WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

TIETOINEN HERÄÄMINEN JA HERÄÄVÄN TIETOISUUDEN TAAJUUDET


Olen Kuthumi ja Tulen Viisauden ja Hiljaisuuden PlatinaSäteellä.

Ensiksi haluaisin selittää taajuuksia. 

Jokaisella Energialla on Taajuus. Kehonne on Energiaa, joten sillä on tietty Taajuus. Maapallolla ja kaikella Teitä ympäröivällä on jokin taajuus - eläimillä, kasveilla, ruuallanne ja kyllä, ajamallanne autolla.

Mitä tämä Taajuus sitten on? 

Kuvitelkaa satavan lunta. Ensiksi lunta tulee hiljakseen, alhaisella nopeudella tai taajuudella. Sitten lunta alkaa tulla nopeammin, korkeammalla nopeudella tai taajuudella. Tätä tapahtuu planeetallenne, mutta myös fyysiselle ja henkiselle kehollenne.

Oletteko koskaan huomanneet, että on tiettyjä ihmisiä, joita ymmärrätte, ja joitakin, joiden sanomisista Teillä ole aavistustakaan. Tämäkin johtuu Taajuuksista. 

Pystytte ymmärtämään ihmisiä, jotka ovat alemmalla taajuudella, mutta he enkä ärsyttävät Teitä vähän. Ihmisissä jotka ovat Korkeammalla Taajuudella, ei Teistä ole järkeä, mikä saattaa myös olla vähän ärsyttävää tai saatatte tuntea myös pelkoa tai vihaa.

Planeettaanne ympäröivässä tietoisuudessakin on taajuuksia. Voitte nähdä tämän kerroksina tai ulottuvuuksina. Joka kerta Saavuttaessanne Tietyn Taajuuden pystytte Yhdistymään Uuteen Tietoisuustasoon.

Miksi painotamme tätä niin kovasti juuri nyt? 

Uusia Tietoisuustasoja On Avattu. Tämä merkitsee sitä, että aina vain enemmän siitä verhosta, joka on planeettanne ympärillä, on poissa. Niinpä voitte saavuttaa Korkeampia Tietoisuustasoja.

Tämä merkitsee sitä, että pystytte tietoisesti saamaan enemmän informaatiota, kun fyysinen ja henkinen kehonne menee korkeampaan taajuuteen. 
  
Tietoinen tietäminen riippuu siitä, miten paljon olette Yhdistyneet Henkiseen Itseenne ja Kuinka Korkealla Taajuutenne On.

Monilla Uusilla Opetuksilla on Korkeampi Tietoisuus kuin vanhemmilla opetuksilla. Tämä johtuu siitä, että ne tulevat Korkeammasta Tietoisuudesta kuin aiemmin. 

Ihmiset jotka tuovat näitä opetuksia, ovat Kohottaneet Taajuuttaan riittävästi pystyäkseen Yhdistymään tähän Korkeampaan Tietoisuustasoon. 

Tämä antaa myös monille Teistä tilaisuuden Kohottaa Omaa Taajuuttanne Korkeampaan Tietoisuuteen.

Nämä Uudet Opetukset eivät perustu vain noiden Korkeampien Taajuuksien Saavuttamiseen, vaan ne myös keskittyvät ylläpitämään tätä Korkeampaa Tietoisuutta ja Tietämään siitä Tietoisesti.

Monet ihmiset eivät ole Kyenneet Ymmärtämään Uuden Taajuuden opetuksia ja ovat joskus vähän peloissaan seuraavan askeleen ottamisesta. 

On myös ihmisiä, jotka sanovat: "En pysty tekemään tätä itse." Kyllä pystytte. Opetukset ovat suurimmaksi osaksi tukemassa Teitä ja ne saavat Teidät kulkemaan tarvittaessa nopeammin, mutta tämä on täysin oma valintanne. 

Oikeutenne on tehdä päätöksiä ja valintoja siihen perustuen, mikä tuntuu oikealta itsellenne.

Haluaisimme kuitenkin, että Teillä on mahdollisuus valita. 

Ajatelkaa sitä, ennen kuin teette päätöksen, joka perustuu pelkoon tai johonkin muuhun, mikä ehkä seisoo tiellänne.

On ihmisiä jotka sanovat, etteivät he tarvitse tukea tai opettajia. Ja tämäkin on totta.

Kaikki on saatavilla, mutta kykenettekö tarttumaan siihen, ymmärtämään sitä ja tiedostamaan sen?

Tämä viesti on kanavoitu Teille Korkeammassa Taajuudessa ja jotkut sanovat täysin ymmärtävänsä - toiset eivät ehkä ymmärrä. Tässä ei ole mitään väärää. 

Huomaamme kuitenkin paljon ahdistusta tai pelkoa monien keskuudessa, kun he eivät pääse siihen - he eivät pysty tietoisesti ymmärtämään, mitä tapahtuu.

Teidän on kysyttävä itseltänne, mikä Teitä pidättelee tässä kohtaa. 

Olette ilmaisseet tahtonne, tunnette tehneenne tai tekevänne kaiken, mitä tarvitaan. 

Teidän täytyy astua ulos siitä normaalista prosessista, mitä on opetettu kaikki nämä vuodet ja pidetty kiinni vanhemmista opetuksista.

Otatte vastaan Uusia Energioita, joita tulee, mutta ne ovat enemmänkin tukijärjestelmä. Ne toki auttavat saattamaan fyysisen ja henkisen kehonne Korkeampaan Taajuuteen. 

Mutta kaikki tämä hukataan, kun ei tapahdu tietoista heräämistä tai kaiken sen muistamista, mitä tapahtuu. Silloin kun Te ette pysty tietoisesti kokemaan, niin voitte saada kaikkein Korkeimman Taajuuden, mutta tämä ei auta Prosessissa Kohti Ylösnousemusta.

Kyllä, kuulitte oikein. Monet Teistä tietävät minun olleen suorasanainen viesteissäni viime aikoina ja aion jatkaa sitä. Jotkut ihmiset eivät pidä tätä Rakastavana, Ylösnousseelle mestarille tavanomaisena tai he ajattelevat mestareiden olevan kaiken egon tai Kaksinaisuuden Yläpuolella. 

Miksi siis löydän sitä heidän viesteistään? Tämä viesti ei voi mitenkään tulla miltään Ylösnousseelta mestarilta.

Me olemme Kaksinaisuuden ja Egon yläpuolella ja toimimme Ykseydestä ja Rakkaudesta. Mutta ihmiset maaplaneetalla elävät edelleen tässä tietoisuudessa. En pane pahakseni sitä, että puhun runollisia sanoja, jotka silittävät egoanne ja saavat olonne tuntumaan paremmalta. Mutta jossain kohtaa meidän on ylittävä se.  

Meidän on katsottava egon ja kaksinaisuuden yli ja tarkasteltava totuutta siitä, mitä tapahtuu.

Olette astuneet tietoisen heräämisen Kultaiseen aikaan. Mitä aiotte tehdä sillä? On melkein vuosi 2008, mikä merkitsee sitä, että planeetallanne on vain noin neljä vuotta aikaa valmistautua siirtymään viidenteen ulottuvuuteen. Tämä tulee tapahtumaan riippumatta siitä, miten moni ihminen taistelee sitä vastaan tai työskentelee planeetan kanssa.

Minäpä kerron, miten näen tämän tilanteen.  

Tällä hetkellä 24 muinaista olentoa on inkarnoitunut fyysisesti planeetallenne.  

Monia Ylösnousseita mestareita ja muita Korkean Taajuuden Olentoja on inkarnoitunut planeetallenne. Nämä 24 muinaista olentoa tulevat nyt saattamaan loppuun tietoisen heräämisen eivätkä vain yhdisty planeettaanne ympäröivään tietoisuuteen. He pystyvät menemään suoraan Lähteeseen ja tuomaan uusia opetuksia.

Tämä on heidän painopistealueensa tällä hetkellä. Selitämme lisää näistä 24 muinaisesta olennosta myöhemmin. Tällä erää Teidän täytyy tietää heistä tämä.  

Näillä 24 muinaisella olennolla on useita tehtäviä edessään. Yksi heidän lopputehtävistään on planeettanne auttaminen viidenteen ulottuvuuteen. Tämä prosessi alkaa vuonna 2010.

Haluaisin puhua siitä tarinasta, että vuosi 2007 ja 2008 ovat planeettanne Ylösnousemusvuosia. 

Osaksi tämä on totta; planeettanne on noussut täysin uuteen taajuuteen - kultaisen säteen taajuuteen. Vuonna 2010 planeettanne siirtyy platinasäteen taajuuteen. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, miten moni ihminen on valmiina.

Maaplaneettanne Ylösnousemus on eri prosessi, vaikkakin samanlainen, kuin kaikkien planeetan ihmisten Ylösnousemus. 

Mutta ihmisten aikakehys eroaa maaplaneetasta. Tiedämme olevan monia, jotka päättävät Ylösnousta planeetan mukana. Mutta tämä ei ole mikään etuoikeus.

Kyllä, haluaisimme nähdä mahdollisimman monien ihmisten Ylösnousevan jopa ennen maaplaneettaa. Tiedämme, että on jo ryhmä, joka ylösnousee vuonna 2010 tai ennen sitä ja tässä joukossa ovat ne 144000, joista kaikki puhuvat.

Kuten kaikki tiedätte, ei ole sellaista asiaa kuin "taakse jättäminen", joten kyse on Teidän valinnastanne, työstänne ja päätöksestänne - kuten aina.

Tästä syystä halusin myös tehdä selväksi, ettei maapallo on riippuvainen Teidän prosessistanne. 

Prosessinne vaikuttaa vain toisiin ihmisiin planeetallanne. Jos seisotte paikallanne, ihmisiin ympärillänne vaikuttaa se. Jos levitätte aina vain enemmän Valoa, Korkeampaa Valotaajuutta, ihmiset ympärillänne tuntevat sen vaikutuksen. Se saattaisi antaa heille sen Pikkusysäyksen, mitä he tarvitsevat oman prosessinsa aloittamiseen.

Jos luulette, että tämä jättää Teille vastuun, niin muistakaa, että Te valitsette. Se mitä tahansa valitsette, on täydellistä Teille ja Kaikille Ympärillänne. 

Tiedämme toki, että monilla Teistä on tämä tunne, tämä tarve auttaa toisia heräämään. Tämän Te valitsitte ennen tulemistanne maaplaneetalle. Kun Te teette siis Valinnan, Tehkää se Sielutasolta, älkää ihmistasolta. Unohtakaa ihmisosa hetkeksi, koska siihen vaikuttavat kolmannen ulottuvuuden olosuhteet, ajatukset ja uskomukset.

Kyllä, tiedämme, että seuraava kysymyksenne on: 

miten Yhdistytte Sieluunne. 

Minäpä annan lyhyen meditaation tämän prosessin aloittamiseksi.

Sieluunne Yhdistyminen. 

Seuraava meditaatio voi auttaa teitä yhdistymään Sieluunne.

Istu mukavassa tuolissa, polta kynttilää, jos haluat, ja rentoudu. Sulje silmäsi ja vedä muutaman kerran syvään henkeä. Kuvittele kulkevasi kauniissa paikassa. Missä tahansa haluat - vuorilla, rannalla, metsässä. Tämä on oma maailmasi.

Katso ympärillesi kulkiessasi ja yhtäkkiä näet valoavaruusaluksen. Se laskeutuu suoraan eteesi ja ovet avautuvat. 

Joku Seisoo Ovella ja Pyytää Sinua Sisään. Astu valoalukseen ja anna sen viedä Sinut vieläkin kauniimpaan paikkaan.

Kun alus laskeutuu taas, avaat oven ja astut ulos. Näet polun edessäsi ja tällä polulla on Valo-Olento. Se kävelee Sinua kohti ja tiedät, että se on Sinun Osasi, Sinun Sielusi.

Sielusi seisoo edessäsi ja pyytää Sinua tulemaan kanssaan. Yhdessä kuljette polkua pitkin. Tämä olet Sinä, todellinen Sinä ja kun katsot Sieluasi, näet itsesi. 

Sielustasi tulee Valo, joka tulee Kruunuchakrasi kautta täyttämään koko Kehosi. Yhdistyt Sielusi kanssa ja Teistä tulee yksi Valo-olento. Voit esittää kysymyksiä, jos haluat, tai vain olla Sieluusi Yhdistyneessä Energiassa.

Sitten on aika lähteä ja tiedät, että Sielusi on olemassa ja Te olette Yhteydessä Kaikesta Riippumatta. Palaat Valoalukseen. Se tuo Sinut takaisin Omaan Maailmaasi.  

Vain istu aluksessa ja anna itsesi muistaa, kuka todellisuudessa olet.

Valoalus laskeutuu Omaan Kauniiseen Paikkaasi. Lähdet pois ovesta ja astut takaisin tähän maailmaan.

Vain istu hetken omassa maailmassasi, ennen kuin palaat täysin tähän maailmaan. Muistele sitä yhteyttä, mitä tunsit Sieluusi ja miten Energioistanne tuli yhtä.  

Tiedä, että tämä yhteys on edelleen olemassa.

Kun olet valmis, vedä Syvään Henkeä ja Avaa Silmäsi.

Jos haluat, voit kirjoittaa muistiin kaiken tapahtuneen. Jos et tunne mitään tapahtuneen, älä kanna siitä huolta. Meillä kaikilla on erilaiset kokemukset ja tavat kokea. 

Yhteys On Aina Olemassa. 

Voit tehdä tämän meditaation niin monta kertaa kuin haluat, ja huomaat, että yhteys vahvistuu ja alat saada vastauksia myös meditoimatta.

Sitten seuraavaan neuvooni. Jos valintanne on auttaa toisia, oman prosessinne on oltava täydessä lennossa. Pitäkää silmällä uusia opetuksia. Alkakaa tuntea näiden uusien opetuksien mukana tuleva Energia. Ette ehkä täysin ymmärrä niitä tässä kohtaa. Olen selittänyt tätä viestini alussa.

Ottakaa seuraava askel ja antakaa näiden uusien Energioiden, jotka on päästetty irti planeetallenne, auttaa, tukea ja opettaa Teitä, samalla kun hyppäätte silmät kiinni altaan syvempään päähän. 

Muistakaa ihmisolemuksenne tietoinen herääminen - täysin yhdistyneenä HenkiOlemukseenne, täysin Avoimena ja Tietoisena Kaikesta Mitä On.

Kuthumi 
TIETOINEN HERÄÄMINEN JA HERÄÄVÄN TIETOISUUDEN TAAJUUDET
Kuthumia kanavoinut Petra Margolis (lightworkers.org)
18.12.2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Ei kommentteja: