Maatasolla Olemisen Tarkoitus.
Fotonienergia

Maitreya
FOTONIENERGIA
Maitreyaa kanavoinut Margaret McElroy (www.maitreya-edu.org)
8.12.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Ei kommentteja: