WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Positiivisuus


Koska positiivisuus on jumalallinen VOIMA, sen sytyttämiseen käytetään ainakin viisinkertaisesti enemmän aikaa kuin luonteen negatiivisten ominaisuuksien sammuttamiseen. 

Ajatus on energiaa, hienoa värähtelyä ja samalla eräänlaista ainetta.
Ajatellessani keskittyneesti jotain tiettyä asiaa minä käytän ajatusenergiaa ja annan sille sisällön. Samalla muovaan ajatusenergiaa haluamaani muotoon käyttämilläni sanoilla. 

Toisin sanoen, minä vaikutan tahdollani ja ajatusteni muotoilulla ajatus energiakenttään, joka puolestaan vaikuttaa eteenpäin hiukkasten muodostamaan todellisuuteen, fyysiseen maailmaan. 

Tällä tavoin voin ymmärtää sitä mekanismia, millä HENKI - minun ajatuksissani - muokkaa myös fyysistä maailmaa. 

Ajatuksilla vaikuttaminen on tietoista ja hyvää tahtovaa, ´valkoista ´. 
Ajatusteni sisältö tarttuu helposti toiseen samalla tavalla asennoituneeseen ihmiseen.

Aurassani on minun persoonallisia piirteitä, mm. ajataukseni, joita minä tavallisimmin ajattelen antavat siihen oman kuviointinsa. 

Näistä kuvioista tulee yhä voimakkaampia, jos niitä muodostavia ajatuksia ajattelen hyvin paljon ja kehittyneesti ja ne lähtevät myös auran ulkopuolelle, ajatteluni kohteisiin.

POSITIIVISUUDEN YDIN on selkeä, se koostuu tietoisesta hyvyydestä, rakkaudesta, totuudesta, rauhasta jne. - niiden selkeimmästä ominaislaadusta.
Teen osani mutta Jumalalla on se täydentävä TIETO, VOIMA ja YMMÄRRYS mikä minulta puuttuu.

Ihmisen energiakenttä ja henkisyys

Ihmisen ympärillä oleva sähkömagneettinen kenttä on osa ihmisen luonnetta.

Ihmisen luonne jalostuu, kun hänen sähkömagneettinen kenttänsä eli AURANSA sisältää riittävästi jaloja ajatuksia ja tunteita. 


Ei kommentteja: