WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Villin naisen paluu


 
Pamela kanavoi Magdalan Mariaa
Suomennos: Tapio Närhi
Tämä kanavointi on saatavissa myös englanninkielisenä äänitiedostona. Kirjoitettua tekstiä on hieman muokattu luettavuuden parantamiseksi.

Rakkaat Ystävät!

Tänään meitä on täällä läsnä kaikki kolme: 
Joshua, Maria ja Magdalan Maria. 

Meille on kunnia olla täällä kanssanne. Näemme teidät veljinämme ja sisarinamme. Olemme sydämessä yhtä, ja minulle, Joshualle, on erityisen vapauttavaa olla täällä yhdessä naispuolisten ystävieni kanssa. Sillä minut nähdään usein yhtenä ainoana Kristus-energian edustajana. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. 

Elämässäni vierelläni oli naisia, jotka olivat tärkeitä missioni kannalta. Tuohon aikaan naisia ei hyväksytty tekemään sitä mitä minä tein, olla julkisena opettajana. Mutta äitini ja Magdalan Maria olivat molemmat henkisiä sotureita. He auttoivat minua istuttamaan Kristus-tietoisuuden siemenet. 

Tänään puhumme mies- ja naispuolisista energioista. Naispuoliset sielunkumppanini ja minä puhumme yhdellä äänellä. Teidän menneisyydessänne naispuolista energiaa on haavoitettu syvällisesti. Sillä on ollut merkittäviä seuraamuksia sekä naisille että miehille maan päällä. Eivät ainoastaan naiset ole kärsineet miesten ylivallasta, myös miehet ovat haavoittuneet. 

Keskustelemme ensin naispuolisesta vammasta. Pyydämme teitä kuvittelemaan mielessänne naispuolista henkilöä. Hän edustaa koko feminiinistä energiaa. Ennen naispuolista energiaa on halvennettu ja sitä on kohdeltu väkivaltaisesti. Tämä on vaikuttanut naisiin siten, että he vetäytyivät kehonsa alaosasta, jossa heidän voimansa sijaitsee. Varsinkin jos on ollut seksuaalista väkivaltaa, emotionaalinen trauma saa naiset vetämään tietoisuutensa pois kehonsa alaosasta. 

Heille on vaikeaa olla itsetietoisia ja maadoittuneita. Kuvitelkaa nainen sisäisillä silmillänne. Hän edustaa naisten kollektiivista energiaa. Tässä mielikuvassa voitte nähdä, että hänen vatsansa alueella on eräänlainen aukko. Hän on vetänyt tietoisuutensa pois tältä alueelta ja hän tuntee olonsa turvattomaksi, koska häneltä puuttuu perusta. Voitte kuulla ahdistuksen ja tuskan huutoja hänen vatsastaan. Ja me haluaisimme pyytää teitä kaikkia, sekä miehiä että naisia, säteilemään valoa tähän naiseen, hänen vatsaansa. Sillä tavoin annatte sitä myös itsellenne. 

Nyt Magdalan Maria haluaa puhua.

Olen Magdalan Maria. Rakastan Teitä syvästi. Olen aina kanssanne. Olen noussut naispuolisen vamman yläpuolelle ja haluan nyt koskettaa tätä tuskan aluetta hyvin hellästi ja auttaa naisia paranemaan. Haluaisin nähdä heidän syntyvän uudestaan iloon ja päättäväisyyteen, jotta naispuolinen voima voi palata rauhanomaisella tavalla. En halua taistelua tai kamppailua. Tulen rauhassa ja minulla on erityinen vetoomus naisille. Teitä kaikkia on haavoitettu menneisyydessä, mutta tänä aikana te olette saamassa takaisin vahvuuttanne. Tämä on teidän aikakautenne, teidän aikanne. Haluan muistuttaa teitä, että myös miehet tarvitsevat apua. Te naisina tunnette vatsanne vamman, halvennetuksi tulemisen kivun ja trauman. 

Mutta mitä tapahtui miehille? 

Menneisyyden dominoivien miespuolisten energioiden ja vallan ja sorron energioiden takia miesten oli pakko sulkea sydämensä. Heidän oli oltava vahvoja ja karskeja, se oli miehenä olemisen ihannekuva. Mutta sillä tavoin miehet vieraantuivat tunnepuoleltaan. Monet miehet sulkeutuivat päänsä sisään, heidän oli vaikea ilmaista tunnetilojaan ja tunteitaan. Kyvyttömyys ottaa yhteyttä naisten tunnepuoleen, feminiiniseen puoleen on myös vamma. Te ette elä täyttä elämää, jos ette saa yhteyttä tunteisiinne. Itse asiassa olette kytkeytyneet irti sielustanne. Monilla miehillä on yksinäisyyden ja vieraantumisen tunne, joka voidaan havaita aukkona heidän sydämessään. 

