Tietoisuuden avartumistien vaiheita ja ilmiöitä, osa 1

Kanssakulkijaystävät, avartumistieprosessin pyörteissä olevat, roolini tässä tietoisuuden avartumistien vaiheiden ja ilmiöiden esittelyssä on vain asioiden esille tuojan ja yhteen järjestelijän rooli. Te itse olette – oman tienne mestareita, te itse koette tämän kaiken, te itse olette pääosassa. Älkää siis pitäkö minua itsenne yläpuolella asettuvana tai olevana, koska minä en ole. Olen vain kirjoittaja. Se ”Kuuta osoittava sormi”. Yhtä hyvin kuka tahansa meistä olisi voinut tämän esitellä.

Mutta kauan tiellä kulkeneena olen vain havainnut, että tämä samankaltainen tietoisuudenavartumisprosessi toistuu uudestaan ja uudestaan eri ihmisten kohdalla ja että monet pelkäävät näitä tien ilmiöitä. Tämän tarkoituksena on poistaa kaikenlaisia pelkoja.

Ja se, että olen kokenut nämä vaiheet, johtuu vain siitä, että ne yksinkertaisesti kuuluvat avartumistien vaiheisiin. Eivät ne ole minun henkilökohtaisia ominaisuuksiani tai vaiheitani, jotka johtuvat siitä, että olisin jotenkin ”erikoinen” tai ”valittu” tai jotain muuta hörhöihmeellistä. Kyseessä on aivan sama kuin kuvaisin tätä vertauskuvallisesti junamatkana Tikkurilasta Helsinkiin. Tikkurila, Puistola, Tapanila, Malmi jne. Kukaan ei erehtyisi pitämään näitä matkan vaiheita, pysäkkejä minun henkilökohtaisina ominaisuuksinani tai saavutuksinani. Kaikki näkevät, että ne yksinkertaisesti kuuluvat vain reittiin, itse matkaan. Minä en siis saavuta Puistolaa, Tapanilaa, Malmia jne. Juna (avartumistie), joka minua kuljettaa vain omaa prosessiaan noudattaessaan, ne saavuttaa, ja minä törmään niihin vain sen vuoksi, että olen junassa (avartumistiellä).

Kukin on kokenut näitä ilmiöitä – koska muuten te ette lukisi tätä ja tunnistaisi niitä. Jotkut ovat kokeneet tai tulevat kokemaan kaikki ja jotkut ovat kokeneet osan niistä. Se, mitä joku kokee ja joku ei, ilmaisee vain ja yksinkertaisesti sen, että matkallaan jotkut ovat valinneet lähtevänsä eri ”asemalta” ja silloin tietenkin matkan varrella olevat ”asemat” (ilmiöt) ovat vähän erilaisia.

Se, mihin itse kukin törmää tiensä vaiheilla, on jokaisen henkilökohtaiseen tiehen kuuluva. Jokainen meistä kulkee tietä omaa tietään ja kohtaa omat ilmiönsä ja jotkut kohtaavat ne, joita tässä lueteltu ja jotkut niitä, joita ei ole lueteltu. Sillä ilmiöitä ja vaiheita on paljon ja en ehkä todellakaan muista esitellä niitä kaikkia enkä edes tunne. Ja jotkut on jätetty pois vain sen takia, että tästä tulisi muuten liian pitkä. Nämä ovat vain minun kokemuspohjaltani kirjoitettuja.

Mutta senpä takia siinä kommenttiosiossa kaikki voivat tätä mielensä mukaan täydennellä omilla kokemuksillaan. Loppujen lopuksi tästä pitäisi kai kirjoittaa kirja. Sellainen yksinkertainen – ”tällaista kaikkea epätavallista kohtaat, mutta ne ovat ihan normaaleja ilmiöitä avartumistiellä, joten älä pelkää, kaikki törmäävät niihin enemmän tai vähemmän.”

Aloitan varmuuden vuoksi ihan alusta. (Älköön kukaan myöskään loukkaantuko käyttämästäni me-muodosta.)

1. HERÄÄMINEN JA AVARTUMISTIELLE LÄHTEMINEN

Jotkut ovat olleet tällä tiellä ikään kuin syntymästään saakka ja jotenkin aina vain tienneet, että ovat hm! mitä ovat ja jotkut heräävät jossain vaiheessa elämässään, kun SUURI HERÄTYSKELLO pärähtää soimaan. Kellona voi toimia mikä tahansa trauma, shokki, suuri kärsimys, mullistus tai jokin hyvin erikoinen normaalisti yliluonnollisena ja selittämättömänä pidetty ilmiö kuten enneuni vaikkapa sukulaisensa kuolemasta. Tämä havahtumisen, heräämisen ensimmäinen vaihe saa aikaan sen, että kaikki energia ja muut erikoiset asiat vain yhtäkkiä nousevat tapetille ja alkavat kiinnostaa.

2. MERKILLISET ”YHTEENSATTUMAT”

Nämä alkavat seurata toistaan. Kaikki alkaa kummallisesti loksahdella kohdalleen. Tapaa juuri oikeat ihmiset, saa juuri oikeat kirjat, kohtaa juuri oikeat tapahtumat… Joidenkin elämässä samat luvut alkavat toistua uudestaan ja uudestaan - milloin missäkin. Ihmetys lisääntyy. Mitä kummaa tämä oikein on? Näin jokainen kohtaa omat ainutlaatuiset ”sattumansa”, kunnes lopulta alkaa uumoilla, että ne eivät olekaan ”sattumia” vaan jonkun tai minkä (hm. tässä vaiheessa uteliaisuus todella herää) järjestämiä?

3. YMMÄRRYKSEMME HAVAHTUU

täyteen määräänsä, mielenkiintomme todella herää ja alamme etsiä, hakea ja nimetä Järjestelijää tosissamme. Kenttä, Energia, Maailmankaikkeus, Se, Suuri Yksi, Jumala, Kaikkien mahdollisuuksien potentiaalikenttä, Nollapistekenttä ym. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. (Ja tässä vaiheessa monet alkavat tapella keskenään siitä, mikä tie on paras ja vie parhaiten perille. Vrt. uskonsodat.)

Jotkut uppoutuvat täysin minän, mielen ja kaiken oudon olemassa olevan tutkimustyöhön ja etsivät vastauksia kuka uskonnoista, kuka kvanttifysiikasta, kun New age –maailmasta. Mistä vaan. Jälleen kukin tavallaan.

Hyvin älylliset ihmiset jopa saattavat jäädä tähän koukkuun.

4. SIELU

Korkeampi Itse, Ikuisuus meissä, Ajaton meissä, Valo-olemus meissä, Rakkausolemus meissä, Keskus meissä, Minä olen – olemus, Energiaolemuksemme, itse Kenttä meissä aktivoituu, (Nimiä on hih! jälleen monta valittavana itse kunkin maun mukaan, mutta ilmiö on koko ajan sama. Se, mitä/mikä me olemme, alkaa nousta esiin ja tunkea läpi. On aivan sama miksi esim. ”koiraa” nimittää – se on joka tapauksessa ”koira”. Eri asia on sitten, mistä näkökulmasta sitä ilmiötä tarkastelemme ja mihin tietoisuutemme tarkkailupiste siinä asettuu.)

Tiedostamme olevamme joka tapauksessa monikerroksinen olento ja sitten moniulotteinen olento. Löydämme itsestämme Sen, Sielun, Korkeamman itsemme, Kentän, mielen alitajuineen ja tietoisena tajuntana, egon ja kehomme ym. osiot.
(Jälleen nimiä on paljon ja jopa ”kerrosten” määrä meissä on tulkinnallinen ja jaottelu vieläkin tulkinnallisempi, mutta ilmiö on kuitenkin sama – moniulotteisuus ja -kerroksisuus. Näiden myötä alamme myös tiedostaa Tarkkailijan läsnäolon itsessämme eli että meissä on Tietoisuus, jonka läpi kaikki virtaa, mutta joka on aina puhdas kaikesta siitä, mitä se tiedostaa. Alamme siis tiedostaa tietoisuuttamme.

5. PUHDISTAUTUMINEN ALKAA! ITKUN JA TUSKAN VAIHE! PAINAJAISESTA HERÄÄMINEN!

Kuvaan sitä näin. (Mutta jokainen kuvaa tietenkin asiaa tavallaan, ilmiö on kuitenkin jälleen sama.) Kun VALO syttyy meissä, se työntää kaiken tieltään ulos. Kaikki varjot, energiatukokset, elämämme aikana kertyneet negatiiviset asiat – kaikki tulevat ilmi ja näkyviin. Ensin ne tulevat esiin vähemmän voimakkaina, ikään kuin hämärimpinä ja sitten yhä voimakkaampina sitä mukaa kun valo voimistuu ja käy kirkkaammaksi.

Alamme pyöriä tunteidemme karusellissa. Olemme vuoroin tai yhtä aikaa masentuneita, vihaisia, ärtyneitä, toivottomia, pelkäämme, ahdistumme – koemme kaikkia tunteita. Ja ihmettelemme ”tätäkö tämä valaistuminen on?” Ja jos emme kokisi kohdassa 8 esiteltyjä juttuja ja ihmeellisyyksiä, jättäisimme koko asian sikseen.

Meistä tuntuu, että jakaudumme voimakkaasti kahtia. Olemme tietoisia yhtä aikaa egostamme, suojautumisstrategiapersoonallisuudestamme, elämämme traumojen ja kokemusten ehdollistamasta itsestämme ja Sielustamme, tosiolemuksestamme.

Dualistinen vaihe on tekemässä meitä joskus suorastaan ”hulluksi”. Kaikki tuntuu kummalliselta ja epätodelliselta. Kysymme uudestaan ja uudestaan ”mitä/mikä minä olen?” kysymystä.

Pahimmillaan tämä saattaa johtaa ankaraan ”sisällissotaan” itsemme kanssa. Ego voi näyttäytyä sellaisessa ”hitler-syndrooma” muodossaan, että mietimme mitä kaikkea voisimme pahimmillamme kyetä tekemään. Jos tällaisia kauhuajatuksia nousee, kannattaa muistaa, että ne ovat vain egon itsensä esittelyä. Sen mahdollisuusvalikko vain aktivoituu näkyviin. Se ei tarkoita, että toimisimme ”hitler-syndroomamme mukaisesti. Lisäksi voimme myös lohduttautua sillä, että värähtelytaajuutemme noustessa tulemme niin herkiksi muiden ihmisten kärsimykselle, että emme kykenisi siihen. Sillä kokisimme toiselle tuottamamme kärsimyksen maksimaalisesti myös omana kärsimyksenämme.

Tässä vaiheessa sotkeudumme yhä enemmän omaan itseemme, egoomme, siihen, jonka koemme estävän meitä. Emme vielä näe, että mitä enemmän ”huomioenergiallemme” annamme sille voimaa, sitä enemmän se saa meistä otetta.
Keskitymme omaan mieleemme ja pyörimme paljon oman itsemme ympärillä.

Vasta myöhemmin tajuamme, että siellä missä tietoisuutemme ja huomiomme on, sitä olemme ja jos se on mielessämme, me olemme mieltämme. Jos se on egossamme ja sen tunteissa, niin me olemme egomme. Niinpä monet meistä kohtaavat seuraavan vaiheen.

6. SIELUN PIMEÄ YÖ, YKSI SUURI SOTKU, KULTAA KOETELLAAN TULESSA - vaihe

Tämä on varsinainen syvän epätoivon vaihe. Oikea eksistentiaalinen kriisi-tila. Päässä vain pyörii: ”Mistään ei tule ikinä mitään. Minä en ikinä pääse tästä kaikesta eroon. Ihan toivonta. Aina vaan olen vihainen, ärtynyt, ahdistunut jne. Kuinka kauan tämä jatkuu? En jaksa enää.” Masennus valtaa.

Yö on pimeimmillään juuri ennen aamunkoittoa. Ja me näemme vain pimeyden, emme sitä, että tässä vaiheessa VALO meissä on niin voimistunut ja vahva, että ne, jotka jo näkevät, ”hihkuvat” nähdessään meidät, ”mikä ihana rakkaussielu on ilmaantumassa, heräämässä ja voimaantumassa loistoonsa”. Mutta me emme näe tätä. Me näemme, koska koemme, maksimaalisesti vain oman tuskamme, ahdistuksemme, vihamme, viheliäisyytemme ja raadollisuutemme.

Tässä vaiheessa moni eristäytyy. En kelpaa kenellekään, minusta ei ole mihinkään. Tiedän, että minun pitäisi olla silkkaa ”rakkautta” olemukseltani, mutta mitä minä olen. Yksi… Täysin arvoton. Kiroamme itseämme.

Pääkysymyksemme on: Kuinka kauan tämä kestää!? Tämä saat monet huokaamaan, itkemään ja lopulta jopa vihaamaan itseään. Tässä vaiheessa tarvitaan paljon kanssakulkijoiden rohkaisuja ja sitä työtä tehkäämme kaikki. Sillä jotkut tekevät jopa itsemurhan.

Monesta tuntuu tässä vaiheessa, että asioita ja energioita on loputtomasti puhdistettavana. Mutta oikeasti niitä ei ole. Se vain tuntuu siltä.

Me voimme itse vaikuttaa tämän vaiheen kestoon. Sillä niin outoa kuin se onkin, se kestää niin kauan, kun annamme sen kestää. (Tässä moni protestoi, koska meistä tuntuu, että tämä puhdistautumisprosessimme on tahtomme ulkopuolella, mutta se ei ole.)

Sillä jossain vaiheessa me oivallamme, että se kestää niin kauan kuin annamme sille huomioenergiallamme aina vaan lisää ja lisää energiaa. Niin kauan kun olemme kiinnittyneet ongelmiimme, niin kauan ruokimme niitä lisää ja aina vain lisää.

Tällä lailla voimme juuttua ikuisuudelta tuntuvaan puhdistautumiskierteeseen.

5, ja 6 vaiheessa, jos emme ole tarpeeksi tietoisia, mutta kuitenkin ”heräämässä” ja kun samalla haluamme tukea ja lohdutusta, voimme projisoimme näitä asioita myös ulkopuolellemme. Niinpä saatamme solmia suhteita, jotka ensin tuntuvat ”taivaallisen ihanilta”, mutta jotka sitten muuttuvat niin, että ne tuovat maksimaalisesti kaikkia näitä asioitamme ja energioitamme pintaan. Me kohtaamme itsemme ja projektiomme peilistä, toisesta ihmisestä ja kun emme kestä niitä, niin joudumme läpikäymään hyvin vaikeita eroja. (Eri asiat ovat taas ne suhteet, jotka jäävät taaksemme, koska alamme värähdellä totuusspiraalissamme eri kohdalla.)

Tässä 5 ja 6 vaiheessa myös oma järkemme ja ennen kaikkea egomme arvostelee ja soimaa meitä ns. järkisyin. (Kuten myös tuttavamme ja lähimmäisemme voivat tehdä.) Skeptikko meissä jyrää yli uudestaan ja uudestaan. ”Miten sinä voit uskoa tällaiseen?” Välillä meistä voi tuntua, että olemme vain yhtä suurta EPÄILIJÄÄ.

Välillä kun ilmiöt (kohta 8) voimistuvat meissä, me uskomme ja sitten taas epäilijä meissä vetää meidät mukaansa järjenmukaiseen, tieteelliseen ”kaikki on selitettävissä” maailmankuvaansa.

7. VÄRÄHTELYTAAJUUTEMME NOSTOVAIHE

Päästäksemme nopeammin kohtien 5 ja 6 tuskavaiheen läpi, alamme etsiä vaistomaisesti ja sielumme johdattamana (miten tämän nyt sitten ilmaiseekaan) keinoja nostaa värähtelytaajuuttamme eli valon intensiteettiä ja voimakkuutta meissä eli kevyempää olotilaa.

Etsimme tietoa. Osallistumme kursseille. Haemme opetusta, joka vie meitä eteenpäin.

Jotkut etsivät luonnosta paikkoja, jotka värähtelevät hyvin ja hakevat kiviä, joiden kokevat värähtelevän hyvin tai muita esineitä suojatakseen itseään niiden värähtelyillä.

Etsimme sellaisten ihmisten seuraa, jotka värähtelevät hyvin ja jotka tekevät meidät onnellisiksi. Se nostaa omaa värähtelytaajuuttamme. Valo voimistuu aina kun sen viereen asettaa toisen valon. Ja mitä enemmän valoja, sitä voimakkaampi sen on. (Ja huom! Se on samaa valoa.)

Väkivaltafilmit ym. tähän todellisuuteemme liikaa ankkuroivat asiat alkavat saada meitä voimaan pahoin.

Itkemme kuin vesiputoukset sidottuja energioitamme ulos. Me itkemme vapauttavaa itkua. Me itkemme, koska herkistymme kauneudelle ja hyvyydelle ja koska kaikki on niin ihanaa.
(Kyseessä ei ole enää meitä alaspäin vievät, kohdan 5 ja 6 egokeskeiset itsesääli-itkutilat.)

Ja kaunis musiikki, ja koskettavat sanat - miten ne saavatkaan meidät herkistymään ja taas itkemään lisää.

Visualisoimme ihania ja kauniita asioita. Toiset tekevät tämän sanoin, toiset kuvin. Kukin taas tavallaan.

Jotkut lukevat kanavointeja, toiset muuta.

Toiset yhdistyvät eläinten energioihin, toiset puiden. Kukin tavallaan.

Me kaikki etsimme sitä, mikä saa meidät tuntemaan olomme hyväksi, onnelliseksi ja joka hyrisee rinnan alla. Etsimme ja janoamme hyvää oloa. Mahdollisimman kevyttä olotilaa. Paha olo on yhä tuskallisempaa.

Jotkut alkavat meditoida eri tavoin ja teknikoin tai toiset vain hengittelevät ilman sen kummempia rituaaleja rauhallisesti sisään ja ulos. Meistä alkaa kivaa olla vain hengityksemme virta. Ei muuta. Alamme kokea yhä enemmän ja enemmän syvää rauhaa. Se on niin nautinnollista. Ah!

Teemme erilaisia henkisiä ja energiaharjoituksia. Kokeilemme, mikä sopii meille ja mikä ei.

Hengitellessämme tai harjoituksia tehdessämme Hiljaisuuskenttä meissä alkaa aktivoitua. Lopulta koemme, että olemme vain väreilevää energiaa äärettömässä sisäisessä hiljaisuudessa, jossa ei mitään ole ja kuitenkin, jossa kaikki on. Alamme yhtyä.

Tässä vaiheessa voi kokea VALO-ILMIÖN. Uskomaton kirkas valo täyttää koko tajunnan. Se räjähtää päälle ja kokee sellaista autuutta, että on haljeta. Tämä on SITÄ; TÄTÄ SE ON; JUURI TÄTÄ!!! Siinä huikaistuu toisen todellisuuden paljastuessa. Ja sen jälkeen – mikään ei ole koskaan ennallaan. Sillä vaikka kaikki, mitä sanomme, kumottaisiin valheena eikä meitä uskottaisi, sillä ei ole enää mitään väliä, koska nyt ei enää tarvitse uskoa näitä juttuja todeksi, vaan TIETÄÄ
avartumistien olevan totta, valon olevan totta. Tieto on muuttunut kokemukselliseksi.

Kun huomaamme, miten hyvää tämä kaikki meille tekee, meissä nousee halu siirtyä yhä enemmän ”olemassa olevan hetken totuuteen ja todellisuuteen” eli NYT-hetkeen ja siinä olemiseen. Haluamme yhä enemmän vain olla. Yksinkertaisesti vain olla. Levätä itsessämme. Siinä, mikä/mitä on. Kaipaamme olemistamme.

Alamme tajuta, että kaikista ”voimista” suurimpia on TOTUUDEN voima. Olla täsmälleen ja vain sitä, millä ja mitä kulloisellakin totuusspiraalimme vaiheessa olemme.

Omatuntomme alkaa herkistyä. Tulemme yliherkiksi valheellisuudelle itsessämme ja myös toisissa. Emme halua olla itseään pettävien ja siten samalla toisia pettävien ihmisten seurassa.

Haluamme vain olla totta. Mutta alamme myös armahtaa itseämme. Tajuamme, että totuus voimistuu valon myötä ja sekin on prosessi. Se, mikä meille on nyt totta, on vähän ajan kuluttua muuttunut vähän korkeammaksi totuudeksi. Mutta emme enää tuomitse sitä ”entistä minää meissä”. Se oli ja teki sitä, minkä se silloin koki oikeaksi.

Alamme antaa yhä vähemmän huomiota mielemme ja egomme draamapelille, vaatimuksillemme olla jotain täydellistä, erikoista tai yhtään mitään.

Tässä vaiheessa totena olemisen halu ajaa monet tekemään ”elämänkatselmuksen”, koska nyt värähtelytaajuuden noustua voimme tehdä sen ”objektiivisesti” jäämättä surkuttelemaan itseämme. Katsomme elämäämme ikään kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle. Teemme sen, koska haluamme tietää ja ymmärtää, miksi olemme eläneet niin kuin olemme, miksi olemme valintamme tehneet. Haluamme nähdä SUUREN SUUNNITELMAN kohdallamme ja olla siitä tietoisia.

Haluamme ymmärtää, miksi monella meistä oli niin helvetillinen lapsuus ja miksi meitä on kohdannut ne sairaudet ja onnettomuudet ja traumat. Ja elämänkatselmus vapauttaa meidät päättämään, mitä ne meille merkitsivät ja mitä eivät. Me emme enää ole niiden uhreja.

Ja kun ymmärrämme itseämme ja suunnitelmaa ja niitä, jotka tekivät meille niitä kaikkia meitä vahingoittaneita ja haavoittaneita asioita, kykenemme vähitellen antamaan anteeksi ja armahtamaan. Ja jos emme kykene antamaan anteeksi, me annamme ainakin itsellemme anteeksi, että emme kykene antamaan anteeksi ja jäämme odottamaan. Sillä aikanaan värähtelytaajuutemme noustessa me lopulta vain annamme anteeksi ilman mitään yrittämistä. Anteeksi antamisesta vain tulee meidän luonnollinen olotilamme.

Totuus, sen näkeminen, kokeminen ja ymmärtäminen saa tämän aikaan.

Tässä vaiheessa jotkut haluavat muuttaa myös ruokavaliotaan tai elintapojaan. Toiset eivät. Jokainen valitsee itse minkä kokee parhaaksi.

8. VALO VOIMISTUU, ILMIÖT VAHVISTUVAT, VOIMAT HERÄÄVÄT, VERHO OHENEE
(Ja kaikki tämä vuorottelee 5 ja 6 vaiheen kanssa. Koemme voimakkaasti valon ja varjon vuorotteluelämää.)

Samanaikaisesti puhdistautumisvaiheessa voimistuvat erilaiset ”ilmiöt” ja ”voimat” meissä heräävät todella. Ja nyt ollaan sitten erilaisten asemien reitillä. Kuten sanottua jotkut kohtaavat niistä kaikki ja jotkut vain jotain. Lisäksi nämä ilmiöt voivat esiintyä melkein missä järjestyksessä tahansa. (Niistä ei siis voi päätellä ”tasoeroja”.)

8. 1. Energia alkaa voimistua. Alamme tuntea energiakehomme. Kuinka välitämme ja vastaanotamme energiaa. Kihelmöintiä, poltetta, kylmiä/kuumia väreitä, vapinaa, huh! mitkä energiat - fiiliksiä.

8.2. Tietoisuus läsnäoloista kuten myös itsestämme voimistuu. Koemme ”henkimaailmaulottuvuuden” asioita. Koemme jonkun olevan paikalla. On hyviä henkiä, huonoja viboja. Alamme oppia erottelemaan, kun ensin otimme vain kaiken vastaan. Kaikki muuttuu yhä kouriintuntuvammaksi.

Koemme yhä enemmän ”värähtelyjä”. Jotkut paikat ja ihmiset ”värähtelevät” niin, ettemme siedä niitä, toiset taas vetävät meitä puoleensa.

Rakastamme delfiinejä. Tähtiä. Jee!
Enkelit kiehtovat. Kutsumme niitä ja ne saapuvat. Ne antavat energiaa.
Toisia kiinnostavat maahiset, tontut, haltijat ja keijut. Jotkut kutsuvat niitä ja nekin saapuvat tai sitten eivät. Ensi-innostuksen jälkeen alamme elää rauhallista rinnakkaiselämää kaikenlaisten luonnonhenkien ja olentojen kanssa.

Tässä vaiheessa kaikenlaiset ilmiöt ovat ihan ”normaaleja” kummitukset ja aaveet ja välitilaan jumiutuneet eksyneet sielut mukaan lukien.

Toiset kiinnostuvat niistä enemmän, toiset vähemmän. Jotkut miettivät, pitäisikö niitä auttaa. Harvalle kuitenkaan annetaan tehtäväksi auttaa tuonpuoleisen jumiutuneita ”sieluja”. Suurin osa meistä on täällä auttaakseen tämän ulottuvuutemme kanssakulkijoita. Voimme olla huoleti, rajan ylittäneillä ”sieluilla” on enkeleitä yllin kyllin auttamassa. Voimme siis siunata nämä sielut ja visualisoida ne valoon kuten itsemmekin ja sitten annamme olla. Siis tässä vaiheessa. Myöhemmin on ehkä toisin. Ks. kohta 11. Mutta se on toinen juttu.

8.3. Alamme nähdä. Energiaa, auroja, itse elämän energia eli ns. pranahiukkasia, joita leijuu ympärillämme sellaisena kiemurtelevana hiukkasilotulituksena. Ja sitten alamme nähdä kaikenlaisia muitakin erilaisia energiailmiöitä väreinä tai vain valona. Näemme niitä silmät kiinni ja silmät auki. Niitä ”tosi jänniä”. Sitten silmämme voivat alkaa tehdä ”kepposia”. Saatamme olla näkevinämme jonkun ihmisen ja sitten sitä ei yhtäkkiä enää ole olekaan. Verho ohenee eri ulottuvuuksiin. Lopulta voi käydä niinkin, ettemme voi koskaan olla ihan täysin varmoja, näimmekö jonkun vai emme.

8.4. Huomamme osaavamme välittää energiaa muille. Reiki hei! Kurssitamme itseämme tai sitten emme. Jotkut huomaavat, että osaavat välittää parannusvoimaa. Ja monet huomaavat osaavansa parantaa itsensä keskittämällä valoenergiaa kipukohtaan ja sairauteensa. Jotkut taas paranevat muiden keskittämällä energialla.

8.5. Jotkut alkavat kuulla ääniä. Jyrinää ym. Korvamme herkistyvät, koska me herkistymme. Kaikki meissä herkistyy. Korvamme saattavat tehdä myös ”kepposia”, kuulemme ääniä, joita ei ikään kuin ole ja kuitenkin on. Pamahdukset ja kolahdukset ovat hyvin tavallisia. Joskus sellainen kuuluu juuri ennen kuin nukahdamme. Joskus muulloin.

8.6. Jotkut alkavat aistia tuoksujakin. Yhtäkkiä voi meditoinnissa tuntua esim. ruusun tuoksu, joka on ja ei kuitenkaan ole.

8.7. Alamme kokea yhteenkuuluvuutta luontoon. Kasveihin, puihin, eläimiin. Kauneus ja kaiken ihmeellisyys lumoaa meidät. Se vain yksinkertaisesti tuntuu niin hyvältä. Vietämme yhä enemmän aikaamme ”kuinka ihmeellistä” – moodissa. Alamme nähdä luontoa energiamuodossaan. Äitimaa Gaia muuttuu meille eläväksi ja monelle tulee ihan konkreettisesti halu suojella maata ja luontoa.

8.8. Alamme huomata osaavamme ”luoda” ja ”ilmentää” asioita. Haluamme jotain ja se ilmaantuu kuin ihmeen kautta luoksemme. Tulemme entistä tietoisemmaksi energialaeista. Puoleensa vetämisen laki kiehtoo. Samankaltainen energia vetää puoleensa samankaltaista energiaa. Haluamme jotain ja se ilmaantuu. Ja sitten haluamme jotain ja se ei ilmaannu. Hm. Pohtimisemme avartaa meitä lisää. Huomamme millä lailla egotason ja sielutasonilmentäminen eroaa toisistaan.
Egotason, pelon ja puutteen energialla ilmentää eri laillla kuin sielun tason runsauden ja kiitollisuuden ja riemun energialla.

8.9. Unet alkavat voimistua, jotkut käyvät toisissa ulottuvuuksissa.

8.10. Koemme kehosta irrallaan oloa valveilla ollessamme, tuntuu vain, että kuin leijuisi. Jotkut kokevat ruumiista irtaantumisen jopa konkreettisesti ja tuijottelevat sitten itseään katonrajasta tai jostain. Kyseessä on jälleen vain aivan normaali tietoisuuden avartumisprosessi. Tietoisuus vain avartuu meissä kehostamme ulos. Huolta siis ei.

Useimmat haluavat leijumisen tunteen vuoksi kovasti maadottua. Toiset eivät. Kukin tavallaan jälleen.

8.11. Tietoisuutemme alkaa olla hereillä nukkuessammekin. Voimme alkaa hallita unessa itseämme. Voimme lentää halutessamme, muuttaa untamme. Tiedämme, että näemme unta, kun näemme unta.

8.12. Selvännäkökyky voimistuu niillä, joilla siihen on taipumusta. Osaamme nähdä tulevaisuuteen, ennakoida, kanavoida. Näemme menneisyyteen. Tiedämme vain mitä on joskus tapahtunut. Kuulemme Korkeamman minämme varoituksia jostain tapahtumasta. Aikakäsityksemme muuttuu.

8.13. Näkökykymme muiden ihmisten suhteen alkaa voimistua. Jotkut alkavat nähdä ihmisten sisään ja ottaa vastaan sielun ja alitajunnan viestejä. Ihmeellinen ilmiö. Me vain yksinkertaisesti näemme tai tunnemme. (Miten itse kukin nyt asian ilmaiseekin.) Ilmiö pelottaa aina aluksi ja kyselemme voimmeko vahingoittaa jotakuta tiedollamme. Mutta jos saamme tällaisen lahjan, niin saamme myös siihen kuuluvan vastuun. Suu ikään kuin lukkiutuu, jos aikoo sanoa jotain, jota ei pidä sanoa. Normaali ilmiö siis jälleen. Ja kun aika on paljastusten tulla esiin, me vain tiedämme, että nyt voimme puhua, koska asiat vain järjestyvät niin, että niiden aika on. Suunnitelma paljastuu taas.

8.14. Voimme nähdä flashejä. Yritän kuvata ilmiötä, jonka kokee kun sulkee silmät tai on juuri herännyt unesta. Tajuntaan iskeytyy alitajuntamaailmasta tai … kuva kerrallaan toinen toistaan kummallisimpia kasvoja, olentoja, vääristyneitä, kammottavia. Ensimmäisen kuvakatselmuksen jälkeen ilmiölle oppii antautumaan, jos haluaa. Jälleen kerran asiassa ei ole mitään pelottavaa. Alitajunta ja tuonpuoleinen vain valmistelee meitä kohtaamaan kaikenlaista. Tajuamme, että se on turvallista pelkoterapiaa. Mitään ei tarvitse pelätä. Mikään ilmiö ei ole pelottava. Se vain on. Ja kun emme enää tarvitse sitä tässä kauhumuodossa, ilmiö muuttuu. Kuvat kaunistuvat, herkistyvät.

Tämän myötä pelkomme outoja juttuja kohtaan lievenee lievenemistään.

8.15. Melkein mitä tahansa voi tapahtua ja voimme kokea mitä kummallisimpia epätodellisia kokemuksia. Me itse alamme tehdä ”yliluonnollisia asioita”. Alamme jotenkin hallita ainetta.

9. HYVÄKSYMISVAIHE ALKAA AKTIVOITUA, SUURI ANTAUTUMINEN, SUURI LUOTTAMINEN. JA ILO, ONNELLISUUS!

Kaiken ihmeellisen myötä alamme sitten vähitellen oppia, että se, mitä egossamme ja itsessämme vastustamme, se pysyy, koska vastustuksellamme teemme sitä yhä todellisemman ja voimakkaamman. Alamme päästää irti.

Vähitellen alamme oppia käyttämään omaa vastustustamme hyväksemme. Aina kun vastustus herää, tajuamme olevamme egomme kanssa tekemisissä. Huomaamme, että omamme täydellisen egonpaljastusmittarin.

Tiedostamme yhä enemmän olevamme monikerroksia ja alamme oppia hyväksymään itsemme kaikkien puolinemme. Sielumme, alitajuntamme ja tajuisen itsemme, egomme, kehomme. Kaikki kuuluu meihin. Emme pyri mistään eroon. Emme taistele vastaan. Antaudumme suurelle itsemme hyväksynnälle, MINÄ OLEN – olemuksellemme. (Ja jos emme hyväksy, hyväksymme senkin, että emme hyväksy. Hih)J a huomaamme, että se pikkumielemme ja egomme, jota olemme pitäneet kaikkein suurimpana vihollisenamme, onkin palvelijana mitä oivallisin ilmentämistyökalu.

Monet toteavat, että elämänvoiman elpyessä meissä, myös seksuaalisuutemme aktivoituu. Mutta ei entisenlaisena himona tai pakkona tyydyttyä, vaan energeettisenä elämänvoimana. (Kundaliinienergiana.) Opimme kierrättämään tätä energiaa itsessämme.

Osa alkaa tiedostaa kohdatessaan toisia ihmisiä, että kaikki minuutemme monikerroksiset osat ottavat yhteyden toisen ihmisen vastaaviin osiin. Aivan kuin chakrakeskukset tervehtisivät toisiaan.

Vähitellen alamme oppia tekemään virheitä ”iloisesti.” Olemme ihmisiä, aina vaan (kappas ihmettä ja kummaa) ja pelaamme egon hallintadraamapeliä toistemme kanssa, mutta nyt alkaa aktivoitua toisenlainen asenne. Itseään ei tarvitsekaan ottaa niin kuolemanvakavasti. ”Hups! tulipa mokattua, pelasinpa vähän peliä, ohoh!” Ilmiö alkaakin jopa naurattaa meitä ja irtaannumme yliherkistyneen moittivan omantuntomme syndroomasta yhä kevyemmin ja kevyemmin. Tiedostamme, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin pitääkin ja että mitään hirveän kauheaa ja vaarallista emme olekaan sillä saaneet aikaan.

Alamme tajuta, että jos nukahdimme hetkeksi ja mokasimme, niin niin vain tapahtui. Vasta takertuminen siihen tekee siitä kärsimyksen ja ”synnin”. (Synnillä tarkoitan kristinuskon perinteisen määritelmän mukaista, ”se, mikä erottaa meidät Jumalasta” ilmiötä. Tämä määritelmä sinänsä on mielestäni oivallinen. Koska se syntihän eli egon tasolle ja sen energioihin takertuminenhan erottaa meidät korkeammasta itsestämme viemällä meidät syvemmälle painajaisuneen. Taikka eihän se erota, me emme vain tiedosta enää korkeampaa itseämme ja siksi me koemme sen näin erona.)

Luottamus kaikkien asioiden lutviutumiseen alkaa lisääntyä. Sitä vain tietää, että kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy ajallaan. Alkaa luopua siitä, että asiat on pakko saada hallintaan ja järjestymään juuri niin kuin haluaa.

”Itseriittoisuus” lisääntyy. On hirveän kivaa olla muiden samanmielisten kanssa, mutta on myös hirveän kivaa olla yksin.

Monet huomaavat – jopa erakot, että alkavat jakaa kokemuksiaan toisten samanmielisten avartumistienkulkijoiden kanssa. ”Ihanaa, säkin olet kokenut tään!” – tyyliin. Huomamme, että miten se sattuikaan – samaa olemme kokemassa kaikki. Riemastumme yhä enemmän.

Meitä alkaa ”lapsettaa” yhä enemmän. On kiva olla lapsi. Elää hetkessä ja leikkiä, olla spontaaneja ja luovia. Mutta emme enää ole lapsen itsetiedottomuuden tilassa, olemme lapsia itsetietoisuuden tilassa. Lapsen lailla oleminen on valintamme.

Suuri luovuus alkaa aktivoitua meissä, kun sielumme haluaa ilmentää itseään. Ja kukin luo tavallaan. Haluamme virtauttaa asioita ja virrata niiden mukana. Unohdamme ajan luodessamme ja olemme vain nyt-hetkessä ja taas värähtelytaajuutemme nousee.

Alamme vähitellen sallia elämän ilmiöiden tapahtua meille ja luottaa, että kaikki on turvallista ja hyvin. Ja kun emme luota, hyväksymme senkin. Ja sen hyväksyminen nostaa värähtelytaajuuttamme ja kaikki onkin yhtäkkiä taas hyvin. Ja kaikki taas vaan jotenkin järjestyy.

10. AVARTUMINEN JATKUU, mestaruuden etäinen, etäinen vihahde pilkahtaa elämään.

Sitä vain tiedostaa, että matka jatkuu jatkumistaan. Yhä enemmän olemassa olevan NYT-hetki voimistuu.

Me saatamme yhä joutua käymään läpi joitakin niitä kurjia energian ja itsemme puhdistusvaiheita, mutta ne eivät enää saa otetta meistä niin kuin ennen. Emme enää elä maailmanlopun tunnelmissa. Ne kiitävät ohi oudon nopeasti. Meissä ei ikään kuin ole enää tarttumapintaa niille. Me saatamme kokea muistikokemukseen sidotun energian, mutta sitten itkemme tai puhallamme sen ulos ja sitten itse avartumisprosessi hoitaa loput. Se ei jää enää meihin kiinni. Energiasidokset entiseen katkeavat paljon helpommin ja koemme enimmäkseen vaan olevamme vapaita. Itse asiassa alamme jotenkin unohtaa mennen elämämme. Elämme niin täysillä nykyhetkeä, ettemme yksinkertaisesti oikein tarvitse enää mitään menneisyydestä. Meistä tuntuu, että elämme elämämme parasta aikaa.

Ja mitä enemmän vietämme aikaa olemassa olevan hetken Nyt-todellisuudessa, sitä enemmän olemme totta ja totuudessa ja sitä onnellisemmaksi koemme itsensä. Ilo voimistuu. Se vain on. Läsnä. On vain yksinkertaisesti tyytyväinen.

Näin oppii jopa sietämään kärsimystä, jotkut jopa hivenen ”nauttimaan”. Mutta vain sen vuoksi, että on oppinut energian muuntamistempun. (Sitä ei siis nauti kärsimisestä, vaan sen muuntamisprosessista.)

On jo niin hereillä, että kuulee itsessään sen kärsimyksen sisääntulon vaivihkaisen hiipimisvaiheen. Sitä tiedostaa sen ensimmäisen ajatuksen ilmaantumisen, joka edeltää kärsimyskierteen alkua ja havaitsee energiakenttänsä häiriöityvän siitä, muuttuvan.
Tiedostaa, että tätä jos tätä rataa jatkaa, sitoo itsensä egon energiaan ja alkaa kärsiä. Ja silloin kun ei huomaa tätä ja huomaa yhtäkkiä kärsivänsä, niin sen oppii muuntamaan takaisin puhtaaksi energiaksi, vain energiaksi, joka on meissä.

”Ja vaikkei heti onnistu, niin ei sen niin väliä. Kohta kuitenkin onnistuu.” – asenne voimistuu.

Näissä vaiheissa, toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin, valaistuminen lakkaa kiinnostamasta eli toisin sanoen egon valta alkaa hellittää. Sitä vain ymmärtää, että ego meissä on se, joka haluaa valaistua, se haluaa pyrkiä joksikin. Sielu ei halua. Miksi se haluaisi? Sehän on jo valaistunut. Ja huomamme, että näin itse asiassa sielumme ”käytti” egoa hyväksemme käynnistääkseen koko prosessin.

Vähitellen sitä tajuaa yhä selvemmin, että valaistuminen on prosessi. Se on sielun ja tietoisuuden voimaantumis- ja avartumisprosessi. Sehän jatkuu jatkumistaan! Se on prosessi! Avartumisen ulos- ja sisäänhengitys. Voimaantumista voimaantumistaan. Voi sallia itsensä vain nauttia matkasta ja matka itse hoitaa itsensä. Voi vain olla ja seurata mukana.

Välillä on egossaan, välillä avartuneemmassa mielessään ja vain on.

Ja sitten sitä alkaa jo pikkuisen kurkistella eteenpäin – huhuh! siihen maailmaan ja alkaa seisoksia rannalla kokeilemassa pikkuvarpaallaan vettä. Uskaltaisiko jo hypätä?

Ja sitten nauraa oivallukselleen: ”Mutta ai joo, eihän minun tarvitsekaan. Jos itse yritän, niin ego se vain on se, joka yrittää ja silloin sitä kyllä hyppää jonnekin ihan muualle kuin minne pitäisi. Kyllä prosessi sitten itse tuuppaa minut sinne, jos ja kun haluaa. Kun se asema tulee kohdalle, niin se tulee. Minun edestakainen juoksenteluni junan sisällä, ei jouduta junan matkaa asemalle. Eikä sitä voi edes egon tasolta tehdä.”

Verhoa raotellaan kaikilla em. kirjoitetuilla vaiheilla askel kerrallaan, vaihe kerrallaan, ettei herääminen olisi liian rajua. Sitä alkaa tajuta, että koko prosessi on vain sitä varten, että Maailmankaikkeus, Suuri Herättäjä, voisi lempeästi herätellä meitä unestamme.

Niinpä sitä vain nauttii huikaisevasta matkasta ja tietää, että kun värähtelytaajuutemme on noussut tarpeeksi korkeaksi, se hetki koittaa, kun oivallamme, ymmärrämme ja koemme kiistatta kokemuksellisesti että

11. TÄMÄ TODELLISUUS ON VAIN UNTA, AIVAN SAMOIN KUIN UNIKIN ON UNTA.

Unessa voi hypätä puun yli, koska se on luonnollista unimaailmassa. Ihminen tietää heräävänsä ja ettei puu ollut oikea. Se oli vain illuusio unessamme. Fyysisessä maailmassa emme voi tätä tehdä, kuten emme muutakaan ”yliluonnollista”, koska emme ymmärrä voivamme herätä. Tähän tapaan asiaa avarsi Deepak Chopra kirjassaan ”Ikuinen elämä”, joka muuten käsittelee kvanttikenttäjuttuja ja kuolemista ja läpi näkemistä. Suosittelen.

Ja siinäpä se onkin. Huhuh! Kun oppii heräämään täydellisesti, puun yli voi hypätä fyysisessä maailmassakin, koska silloin näkee, ettei ole olemassa todellista puuta. On avartunut seuraavaan ulottuvuuteen, josta käsin näkee, ettei tämä fyysinen todellisuus ollutkaan totta. Se oli vain unta. Silloin toteaa, aivan kuin me nyt toteamme omasta unesta herätessämme: ”Sehän olikin vain unta, illuusiota!”

Me olemme ikään kuin sen Korkeamman Itsemme näkemää ja luomaa unta, illuusiota ja se on sitä painajaismaisempaa, mitä syvempää se on ja sitä kevyempää, mitä lähemmäksi avarrumme heräämisen hetkeen. (Kuten nytkin on, kun heräämme unestamme, se on kevyimmillään juuri ennen kuin heräämme.)

Ja oudot ”yliluonnolliset” ilmiöt alkavat ilmaantua, koska olemme niin lähellä heräämistä. Verho nukkuvan (meidän) ja hereillä olevan Korkeamman itsemme välissä on jo niin ohut. Valo ja toisenlaiset mahdollisuudet pilkottavat niin voimakkaasti läpi.

Me olemme uni, joka haluaa avartua unennäkijäksi ja samalla me olemme unennäkijä, joka näkee unta ja haluaa herätä siitä. Ja suuri maailmakaikkeudellinen avartumisprosessi on luonut ja sallii tämän.

Jokainen meistä on siis Mestari heräilemässä, itse kukin omassa prosessivaiheessaan. Avartumisprosessijunamme on jo kiitämässä pääteasemaa kohti.

Odotellessamme junan pääsyä perille, nauttikaamme matkasta ja jakakaamme kokemuksia ja auttakaamme ja rohkaiskaamme toisiamme. Sillä jokaisen matka on ainutlaatuinen ja jokaisen matka on jakamisen arvoinen. Me olemme kaikki samassa junassa matkalla samalle pääteasemalle. JEE! 

 

Tietoisuuden avartumistien vaiheita ja ilmiöitä, osa 1
Kirjoittaja aurinkotuuli 

Lumienkeli Reikifoorumi Lähetetty: Tii Nov 04, 2008 1:15 am