WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Sydämen Liekki ja Valo-Olemus


SYDÄMEN LIEKKI on ollut ihmiskunnalla käytössä viimeksi Atlantiksen aikakaudella, mutta sen romahtamisen myötä Sydämen Liekki katosi ihmisten käytöstä pitkäksi aikaa, mutta nyt tämä Rakkauden Pyhyys on alkanut taas avautua ihmisten Sydämissä.

Sydämen Liekki on Elävä Rakkauden Tuli ja se on ollut käytössämme jo aina Lemurian ajoilta lähtien.
 
Lemurian aikakaudella elimme sellaisessa Rakkaudessa, jollaista meidän on mahdotonta täysin edes ymmärtää vielä tällä hetkellä.

Se oli elävää Rakkautta, niin kaunista, että siinä oli läsnä ihmisen pyhyys ja siinä koki olevansa kokonaisvaltaisesti Rakkautta, ihan jokaista soluaan myöten.

Tämä Rakkaus oli onnellisuuden ja kiitollisuuden lisäksi turvallisuutta, iloa ja avaraa selkeyttä ja empatian ymmärtämiskyky sekä sen kokeminen kanssaihmisä kohtaan syventyivät.

Lemurian aikakaudelta Rakkaus siirtyi sitten Atlantiksen aikakaudelle, jolloin Rakkaus & Pyhyys olivat läsnä jokaisessa.

Tuon aikakauden keskivaiheilla ihmisissä alkoi herätä vallanhalu, jolloin Rakkaus alkoi hitaasti vaimentua ja loppuvaiheessa atlantislaiset päättivät sulkea tuon sydämen liekin jättäen vain kruunuchakran väylän auki.

Tämä oli Rakkauden Aikakauden loppu ja sitä seurasi järjen aikakausi.
 
Sydämen Liekin katoaminen ihmisiltä pitkäksi aikaa tuntui kuin putoamiselta elämään pimeydessä. Muutenkin Atlantiksen romahtaminen jätti siellä eläneille valtavan syyllisyyden ja joukkotrauman tunteen.

Tuo joukkosyyllisyys on ilmennyt ihmisillä epämääräisenä pelkona nyt Sydämen Liekkiä aktivoitaessa ja tämä onkin hyvä jokaisen meistä tiedostaa, jotta voimme päästää siitä irti antamalla itsellemme anteeksi ja muistamalla, että toimimme Rakkauden ja Valon kanssa.

Sydämen Liekkiä voi alkaa sytyttää, vaikka Sydämessä vielä olisikin vanhoja pelkoja, sillä Sydämen Rakkauden voimistuminen auttaa noiden pelkojen poistumista.

Sydämen Liekin aktivoiminen avaa ja voimistaa koko ihmisen energiajärjestelmää, kundaliinienergian, jonka voimistuessa ja alkaessa liikkua varastoituu ihmisen kehossa selkärangan ydinnesteeseen.

Atlantiksen jälkeen on seksuaalienergia ollut ainoa tapa ihmisille saada tuntea yhteytensä omaan jumalallisuuteensa orgasmin hetkellä lyhyen hetken ajan.
 
Valo-Olemus on korkein olemuspuolemme ja se toimii ikäänkuin antennina. Valo-Olemus sijaitsee korkealla päämme päällä ja sen voi kokea kevyenä valkeana, hyvin isona pilvenä.
Voimme koska tahansa mielessämme kutsua Valo-Olemustamme laskeutumaan fyysisen kehomme yhteyteen ja sen voiman voi tuntea viileänä energiakenttänä ympärillämme ja kuin VALOPILARINA, joka kulkee lävitsemme aina Äitimaahan saakka.

Omaan Valo-Olemukseemme yhteydessä oleminen mahdollistaa sen, että voimme kanavoida tietoa erittäin korkeasta tietoisuudesta käsin, joka samalla on osa itseämme.
Annoimme tämän kykymme pois Atlantiksen romahdettua, mutta nyt se on jälleen aika ottaa käyttöömme.

Valo-Olemukseemme on tallennettuina tiedot kaikista elämistämme ja kaikki tietoisuutemme tasot, ja sen kautta elämme useassakin eri todellisuudessa tälläkin hetkellä keräten niistä jokaisesta tietoa ja kokemuksia Valo-Olemukseemme.
 
Sydämen Liekin syttyminen lähtee avaamaan koko chakrajärjestelmäämme sytyttäen sen pikku hiljaa elämään. 
 
Näin tapahtuessa jokaiseen chakraamme syttyy oma Pikkuliekki, joka hehkuu chakran omaa väriä ja energiaa. 
 
Tämä puhdistaa myös mielemme Ajatukset ja Sydäntemme tunteet totuudellisiksi, Rakkaudellisiksi ja Aidoiksi.

Sydämen liekki muodostuu kahden sydämen rakkauden liitosta, joka sytyttää sinne elävän rakkauden tulen. Toinen sydämistä tulee Äiti Maan rakkaudesta sinua kohtaan ja se tulee kehollesi. Toinen sydämistä tulee valo-olemuksesi rakkaudesta sinua kohtaan ja se tulee henkisyydellesi.

Me koostumme näistä kahdesta, Valo-olemuksemme- ja Maapallon energiasta, jonka magneettikenttä on kehomme hyvinvoinnille tärkeä.
 
Valo-olemuksemme energia on korkein olemusmuotomme ennen siirtymistämme takaisin alkulähteelle.

Jokainen voi halutessaan aktivoida Sydämensä Liekin avautumista alkamalla ohjata ajatuksiaan ja tunteitaan toimimaan Rakkaudesta käsin, sillä Rakkauden avautumisen myötä myös Sydämessämme oleva Henkisen Rakkauden Silmä alkaa avautua.

Silmän avautuminen voi tuntua siltä kuin rintakehän päällä olisi laaja silmä. Henkisen Rakkauden Silmä alkaa avartaa näkemyksiämme ja visioita totuudellisesti ja vääristelemättä, ja samalla se aikaansaa seesteisyyden tunteen meissä.
 
 
Näillä kolmella lauseella voimme alkaa aktivoida sydämemme liekkiä:
 
NÄEN RAKKAUTESI
 
Ollessasi tekemisissä jonkun ihmisen kanssa ja lausuessasi mielessäsi tätä lausetta, heijastat hänelle hyväksyväsi hänet ja näkeväsi hänessä olevan Rakkauden, ajatuksena heijastettu viesti menee perille.

Sinun ei tarvitse oikeasti tuntea Rakkautta tätä ihmistä kohtaan, sillä lauseen taika piileekin siinä, että se alkaa avata kykyäsi Rakastaa ehdoitta ja Universaalisti kaikkia ympärilläsi olevia, mikä heijastuu sitten takaisin Sinuun.
 
Jonain päiväni tulet huomaamaan, ettet vain sano sitä, vaan todella tunnet Rakkautta muita kohtaan.
 
TUNNEN RAKKAUTESI

Toistettuasi riittävän kauan ensimmäistä lausetta, voit siirtyä tähän lauseeseen, jota toistat mielessäsi lausuen kaikille, joita arjessasi kohtaat. Tätä lausetta voi lähettää ajatusviestinä myöskin heille, joita et jostain syystä voi silmästä silmään tavata ja sitä on hyvä lähettää iltaisin sängyssä maatessa.

OLEMME RAKKAUS
 
Tästä alkaa uusi vaihe, sillä nyt alat myös vastaanottaa Rakkautta!
 
Tätä ajatusta lähettäessäsi, ajattele Sydämessäsi olevaa Rakkautta, joka lähtee vaakatasoon leviävinä renkaina laajentuen kaikkialle ja jokaista koskettaen.
 
Tehtyäsi tätä aikasi, ajattele sitten vastaanottavasi Rakkautta Kaikkialta Maailmankaikkeudesta.
 
Saat kokea, miten Paljon Sinua Rakastetaan ja miten paljon Sinulle lähetetään Rakkautta koko ajan Kaikkialta Maailmankaikkeudesta!
Lähde:

1 kommentti:

SeijaTuulikki kirjoitti...

Kaikenkattava Rakkaus välittyy Olemme-Kaiken-Sisällä :) tänne Tähtisilmä - blogiin SeijaTuulikille :) KIITOS, KIITOS, KIITOS ;)