Näin ollen sekä miehet että naiset ovat haavoittuneet menneisyydessä. Naisten vamma sijaitsee vatsassa, miesten vamma on kuin sydämessä oleva aukko. Haluan sanoa tänään naisille, että kun saatte voimanne takaisin, kun tunnistatte todellisen vahvuutenne: kääntykää miesten puoleen. He tarvitsevat apuanne; he ovat vieraantuneet kodista. Olkaa sydämenne lempeydellä myötätuntoisia heille. Uusi Maa voi syntyä vain silloin, jos te kaksi teette rauhan. Jos miehet ja naiset ymmärtävät toistensa vammat, he voivat rakentaa sillan välillensä. 

Pyydän naisia liittymään minuun, kun lähetämme valoa vatsassanne olevaan aukkoon. Siitä valosta kehittyy lanka, joka menee suoraan maapallon sisään. Tuntekaa yhteytenne Äiti-Maahan naisena. Feminiininen energianne on niin vahva ja tarpeellinen elämälle. Muistakaa todellinen vahvuutenne. Kun tunnette itsetietoisuutenne kasvavan, kääntykää miesten puoleen ja lähettäkää valoa heidän sydämensä aukkoon. 

Olette historiallisesti uuden ajan kynnyksellä. Teidät on tarkoitettu liittymään yhteen miehinä ja naisina. Teitä pyydetään jälleen iloitsemaan ja nauramaan ihmisinä. Näen, että monet teistä ovat väsyneitä taistelijoita, olette kamppailleet ja kamppailleet, ja jotkut teistä ovat hyvin väsyneitä ja pettyneitä. Vastaus tuskaanne piilee hyvin yksinkertaisessa elämässä. Tällä tarkoitan sitä, että otatte jälleen yhteyden Maahan ja nautitte ihmisenä olemisen yksinkertaisista iloista. Miehen ja naisen välisen rakkauden kokeminen, ystävyyden kokeminen samanmielisten ihmisten kanssa ja rauhassa eläminen ympäristönne ja luonnon kanssa merkitsee lupausta uudesta Maasta.

Eläessäni maan päällä koin naispuolisen vamman syvästi. Olin Joshuan hyvä ystävä. Saatoin tuntea hänen vahvuutensa ja viisautensa, mutta myös hänen tuskansa ja epäilyksensä. Meidän kahden välillä oli läheinen ymmärrys. Koin syvää murhetta ja surua, kun hänen oli poistuttava maan päältä, kun hänet surmattiin. Usein kun hän puhui meille, saatoin tuntea hänen sanomansa paitsi pääni sisällä myös koko kehossani. En halunnut väitellä hänen ajatuksistaan, hänen sanomastaan, kuten hänen opetuslapsensa tekivät. Siinä mielessä olin hieman erilainen kuin he. Joskus he soimasivat minua ja ajoittain tunsin itseni yksinäiseksi. 

Minua pidettiin "villinä naisena", olin epäsovinnainen. Tätä nykyä todella riemuitsen nähdessäni, että villit naiset ovat jälleen tervetulleita maailmaan! Paljon on muuttunut Joshuan ajoista. 

Minä sanon teille: villit naiset tulevat olemaan uuden maailman johtajia! Pyydän teitä kaikkia puolustamaan todellista voimaanne. Kun menneisyydessä naiset olivat "villejä", eli itsenäisiä, epätavanomaisia ja intohimoisia, heidät usein leimattiin hysteerisiksi. Keskiajalla heitä kutsuttiin noidiksi. Mutta varsinaisesti näitä naisia – olin yksi heistä – liikutti rakkaus. Nyt naisten on jälleen aika näyttää todellinen voimansa, ei millään aggressiivisella tavalla, vaan siten, että se tekee sovinnon miespuolisten ja naispuolisten energioiden välille. 

Hyvin paljon kiitoksia, että olitte kanssani täällä tänään!
 Villin naisen paluu
© Pamela Kribbe 2012
http://www.jeshua.net/fi/

Ei kommentteja: