Normikset ja pipipäät

Kuinka minä vietin kesälomani 

" Minä vietin kesälomani hullujenhuoneessa kuunnellen, kuinka muut pipipäät huusivat ja nauroivat aikansa kuluksi. Normaalit ihmiset eivät näytä ymmärtävän, kuinka mukavaa on heittäytyä välillä kahjoksi, ja se on suuri vahinko. Normisten maailmassa joutuu päivittäin kohtaamaan todellisuuden, ja se todellisuus yleensä ikävä ja harmaa ja ruma, ja aika kulkee vain yhteen suuntaan eivätkä ovenkahvat puhu. Täysinoppineen hullunkaan ei tarvitse tyytyä siihen. Me pystymme muuttamaan oman maailmamme niin kauniiksi kuin haluamme, koska se joutuu tottelemaan tahtoamme.

Upea, vai mitä?

Kahelien maailmassa ei mikään ole todellista, joten me voimme muuttaa kaiken, mistä emme pidä. Jos päivä on kaunis, me voimme venyttää sen kestämään tuhat vuotta; jos se on ankea, me voimme heittää sen menemään. Jos aurinko paistaa liian kirkkaasti, me voimme komentaa sen huoneeseensä häpeämään, ja jos tähdet ovat liian himmeitä, me voimme käskeä niitä loistamaan kirkkaammin, ja sen ne tekevät, vain ollakseen meille mieliksi.

Siksi juuri pipipäiden maailmassa on niin paljon miellyttävämpää elää kuin normisten maailmassa. Meidän totuutemme heiluttaa häntäänsä ja lipoo sormiamme; heidän totuutensa ärisee vihaisesti, ja se puree.

Joskus, aina silloin tällöin, me hullujen maailman asukkaat ajattelemme normisten maailmaa, ja me olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että siellä saattaa olla mukavaa silloin tällöin pistäytyä, mutta emme todellakaan haluaisi elää siellä. Siellä on aivan liian ahdistavaaja rumaa, eivätkä normikset tunnu koskaan saavan sitä, mitä he haluavat, eivät vaikka he kuinka yrittävät, ja se on kovin murheellista.

Normisten maailmassa asuvat ihmiset kävivät välistä pöpilässä meitä katsomassa, mutta ei heistä ollut juurikaan huvia. He näyttivat aina niin vakavilta ja huolesltuneilta, eivätkä he juuri koskaan nauraneet. Normikset eivöt näe maailmaa meidän hullukkaiden lailla, joten he eivät lainkaan huomaa sen hauskuutta. He eivät osaa rentoutua, ja he säikähtävät aina kun joku pipipää aloitti huutoharjoitukset. Eivätkö he käsitä, että huutaminen on vakavasti otettava taitolaji? Jos kahjoille järjestettäisiin omia olympialaisia, täyden kympin aroinen huuto toisi aina kultamitalin.

Nyt olen palannut normisten maailmaan ja tiedän, että minun pitäisi olla vakava ja välttää viimeiseen saakka nauramista, mutta toisinaan  - aina toisinaan - minä huudan aivan vähäsen, vanhojen aikojen muistoksi. Yritän kuitenkin huutaa huomiota herättämättä. Olisi epäkohteliasta häiritä normisten harmaassa maailmassa asuvien naapureitten unta. Pari hiljaista pikku huutoa ei häiritse kuitenkaan juuri ketään, ja huomaan aina nukkuvani paraemmin saatuani vähän huutaa.

Ja nukkuessani näen joskus unta pipipäiden maailmasta, ja minun ovaenkahvani laulaa minulle, ja seinät puristavat minut syleilyynsä, ja minä ajelehdin ylös taivaalle ja katselen sieltä normisten ahdistavaa, rähjäistä, rumaa maailmaa, jossa kaikki ovat niin vakavia ja huolestuneita, eivätkä he sitten koskaan hymyile. "

Ja minä nauran.

Kirjoittanut Tuplis

...Kuulit, mitä hän kirjoitti,  -  Pipipäiden maailmassa viihtyy paremmin kuin normisten. Sinun ovenkahvasi ei sano mitään, mikä loukkaisi tunteitasi, ja ainoastaan pöpilässä tarjoutuu tilaisuus päästä olympialaisiin huutojoukkueessa. 

- Käyttäytyykö hän alkuunkaan normaalisti? 
- Määrittele ensin "normaali"....


Ei hän kiipeile seinillä eikä pidä itseään Napoleonina, mutta silloin tällöin hän muuttuu hieman kummalliseksi. Hänellä on hyviä ja huonoja päiviä, mutta se kai kuuluu toipumiseen.
..........
Pipipäät pidetään ruoassa ja juomassa, ja heille vaihdetaan puhtaat lakanat vuoteisiin, mutta kenelläkään ei ole aikaa istuutua juttelemaan meidän kanssamme - tekemättä samalla muistiinpanoja. 


- Minä kaipaan halausta, Tupla sanoi ja levitti käsivartensa.


Ai, minä vastasin, - selvä. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen.


Olet tosi etevä halaaja.

Kokeile toki häntä kun tarvetta ilmenee.


Sellaiset poikien ja tyttöjen väliset jutut on täällä jyrkästi kielletty, ...


Meidän on määrä pitää siivo välimatka toisiimme.
- Ei halaamiseen tarvitse liittyä mitään sellaista, Tupla vastasi.

- Jokaisessa ruokakunnassa pitäisi olla virallinen halaaja - ei mitään kysymyksiä, ei huomautuksia, ainoastaan halauksia. Pari kunnon halausta pitää yksinäisyyden loitolla. Muistikirjojensa taakse piiloutuvat ihmiset eivät ymmärrä sitä. He puhuvat puhumasta päästyäänkin, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä. Juuri halauksia me kipeästi kaipaamme. Tupla huokaisi. - 


Normien maailmassa ei kukaan kykene ymmärtämään pipipäiden maailmaa, mutta ei teidän tarvitsekaan ymmärtää. Halaus kertoisi meille, ettei meidän hulluutemme häiritse teitä, että te pidätte meistä siitä huolimatta. Emmekä me muuta kaipaakaan.

Kirjasta Reginan laulu David & Leigh Eddings Karisto