WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 26. huhtikuuta 2012

MUISTA RUOKKIA SIELUASI


Kirjoittanut DL Zeta (www.celestialvision.org)
22.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Meillä on paljon lautasellamme tähän aikaan vuodesta - sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti - mutta on hyvä pitää tietoisuudessa, että hyvä ruoka ja juhlapyhä eivät yksin ruoki sieluamme sillä ravinnolla, mitä se tarvitsee valmistautuakseen elämää muuttavaan uutteen vuoteen.
 
Symbolit kaikkialla ympärillämme osoittavat, missä suurempaa rakkautta, iloa ja siunauksia on. Se mitä näemme fyysisessä todellisuudessa, on vain kalpea heijastus rajattomasta rakkaudesta ja siunauksista, joita on syvemmillä tasoilla.
 
Jouluvalveunemme tulkinta
 
Kun tulkitsemme jouluvalveunemme jokaista symbolia kuin yöllistä unta, löydämme tietoisuudessa portaaleja, jotka paljastavat henkilökohtaisen reseptimme suurempaan rakkauteen ja iloon. Kun hahmotamme valveunemme symbolit, pääsemme kosketukseen sielumme syvimpien toiveiden kanssa. Kun punomme oivallukset näistä symboleista päivittäisen elämämme kudelmaan, pääsemme rakkauden, ilon ja siunausten äärettömästi laajentuviin maailmoihin.
 
Jouluateriamme symbolit
 
Jouluateriamme symbolit edustavat impulssia sielumme ruokkimiseksi sillä, mitä se tarvitsee kukoistaakseen. Voimme katsoa ruokia, jotka koristavat juhlapöytäämme, löytääksemme sielumme syvemmät tarpeet ja ymmärtääksemme, mitä etsimme yksilöinä.
 
Esimerkiksi, ihminen joka jatkuvasti etsii runsaasti makeisia, etsii elämän makeutta, joka näyttää karttelevan. Tämä usein osoittaa tarvetta hoivata ja rakastaa itseään. Rakastamalla itseämme vedämme luonnostaan puoleemme ihmisiä ja tilanteita, jotka sulostuttavat kokemustamme. Toinen tapa vetää suurempaa makeutta elämäämme on arvostaa meitä ympäröivää kauneutta. Upea tapa tehdä tämä on antaa itsellemme säännöllisesti aikaa mennä luontoon ja kommunikoida sen kauneuden ja yksinkertaisuuden kanssa.
 
Niillä jotka valitsevat lihattomia juhlaruokia, on syvä sieluhalu jättää kevyt jalanjälki maan päälle ja olla aiheuttamatta kenellekään vahinkoa. Kehittyneet sielut usein etsivät tällaista juhlaruokaa.
 
Ruuansulatusjärjestelmämme heijastaa elämänkokemustemme sulattamista
 
Aivan kuten jouluruuat antavat ainutlaatuisen tilaisuuden katsoa sielumme ikkunasta, ruuansulatusjärjestelmämme antaa oivalluksia kyvystämme sulattaa elämänkokemuksiamme. Syöminen ja ruuansulatus symbolisoi elämänkokemusten muuttamista henkiseksi ymmärrykseksi. Silloin kun ylisyömme, etsimme luultavasti kaikista vääristä paikoista henkistä ruokaa ja ymmärrystä. Toisin sanoen, sullomme itsemme täyteen löytämättä etsimäämme ravintoa. Tyhjät kalorit eivät kykene ravitsemaan kehoa. Silloin kun tavoittelemme sellaista, missä ei ole ravintoa, tekomme juontuvat aikomuksista, jotka epäonnistuvat sielumme ruokkimisessa.
 
Fyysinen todellisuutemme vastaa henkitodellisuutta
 
Se mitä tapahtuu fyysisellä tasolla, vastaa henkitodellisuutta. Jos kiinnitämme huomiota fyysisen todellisuutemme valveuneen, saamme arvokasta palautetta kyetäksemme luomaan kokemuksia, jotka tyydyttävät sielumme tarpeita. Usein herätessämme sielumme ravitsemistarpeeseen, alamme myös syöttää kehoamme sillä, mitä se tarvitsee kukoistaakseen. Kun aloitamme alusta, valitsemme emäksisiä ruoka-aineita, jotka ovat mahdollisimman lähellä luontoa (raaka kasvisravinto). Paradoksaalisesti ravitessamme kehoa ravitsemme myös sielua.
 
Korostamme, että valveunemme tulkinnan tuloksia ei ole tarkoitettu tuomitsemiseen - se on vain tarkkailua, tiedostamista ja ymmärtämistä. Kiinnostuksesi, tekosi ja mahdollisuudet joille annat energiaasi ja huomiotasi, puhuvat paljon sielusi nykyhaluista ja -aikomuksista. Voit aina "lukea" nykytoimiasi saadaksesi näkemystä impulsseihin, joita saat sielultasi alitajuntasi kautta.
 
Sielusi puhuu sinulle alitajuntasi oven kautta. Fyysisen maailman kaikissa toimissasi on pohjavirtaus, joka paljastaa sielusi toiveita.
 
Maailmanpalvelu ja joulu-unemme
 
Tänä jouluna on joitain, jotka tuntevat vetoa auttamaan niitä, jotka kamppailevat ja ovat nälkäisiä. Heidän nähdään tekevän lahjoituksia, toimittavan ruokapankkeihin ja keräävän rahaa eläinten auttamiseen. Näillä yksilöillä on sieluhaluna viedä hengen rakkaus ja yltäkylläisyys kaikkien ulottuville. Kun pyrimme auttamaan muita joulunaikaan, kunnioitamme sielumme halua palvella ja auttaa kaikkia eläviä olentoja.
 
Jouluostokset ja syvemmän merkityksen etsintä
 
Myös jouluostoksilla on voima paljastaa sielumme tämänhetkisiä toiveita. Ostaminen symbolisoi halua saada arvoa, minkä voimme yleistää merkityksen etsinnäksi. Ei ole tarpeen kiertää tavarataloissa ja kuluttaa loppuun rahojaan ja energiaansa ostellen lahjoja. Antaminen voi saada monia muotoja, kun ymmärrämme sielumme impulssit suhteessa lahjojen antamiseen.
 
Jos etsimme lahjoja itsellemme, pyrimme hoivaamaan itseämme ja löytämään merkitystä sisältämme. Jos ostamme lahjoja toisille, pyrimme hoivaamaan ja kohottamaan toisia. Valitsemiemme lahjojen muoto antaa myös oivalluksia. Vaatteet edustavat itsensä ilmaisemista, kun taas mp3-soitin edustaan harmonian lahjaa (musiikki).
 
Harmonisoituminen joulu-unemme äärettömien mahdollisuuksien kanssa
 
Jouluvalojen säihke, kotoisa takkatuli, joululaulujen iloinen ääni ovat vain kalpea heijastus äärettömistä mahdollisuuksistamme, joita on syvemmillä tasoilla. Tämän tarkoituksena ei ole vähätellä kohottavia kuvia joulusta, vaan sanoa, että voimme löytää jokaiselle kuvalle, jokaiselle teolle ja kokemukselle, mihin tunnemme vetoa, vastaavan todellisuuden syvemmältä henkitasolta.
 
Anna toisille, mitä itse etsit
 
Anna toisille, mitä itse etsit olemuksesi syvimmällä tasolla. Jos tunnet, ettei sinua rakasteta, etsi tapa "huuhdella" toisia rakkaudella. Ota koditon eläin ja opi vastaanottamaan ehdottoman rakkauden lahja. Jos kasvoit toimimattomassa ympäristössä etkä koskaan kokenut ehdotonta rakkautta, opettele olemaan ehdoton itsesi osalta ja laajenna se vähitellen toisiin.
 
Jotkut voivat huomata muistojen epämiellyttävästä joulutodellisuudesta painavan tänä aikana. Kaikki mitä edessäsi on, voidaan transformoida rakkaudella ja ymmärryksellä. Jos eteesi ilmestyy jotain, mikä tuntuu ei-rakkaudelta, ympäröi se kultaisella rakkausvalolla ja pian näet sen transformoituvan silmiesi edessä, mikä saa aikaan sisäisen muutoksen.
 
Sielusi pyrkii rakastamaan ja palvelemaan toisia. Se haluaa kohottaa sinua. Se haluaa kohottaa toisia. Aina kun olet harmoniassa sielusi toiveiden kanssa, pystyt olemaan vahvana universumin korkeimmassa värähtelyssä. Tämän korkean värähtelyn todellisuudessa jokainen jouluilon aikomus ja kuva pyrkii jäljentymään. Silloin kun harmonisoidut tämän värähtelyn kanssa, olet vuoden ympäri jumalaisen rakkauden ja ilon tilassa.
 
 
MUISTA RUOKKIA SIELUASI TÄNÄ JOULUNA
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: