WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kaksitoista Kohtalonpolkua ja planetaarisen tunnekehomatriisin nopeutettu puhdistaminen


Kuthumi-henkiolentoa 
kanavoinut Michelle Eloff 
( www.spiritlibrary.com)
31.7.2007
 

*******************

Olen Kuthumi ja tulen Rakkauden ja Viisauden Säteillä Tervehtimään jokaista Teitä ja tuomaan Teille muuntamisen, Synkronismin, Totuuden ja Rauhan Siunauksia. Tervehdys, Rakkaat Ystävät. 


Sydämessämme on suurta iloa ja mielihyvää siitä, että saamme kokoontua Teidän kanssanne tänä päivänä, kun pidämme Teitä tiukasti Kristuksen Sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä. 
Rakkaat Ystävät, tämän päivän matka tuo Teille syvempää ymmärrystä siitä, miten voimaannuttavia tai heikentäviä valintanne ovat. 
Ymmärtäessänne 12 kohtalonpolkua alatte ymmärtää, miten valinnat vaikuttavat elämänne laatuun ja jokaisen syklin kestoon, ja noiden Uusien Valokehojen Ilmentämistä, joita pidetään Totuuden Ulottuvuuksissa ja jotka tuotte fyysisiin ulottuvuuksiin. 


Jokainen polku, joka Teille esitellään, on tilaisuus kasvaa, ja periaatteessa tämä on suuri osa sitä, mistä Elämänvalinnoissa on kyse. 
Joka kerta ryhtyessänne johonkin uuteen valitsette kasvupolun. Kohtaatte valintatilanteita elämänne aikana. Jokainen niistä johtaa tietylle polulle. 
Ennen inkarnoitumistanne 12 polkua asetetaan eteenne. 
Jokainen näistä polusta toimii täysin harmoniassa 12 astrologisen huoneen, 12 DNA-säikeen, 12 maailmankaikkeutenne mestarinumeron ja kaikkivoivan MINÄ OLEN -olemuksen 12 jumalaisen puolen (kuusi feminiinistä ja kuusi maskuliinista) kanssa.

Kun inkarnoidutte, tulette ensimmäisellä säteellä noista 12:sta, mikä muodostaa pohjimmiltaan elämänne seitsemän ensimmäistä vuotta. 
Tuona aikana virittäydytte niihin 12 kohtalonpolkuun, jotka vanhempanne ovat valinneet. Nuo polut vaikuttavat ensimmäiseen polkuunne ja määrittävät ne polut, jotka valitsette siitä eteenpäin. 
Kuvitelkaa näiden polkujen toimivan yhdessä kuin verkot, jotka on kasattu toistensa päälle. 
Jokainen verkko, joka on 12 polun ryhmä, yhdistyy harmonisesti, kun jokainen noista osioista tai sektoreista aktivoi toisensa. Jokainen aktivointi laukaisee tapahtumasarjan, mikä vetää Teitä niitä ihmisiä kohti, jotka Teidän on määrä tavata, joiden kanssa määrä olla ja rakentaa elämä tai vain kohdata. 
Tämä taas vaikuttaa elämänne laatuun.

Jokainen noista tapaamisista esittää Teille tilaisuuksia valintojen tekemiseen. Teidän on tärkeää ymmärtää, että nämä eivät rajoitu nykyiseen elämäänne sellaisena kuin Te tunnette sen. 
Toisiakin elämiä ilmaistaan samanaikaisesti rinnakkaisina ja vaihtoehtoisina tunnetuissa todellisuuksissa. Valintanne vaikuttavat noihin kaikkiin todellisuuksiin ja toisinpäin.  
Esimerkkinä voisi kenties olla se, että tapaatte erittäin tärkeän ihmisen. 
Kuvitelkaa sen olevan mahdollinen kumppani, mahdollinen ihmissuhde, joka tarjoaa Teille uskomattoman tilaisuuden kasvuun, tilaisuuden Kokea Rakkautta ja muita elämän puolia. 
Yhteytenne on syvällinen, ja kaikki molempien Teidän sisällä vetää Teitä yhteen. Kenties toinen Teistä ei kuitenkaan ole vapaa inhimillisessä mielessä ollakseen tuo kumppani eikä hän sen seurauksena valitse ryhtyvänsä matkaan tämän ihmisen kanssa.

Silloin luodaan vaihtoehtoinen todellisuus, jossa näiden kahden välinen yhteys toteutuu energeettisesti. Kuitenkin tulee toinen kerta, jos ei tässä elämässä tai syklissä, niin sitten toisessa elämässä, toisella aikajanalla, mihin usein viitataan rinnakkaisena elämänä, jolloin teille esitetään taas sama tilaisuus. 
Monta kertaa silloin, kun kohdataan näin syvä yhteys, se on tavallisesti sielun tai korkeamman itsen kutsu sen tosiasian kunnioittamiseen, että uusi elämän- tai kohtalonpolku esittäytyy teille. Erona on, että Teitä kehotetaan reagoimaan NYT eikä jättämään sitä seuraavaan sylkiin. Niin tekemällä pitkitätte prosessia.

Yksi syy siihen, miksi hyvin paljon tapahtuu yhtäaikaisesti ja useiden kumppanien tapaaminen tällä aikajanalla on hyvin yleistä, on se, että viimeistelette kaikkia menneitä elämiä, jotta voitte tavata niin sanotusti SEN AINOAN ja jatkaa todella tärkeää juttua! 
Vuodet 2007 - 2009 ovat täynnä vanhan lopettamista ja uuden alkamista. Jotkut teistä saattavat jopa huomata, ettei teillä ole mitään oikeaa, konkreettista syytä jättää kumppania, työtä, kaupunkia jne. 
Teillä on vain sisäinen tieto siitä, että niin on joka tapauksessa tehtävä. Pyydämme hartaasti Teitä noudattaman tuota kutsua!

Monet ihmiset todellakin vastaavat Korkeamman Itsen kutsuun lähteäkseen uudelle matkalle, kun taas toiset jäävät nykyiseen Elämäntilanteeseensa, koska he uskovat tehdyn tiettyjä valintoja, joista on pidettävä kiinni ihmisten laatimien lakien seurauksena. 
Rakkaat Ystävät, Teidän on ymmärrettävä uudessa toimintamallissa se, että ihmisten laatimat lait romuttuvat. 
Näillä laeilla ei ole enää pohjaa yksinkertaisesti niiden rakennusperustan vuoksi.  
Lait muuttuvat, Universaalit lait korvaavat ihmisen laatimat. 
Ne lait muuttuvat, jotka on laadittu määräämään siitä, mitä valintoja voitte tehdä. 
Sen valitseminen, kenen kanssa haluatte viettää elämänne tai tietyn aikajakson, on sellainen valinta, joka Teidän täytyy pystyä tekemään, eikä sellainen valinta, jonka kieltää ihmisen laatima laki ja joka pitää Teidät syyllisyyden tai pelon tunteessa, koska on tehty lupaus, jota ette voineet tehdä aikanaan Täysin Totuudessa, koska Teillä ei ollut kykyä Nähdä Tulevaisuutta.

Olette jatkuvassa muutoksen tilassa, kasvatte koko ajan. 
Siksi pitkän tähtäyksen lupauksia ei voida itse asiassa tehdä, enkä puhu nyt vain lupauksesta Rakastajalle, vaan puhun lupauksesta kenelle tahansa. 
On tärkeää, että sitoudutte hetkessä, jossa olette, jos tunnette voivanne pitää lupauksen, mutta sen jälkeen Teillä on riskinä tuottaa pettymystä ihmisille, koska ette tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään. 
Ette tiedä, milloin seuraava kohtalonpolku esittäytyy Teille ja minne se vie Teidät.

Ihmisten on nyt siis hyväksyttävä se tosiasia, että muutos on vääjäämätöntä ja juuttuminen tyhjiin lupauksiin tuo kurjuutta ja tuskaa. 
Kutsumme niitä tyhjiksi, koska ne ovat tietyssä mielessä tyhjiä, niissä ei ole tulevaisuuden näkymiä, koska sitä ei ole olemassa siinä mielessä, mitä tietoinen tietoisuus tietää. Nämä ovat vääriä lupauksia, ja siinä luodaan karmaa, kun sidotte itsenne tilanteeseen, jonka tekemiseen Teillä ei alunperinkään ollut valtaa.

Tämä siis alkaa luoda melkoisesti vaihtoehtoisia ja rinnakkaisia todellisuuksia, joissa Teidän eri puoltenne täytyy esittää noita toteuttamattomia kokemuksia. 
Saatatte nyt sanoa: "Mutta mikä sitten on ongelmana, minähän koen sen?" Ei, ongelma on, että alatte sirpaloitua kokeaksenne kaikki nuo todellisuudet, mikä on vastakohtaista kaikkien noiden puolien keräämiselle yhteen, elämiselle hetkessä tässä ja nyt ja sen kokemiselle täydellisyydessään. Kun aika nopeutuu lineaarisessa muodossa, koette kaikkien noiden itsenne sirpaleiden yhdistymisen.

Kuitenkin silloin kun kohtaatte valintatilanteen ja päätätte olla aloittamatta tuota kohtalonpolkua ns. vääristä syistä, sirpaloidutte uudelleen ja tuo henkilö, jonka kohtasitte ja jonka kanssa Teidän piti olla, sirpaloituu myös ja nk. karmaa luodaan, koska tuo kohtalonpolku oli asetettu paikoilleen; Te kohtasitte, mutta päätitte olla noudattamatta vaistonvaraista tarvetta olla toistenne kanssa, kokea toisenne. 
Tuo vaistonvarainen tarve, palo, intohimo, yhteys ovat kaikki tekijöitä, jotka te tuon polun luodessanne asetitte paikoilleen laukaisimeksi, lipuksi sanomaan "tässä on se ihminen, se tilanne, joka on viestini, hälytysjärjestelmäni siitä, että uusi polku on tullut kohdalleni". 
Mutta voi ei, ihmiset jäävät kiinni kaikenlaisiin egon peleihin. He eivät pysty tekemään valintaa, koska on tehty lupauksia, koska he ovat sitoneet itsensä jononkin tilanteeseen, ihmiseen, nk. sopimukseen.

Monet sopimukset on selvitetty ja tosiasiassa - sanotaanpa se näin - ainoat sopimukset, joita teidän täytyy kunnioittaa, ovat sopimukset pienten lastenne kanssa. 
Sopimus kestää heidän elämänsä 12 ensimmäistä vuotta, jolloin te olette vastuussa siitä heille antamastanne opastuksesta, mikä yhdistää heidät 12 kohtalonpolun ja muiden 12-taajuustasojen paikalleen asettamiseen. Ihannemaailmassa - näin kai voitaisiin sanoa - jokaisen sielun pitäisi olla täysin valmistautunut selviytymään elämästä 12 ikävuoden jälkeen. 
Tuohon ikään mennessä sielu tietää tarkasti, mitä se tekee elämällään, mihin toimiin se ryhtyy oman tarkoituksensa elämiseksi, ja se pystyy soveltamaan universaaleja lakeja, jos se kunnioittaa elämän matkaa.

Tämän tarkoituksena ei ole sanoa, että 12-vuoden esipuberteetti-ikäiset pitäisi heittää ulos kodistaan, ei. Tuolloin tästä sielusta tulee aktiivinen osallistuja kotitilan luomisessa liittyen päätöksentekoon, ja se antaa oman panoksensa kanssaluovaan prosessiin yhteisön, yhtenäisyyden muodostamisessa. 
Tuolloin sielu oli jo sellaisessa asemassa, että se veti puoleensa niitä olentoja, joka loivat kehittyneemmän spiraalitietoisuuden ja älykkyyden liittyen heidän valmistelemiseensa elämän seuraavalle, ikävuosien 12 - 18 tasolle. 
Tuosta ajasta tulisi kenties - jos he niin valitsevat - lasten synnyttämisen vuodet ja tuona aikana heidän vanhempansa edelleen auttaisivat ja opastaisivat heitä, jolloin heidän kanssaluomiskykynsä laajentuu edelleen.

Mutta kukaan Sielu ei ole sidottu millään lailla jäämään kenenkään ihmisen tai ryhmän luo tai johonkin tilanteeseen, jos Sielu ei enää valitse niin. 
Sielu ei valitse sitä, koska tuo sykli on valmis, tuo polku on käyty loppuun eikä mitään enää ole tehtävissä, Silloin kun tätä ei kunnioiteta, syntyy ongelmia. 
Sydänchakra sirpaloituu myös valtavasti, ja tämä aiheuttaa monia Sydämen Haavoja, jotka vaikuttavat ihmisen kykyyn Yhdistyä Rakkauden Täyteen Voimaan.

Jäädäänpä romanssiaiheeseen. Miksi ei, se on niin herkullinen aihe joka tapauksessa ja tiedämme, miten paljon romanssi kiehtoo ihmisiä. 
Esimerkiksi tapaatte jonkun henkilön ja viette toisiltanne jalat alta. Kun olette toistenne seurassa, Energiavirta Teidän kahden välillä on kaikkien muidenkin huomattavissa. 
Kehojenne kemialliset järjestelmät kommunikoivat toistensa kanssa ja alkavat valmistella Teitä uutta kohtalonpolkua varten, koska suunnitelmanne ja sisäiset taajuutenne on koodattu vastaamaan tai reagoimaan tuolla tavalla, koska tarkoituksena on vastata noihin reaktioihin.

Kenties kuitenkin toinen Teistä tai molemmat olette yhdessä jonkun toisen kanssa ja päätätte: "Ei herranen aika, tämä on kiellettyä. Emme voi tehdä tätä!", mutta olette unohtaneet nuo kohtalonpolut, joten sydänchakranne rikkoutuu, sen puolet jakautuvat ja luodaan rinnakkainen tai vaihtoehtoinen todellisuus - tavallisesti vaihtoehtoinen todellisuus, joka voi sirpaloitua vielä edelleen ja tulla sellaiseksi, mitä sitten pidetään menneenä elämänä. 
Ja eräänä päivänä tulevaisuudessa menette regressioon ja siellä saatte muistikuvan menneestä elämästä, jossa tapasitte maskuliinisen tai feminiinisen vastineenne ja koska olitte suhteessa johonkin toiseen… miten surullista, ette voineet olla yhdessä, mutta tuo haava, tuo erillisyyden, puutteen ja menetyksen solujälki vaikuttaa Teihin loppupäivienne ajan. 
Tuo kohtalonpolku pysäytetään, koska kohtalonpolut on tarkoitettu Yhdistyneiden Sielujen Koettavaksi loppuvaiheessa, kuusi maskuliinista ja kuusi feminiinistä yhdistettynä ja koettuna yhtenä 12 kohtalonpolkuna. Kuusi maskuliinista, kuusi feminiinistä.

Nykyajassa sirpaloitumisprosessia ei voida tavallaan enää suvaita, koska mitä enemmän jatkatte sirpaloitumista, prosessi viivästyy, ja kun korkeammat puolenne näkevät viivästyksen, niiden täytyy aloittaa sen varmistaminen, että pääsette samalle tasolle. 
Tulee kuitenkin piste, jossa ohitatte "ei paluuta" -pisteen. Tämä merkitsee sitä, ettei Teillä ole riittävästi aikaa tilanteen kiinni saamiseen. Silloin Sielulle esitetään elämän/kuolemantilaisuus, jolloin ihminen voi päättää lähtevänsä kehostaan ja reinkarnoituvansa myöhemmässä vaiheessa aloittaen siitä, mihin se jäi, mutta sen täytyisi ns. kuljeskella odottaen toisen osansa tekemiä valintoja. 
Tai Teille tarjotaan tilaisuutta ottaa kaikki mukaan nopeutetulla vauhdilla, missä sekä Te että vastakappaleenne kohtaatte hyvinkin intensiivisiä tilanteita, jotka lopulta johdattavat Teidät löytämään toisenne taas kerran. 
Tämä kestäisi jonkin aikaa, mutta jos sitä kunnioitetaan, kaikki välillä oleva puppu poistetaan ja löydätte toisenne nopeammin.

Luopukaa siis draamasta, joka kieltää uuden kohtalonpolun itseltänne. 
Kuunnelkaa kehonne kieltä, joka yhdistää Teidät tuohon henkilöön, jos kyse on romanttisesta kohtaamisesta. Tai myös maantieteelliseen paikkaan. Varmaankin jotkut ovat kokeneet sitä. Menette johonkin paikaan tällä planeetalla ja koko olemuksenne avautuu ja se värähtelee sellaisessa hurmiossa, että ette oikein Tiedä, miten sen käsittäisi. 
Mutta kehonne on löytänyt henkensä puolen tuosta maantieteellisestä paikasta. Ja olemalla siellä, missä olette, imette noita puolia, ja jos tunnette kutsun muuttamiseen maantieteellisesti, niin on tarkoitus sitten tapahtua.

Sitten tapahtuu niin, että kiellätte sen, sivuutatte sen ja keksitte kaikenlaisia tekosyitä, miksi ette voi olla siellä. Miksi? 
Koska moderni elämä on muuttunut niin monimutkaiseksi, paimentolaisajat on unohdettu ja siksi yksinkertaisuus on niin oleellinen elämän piirre. Yksinkertaisuus sallii Teille vapauden seurata kohtaloanne, kokea noita polkuja ja niin tekemällä kokea täydellistä elämäniloa. 
Maata ei ole koskaan tarkoitettu kenenkään omistettavaksi.  
Voitteko nähdä, miten tarpeenne kiinnittyä aineellisiin kohteisiin, on rajoittanut kykyänne kokea elämää? 
Ja vieläkin enemmän estänyt kykyänne todella kokea kohtalonpolkuja.

Mitä ihmiset usein käyttävät tekosyynä siihen, etteivät voi seurata kohtalonsa polkua? Kiinnikkeensä! Kiinnike johonkin ihmiseen, tyhjään lupaukseen, työhön, palaan omaisuutta ja melkoiseen määrään muita asioita, jotka kaikki ovat tekosyitä siihen, miksi teidän pitäisi jäädä liikkeen pysähtyneeseen tilaan. 
Katsokaa astrologista pyörää. Mitä pyörä tekee? Se liikkuu! Elämän pyörä kääntyy! 
Mutta ihmiset ovat valinneet yhden puolan, jossa roikkuvat henkensä edestä, tulkoon helvetti tai vedenpaisumus. Se ei ole kohtalonpolkujen kokemista, elämän kokemista. Se on vain yhden piirakan palasen maistamista elämänne aikana.

Kuvitelkaa maistaneenne vain mansikkaleivosta, ette koskaan suklaakakkua, juustokakkua, porkkanaleivosta tai maustekakkua! Pitäisikö meidän vielä jatkaa? 
Entä jos ette olisi koskaan elämässänne maistaneet hunajaa tai jotain toista herkullista nautintoa? Kalliit ystävät, siitä 12 kohtalonpolussa on kyse. 
Ne ovat maukkaita kohtaamisia! Miksi luulette nk. avioliiton ulkopuolista kokemusta kutsuttavan "kielletyksi hedelmäksi"? 
Se on makea, eikö vain? (Naurua) Tietenkin se on, koska elämän hedelmä on kaikkein makeinta purtavaa!

Puraiskaa siis tuota "kiellettyä hedelmää" ja sallikaa itsenne kokea tuo polku. Te kaksi olette luoneet sen tarkoituksella. 
Olette piirtäneet tuon ihmisen, kokemuksen, maantieteellisen paikan suunnitelmaanne tarkoituksella. Miksi siis kieltäisitte itseltänne tuon ihastuttavan kokemuksen uskomalla johonkin naurettavaan uskomukseen, että ette ansaitse sitä, että teidän ei anneta olla tuon henkilön kanssa tai kokea tuota eksoottista paikkaa pysyvänä asuinsijananne tai siihen saakka, kunnes seuraava polku tulee esiin? 
Herranen aika, valotyöntekijät, herätkää ja haistakaa tuota hedelmää! Ansaitsette tuon makeuden! Ylittäkää ne vanhan toimintamallin naurettavat, rajoittavat ja estävät rakenteet, jotka riistävät teiltä 12 ihastuttavaa kohtalonpolkua.

Ensimmäisten seitsemän vuoden aikana koette ensimmäisen polun. Tuona aikana olette spontaaneja, Teitä pidetään "hulluna". 
Kenties aina 18-vuotiaaksi saakka Teille annetaan anteeksi hulluutenne, impulsiivisuutenne, spontaaniutenne, hyppääminen tehtävästä toiseen, suhteesta toiseen jne., koska sitä pidetään hyväksyttävänä, koska olette nuori ja vapaa sielu. 
Mutta miksi sen pitäisi koskaan muuttua? 
Miksi Teidän pitäisi uhrata spontaaniutenne, impulsiivisuutenne, vapaa henkenne vain sen vuoksi, että vanhenette yhteiskunnan termein ilmaistuna ja teidän on otettava lisää vastuutta eikä Teidän sallita enää kokea Elämän Suloisuutta.

Teistä tulee vakavia, Teistä tulee jumiutuneita vanhoja pieruja (naurua) ja kieltäydytte siirtymästä ulos mukavuusvyöhykkeeltänne! 
Onko se nyt elämisen arvoista elämää? 
Onko jääminen samaan kortteliin kadulla sen arvoista, jos tiedätte, että yksi valinta voi muuttaa elämänne? 
Onko sen arvoista roikkua kiinni omaisuuskappaleessa, jossain rakennuksessa vain sen vuoksi, että olette allekirjoittaneet jonkin sopimuksen? 
Onko sen arvoista pitää kiinni ihmissuhteesta, joka ei ehkä tyydytä kaikkia tarpeitanne, ja kyllä, siedätte toista ja yritätte tehdä tilanteesta parhaan mahdollisen vain, koska allekirjoititte sopimuksen yhdessä tai teitte lupauksen?

Tiedättekö, että silloin kun teette lupauksen jollekin ihan tosissanne, se ei todellisuudessa voi pitää yhtään kauempaa kuin 12 kuukautta, koska joka 12. kuukausi värähtely muuttuu? 
Koko kehonne generoituu uudelleen joka 9 - 12. kuukausi, joten jos fyysinen kehonne käy läpi täydellisen muutoksen, niin herranen aika, mitä luulette tapahtuvan tunteiden osalta, mentaalisesti tai henkisesti? 
Kaikki muuttuu! 
Ette voi sitoa itseänne mihinkään tai kehenkään koskaan enää oikeasti, koska elämä muuttuu! Energia liikkuu. Kanssaluotte jatkuvasti.

Kuvitelkaa jokaisen planeettanne joen jäätyvän juuri nyt. Kaiken liikkeessä olevan pysähtyvän juuri nyt. Mitä luulette tapahtuvan? Eikö koko elämä lakkaa olemasta, koska mikään ei liiku? 
Se pysähtyy ajassa. Sama tapahtuu Teille, kun lakkaatte liikkumasta, kasvamasta, Seuraamasta Sydämenne Ääntä, sisäisiä reaktioita. Kaikki nuo reaktiot ovat omaa ääntänne. Ne ovat laukaisijoita, jotka asetitte paikoilleen ennen tätä inkarnaatiota. 
Ne olisivat lippuja sanomassa teille: "Hei, on todellakin aika siirtyä eteenpäin!" Mutta te käännätte selkänne. Miksi? 
Koska olette omaksuneet yhteiskunnan naurettavat uskomusjärjestelmät. Olisin antanut sen Teille anteeksi viisi vuotta sitten, vaan en enää (kikatusta).

Elätte nyt kvanttiälykkyyttä, joten kultaseni, ei enää tekosyitä! Tämän ei ole tarkoitus sanoa sitä, että jätätte Elämänkumppaninne, jos olette onnellisia tai että lähdette työstänne huomenna ja muutatte eksoottiselle saarelle seuraavalla viikolla. 
Mutta tienkin sekin on mahdollista! 
Jos olemuksenne reagoi siihen! 
Jos olette suhteessa jonkun kanssa, tapaatte toisen ja kipinöitä lentää ja huomaatte ajattelevanne tuota ihmistä enemmän kuin ystävää tai ketään muuta tapaamaanne, niin siinä on jotain harkittavaa, syvempi yhteys ja enemmänkin koettavaa yhdessä.

Jos tunnette olonne kurjaksi työssänne ja ajattelette jatkuvasti jotain muuta, mitä Teidän tarvitsee tehdä, niin kaikki tämä on merkki muutoksesta, uuden kohtalonpolun kutsumisesta elämäänne ja sen seuraamisesta uskomatta mitään niistä tavanomaisista tekosyistä, jotka puhuvat Teitä ulos tuon valinnan tekemisestä.  
Hemmotelkaa sen sijaan itseänne niillä kaikilla mahdollisuuksilla, mitä olisi toisin, jos seuraisitte tuota totuutta. 
Tuo kohtalonpolku ei esittäydy ainoastaan Teille, vaan se esitellään myös uuteen kohtalonpolkuun liittyville ihmisille. Tämän vuoksi sanon, että verkkojen kaikki tasot toimivat yhdessä samanaikaisesti. Kun vaihde muuttuu Teidän verkossanne, se muuttuu kaikkien niiden muidenkin verkossa, joihin vaikutetaan tai jotka ovat seuraamanne kohtalonpolun osana.

Miten koette elämän kasvutasot? 
Sallimalla jokaisen kohtalonpolun 144 piirteen tulevan koetuksi. Ahaa! Ette odottaneet tätä! (Kikatusta) "Herranen aika", sanotte, "mitä noiden 12 polun 144 piirrettä ovat?" Rakkaat Ystävät, yhden polun 144 piirrettä on niiden kokemusten laatu, jotka liittyvät tuohon polkuun. 
Nuo 144 piirrettä voidaan kokea muutamassa päivässä, kuukaudessa tai vuodessa riippuen siitä, mitä olette valinneet niiden osalta. Tällä tarkoitan… Palataanpa romanssiin! Kohtaatte unelmienne miehen tai naisen - tietenkin tuon hetken mukaisen - ja lähdette yhteiselle matkalle. 
Tuo matka antaa Teille tilaisuuden kokea nuo 144 piirrettä. Teidän ei ehkä ole mahdollista valita niitä yksitellen, mutta koette ne ja saatte ne valmiiksi kenties yhteisten lasten saamisella, yhteisillä matkakohteilla, tilaisuuksilla joita annatte toisillenne elämän oppituntien muodossa, toistenne ärsyttämisellä ja jokaisella asialla minkä opitte yhdessä, minkä läpi autatte toisianne kulkemaan. Yhteensä niistä tulee 144 piirrettä.

Sitten kun se on saavutettu, matka on saatettu loppuun, ja taas kerran toistan, että tiedätte sen siitä, mitä tuossa suhteessa tapahtuu. 
Tunnette sen, milloin sykli on lopussa, mutta monet ihmiset jatkavat kuolleen hevosen hakkaamista, 
koska numero 1: he eivät tiedä mitä kuunnella, 
numero 2: he eivät tiedä miten kuunnella ja 
numero 3: kun he kuulevat äänen, he ovat hiton kauhistuneita tunnistaakseen, mitä he kuulevat, ja pelko halvaannuttaa heidät, he jähmettyvät vanhaan toimintamalliin, sirpaloituvat ja kieltävät herkullisen hedelmän, elämän suloisuuden!

Nämä 12 polkua on muodostettu monien kasvumahdollisuuksien yhdistelmästä. Nämä ovat fyysisiä, tunteellisia, mentaalisia, älyllisiä, henkisiä ja luovia. 
Silloin kun yksikin osa jäykistyy, se estää polkua siirtymästä eteenpäin. Siitä tulee pilaantunut piirre tuon polun 144 piirteen joukossa. Jokainen piirre vetää sisään sen huoneen piirteitä, jossa havaitsette olevanne astrologisessa ympyrässä ja jossa numerolgoisessa värähtelyssä havaitsette olevanne. Siksi Teillä on numerologisia syklejä. 
Jokainen noista sykleistä edistää kohtalonpolkua, 144 piirrettä. DNA:n värähtelyt edistävät sitä, joten kaikki on ihastuttavaa dynamiikkojen yhdistelmää, joka järjestää mitä uskomattomimman elämän näyttämön, mitä kukaan voisi kuvitella. 
Se voisi olla ihastuttavimman kaunis, epätavallisimman herkullinen ja voimaannuttavin kokemus kaikista koskaan kokemistanne elämistä, jos vain tekisitte yhden asian: antautuisitte elämälle.

Kunnioittakaa olemuksenne kutsua, reagoikaa siihen kehonne puhumaan kieleen, joka koodattiin kehoonne. 
Pelko, taistelu ja pakeneminen koodattiin kehoonne turvamekanismeiksi. Jotta elämänne säilyisi, kohdatessanne vaaraa pakomekanismi kääntyy päälle ja juoksette automaattisesti suojelemaan itseänne; se suojelee elämäänne. 
Toinen tilanne saattaa laukaista "taistelun" sisällänne. Ja mitä te teette: 
työnnätte sivuun luontaiset vaistonne ja istutte pulmatilanteessa Rukoillen Jumalaa, huutaen maailmankaikkeutta näyttämään, mitä pitäisi tehdä, mikä polkunne on, kun olette juuri potkaisseet sitä persuuksille. Hämmentävää, eikö? Ajatelkaa siis asiaa, Rakkaat Ystävät.

Näiden 12 polun yhdistämisessä ei ole kyse vain sanomisesta itselleen: 
"Nyt yhdistän 12 kohtalonpolkuani." 
EI, kyse on paljon syvemmästä asiasta. Ensimmäinen askel on sen lupaaminen nyt, että tällä hetkellä aiotte tarttua kaikkeen Elämässänne, mikä ei palvele valitsemanne polun ilmentämistä, ja sitoutuminen uudelleen joka päivä kunnioittamaan kehonne, mielenne ja henkenne kieltä ja reagoimaan sen mukaisesti.

Aivan äskettäin toimitin viestin eräälle ihmisryhmälle ja kerroin seuraavien 18 viikon olevan yksi elämänne muuntavimmista ajoista. Tämä liittyy androgyynimalleihin liittyvään työhön, jonka suoritamme tämän kanavan kautta ja joka sisältää ne verkot, joita parhaillaan ankkuroimme ja aktivoimme. 
Nämä verkot nopeuttavat aikaa vieläkin enemmän, mitä jo näette, ja se järjestelee uudelleen ihmisten verkkoja sekä yksilöllisellä että kollektiivisella tasolla. Tämän vuoksi näette ihmissuhteiden kaikkialla ympärillänne hajoavan. Hallitusten, yritystoiminnan, perheiden, koulutuksen ja lääketieteen rakenteet hajoavat, koska ne eivät rakennu totuuden perustalle. Jonkin aikaa sitten niin on voinut olla, muttei enää.

Tämä on merkki Teille siitä, ettei ole enää aikaa hukattavaksi, ehdottomasti ei enää tilaa tekosyille, epäilykselle tai minkäänlaiselle vitkastelulle. Nyt on toiminnan aika! Ei ajattelua ennen toimimistanne! 
Tehkää tuo hyppäys luottaen ja uskoen siihen, että suurempi voima kannattelee Teitä, kun aina. Tämä on todellakin yhdistymisen ja kvanttihypyn, kvanttielämän ja kvanttiälykkyyden elämisen aikaa. 
Hallitsette kvanttimaailman tiedon ja kyvyn tuntea jotain, yleensä oman totuutenne, ja kvanttiluottamuksen myötä asutte tuohon totuuteen ja teidän tarvitsee vain luottaa, että elämänne jumalainen kurssi ilmentyy tuossa hetkessä, koska kohtalonne polku vie teitä siihen suuntaan, mihin teidän tarvitsee mennä. 
Siksi jokainen ihminen, jokainen tukijärjestelmä ja kaikki muu tarvitsemanne on automaattisesti paikoillaan. Sen täytyy olla, tieteellisesti sen täytyy olla. Mitenkään muuten ei voi olla, koska tuolla valintanne hetkellä kaikki tahdotaan ja kaikki ilmentyy. Millään muulla tavalla ei voi olla.  
Se on maailmankaikkeuden laki, se on kvanttitieteen laki.

Itse asiassa pelko siitä, ettei teitä tueta seuratessanne totuuttanne, on täydellistä huijausta. Se harhauttaa teidät totuudestanne! Tieteellisesti, kvanttisesti teidän on mahdotonta olla saamatta tukea, kun seuraatte totuuttanne. 
Universaalisti, kosmisesti Teidän on mahdotonta olla kokematta Elämän täyteyttä, kun valitsette seuraavan kohtalonpolun. 
Tämän vuoksi Teitä joskus viedään polkua pitkin potkivina ja kiljuvia ja Teistä tuntuu, että Elämänne on ikään kuin hajoamassa. Tämä johtuu siitä, että ette kuuntele ja Korkeamman Itsenne, Tulevaisuuden Itsenne on otettava tilanne hallintaansa, ylitettävä ego, ylitettävä pelkonne ja kiskottava Teidät uuteen suuntaan.

Mutta Teidän ei tarvitse kokea enää näin. Voitte ottaa harmonisia askelia polulta toiselle. Kehonne toimii biorytmien mukaan. Teillä on lepokausia ja aktiivisia kausia. Kaikki liikkuu, muuttuu, kääntyy, muuntuu jatkuvasti eikä tilanne ole toisin Teidän elämässänne. 
Niinpä te, jotka viihdytätte itseänne ajatuksella, että nyt on aika asettua mukavasti jonkun kanssa seuraavaksi 25 vuodeksi, olla mukavassa työssä seuraavat 25 vuotta, asua seuraavat 25 vuotta kivassa pikkutalossa, jossa on sievä valkoinen aita ja lapset juoksevat talon ympäri, minulla on uutisia teille, suuria uutisia (naureskelua): näin olisi saattanut olla vanhassa toimintamallissa, mutta varmasti ei nyt.

Tämä ei tarkoita sitäkään, että ette viettäisi 25 vuotta tai enemmänkin valitun kumppanin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että voitte sitoutua kumppaniinne todellisuudessa vain vuodeksi kerrallaan ja sitten katsoa, miten kasvatte yhdessä, miten teette valintoja yhdessä, miten kanssaluotte yhdessä. 
Se on ollut mahdollista ja tulee olemaan mahdollista. Jos kasvatte yhdessä, se voidaan saavuttaa, mutta varmistakaa, että ette veikkaa väärää hevosta, ennen kuin teette valintanne.

Rakkaat Ystävät, esittelemme Teidät nyt Kohtalon lordeille ja ladyille, jotka aloittavat Energiatyön, joka harmonisoi Teidät seuraavan kohtalonpolkunne kanssa ja tuo mukaan kaikki nuo uudet värähtelyt. Olkaa hyvät ja sulkekaa silmänne nyt, jos ette ole sitä jo tehneet. 
Vetäkää syvään sisään henkeä nenänne kautta ja hengittäkää ulos suunne kautta antaen kehonne rentoutua. 
Tunnustakaa itsellenne jokaisella sisäänhengityksellä, että olette valmiita rentoutumaan ja vastaanottamaan uutta energiaa fysiologiaanne, anatomiaanne, psykologiaanne ja jokaiseen olemuksenne muuhun puoleen.

Kun Energianne Rentoutuu, Yhdistämme Teidät kaikkiin rinnakkaisiin ja vaihtoehtoisiin todellisuuksiinne (tauko), kaikkiin osiinne jotka porrastuvat niille aikajanoille, joita pidetään menneinä eläminä, tulevina eläminä ja vaihtoehtoisina eläminä. 
Jokainen näistä todellisuuksista sisältää Teidän osanne. Kuitenkin se osanne, joka on tässä ja nyt, vetää kaikki itsenne muut osat Kultaiseen Aikaan (tauko). 
Osanne tässä ja nyt on SE OSA, joka avaa valaistumisen väylän niille kaikille itsen puolille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet Teillä Olevaa Tietoisuutta. 
Tätä tehtäessä Korkeampi Itsenne, Tuleva Itsenne, joka on tämän mestari, ilmestyy energiakenttäänne Yhdistyen magneettiverkkoonne tässä ja nyt (tauko).

Tämä aktivoi nyt kaikki magneettiset taajuudet sisällänne tässä ja nyt ja ulottaa nämä magneettiset viestit näihin puoliinne ja alatte vetää kaikkia epätäydellisiä puolia tähän ja nyt (tauko). 
Tämä alkaa ilmentää voimakkainta kohtalonpolkuanne tähän ajankohtaan. Matkan, jossa koette, kohtaatte Valon Voiman, Rakkauden Voiman ja Totuuden Voiman Sisäisessä Elämässä, joka heijastuu takaisin Teille jonkun muun sisältä ja jokaisen tämän matkan toisesta osasta. 
Tämä matka sisältää oman Jumala- tai Jumalataritsenne kohtaamisen. Tämä Energia valmisteltiin planetaarisella tasolla aivan äskettäin. Jumalainen Äiti ankkuroi nämä verkot ja ne vedettiin tähtiportti Chi-Sorin kautta muuntamalla verkkoja ihmisten Sydänchakran ympärillä, mikä synnytti nämä mitä epätavallisimmat muutostapahtumat.

Kun on aina vain enemmän Sieluja, jotka Heräävät Totuudelle, valitsee tietoisesti tämän Uuden Voimaannuttavan Kohtalonpolun, ihmiskunnan tuleva kurssi muuttuu täysin. 
Tämä johdattaa ihmiskunnan nk. maailmanlopun havaintokulmasta kultaisen tietoisuuden kultaiseen tilaan, missä ihmiset eivät enää taistele henkiinjäämisestään tai minkäänlaista väkivaltaa vastaan, vaan kanssaluovat sen sijaan dynamiikkoja niihin valittuihin todellisuuksiin, jotka heräävät eloon. 
Elämään, jonka koette sovitettuna yhteen kaikkien niiden muiden ihmisten kohtalonpolkujen kanssa, joita teidän on määrä tavata ja joiden kanssa teidän on määrä olla kanssakäymisissä, ystävystyä, työskennellä, leikkiä tai mitä tahansa (tauko).

Pyydämme Teitä nyt venyttämään Energiakenttäänne niin laajalle kuin pysytte (tauko) ja hengittämään sisään chakrojenne kautta kuvitellaksenne tämän valtavan Energian, nimeltään uusi kohtalonpolku, raivaavan tietään teitä kohti. 
Ja kun tietoisesti vedätte sisään tätä uutta kohtalonpolkua, alatte vapauttaa kaikkia niitä magneettisia kiinnikkeitä, jotka sitovat Teidät vanhaan polkuun, kaikkiin sopimuksiin, kaikkiin lupauksiin, ehdottomasti kaikkeen, mikä on sitonut Teitä virheellisen havaintotavan kautta tuohon polkuun.
Olette nyt saaneet sen valmiiksi. Siitä päästetään irti nyt, ja seuraavien 18 viikon aikana (1.12.07 saakka) jatkatte irtipäästämistä ja itsenne ankkuroimista tiukasti uuteen polkuunne, itsenne vapauttamista vanhasta ja juurruttamista uuteen (tauko).

Rakkaat Ystävät, tällä aikajanalla on tärkeää, että Kuuntelette ja reagoitte kehonne ja Tunteidenne kieleen, Intuitioonne, Sydämenne kieleen. 
Tässä kohtaa Kohtalon lordit ja ladyt astuvat mukaan. He alkavat aktivoida tunnekehomatriisin nopeutettua puhdistamista. Tämä puhdistus suodattaa pois kaikki väärät tunteet, jotka perustuvat pelkoon eli ovat pelon motivoimia (tauko). Kaikki ne tunteet, jotka vanha toimintatapa laukaisee eli vanhan polun uskomusjärjestelmät, asenteet, sopimukset ja lupaukset, joita ette pysty täyttämään, koska mikään energia ei täytä niitä. Ne ovat tyhjiä, vanhanaikaisia, valmiita (tauko).

Tuntekaa Kohtalon lordien ja ladyjen oleva läsnä heijastamassa ihastuttavaa energiasädettä tunnekehoonne - minkä tahansa värinen haluattekin kuvitella sen olevan (tauko) - ja tämä väri täyttää jokaisen tunnekehonne kuidun ja hyvin, hyvin älykkäästi eristää jokaisen kuvitteellisen uskomusjärjestelmän, asenteen, sopimuksen tai sitovan suostumuksen, joka pitää teidät vanhan polun ansassa (tauko). 
Kuvitelkaa tämän Energian vain purkavan ne (tauko). Kun tämä on valmis, se alkaa vapauttaa vastaavia piirteitänne vaihtoehtoisissa ja rinnakkaisissa todellisuuksissa, joita te ette ole vanhojen uskomusjärjestelmien vuoksi pystyneet täysin Yhdistämään tässä ja nyt.
Te jotka olette nousemassa vanhan toimintamallin yläpuolelle ja astumassa täysin uuteen kanssaluomisen maailmaan, maailmaan joka on Teille monille vieras, maailmaan jonka monet Teistä eivät ole kuvitelleet olevan mahdollinen, ainoastaan unelmaa, fantasiaa.

Tämä on maailma, jossa voitte olla hänen kanssaan, jonka kanssa haluatte, olla valitsemienne ihmisten kanssa, tehdä sitä mitä eniten Rakastatte, kokea luonnon, elämän, Rakkauden, Totuuden ja Luovuuden Ihanuutta. 
Teillä on nyt tilaisuus tehdä siitä totta. Jos Sydämenne Kutsuu Teitä tekemään tuon valinnan, niin tehkää se nyt
Päättäkää astua uuden kohtalonpolkunne magneettikenttään ja tuntekaa sen sähkövirtojen yhdistyvän kanssanne, sykkivän jokaiseen kehonne soluun, värähtelevän DNA:ssanne ja kehonne molekyyleissä ja atomeissa. 
Tämä ankkuroi nyt sisäänne uusimman ja jumalaisimman kohtalonpolkunne pyhän mallin.

Tällä polulla koette ne 144 piirrettä, jotka antavat Teille tilaisuuden harjoittaa vapaata tahtoanne, tehdä valintoja jotka auttavat Teitä kokemaan tuon polun täyteyden, kokemaan tuon elämän täyteyden ja vapautumaan kuvitteellisesta kiinnityksestänne sellaiseen uskomusjärjestelmään, joka ei anna Teidän Olla Vapaa, joka sanoo, että Teidän on oltava maallisen omaisuuden sitomana. 
Tämä ilmentää tunteen olemisesta ansassa, estää Teitä vapaasti kuljeskelemasta maan päällä ja kokemasta sitä iloa, mitä sillä on jaettavana kanssanne.

Vapaa kuljeskeleminen maan päällä ei välttämättä merkitse sitä, että Teidän on matkustettava maapallon toiselle puolelle, sillä joillekin se on pystymistä vapaaseen kuljeskelemiseen Omassa Sydämessään, omassa paratiisi-itsessään, joka etsii ilmaisuaan, joka etsii täyttymystä ja täydellisyyttä. 
Ihmiskehossa oleminen ei merkitse sitä, että ette koskaan koe täydellisyyttä tai ehetyttä. Ihmiskehossa oleminen ei merkitse sitä, että teidät on tuomittu elämään sirpaloituneena ja erillisyydessä loppupäivienne ajan maan päällä ja että voitte kokea eheyttä vasta palattuanne toisiin ulottuvuuksiin, ei ollenkaan! 
Tämä kaikki on muuttunut. Nyt alatte totutella uuteen tapaan elää niiden universaalien lakien mukaisesti, jotka ylittävät joka ikisen sellaisen ihmisen laatiman lain, joka estää Sielun Vapautta tutkia Elämää, ilmaista Luovuutta ja Kanssaluoda tämän Uuden Maailman Dynaamisuudessa.

Vahvistakaa nyt Energiaa energiakentässänne ja niin tehdessänne kutsukaa luoksenne kaikki ne vapaat puolet, joka ikinen itsenne aito verkko, joka on sopusoinnussa tämän uuden kohtalonpolun kanssa (tauko). 
Avatkaa energiakenttänne tuomaan sisään jokaisen ihmisen, jokaisen paikan, jokaisen innoituksen ja jokaisen ilmaisumuodon, jotka varmistavat tuon polun täydellisen ilmentymisen ja kokemisen (tauko). 
Tuon polun, jossa näette suoraan oman voimanne elämän kanssaluojana vapaan ilmaisun vapaassa maailmassa, vapaana rakastamaan, vapaana kuljeskelemaan, vapaana matkustamaan ja vapaana elämään sen jumalisen totuuden, mitä olette sieluna valinneet niiden ihmisten kanssa, jota eniten rakastatte, jotka täydentävät matkaanne ja jotka ovat osa tätä polkua. Tuokaa se nyt sisään ja juurruttakaa se tiukasti koko järjestelmäänne (tauko).

Kun teette tätä, Kohtalon lordit ja ladyt lisäävät sen Värisäteen Voimaa, jota nyt tulvii planetaarisen Tunnekehomatriisin läpi (tauko). 
Sekin jatkaa kaikkien niiden pelkoon perustuvien motivaatioiden purkamista, joista tulee pelkoa täynnä olevan maailman asenteita ja uskomusjärjestelmiä, ajassa jähmettyneen maailman (tauko), maailman jonka osa ette enää ole (tauko).

Jatkakaa syvään sisään ja ulos hengittämistä, kun Korkeampi Itsenne, Tuleva Itsenne punoo Energiajärjestelmänne tähän polkuverkkoon ja harmonisoi sen jokaisen aikajanan, Energiataajuuden, Luovan Säikeen ja Valodynamiikan Kanssa. 
Tämä varmistaa sen, että kaikki ja jokainen, joiden kanssa Teidän on määrä olla, tavata ja kokea, tulevat luoksenne tai Yhdistytte nyt Loistossa Täydellisesti, Harmonisesti ja Taianomaisesti, jos olette jo Yhteydessä. 
Ja ne Teistä, jotka ehkä kuuntelevat tai lukevat näitä sanoja tulevaisuudessa, olette ehkä jo tavanneet tuon henkilön tai henkilöt tai Teillä on kokemus, että se on osa tulevaa polkuanne ja että tämä kohtaaminen kutsuu Teitä ryhtymään toimeen. 
Se on Teille kutsu päästää irti ja siirtyä eteenpäin. Vakuutan Teille, että on turvallista kuunnella ja toimia (tauko).

Rakkaat Ystävät, kun näitä energia kalibroidaan uudelleen järjestelmässänne, kaikki energia 12 DNA-säikeessänne viedään toiseen värähtelyoktaaviin, kuten tapahtuu jokaisen planeetan energioille jokaisessa astrologisen karttanne huoneessa, jokaisessa numerologisessa värähtelyssä. 
Jokaisen päivän jokainen tunti, jonka kanssa olette sopusoinnussa, viedään nyt ilmaisun Korkeampaan Oktaaviin juuri samalla tavalla kuin Teidät (tauko).

Kaikki 12 kohtalonpolkuanne on Viimeisteltävä Yhdessä Elämässä, jotta saavutatte Ylösnousemuksen - kuten sitä kutsutaan. 
Juuri tämä on se tietty aikajana, joka antaa Teille tilaisuuden saavuttaa sen. Olette saaneet valmiiksi jo lukuisia niistä. Yleisesti ottaen Teillä on arviolta neljästä kuuteen polkua vielä jäljellä. Se miten kauan tämä kestää, riippuu tekemistänne valinnoista tai valinnoista, joita ette tee. 
Rakkaat Ystävät, kaikki on käsissänne, ja Korkeampi Itsenne, Tuleva Itsenne varmistaa luvallanne, että teette sen, kunhan olette valmiita astumaan ulos väärästä ylpeydestä, syyllisyydestä, väärästä velvollisuudentunteesta tai kaikenlaisesta pelosta ja seuraamaan totuutta. SITÄ totuutta, SITÄ aitoa matkaa, joka kuljettaa Teidät Elämänkokemuksenne sille seuraavalle tasolle, joka saattaa samanaikaisesti yhteen jokaisen matkaa kokevan kaikki verkot (tauko).

Näin kohtalon nopeutetut spiraalit syntyvät planetaariselle tasolle, ja kun nämä spiraalit linkittyvät keskenään, yhdistyvät, kulkevat toistensa läpi ja ympäri, ne planetaariset kohtalonpolut, jotka johtavat Kultaiseen aikaan, aktivoituvat täysin. 
Tämä valmistuu seuraavien 36 kuukauden aikana. Lopulliset perustukset valetaan seuraavien 18 viikon aikana ja Te olette osa sitä. 
Kohtalon lordit ja ladyt jatkavat työskentelemistä energiakentässänne varmistaen, että yhteys muodostetaan jokaiseen ihmiseen, joka on osa tuota polkua ja että heitäkin autetaan reagoimaan siihen kutsuun, jonka te olette nyt ottaneet huomioon, ja että kaikki loksahtaa kohdalleen, mikä sallii näiden kohtaamisten, näiden tapaamisten ja yhteisten matkojen ilmentymisen (tauko).

Kiittäkää nyt tästä tilaisuudesta avata Energiakenttänne vetääksenne tätä energiaa sisään (tauko). Visualisoikaa kultaisen viitan asetuvan Energiakenttänne päälle. Se palvelee suojaviittana, viittana joka vaatii Teitä täysin yhdistymään Uuden Elämänpolkunne Energioihin (tauko).  
Tästä hetkestä eteenpäin se on energiakenttänne aktiivinen osa. 
Jotkut Teistä ovat jo yhdistyneet tähän polkuun ja vetävät ihmisiä ja kokemuksia Energiakenttäänsä. Jollakin tämä on saattanut alkaa jo vuosi sitten.  
Nyt olette valmiita, olette kuulleet totuuden äänen puhuvan. Älkää epäröikö sen seuraamista.

Kiittäkää Korkeampaa Itseänne, tulevaa itseänne ja kaikkia niitä Valo-olentoja, jotka ovat auttaneet Teitä ilmentämään tämän polun täysin (tauko). Kiittäkää itseänne tänään tekemästänne valinnasta (tauko). 
Alkakaa vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne. Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, juurtukaa maahan ja tuntekaa kaikki energiajärjestelmät, joita tarvitsette toimiaksenne täysin kehossanne fyysisessä maailmassa. 
Vetäkää syvään henkeä, kun venyttelette jalkojanne, pyöritätte nilkkojanne, venyttelette käsivarsianne, pyörittelette ranteitanne, pyörittelette olkapäitänne ja niskaanne sallien energian virrata vapaasti niveltenne läpi ja ankkuroida teidät kunnolla (tauko).

Rakkaat Ystävät, on tärkeää, että hyväksytte tämän polun uutena osananne, ei minään pelättävänä. Elämästänne ei poisteta ehdottomasti mitään sellaista, mikä on osa polkuanne. 
Se että aloitetta uuden polun, ei merkitse sitä, että kaiken on pudottava pois. Muistakaa, että monet tekevät siirtymään samaan aikaan kanssanne. 
Pyydämme Teitä Kunnioittamaan noita ääniä, noita vaivaavia asioita sisällänne, jotka yrittävät saada Teitä kiinnittämään huomiota ja tunnistamaan, että se mikä ei enää ole mukavaa, johtuu siitä, ettei se ole enää osanne, koska on aika kokea toinen itsenne taso, toinen Vapauden Taso.

Itse asiassa keräämällä yhteen kaikki sirpaloituneet itsenne puolet, joita kutsutaan menneiksi elämisenne, historiasta tulee yksi ilmaisu, kaikki kerrokset tavallaan yhdistetään. 
Tämän vuoksi Teidän on arvokasta tänä aikana tiedostaa, mitä valintanne ovat, koska verkkojen limittyessä toisiinsa, asetamme näyttämöä kaikkien verkkojen yhdistämiselle ja erotamme jokaiselta tasolta, jokaisesta rinnakkaisesta ja vaihtoehtoisesta todellisuudesta valo-ominaisuudet ja yhdistämme ne yhdeksi ilmaisuksi, yhdeksi maailmaksi, joka on Kultainen aika. 
Siksi koko historiastanne tulee yksi tarina, mistä tulee uusi tarina.

Ajatelkaa tätä, koska tulette kokemaan saman prosessin, kun kaikki Verkkonne Vedetään Yhteen, Yhdistetään ja kaikki hallitsemanne ominaisuudet erotetaan muodostamaan yksi tarina. 
Tämän vuoksi Teille on elintärkeä päästä yli historiastanne. Tällainen emotionaalisen kehomatriisinne puhdistaminen tehdään tätä tarkoitusta varten, sillä historia on jätettävä taakse, vanhoista haavoista päästettävä irti, valittava uusi, keskityttävä siihen, mitä on tässä ja nyt. 
Miten siitä tulee tulevaisuutta muuten kuin olemalla vatvomatta historiaa? Historia on vain sitä, historiaa, vanha tarina, tarina josta olette oppineet, ei tarina, jonka toistamista Teidän on jatkettava.

Niin, Rakkaat Ystävät, täyttäköön Uusi Elämäntarina Olemuksenne, tuokoon tämä uusi tarina parannusta ja täyttyköön historianne niistä ominaisuuksista, joita sen oli tarkoitus sisältää: 
tarinoita viisaudesta, opituista oppitunneista, hallituista taidoista eli voimakasta älykkyyttä luomaan jotain uutta, kun on opittu menneestä. Ottakaa se tehtäväksenne ja antakaa sen olla järjestelmä, joka Opastaa Teitä Tulevaisuuteen.

Jatkakaa luottamista niihin moniin näkymättömiin käsivarsiin, jotka pitelevät Teitä, tietäen, ettei koskaan ole yksinäistä hetkeä, pelon hetkeä tai epäilyksen hetkeä meidän Rakkaudestamme, Kosmisten Vanhempiemme Rakkaudesta Teitä kohtaan. Se on totta jokaisen meidän kohdalle. 
Olkoon Valaistumisen Polkunne iloinen tarina, jonka haluaisitte jakaa tulevaisuudessa niiden kanssa, jotka tulevat Teidän jälkeenne.

Olen Kuthumi, Rakkauden ja Viisauden Kultaisen Säteen chohan, ja tervehdin ja siunaan Teitä Rakkaudessa. Adon


lue myös

Sielusi Valintojen Tukeminen
Paluupolku on valmis 
Palvelupolkumme tukeminen 
Kuthumi-henkiolentoa kanavoinut Michelle Eloff 
( www.spiritlibrary.com)
31.7.2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine 

Huomaa, että tämän informaation lukemisella on vaikutusta sinuun. Yhdistyt energeettisesti kanavoitavaan olentoon ja samanlainen prosessi mahdollistuu sinun osaltasi. Se ei ole täysin sama asia, kuin että olisit paikalla Mestaria kanavoitaessa. Vaikutukset ovat kuitenkin aivan yhtä voimakkaita. Älä kiinnitä liikaa huomiota aikajanoihin, joita annetaan kanavointiin osallistujille. Sinut viedään samanlaisen aikajanan kautta, oman Jumalaisen suunnitelmasi, aikataulusi ja tarkoituksesi mukaisesti.

Ei kommentteja: